Iloista uutta vuotta ja puolen vuoden jorinat, tammi-kesäkuu 2015 Varoitus pitkä, kuin nälkävuosi…

Osallistuin kodin värihaasteeseen ja paljastin kuvia kodistamme,
vaikka olin vannonut etten paljasta.
Ihminen on heikko…



Osallistuin menneiden valokuvien haasteeseen ja paljastin taas asioita,
joita vannoin myöskin etten paljasta ja ukkelikin vilahti kuvissa,
vaikka erityisesti vannoin, ettei ukkelia täällä koskaan näy.



Paljastin yhden hullun piirteeni lisää, olen kerännyt jääkaapin oven lattiasta
kattoon täyteen vintage jääkaappimagneetteja, jihuu.





Pystyin kuvaamaan vain ulkona, sillä paljastettakoon taas kerran, kuvaan blogiini älyluurilla.
Apua ulkokuvausten korventamille ulokkeille sain Neutrogenasta. 



Rohkenin vihdoin kokeilla Batisten kuivasampoota joutuakseni
vain todeta, että sehän on maailman paras!



Lunta riitti!



Näiden pötkylöiden jälkeen päätin aloittaa laihdutuskuurin tai minkä lie…





Tammikuun helmiä oli Glamglow kasvonaamio joka tuoksuu toffeelta!



Rakastuin palavasti japanilaiseen V10 seerumiin!
Liityin mahtavaan blogiyhteisöön 40+ blogit ja olen saanut sieltä sydänystäviä.



Sokerilakko vaati veronsa ja silmät poksuivat koko helmikuun,
laihduttaminen on kovaa hommaa. 



Ukkeli valmistui Tampereen yliopistolta ja tutustuin sitä kautta Vaaleanpunaisen hirsitalon blogin
Marjaan, koska Marjan mies valmistui samasta MBA executive ryhmästä.
Emme tuolloin vielä tienneet kuka on kuka, vasta juhlien jälkeen.
Taustalla ryhmän vetäjä ja ukkelin mentori Kari Neilimo.



Tapasin viimeksi lapsenä näkemiäni ystäviä Helsingin drinkkibaarissa.



Pikkuserkkuni Äiti yrittää Heidin kanssa olimme Silja Tallinkin järjestämässä
samaisessa blogitapahtumassa.
Tyttönimeni on siis Ekholm,jos se jotakuta kiinnostaa
ja tunnen nimeä kohtaan ikävää ajoittain.



Pääsin välillisesti vauvapalstalle, sillä Rouva Sanan blogipostauksesta johtuen,
vauvasivuilla kirjoitettiin, että keski-ikäiset paksupohkeet ovat päässeet risteilylle.
Hohoo. 



Olin Kodin Kuvalehden ja Me Naisten mainoskuvauksissa ja saako sanoa suoraan,
kuva on kaamea, jos vaikka vertaa alla olevaan kuvaan…
Siis montako helttaa ja kaulaa meikäläisellä oikein on?





Jos ei kukaan vielä tiennyt, paljastin kuitenkin, että olenkin brunette!





Lumet suli ja pystyin kuvaamaan jopa rantakuvauksia, ”yhtä en vaihda” tuotteista eli Joe Blascosta. 



Ihastuin Lieracin voiteisiin täysillä ja dekolteevoidehan oli ihan must,
kun bongasin nuo lehtikuvauksen vuosirenkaat!
Sukuumme tuli maailman söpöin Aina koira Aurinkokoirien kautta Espanjasta!
Ihanaa ystävää Ninskiäkin ehdin treffata. 



Tutustuin Lupauksen Tarjaan ja sain huomata, että hän on taianomainen ja ihmeellinen.



Löysin rakkaiden Babylipsien rinnalle lime Hurraw huulivoiteen.



Ecoboost Eyes Wide Open Serumilta on jo toinen pötkylä käytössä,
liimaa meikäläisen silmäpussukat vähän lättänämmäksi. 



Silmäpussukat esiteltynä tässä.





Laihduin 12kg tai jotain ja vihdoin 40-vuotiskriisissä ostetun vaaleanpunaisen
prinsessavillakangastakin nappi MILTEI meni kiinni!





Jihuu äiti oli kiva, sillä onnistuin Babylissin taikakäkertimellä laittamaan
Sofian hiukset korkkiruuveille!



Tädit tubettaa alkoi syntymään..



Ystävystyin paremmin 40+vetäjään Heliin ja Pinkit korkokengät Maijuun,
huumorin puolesta samat aaltopituudet virtaa!



Sydämellinen Businesswoman pyysi minut, siis minut, keski-ikäisen
valmistautumaan Kampaamo Pesulassa Indiedays gaalaan.
Olen juonut pari kuohua ja verenpaine on koholla,
näkee tulipunaisesta rinnasta ja jännitti myös!
Mukana upeat Sara S ja Fab Forty Something.



Löysin lempparini Essien rinnalle toisen hyvän kynsilakkamerkin Fabyn.

Löysin ehdottoman ripsariykkösen, Maybellinen Sensational ripsarin!
L’orealin silmänympärysmeikin poistoaine oli myös aivan mahtava
ja pidin kovasti kroppasarjan tuotteista, ne tuoksuivat ihanilta. 



Sain kilarit perheen sukkaläjästä, joskus ei paljoa vaadita,
että ihminen joutuu pimeälle puolelle.



Löysin kirpparilta mielettömät Disney lasit pilkkahintaan,
vieläkin vapisuttaa ilosta. 



Sekosin täysin L’orealin huulipunista, ne tuoksuukin niin hyvälle!



Minä kokkitumpelo voitin ruuallani ruokakilpailun ja kylpylälahjakortin! 
Järkkäsin tytöille synttärit.
Ukkelin työpaikalle oli perheille kivat kevätjuhlat.



Sain apua atooppiseen ihottumaan La Roche Posayn ja Avenen tuotteista.



Jurliquen misteistä tuli lempikasvosuihkeita!



Sain ystävältä Turkin tuliaisena maailman söpöimmän cocistölkin,
cociskokoelmaan. Ihminen on onnellinen pienistä,
mutta isoista eleistä.



Lumenen V Magic Drops seerumiin ihastuin,
tuoksuukin raparperiltä ja joku lehti valitsikin tämän
vuoden seerumiksi.



Löysin edulliselta Kubiss merkiltä lempiaurinkopuuterin, jota käytän tänäkin päivänä.



Puhdistin uunin vuosien jälkeen maailman parhaalla Mr Muscle puhdistajalla,
suihkaisu, odotus ja pyyhkäisy, mikä ihme!
Tätä ilman siivoushommeleista ei tule enää mitään!





Äitienpäivää vietettiin!
Aina ei voi todeta, että ”pojasta polvi paranee”,
kaunis äitini, jonka nuoruuden nassun paljastin instan puolella
äitienpäivänä.
Sain välipalat kirjan ja nyt Fb kamuina on jo kolme kirjan tekijöistä,
maailma on ihmeellinen. Ihastuin kevään myötä räväkämpiin väreihin kynsilakoissa
L’orealin kynsilakkojen myötä.




Tsirpanat saivat todistukset.
Olin äimän käkenä, koska minä Tiia sain kutsun Vichyn blogitilaisuuteen,
Vichyn tuotteita olen käyttänyt monta vuotta.



*Kuva Eero Kokko



Tutustuin lapsuuden kulmilla Töölössä Mandarin Spa Siniin,
joka on sydämellinen ja avulias ihminen.
Kävin joulukuussa hieronnassa ja kasvohoidossa
ja siitä on tulossa juttua blogiin. 



Vuoden kohokohtia oli blogimatka Tallinnaan lasten kanssa,
kyseistä reissua en unohda ikinä, enkä myöskään
Balloon ajelua!



Essien kevät/kesäkokoelma sai sydämen kattoon!



Yotuelin blogitilaisuudessa oltiin tämän hammasneurootikon lempiaiheen äärellä!
Sain tutustua myös Rööperinrouva blogin Saaraan,
Saara on ihana ihminen. 



Lumenen Gel Effect lakat saavat yhtälailla aina sekaisin.





Tallinna blogimatkan tunnelmia.



Ystävyyttä takana 43-vuotta ja ystävä lähetti vanhoja valokuvia ja
en voinut muuta, kuin huokaista ollapa nuori ja laiha!



Kesäkuun kruunasi Tallinnan matka,  kylpyläloma Tampereella ja Särkänniemi.
Jotta totuus ei unohtuisi, tälläisissä tunnelmissa täällä
eli kolmatta päivää jo räkätaudissa.



Pää näin täynnä räkää, toivotan kaikille iloista uutta vuotta ja toivottavasti
ette nukahtaneet kesken kaiken, oli meinaan pitkä postaus ja jää nähtäväksi
jaksanko toteuttaa loppuvuotta tai kiinnostaako ketään…

Mitä teette tänään?



116 thoughts on “Iloista uutta vuotta ja puolen vuoden jorinat, tammi-kesäkuu 2015 Varoitus pitkä, kuin nälkävuosi…”

  • Paljon ehti tapahtua. Ekoista kuvista voisi ajatella, että vannomatta paras. 😀

    Ihanaa uutta vuotta Tiia. <3

  • Myönnän etten ehtinyt lukea kaikkea. Ihanat kuvat katsoin ja monet muistankin 🙂 Halusin tulla toivottaman onnellista uutta vuotta Tiia!

    • Kaisa kiitos samoin ja juu ei noita kukaan varmasti jaksa, jos sieltä löytyy vaikka jokaiselle jotakin. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Kaisa <3

  • Mukava täällä on piipahdella, postaus ei tuntunut yhtään nälkävuodelta vaikkakin nälkä onkin.. Oikein lystikästä ja ihanaa uutta vuotta sinulle kuin perheellesikin!

    • Hih kyllä se maar vaan oli niin pitkä ja yritin pitää lyhyenä, heh, mutta miten asioita yhteen postaukseen, no aivan mahdotonta. .)

      Iloista uutta vuotta Tanni teidän perheelle. <3

  • Paljon upeita hetkiä ja on ollut ilo olla sun matkassa mukana ihanainen Tiia ♡
    – Hyvää Uutta Vuotta!

  • No on sun vuoteen mahtunut vaikka mitä! Enkä nukahtanut, kun oli niin kivat ja värikkäät kuvat taas 😉
    Pikaista paranemista ja ihanaa uutta vuotta <3

    • Hih oli kyllä kilometrin pituinen kuvakavalkadi, hih en oikein jaksa tätä itsekään. 🙂

      Kiitos Johanna Maria ja iloista uutta vuotta <3

  • Ihanaa, että jaksoit räkätaudista huolimatta tehdä tämän postauksen ♥ Kiva postaus ja odotan jo sitä toista/loppuosaa.

    Me ollaan tänään miehen kanssa ihan kahden kotona. Meinaan räkätaudistani huolimatta vähän kilistellä uuden vuoden kunniaksi.

    • Oi odotatko, ooh katsotaan jaksanko, tämä oli niin pitkula, että hyvä kun itse jaksoin. Ehkä toteutan sen kuvakollaaseina tai jotain. 🙂 Tämä lähti hieman lapasesta. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta ja hyviä kilistelyitä Krisse kaikesta kurjasta räästä huolimatta. <3

  • Ihana postaus! Niin kutkuttavan suloisia kuvia <3

    Meidän perhe ottaa tänään uutta vuotta vastaan töiden merkeissä, illemmalla herkutellen ja kavereiden kanssa oleillen. Tuuppasin blogiin kuvat meidän perheen lupauksista, käy kurkkaamassa 😉

    Nyt tässä kohtaa haluan kiittää sinua Tiia! Kiitos kaikista ihanista postauksista, kuvista, inpisraatiosta mitä jaat lukijoillesi ja siitä, että olet IHANA sinä! Halauksia ja ihanaa uutta vuotta 2016 <3

    • Hihii ja piiiitkä ja uuvuttava. No tulipahan tehtyä ja yritän loppuvuoden rykäistä lyhykäisemmin. Kävin katsomassa postauksesi ja oli aivan loistava idea. <3 Minäkin yritän antaa anteeksi itseni ja myös muille. <3

      Kiitos sinulle ihanista kommenteista ja hienosta blogista. Iloista uutta vuotta <3

    • Kääk ihan sama täällä, tosin ei oltu mitään erityistä suunniteltu. Ystäville kutsu paljuilemaan tähti taivaan alle 2pv ja jää nähtäväksi pystyykö. 🙂 Ihanaa uutta vuotta <3

  • Sä oot niin ihanan normaali. Siks mä tykkään susta eniten!
    Tänään valvotaan ja juodaan limpparia. Hurjaa on tää biletys.

    • Aivan paras kohteliaisuus on ihanaa olla just vaan tavis ja normaali! Mäkin tykkään susta kuin hullu puurosta, olet musta ihmeellinen. <3 Limpparihan on parasta, sitä samaa täälläkin litkitään. Iloa uuteen vuoteen ja ensi vuonnahan me nähdään. <3

    • Viltsu ihanuus olet tänne kommentoinut uskollisesti ja sydämellisesti blogin alkumetreiltä, miten sitä arvostankaan, kiitos. <3 Love you too and happy new year <3

    • Oli kyllä niiiin pitkä, jos teen toisen, lyhennän. Kiitos niin paljon, että nostit meikäläisen blogin lehteen, olin eilen ilosta pyörylällä, eikä haitannut surkimus flunssakaan. 🙂 Iloista uutta vuotta Uraäiti <3

    • Kiitos kaunis, mutta äiti on pitkä ja ollut oikea laiheliini kaunotar, meikäläinen pätkä ja röllömasukas. 🙂 Iloista uutta vuotta koko teidän perheelle <3

  • Voi Tiia, ihania kuvia elämästä ja Sinusta! Jaksoin oikein mainiosti tänne saakka, eikä tehnyt tiukkaakaan! Tuo suojalasikuva sai minut taas niin iloiseksi!

    Tänään syödään, syödään, ehkä skumpatellaan, syödään, kudotaan, isäntä kaataa puuta ukin kanssa, ehkä sitten syödään, koitetaan pysytellä hereillä ennen raketeita ja yösyöntiä… no ei me ihan niin kauheasti syödä mutta herkutellaan…alankin tässä täyttelemään paprikoita, teen perunasalaatin loppuun, juustot kohta pitää nostaa lämpimään, rieskat paistoin aamulla, salaattipohjat laittaa valmiiksi ja ottaa katkaravut sulamaan kylmään veteen ja kutoa!

    Tiia, oikein ihanaa alkavaa uutta vuotta! Kaikkea kaunista, reipasta, mukavia yllätyksiä, ihania ihmisiä, kauniita retkikohteita, kukkia, paljon halauksia, ihania tuoksuja ja ihoa helliviä hoitoja…ja kaikkea hyvää toivon Sinulle alkavana uutena vuotena!

    • Iiks jaksoitko! Hih oikeasti ajattelin, kun testasin kuivasampoota, että se on ällöttävää touhua ja menee nenään ja henkeen ja kaikki, eikä ollutkaan. Kun olen tälläinen siitepölyallergikko, niin varustautuduin järeämmin asein ja huomatakseni, että aivan turhaan. <3

      Aivan juuri täydelliseltä kuulostaa päivänne, katkarapuineen syömisineen kaikkineen, aidolta ja kivalta perhepäivältä. <3

      Saila kiitos niin paljon lämpimistä toivotuksista ja superviisaista ja sydämellisistä kommenteista läpi vuoden. <3 Sinulle toivotan erityisesti erittäin kukkaisaa vuotta. <3 Iloista uutta vuotta Saila <3

  • Huikeen paljon tapahtumia! Ilman muuta loppuvuosikin kiinnostaa!
    Täällä alkaa räkätauti hiukan helpottaa!
    Mutta ihanaa uutta vuotta tulevaa! <3

    • Maija niin ajattele, vuodet vain vierii. Blogin perustaminen oli kuin eilinen ja maaliskussa tuleekin jo 2-vuotta! Kiitos lukemattomista ihanista kommenteita ja paljon lämpöisiä ajatuksia täältä uudelle vuodelle Maija <3

  • Ihania tapahtumia ja kuvia.Jos ei kuvais niin mitäköhän muistais vaikka menneestä vuodesta.Ei kyllä paljoakaan..tai minä en ainakaan,tällainen harvapää ;D Ihanata iltaa flunssasta huolimatta ja kaikkea hyvää&kaunista tulevaan vuoteesi♥

    • Ei muuten muistaisi, kaikki olisi yhtä puuroa vaan. Piti laittaa kuviin kuukaudet, mutta flunssaltani unohdin, enkä jaksanut enää.

      Anne kiitos, että olet täällä ja olet kommentoinut niin monet kerrat ja sydämellisesti, merkitsee minulla kovin paljon. <3 Upeaa uutta vuotta. <3

  • Värikäs ja upea vuosi. Sama meno jatkuu varmasti myös ensi vuonna 🙂

    Kaunista uutta vuotta <3

    • Ninni kiitos kaunis ja oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja kiitos sinun hienosta blogista, jossa aina tykkään kovasti käydä ja saanut sieltä monia vinkkejä. <3

  • Ihanan vauhdikas ja värikäs postaus! Jatko-osaa jään innolla odottamaan 🙂
    Juu, vannomatta paras, se on tullut tässä elämän varrella lukuisat kerrat itsekin todettua. Kauhiasti ei siis lupailla, katteettomiksi kun kumminkin muuttuvat mokomat ;D
    Pikaista paranemista ja IHANAA tulevaa, uutta vuotta sinulle! ♥ =D

    • Ansku kiitos, mutta teen siitä kyllä lyhyemmän, heh tätähän ei itsekään jaksanut. .)

      Juu en lupaa muuta, kuin etten lupaa mitään, hih.

      Kiitos Ansku ja oikein mukavaa uutta vuotta <3

    • eekku sydämelliset kiitokset ja yksi vuoden ihania juttuja ja yllätyksiä oli pyyteetön ja sydämellinen tekosi eli lähettämäsi kissakoru. <3 Sinulle ja perheellesi onnellista uutta vuotta <3

  • Pikaista paranemista ja hyvää uutta vuotta!
    Kertaakaan en nukahtanut, kiva postaus. Ehkä opin taas sinusta jotain uutta.
    Kahdestaan ollaan keskellä ei mittää kuten melkein aina. Parasta juhlintaa meille 😉

    • Marketta kiitos kovasti <3 Kiva jos et nukahtanut, heh minä itse kyllä meinasin ja jos teen jatkon, niin lyhennän, mopo karkasi ns.käsistä eilen. 🙂

      Uutta vuotta en ole minäkään tykännyt juhlia, kivaa vaan olla perheen kesken.

      Iloista uutta vuotta Marketta <3

  • Vuosi täynnä tapahtumia! Täällä poksahtaa kohta kuohuvii… eiku Pepsi Max auki ja valmistaudutaan pikkuhiljaa ottamaan uusi vuosi vastaan. 😀 Parane pian, mä jo paranin melkein! Ihanaa vuotta 2016!!!

  • Tää oli niin hauska postaus, että helposti sai luettua loppuun 🙂
    Sä olet kyllä yksi mun vuoden huippukohtaamisista! Silloin oli tuo silmä ihan karsee, kun ekan kerran tavattiin. Kiitos tälle vuodelle siis ystävyydestä, joka syvenee koko ajan <3
    Oot ihqu Tiiuli <3 Hyvää uutta vuotta sulle ja koko teidän perheelle.

    • Ai niin se silmä, joo oli koko kuukauden ihan karsee, voi maar sentään… Mutta ei paha silmä sentään. 😉 No hei heti kun tavattiin, se oli siinä, kuin olisin tuntenut sut aina ja miten hauskaa oli, heti oli riemu katossa. Ihana kohtaaminen. <3

      Kiitos sinulle Outi kaikesta ja ystävyydestä, lämmöstä ja tuesta ja tänä vuonna sitä taas syvennetään lisää. <3 Ite oot niin ihqu <3

  • Mulla näytti olevan aukko sivistyksessä. En tiennyt tuosta vauvapalstasta ja paksuista pohkeissa. Tämä vuosi oli merkityksellinen. Löysimme toisemme 😂

    • Hih kyllä meidän paksut pohkeet nyt ylitti uutiskynnyksen ja päästiin vauvapalstalle. 😉 Hih. Niin oli ja me niin löydettiin ja se oli siinä heti. <3 Iloista uutta vuotta <3

  • Oi, niin elmänmakuiset kuvat ja tekstit. Mielenkiinnolla kaikki kelasin. Ja totesin taas ♥ ihana Sinä ♥
    Ja jos on Sulla pää täynnä räkää, niin mulla on polvi täynnä nestettä, no tosin se polvi äsken tk:ssa punkteerattihin ☺
    Joten nyt mun aatto menee sohvaperunaksi☺
    Ota nyt Sinäkin ihan iisisti, jotta räkätauti talttuu, siihen vois auttaa "pienet" plöröt ☺☺
    Pikaasta paranemista ☺
    Ja Ihanan Aurinkoosta Uutta Vuotta Sinulle ja perheellesi Tiia ♫~♥~♫

    • ma-te sydän sulla on kultaa ja kiitos niin paljon kaikista viisaista ja lämpöisistä kommenteista joilla olet minua ilahduttanut ja kiitos myös hienosta blogistasi. <3

      Polvi kuulostaa kovin kurjalta ja aiheuttaa varmasti hurjaa kipua ja aina jaksat olla reippaana ja iloinen. <3 Sinulle pikaista paranemista ja onnellista uutta vuotta <3

  • Sie Tiia oot niin ihana. Sukkakilareista, punaisesta silmästä.ja uimalaseista huolimatta tai juuri ehkä siitä syystä. Ensi vuonna todellakin nähdään. Kiitos että olen saanut tutustua sinuun ♡

    • Voi ei!! SInä olet ja muista se <3 Me niin nähdään ja tunnen sen luissani ja kiitos sinulle ihana Nanni ja me tutustutaan vielä paremmin tänä vuonna. <3

      Iloista uutta vuotta <3

  • Kiva kirjoitus ja vuosi! Sä oot kyllä niin kaunis, ei ihme, kun äitisikin on!

    Täällä matkataan Kajaaniin, isäni luo pitkäksi viikonlopuksi. Rauhallinen vuoden viimeinen ilta edessä.

    Pikaista paranemista sinulle ja onnea uuteen vuoteen 2016!

    • No mutta mitä, en ole, vanha jo! Sinä muuten olet, nuo kasvosi on jotain niin kaunista. <3

      Isän luona viikonloppu kuulostaa täydelliseltä ja oikein hyvää viikonloppua ja iloista uutta vuotta <3

    • Elä sinä höpötä, mä oon vanhempi kuin sä :). Eikä meidän ikäiset edes ole vanhoja. Kysyin asiaa 14-v pojaltani, ei kuulemma oo tää ikä vielä vanha. Pyysi kysymään 10 v kuluttua uudestaan 😀

  • Oi miten hieno vuosikertaus! Hienoa että blogi on tuonut noin paljon mukavia asioita, ilmeisesti mukavalle bloggaajalle! Aivan ihania nuo jääkaappimagneetit. Minulla on muuten samanlainen keräily päällä, mutta aiheena museoiden taidemagneetit 🙂 Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    • Teresa kiitos kovasti sydämellisestä kommentista. <3 Hih oli kyllä liian pitkä ja jos toteutan loppuvuoden, saa se kyllä sujua lyhyemmällä kaavalla. 🙂

      Wau museoiden taidemagneetit kuulostavat hienoilta, rakastan meinaan museokauppoja! Olisipa kiva nähdä miltä magneetit näyttää. 🙂

      Oikein mukavaa uutta vuotta Teresa <3

  • Ihana postaus taas kerran. Teet tätä blogia niiiiiin suurella sydämellä ja vaivallakin. Annat totisesti kaikkesi ja se näkyy alati mielenkiintoisissa ja inspiroivissa postauksissasi. Jokaisesssa postauksessa on varmasti jokaiselle jotakin. Tulin taas niin hyvälle mielelle 😉 Ai mitäkö teen tänään. Otin just konjakin, enkä tykkää siitä yhtään. Mutta mukavasti se rentoutti työpäivän jälkeen. KOhta alan selata tämänvuotisia kuviani nettialbumiin.

    • Nyt pakahdun kauniista sanoistasi kuules, kun itselleen on niin sokea ja välillä tuntuu, että nakutan ja roiskin vain mitä päähän pälkähtää menemään. Kiitos sanoistasi, kyllä näillä kelpaa aloittaa uusi vuosi. <3

      Eikä muuten mikään voisi olla kivempaa, kuin jos saa hymyä huulille. <3

      Konjakki on totisesti pahaa, mutta lämmittää ihanasti. Uusi vuotesi kuulostaa kivalta, sillä en itse tykkää sitä mitenkään juhlia vaan kiva viettää uusi vuosi kotona aivan arkisia juttuja puuhaillen.

      Kiitos sinulle kovasti ja oikein sydämellistä uutta vuotta <3

  • Olipa ihana vuosi-postaus – paljon mukavia asioita tapahtunut! Tuokoon ensi vuosi tullessaan lisää yhtä kivoja juttuja!
    Hyvää uutta vuotta sinulle ihana Tiia <3 <3 <3

    • Tuulikki sydämelliset kiitokset ja kiitos kaikista ihanista kommenteista blogiini. Sinulle toivotan oikein iloista ja kukkaisaa vuotta Tuulikki ihanuus <3

  • No jo oli pitkä postaus, meinasi koneen ruudussa tila loppua kesken… hahhaa.
    Ja vielä kerta toivon sulle mojovaa uutta vuotta.

  • Oikein hyvää uutta vuotta<3 Lepäile ja parantele tautia, mä täällä taistelen sairastumista vastaan…

  • Voi tuota sun silmää 🙁

    Paljon on sinun ensimmäiseen vuosipuoliskoon mahtunut, vaikka veikkaan, että loppupuolisko oli vielä vauhdikkaampi.

    Jatka samalla omanlaisella linjallasi 🙂

    Ihanaa uutta vuotta sinulle Tiia <3

    • Silmä oli kurja, koska kesti kuukauden ja aiemminkin on poksunut, mutta nyt oli kaikista pahin. Jännityksellä taas odotan, miten tänä vuonna käy, tätyy muistaa kostuttaa silmää.

      Kiitos Tuija niin paljon ja sydämellistä uutta vuotta <3

  • Jaksoin lukea koko postauksen 😉 Melkoinen vuosi sinulla on ollutkin, eik' siinä ollut vielä edes kaikkea…?!!! Täältä länsirannikolta lähetän oikein lämpimät uuden vuoden toivotukset sinulle ja perheellesi. tuokoon tuleva vuosikin paljon kivoja tapahtumia…<3

    • Kääk jaksoitko, on se tuhottoman pitkä… Ei ollut kaikkea ei, mutta niinhän se on, että jokaiseen vuoteen mahtuu paljon. <3

      Kiitos niin paljon Satu ja sydämellistä uutta vuotta teidän perheelle. <3

  • Ai apua miten ihana blogivuosi takana <3
    Oikein hyvää Uutta vuotta! ps oot kyllä aivan upea kaunotar, noista nuoruuskuvista tulee mieleen aivan joku kuninkaallinen <3 Aristokraatiset piirteet 🙂

    • Apua noh en nyt maar sentään, mutta sydämelliset kiitokset, ainahan on tuollaisista aivan mieletöntä kuulla. Kyllä röllömaha joka plumpsahti heti teininä piti aina katseen siellä eikä peilissä näkyvissä kasvoissa, aina näin sen vaan. Mikä on toisaalta harmillista. .)

      Oikein iloista uutta vuotta Nadja sinulle ja kiitos kaunis <3

  • Ihana teeskentelemätön Tiia! Siksi kai ihmiset pitävät blogistasi, koska paljastat myös ne huonot päivät ja kuvat. Me/minä vähän vanhemmatkin mummerot (en sitäkään vielä) käymme täällä saamassa energiaa päiviimme. Oikein ihanaa tapahtumarikasta uutta vuotta 2016 toivotan sinulle. T. Mervi (paljastus nimimerkin takaa, Beate nimi tuli siitä, kun se on niin sointuva ja kaunis)

    • Voi kääks, no en osaa sanoa, mutta jotenkin omalla kohdalla ei ole tuntunut reilulta, jos vaan näyttäisin ilot ja onnistumiset, kun onhan ne niitä harvinaisempia hetkiä kuitenkin. En saisi hih paljoa materiaalia tänne blogiin sitten. 🙂

      Kiitos niin paljon kauniista ja sydämellisistä sanoista ja tuo Beate on mielestäni erittäin kaunis nimerkki, olen aivan samaa mieltä ja kivaa kuulla oikea nimikin, kaunis sekin. Lapsuuden ystäväni nimi on Mervi <3 Iloista uutta vuotta <3

  • Yhtä vauhdikasta tulevaa vuotta kuin tämä kohta loppuvakin on/oli.
    Vastaus kysymykseen itä teen tänään; Tein normi työpäivän (14,5 h) 😉 nyt ruokaa ja sitten nukkumaan koirat kainalossa <3

    • Uuh normipäiväsi on todella pitkä, arvostan kovasti, että vielä jaksoit tulla tännekin piipahtamaan. Ruoka ja koirat kainalossa kuulostaa täydelliseltä. Sydämellistä uutta vuotta. <3

  • Kivan koosteen teit Tiia. Toivottelen yhtä kivaa vuotta nyt 2016 kun viime vuosikin oli.
    Jaa, että mitä teen tänään,menen kohta nukkumaan, toivottavasti nukun hyvin ja pitkään, sitten rauhallinen aamu ja sitten menemme minun äidille. Hän on semmoinen pirtsakka teräsmummo ihan kun sinun mummusi on. Jonkin lupauksenkin tein…jaa jaa.

    • KässäRitu kuulostaa niin kivalta ja kotoisalta, sydämelliseltä. Teräsmummot ovat parhautta <3 Ihanaa uutta vuotta sinulle ja sinun teräsäidille. <3

  • Voi mikä blogivuosi – tai puolikas, sinulla, Tiia ihaNainen, onkaan ollut! Ja ihana kooste – jaksoinpa hyvinkin loppuun saakka;)
    Kaikkea hyvää ja kaunista sinulle ja perheellesi uudelle vuodelle <3

    • Hui jaksoitko, meinaan en meinannut itsekään jaksaa. Nooh paljonhan sieltä jäi uupumaankin, sitä todellista elämää nimenomaan. < Ihanaa uutta vuotta sinulle Lady, joka olet täällä ollut sielukkaine ja viisaine ja sydämellisine kommentteinesi alusti asti ja ne merkitsevät minulle erittäin paljon. Halit <3

  • Ihanasti paketoidut muistot vuoden 2015 alkupuoliskolta! Mistä tuo tyttönimen kaipuu johtuukaan, koska itsekin välillä ikävöin omaani? 🙂 (Vaikka ihan pidän tästä nykyisestäkin.)
    Olimme eilen mieheni ja ystävien kanssa uuden vuoden aaton lounaalla ja illalla kotona koirien kanssa. Vaikka meillä maalla ei ole samassa määrin rakettien räiskintää kuin kaupungeissa, niin haluamme silti olla kotona toteamassa, että koirilla on kaikki hyvin :).

    • Ninnu samaa mietin, koska en millään hinnalla vaihtaisi niihin päiviin, mutta kai ihmisellä on aina joku piilotettu kaipuu niihin nuoruudenkin onnellisiin hetkiin. Niissä on sellaista kevyttä huolettomuutta ja elämä tuntui kovin pitkänä edessä. Ei myös pelottanut niin monet asiat ennen, kuin sai omia lapsia.

      Ymmärrän niin hyvin tuon rakettipaukepelon, Samu otti suht rauhallisesti, mutta lenkitettiin eilen jo hieman aikaisemmin. Oskukissa oli piiloutunut vaatekaappiin alahyllyille, voi toista. Ehkä sinne vähiten kuului pauke.

      lloista uutta vuotta Ninnu ja kaikkea hyvää vudelle 2016 <3

  • Ihan hengästyttävä vuosi on sinulla takana! Ei ihme jos tuohon vähän räkätautia pukkaa… Kaiken muun olet muistanut, mutta onko omat vitamiinit muistettu?? Pikaista paranemistä ihanainen ja onnellista uutta vuotta 2016! P.S. tuosta nuoruuden kaverikuvasta paljastui Disney-fani jo nuorena… Nyt lepoa, vitamiinia ja runsaasti kuumaa juomaa. Ja kiitos menneestä vuodesta ja kaikista postauksista, monta kertaa olet saanut hymyn naamalle takaisin<3

    • Hih nooh kyllä sinne mahtui sitä normiarkea aivan 90%, eli aina siitä vinkkelistä mistä kuvia laittaa. .) Vitamiinit on muistettu koko ajan ja siksi ehkä tänä vuonna ollut hieman vähemmän flunssia, kuin viime vuonna.

      Hih siellä se Disney höperyys jo on kovasti noususuhdanteessa, kivaa että bongasit sen. <3

      Kiitos sinulle lämpimistä sanoista ja hurjan onnellista vuotta 2016

  • Voi miten paljon ihania kuvia ja muistoja jääkin mieleesi viime vuodelta ❤️ Ihanaa uutta vuotta ❤️

  • Vau, mikä huikea vuosi! Oikein huippua uutta vuotta 2016 sinulle ja koko perheellesi. Mitähän jännää tänä vuonna? 😀

  • Tässähän tuli hyvä kooste vuodestasi – ihan kaikkia postauksia en ollut vielä nähnytkään, mutta suurimman osan toki. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ihana Tiia ja pikaista toipumista flunssasta!

    Tiina1412

  • Aivan ihana kooste!! Olet kyllä niin mahtava tyyppi ja mainio kertoja. Tyylisi kertoa asioista on just sellainen rempseä, että tämä postaus ei kuule tuntunut yhtään liian pitkältä – ei lähimainkaan. Kiitos 🙂 Toivon sinulle ja perheellesi mitä parhainta uuttavuotta!

    • Kiitos kaunis, mutta olihan se niin mahottoman pitkä, että uuden vuoden lupaus tässä ja nyt, ei koskaan enää näin pitkulaa postausta. 🙂

      Aivan ihanaa uutta vuotta sinulle Pilvi <3

  • Koko jutun siunatuksi lopuksi voit todella vaihtaa blogin nimen "Minä keski-ikäinen"

  • No totta turiset, on kyllä sellainen kilometripostaus, huh ettei koskaan enää. Siinähän onkin jo hyvä uuden vuoden lupaus. Kyllä vaan keski-ikäinen, mutta kyllähän siellä jokaisen sisällä asuu aina se nuori tyttö, joten jatketaan kyselyä. 😉 Ehkä muutan nimen pian jahka täytän 50v blogin nimeksi Varhaisvanhus ja ylpeä siitä, heh. 🙂

    Iloista uutta vuotta <3

    Iloista uutta vuotta. <3

  • Voi mikä ihana ihana katsaus! Ja kiitos kauniista sanoistasi Tiia, olen samaa mieltä susta – olet aivan ihana ihminen <3
    Iloa ja valoa ja kaikkea hyvää sulle tähän vuoteen!

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud