Voiko vain surun hetkinä tuntea elämän terän?


Adelen mykistävän upea ja syntyessään jo hitiksi syntynyt kappale ”Hello”, laukaisi kaikessa hienoudessaan sydänsuruihin liittyviä mietteitä. ”Hello” on upea ja olen kuunnellut kappaleen lukemattomia kertoja nautinnolla, mutta jäänyt myös pohtimaan, että kappale ei herätä haikeuden tunteita, jotka kaihertaisivat nyrkinkokoisella vasaralla vatsaa mourien, viiltäen sydänalaan asti…



Surujen kaiun ”Hello” tuo pintaan, muiston sydänsuruista, jotka joskus olivat ja joiden toivon väistyneen ja eivätkä toivottavasti aivan heti ole kolkuttamassa ovella.

Nuoruudessa elämä oli tunteiden vuoristorataa, tunsin ilot ja surut vahvana ja sydänsurut olivat maailmanloppu. Muistan kuitenkin tunteen miten terävältä elämä  maistui, miten elossa sitä tunsi olevankaan, oli onnellien päivä tai surullinen. Tunteet velloivat vahvana ja väkevänä.

Nyt on tasaisempaa ja jos elämä potkii, en aivan  heti syöksy draaman silmään ja jos syöksynkin, en jää sinne pitkäksi aikaa ja tiedän jo entuudestaan, että suru hellittää, selviän miltei mistä vaan.

Hetkittäin kaipaan kuitenkin sitä tunnetta, että tunteiden kirjo loimuaa vahvana, sillä silloin tunsin olevani täynnä elinvoimaa ja kaikki aistit valppaina.

Tätä on keski-ikäistyminen ja matka kohti vanhuutta, sielunrauhaa, ilman, että riita herättää valtavan tunnemyrskyn tai on heti ihmissuhteen loppu. Jos saisin valita, en vaihtaisi tätä nuoruuden tuskaan mistään hinnasta, sillä se taival on viiltopistojen siivittämä. Mutta silti mietin ”Hello” kappaletta kuunnellen, olenko aikuistumisen matkalla jotenkin pystyyn kuollut, koska Hello ei saa täysin samaistumaan surun karkeaan kovuuteen.

Vai muuttuko ihminen tälläiseksi koettuaan liian paljon suruja ja vastoinkäymisiä, muodostaa suojakilven,  jotta kestää urheudella elämän väkisin tuomat surut, jotka siintävät horisontissa varjona, mutta vahvana. Suru ei olisikaan kadonnut minnekään vaan se on siististi paketoitu jonnekin sielun sopukkaan lukkojen taakse ja juuri ”Hello” ei riitä sitä laukaisemaan, mutta siellä se on, yhtä varmana, kuin tämä tasainen päivä tässä, jota hengitän ja elän.

Hmppphh… tähän loppuun jäin miettimään, että herättihän ”Hello” kuitenkin mielessä monia ajatuksia ja surun eri muotoja. Tänä syksynä olen surrut menetettyä ystävyyssuhdetta ja riipivän tuskan ei tarvitse aina liittyä parisuhteeseen, se voi olla mikä tahansa surun ja menetyksen muoto.

Mitä ajatuksia postaus herättää, suruista, nuoruudesta, rakkaussuruista, ystävän menetyksestä, kolahtaako Adele, kolahtaako Adelen Hello? Ehkä tämä postaus tosiaan juonsi siitä, että tänä aamuna tuli herättyä taas suden hetkenä…

Iloa alkaneeseen viikkoon kuitenkaan, tämä on nyt se viikko jota on pitkään ja hartaasti odotettu. 🙂




42 thoughts on “Voiko vain surun hetkinä tuntea elämän terän?”

  • Koen kyllä vieläkin vahvasti tietyt kappaleet/elokuvat/kirjat jne.Sekä ilot,että surut.Vaikka toki ikä tuo tasaantumista tunteisiin.Ja kyllä Adelen Hello kolahti <3En tiedä,voisko isot menetykset myös tuoda myös herkkyyttä elämän suhteen.Näin uskon kohdallani tapahtuneen.Tunnelmallista jouluviikkoa Tiia<3

    • Kyllä minäkin koen, mutta tällä hetkellä en pysty täydellisesti samaistumaan rakkaussuruihin, mikä on hyväkin asia. Mm.Putron olet puolisoni nyt ja Arttu Wiskarin Tuntematon potilas ovat saaneet itkemään aivan valtoimenaan surren edesmennyttä vaaria ja ikääntymistä. Iloa myös musiikki tuo kovasti. Jäin tuumimaan tuota Hello kappaletta, olisi täydellinen biisi sydänsuruihin, toivon todella etten tarvitse kappaletta niihin tunteisiin enää. Oman osani niistä olen saanut, kuten varmasti jokainen meistä. Tunnelmallista joulua <3

    • juu,ei täälläkään rakkaussuruja ole;)Muita sydänsuruja on kyllä elämään mahtunut..mm.läheisten poismenoja..Tällä hetkellä ihana,tasainen vaihe menossa mutta tunteet ovat vahvat kuitenkin 🙂

    • Ennen luulin, että jonain päivänä alkaa seesteinen vaihe ja hieman niin kuin se sitku elämä. 😉 Sitten oivalsin, että elämä on tasaista ja on myös paljon murheita ja kun on iloja, niin niistä otetaan kaikki irti. 🙂 Tunnelmallista joulua <3

  • Tietyt kappaleet herättää itsessäni hyvin voimakkaita tunteita. Biisit on sieltä nuoruudesta ja niiden mukana tulevat muistot. Kerran kävelin entisen Pukevan takana olevaa katua ja puhelimestani soi Bee Geesin eräs biisi. Tunsin todella voimakasta onnen tunnetta ja muistin hetket jostain 80-luvun alusta. Se oli jännä ja voimaannuttava kokemus. Musiikilla on aina ollut ja tulee aina olemaan mulle hyvin tärkeä juttu elämässäni. Sen kautta koen paljon tunteita.

    • Bee Gees saa niin lantion hytkymään! Musiikki tuo paljon iloa ja vie vahvana muistoihin. Meidän musiikki nimittäjä on Bee Gees, milloin jorataan sen tahtiin? 😉

  • Adelen Hello ei herätä sen suurempia tunteita, mutta erilaisina tunnepitoisina aikoina soineet kappaleet kyllä saavat edelleen tunteita nousemaan pintaan.

    Ultra Bran Sinä lähdit pois; muistan edelleenkin kuinka itkin ruuhkassa katkerasti autossa aina kun silloinen hitti soi. Miltei viiden vuoden avoliitto oli aika yllättäen ja olin pitkään aivan sekaisin. Nykyisin laukun kuullessani en itke, vaan haluaisin lohduttaa nuorempaa itseäni että paremmat ajat ovat tulossa.

    Neon 2:n Kemiaa tuo mieleen hauskoja nuoruuden bailausmuistoja, mutta myös sen yhden huijaripoikasystävän.

    Jenni Vartiaisen Missä muruseni on; paras ystäväni oli juuri kuollut kun kuulin laulun ensi kerran, sanat itkettivät ja ystäväni oli vielä nuorempana vähän näyttänytkin Jenniltä. Vieläkin laulun kuuleminen tekee haikeaksi.

    Lisäksi on lukuisia muita kappaleita, jotka yht'äkkiä tuovat muistoja mieleen. Haikeita, iloisia, viiltävän surullisiakin. Joistain muistoja mieleen nostavista kappalaiesta vain yksinkertaisesti tajuaa, että aikaa on kulunut ja mennyttä ei takaisin saa oli se sitten hyvä tai huono asia.

    • Lumo hienosti kuvailet juuri tuota Sinä lähdit pois, miten on silloin surun hetkellä laukaissut voimakkaita tunteita ja nyt ei tunnu enää samalta. Uskon, että kappaleille on tilaus ja oikealla hetkellä voi tulla suurikin tunteiden purkaus. <3

      Kemiaa voi maar, muistan hyvin. 🙂

      Tuo sinun ystäväsi kuolema, niin suuri suru varmasti kantaa läpi elämän ja suru tulee esille yllättävissäkin tilanteissa. <3 Oma ystäväni kuoli 14-vuotiaana jäädessä auton alle, olimme tiiviisti ensimmäisestä luokasta. Kannoin surua vuosia ja silloin ei ollut minkäänlaista suruterapiaa tai ymmärrystä surulle, kannoin asiaa yksin. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä, nyt on kaunis muisto ystävästä ja meidän mökkileikeistä Sipoossa, kun kumpikin halusi, että oma barbie oli Angelica 😉

      Sama juttu, mutta pääsääntöisesti musiikista saan iloa ja oikeastaan vältän kappaleita, jotka saavat tunteet vyörymään. Kait haluan olla hieman teipattu ja pystyyn kuollut, enkä koko ajan kaikki tunteet auki, kuten nuorena oli.

      Tunnelmallista joulua ja kiitos sielukkaasta kommentista. <3

  • 'Hello' heeätti minulla juuri ne kaikki tunteet kuin sinulakin. Ensi rakkauteni oli syvä ja sen loppu rankka. Minä sen katkaisin ja melkein särin yhden ihmisen. OPnneksi hän löysi minut vuosikymenten jälkeen ja sain pyytää anteeksi. Kukaan ei varmaan usko, mutta oli äärettöään eheyttävää Sekä ER:lle kuin minulle saada käydä case perinpohjin läpi. Mikään ei kuitenkaan ollut silloin nuorena vain minun syytäni yksin, sillä jutussa oli monta hämmentäjää.

    Adele on ja pysyy suosikkinani. Ihastuin häneen ensi biisistä ja sillä tiellä ollaan.

    <3

    • Hello on niin vahvasti juuri rakkaussurukappale ja ensirakkaudelle aivan loistava jopa märehtimiskappale. Nuorenahan halusin velloa tunteissa ja kuuntelin oikein surullisia kappaleita ja löin lisää löylyä tunteille. Nyt taas vältän oikein noita draamanhetkiä, en vaan jaksa enää olla koko ajan tunnemyrskyssä, miten rankkaa se nuorena olikaan.

      Onneksi sait pyytää anteeksi, sillä on niin paljon rankempaa jättää, kuin tulla jätetyksi, niin se vaan on, jättäjä tuntee vastuuta. <3 Etenkin herkkä ihminen.<3

      Adele on huikea <3

      Tunnelmallista joulua Leena <3

  • Ensirakkauteni ja -suhteeni kariuduttua, joka oli kuitenkin kestänyt 18 vuotiaasta 24 vuotiaaksi, soitin yhden viikonlopun putkeen Tony Braxtonin Unbreak my heart -biisiä, kävin läpi suhdetta/valokuvia ja itkin silmäni puhki. Sitten sammutin mankan, pyyhin silmäni ja jatkoin eteenpäin elämää. Kyllä mun mielestä saa olla herkkyyttä kokea suruakin, eikä olla liian kova ulkokuori. Pitää kuitenkin yrittää pystyä selviytymään kolhuista ilman itsekkyyttä, katkeruutta ja kostonhalua, ne rumentavat ihmisen kuin ihmisen käytöksen ja elämässä kehittyminen ja kasvaminen jäävät kesken….

    • Unbreak my heart koko levy, aivan paras! On räydytty, itketty ja kuunnelty, oli täydellinen biisi rakkaussuruihin.

      Juuri näitä vellomisbiisejä tarvitaan, ovat terapeuttisia ja avaavat peräti lukkoja. Sama juttu ollut, itketty ja sitten noustu sieltä kovin nopsaan, ylpeys on ollut tärkeää, surua en muille, eritoten nyt exille näytä. Jos itkin, niin piilossa.

      Tässä asiassa on kaksi tietä ja usein tulee ihmiselle tien haaroja, joista pitää valita oikea tie, toinen on katkeruuden tie, jossa syytetään muita ihmisiä, loukkaannutaan, ollaan marttyyreitä, toinen on vapauden tie, tie jolla poistuu hartioilta kaikki taakat. Tai se toinen tie, jossa oppii kokemuksesta jotain, ei syytä muita, koska me kaikki olemme vain ihmisiä, sillä tiellä on askel kevyt ja harteilla ei ole painolastia. .)

      Ihanaa joulua Heli <3

  • Jotkut biisit herättää tunteita syvältä. Jo pelkkä melodia voi tehdä sen. Mää oon tunne ihminen, tunnen sata lasissa kaiken. Sää annat toivoa, että keski-iässä sekin rauhottuu ja ehkä pääsen helpommalla. Joskus on uuvuttavaa olla tällainen, mutta en silti halua olla muunlainenkaan. Enhän olis minä ilman tätä ominaisuuttani!

    • Kyllä ne tunteet hieman loivenee tai ainakin useammilla, ei kaikilla tosin. Ei voi yleistää. Nimenomaan ja mielestäni tunteiden kokeminen ja ulos päästäminen ovat vapauttavia ja erinomaisia asioita nimenomaan. <3

      Jetsulleen nämä asiat tekevät meistä jokaisesta ainutlaatuisen. <3

      Ihanaa joulua Katarooma <3

  • Tämä ei herätä minussa paljon mitään, mutta on paljon sellaista musiikkia mikä herättää.

    Tiia, luulen, että keski-iässä on niin paljon kaikkea, varsinkin lapset, että pitää siirtää tunteita sivuun, terästäytyä olemaan vahva ja hoitamaan käytännön asioita. Tämä saattaa tuntua laimentumisena.
    Vanhana tunteet nousevat erityisen paljon pintaan, myös miehillä, haikeutena. Suru ja ikävä ovat kauniita tunteita, jotka vain kirkastuvat ikääntyessä.

    • Hyvinkin olet oikeassa, pitää ajatella vielä niin paljon muita, ettei ole tilaa tunteille. Tunteita sitten käsitelläänkin suden hetkinä, sillä loputtomiin ei voi kukaan laastaroida. <3

      Uskon tuon haikeuden, jo nyt sitä koen edesmennyttä vaariani kohtaan, joka oli sydämellinen, aito, täydellisesti oma itsensä, häntä kaipaan kaihona ja juuri muistoissa. Uskon, että iän myötä nämä tunteet kasvaa vain enemmän. <3

      Kiitos kauniista kommentista ja sydämellistä joulua. <3 Luodaan taas muistoja. <3

    • Hyvinkin olet oikeassa, pitää ajatella vielä niin paljon muita, ettei ole tilaa tunteille. Tunteita sitten käsitelläänkin suden hetkinä, sillä loputtomiin ei voi kukaan laastaroida. <3

      Uskon tuon haikeuden, jo nyt sitä koen edesmennyttä vaariani kohtaan, joka oli sydämellinen, aito, täydellisesti oma itsensä, häntä kaipaan kaihona ja juuri muistoissa. Uskon, että iän myötä nämä tunteet kasvaa vain enemmän. <3

      Kiitos kauniista kommentista ja sydämellistä joulua. <3 Luodaan taas muistoja. <3

  • Kolahtaa todella. Joka aamu se tulee radiosta, kun istun työpöytäni ääreessä – aina jää juttu kesken ja pitää vaan kuunnella. Elämän varrelta on niin monta tarinaa…

    • Tätä kappaletta ei voi ohittamatta jättää, on pakko pysähtyä ja kuunnella, on niin upea. <3 Elämä on täynnä surua, mutta myös onnen hippusia, surut opettavat meitä nauttimaan iloisista hetkistä kirkkaammin. <3

      Mukavaa joulua <3

  • Ai että, Adele on niiiiiin ihana ja tykkään tuosta Hellosta. Vielä enemmän muhun kuitenkin iskee Set Fire to the Rain, jonka eka kerran kuulin keväällä 2011 Tukholmassa Bengansin levykaupassa. Mun elämässä oli just pitkästä aikaa tapahtunut vähän ihanaa ja olin vallan pakahtua sinne levykauppaan tunnevyöryn iskiessä päälle. Sama fiilis tulee vieläkin, kun kuuntelen biisiä.
    Muutenkin musiikilla, niin kuin tuoksuillakin on henkilöihin liittyvien muistojen kannalta mulle suuri merkitys. Yleensä nuo muistot ovat olleet surullisia, haikeita ja vähän katkeriakin. Just viime viikolla esim. kuuntelin Eppujen Valkoista kuplaa ja tuli teiniangstinen ihastustilanne vahvasti mieleen. Sekään juttu ei minun kannaltani onnellisesti päättynyt, mullahan ei suurempaa menestystä miesrintamalla ole juuri koskaan ollut. Jotkut PMMP:n, Stellan ja Egotripin biisit aiheuttaa myös vahvoja surunpuuskia, mistä syystä en niitä juuri kuuntele. Nyt oon rakentanut Spotifyhin soittolistaa, jossa on sitten vähän kivempia biisejä, jotka saavat hyvälle tuulelle. Antti Tuiskun Keinutaan on aivan yliveto, vaikken hänestä muuten kamalasti laulajana perusta.

    • Ooh Inilian kiitos, että jaoit ihanan tarinan levykaupasta, näen sieluni silmin jo tuon onnellisen hetken! Sama tunne tulee monesti autossa, kun tulee radiotuuri ja joku mielettömän hyvä kappale tulee ja yhtäkkiä iskee niin onnellinen olo!

      Egotrippi on mahtava ja Keinutaan on myös ihana biisi. <3

      Juu täällä oikein välttelen surullisia kappaleita, ties mikä mörkö sieltä sisältä tupsahtaisi ulos. Ei koske menneitä sydänsuruja, ne on kuopattu vaan voi littyä ukkelin kanssa koettuihin vaikeihin aikoihin. <3

      Tunnelmallista joulua <3

  • Nyt nolottaa, kun piti oikein kuunnella tämä laulu, ennenkun tunnistin sen. En enää autoile niin usein, kun tytöt lopetti urheilun ja silloin aina kuunneltiin radiosta hitit. Ei tämä nyt minuun kolahtanut sen kummemmin. Mutta nyt ei ole menossa mitään suruasioita.
    Muistan ajan kun erosin poikaystävästä 26v ja olin yksin Portugalissa matkalla ja kokoajan kuului joka paikassa Sinead O`Connor Nothing Compares biisiä. Kyllä itketti, mutta olisi lohduttanut kuulla, että asiat elämässä paranee ja onni löytyy kyllä!
    Nyt pelottaa jo, miten tässä itketään tyttöjen poikaystäväsuhteita ja niiden kariutumisia sun muita!!Auts!

    • Nothing Compares on erittäin sykähdyttävä hitti! Kunpa silloin olisi ymmärtänyt, että elämä kantaa, ettei olisi tarvinut tuntea, että maailmanloppu!

      Tiedän tuon fiiliksen, mutta suru kuuluu elämään ja se saa myös onnenhetket tuntumaan kirkkaammin.

      Ihanaa joulua, silloin ei murehdita. <3

  • Adelle on ihan loistava, mutta suurimmat itkut olen itkenyt Sade Adun ja Ultra Bran tahdittamana. Nirvana auttoi raivostumiseen ja turhautumiseen, joita niitäkin tunnetuuliviirinä koin nuorempana vähän liikaakin:) Ikä ja koulutus ovat tuoneet tyyneyttä ja vahvuutta, eikä tunneherkkyys ole ollenkaan hassumpi juttu. Kunnon itku välillä puhdistaa. Viimeksi itkin monta tuntia luettuani Kätilön. Oma mummoni oli lääkintälotta ja myös hänen tarinansa oli riipivä…

    • Ultra Bra on mahtava ja täällä siihen liittyy hirmuisia onnenhetkiä ja hauskoja tanssihetkiä Latviassa. 🙂 Näin ne kappaleet kolahtaa eri tavoin, riippuen juuri mitä elämänhetkeä kukin elää. Musiikki tulee kuin tilauksesta koskettamaan. Minunkin mummini oli Lotta ja luulenpa, että kaikkien jotka ovat sodan kokeneet, ovat kokeneet sellaisia kauhuja ja suruja, että me emme niistä edes ymmärrä. Mummi menetti molemmat rakkaat veljensäkin.

      Tunnelmallista joulua <3

    • Niin on ja iso ja voimakaskin, mutta onneksi juuri nyt ainakaan ei ole tilannetta päällä, joten kappaletta voi kuunnella jopa nautinnolla.

      Ihanaa joulua <3

  • Vaikka Adelesta tykkäänkin kovasti, ei tämä Hello minussa tunteita juurikaan herätä. Mutta on kappaleita, jotka sen tekevät. Monia. Muistoja vanhoista rakkauksista, sydänsuruista, kesäöistä, paleltuneista varpaista, kun ei malteta mennä kotiin ettei ilta katkea. Niitä lauluja, jotka tuovat mieleen menetetyt läheiset, surunkyyneleet – ja sen kovetetun kuoren, jonka lienen vuosien saatossa kasvattanut jopa niin, että osa muistoistakin on kadonnut. Mutta niin kova se kuori ei ole, etteivät kyyneleet muutaman laulun kohdalla edelleenkin valu. Voi elämä – julma ja ihana <3
    Hyvää joulunalusviikkoa, Tiia ihaNainen <3

    • Kauniisti kuvattu, paleltuneet varpaat, ettei ilta katkea, voi nuo hetket muistan. <3 Kuorta on täälläkin ja unohtuneita muistoja, mutta paljon myös ihania ja haikeita muistojakin ja on kappaleita vieläkin, jotka itkettää. Tällä hetkellä ovat Tuntematon potilas mm. tulee mieleen vaarini <3 Vaikka muistisairas ei ollutkaan, mutta liippaa niin läheltä.

      Elämä on kaunis ja ruma. <3

      Tunnelmallista joulua ihana Lady halaukset <3

  • Tuo Adelen kappale on niin upea. Tekstissä pohdit asioita, jotka allekirjoitan myös. Nuoruuden tunteiden vuoristorataa en kaipaa. Silloin tunteet saivat myös erilaiset mittasuhteet. Kaikkeen tuli reagoitua viisi kertaa suuremmin kuin nyt.

    • Niin juuri, voi Jani se oli niin rankkaa ja uskon, että rankkoja asioita muutenkin edessä.. Ehkä valmistaudutaan niitä varten.

      Tunnelmallista joulua Jani <3

  • Adelen kappale on mulle vieras.
    Jo kesän ja koko syksyn minäkin olen surun syövereissä pyörinyt ja vatvonut menetettyä ystävyyttä ja väliĺlä se syö todella syvältä. Sovinnon aloitteita olen jopa kolme kertaa tehnyt, mutta on kuin tuuleen huutais.
    Toki nuoruuden sydänsurut, saa tietyt sen ajan kappaleet, elämään uudelleen, vaikkakin ne nyt jo ihan naurattaa<3😊😊
    Mukavaa päivää Sinulle Tiia😊<3

    • Loputtomiin ei voi tuuleen huutaa sovinnon elkeitä, loputtomiin ei voi itse joustaa ja loputtomiin ei voi olla nyrkkeilysäkki eli se jolle aina kaikki murhee kaadetaan, mutta omat murheet eivät toista liikauta. Toivon, että ystäväsi tulee järkiinsä ja asiat järjestyvät. Jotkut tilanteet vaativat aikaa ja etäisyyttä nähdä lähelle. <3

      Niin tänä päivänä jopa hieman naurattaa nuoruuden draamat, hih voi niitä ISOJA tunteita. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Adele on ❤❤❤❤❤
    Mä ihailen häntä koska häneen on helppo samaistua ja hänellä aivan mielettömän upee ääni 😍😍

  • Ihanasti kirjoitettu ♡ Todellakin nuoruuden syvät tunteet suuntaan jos toiseen muistaa niin hyvin….Oijoi ♡ Muistan vielä niin vahvana ensirakkauden tunteenkin! Huh! Mulla on ihan samanlaisia tuntemuksia. Mitä siitä tulisi, jos sama vuoristorata jatkuisi läpi elämän…vaikka joskus niitä on, ei aivan sitä nuoruuden luokkaa. Kuunteleppa joskus Samuli Edelmanin kappale "Sieluni kaltainen". Ne sanat koskettaa syvältä ja kertoo nuoruudesta. Ihana Tiia ♡ Meillä on hyvin paljon samanlaisia ajatuksia. Adele on muuten upee laulaja ja miten vahva ääni hänellä on…

    • Juu välillä on vuoristorataa, mutta ei ihan niin korkeita huippuja ja hurjia laskuja, siis tunteissa. Mutta uskon, että elämällä on varalla vielä useita laskuja ja nousuja, sitä elämä on. <3 Samuli on uskomaton, mutta nyt en saa päähän tuota mainitsemaasi, minäpä kuuntelen. <3

      Kerron sitten ajatukset siitä Samulin kappaleesta.

      Aivan ihanaa joulua Jassuntassu. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud