Tunnelmallista joulua ja paljon hyviä ajatuksia!

Tunnelmallista joulua ja paljon hyviä ajatuksia!
On aika astua joulun aikaan,
nauttia jouluastioista.
(Noh ehkä ensin suursiivousta 😉



On saatu ihania joulukortteja, kuvassa
 serkun kortti ja serkun kaikki karvatit.

Samu Sirkka avaa joulun.
Pukeudutaan lämpimästi ja hieman hupsusti.
Nostetaan malja joululle.
Poltellaan kynttilöitä.
Nautitaan takkatulen lämmöstä.
Aaton jälkeen otetaan Oskun lailla rennosti. 

Leivotaan piparkakkuja,
hih näkisitte meikäläisen tekeleet, 
2-vuotiasko ne koristellut. 😉
Esitetään joulun toiveita ja toivotaan valkoista joulua.
Katetaan pöytä mummin vanhalla pellavaliinalla.
Nautitaan hyvällä omallatunnolla herkkuja.
Koristellaan kuusi.
Annetaan ja saadaan ihania lahjoja. 
Kuvassa pojan avopuolisolta viime vuonna saadut korvakorut,
 joissa on meidän Osku ja Onni!
Nautitaan kuusen kimalluksesta.
Vietetään kiireetöntä aikaa perheen kesken
ja kääks katsotaan kaikki Star Wars elokuvat 
ja ihan vallan putkeen!
Tunnelmallista ja rentouttavaa joulua ja joulunaikaa,
hyviä ajatuksia ja kaikilla hyvä tahto.


<3



 Tiia


Jos et ole alla olevia Sainsbury’n mainoksia
vielä nähnyt, niin suosittelen.
taisin tirauttaa molempien kohdalla kyyneleitäkin.
Mikä on tälläiselle tunteita pidättelevälle
aika harvinainen juttu. 
🙂 





116 thoughts on “Tunnelmallista joulua ja paljon hyviä ajatuksia!”

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud