Negatiivinen kommentti satuttaa miltei aina ja miltä sitten tuntuu olla, lifestyle, kosmetiikka ja ”mainosbloggaaja” ja avata vielä omaakin elämää?

Kommentoin tuossa taannoin erään bloggaajan blogiin, joka antoi negatiivista palautetta eräistä tuotteista, että kyseiset tuotteet sopivat minun iholle ja niistä toinen on oma suosikkini. Sain kommenttiini aika jännän vastauksen, että hänen lahjomaton ja sponsoroimaton raporttinsa seuraa. Hämmennyin sanoista ”lahjomaton ja sponsoroimaton”, sillä se oli aika pitkälle sama, kuin minulle vihjattaisiin, että olen lahjottavissa. Tuote josta oli kyse, oli tällä kertaa omakustanteinen ja omassa käytössä jo kolmas sellainen. 


Sain samalta henkilöltä kysymyksen blogiini joulun alla ”miltä tuntuu olla mainosbloggaaja, ethän edes ehdi oikeasti tutustua kunnolla tuotteisiin ja sori, että olen ilonpilaaja”… Kommentti tuli blogiin henkilöltä, jonka omassa blogissa lukee isolla ”älä ole negatiivinen”. Eli hänelle on täytynyt olla suuri kynnys vielä kirjoittaa ja vastailla tietynlaiseen säyyn… Hänen kommenttinsa jäi mietittyttämään ja jäin tuumimaan ajatteleeko moni samoin ja olisiko hyvä avata blogini punaista lankaa sponsoroiduista tuotteista. 🙂 


Koin kysymyksen olleen oikeutettu, vaikkakin hieman epäreilu, mutta joka tapauksessa onhan se kuitenkin herännyt mielikuvista, jotka ovat syntyneet hänelle blogistani. 

Kävin eilen tyttöjen kanssa katsomassa lapsuuteni suosikin 
Tenavat elokuvan.



Tenavat muistutti oivallisesti miten me ihmiset olemme kovin erilaisia,



ymmärrämme asioita monin eri tavoin ja miltä tuntuu epävarmuus ja ujouskin,



ja miten ainakin omassa sisimmissäni asuu aina hieman kömpelö


ja epävarma Jaska Jokunen. 🙂



Olen blogannut tuotteista hyvällä omallatunnolla ja nostanut blogiin helmiä, joista nimenomaan pidän. Olen ajatellut pysyä vaiti siitä seikasta, etten vaikuttaisi ahneelta tai leveilijältä, että saan blogiini nykyään varsin paljon kosmetiikkaa ja kaikki tuotteet eivät edes valitettavasti päädy blogiin, vain omat suosikit ja niitähän kosmetiikkaa rakastavalla on paljon. Ylimääräisten tuotteiden kautta olen kuitenkin saanut välitettyä paljon iloa eteenpäin arvontojen ja lahjojen muodoissa. Lisäksi saatan testata tuotteita vaikkapa kesäkuussa ja päätyvätkin jostain syystä postaukseen vasta joulukuussa. Joten yksikään tuote ei mene hukkaan. 🙂

Lisäksi kirjoitan paljon elämästä ja mieltä polttavista aiheista, joten aika ei riittäisi kirjoittamaan joka päivä kosmetiikasta laidasta laitaan. Siksi olen päätynyt kirjoittamaan omista suosikeistani. Toisekseen en ole suuri bloginimi, jolla olisi varaa haukkua yritysten tuotteita ja samalla katkoa siltoja yrityksiin päin. Tämän asian olen kertonut virallisesti jo Anna lehdessä ja Ylen uutisille, en siis salaa lainkaan sitä seikkaa, että yhteistyökumppaneihin pidän mielellään hyvät välit. Eli tässä nimenomaisessa valossa, olen mainosbloggaaja.


Positiivisella mielellä ja hyvällä yhteishengellä,
siitä syntyy paljon hyvää.



Tiedostan mikä ei sovi vaikkapa omalle iholleni, sopii hyvin toisen iholle, tuoksut jotka eivät minua miellytä, miellyttävät muita. En halua myöskään vaikuttaa ihmisten omiin ostokokemuksiin negatiivisesti ja antaa huonoa mainetta tuotteesta, joka on muutoin hyvä, mutta ei vaan viehättänyt minua. Negatiivisen maineen voima kiirii huomattavasti tehokkaammin valitettavasti, kuin positiivisen. 


Lisäksi vaikka kirjoitan ajoittain kiperistä ja kivuliaista aiheistakin blogissa, olen halunnut pitää blogissa tietynlaisen positiivisuuden vireen, joka kattaa yleismaailmallisesti kaikki blogin osa-alueet. 

Joskus bloggaaminenkin on pelottavaa ja ihmisten reaktiot jännittää,
eritoten silloin kun avaa omaa sydäntään.
Jokainen postaus on on arvostelulle alttiina.


En kuitenkaan ole perehtynyt kosmetiikan saloihin ainesosaluetteloita myöten, vaan olen tavallinen sekakäyttäjä, jonka posket läpättää innosta markettikosmetiikan, luonnonkosmetiikan, apteekkikosmetiikan ja myös selekosmetiikan saralla. Oikea nimike voisi olla keski-iän kriisin aiheuttama maallikko kosmeholisti. 😉


Perustan mielipiteeni omiin tuntemuksiin, mikä sopii minun iholle, mikä tuoksuu hyvältä, mikä riittää kosteuttamaan rutikuivan atooppisen ihoni, mikä innostaa minua. Täällä en suitsuta tuoksuja, jotka eivät viehätä tuoksunenääni, et tule näkemään oranssia tai sinistä huulipunaa, kasvovoidetta, joka ei imeydy tai joka tuoksuu pahalle. Olen myös kieltäytynyt yhteistöistä, joista olisin esim.saanut maksullisen palkkion ja tuotteet, koska esim.erään laihdutusvalmisteen käyttö tälläiselle herkkupepulle ei olisi ollut ominaista tai tuote oli sellainen jota en käytä, vaan vannon toisen merkin nimeen. Lahjottavissa en ole, mutta sponsoroituja tuotteita toki on ja tuotteiden eteen teen paljon töitä, kuvien ja tekstien kautta,  joten ilmaisia tuotteita ei ns. ole olemassakaan vaan ovat pikemminkin työvälineitä ja mahdollisuus päästä suitsuttamaan omien lempituotteiden ilosanomaa.


Otetaan tässä nyt esille vaikka kirjaimellisesti esimerkkinä Arbutin, jotka jäivät testaamatta,koska tuotteiden tuoksu ei miellyttänyt ja vaikka couperosa ihoni olisi voinut niitä rakastaakin.. Annoin sarjan sukulaiselleni, jonka mielestä Arbutinin tuoksussa ei ole mitään vikaa ja tuotteet sopivat loistavasti hänen iholleenkin. 


Negatiivinen palaute monesti satuttaa, vaikka palautteessa voi piillä viisauden siemenkin. Palautteesta voi oppiakin paljon. Olen myös monesti miettinyt ärsyttääkö tyylini, pohtiiko ihmiset sitä ja tätä lukiessani blogiani. Olen kokenut alhon hetkiä, epäuskon hetkiä, olen saanut negatiivista palautetta jopa niiltä ihmisiltä joita olen pitänyt ystävinä. Osa heistä on halunnut alentaa blogiani, ilmaista, että olen pinnallinen koska pidän blogia, osa palautteesta on annettu rakentavasti verhoten, vaikka tarkoitus on ollutkin jostain syystä vain loukata. Aina ei ole pakko omaa mielipidettä ”rehellisyyden nimissä” ilmaista, jos sen lopputulema on toisen ihmisen satuttaminen.


Tärkein motto täällä nimittäin on ”älä ole negatiivinen” ja oman tyylini aion pitää tulevaisuudessakin, sillä kaikki muu olisi pykistelyä ja miettimistä, miten muita miellyttää ja se tie on loputon, on aivan mahdotonta miellyttää kaikkia. Haluan olla minä, niin hyvässä, kuin pahassa. 🙂 Hih eli jos viljelen jenkkityylisesti hieman liikaa ”ihana” sanaa, niin se kertoo vain siitä, että tämä täällä on taas kovin innoissaan. 🙂


Kiitos kaikille, että olette täällä ja negatiivisia kommentteja olen saanut kommenttien määrään suhteutettuna huomattavan vähän. Tiedän kuitenkin ettei negatiiviset kommentit tähän jää ja on vain opittava karaistumaan, sillä muuten tästä positiivisuuden tyyssijasta tulee negatiivinen voimavara.


Saa kommentoida, kysyä mitä vaan ja henkisesti varustaudun täällä niihin kiperiinkin kysymyksiin, vapaasti ja rohkeasti vaan. :)Vaikka oikeasti tällä kertaa pelottaa painaa julkaise nappulaa aivan yhtä paljon, kuin silloin kun kerroin täällä omasta sydänlapsesta. 


Oi mutsi mutsi blogissa oli linkki Tenavaattorit ohjelmaan,
jolla voi tehdä oman Tenavat hahmon.
Tältä sisäinen lapseni näyttää,
ilman iän tuomaa haarniskaa. 🙂



Mukavaa maanantaita kaikille terveisin usein itseäänkin dissaava ja analysoiva bloggaaja.. Bloggaaja sanakin antaa mielestäni oudon kaiun ja viitan tavallisen ihmisen tavasta kirjoittaa ajatuksiaan ja ihastuksen aiheita nettiin. Eli Tiia vain. 🙂


Myönnän, tämä oli jonkinlainen puolustuspuhe, mutta aina ei jaksa ottaa kaikkea ainakaan itseään perustelematta vastaan. Toisaalta ehkä monilla on herännyt vastaavia tuntemuksia tai kysymyksiä mieleen. Silloin kun itselläni ei ollut vielä blogia, ei minulle auennut miten paljon työtä vaatii vaikkapa jonkun ihonhoitosarjan useiden viikkojen testailu tai ylipäänsä tuotteiden kuvaaminen, kuvien muokkaus ja tekstin kirjoittaminen, kyllä tämä ihan työstä käy ja palkka on kyllä varsin pieni eli kyllä tätä hommaa tehdään sydämestä. 🙂


Mukavaa maanantaita kaikille ja ollaan hyviä toisillemme, hyvät sanat ja teot kääntyvät aina omaankin sydämeen ja poikivat hedelmää. 



172 thoughts on “Negatiivinen kommentti satuttaa miltei aina ja miltä sitten tuntuu olla, lifestyle, kosmetiikka ja ”mainosbloggaaja” ja avata vielä omaakin elämää?”

  • Hymyä huuleen ja kohti uusia päiviä – aurinkoista maanantaita ♥
    – No jos jonkun sanan viel kirjottaisin… positiivisuutta ja itselle rakkaita juttuja sitä haluaa blogissa jakaa – jos joku juttu ei jotain lukijaa kiinnosta, niin miksi sitä ei voi vaan ohittaa? Miksi pitää pahoittaa jonkun toisen mieli?
    – Ihana-sana, sitä ON vaan ihana jakaa 😀

    • Hih ihana Marru <3 Juu se on kyllä käynyt mielessä ihan siis muidenkin blogien saamien negatiivisten kommenttien kohdalla, että miksi ei vaan pysy poissa blogista joka ärsyttää tai onko blogi joillekin pahan olon näyttämö, jonne sitten omaa pahaa oloa voi purkaa. Tiedä häntä, mutta toivon ettei kukaan muutu paineen alla, vaikka negatiivinen kommentointi aina kirpaisee. Emmi Nuorgam esim.joutui sellaisen konekivääritulituksen alle kommentoidessaan blogissaan vain lasten sukupuolistereotyyppisisesti luokiteltuja leluja, että se oli jo pelottavaa. Täällä kuitenkin käyttäydytty aina kiltisti ja tuumin, jos ihmisille herää kysymyksiä ja ajatuksia blogistani, kenties joskus on hyvä selittääkin eikä aina vaan postata menemäänkin. Rakentavasti annettu palaute on aina ok ja rakentavasti esitetyt kysymykset. 🙂 Joskus nekin toki kirpaisee, mutta kun osuu ja uppoaa. Ehkä nytkin osui ja upposi, nimenomaan pelko siitä, mitä ihmiset ajattelevat blogistani ja ajattelevatko juuri noin.

      Ihana sana on vaan niin ihana ja olen ollut itse ujo ja epävarma lapsi, Jaska Jokunen, joten nyt aikuisempana tykkään tuuletella ja viljellä ihana sanaa, nyt uskallan.

      Kiitos Marru ihanuus ja upeaa päivää <3

  • Tuo negatiivinen kommentoija kuulostaa tietämättömältä ja ehkä vähän kateelliselta.
    Itse ainakin nostan hattua sinulle ja muille kaltaisillesi bloginpitäjille, voin vain kuvitella sitä työn määrää, mitä blogisi vaatii!
    Hyvät sanat ja teot, ne tulevat ihan oikeasti aina jossain muodossa, jossain vaiheessa:)Jatka samaan malliin, ole oma mahtava itsesi!
    Ihanaa maanantaita!

    • En usko, että kateutta, kateus on niin outo asia. Enkä ole hyvin valaissut blogini linjaa, postannut vaan menemään, nyt oli kenties selityksen paikka. Kaikki eivät tietenkään tälläisestä tyylistä tykkää, se on sanomattakin selvää. Toki tyyli ilmaista olisi voinut olla pehmeämpi ja kuitenkin palaute annettiin aidon nimimerkin takaa rehellisesti mitä arvostan ja kommentoija itsekin myönsi olevansa "ilonpilaaja". Oma mottoni kuitenkin on, ennemmin vaikka pelkkä mainosbloggaaja (Mitä siinäkin muuten on niin väärää) kuin ilonpilaaja. Muiden ihmisten satuttamista en oivalla, toisaalta voihan tämäkin postaus nyt satuttaa, kun asiaa oikein miettii.

      Kyllä tätä voi jo kutsua miltei päivätyöksi, työksi tosin josta ei juuri palkka juokse, eli tähän täytyy löytyä inspiraatiota. 🙂

      Näin olen saanut huomata bloginkin kanssa, jos olen jonkun työn hoitanut vaikka huolella, on se poikinut jotain uutta ja kivaa ihan muulta tasolta. Hyvä ja positiivinen maine on valtava voimavara, vaikka toki kaikki eivät voi tykätä, se pitää mieltää.

      Kiitos niin paljon Anne kauniista sanoista ja sydämesi on kultaa, sen olen aina tiennyt. <3

      HIh ihanaa maanantaita <3

    • Niin meitä on ja kaikki ei voi tykätä ja se pitää urheudella kestää, vaikka sisin olisikin hih repaleinen Jaska Jokunen <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa eekku ihanuus <3

  • Joo, ei noista kuule kannata välittää yhtään. Sä olet hyvä just noin ja kannustan jatkamaan samalla, aidolla linjalla.

    • Omalla linjalla mennään, kuten alusta asti, mikään ei tälläistä kääkkää enää muuta, vaikka välillä tuleekin uskon notkahduksia. <3 Kiitos Taru ja kuin myös, olet super. <3

  • No sillainhan se on että jos toiseen suuntaan kumartaa niin samalla tulee pyllistäneeksi toiseen suuntaan joten se ihan omana iloisena ja positiivisena itsenään pysyminen, jos sellaisen lahjan on sattunut saamaan,lienee paras ja oikeastaan ainoakin vaihtoehto :)Epäaitouden kyllä aistii ja sen nenän nirppaan saavaa haisua ei kyllä sinun blogistasi löydy♥

    • Kirsi kyllä maar nyt joutuu jo hieman pyyhkimään silmäkulmaa. Jokainenhan haluaa, että ihmiset näkee meidän sisimpään ja juuri sen aidon minän. Kuten Pieni Punatukkainen Tyttö näkee Jaska Jokusen sisimpään, vaikka fiilis onkin ihan Jokunen. 😉 Kiitos kauniista sanoista, ne lämmitti suuresti.

      Totta on myös tuo kumartamisen ja pyllistämisen suhdanne, parasta on pysyä aitona omana itsenään, jotta itsellään on hyvä olla. <3 Kuin myös joka sana, kiitos <3

  • Blogi on henkilökohtainen media ja aina tekijänsä näköinen. Ne on sitten ihan eri foorumeita, joissa on päätoimittaja sensuroimassa tyyliä ja sisältöä. Kukin bloggaa siis omilla ajatuksillaan. Ja sinä omalla tunnistettavalla ihanalla tavallasi. Kyllä blogistasi aistii sen, että olet aidosti innoissasi kosmetiikasta, ja aihepiiri on sinulle luonteva :). Go on Tiia! <3

    • Näin juuri on, mielipiteet täällä ovat puhtaasti omia ja toivon, myös että jos ostopäätöksiä tehdään blogini perusteella, ne tehdään omaa itseään ajatellen. 🙂 Joskus kun vaan olen niin täpinöissäni, että oksat pois. Olen aiemmin ollut sisustushöperö, peltipurkkivaihekin on hieman laantunut, vaikka ajoittain nostaa päätään. Jos olisi ne vaiheet päällä juuri nyt, blogi olisi enemmän sisustuspainotteinen, mutta varmasti yhtä Höyry Häyrinen asenteella kuorrutettuna. 😉

      Aihe on luonteva, mutta kosmetiikan kemiasta en juuri ymmärrä lainkaan ja en myöskään usko ryppyvoiteisiin, sanottakoon se taas tässä. Paljon perustuu mielikuviin ja omalla kohdalla niihin vaikuttaa myös purkit ja tuoksut ja sitten se tärkein, miltä voide tuntuu iholla. <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinä ihanuuspakkaus <3

    • Blogissani riehui myös taannoin joku ihmeellinen piikittelijä, mutta paras, jos tuollaiset ignoreeraa. Asiat voivat riidellä, ei ihmiset, ja sekin kannattaa pitää mielessä, vaikka vähän kryptinen sanoma onkin.

      Minä kirjoitan paljon kosmetiikan kemiasta, kuten tiedät(te). Samalla ihmetellen omiakin haksahduksiani 🙂

      Markkinavoimat jylläävät, ja elämä on ihanaa 😀

    • Dzinni mielestäni kysymyksesi oli varsin oikeutettu, siis miltä tuntuu olla mainosbloggaja ja jäin miettimään, että näin on varmasti moni muukin asiaa pyöritellyt. Ajattelin, että teenkin nyt kertaheitolla selväksi blogini filosofian eli missä täällä mennään, huurueukkona hurmussa kosmetiikkaan, autuaan tietämättömä inci listoista, vaikka vähän kyllä pitäisi oman itsensäkin kannalta opetella. 😉

      Hyvä myös tuo, että asiat voivat riidellä, eivät ihmiset, samalla linjalla täälläkin. <3 Monesti tekstin juuri helpommin voi ymmärtää väärin, kuin jos tuntisi toisen tai näkisi eleet ja ilmeet. <3

      Juu ja tuosta piikittelijästä, luulen, että se on yksi ja sama, joka pyörinyt useiden blogeissa. On sellainen epäilys ja kirjoitustyyli ollut aika sama.

      Markkinavoimat jylläävät, mutta heh ihan kaikesta en suostu postaamaan, täytyy olla jutun juju ja tuotteiden täytyy viehättää minua.

      Mukavaa uutta vuotta ja elämä on kuitenkin aivan ihanaa, eikä anneta minkään lannistaa. Kiitos tästä kommentista. 🙂

  • <3

    Ajattelen samalla tavalla. Omaan blogiin pääsee todella, todella, todella pieni määrä tuotteita mitä blogin kautta "kertyy". Joten ne jotka pääsevät esiin ovat todella olleet hyviä ja olen niistä pitänyt tavanomaista enemmän. Itse en jaksa nähdä vaivaa kirjoittaa ja kuvata tuotteita joista en itse pidä yhtään tai eivät sovi minulle, ne lähtevät eteenpäin. Jotenkin jo ajatusena vaikea alkaa vääntämään niistä tekstiä, varsinkin kun omassa elämässä on jo muuten niin negatiivista, niin on kiva, että edes blogi on pääsääntöisesti positiivinen. 😉 Joskus on tuotteita jotka ovat muuten hyviä, mutta ehkä tuoksu ei ole miellyttänyt, koen kuitenkin, että tuote on vinkkaamisen arvoinen niin silloin kirjoitan siitä, mutta sanon rehellisesti, että tuotteen esim. tuotteen tuoksu ei ollut mun juttu.

    Ihanaa viikkoa Tiia! 🙂

    • Niin ja joskus käy jopa niinkin surkeasti, ettei hyvä tuote ehdi blogiin, on limited edition tuote ja on jo niin paljon aiemmin tullutta, että limited edition tuote jää jalkoihin ja sitä ei enää kaupasta saa, kun olisi ajankohta postata. Nämä tuotteet surettavat jopa, sillä ansaitsivat palstatilaa.

      Oma blogi on vielä lifestyle blogi, joten ei riitä aika, ei palstatila postata kaikesta. Sama myös tuo ettei kuvaaminen inspiroi, eikä sormet näppäimistöllä lennä, jos tuote ei puhuttele.

      Juu täälläkin näkyi erittäin hyvä tuote noin viikko sitten, se Nuxe Detox, jonka tuoksu ei viehättänyt, mutta ei toisaalta myöskään ärsyttänyt. Käytän myös koko ajan pH formula acnea, kun näpyt vaan yrittää taas puskea ja ei sekään tuoksu millekään. Jos tuote on erinomaine ja tuote ihan ok, menettelee, niin silloin täytyy postata. Muutama pahanhajuinen finnituotekin on tullut postattua. 🙂

      Eli se nyt vaan on siitä kiinni, että tuote aidosti inspiroi on hyvä. 🙂

      Kiitos näistä sanoista ja kannustuksesta, merkitsee paljon, sillä tukee sitä, etten ole linjassani yksin. <3

      Ihanaa viikkoa Jonna <3

    • LE-tuotteissa on just toi ongelma, aina ei ehdi mukaan just silloin kun ne olisi ajankohtaisia. Monesti kaivan puoli vuotta jäljessä jotain LE-tuotetta ja sitten suren kun siitä on jo aivan liian myöhäistä kirjoittaa, vaikka haluaisi. 🙁 Joskus saatan kauppakierroksella tarkistaa, että vieläköhän tätä saa, jos vaikka silti voisi kirjoittaa. Esim. Essien tai Lumenen lakkoja saattaa olla myynnissä vielä sesongin jälkeenkin, joten niistä uskaltaa kirjoittaa myöhemminkin. 🙂

    • Niin on ja juuri samaa teen, esim. Cittarista saa vielä todella pitkään juuri vaikka Lumenen ja Essien lakkoja, eli hyvin niistä voi kyllä kirjoittaa. Joskus olen jonkun lempilakan käynyt rohmuamassa tuplana, esim. Lumenen vaaleanrushkeahko hiekkalakka vuoden takaa on niin kiva. 🙂 Essie taas on sellainen, jolla onnistun aina ja sävyt ovat niin kivoja. .) Yritän kirjoittaa oikeaan aikaan, mutta joskus on monta jo jonossa ja yritän yleensä kirjoittaa aikajärjestyksessä ja sitten myös niin, että ajankohdallisesti sopii noh vaikka jouluna puski paljon ulos kosmetiikkaa eli säästin joitain juttuja vartavasten sinne. .)

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Huoh, kaikenlaista kommenttia sitä saakin vastaanottaa. Minäkin olen ottanut sen linjan, että kirjoitan niistä tuotteista, joista itse pidän ja joita voin lämpimästi suositella. Koska aikaa ei ole muutenkaan kirjoittaa niin paljon ja kaikista aiheista, mistä haluaisin, olen päättänyt pidättäytyä positiivisissa asioissa. Myös tuotetestauksien osalta. Mukavaa viikon alkua ihana Tiia! <3

    • Niina aivan samoilla linjoilla mennään ja vielä kun kirjoitetaan niin paljon muusta, kuin kosmetiikasta. On kyllä ollut ilo kuulla, moni on tullut jälkikäteen kiittelemään, että olipa ihana tuote ja minäkin kävin ostamassa, siitä tulee hyvä mieli. Parempi kuin siitä, että haukun jonkun tuotteen ja sitä ei sitten ainakaan ne jotka lukevat blogiani kenties osta, vaikka voisi olla aivan hyvä tuote muille. 🙂

      Kiitos Niina ihanuus kannustuksesta ja on mahtavaa saada sparrausta siitä, että meitä on muitakin, jotka pitävät blogin positiivisena. Ei minulla edes natsat riittäisi kirjoittamaan ammattitaitoisesti tuotteiden ainesosista ym. en viitsi edes aloittaa sellaista esittämään, kun ei ole minulle ominaista. .)

  • Tuossa lopussa sanoitkin kaiken juuri niin, tiivistetyssä muodossa : tätä hommaa teen sydämestä! Aina löytyy arvostelijoita, tekee niin tai näin, mutta sinä Tiia olet aito, rehellinen ihminen ja siksi tykkään niin kovasti lukea sinun tekstejäsi – jatka vain samaan malliin <3 ihana Tiia <3

    • Niin se on, koska kaikki eivät voi tykätä kaikista. Hassuksi asian koen ehkä siksi, että en käy itse blogeissa, jotka ei nappaa, eikä erityisesti tekisi mieli siellä alkaa ilkeillä, se on mielestäni vaan omituisen kummallista toimintaa. Kiitos Tuulikki niin paljon, on kyllä mahtavaa kuulla, että teksti miellyttää, sehän tämän blogin tärkein ydin on, eikä edes kosmetiikka.

      Ihanaa alkanutta viikka Tuulikki <3

  • Jatka samaan tyyliin vaan. Meitä on sekä bloggaajia että lukijoita näköjään vähän joka lähtöön (ja osa jää asemallekin). Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja pohtia. Jotenkin sen vain huomaa, että siellä koneen vieressä naputtelee jo ihan aikuinen, itsensä tunteva nainen. Älä muuta tyyliäsi ainakaan toisten ihmisten painostuksesta, koska silloin todennäköisesti kadotat itsesi…Lämpimin virtuaalihalauksin, Satu

    • Meitä on joka lähtöön ja se onkin koko homman rikkaus, mutta ilkeys toki ei ole koskaan kunniakasta ja kertoo aina enemmän kommentoijasta, kuin kohteesta. Hih kait olen aikuinen, koska numerot niin sanoo, vaikka välillä on hieman Tenavat olo. 😉 Tyyliä en lähde muuttamaan ja välillä sitä on hyvä niin sanotusti varmistella ja ilmoitella asiasta, että hei pidän tyylini, vaikka vastavirtaan pulikoiviakin toki on ja se on ymmärrettävää ja pelin henkikin. 🙂 Nimenomaan itseään ei tule kadottaa. <3

      Lämpöinen virtuaalihalaus täältä sinulle Satu <3

    • <3 Näin teen, mutta hyvään kysymykseen "miksi olen mainosbloggaaja" koin, että ansaitsee vastauksen ja asiaa varmasti monikin on pohtinut. 🙂 Ihanaa alkanutta viikkoa ja halit <3

  • Minulla lukee blogissani, että "Älä ole negatiivinen", mutta tuollaisia kommentteja en ole todellakaan postannut. Halusin vaan selventää, ettei kukaan ymmärrä väärin.

    • Korjattakoon tänne, ettet todellakaan ole blogeissa jossain kohdin pyörinyt ano, joka varsin alentuvaan sävyyn kommentei usealle ja vähätteli kaikkea. Apua ja anteeksi, tämä postaus ei tosiaan ole kokonaisvaltaisesti liitännäinen sinuun, vaikka tuo mainsobloggaaja kysymyksen heititkin. Siihen kommenttiin halusin vastata, sillä uskon, että moni muukin asiaa pohtii ja niin minäkin tein ennen kuin oli oma blogi. .)

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • Siis närkästynyt siihen, etten ole ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi.

      Mitä tulee bloggaamiseen, olen sitä mieltä, että sitäkin koskevat journalismin eettiset säännöt, taiainakin itseyritän pitää niistä kiinni, koska olen kasvanut siihen. Takanani on muutamia julkaisuja oman alani lehdissä, ja saa olla tarkkana siitä, mitä sanoo.

    • Dzinni nyt unohdat ja anteeksi olen kovin pahoillani <3 Niin totta, eettiset säännöt koskevat myös blogimaailmaa ja olen aivan samaa mieltä <3

  • Hmm. Mää luin ja selasin sun koko blogin läpi, ku löysin tän. Tykkään sun tyylistä kirjottaa ja sun otteesta kaikkeen. Olet ihana juuri tuollaisena kuin olet! <3 Negatiivinen palaute on hyvää silloin, ku se annetaan rakentavalla tavalla. Tahallinen ilkeily on ja toisen mielen pahoittaminen kertoo kommentoijasta, eikä kommentin kohteesta. Silti ne aina satuttaa. Jatka samaan malliin vaan! <3

    • Eikä oikeasti luitko blogin läpi, että olen otettu ja myös ihmeissäni ja pahoittelen myös, että blogger on jostain syystä hävittänyt useista alkuajan postauksista kuvat! Nykyään lataan kuvat eri tavalla tänne, jotteivat vaan katoa, mutta varmuutta asiasta ei koskaan ole…

      Sinä sen kiteytit, on niin monia tapoja antaa negatiivinen palaute ja rakentava palaute laittaa miettimään ja voi aueta silmätkin. Oman blogin kohdalla, kun ei välillä näe metsää puilta.. 😉

      Mutta negatiivinen kommentti on ilmeisesti erityisen vaikea antaa, sillä monesti se töksähtää hieman rumasti ulos. Sitten on se seikka, ettei näe kirjoittajan ilmeitä ja eleitä ja voi tarkoittaa muuta, kuin ulos tulee. Ihmiset ymmärtävät monet asiat niin eri tavoin. Mutta toki ne satuttaa, tai ainakin hieman nirhaisee. 🙂 Sitä on ihmisyys. <3

      Kiitos kaunis Katarooma ja ihanaa alkanutta viikkoa <3

    • Eikä oikeasti luitko blogin läpi, että olen otettu ja myös ihmeissäni ja pahoittelen myös, että blogger on jostain syystä hävittänyt useista alkuajan postauksista kuvat! Nykyään lataan kuvat eri tavalla tänne, jotteivat vaan katoa, mutta varmuutta asiasta ei koskaan ole…

      Sinä sen kiteytit, on niin monia tapoja antaa negatiivinen palaute ja rakentava palaute laittaa miettimään ja voi aueta silmätkin. Oman blogin kohdalla, kun ei välillä näe metsää puilta.. 😉

      Mutta negatiivinen kommentti on ilmeisesti erityisen vaikea antaa, sillä monesti se töksähtää hieman rumasti ulos. Sitten on se seikka, ettei näe kirjoittajan ilmeitä ja eleitä ja voi tarkoittaa muuta, kuin ulos tulee. Ihmiset ymmärtävät monet asiat niin eri tavoin. Mutta toki ne satuttaa, tai ainakin hieman nirhaisee. 🙂 Sitä on ihmisyys. <3

      Kiitos kaunis Katarooma ja ihanaa alkanutta viikkoa <3

  • Tiia, aina ei voi miellyttää kaikkia mutta silti kehotan sinua jatkamaan omalla valitsemallasi tiellä♥ Hei, älä koskaan ikinä muutu pysy juuri tuollaisena kuin oot! Uskoisin, että kommentin takan on katkeruus tai kommentoijan oma paha mieli jostain asiasta. Nosta itsesi tämän kaiken yläpuolelle♥

    • Omaa tietä ja vaistoa kannattaa kulkea ja noudattaa, feikkiyden vaistoaa varmasti kaikki. Välillä sitä jää jumiin ja jää miettimään miksi? Jälkikäteen kun on asian terapioinut miettii, että miksi annoin asialle niin paljon valtaa. Ehkä jollain oli paha päivä tai ei vaan pidä minusta, mutta mitä väliä, kaikki eivät voi pitää, sehän nyt on tilastollisesti jo selvä homma. 🙂

      Täällä taas häntä jo iloisesti heiluu ja mieli on vahvistunut siinä, että teen omaa juttua ja tännehän ei ole pakko tulla, jos inhottaa vaikka. 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa Marjo <3

  • aamen tiia, aamen 😀 jatka samaan malliin, täällä ainakin tykätään susta ja sun blogista ku hullu puurosta <3

  • No voi on niitä pahansuopia ihmisiä Tiia minä ihailen niin kovasti sinun tyyliä jajattelen jos kaikki olisivat yhtä herttaisia ja iloisia kuin olet, Tiia olet hyvä iloinen ja kaunis ihminen
    Hän joka haluaa loukata, on sinulle katellinen Hyvää viimeisiä vuoden päiviä Tiia K

    • Voi Irma sinä olet kaikessa ihanuudessasi ja aina niin sydämellisesti kommentoit. Se onkin ihmeellinen asia, että meissä ihmisissä on voimaa ja hyvä energia tuo hyvää. Niin se vaan on, miksi pitäisi sanoa se kurja asia, kun voi yrittää löytää ihmisistä juuri sen parhaimman. <3 Halit ja ihanaa uutta vuotta <3

  • Eikö aito mielipide ole paras. Hymistelijöitähän riittää pilvinpimein,täälläkin sinulle. Monesti käsitetään väärin se ei niin mieleinen kommentti. Olen miettinyt näiden blogien kaupallisuutta,jokapäivä joku mainospostaus. Voisko olla aivan erillinen ylläpitäjä,vai mikä lie,jossa olis vaan ja ainoastaan nää mainostajat.
    Ja kyllä tuotteista saa ja pitää olla rehelliset arvostelut. Jos tuote ei toimi testaajan iholle joka on kuiva,herkkä tai mitäikinä,laittaa niin. Voi sit vastakohta iholle käydä.
    Tai voithan herkkänä ihmisenä laittaa tän salasanan taakse. Itkeä ei kannata näiden kommenttien takia.

    • Lähden juuri kauppaan, mutta vastaan vielä sinulle. 🙂 Aito mielipide koskien nyt tuotteita on mielestäni paras ja aidosti tuotteita suitsuttelen. Jos olisin kosmetiikkabloggaaja, kenties minulla olisi aikaa postata myös niistä huonoista tuotteista, nyt ei millään ole. Aidosti rakastan suitsutella tuotteita joista olen innostunut, mutta ominta aluetta loppupeleissä on omat lifestyle tyyppiset kirjoitukset, joissa on jutun juontakin, jotain kenties ehkä syvempääkin.

      Totta myös tuo, että monesti käsitetään väärin, sillä ei nähdä kommentoijan ilmeitä ja eleitä, ei tunneta kommentoijaa ihmisenä. Saatetaan jopa herkästi tarttua johonkin sanaan. Avointa palautetta ja kritiikkiä otan vastaan ja korjaan nöyränä vaikkapa kirjoitusvirheet, jos niistä tulee palautetta. Harvoin olen kommentteja joutunut poistamaan, mutta jos niissä on jotain erityisen suurta ilkeyttä tai rivoa tai haukku kohdistuu muuhun kuin minuun, eli vaikkapa lapseeni, niin poistan kommentin.

      Hymistelijöiksi en kuitenkaan kutsuisi näitä kommentoijia, jotka ovat lukeneet blogiani miltei alusta asti, varmaankin jollain tasolla tuntevat minut ihmisenä jo ja saaneet minusta tietyn kuvan, sillä kerron täällä aika avoimesti omista ajatuksistani koskien omaa elämää. Sitten on tämä kosmehörhöpuoli myös. 🙂

      Onneksi on blogeja, joissa kerrotaan laidasta laitaan tuotteista, esim. Karkkipäivä. 🙂 Tykkään itsekin lukea hänen postauksia ja verrata myöskin, mitä on tykännyt jostain tuotteesta, josta itse olen joko tykännyt tai en.

      Ihon herkkyys on erittäin yksilöllistä eli mikä herkistää minun ihoa, ei välttämättä herkistä sinun. Eräästä luonnonkosmetiikan tuotteesta olen saanut näppyjä eli olin jollekin ainesosalle allerginen, mutta vaihtaessani mielipiteitä muiden kosmebloggaajien kanssa tuotteesta, muille ei tullut vastaavia oireita. Omasta näkövinkkelistä en nähnyt sopivaksi rehellisyyden nimissä asiasta infoamaan, sillä kuten kirjoitin yllä, negatiivinen sana kulkee myrskyn lailla, kun taas positiivinen jää harvojen mieleen.

      Vaikka olen herkästi tunteva, se ei tarkoita etten olisi vahva, en näe kommentissasi muuta loukkaavaa, kuin muiden kommentoijien mielipiteiden väheksyminen kutsumalla heitää hymistelijöiksi. Kommentin olisi voinut pitää täysin asiallisena minun ja sinun välisenä. 🙂 Mutta että näin ja olet oikeassa itkeä ei kannata ja jos joskus itkettää, elämässä on sillä hetkellä muitakin paineita ja siksi pienemmätkin asiat sattuu enemmän, kuten blogiin kohdistuvat negatiiviset kommentit.

      Kiitos avoimuudesta ja rehellisyydestä, arvostan ja ilmeisesti luet blogiani, kun tuo herkkä hommelikin tuli esille, eli kiitos vielä siitä ja mukavaa uutta vuotta sinulle. 🙂

  • Älä sie välitä, Tiia. Helppo sanoa… Luulen, että negatiiviset kommentit ovat kateuden aikaansaamia. Pakko myöntää, että minuakin joskus voi ottaa vähän pattiin, kun ennestään hehkeänä olet kaikenmaailman ihanissa kasvohoidoissa. Et ees tarttis niitä, kun oot freesin ja hyvännäköinen ilmankin. Kukaan vaan ei tajuu sponssata tuollaisia hoitoja esim. Tällaiselle couperosa-kukkahörhölle ja varaa ei ole hoitoihin, vaik naama suorastaan huutaa hoitoa. No, kaikki rahat ku menee kukkiin ja multaan. Huoks!

    Tän vuodatuksen sanoma oli siis: Älä välitä. Koirat haukkuu ja vankkurit kulkee!

    • Satu höpsö voi maar, etkö muista meikittömiä kuvia, hih kaikkea muuta kuin hehkeä. Näppyjä, couperosaa, kraatereita, mustia silmänalusia ja pahimpana se parta!!! Jos joskus se iho näyttää hyvältä, se on juuri superhoitojen jälkeen tai meikit nassussa eli juuri ne loistot meikit joita täälläkin olen suitsuttanut, enhän mä ilman kaikkea näitä pärjää. ¨

      Olen kyllä ikikiitollinen, että olen päässyt hoitoihin, sillä täällä kotiäitinäkin kun taaplaan, niin nämä on sellaisia asioita joissa helposti tulee säästettyä. 🙂

      Hitsi nyt kuules olen vuorenvarma, että pääsisit jonnekin kasvohoitoon, nyt rohkeasti ottamaan yhteyttä. Sinulla on niin loistava blogi ja vielä pointti takana, kun olet niin paljon ulkona ja siinähän toki tiedän itsekin pakkasen viimat ym.että omakin couperosa helahtaa.

      Kiitos superkomentti, olet sinä ihana pakkaus. <3

    • Satu höpsö voi maar, etkö muista meikittömiä kuvia, hih kaikkea muuta kuin hehkeä. Näppyjä, couperosaa, kraatereita, mustia silmänalusia ja pahimpana se parta!!! Jos joskus se iho näyttää hyvältä, se on juuri superhoitojen jälkeen tai meikit nassussa eli juuri ne loistot meikit joita täälläkin olen suitsuttanut, enhän mä ilman kaikkea näitä pärjää. ¨

      Olen kyllä ikikiitollinen, että olen päässyt hoitoihin, sillä täällä kotiäitinäkin kun taaplaan, niin nämä on sellaisia asioita joissa helposti tulee säästettyä. 🙂

      Hitsi nyt kuules olen vuorenvarma, että pääsisit jonnekin kasvohoitoon, nyt rohkeasti ottamaan yhteyttä. Sinulla on niin loistava blogi ja vielä pointti takana, kun olet niin paljon ulkona ja siinähän toki tiedän itsekin pakkasen viimat ym.että omakin couperosa helahtaa.

      Kiitos superkomentti, olet sinä ihana pakkaus. <3

    • Höpö, en mie muista mitään partakarvoja siulla nähneeni! Joo, voisinhan mie pyytää kanankakan ohessa jotain vastaavaa nassuunikin! 😁😀 Joo, ehkä meikäläisen kannattaa keskittyä kukkiin.., jotta jotain ees täällä kukoistaa. Oikeesti…, itseeni en raaski uhrata rahaa mihinkään hoitoihin, mut kukissa ei rahanmeno tunnu just missään. Tauti se on tääkin!

    • Hihi minäkään en käy kampaajalla ja tukka on kuin petolinnun peppu, ei kestä lähempää tarkastelua. Peltipurkkeja ja kahvimukeja on niin paljon, että niillä rahoilla voisi kohta lentää jo etelään. Meillä on selvästi prioriteetit kunnossa, kukat ja purkit ensin. <3

      Mielestäni olet todella kaunis kaunista hymyäsi myöten. <3

  • Mä olen niin keltanokka, etten ymmärrä, miksi mainosbloggaus olisi missään nimessä huono asia. Ja pitäisikö jostain syystä sillat poltella yhteistyökumppaneihin? No ei tietenkään. Siinä kohtaa, jos ei ole enää mitään omaa sanottavaa, vaan joka päivä kirjoittelee Nikken Näkkäristä ja seuraavana päivänä Paten pilkkihaalarista niin, ettei niissä ole mitään yhteyttä, siis että kohderyhmänä on kaikki ja oikeastaan ei ketään, niin silloin mainosbloggaus on mennyt ihan pöpelikköön. Osa minun suosikkibloggaajista on vajonnut siihen suohon ja siksi olen äänestänyt sormillani: en enää näppäile itseäni niihin blogeihin. Lukijoita heillä riittää edelleen pilvin pimein, eli ei kukaan ole väärässä, siinä kohtaa vaan kysyntä ja tarjonta ei meitsin ja suositun bloggarin kanssa kohtaa. Sinulla taas sitä ongelmaa ei ole, kiva lukea kaikkia ajatuksiasi maan ja taivaan väliltä. Olen hitaasti lämpiävää sorttia ja täältä olen bongannut monta uutta tuotemerkkiä, en tosin ole niitä ostanut, koska olen niin armottoman hidas liikkeissäni ja teen ostopäätökset harkiten. Joten jos et olisi mainostanut, monikin merkki olisi mennyt esim. meikäläiseltä ohi. Kiitos Tiia, jatka samalla mallilla ♥

    • Voi maar kirjoitin pitkät pätkät ja röllömaha osui hiireen (hitsin ulokkeet) ja teksti katosi. Noh uudelleen eli tätä olen tänään jäänyt oikein urakalla pohtimaan, miksi mainosbloggaaminen on väärin? Onhan blogit uusi media, eikä aikauslehdissä, televisiossa mainostaminen ole väärin? Onko se siksi väärin, ettei sitä haluta suoda ihmiselle vai mikä siinä on?

      On monenlaisia mainostapoja, on maksullisia yhteistöitä, joissa on deadline jne. sitten on nämä kosmepötkylät joissa on kaikki maailman vapaus, millon postata tai ollako postaamatta. Toki olen yhden yrityksen menettänyt, vaikka pidin kovasti heidän useimmista tuotteista, mutta en kesällä pystynyt käyttämään muutamaa atooppisen ihoni ollessa ihan villinä ja en pystynyt testaamaan kesätuotteita. Toki olisin voinut yrityksen mieliksi kirjoittaa postauksen tuulesta, mutta sellaista en halua ja suurin osa yrityksistä ei toimi noin, että yhteistyö loppuu siihen. Pienemmillä yrityksillä ei ole varaa lähettää kaikille ja toki toivovat mainostilaa, sen ymmärrän.

      Sitten on ollut toki mainitsemani laihdutusvalmista, juu ei sovi, rakastan herkkuja. Olen menettänyt myös hyvän maksullisen yhteistyön, kun erään laitteen oheistuotetta olisi pitänyt myöskin käyttää ja siihen en voinut lähteä, kun vannon toisen merkin nimeen. Mutta sieluun ei kannata myydä, siitä jä paha olo nimenomaan itselle. Heh pilkkihaalareita voisin kyllä laittaa ukkelin mainostamaan ja hei näkkäreitäkin. 😉

      Jotkut postaukset suorastaan rakentuvat luontevasti ja istuvat blogiin ja mielestäni ne ovat aina niitä mukavimpia, eli elämä edellä ei tuote. Kosmehörhöys on taas niin oma juttu, tykkään niin niistä pötkylöistä, jotain sisäistä kipuilevaa ryppynaamaa niillä varmaan hoivaan. Hih. 😉 Jonkun kriisin tuotos, sillä alle neljäkymppisenä jos olisin blogannut, blogi olisi ehdottomasti ollut sisustusblogi.

      Mutta hei jos alan mainostamaan traktoria tai vaikkapa bikinikarvojen vahausta, niin ennen kuin häivyt tule suoraan kertomaan, että Tiia nyt on sulta mopo karkaamassa.

      Kivaa jos olet saanut vinkkejä ja mietit myös rauhassa ostopäätöksiä, hiljaa hyvä tulee. <3

      Kiitos myös mielettömän aidosta ja rakentavasta kommentista. <3 Yritän olla vajoamatta pöpelikköön, hih, mutta hei vaikkapa Tenoja voisin hyvin mainostaa. 😉

      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    • Eah hah hah, mua naurattaa ja vedet valuu silmistä, lapset yrittää nukkua ja mä niin sieluni silmin ne pilkkihaalarimainokset ja Tenat 😀 Sä oot vaan niin ihana, kiitos siitä ♥

  • Tiia, sä olet reipas ja ahkera bloggaaja ja sinulla on oikeus pitää juuri sellaista blogia kuin sinä haluat. Tätä on kiva lukea ja kosmetiikka kiinnostaa vielä meidänkin ikäisiä,joten ilmankos sinulla riittää kivasti noita lukiojoita:) Tsemppiä!

    • Niin tämä on kyllä minun ikioma forumi, sanon täällä hieman tuolla Tenavat äänellä, sillä niinhän se on. 🙂 Juu ja ne joita kiinnostaa meikäläisen höpinät, heitä ei niin kiinnosta aina kosmepötkylät ja päinvastoin. Näen itse niin, että kaikenlaisia blogeja tarvitaan. 🙂

      Kiitos M ja ihanaa alkanutta viikkoa <3

  • Ikävät kommentit satuttaa, ei voi mitään. Herkälle ihmiselle sanat ja kommentit jää vain mieleen vellomaan. Sama homma, ihana sanaa tulee käytettyä ja varmaan liikaakin…Itse olen vain sellainen, että tykkään siitä sanasta. Ihana Tiiuska <3 Mukavaa viikkoa <3

    • Hih niin tuolla taisi tulla hieman pientä piikkiä herkkyydestä, en ole varma, voi olla, että ymmärsin väärin. Mutta se, että aistii muiden tunnetiloja herkästi tai vaikka väsyy helposti asioista, mm.metelistä, niin ei tarkoita ettei voisi olla vahva ja sisukas. 🙂 Ei ole meikäläistäkään vastoinkäymiset kaataneet ja kaatunutta maitoa ei ruikuteta, positiivisella asenteella mennään. 🙂

      Ihana sana on ihana ja sinä olet ihana, hih. <3 Mukavaa alkanutta viikkoa <3

  • Miusta mainosbloggaaminen ei ole paha asia. Siinähän tavallaan voittavat kaikki; lukijat kuulevat uudesta, mielenkiintoisesta tuotteesta, sinä saat kokeilla uutta tuotetta ja toisaalta autat yrittäjiä. Varsinkin pienet yrittäjät olisivat varmasti todella kiitollisia. Tämämän päivän Suomessa ei ole helppoa olla yrittäjä. Näen blogin ikään kuin tiedonlähteenä, mutta se on kyllä totta, ettei tätä tehdä rahankiilto silmissä, vaan sydämellä! :)Siulla on todella elämänmakuinen, aito blogi. Jatka samaan malliin. 🙂

    • Niin olen pääni puhki miettinyt, mikä mainosbloggaamisesta tekee negatiivisen asian? Sekö, että koetaan, että ihminen tekee tuotteiden valossa kehuvia postauksia tuotteista, joista ei tykkää, eihän siinä ole mitään järkeä? Kyllähän blogi voi olla yhteistyökumppaneille yhtälailla markkinointikanava, kuten lehdet ja televisio? Miksi ei voisi, miksi se rumentaa blogia tai bloggaajaa. Miksi bloggaaja ei saisi tienata blogilla? Onko kyse siitä, että ei suoda sitä tälläiselle tavalliselle taaplaajalle, vai koetaanko se kertakaikkiaan hapatukseksi ja valheelliseksi. En tiedä, tästä varmaan tulee postausta, jahka lamppu on syttynyt pään yläpuolelle.

      Aivan totta, vaikka vihaan tätä ilmaisua, on se nyt kohdillaan, win win win, kaikki voittaa minun mielestäni. 🙂 Sitä paitsi ihania on ne tuotteet myöskin, ne itse ostetut, joista ei ole postauspainetta. 🙂 Ei ole niin simppeleitä nämä asiat, kuin päälle näyttää.

      Kiitos kovasti Vivi Vinna, arvostan mielipidettäsi, sillä se on todella selkeä, viisas ja rakentava. <3 mukavaa alkanutta viikkoa <3

  • Hei beibi sä oot vaan niin ihana ♥ 😉
    Täällä yksi joka myös taitaa sortua käyttämään ihana-sanaa aivan liian usein, mutta kun on tällainen täysillä elävä, kokeva ja tunteva tyyppi, niin mikään "ihan kiva" ei vaan riitä =D
    Ja silloin kun joku on tai tuntuu ihanalta, miksei sitä saisi hehkuttaa? Innostua aidosti jostain, lapsen lailla ja jakaa sitä hyvää fiilistä muille, on ainakin minun mielestä, heh, no, tietenkin ihana asia! =D
    Ja minä en ainakaan ole mikään hymistelijä, vaikka joka päivä paljon hymyilenkin, jopa täysin ventovieraille vastaantulijoille 😉

    • Iiks <3

      Mutta kun ihana vaan on niin ihana sana <3 Kaikki vaan on niin hih ihanaa <3

      Juu täällä Suomessa ei saa hehkutella, olet vähän outo, jos olet kovin iloinen tai positiivinen ja sieltä on pakko löytää jotain negatiivista, kaivella oikein. Aina joku kyllä maantasolle pudottaa, sehän nyt on ainakin saletti. No jos alan leijumaan, niin saa pudottaakin, mutta en kyllä näe niin maata mullistavaa asiaa, että saisi leijumaan, paitsi jos meikäläisestä tulisi astronautti. Hih nyt karkasi kommentti hieman tajunnan virrakasi, mutta Ansku kiitos.

      Hymistelijä et ole, eikä kukaan muukaan täällä. Siinä meni rakentava kommentti hieman metsään, kun alkoi moittimaan muita, vesittyi hieman valitettavasti..

      Ihanaa alkanutta viikkoa ja hymyillään kun tavataan eiks je ja hoetaan "ihanaa". <3

  • tämmösestä kirjoitteli juuri yksi kauan blogannut ..oli saanut samoja viestejä kuin sinä..jatka samaan malliin vaan jätä omaan arvoonsa tämmöset …kateus on kavala tauti!! terv. anjamerja

    • Tätä on niin paljon liikenteessä ja sanomattakin on selvää, jos lukijoita on paljon, monenlaisia mahtuu joukkoon. Kaikkien motiiveita on mahdoton ymmärtää, mutta jos haluaa negatiivisen viestin perille, kannattaa olla rakentava, muutoin itse viesti, ydin, punainen lanka katoaa negatiivisuuden suohon.

      Kiitos anjamerja sydäntä lämmittävästä kommentista ja olet niin oikeassa, omaan arvoonsa nämä kannattaa jättää.

      Sinulle oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta <3

  • Ollaan aiheesta keskusteltu livenä varmaan miljoona kertaa. Nämä "en halua loukata" tyypit, jotka loukkaavat kuitenkin on sellaisia, joilla on itsellään ongelmia ja haluavat vaan kaataa sen jonkun toisen niskaan. Eli ikään kuin kaataa oman paskakasan toisen niskaan, kun itsellä on syystä tai toisesta paha olla. Se ei ole missään tapauksessa oikea tapa, mutta ikävä kyllä niitä on. Häntä pystyyn ja täpäkkään 😉

    • Niin se on Maijusein ja voi kun se on vaan niin tylsää ja laittaa aina miettimään, että miksi? Hyvin kuvailet, niihän se on, mutta ei se silti oikeuta. Se on oikeastaan aika kehittymätön tapa ja kertoo, ettei ihminen kykene hallitsemaan sanomisiaan ja tunteitaan. Juu näin se on.

      Häntä on pystyssä ja jos ei se nyt oikein vaikka heilu, niin johtuu se vallan muusta, kuin blogimaailman asioista. 🙂 Eli siitä todellisesta elämästä, joka kaikilla meillä on. 🙂

      Ihanaa iltaa <3

  • Voi Tiia ❤️ Jatka vaan samaan malliin !
    Ei kannata noista ainakaan mieltänsä pahoittaa. Sun tyyli kirjoittaa on vaan niin ihana ja maanläheinen. Useimmat juttusi luen , mutta jos joku ei itseäni kiinnosta, skippaan sen yli. Valinnanvapaus lienee muillakin 😉
    itsekin blogissani kehun just niitä tuotteita , joista oikeasti tykkään .

    • No se juuri, jutut voi skipata, enkä ikinä edes odottaisi, että joku ehtisi lukea mitenkään kaikkia, koska tuuttaan aika paljon ulos. Kivaa on kun välillä käydään huikkaamassa, tulee hyvä mieli ja fiilis siitä, että sinä olet siellä. <3 En itsekään ehdi kaikkien blogeissa joka kerta käydä, vaikka haluja olisi kuinka, on tosiaan muu elämä ja näihin kommentteihin haluan aina vastata ja nekin vievät aikaa. 🙂

      Mottoni blogini tyylissä on, että olen uskollinen itselleni ja sillä mennään. Juu valitettavasti ei ole aikaa kuvata kaikkia tuotteita, joten olen valinnut oman linjan, blogiin päätyy helmet, ne omat suosikit. Tai joskus vaikka hyvä tuote, joka on järjettömän edullinen tai jotain sinne päin, siinäkin on vinha idea vinkata, että tässäpä tälläinen edullinen sarja jne. 😉 Eli jokin oma juju kaikissa on, vaikka hih se ei aina kaikille edes aukenisi.

      Ihanaa alkanutta viikkoa anneaulikki <3

  • Et voi miellyttää kaikkia, mutta se, mikä miellyttää suurinta osaa, on se, että olet oma itsesi ja kerrot mikä sinulle on luontevaa.
    En ole keksinyt vielä selitystä, miksi jokainen ei vaan jatka matkaansa ja lue sellaista, mikä kiinnostaa?! Tai laita sitä voidetta, mikä sopii, tai yleensäkin, missä on käytöstavat!? Miksi pitää pilata toisten päivä negatiivisuudella?!
    Me emme ole samalla muotilla valmistettuja tusinanukkeja, vaan ihan oikeita IHMISIÄ!
    Tiia, Tiia.. Se sattuu, mutta ajattele, kuinka sattuu sitä ihmistä, joka joutuu tuohon tilanteeseen, että nimittelee toista tai toisen blogia! JA Miksi? Useinhan taustalla on heikko itsetunto tai kateus. Näitä blogeja riittää, joissa kehutaan olevansa "iloisia ja ystävällisiä", mutta käydään anona haukkumassa toisia bloggaajia. Surullista.

    • Viltsu hienosti kirjoitettu tuo olet oma itsesi, niillä eväillä mennään ja milläpäs muilla sitten? Ei voi kaikkia miellyttää ja sen ymmärrän, rakentavan palautteen ymmärrän, mutta se aina hieman vesittyy jos se sanotaan liian alentavaan sävyyn.

      Missä on käytöstavat, se on kyllä yksi asia, some etiketti, hitsinpimpula.

      Juu kirpaisee, mutta vähemmän, kuin ensimmäisellä kerralla, hei mä kovetun. 🙂

      Nyt pakko oikein pompata, meinaatko että tuollaisiakin on, no toki pitihän sekin tietty arvata, mutta siis eikö juuri bloggareiden tulisi ymmärtää, miten sattuu…

      En ole törmännyt moiseen tai olen vaan niin umpihölmö, mutta olen kyllä saanut bloggaajalta hmm… sanotaanko hyvän varjolla palautetta, joka loukkasi. Hänenä olisin pitänyt suuni tukossa, en minäkään arvostele hänen blogiaan. Surullista totta tosiaan. <3 Ihanaa alkanutta viikkoa Viltsu. <3

    • totta, rakentavaa palautetta saa antaa, mutta ei nipottaa pikkuasioista tai haukkua ja kiusata. Toista ei saa loukata!
      Tuntuu olevan niin helppoa loukata toista, koska ei tartte sanoa kasvotusten ja voi naamioitua anonyymiksi. Eikä edes tajuta, että se anonyymiys ei ole nimettömyys.
      Kyllä se ajan myötä helpottuu, kuten olet huomannutkin. Olen itse ajatellut, että seuraaja se on haukkujakin. Syystä tai toisesta hän siellä roikkuu. Tuskin nyt kovin kamalaa blogia jaksavat seurata…
      Bloggaajien tulisi ymmärtää, mutta eivät kaikki valitettavasti ymmärrä. Siinä on vissi ero. Kirjoitettua tulkitaan väärin, ei nähdä ilmeitä eikä kuulla äänensävyjä. Kasvotusten samoja väärinymmärryksiä tuskin tulisi. Kirjoitettuna tulkitaan just niinkuin halutaan. Etsitään rivien välistä jotain ja jos joku kolmas osapuoli vielä menee hämmentämään, niin sepä oli siinä.
      Henkilökemiat, eri luonteet, suvaitsevaisuus, elämäntavat… Nähdään asiat suppeasti putken kautta, ei laajemmin kokonaisuutta ja ohitetaan se kaikki hyvä. Sitä en tajua!
      Mutta tämä on aihe josta voisi käydä vaikka kuinka pitkän keskustelun pääsemättä yhtään eteenpäin. toisia ei voi muuttaa, eikä toisten kirjoittamista ja käytöstä voi päättää itse. Jokainen on vastuussa omasta itsestään ja valinnoistaan. Myös siitä, kuinka kohtelee muita ja kysyykö suoraan, vai päätteleekö kuinka itse haluaa.

      Hyvää uutta vuotta Tiia!

    • Haukkua ja kiusata ei saa ja mielestäni esim.toisen ihmisen ulkonäköön liittyvät panettelevat kommentit ovat täysin no no jne…

      Se olisi toki jokaisen hyvä muistaa, että ihmisen yhteystiedot anonyyminakin saadan selville, eli jos tulisi oikein kunnon vainoamista.

      Juu hämmentäminen ei ole kivaa ja sellaiseen olen törmännyt, tulin siitä kovin surulliseksi, nuolin haavojani pari päivää ja nyt taas porskutetaan. 🙂 Toki tulee itsekin purettua asioita toisten kanssa, jos joku kaltoin kohtelee, mutta tahalleen ei lähdeta kyllä ketään ihan harrastuksen vuoksi analysoimaan. Ei jaksa, ihan menee tässä energiat tähän omaan elämään.

      Juu tuo putki, se vaivaa välillä täälläkin, jos on vaikka huonosti nukuttu yö tai äksyttää, niin näen silloin asiat todella kapea-alaisemmin. Mutta sitten pohditaan ja pyydetään anteeksi, jos on väärin tehty.

      Suoraan kysymyninen on pelottava ja tärkeä taito sillä ratkeaisi moni pulma.

      Aivan loistava kommentti, kiitos tästä Viltsu, osaat sanasi hienosti asettaa. <3 Hyvää uutta vuotta <3

  • En vaan tajua tuota negatiivisuutta. Jos sä saat jotain, okei. Ei ne kuitenkaan anna sitä mulle, vaikka sä et saisi. Ja senkin tiedän, että kaiken eteen pitää tehdä duunia. No mä oonkin oppimaton korven kasvatti ilman ulkomaanmatkojen avartavaa oppia. Olen kuullut, että suu tukkoon, kun mistään en ymmrrä. Sorry tuli taas avauduttua.
    Kaikkea hyvää sulle ja älä anna arvostelijoille aikaasi! Sä oot paras sä <3

    • Marketta miten ihana kommentti! Älä nyt itseäsi vähättele, eritoten kun sinussa asuu suuri sydämen viisaus, mikä voisi olla tässä elämässä tärkeämpää kuin se. Voi olla vaikka kuinka rampannut ulkomailla, mutta elämästä ei ymmärrä yhtään mitään. Niin kuules itsestäsi olet nyt väärässä ja älä vaan laita suuta tukkoon!

      Sä olet myös paras sä, muista se. 🙂

    • Nyt tuli itku, kiitos Tiia!
      Mä vaan ohitan ne asiat, joista en niin välitä. Ja aina en jaksa kommentoida tärkeitäkään.
      Onneksi saan olla netissä ihan oma itseni. Ja kun ette tunne mua livenä, saan pointteja ja jaksan taas livejuttuja. Kiitos! ja halaus….

    • Marketta ne jotka itsestään eniten meteliä pitävät ja nostavat omaa häntäänsä, heiltä uupuu se tärkein eli sydämen viisaus ja sitä sinulta löytyy roppakaupalla ja paljon muuta. Aina on meitä fiksumpia, enemmän maailmaa nähneitä jne. Koitetaan vaan muistaa, että ollaan hyviä näin ja parhaimpia omia itseämme, silloin voi ylpeänä katsoa itseään peiliin. <3 Toivon että voit olla oma itsesi muuallakin, mutta ainahan se ei ole helppoa. Meillä ihmisillä on monenlaisia ulkopuolisia paineitakin. Tässä sinulle suuri halaus ja paljon lämpöisiä ajatuksia. <3

  • Mä aina vertaan näitä ns. negatiivisia kommentteja työpaikan kahvipöytäkeskusteluun. Älä ota itseesi. Tämä on sinun näköinen blogi ja kirjoittelet miten ja mitä ikinä haluat 🙂 Niin teen minäkin. Mulla on vain vähän kävijöitä ja olen siitä ihan iloinen, eipä tule kommenttejakaan… (Heh, ujo mikä ujo, en koskaan aloita kahvipöytäkeskusteluja töissä enkä oikeastaan edes niitä kommentoi…)

    Relax! Sä oot just passeli, *tarjoaa pipareita päiväkahvin seuraksi tässä kahvipöydässä****

    • Hyvä vertaus tuo kahvipöytäkeskustelu, en muista muuten niitä omasta elämästä, oliko sellaisia koskaan… Mutta toki ihmiset juoruilee ja se on ihan ok, silloin kun se ei ole tarkoituksenmukaisesti ilkeydenhakuista vaan rakentavasti pohditaan noh vaikka sitä miksi joku on ilkeä. Eli on enemmänkin terapiaa.

      Varo vaan Marja, kohta blogisi räjähtää ja sen varjopuoli on, mitä enemmän ihmisiä, niin monenlaista hiihtäjää, tilastollisestihan se näin menee.

      Kiitos kaunis ja passeli on niin hyvä, koska eihän sitä muuksi voi muuttua. 🙂 Kiitos pipareista. Ihanaa iltaa <3

  • Ihmettelen tahallista toisen mielen pahoittamista. Asioista ( ja tuotteista) ollaan eri mieltä, ja ne eriävät mielipiteet voi aivan hyvin tuoda esiin. Asiallisesti ja rakentavassa hengessä. Omalla nimellä vielä, ei anonyymina kommentoijana.

    Ken blogia kirjoittaa, hän tyylinsä ja sisältönsä päättää. Lukijana jätän väliin ne postaukset joita en omiksi koe tai jotka ei minua kiinnosta. Ihan riippumatta siitä, onko kyseessä mainos, "mainos" vai ihan vaan liibalaabaakirjoitus.

    Koita Tiia ajatella, ettei ne ilkeät kommentit sinusta mitään kerro, kommentoijasta itsestään ehkä. Mukavia loppuvuoden päiviä, hymyilehän leveästi 🙂

    • Ehdottomasti tuotteista saa olla eri mieltä ja kaikkiin sellaisiin syvempiin pohdiskeluihin on aina hienoa saada erilaisia näkökulmia, niistä oppii aina itsekin. Monesti kun sitä ajattelee oman pään sisällä ja päästää sitten ulos ja asian voikin ymmärtää eri tavoin. Omalla nimellä toki vielä erityisen kiva, jos se rakentava kommentti tai negatiiinen palaute rakentavassa hengessä tulee, sillä se lisää vakuuttavuutta. Tiedän kyllä jopa omia sukulaisia tosin, jotka eivät ole täällä lukijoina, koska tuo blogger vaatii google tunnukset… Tehty hieman vaikeaksi tuo lukijaksi liikkuminen.

      Pääsääntöisesti täällä on ihania anonyymejä, eli kyllä olen ja saan olla kiitollinen niin monella tavalla.

      Niin aivan totta, sama täällä, jos joku ei kiinnosta, en välttämättä lue sillä kertaa niin tarkasti, mutta sitten kun taas kiinnostaa, niin siellä ollaan kommentoimassa. Ei kukaan voi ehtiä lukea kaikkia postauksia, kaikkia blogeja, aika ei vaan riitä. Nyt kun tuli näinkin ihanan paljon kommentteja, niin en ole ehtinyt muiden blogeissa käydä, kun täällä vastailen.

      Minua ei mainokset ärsytä, ymmärrän, että kuuluvat "pelin henkeen", mutta toki jos mainokset menevät älyttömäksi, kuten L for Love hienosti tuolla kirjoittaa, että mainostan pilkkihousuista vaikkapa traktoriin, niin sitten on jo höperöä hommaa. Joitain se ärsyttää, koska ymmärrän, että haluavat lukea vaikkapa blogista vain niitä bloggaajan ajatuksia ja väliin pukkaa ärsyttävästi mainos. Eli ymmärrän kyllä tuonkin puolen ja välillä sitä täällä askaroinkin.

      Se on kyllä totta, että aina ilkeilijän kommentit kertoo enemmän hänestä, joskus tosin osuu ja uppoaa. 🙂

      Oikein ihanaa uutta vuotta, hih taas tuo ihana sana ja kiitos Kikka lämpöisistä sanoista. Olet super. <3

  • Tätä kyllä on varmasti tulossa jatkossakin, älä välitä, eihän ne sun kosmet ole muilta pois. Mulle on ainakin ihan sama onko "mainos" vai ei kunhan on kivaa luettavaa ja kiva ihminen blogin takana. Mielelläni ainakin minä olen lukenut monista minulle uutukaisista kosmetiikasta joita olet tuonut täällä esiin.Ihania tuotteita monet ja on ollut ihanaa niihin tutustua. Jatka vain omana ihanana itsenäsi ja iloa ja kaikkea ihanaa ihanaa Uudelle Vuodelle 2016 <3

    • Minullekin suurin merkitys on se ihminen siellä blogin takana, se on ehdoton ykkösasia. <3 Samoin minä olen lukenut sinun blogissa, L'occitanesta into piukeana ja Siperialaisesta merkistä myös, apua en saa nyt mieleen. Olen löytänyt vaikka mitä innostuksen kohteita nimenomaan muiden blogeissa. Olen myös kiitollinen ja otettu, että olen päässyt monia juttuja testaamaan, sillä ei olis todellakaan varaa ostaa joka merkkiä ja erilaisia juttuja. Uusi tuote on välillä kuin mielenkiintoinen seikkailu, että mitähän tämän kanssa seuraa, ihastusta, neutraaliutta vai pettymys. 🙂

      Hih kyllä tässä omana itsenään on vaan pakko jatkaa, kun muuta ei osaa ja muu ei olisi aitoa ja itsestään kun ei pakoon pääse. <3 Kiitos sinulle niin paljon kaikista kommenteista, kannustuksesta ja sinun monipuolisesta ja mielenkiintoisesta blogista. <3

  • Anonyyminä yleensä on kivaa huudella. On ihmeellistä, että joskus loukkaa toista vaikka toivottamalla vain Hyvää Joulua. Ei kannata pahoittaa mieltään. Lukijahan äänestävät jaloillaan ja en ole havainnut moista täällä sinun sivuillasi. Ei häiritse yhtään jos jakaa positiiviset uutuudet muillekin. Minä ainakin olen löytänyt monta juttua, joita olen kokeillut ja hyviksi havainnut. Luulenpa, että jos oma elämä ei ole kunnossa, on helppo olla kateellinen jos toisella kaikki on hyvin. Jatka ihmeessä entiseen malliin. Kateus on kavala vieras, jota ainakaan minä en halua ikinä ovelleni. Ei kateus sinuun vaikuta mitenkään vaan kylläpä omaan nilkkaan kalahtaa tämmöinen kalikka.

    • Juu muuten totta tuo, että loukkaantujallakin on vastuu, siis minulla myös täällä. Mistä jokainen sitten loukkaantuu, se onkin sitten aikamoinen vyyhti ja verkosto selvitettäväksi, mutta joku voi tosiaan kokea hyvän joulun toivotuksenkin tietyssä tilanteessa veetuiluna. Toki 90% perustuu eleisiin ja ilmeisiin ja ne kun täällä some maailmassa uupuu, niin väärinkäsityksiä pukkaa herkemmin.

      Kyllä täältäkin on lukijoita lähtenyt useampikin ja se on pelin henki, kaikki eivät voi tykätä. Joskus olisi toki kiva kuulla juuri rakentavaa palautetta, että miksi? Toisaalta se voi olla turhaa, ehkei jorinani vaan kaikkinensa miellytä, täysin ymmärrettävää. 🙂

      Hui nyt iski myönnän pelko, jos kaikki lähtisivät täältä, usko tai älä, olen kiintynyt niin moneen teihin, että oksat pois. Usein kommentoineista tulee läheisiä ja alkaa ymmärtämään ihmisen ajatuksia ja sielun elämääkin. <3 Some on kertakaikkiaan ihmeellinen paikka.

      Kateus on outo asia, muistan kyllä että tunsin pienen kateuden, kun ystäväni tuli raskaaksi ja toivoin silloin kovasti omaa lasta. Mutta heti soimasin itseäni, hyi nyt olet kateellinen ja toisen raskaus ei ole minulta pois. Näin se mielestäni menee. Täällä ei riitä edes tunnit, on pienehköjä lapsia, vilskettä ja elämää, ei ole aikaa kadehtia, oma elämä on niin täyttä, sekä hyvässä, että pahassa. 🙂 Ehkä kateus on jotain sielun tyhjyyttä, toisella on ns.sitä jotakin, mitä toinen oman aukon täyttämiseen kaipaa ja siitä herää negatiivisia tuntemuksia pintaan.. Jotkut eivät kenties osaa käsitellä näitä tunteita vaan ne purskahtavat hieman harkitsemattomana ulos. Kateus on asia jota olen aivan hulluna yrittänyt analysoida ja vaikka asiaa kuinka vääntää rautalangasta ja pohtii, se menee yli ymmärryksen. Niinäkin hetkinä, kun olen ollut vaikkapa yksin murheineni… Olen keskittynyt omiin juttuihin, enkä miettinyt muita. Tästä vielä aasinsiltana, oudoin ilmiö mielestäni on ihmisten verotietojen tirkistely, miksi joitain ihmisiä kiinnostaa toisten raha-asiat.. Kaikkea sitä. Mutta kiitos, että olet täällä ja sydämesi on kultaa. <3

  • Ilkeitä ihmisiä on maailma täynnä, niin täällä blogimaailmassa kuin työelämässäkin!
    Jatka samalla ihanalla tyylilläsi<3
    Joukut pystyvät reippaasti ohittamaan ilkeydet, mutta itsekin olen sen verran herkkä, että itkuhan tuollaisesta tulee ja asia on kauan mielessä. Omalle herkkyydelleen ei vaan voi mitään:)
    Tsemppiä sinulle ja mukavaa loppuvuotta!

    • Juu kyllä herkkä mieli voi päiväksi jäädä veivaamaan tai jos kommentti tulee illalla, niin yöunet voi mennä. Vielä en ole itkenyt, mutta voihan sekin päivä koittaa vielä, kun joku osaa oikein vyön alle sohaista. 🙂

      Herkkyys on kuitenkin voimavara aistia ja kokea vahvasti asioita, se on taakka, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. .)

      Kiitos Hanne kauniista sanoista, ne lämmitti ja oikein hyvää uutta vuotta <3

  • Itse aika noviisina bloggaajan luin pitkään erillaisia blogeja ja jos ei jokin asia kiinnostanut tai olin erimieltä, siirryin suoraan seuraavaan ilman mitään, edes negatiivistä, kommentointia. Mielestäni ei ole tarvis lukea sellaista josta ei 'pidä'. Jos joku kirjakin on tylsä niin en sitä loppuun lue, vaan otan seuraavan.Netti on täynnä erillaisia blogeja, joten eiköhän sieltä jokaiselle löydy se mieleinen, ilman että tarttee olla ilkeä kenellekkään.
    Ja yksi ideahan bloggauksessa on juuri tuotteiden esittely ja kerronta kuinka se sopii JUURI ko. blogin pitäjälle.
    Mielleläni luen postauksiasi asiasta kuin asiasta, ja kun olen jostain 'erimieltä', niin olen. Voin jättää lukemisen sillä erää siihen, mutta jatkaa taas seuraavalla kerralla kun asia on mieleeni. Ei se sen kummempaa ole.
    Jatka vaan samaan omaan IHANAAN tyyliisi <3 Mikä ei tapa se v#¤%taa ja kovetaa ja kohta naurattaa.

    Vitsi, ihan Kateellisena katselen noita sun Disney mukeja ;b Ne on niin IHANIA <3

    • Satu toki kysymyksiä saa kysyä ja täällä on tullut muutama todella hyvä kysymys ja rakentavassa hengessä annettu. Eli jos on eri mieltä, niin sehän on vain rikkaus, että syntyy keskustelua ja erilaisia näkökulmia, monesti laput omilta silmiltäkin aukenee, hei tästä asiasta voi ajatella noinkin. 🙂

      Toki ymmärrän, että aina on vaara kirjoittaa some maailmassa niitä rakentaviakin kysymyksiä, että ne herkemmin juuri ymmärretään väärin, koska ei nähdä ihmisen ilmeitä ja eleitä. Eli ymmärrän yskän ja en taida itsekään niin toimia vaan jätän juuri väliin. 🙂 Mutta saa kysyä ja on toivottavaa 🙂

      Hih ihana, ihana sinä, hih minäkin olen kateellinen ihmisille joilla on noita Disney mukeja, joita minulla ei juuri ole! Olen niitä kerännyt jostain 27-vuotiaasta eli tosiaan 20-vuotta ja niitä on kertynyt yli 60kpl. Jossain kohti malli vaihtui ja vielä toisen kerran vaihtui ja lopetin siihen eli nyt metsästän näitä vanhoja, kirppareilta ja huutonetistä. Suolaista hintaa tosin en ole valmis maksamaan, vaan jos muki löytyy kohtuuhinnalla, niin hiphurraa. Tädiltä sain joululahjaksi mukin, jonkalaista en ollut edes mistään bongannut ja oli kuulemma kirpparilla maksanut 3,50! Mikä löytö ja mikä lahja. <3

      Kiitos kivasta ja syväluotaavasta kommentista, arvostan kovasti ja oikein ihanaa uutta vuotta Satu <

  • Voi Tiia IHANA, tykkään lukea Sinun niin IHANAA blogia, kirjoitat sitten kosmetiikasta tai elävästä elämästä kaikkine kommervenkkeineen, niin aina tulee sama IHANA tunne "olet sydämellinen ja kaikki huomioon ottava aito ihminen ♥
    En tiä onko se kaikilla, kynnys painaa "julkaise" nappulaa, mutta minä ainakin mietin kauan ennenkö sen teen.
    Enkä ymmärrä sitä ollenkaa, miksi pitää jättää kommentti, jolla tuottaa pahaa mieltä.
    Niinkun oon jo ennenkin sanonut, ilkeät kommentit kertoo ilkeilijän pahasta olosta jota haluaa siirtää myös toisille.
    Kun käytän IHANA sanaa, niin sillä todella tarkoitan ♥ sitä ♥♥♥

    Oonpa todella onnellinen kun oon IHANAN blogisi löytänyt ♫~♫

    ♥IHANAA ehtoota Sinulle IHANUUS ~♥~♥~

    • Hihii ihanaa kun olet täällä, sydämesi on kultaa ja olet muutenkin ihana. Saat aina kommenteillasi niin hyvän mielen, niissä on sitä jotakin eli sydämen sivistystä. <3 On täällä hirmuinen kynnys, etenkin silloin jos otan kantaa johonkin syvempään, yritän pohtia kaikkia kulmia, etten loukkaisi vaan toisin rakentavasti esille mietteeni. Pahin mieli tulee itselle kun loukkaa, eikä niin se, että tulee loukatuksi, se on vissi se. 🙂

      Minä olen niin onnellinen, että olet täällä ja että olen saanut tutustua sinun taianomaisiin käsitöihin. <3

      IHANAA PÄIVÄÄ IHANAINEN <3

  • Oho, oletpas sie saaanut jo paljon tähän kommentteja mutta jos mie vielä annan oman kantani tähän. Miksi ihmisten pitää kiusata toisiaan, varsinkin bloggaajan toista bloggaajaa? Meistä jokainen tietää, ettei tämä bloggaaminen ole mitään glamouria vaikka lukijoista se joskus saattaa siltä vaikuttaa. Tälläkin hetkellä tämä glamour akka makaa sohvalla ja juoksee välillä oksentamassa. Samperin mahatauti.
    Itse en jaksa lukea läheskään kaikkia "mainos postauksia" olipa se kenen tahansa bloggaajan kirjoittama mutta miksi siltikään lähteä ketään haukkumaan kun vain voi jättää lukematta sen postauksen joka ei miellytä, eikö niin? Olet Tiia tosi ihana ja sinun blogisi on juuri yhtä ihana kuin siekin. Muistat varmaan sen paskan määrän mitä minä sain syksyllä siitä asukuvasta. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu. Halit ihanalle Tiialle <3

    • Nanni muistan sen ryvetyksen ja siinä mopo karkasi niin käsistä ja juttu alkoi elämään ihan omaa elämäänsä ja koko asian ydinkin jäi unholaan. On varmasti jättänyt ikuiset jäljet, koska koski vielä sinun ulkonäköä. Ei toisen ulkonäköä saa ikinä, ikinä koskaan arvostella!!! Se on sääntö. <3

      Hienoa myös, että sanot suoraan, ettet jaksa mainospostauksia. Asiaa. Omasta mielestäni koen erityisesti mainospostauksista ne, joista saan palkan, muuten minulla on vapaat kädet, nostaa tai olla nostamatta kosmetiikkatuotteita, en koe niitä edes mainospostauksiksi, ymmärrän tosin, että muut kokee, vaan pötkylät innoittaa, kuten iänikuiset kahvimukikuvat. Ihmiset kokevat mainoksiksi, jos tuote on saatu, kuin jos olisi itse ostetty. Pieni hinta vaikka 20e cc voide, kun tietää mikä työ, kuvaamisessa ja tekstissä on, eli ei edes niin taloudellisesti kannattavaa mainontaa, mutta kun pötkylät ovat niin ihania ja inspiroi. Siksi niistä postaan, mainostan tai mitä tahansa. Mainostan yhtälailla jatkuvasti kahvia ja kahvikuppeja. 🙂 HIh.

      Toivottavasti pian paranet, oksutauti on pahinta mitä tiedän, silloin tuntuu, että kuolema tulee. Zemppihalaus ihana Nanni <3

  • Blogeja on paljon,uskois jokaisen löytävän itselleen sopivaa luettavaa.Älä Tiia anna ilkeilyn latistaa,sitä iloa ei kannata suoda.Ilon kautta!:)Kivoja loppuvuoden päiviä<3

    • Ilon kautta ja sitä blogi on antanut niin paljon, kiitos Anne kun olet täällä ja olet antanut monen monta kertaa tukea ja viisautta ja ajatuksia. <3 Lämpöisiä ajatuksia täältä. <3

  • Itse tykkään sun blogista niiiin paljon! Ja minua ei kyllä yhtään haittaa, että kerrot kokemuksia saaduista tuotteista, saan niistä monesti hyviä vinkkejä ostoskoriini. Minusta tuntuu että se on kateellisten sanomaa, jos blogia väitetään liian kaupalliseksi… Täällä kuitenkin on muutakin sisältöä kuin tuotearvostelut. Ja eihän heidän ole pakko seurata jos siltä tuntuu 🙂 itse tykkäilen <3

    • Mä en kestä, saako sanoa, mutta ihanaa kuulla <3 <3 Olen niin sokea tälle omalle blogille, että aina jään oikein ihmettelemään, että miksi tästä tykätään, jos tykätään. Olen asiasta, niin otettu, onnellinen ja sydän kippuralla ja myös hämilläni, että miten näin on tapahtunut. 🙂 Kiitos sinulle siitä, että olet täällä.

      Henkilökohtaisesti en ymmärrä mitä pahaa mainostamisessa on, jos se sopii blogin henkeen. En täällä mainosta kaikkeaa maan ja taivaan väliltä ja olen kieltäytynytkin juuri eettisistä syistä. Näistä ei tule normaalisti kailotettua, joten eihän se näy mihinkään, että yritän pitää blogin hengen oman moraalini mukaisena. Pääasiahan viime kädessä on se, että olen itse sinut blogini ja myös mainostamieni tuotteiden kanssa.

      Ymmärrän täysin heräävän kysymyksen kuitenkin, että olenko luotettava, kun mainostan saamiani tuotteita, onko oma lehmä ns.ojassa, täysin oikeutettua ja ymmärrettävää. En voi ketään vakuuttaa myöskään valitsemastani linjasta, viime kädessä asia on minun ja omantuntoni välinen asia. 🙂

      Saan itsekin niin monia hyviä vinkkejä muista blogeista. Kaksi suosikkiani Karkkipäivä ja Keyword Love, Karkkipäivä kertoo rehellisesti puutteista ja osaa ainesosaluettelot ja tavan kirjoittaa mielenkiintoisesti. Keyword Love osaa taiten kirjoittaa ja kuvata ja mielenkiintoisella tavalla tuotteista ja minulle tulee ihana fiilis, kuin lukisin välillä Vogueta. Molemmat ovat loistavia bloggaajia ja uskottavia. Tarvitsen näitä molempia. <3 Minä taas olen täysin tumpelo maallikko, eli tavallinen käyttäjä, joka jostain syystä 40-kriisin myötä rakastaa kosmetiikkaa ja haluan tuulettaa ihania löytöjä, tehokkaita tuotteita tai ihania tuoksuja. Voi että miten Star Wars meikkikokoelma Max Factorilta oli niin magee tai Essien ja Lumenen kynsilakat, joilla tämä tumpelokin osaa lakata ja tulee nättiä jälkeä miltei aina.. Näihin fiilareihin blogini perustuu ja uskon aika pitkälle, että sama linja jatkuu. 🙂

      Kiitos sydämellisestä kommentista, olet ihana ja kiitos, että tykkäilet, olen otettu. <3 Sydämellistä uutta-vuotta <3

    • Täytyy sanoa vielä se, että tosiaan en edes tietäisi muutamaa tuotemerkkiä ellen olisi täältä blogistasi lukenut ja hyväksi havainnut.

      Ihanaa uutta vuotta sinullekin, seuraan myös jatkossa <3

    • Ihan sama juttu, olen niin monta juttua löytänyt muiden blogeista, kosmetikkaa, kahvimukia ja vaatteita. Eli omalla kohdalla mielestäni blogit ovat aivan mahtavia vinkkipankkeja!

      Kiitos että seuraat, merkitsee paljon <3 Ihanaa uutta vuotta Johanna <3

  • Älä välitä Tiia noista negatiivisista kommenteista.Sun blogia on kiva lukea,asiaa kun on laidasta laitaan.Ja tuotteiden mainostamiseen mä haluaisin kommentoida,että on kiva lukea käyttökokemuksia.Ja minä tykkään nimenomaan siitä, että tuotteesta kertoo ihminen eikä tv:ssä nähty mainos tai lehteen printattu kuva.Jatka samaan tyyliin vaan,samalla nyt toivotan onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 😀

    • Sama muuten juttu, uskon enemmän ihmistä, kuin televisiossa maksettua mainosta. Näin se omalla kohdalla menee. Mutta joskus ihmisillä herää bloggajaan suhteen epäily, bloggajan vaikuttimista ja ymmärrän ajatuksen täysin. Toivoisin kuitenkin, että pohdittaisiin myös sitä, että en mainosta täällä laidasta laitaan juttuja, koska ne eivät sovi blogiini, en myöskään mainosta ja tuuleta tuotteita joista en pidä, se olisi epäaitoa.

      Tärkeintä on, että itsellä on loppupeleissä hyvä omatunto, mitä sitä muutakaan voi. 🙂

      Kiitos kaunis Miude ja kiitos, että olet täällä, sydäntä lämmittää. Upeaa tulevaa vuotta <3

  • Hyvä teksti! Jotenki viime aikoina on toi kommentointi ollu vähän erikoisenlaista. Mulla lähti Google-raadista heittämällä viis lukijaa, kun kerroin, etten kaipaa kritiikkiä tai neuvoja, jotka tuntuu vaan alentuvilta 😀

    • Minullekin on tullut kaikenlaista, jopa rakkausviestejä, hämmentää. Olet vahva, hyvä sinä ja ne viisi lukijaa varmasti saikin lähteä. On niin monia tapoja antaa palautetta, sitä voi antaa vaikka lämpimästi huumorilla tai esittää kysymyksiä. 🙂 Jotkut eivät osaa tai ovat oman itsensä vankeja. 🙂

      Iloa päivään Sanni ja blogisi on loistava ja käsittelee vaikeita asioita ja kaiken kukkuraksi on pullollaan toinen toistaan kauniimpia sisustusjuttuja. Monipuolisuus on rikkaus. <3 Iloista uutta vuotta <3

  • Voi Tiia, sinä ja blogisi olette huippuja. Blogimaailma on kaikessa ihanuudessaan myös välillä julma. Meitä suomalaisia on aina yhdistänyt yksi ikävä piirre, nimittäin kateus. Johtuuko se siitä, että saa tuotenäytteitä, kutsuja tilaisuuksiin, näkyvyyttä mediassa vai jostain muusta. Tiedä häntä, syitä voi olla monia. Ihmisen tapana on rinnastaa asioita, miksi ei minulla kun tuollakin. Harvoin kuitenkaan ajatellaan, että jos joku jollain tavalla menestyy ja pärjää, se ei ole itseltä millään tavalla pois. Ymmärrän toki, että ihmiset saavat aina bloggaajasta tietynlaisen kuvan blogin perusteella. Se on aina kuitenkin vain osa totuus. Välillä mietin itsekin, saavatko ihmiset meistä sen kuvan että me olemme vain materian perään, kun blogissa lahjat ja paketit pääosassa. Vaikka asia ei missään nimessä ole niin. Pääasia on että itse ja läheiset tuntevan itsensä ja tekee asioita sen perusteella, miten kokee parhaaksi. Olen aina sanonut, että kateus on maailman turhin tunne. Se aiheuttaa vain negatiivisuutta. Ja en tiedä, onko tässä sinun tapauksessa kyse tällaisesta, mutta usein näin tuntuu olevan. Keskity Tiia tekemään vain hyviä juttuja kuten tähän asti. Me jotka niitä ilolla luemme, teemme sen jatkossakin. Jos ne jotakuta ärsyttävät, hän keksiköön itselleen muunlaista luettavaa. Ihanaa loppuvuotta! Peukkuja uudelle vuodelle 😉

    • Jani ihana, sydäntä lämmittävä kommentti ja etenkin kun messuilla nähty livenä, niin tiedän, että olet <3

      Ymmärrän pelkosi, samoja pelkoja juuri täälläkin, mutta ei kyllä pieniin mieliinkään ole käynyt ajatus, että olisitte materian perään. Fiksu ihminen ymmärtää, että blogin on siivu elämästä, joillain isompi, jollain pienempi, mutta tuskin kenellekään koko minuus on blogissa esillä.

      Kateus on maailman turhin tunne ja negaatio kääntyy nimenomaan kadehtijaa itseään vastaan, hänellä on huono olo. En toki tiedä onko kaikki kateutta, osa väärinkäsityksiä osa ihmisten tapoja vain ilmaista itseään eri tavoin, osa suoremmin, osa jättäen käyttämättä kaikki muodolliset kauniit täytesanat. Olen täällä aika moneen kertaan todennutkin, että myös loukkaantujalla on vastuu. 🙂 Eli ei täysin yksisilmäisesti tule loukkaantuakaan loukkaantumisen vuoksi.

      Koin olevani selityksen velkaa, koska asiaa varsin asiallisesti kysyttiin, vaikka toki pientä piikkiä kysymyksessä oli mukana. Ainakin näin oletin. Se on jännä miten negatiiviset asiat on vaikea pukea positiiviseen asuun. Eli ne monesti tulee ulos hieman tölväisynä, kun huumorillakin voi asioita kysellä ja nätisti, niin kuin tänään tänne on tullutkin paljon fiksuja ja asiallisia kysymyksiä. .)=

      Kiitos Jani kauniista sanoista ja kuten olen sanonut, teillä on mahtava blogi ja teistä tulee vielä staroja! Telkkariin askartelemaan <3 Hyvää uutta vuotta <3

  • Negatiivinen kommentti satuttaa aina. Ne kertovat aina kommentin kirjoittajan jonkinsorttisesta ongelmasta. Jokainen bloggari kirjoittaa omassa blogissaan varmasti juuri niistä itselleen tärkeistä asioista. Toiset näkevät enemmän vaivaa postausten eteen kuin toiset. Sinulla postaustahti jo kertoo sen, että teet paljon työtä blogisi eteen´ja olen kyllä sitä mieltä minäkin, että jotkut negatiivisten kommenttien kirjoittajat ovat juuri siitä kateellisia. Kateellisia aktiivisesta ja menestyvästä blogista, joka kerää lukijoita ja kommentteja. Negatiivisen kommentin kirjoittaja purkaa omaa pahaa oloaan toisiin. Nyt sinä olit joutunut sellaisen kohteeksi. En sano, että "Älä välitä niistä", koska tiedän itsekin, että ei vaan voi olla välittämättä. Olit sitten kuinka vahva ihminen tahansa, vie oman aikansa ennekuin asian (negatiivisen kommentin) pystyy unohtamaan. Minusta oli hyvä, että otit asian esille ja avasit blogisi punaista lankaa noista sponsoroiduista tuotteista. Toivon, että se hiukan edes selkiyttää joidenkin blogisi lukijoiden ajatuksia. Kaikkea hyvää Sinulle, Tiia ♥ Hymyillään taas kun tavataan :))

    • <3 Krisse kiitos kauniista sanoista ja niissä on paljon paljon painavaa ajatusta. <3 Jokaisen blogi on oman näköinen ja koska tänne laittaa paljon itseään ja sieluaan ja niitä oma tykkäämiään juttuja, niin toki niiden arvostelu satuttaa, erityisesti silloin jos palaute ei ole järkevällä tavalla puettu vaan sen ainoa tarkoitus on loukata.

      Olen monesti pyöritellyt mitä ihmiset ajattelee, mitä lukijat ajattelee ja ajattelin, että nyt avaan sanaisen arkkuni tästä asiasta ja kerron mikä oma punainen lanka on kosmeetiikkapötkylöistä ja asiaan en enää palaa toiste, on nyt kerralla sanottu.

      Se että täällä paljon kommentoidaan on ihmeellistä ja siitä olen ikikiitollinen ja kommenteihin mielestäni ehdottomasti mahtuu mukaan vaikka minkälaisia rakentavia mielipiteitä ja kysymyksiä ja sellaisia on tänne tänään myös tullut.

      Kiitos Krisse kovasti lämpimistä sanoista, ne merkitsee paljon ja sinulle kaikkea hyvää ja paljon lämpöisiä ajatuksia ja hyvää uutta vuotta <3 Hymyillään kun tavataan <3

  • Älä välitä (helppo sanoa..), mutta mieti toisessa vaa'assa olevia iloisia ja kannustavia ja positiivisia kommeja. Kumpaan suuntaan vaaka kallistuu.
    Maailmaan mahtuu monta sorttia ihmisiä, ja on kumma kuinka yksikin ilkeä sana saa aikaan tunnereaktion joka säilyy kauan. Mutta siis, unohda se ja jatka samalla lailla kuin ennenkin, olet valo, olet innostaja monelle, ja olet oma itsesi.
    Hyviä välipäiviä !!

    • Orvokki vaa'assa on paljon paljon positiivista, joskus vaan iskee monen negaation yhteissumma ja sitten hieman viiraa omassa päässä. 😉 Vaaka on niin kallellaan kaikkeen hyvään mitä ihmismielessä on ja en koskaan osannut kuvitella blogia perustaessa, että saisin tälläistä osakseni, on kunnia-asia <3

      Minulle ilkeä sanaa pahempi, on vain se, jos sanon itse ilkeästi. Jos sanon kirjoitan oman muistini kiveen, jos minulle sanotaan kirjoitetaan hiekkaan, näin se on ja taas heiluu häntä ja nokka kohti uusia seikkailuja. <3

      Omana itsenä jatkossakin ja aina, on helppoa olla sellainen riisuttu versio kaikesta, Tiia vain, mukavaa ja helppoa. 🙂

      Kiitos kauniista sanoista, sinä superloistokas valokuvaaja ja sielukas ihminen.<<<<<<<<<<<<<<<3 Kauniita välipäiviä <3

  • mahtavan hieno kirjotus ja hyvä kun julkaisit myös.
    Meitä on monnneen junnaan ja asemmallekkiin jää vielä joku, sanotaan tommosista kirjotuksista. Hyvää uutta vuotta 2016!
    (Jatkan juttujesi lukemista)
    Terv:Tytti

    • Tytti kiitos kovasti ja kivaa jos teksti jotenkin raotti tätä oman blogin punaista lankaa, olisi pitänyt se jo ajat sitten kirjottaa, olen vain hömelönä laittanut tuulemaan. 🙂

      Kiitos kannustuksesta ja että olet täällä, sinulle onnellista ja sydämellistä uutta vuotta <3

  • Kauan mietin kirjoitanko mitään, mutta esittämieni asioiden ei ole tarkoitus loukata tai väheksyä sinua mitenkään ja pidän kirjoitustyylistäsi 🙂

    Me tuotteita ostavat kuluttajat maksamme tuotteiden hinnoissa myös firmojen mainoskulut, ja niihin nämä bloggaajille annetut tuotteet ilmeisesti kirjataan. Siksi olisi kiinnostavaa lukea myös niistä tuotteista, joissa testaajien mielestä on jotain 'vikaa'.
    Toinen asia on saatujen tuotteiden ja palvelujen arvo verottajan silmissä vai onko nämä testaukset osaltaan harmaata taloutta? Tiedän, että postauksiin kuluu aikaa ja vaivaa, mutta muukin työ on verotettua.

    Aurinkoista pakkaspäivää!

    • Vastaan tähän heti, koska tuli niin hyviä näkökulmia. 🙂 Eikä loukkaa, eikä ole väheksyviä vaan fiksuja ja asiallisia. 🙂

      Aivan totta tuo, että lehdistönäytteet varmasti kirjataan mainoskuluihin, en tiedä yritysten politiikkaa, enkä oikeasti tuotteen lähtöhintaa eli näytteen. 🙂 Ymmärrän niin hyvin tuon pointin, että kiinnostaa lukea jos tuotteissa jotain vikaa, minuakin kiinnostaa sama asia ja myös vertailla muiden mielipiteitä omiini. Esim. Karkkipäivä kirjoittaa mielenkiintoisesti, kivan asiallisesti ja älykkäästi tuotteiden hyvistä ja huonoista puolista ja koen Karkkipäivän Sannin blogin parhaaksi kosmeblogiksi ja mielenkiintoiseksi, juuri siksi että siellä kaikki hyvät ja pahat rehellisesti kerrottuna. Karkkipäivä on vakuuttava ja tietää tuotteista paljon. Kunpa osaisin kirjoittaa kuin Karkkipäivä. Tässä asiassa olen todella puutteellinen.

      Koen omalta osalta asian niin, ettei minulla ole "natsoja" kirjoittaa tuotteista edes niin monipuolisesti, koska ainesosaluettelot eivät niin aukena vaan kirjoittelen enemmän harrastelijamaisesti tykätyistä tuotteista, jotka aiheuttavat minussa ihastusta, pakkausten, tuoksujen, koostumuksen, miten kuivuu iholla jne. Olen toki kertonut, että hyvä tuote, mutta tuoksu ei oikein kolahtanut ja miksi tai olen kertonut, että tämä voisi sopia toisenlaiselle iholle täydellisesti, omalle rutikuivalle iholle ei niinkään. Eli näissä muodoissa on tullut aika pitkälle nimenomaan kasvohoitotuotteiden osalta kerrottuakin. 🙂

      Tämä on asia jonka olen valinnut jo ihan ajan puutteenkin vuoksi, eli nostan tuotteita joista tykkään. No mutta olen selittänytkin postauksessa ajatukseni, mutta kyllä tämä sinunkin fiksu kommentti herättää minussa ajatuksia ja jään näitä pohtimaan, voisinko jatkossa kertoa vielä syväulotteisemmin tuotteista. 🙂 Kiitos siis siitä.

      Verotus nyt toki on jokaisen omantunnon asia, mutta kerrottakoon, että minulla on freelancer verokortti eli maksan kiltisti veroa palkasta, lahjakorteista jne. Kosmetiikkatuotteet eivät ole verottajan silmissä verotettavaa tuloa, sillä niillä ei ole käytön jälkeen jälleenmyyntiarvoa. Minulla on täällä kotona verottajalta saadut tarkat ohjeet mikä asia ja tuote on verotettavaa tuloa ja näitä ohjeita tarkasti noudatan. 🙂 Otetaan vaikka esimerkkinä viini, jos saat laatikollisen samaa viiniä, se on verotettavaa tuloa, mutta jos saat blogiin yhden, se on näyte.

      Mutta tähän nyt sanon myöskin haluamatta loukata tai väheksymättä, että jokaisen ihmisen raha/veroasiat ovat verottajan ja hänen välisiä, eikö vaan. 🙂 Hyvällä omalla tunnolla täällä toivotan ihania pakkaspäiviä ja kiitos, että olet täällä ja esität fiksuja kysymyksiä, arvostan kovasti. <3

  • Olet Tiia oma ihana itsesi ja älä anna moisten kommenttien pahoittaa mieltäsi. Tai noh hyvähän se on sanoa että älä pahoita, kun itsekkin tietää, että jokainen nega saa aikaan pahaa mieltä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jotenkin tuntuu että juurikin toiselta bloggaajalta tullut nega satuttaa eniten… mene ja tiedä. Onneksi niitä on minullekkin tullut suht vähän. Iloa ja valoa päivääsi ja pysy juuri sellaisena bloggaajana kuin olet ihanainen <3

    • Kiitos Tiina, arvostan, sillä olet niin aito pakkaus ja elämänmyönteinen. <3 En osaa sanoa, ehkä toisella bloggaajalla on isompi kynnys moittia, joten ehkä sen ottaa sitten hieman vakavemmin, toisaalta ehkä anonyymi nega on pelottavampaa, koska on ns.piilotettu. Mene ja tiedä, ihan solmussa jo itsekin, hih. .)

      Kiitos kaunis ja omana itsenä, kaikki muu olisi varmaan aika raskasta. Iloa ja valoa sinnekin ja mukavaa ja herkullista uutta vuotta <3

  • Täälläpäs on melkoista sanahelinää;)
    Itse kun olen niiin laiska noissa meikkijutuissa, niin on kiva että joku testaa ja esittelee, niin saa vinkkiä tähänkin naamatauluun. Tosin eihän kaikki käy kaikille, se on vaan tosiasia.
    Tykkään lukea positiivisia blogeja ja omanikin pitää sellaisena, sillä oikeassa elämässä riittää sitä p**kaa. Ja ainahan voi siirtyä seuraavaan blogiin jos ei miellytä.
    Jatka samaan malliin Tiia, meitä on monia jotka diggaavat tyyliäsi♡♡♡

    • Nyt on niin paljon, että olen yllättynyt itsekin ja aiempi postaus odottaa vielä kommenttien vastaamista ja muiden blogeissa en ole ehtinyt piipahtaa. Upeaa, että on paljon kommentteja, mutta hih täytyy tämän jälkeen kyllä kirjoitella neutraalimpia ihan oman jaksamisen vuoksi. 🙂

      Sama juttu, elämään on mahtunut monen ihmiselämän verran kökköä, anteeksi vertauskuva ja että sanon näin, mutta näin vaan nyt on käynyt. En anna kokemusten katkeroittaa, vaikka joskus on ollut katkerampia aikoja… Kaikesta olen oppinut, että mikä ei tapa se vahvistaa, ei mikään klisee tämä lause siis vaan täyttä asiaa. .)

      Tämä on tämän blogin henki ja kaikki eivät voi tykätä, se on maailman laki.

      Kiitos sinulle kauniista kommentista ja sydämellisen ihanasta blogista. Iloa uudelle vuodelle. <3

  • Voi Tiia, halataanko! Harmittaa, kuinka paljon ihmisellä pitää olla pahaa sisällä tai jotain joka valuu sammakoina ulos suusta, ei se rakenna, ei siitä ole iloa eikä siitä ole mitään hyötyäkään kellekään, olisiko kommentin antajan syytä tutkiskella sisikuntaansa, miettiä omaa maailmaansa, miettiä tuntuuko miltään – hyvältä, pahalta, tuliko hyvä mieli, kruunu kutreille?

    Jos olisit kemisti tai joku muu kemian ammattilainen, kosmetiikkakemisti tai joku mikä sitten voisi ollakaan, varmaan esittäisit näistä kosmetiikka-asioista faktoja, aineiden reaktioista ihoon tai toisiinsa… Mutta oletkin iloinen kokeilija, testaaja, aurinko joka jakaa säteitään kaikille muillekin ja siitä pidän kovasti, siksi täällä käyn aina välillä Sinua katsomassa ja aina tulee hyvä mieli! En minäkään ole kosmetiikka-alan ammattilainen, saati puutarha-alan ammattilainen…olen oman alani ammattilainen ja siitä en halua blogissa kirjoittaakaan. Olen löytänyt blogistasi monta kivaa juttua, joita uskallan sitten mennä kempparista kyselemään ja se riittää minulle ja varmaan monelle muullekin, näytät juttuja joista en olisi kuunaan edes uneksinut, siitäkin olen iloinen!

    Aina on maailmassa lyttääjiä, uskon että heillä suolissaan kiehuu ja kirvelee ja se valuu suusta siis sammakoina ulos, toisaalta kaikki kunnia sammakoille, ne ovat hyödyllisiä puutarhassa, muttei sellaiset sanat, ajatukset ja lauseet ole hyväksi kellekään, asiat voidaan esittää niin monella tapaa, hyvällä ja pahalla! Ja jos antaa sisällä kuohua, se ei ole hyväksi iholle ja hiuksillekaan saati ruuansulatukselle, eli kasvunpaikka sellaisten kirjoittajalle!

    Jatka vain entiseen malliin! Kaikkea hyvää!!

    • Halataan, sinä sydämellinen viisas ihminen, jonka kommenteista olen aina tykännyt ja muistiin on jäänyt vuoden takaiset flunssaiset itkuvirret, miten lämpimästi silloin kommentoit. Saila jäit sydämeen. <3

      Juu saanhan olla vain minä, kosmehöperöharrastelija, harrastelijabloggaaja ja kukin meistä juuri sellainen kuin olemme, kukka ja kosmepötkylä höpsötyksinemme kaikkinemme. <3

      Olen todella iloinen, että olet blogista löytänyt monta kivaa juttua ja samaa olen kuullut ystäviltä, sukulaisilta, mm.Yotuel hammastahna on moni löytänyt ja suitsutusta on tullut. Siitä tulee hyvä mieli ja sitä ilosanomaa haluan täällä juuri jakaa ja ne pötkylät ovat työvälineitä, vaikka se niin hassulta kuulostaakin. 🙂

      Kiitos sinulle ajatuksella annetusta kommentista ja aivan mahtavaa uutta vuotta Saila <3

  • Mikä on negatiivinen kommentti ja mikä positiivinen kannustava. Pitääkö laittaa kaikki ihanaa,rakas,olet niin hyvä ihminen,jatka samaan malliin,ja sydämmiä paljon. Joo,haukku kommentit ymmärrän,ei sveliasta mitenkään. En tunne Tiiaa,en siksi voi sanoa ihana,rakas,sydämmellinen. Nuo sanat on kärsinyt inflaation. Joka asia on tuota samaa.
    Ei kommentti mielestäni ole paha jos joku mielipiteensä ilmaisee rehellisesti. Toisilla vaan tapa sanoa on suorempi ja sitä voi luulla pahansuovaksi. Kamalaa jos kaikki olis just samaa mieltä kuin itse tai sanois juuri niin kuin haluan.
    Ja mitä tulee tuohon kommentoijan oman pahanolon kaatamiseen toiselle,siihenkään en kaikiltaosin usko. Kateus saaduista tuotteista,empä siihenkään kaikkien kohdalla. Itse en ainakaan haluais kaiken maailman purkkeja ja purnukoita kaappieni täytöksi.
    Mutta jos tämä on julkinen ja Tiiakin julkkis tätäkautta,naurattaa, niin se on vaan kestettävä. Ja kenenkään ei ole pakko lukea toiste blogeja saati kommentoida. Tästäkin kommentista voi varaan ilkeyttä löytää. En laita et en tarkottanut,koska siihenkin tuolla jo viitattiin,m,.
    Terveisin,seija

    • Täältä taas sukkuloin tänne vastaamaan, kun tuli monia hyviä pointteja. Ymmärrän hyvin ettei kaikki sydämiä viljele tai kehu tai mitä tahansa. Ihmiset ovat erilaisia ja eriävä mielipide voi todellakin olla fiksu, rakentava ja avata minun silmiä myös.

      Olen täällä monien kommentteihin vastannutkin, että rakentava palaute, kysyminen, kommentointi on jopa toivottavaa, sillä näin tulee rikkautta tähänkin kommenttiketjuun ja monesti aukeaa myös omat silmät, saa uusia näkövinkkeleitä tai joskus olen jopa typerä ja sanon yksisilmäiseti jotain hölmöä ja minusta on asiallista minua oikaistakin.

      Ilkeän kommentin kyllä tunnistaa, joten ei siitä sen enempää. Toki tulee väärinymmärryksiä, koska eleet ja ilmeet jää kokematta, joku pienikin sana voidaan ymmärtää väärin. Tai olen itse pahalla tuulella, herkemmällä tuulella ja suhtaudun asioihin herkemmin tai jopa loukkaannun, suutun. Vastuu on loukkaantujallakin ehdottomasti.

      Suoruus on aina hyvä ja kommenttisi on sitä, kiitos siitä ja arvostan kovasti. Pyrin blogissani olemaan suora ja kertomaan aidosti tunteistani, toki jokainen voi sitten miettiä tahollaan onko aitoa vai ei, mutta tärkeintä täällä omassa forumissa on minulle se, että voin katsoa itseäni hyvällä omallatunnolla peiliin ja vaikka pyytää anteeksi jos loukkaan. 🙂

      Kaikilta osin en minäkään usko, että kaiken takana piilee kateus tai purkkikateus tai mitä tahansa. Juu en minäkään halua kaiken maailman purkkeja, siksi blogissa helmet ja ne muut menevät arvontaan tai eteenpäin. Niitäkin kun tulee. Omaan käyttöön juurikin jää ne täällä esitetyt helmet. 🙂

      Julkinen on blogi ja toki altis kaikelle ja kaikille, mutta kyllähän käytöstapoihin kuuluu jonkinlainen some etiketti. Otetaan esimerkkinä Emmi Nuorgam, joka sai järkyttävän haukkutulvan siis järisyttävän, siksi, että arvosteli Anttilan lelujen sukupuoliroolittelua. Somen voima voi olla valtava ja arvaamaton.

      Mutta minä en ole julkkis, vaikka blogi on julkinen, tänne kirjoitan omia höpinöitäni ja tykkäämisiäni, mutta julkkis en kyllä ole. 🙂 Mielestäni kenenkään ei ole kyllä kestettävä pilkkaa vaikka blogia kirjoittaa tai mitä tahansa, miksi tulisi kestää? Ihmisiähän me kaikki, sehän on sama, kuin kävelisin kadulle julkisesti ja jollain olisi lupa haukkua minua tai pilkata vaatteitani, miksi se täällä somessa olisi sen hyväksyttävämpää tai sitä olisi kestettävä. Noh kestettävä toki on, siinä olet oikeassa, mutta ei se tee pilkasta koskaan, eikä missään forumissa hyväksyttävää.

      Mielestäni kommenttisi oli asiallinen, pohtiva ja rehellinen, en näe sitä ilkeänä lainkaan vaan juurikin hyvin pohdittuna. Tosin tuon naurattaa sanan olisin ehkä jättänyt pois, koska toisen pahassa mielessä ei ole koskaan mitään nauramista, vaikka pelin henki olisi mikä,

      Mutta kiitos virkistävästä kommentista, on mielestäni todella hyvä, että tuleee erilaisia kommentteja ja ne herättävät ajatuksia myös siitä, miten erilaisia me ihmiset olemme ja tosi harva meistä pahoja kuitenkaan, vaikka suorasukaisia monet onkin. 🙂 Myös loukkaantujalla on vastuu. 🙂

      Oikein mukavaa uutta vuotta Seija ja kiitos kommentista. Tavallinen Tiia vaan 😉

    • No en nauranut sinun pahallemielelle,enempi itselleni kun julkkikseksi sanoin. Blogisi julkkis..Minusta tuntuu Tiia analysoit vähän liian tarkkaan. Lue ja unohda,eikö oliskin helppoa. T,seija
      Anteeksi kirvir

    • Seija ja nyt jo minuakin naurattaa, siis omat törttöilyni eli anteeksi, että ymmärsin väärin ja taidan olla jo hieman vainoharhainen, anteeksi siis kovasti. Höhlä minä! Kiitos ettet loukkaantunut. Kyllä olet oikeassa lue ja unohda ja näin se tulee tapahtumaankin, sillä pahempaa minulle kyllä on, jos itse loukkaan toista, niitä asioita jään aina jyväjemmamaan tuhanneksi vuodeksi.

      Kiitos Seija ja oikein mukavaa uutta vuotta <3 Kirjoitusvirheet ei haittaa, niitä on omatkin kommentit ja varmaan tekstikin pullollaan, kun kirjoittaa täplät poskilla, ei tule viilattua. 🙂

    • "Kaikilta osin en minäkään usko, että kaiken takana piilee kateus tai purkkikateus tai mitä tahansa. Juu en minäkään halua kaiken maailman purkkeja, siksi blogissa helmet ja ne muut menevät arvontaan tai eteenpäin. Niitäkin kun tulee. Omaan käyttöön juurikin jää ne täällä esitetyt helmet. :)"

      Tiia, tässähän tuli ainakin mun pointti kaikelle meikille ja voin soveltaa myös kirjohin, tavallaan, sillä helemt jäävät minulle ellen osta arvontaan toista kappaletta. Siis mehän ollaan käyty läpi syvät vedet yhdessä, mutta se oli muuta kuin miekkiä. Siis nyt meikeistä eli siis kosketiikasta. Olen pinttynyt kuluttaja eli kun löydän hyvän en vaihda, joten uudet jutut ei kiinnosta. Käytän akhta ryppyvoidetta vuorotellen, toinen on Lancomen ja toinen on Vichy. Silmämeikin poisto ja kavovesi on aina Vichy. Syyt miksi en vaihda, ovat herkkä ihoni ja hemmetin herkät silmäni. Ainoa ripsari, joka ei tee pandaefektiä eikä kirvele putsatessa on Lancomen Definicils. Tuoksu on ollut sama salainen jo 30 vuotta. Widmerin puhdistusmaito on ainoa jota käytän. Huulipuna on yksi markkinoiden halvimmista, mutta se on myös kosteteuttavin. Silmänympärysvoide on Jaguarini, sillä ennen näen nälkää kuin luovun Lancomen silmänympärysvoiteesta. uusin tuuli elämässäni on valokynä ja ilman sitä en lähde enää autillle saarelleekaan. Ikinä, ikinä en aio enää kuoria herkkää ihoani. Ja naamioni on edullinen Diorin Hydra Life, se aina sauan jälkeen. Mikä vaihtuu? Ehkä joskus kerran 10 vuodessa luomivärin sävy tai kynsilakka. Tällainen kuluttaja ei ole koemsteiikkablogggajan paras lukija, mutta tulen silti välillä aina katsomaan mitä sinulle kuuluu. Nytkin ryntäsin heti kuin vanha sotaratsu katsomaan, kuka sinua on kiusannut, mutta hyvinhän sinä täällä pärjäät. Tässä hommassa parkkiintuu<3 Minua muuten jaksaa aina vin ihmeteyttää se, että miksi kukaan tunkee blogeihin, jotka ärsyttävät heitä vai onko niinn, että jotkut oikein hakevat niitä voidakseen purkaa omaa pahaa oloaan. Toivottavasti tuo ei ole totta!

      <3

    • Ihana sydämellinen sotaratsuni mun. <3 Niin se meni itsellänikin, että aikojen saatossa kosmetiikkavarastoon jäivät helmet, ne oli minullakin muuten Lancomen ripsari tai Lorealin ripsari, ovat mielestäni yhtä hyviä, Vichyä olen paljon ostellut ja käytellut ja välillä Lancomea, Lumeneakin löytyi paljon kaapista ja kropalle Korresia. Mutta toki ei lompakko taipunut kaikki merkkejä ym.hankkimaan.

      Siksi on oikea paratiisi, koska kosmepötkylä on minulle kuin ihana seikkailu, että blogin myötä olen löytänyt uusia ihastuksia ja merkkejä. Hih Lancomen kanssa en ole tehnyt blogiyhteistyötä, mutta enemmän kuin mielelläni kyllä tekisin. 🙂

      Joskus kun kosme ei kiinnostanut lainkaan oli kaksi kynsilakkaa ja kaksi huulipunaa, lakat punainen ja valkoinen, punat, punainen ja vaaleanpunainen. Huulikiiltoja olikin sitten enemmän. Kosmehulluus alkoi kuitenkin jo ennen blogia ja se on ollut luontevaa omasta näkökulmasta iskeä tänne, sillä tilanne on ns.päällä ja innostus on aitoa. Samaa iloa olen saanut peltipurkeista, raitapaidoista, kahvimukeista ja kirjoista. <3

      Juu tuota en tiedä, vai olisiko niin, että tänne tullaan ja sitten provosoidutaan jostain sanomastani ja se saa kiehumaan ja sitten tulee se äksy kommentti? Niin kuin minäkin ymmärrän ja luen joskus toisten tekstejä väärin. Voisiko olla, tai sitten on joka junaan yksinkertaisesti hiihtäjää

      Halipusi ihanuuspakkaus Leena ystäväin <3

  • Ihana ja aina niin aito Tiia carissima. Negatiiviset kommentit jäävät vaivaamaan ja mietityttämään, mutta parasta on joko vastata asiallisesti tai sitten ei reagoida lainkaan. Varmaan löytyy sellaisia jotka kadehtivat saamiasi tuotteita (no minäkin pikkuisen;-) ja se voi tulla esille kommentissa. Jatka vaan samaan tyyliin! Ja ihanaa viimeistä tämän vuoden viikkoa

    • Carissima miten kaunis sana. <3 Voi että sinäkin pikkuisen, kiitos ja arvostan rehellisyyttäsi <3 Kiitos Jael ja arvostan, olet ihana ihminen ja onneksi olen saanut tavata sinut livenä, tiedän mistä puhun. <3 Tunnelmallista uutta vuotta <3

  • Havahdun jälleen pohtimaan, miten tämä kosmetiikka- (ja ilmeisesti osin myös koko muoti- ja kauneus)maailma on blogistaniassa hiukan outo. Teetpä bloggaajana niin tai näin, löytyy aina joku, joka a) pahoittaa kirjoituksista mielensä ja/tai b) epäilee bloggaajan mielipiteitä postausten takaa.

    Että siis kun kirjoittaa kosmetiikasta, kauneudesta ja muodista mielipiteensä, se olisi aina maksettu mainos. Tämä rouva ei ihan oikeasti aina oikein ymmärrä.

    Vertaan asiaa omaan osaamisalueeseeni eli kulttuuriin. Olen kirjoittanut erilaisia arvosteluja eri medioihin ammatikseni ja oman blogin puolella teatterista, leffoista, kirjoista ja taiteesta pian parikymmentä vuotta. Olen kehunut esityksiä estoitta mennen tullen sekä antanut kritiikkiä ja moittinut ja perustellen todennut, että nyt ei kaikki mennyt niin kuin olisin toivonut. Ja silti koskaan kukaan ei ole tullut sanomaan minulle, että kehuni olisivat olleet maksettuja mainoksia.

    Arvostelu, kritiikki, palaute on aina, aina ja aina subjektiivinen näkemys asiasta. Mitä muuta se voisi koskaan edes olla.

    Kun yksi kehuu naamarasvaa, löytyy Suomesta aivan varmasti sata muuta, jotka eivät samaa rasvaa laittaisi koskaan naamaansa. Se on fakta. Silti seikka ei poista sitä tosiasiaa, että rasvan kehuja on oikeutettu antamaan kehunsa ilman mainostajan leimaa otsassaan.

    Sama pätee myös omassa genressäni kulttuurin puolella: se, mistä tämä rouva tykkää, ei tarkoita sitä, että puoli Suomea tykkää. Mutta silti olen oikeutettu sanomaan sanani.

    Kosmopuolella, missä ilmaisia tuotteita on liikkellä jo enemmän kuin laki sallii, varmasti yleisellä tasolla luottamusta lukijoihin helpottaa ainakin avoin ja reilu postaaminen. Saaduista tuotteista pitää olla aina maininta.

    Silti lukijoiden pitää muistaa, että bloggaaja tekee aina valintoja. Myös se, että jokin aihe jää nostamatta esiin, on ilmaus jostain. Totuus blogin takana on tarua ja luuloja ihmeellisempi.

    Ja sitten se tärkein: lukijalla on aina mahdollisuus ja valta valita. Jos jokin asia blogissa ärsyttää, kannattaa vaihtaa kanavaa.

    En voisi itse kuvitellakaan roikkuvani sellaisen blogin linjoilla, jota epäilisin säännöllisestä mainospostaamisesta.

    Jos jokin mättää, paras keino vaikuttaa on siirtyä jonkin toisen blogin lukijaksi. Sillä tekee palveluksen paitsi bloggaajalle myös ennen kaikkea itselleen.

    Ei muuta kuin tulta päin Tiia <3! Voimia ja tsemppiä <3. Pian on uusi vuosi ja uudet kujeet, ja paljon uutta puhtia <3!!!

    • Kiitos! Sinä se osaat rakentavasti pukea sanoiksi sen, mitä minäkin yritän täällä sönkätä. Tosin sillä erolla, että sinä kirjoitat ja annat positiivista ja negatiivista palautetta. Niin minäkin lifestylepostauksissa, mutta kosmetiikkapötkylöiden suhteen olen pyrkinyt nostamaan helmet jo ihan ajanpuutteen ja palstatilan vuoksi. Muuten saisin kirjoitella pötkylöistä kaiket päivät ja vaikka kosmea rakastan, minä hullu, niin eniten posket polttelee kun kirjoitan omia jorinoita. 🙂

      Näin se juuri on jos jokin nassurasva sopii minulle, se ei sovi toiselle, eli sitä juuri olen yrittänyt ilmentää, että kyseessä on subjektiivinen näkemys. Tämä forumi on minun noh vaikkapa yksinkertaistettuna yksisilmäinen alue, kirjoitan omakohtaisesti, en muita lainaten. Se on hyvä ottaa huomioon näitä lukiessa. Kuvailen myös ihotyyppiäni eli siitäkin toki voi tehdä päätelmiä. Jokin ryppyvoide nyt ei ainakaan välttämättä sovi nuoren iholle jne.

      Niitä asioita, joita en täällä nosta, on kenties vaikeampi hahmottaa, mutta voi toki siitä päätellä jotain, jos jokin tuotemerkki ei vaikka näy koskaan jne..

      Aina voi vaihtaa kanavaa ja on niitä vaihtajia ollutkin ja pois lähtijöitä, jokaisella on siihen oikeus. 🙂 Kaikki ei voi tykätä.

      Kiitos sinä viisas nainen tästä rakentavasta kommentista, tämä auttoi paljon ja mahtavaa uutta vuotta <3

    • Tiia, no Rouva Sana nyt laittoi esiin just sen, mitä tarktliin edellisellä, jos mukaan ei lakseta sitä, että olen kosmettiikkamyyjälle tylsä tyyppi;) Ihan viisas kirjoitus tuossa sanalla, joten muistappa tuo!

    • Rouva Sana <3 Ukkeli kehui kovasti sun kommenttia, sanoin kyllä osaat hyvin kirjoittaa ja pukea asiat loogisesti. <3 Iloa päivään <3

    • Mummu negatiivisuus on aina ikävää ja se on sellainen asenne, miten katsoa elämään. En oikein ymmärrä miksi sitä sanomaa pitää sitten ympärilleen levittää vielä. Mutta höpsistä häntä heiluu ja ilolla eteenpäin ja kiitos Mummu, että sinä olet viisaan sydämesi kanssa täällä. <3 Iloista uutta vuotta <3

  • Minusta tuntuu, että täällä on kaikki jo sanottu.
    Ehkä nyt toistan, mutta minä luen mielelläni mainosbloggauksia. Itselle tulee niin vähän lehtiä, joten täältä minä saan viimeisimmät tiedot uutuuksista. Ja vielä bloggaajilta, joita arvostan. Ja sinä Tiia olet yksi heistä!
    Kiitos Tiia kuluneesta vuodesta, mainioista kirjoituksista ja loistavista vinkeistä. Olet rohkea ja uskallat panna itsesi likoon. Arvostan!
    Mukavia loppuvuoden päiviä!

    • Minustakin hieman alkaa tuntua, että kaikki on sanottu, toki voin vielä yllättyä. Kiitos sinulle hienosta ja elämänmakuisesta blogistasi. <3 Kiitos kauniista sanoista ja kiitos luottamuksesta, se on kuitenkin asia, joka aina tulee ansaita. <3

      Instan puolelta toisemme löydettiin ja vallan ystäväksi koen jo. Täältä lämpöinen virtuaalihalaus ja onnellista uutta vuotta <3

  • Mua alkoi tosissaan pohdituttaa tää aihe, joten kirjoitan nyt tähän vielä omiakin mietteitä. Olen itsekin pohtinut tuota "mainosbloggaamista" paljon jo ennen kuin ajatustakaan omasta blogista oli olemassa. Silloin ja oikeastaan edelleenkin tunnen luottavani enemmän niiden bloggaajien arvioihin, joiden blogeissa näen myös negatiivisia ja hyvin perusteltuja, kritiikkiä sisältäviä arvioita tuotteista. Pelkästään positiivisten arvioiden perusteella on hankala vertailla tuotteita keskenään, etenkin jos niistä puuttuu perustelu miksi tuote on erityisen hyvä. "Tää on niin ihana" kun ei oikein sano mitään. Blogeja on tietysti erilaisia; toiset kokevat tärkeänä rehelliset arvioinnit, joissa tuodaan esille myös negtiiviset asiat, toiset taas hyvän mielen ja kauniiden asioiden korostamisen. Ei kummassakaan ole mitään pahaa. Itse tykkään kyllä enemmän niistä kokonaisvaltaisista mielipiteistä kosmetiikan suhteen, koska koen niistä olevan itselleni enemmän hyötyä kuluttajana. Hankalaa pukea tätä sanoiksi, koska uskon ettet Tiia viljele blogissasi positiivia arvioita vain uusien purkkilähetysten vuoksi, mutta uskon myös että jotkut bloggaajat tekevät juuri näin. Siksi ihan syystäkin tuntemattomammat lukijat saattavat epäillä bloggaajan aitoutta. Hyvä kun vastasit epäilyihin, avoimmuus on asia mitä ei voi koskaan olla liikaa. Minä taas koen haasteena välillä sen kun yritän pukea negatiiviset arviot rakentaviksi, jotta saan pidettyä yllä tasapainoa oman rehellisen arvion ja kohteliaan ulosannin välillä. Kuka nyt tahtoisikaan polttaa siltoja yhteystyökumppaneihin, eihän siitä kukaan hyödy, itse vähiten. Itselleni tärkeiden yhteistyökumppaneiden tuotteiden postauksissa näen erityistä vaivaa, että mielipiteet on ilmaistu hienovaraisesti, mutta aina kuitenkin todenmukaisesti. Tämän olen nähnyt linjana, josta kaikki hyötyvät ja toivottavasti blogin lukijatkin kokevat arvioni tällä tavoin luotettavina. Ei se siis maata kaada, vaikka kertoisit joskus saaneesi jostain tuotteesta allergisen reaktion, esimerkiksi. Tietysti nyt blogi on jokaisen oma asia ja sinne saa tasan kirjoittaa mitä tahtoo. Meitä bloggaajia on joka lähtöön ja monenlaisia blogeja, joista jokainen lukija varmasti löytää omansa.

    • Ihana Nella, hih kilometripötkylä on postaus ja kommentitkin, kiitos että näit vaivaa ja annoit ajatuksia. Olen kyllä samaa mieltä ja tämä jää kyllä mieleen kummittelemaan. Olen kyllä mielestäni kertonutkin, jos jonkun tuoksun olisin toivonut olevan toisenlainen tai että tämä sopisi paremmin vaikka nuoremman iholla ja näin eli hieman taiteillen. Joskus jopa jättäen jotain pois ja jättäen kenties päättelemisen lukijoille.. Mutta sellainen on kenties vaikeasti ymmärrettävää ja ihan omaa insidehöpinää vain.

      Mielestäni sinun linja on hieno ja täydellinen ja toivon, en silti ole varma pystynkö samaan, jo ihan ajanpuutteen ja tämän blogin lifestyle puolen vuoksi. Jos olisi kosmeblogi, niin kenties silloin olisi enemmän aikaa kuvata nekin tuotteet, jotka eivät innosta. Niistä kirjoittaminenkin on kyllä tönkömpää.

      Olen välillä miettinyt, josko tekisin kaksi blogia eli olisi tämä Minäkö keski-ikäinen ja sitten Keski-ikäinen testaa tai jotain.. Lukijat ja luvat ovat täällä, joten en tiedä innostuisiko yritykset sitten enää? Jos eriyttäisin… Harkinnassa on. Curious Noora on tehnyt tämän hienolla tavalla Pirkon paletilla blogilla, mutta Noora on stara ja Nooralle riittää lukijoita molempiin blogeihin ja on nimeä ja pohjustustyötä. Minä vielä pelkään, että toinen blogi jäisi toisen jalkoihin, toisaalta haluaisin ne eriyttää juuri lukijoiden takia eli selvyyden vuoksi. Tällöin voisi toki aika olla tiukalla, mutta voisin kenties kosmetiikkaan paneutua siihen sopivalla hartaudella.

      Jään näitä asioita miettimään ja pyörittelemään, mutta jatkan vielä valitsemallani linjalla eli nostan helmet, joihin minulla on omakohtainen subjektiivinen näkemys eli ihastus. Vaikka kuinka rakastaisin jotain tuoksua tai rasvaa, sitä ei kuten Rouva Sana toteaa, sata muuta rakastaisi, vaikka se ei sopisi iholleni sopisi se sadan muun iholle, joten kyllä nämä ovat hankalia nyansseja ja dilemmoja totta tosiaan.

      Mutta olen samaa mieltä, että uskottavuutta monesti lisää se, että kertoo kaikki puolet ja taitavasti kuten sinä ja niin moni muu. Toistaalta Keyword Loven Jonna kertoi postaavansa aika pitkälle samoilla linjoilla kuin minä ja Jonnaa uskottavampaa saa hakea. Kenties lifestyle bloggaaja ei voi olla uskottava kosmepötkylöiden kanssa, tekisi sitten mitä tahansa, aina olisi joku joka ei uskoisi. Tälläistä kilometripyörittelyä täältäkin, mutta juuri nyt en näe metsää puilta, mutta asiat jäävät hautomaan ja sieltä varmasti syntyy kiitos erilaisten kommenttien vielä jotain hyvää ja parempaa, kuin olen nyt osannut olla. Siis sitä toivon. 🙂

      Kiitos sinulle ja oikein ihanaa uutta vuotta kaunotar <3

    • Kiinnostavaa, että olet jopa pohtinut blogien eriyttämistä kahdeksi eri blogiksi. Siinä riittäisi varmasti hommaa! Kyllähän se varmasti selkiyttäisi asioita ja varmasti molemmille riittäisi lukijoitakin. Jostainhan se lukijoidenkin kerääminen pitää aina aloittaa, voisi olla jopa kiinnostava prosessi kun sinullakin täällä jo niin paljon lukijoita on.

      En toki tarkoittanut, että sinun tarvitsisi mitään muuttaa, mutta nyt tuli vaan sellainen olo että piti oma mielipidekin tänne väliin heittää. 🙂 Jokainen saa tehdä tätä hommaa niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Tässä tapauksessa tuntui, että minulla oli vain sanottavaa myös toisen osapuolen näkökulmasta.

      Silmiä avaava kuitenkin myös tuo näkökulma, että jo se ettei jostakin tuotteesta postaa, olisi itsessään kannanotto tuotteesta. Toki näin itsekin teen, harvoin niistä itselleni sysihuonoista tuotteista blogiin postaan. Paitsi loppuneisiin päätyvät tietysti kaikki, hyvät kuin huonotkin. Postaan kuitenkin useinkin sellaisista tuotteista, jotka eivät välttämättä ole loistavia, mutta jotenkin kiinnostavia kuitenkin.

      Pakko olla muuten lukijana otettu, kun jaksat nähdä niin paljon vaivaa kaikkien näiden kommenttien vastaamiseen, ihailen sua siinä! Upeaa uuttavuotta sullekin, Tiia! <3

    • Olen miettinyt eriyttämistä, koska jotenkin on tunne, että nämä osa-alueet eivät aina kohtaa lukijoilla. En taas koe, että on natsoja yhtäkkiä irrottaa erillinen kosmeblogi, luulen, että se jäisi aika tyngäksi. Tai sitten en ole riittävän rohkea. 🙂

      Mielestäni oli todella hyvä, että toit hyvää erilaista näkökulmaa ja tässä myös näkee, miten ystävällisestikin eri näkökulmat voi esittää. 🙂 Toisaalta tänne tuli myös lievä asberger näkökulma eli kaikki ei koskaan ole sitä mitä päälle näyttää ja kaikki ei ole loukkaavaksi tarkoitettu. Mm. tuota Seijaa minä ymmärsin väärin ja pyysin anteeksi.

      Juu jos jostain tuotteesta ei postaa, sekin on kannanotto, kyllä ainakin minulta täällä yritykseen päin, mutta välittyykö asia lukijoille, siitä en ole varma. Koska eihän minulla ole kaikkia maailman merkkejä hallussa ja olisi vaikka mitä mielenkiintoista joita haluaisin testailla, mutta niitä ei ole täällä näkynyt. En myöskään halua ottaa yhteyttä joka yritykseen, koska silloin paletti ei pysy enää kasassa. Liika on liikaa. Yritän ensi vuonna myös hieman vähentää ja olen oppinut, että pitää osata sanoa ei. 🙂 Koska liiasta pötkylämäärästä, eritoten jos ei innoita, tulee paineita, tulee yritykseen paineita kirjoittaa niistä. Tämä on välillä monimutkaisempaa kuin päälle näyttää. 🙂 Kuten varmasti tiedät.

      Oi että kiitos Nella, te lukijat olette parasta mitä täällä blogissa on, mikään pötkylä ei siinä hommassa pärjää, en olisi mitään ilman teitä, näin se kuule on, olen saanut niin paljon, voimaa, lämpöä, viisautta ja tukea ja myös hyviä erilaisia näkökulmia. .) Ihana uutta vuotta <3

  • Nyt tapahtui kolahdus. Minulla on lievä Asberger eli minulle nämä sosiaaliset kiemurat, joita muut pitävät normaaleina ovat minulle ihan käsittämätöntä hepreaa ja siksi en tätä osaakaan. En siis ymmärrä, jos joku sanoo kuumassa huoneessa, että "onpas täällä kuuma", että hän oikeasti tarkoittaa, että jonkun pitäisi avata ikkuna tai, että joku voi loukkaantua jos asian sanoo suoraan. Vasta myöhemmällä iällä olen oppinut, ettei minun pitäisi kirjoittaa koskaan sähköposteja, kirjeitä, mielipiteitä tai kommentteja blogeihin, koska ne menevät aina väärin ja toiset loukkaantuvat niistä. Luin läpi omia kommenttejani sinulle ja minusta ne olivat ihan asiallisia, mutta kun annoin tyttäreni lukea ne niin hän kauhistui ja totesi, ettei "noin voi sanoa!". Tällä kommentilla ei ole mitään merkitystä, mutta haluaisin vain sanoa, ettei kaikki ihmiset halua loukata. Osalla on älystään huolimatta ameeban sosiaaliset taidot eikä osa meistä edes pysty parantamaan niitä vaikka tahtoa olisikin. Okei, tähän oireistooni kuuluu myös se, etten itse aina ymmärrä milloin joku on pahantahtoinen ja toisten kettuilut menevät ihan ohi, joten en varmaankaan osaa suhtautua tähän oikein ja varmasti on olemassa kommentoijia, joiden tarkoituksena on nimenomaan tuottaa pahaa mieltä. Heistä ei vain kannata välittää! Blogisi on upea ja sinä olet poikkeuksellisen aito!
    Minna

    • Minna nyt täälläkin tapahtui kolahdus ja mietin mikä kommentti ja miten silmiä avaava ja loistavasti pohdittu ja tuotu asiat esille. Kiitos Minna suoruudesta ja aitoudesta. Nyt en kyllä millään ilveelläkään muista, että olisit koskaan kirjoittanut niin mitään, mitä olisin joutunut kauhistelemaan.

      Pakko myös todeta tuohon juuri, että me ihmiset olemme niin erilaisia ja oli hyvä, että toit näkökulmaa, ettei kaikki todellakaan tarkoita pahaa! <3 Siis ja jos vihjaan miehelleni, onpa täällä kuuma, ei hänkään ymmärrä vihjailuani vaan joudun kyllä suoraan puhumaan. Eli kyllähän minä juuri miestäni ymmärrän, ettei tarkoita pahalla, vaan kaipaa juuri suoraa puhetta. Suora puhe on todella hyvä ja toivottavaa ja sitä tähän postaukseen juuri kaipasinkin, että tulisi erilaisia näkökulmia ja sitä kautta minullekin oivallusta ja ymmärrystä. Koska noh välillähän se oma pää on puskissa, eikä näe selvästi, siksi muiden kommentit ovat todella hyviä ja myös ne eriävät sellaiset.

      On aivan pakko sanoa, että kommenttisi on niin hieno ja pohdiskeleva ja itsetuntemuksesi selvästi myös erinomainen ja järkevä, joten en missään nimessä ainakaan sinun kohdalla puhuisi ameeban sosiaalisista taidoista, vaikka varmasti sellaisiakin ameeboja on olemassa. 🙂 Toivottavasti osaan nyt sanoa kaiken oikein ja suoraan ja ehkäpä tytär voi vielä lukaista tai tarkentavia kysymyksiä minulle laittaa, jos kirjoitan jostain epäselvästi.

      Mukavaa ettei kaikki piikit osu ja uppoa eli et näe niitä, sillä tosiasiassa minäkin täällä ymmärsin mm.tuon Seijan kommentin aivan väärin, eli joskus näen mörköjä siellä missä niitä ei ole edes.

      Toki on tarkoituksellakin ilkeitä, mutta täällä todella harvoin, mikä on ihmeellistä. 🙂

      Kiitos sinulle Minna, tämä valaisi juuri sitä, että me ihmiset olemme erilaisia ja kaikki ei todellakaan tarkoita sanomisillaan pahaa, eikä tarvitse minunkaan olla niin herkkänahkainen. <3

      Kiitos myös kehuista, aito sana on paras ja kaunein kehu, sillä on minulle tärkeä arvo ja teeskentely on asia, josta en tykkää lainkaan.

      Upeaa uutta vuotta ja kiitos, että olet täällä. <3

    • Tästä keskusteluketjusta en voi olla kuin iloinen, kiitollinen ja onnellinen ihan koko blogistanian puolesta <3. Kiitos keskustelun avannut rehellinen ja avoin Minna ja kiitos sitä erinomaisesti, sydämellä jatkanut Tiia <3 <3!!

    • Tämä oli Minnalta niin hieno ja rehellinen ja toi aivan uutta näkökulmaa meidän ihmisten erilaisuudesta. Koko tämä kommenttiketju kaikkinensa tähän postaukseen ja tämä Minna kommentti oikein vavisutti ja meninkin pariksi päiväksi jonkinlaisiin tiloihin ja myös itseeni siinä, että ymmärränkö välillä juuri omien kokemusten pohjalta asioita väärin.

      Ihana Rouva Sana, kiitos kun palasit vielä tänne lukemaan näitä. Tämä oli mykistävä kokemus kaikkine kommentteineen. <3

  • Kaikki lukemani kommentit sinulle ovat olleet tosi kivoja, joten joku negatiivinen joukossa ei merkkaa mitään. Tee vaan tätä ihan omalla tyylilläsi, kaikkia ei voi miellyttää!

    • Saija tosi kivoja, ihmeellisiä, sydämellisiä, jotain kyllä niin uskomatonta. Olet oikeassa siinä ja tästä jotenkin nyt tulikin isompi häly tai kommenttitulva kuin odotin, postailin vaan menemään ja täällä vastailen jo toista päivää näihin.

      Ihanaa uutta vuotta ja kiitos sinulle, sinä maailman paras tilkkutöiden tekijä. <3

  • Positiivisuus on voimavara, joka kantaa pitkälle.
    Ihmettelen näitä ihmisiä, jotka negatiivisella piikittelyllä haluavat purkaa omaa pahaa oloaan muihin, mielipiteensä kun voi kertoa asiallisestikin.
    Sinulla on hieno aito ote kirjoittaa ja tuoda esiin omia kokemuksiasi tuotteista, jatka samaan malliin!
    Ihanaa uutta vuotta Sinulle ja kaikille lukijoillesi!

    • Mia kiitos kaunis kannustuksesta, lämpö tuntuu täällä asti. 🙂 Toki ihmisjoukkoon mahtuu kaikenlaista ja se on vaan opittava hyväksymään. Nyt koin olevani velkaa kaikille lukijoille, joita asia sattuu kiinnostamaan, mikä on blogini punainen lanka kosmetiikan suhteen. 🙂 En ole asiaa aiemmin avannut, postannut vain menemään. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Mia ja kiitos kun tulit tänne. <3

  • Tiia ystäväiseni, täällä taitaa olla kaikki suurinpiirtein sanottukin, mutta sanonpa vielä kuitenkin, että sinun blogistasi tykätään sinun itsesi tähden – sen tähden, että olet aito ja rehellinen niin hehkuttaessasi jotain tuotetta tai pähkäillessäsi omaa epävarmuuttasi tai vaikka nyppiessäsi sitä partakarvaasi <3 Aitous on asia, jota ei voi ostaa – sitä joko on tai ei ole. Ja sinulla sitä on. Ja kun tuohon aitouteen lisää laajan sydämen, on kyllä sellainen paketti, että vaikea on vastustaa;)
    Mainospostaukset kuuluvat tänä päivänä somemaailmaan ja ne ovat iso ja entisestään suureneva osa yritysten mainosbudjettia. Kenenkään ei ole pakko niitä lukea – aina voi ne skipata. Itse luen kyllä jostain mielenkiintoisesta tuotteesta mieluummin jonkin "keski-ikäisen" bloggaajan testailun tuloksista kuin uskon sitä mainosta, jossa joku maailmantähti hehkuttaa photoshopatuin kasvoin tuotteen tehoa. Ja tiedän tasan tarkkaan, miten kovaa työtä tuo testailu ja tuotteista kirjoittaminen on – siksipä niitä ei tämän lazy ladyn blogissa kovin usein olekaan;)
    Ilkeät kommentit jäävät kummittelemaan aina, sanoimme me mitä sanomme. Mutta silti: niille ei kannata edes pyllistää – mutta jos pyllistät, täräytä sitten ihan kunnon paukut niille ilkeyksille. Eivät kyllä ole niidenkään arvoisia, mutta ennemmin paha haju kuin kyyneleet!
    Olkoon vaikka kuinka inflaation kärsinyt sana, niin IHANA olet!
    Hyvää loppuvuotta, haleja ja rutistuksia oikein hurjasti sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Voi Lady miten minun pitkä sepustus katosi taivaan tuuleen, oli taas tuo viheliäinen röllömahani mikä aina osuu läppärin hiireen!

      Kiitos kauniista sanoista, sillä aito ja rehellinen, sen kauneimpia kehuja ei voi saada. Ovat arvoja joita kannatan ja muuna kuin omana itsenä olisi kummallista olla ja kuin myös joka sana sinulle samanlaisena takaisin. Sinulla on aina painavaa sanaa ja siksikin rakastan blogiasi, kun sanot, sieltä tulee sielukasta tekstiä huumorilla varustettuna ja se on taito se. <3

      Juu en ymmärräm mitä mainostamisessa on väärää, niin väärää, että itsekin täällä itseäni puolustan, sillä minusta se kuuluu tänne, kuin vaikkapa aikauslehtiin. Mainokset voi sitten halutessaan skipata tai toki koko blogin ja on täällä ollut jaloilla äänestäneitä ja pois kirjautuneita ja toki olisi ollut kivaa tietää, että miksi pötkylöiden vai omien jorinoitteni vuoksi. Toisaalta muuttaisiko se mitään, niin ei se muuttaisi, sillä omalla tyylillä mennään ja muuta ei edes voi.

      Testailu on ihanaa ja työtä, purkin avaaminen on pieni seikkailu jopa, mutta olen luoteeltani stressaaja, joten jos on paljon purkkeja, stressaan yrityksiin päin ja haluan niistä suosikeista postailla, jotta eivät olisi ns.työn alla. 🙂 Mutta sitten mietin, tuleeko lukijoille liikaa juurikin yhteistyöpostauksia, mutta liika miettiminen on surma ja yritän opetella siitä pois. Jos mietin kaikkia, kadotan itseni, näin se vaan menee. 🙂

      Hih voihan aivopieru, paukku on niin hyvä vertaiskuva moneen asiaan, kiitos päivän nauruista. 🙂

      Juu inflaation on kenties kärsinyt ja välillä hävettää, kun koko ajan American stylesti ihanaa viljelen, vai olisiko oh how lovely kuitenkin enemmän britti ja jenkit lovestaa kaikkea, hih, nyt tuli jo hieman huumorin värjäämää tajunnan virtaa. ,)

      Sinulla aivan upeaa loppuvuotta sinä aivan ihana sydällinen ja viisas Lady <3

  • Hämmennetäämpä soppaa vielä vähän. Oletteko blogaajat miettinyt millaisen kuvan lukija teistä saa. Kun nyt on tämä tuotteitten ja palvelujen postaus tai sanotaanko "mainostaminen" lisääntynyt suuressa määrin,tulee useinkin mietittyä onko tuolla muuta elämää ollenkaan. Varmasti jokaisella on,mutta jos jokaisessa postauksessa on joku linkki valmistajaan niin mitä miettisit itse. Täytyis vaan lukijan osata karsia itseä ärsyttävät blogit listaltaan ja lukea tosielämä kirjotuksia.
    Tämä onneton sepustukseni ei liity Tiiaan tai aiheeseen,mutta …kumpa vaan kirjotin.

    • Vastaan taas tähän, koska tuli niin mielenkiintoinen näkökulma. En ole miettinyt, sillä tulisin muutoin hulluksi, jos miettisin koko ajan mitä muut ajattelee. Mietin silti välillä, mutta en liikaa, se on raskasta. .)

      Blogi on kuitenkin vain siivu elämää, eli jos jollain kosmeblogi, en mieti eikö hänellä ole muuta elämää. Täällä kirjoitan paljon muustakin, eli tuo muu elämä tulee esille, kaikki eivät taas halua kirjoittaa kaikesta muusta, jakaa elämäänsä jne. Joillekin blogi on harrastus, kosme on harrastus.

      Myönnän, että minulla menee tähän paljon aikaa, mutta koska olen kotiäiti, aikaa on hieman enemmän toki. Ehkä myös ei tule itse mietittyä, koska bloggaan ja tunnen bloggaajia ja tiedän faktana, että meillä on se todellinen elämä, mutta hyvä kysymys, kenties lukijoille voi juuri herätä näitä kysymyksiä mitä esitit. Niille ei kannata bloggaajan kuitenkaan antaa valtaa, sillä blogi voi muuttua vankilaksi, jos miettii liikaa muiden kautta omia tekemisiään ja kirjoittamisiaan. 🙂 Näin minä tuumin ja tämä on siis vain minun henkilökohtainen mielipiteeni.

      Luen aikakauslehdestäkin aina sen mitä kiinnostaa ja myös niistä mainoksista vilaisen ne mitkä kiinnostaa tai kohdistuu minuun, näin kenties lukijatkin toimivat täällä. 🙂

      Hyviä pohdintoja, kiitos niist ja sinulle oikein hyvää uutta vuotta. <3

  • Blogiasi on ihana lukea, teksteistäsi säteilee positiivinen, elämän myönteinen ja ennen kaikkea aito asenne. Se että kirjoittelet välillä ajatuksiaherättävistä, vaikeista ja joidenkin mielestä "vaikeista" aiheista ja asioista, tuo blogisi lähemmäksi oikeaa elämää. Eihän kenenkään arki ole purppuran punaista, mukaan mahtuu värien koko kirjo ja sinä osaat hienosti tuoda tuonkin puolen esiin ja rehellisesti ja itsesi paljastaen. Olen useasti ihaillut rohkeuttasi jakaa herkät ja aratkin asiat meidän lukijoiden kanssa. Ne ovat usein olleet niin ajatuksia herättäviä, etten ole saman tien osannut edes kommentoida; sitä enemmän niistä kumpuavat ajatukset ovat pyörineet omassa mielessäni. Jatka oman tyylisi mukaista blogiasi. Mukavia loppuvuoden päiviä ja entistä ihampaa ensi vuotta!

    • Belladonna sydämesi on kultaa, arvaa kuka oikein kehräsi täällä tänä aamuna luettuaan tämän, sillä jotenkin eilen oli aivan herkillä tämän postauksen kanssa. <3

      Kerrottakoon, että ne herkät ja arat asiat joista kirjoitan täällä, niin niiden kanssa olen sinut. 🙂 Mutta ne arimmat pidän itselläni, sillä ovat avoimia haavoja, enkä kestäisi jos joku niihin sohaisisi. Eli kaikkea täällä ei todellakaan näy, vain sellaisia, jotka on jo käsitelty.

      Oikein ihanaa uutta vuotta <3

  • Pidän blogistasi eikä minua häiritse kosmetiikka-aiheet, vaikka en ehkä olekaan niistä yhtä kiinnostunut kuin monet muut. Blogissasi on paljon muutakin ja mikä tärkeintä, kaikesta huomaa, että pidät siitä mitä teet. Kun bloggaaja nauttii omasta blogista, niin silloin lukijatkin tykkäävät, jos löytävät jotain samanhenkisyyttä, sielunkumppanuutta ym.
    Minulle riittää, että jatkat blogiasi niin kuin itse haluat. Jos lähtee liikaa mielistelemään muita, kadottaa itsensä. Mukavaa vuodenvaihdetta ja iloisia hetkiä ensi vuoteen! Kiitos tästä vuodesta ja ystävällisyydestäsi! <3

    • Ihanaa kuulla ja eihän kaikkea kukaan ehdi lukea, eikä kaikki voi kaikkia kiinnostaa. Aivan päivänselvää. 🙂 Sydäntä lämmittävää on, kun täällä poiketaan välillä ja teihin kiintyy aivan. <3

      Jos toisten mielipiteitä koko ajan miettii ja tasapainoilee, katoaa oma minuus ja aitous, joten omalla linjalla jatketaan, eikä pelätä. <3

      Kiitos sinulle sydämellisistä kommenteista ja ihanasta blogista ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle Ninnu <3

  • No löytyipä täältä kiinnostava keskustelu!
    Kaikki on jo varmasti sanottukin mutta vielä heitän omankin kommenttini kehiin. Mielestäni aitouden huomaa blogista! Blogit jotka ovat pelkkiä tuote-esittelyjä jätän väliin, mutta "tavisten" tuote-esittelyt on kiinnostavia muiden postausten joukossa.
    Itse teen yhteistyöpostauksia todella harvoin, mutta silloin valitsen esiteltävän asian tarkkaan, siis tuotteen tai palvelun jonka voisin esitellä ihan ilman yhteistyötäkin, ja silloinkin pyrin juuri siihen että hommasta jää hyvä fiilis niin yhteistyötahoille, lukijalle kuin itsellekin.
    Niinkuin olen kyllä aistinut sinunkin tekevän!
    Linjoilla pysyn ja kaikenlaiset postaukset lueskelen! 😉
    Iloista uutta vuotta sinne! <3

  • Taina kiitos <3 Aivan samoilla fiiliksillä, täällä esiintyy tuotteita, joita itsekin ostaisin ja joista tykkään. Toki en voisi kaikkea ostaa itse, siis määrällisesti, mutta jokainen on ostamisen arvoinen ja se on kunnia-asia. <3

    Kiitos sinulle ja oikein ihanaa uutta vuotta Taina <3

Vastaa käyttäjälle Tinskun keittiössä & Tyynen kaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud