Tänä aamuna ei mistään tullut mitään ja päivää päätin piristää kreetalaisella Bio Aroma luonnonkosmetiikalla!

Tänä aamuna ei moottori oikein lähtenyt käyntiin ja ukkelikin totesi, että olet selvästi taasen vaipumassa talviunille. Siltä näyttää nassu ja siltä tuntuu energiat. Suorilta käsin valikoitui aamukahvimukiksikin Disney naispahalaiset, kyllä sen tietää mistä tuulee. 

Päätin kuitenkin ottaa itseäni sarvista (pahattaren sarvista) ja tehdä asialle jotakin. Kasvonaamioita, jalkahoitoa ja kaikkea rentouttavaa, mistä mieli kohenee kertalaakista. Pinkit korkokengät Maiju on suitsutellut kovasti Kreikkalaisen luonnonkosmetiikkamerkin Bio Aroman perään ja yhytti minut lokakuisilla I Love me messuilla Lootuskaupan ihanaisen Emilin kanssa juttusille ja kyllä ihanaisen, sillä Emili oli kyllä sellainen ihminen taas, että oksat pois, sisäinen kauneus, ulkoinen kauneus ja energia ja into Bio Aroman tuotteista tarttui heti. 

Tässäpä kosteuttava savinaamio kuivalle iholle. Tämä kyllä tekee ihmeitä ja iho tuntuu mukavan joustavalta naamion jälkeen. Pieni purkki riittää hurjan pitkään, sillä teelusikallinen veteen sekoitettuna ja naamiota pidetään 15-20minuuttia. Helppoa ja miellyttävää kuin mikä. Tykkäsin ja Maiju on ymmärtääkseni testannut näistä kaikki naamiot ja pitänyt näistä aivan valtavasti. 

Body cream hydrating onkin sitten atoopikon, herkkä-ja kuivaihoisen unelmavoide ja jotenkin tämä purkkikin on niin kiva, kuin hillopurkki. Purkin voide riittää aivan loputtomiin, on kiinteä, eikä vedellä jatkettua ja ilmakuplilla täytettyä höttöä vaan täyttä tavaraa. Aivan ihanteellinen kyynärpäille ja kantapäillekin. Mahtava voide ja tuoksu on hyvin neutraali. 

No mutta vauvaöljyä, jo vain! Olen käyttänyt muiltakin merkeiltä vauvaöljyjä, mikä sopii vauvalle sopii minulle. Sisältää rauhoittavaa kehäkukkaa ja laventelia eli tätä tekee mieli hieroa iltasella ihan itsellekin dekoltee alueelle eli tuoksu on rauhoittava. Ajatuksena on levittää kylvyn jälkeen tai vaipanvaihdon yhteydessä, täällä levitetään suihkun jälkeen. Käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa. Auttaa myös maitorupeen.

Shampoo on näistä yksiä suosikkejani, pesee erittäin puhtaaksi, jopa hikisen niskan ja tuoksuu ihanalle, jotenkin vastaleikatulle ruoholle. Sopii kaikille hiustyypeille. Toivoisin, että sarjassa olisi myös hoitoaine, sillä tarvitsen rutikuivien blondattujen hiusten takia aina hoitoaineen, joten nythän jouduin testatessa laittamaan shampoon lisäksi hoitoainetta ja täydellistä vaikutusta on vaikea kertoa, muuta kuin juuri, että pesee ihanan puhtaaksi ja rauhoittaa päänahkaa. Atooppisessa ihossa on kurjaa, kun päänahkaan tulee hilseläikkiä, sampoo on selkeästi rauhoittanut kyseisiä länttejä ja länttien iho ei ole niin kuiva. 🙂
Ohessa vielä testituotteiden mukana tulleet Magnesium hiutaleet,jotka ovat kyllä erittäin hyvät levottomille jaloille tai vaikka urheilusuorituksen jälkeen jalkakylpyyn. Suosittelen, sillä kärsin levottomista jaloista ja joudun monesti nukkumaan jalat ns.nostettuna isojen tyynyjen päälle ylös. Illalla magnesiumjalkakylpy telsua katsellessa ja jalat rauhoittuu.

Bio Aroma on erittäin posiitiivinen ja yllättävä kreetalainen luonnonkosmetiikkasarja, joka on 100% luonnonkosmetiikkaa, käsintehtyä, eivät sisällä lainkaan säilöntäaineita. Tuotteista voit lukea lisää täältä ja samalla halutessasi myös tilata niitä täältä. Purkkihöperön silmiä viehättää myös tuotteiden ulkoasu kovasti. 

Mitä teidän hyvinvointirituaaleihin kuuluu, jos veto on poissa ja kuuluuko niihin kauneudenhoitohetkiä tai jalkahoitoa ja miltä kreetalainen luonnonkosmetiikkamerkki kuulosti?

Pirteää tiistaita kaikille, polkaisen tästä kohta Helsinkiin eli kyllä se tästä. 🙂

*Yhteistyö Lootuskaupan kanssa


49 thoughts on “Tänä aamuna ei mistään tullut mitään ja päivää päätin piristää kreetalaisella Bio Aroma luonnonkosmetiikalla!”

    • Täällä päässä en voi oikein kuoria kasvoja, kun on couperosa ihoa… Mutta jalkahoidot ovat oikein rentouttavia ja kasvonaamiot ja naamioiden jälkeen iho on ihanan pehmeä, kuten tänään. 🙂

      Kivaa tiistaita Outi <3

  • Oi, olispa ihanaa ehtiä hoitamaan itseään. 🙂 Itse olen flunssassa, liitoskivut kovat ja kotona tarmoa täynnä oleva pieni – lähdin äänettömänä ulos 20 asteen pakkaseen ulkoilemaan että saatiin energiatasoja alas. Itku meinasi tulla kun kurkku on tulessa ja joka paikkaan sattuu. Parempaa loppuviikkoa odotellessa! 🙂

    • Heh en minäkään mitään hoitanut, kun jaloissa pyöri neljä lasta. 😉 Kivaa on kun välillä ehtii ja jaksaa, siitä tulee niin hyvä mieli. <3

      Kovin tutulta kuulostaa tuo, koettu on, yrjötaudit, kuumeet kaikki lasten kanssa, uuh se on niin rankkaa, mutta usko pois jonain päivänä aidosti helpottaa. <3 <3 Hurjasti zemppiä ja toivottavasti kurkkukipu hellittää pian. <3

  • Nyt kuule pelastit mut Tiia. Mulla on salitreenin jälkeen levottomat jalat niin paljon pahentuneet, että ei auta enää tyynykasat eikä mitkään, vaan menee talon ympärikävelyksi yöt ja oon ihan poikki, kun en nuku. Että nyt menee kyllä nää magenesiumhiutaleet kokeiluun. Muita Bioaroman tuotteita olenkin jo testannut. Kiitos tuhannesti!!!! Kerron ihan varmasti, auttoiko. Ja etenkin siinä tapauksessa, että auttoi.

    • No sen verran nyt pakko kysyä vielä neuvoa, että jos tekee pelkän jalkakylvyn, niin paljonko tosta pussista laitetaan? (Vähän säikäytti, kun lootuskaupan sivulla käsketään lisäämään "pussillinen" eli sen mukaan puoli kiloa, joka kyllä kuulostaa aika paljolta. Tai siis paremminkin kalliilta… Mutta oli varmaan virhe?)

    • Vastaan tästä äkkiseltään, että johan, en kyllä ole pussia laittanut vaan pari ruokalusikallista! Mutta niin siinä pussissakin lukee, oho. 😉 Ehkä sitten koko pussi, koviin jalkasärkyihin. Kysyn tuota asiaa vielä Lotuskaupan Emililtä ja palaan. 🙂

    • Hei upeaa, että olet löytänyt aiemmin BioAromat ja magnesiumhommelia olen laittanut jalkakylpyyn aivan liian vähän… Ihanaa iltaa. <3 Annukka vastaus tuli eli tässä Sellainen 1/4 on hyvä määrä jalkakylpyyn, kylpyammeeseen kokonainen (0,5-1 pussia) 🙂 Ei ole mitään selvää ohjetta kun yliannostusta ei voi saada, keho imeyttää soluille tarvitsemansa määrän.

  • Mä aion tänää laittaa kahvinaamion naamaan ja tehdä jalkakylvyn :)). Välillä täytyy hemmotella itseään, vaikkakin sitä tulee tehtyä aivan liian harvoin!!

    • Yes ja jos et ole blogissa kertonut, niin haluaisin kuulla miten kahvinaamio tehdään? Kahvitiiallehan se sopisi jetsulleen. <3 Juu aniharvoin tulee, mutta kyllä tulee hyvä mieli, tänäänkin naamion jälkeen tuntui, että iho oli niin pehmeä. <3

      Ihanaa iltaa <3

  • Mä olen testannut noista naamioista vasta sitä yhtä. Otan varmasti lähipäivinä ne kaksi muutakin testiin.

    • Aah ok, haluan kuulla mitä tykkäät, sillä tämä kosteuttava todella kosteutta ja iho on kuin vauvan peppu sen jälkeen. <3 Kivaa iltaa Maiju <3

  • Antikosmetiikkaihmisenä en jaksanut noista tuotteista innostua lainkaan 😉 mutta sen sijaan innostuin tuosta Disney pahisnaiset mukista 😀 😀 Hitsi vie, mä tarvitsisin niin sellaisen. Yhden kotiin ja toisen töihin. Voisin sitten sillä demonstroida, että kannattaa lähestyä varoen 😀
    Olen toki halloween-pirunsarvipantaa harkinnut, mutta hylkäsin sen toimisto-olosuhteisiin liian osoittelevana 😉

    Parempaa päivänjatkoa!

    • Oot ihana <3 Ymmärrän niin hyvin, kaikkia ei kiinnosta ei millään, eikä minuakaan ilmeisesti ennen 40v kriisiä. Tuo on kyllä niin statement muki, että oksat pois, sen kun osoitat työpaikalla jonkun nassua kohden, niin tottamaar ei uskalla lähestyä. Yksi lempimukeista, koska siinä niin monta pahalaista ympäri mukia. 🙂

      Juu ne sarvet voisivat olla aika osoittelevat, mutta muki olisi salakavalan viestittävä.

      Nyt vaan E-Bayhin, josko muki löytyisi sieltä.

      Mukavaa tätä päivää <3

    • Ajattele ja tästä sarjasta en ennen messuja ollut kuullut mitään. Ihana herkän ja rutikuivan ihon sarja tai ainakin nämä testaamani tuotteet. <3 Kivaa iltaa Jonna <3

  • Rakastan Kreetaa monesta syystä: muutamia syitä ovat oliivisaippuat ja tuo iki-ihana Bio Aroma -sarja. Tarvitsen niitä varten oman matkalaukun, kun palaan Kreetalta takaisin. Huippua, että sarjaa saa nyt Suomestakin suoraan – tulee (tietyllä tavalla) halvemmaksi ;).

    • Hihii tietyllä tavalla juu ehdottomasti, heh. 😉 Koko sarjasta en tiennyt ennen I Love me messuja mitään ja wau miten ihana sarja ja todella kosteuttava. Purkitkin kieltämättä todella kauniita. <3

      Kivaa iltaa Rouva Sana <3

    • Oli pakko tehdä jotain, eikä vaan ns.inhota itseään. 🙂 Tuo kasvonaamio on aivan huippu!!! Todella pehmeä iho tuli. Kivaa iltaa Marina <3

  • Jotain kosteuttavaa kasvonaamiota olen kaipaillutkin. Ihme miten nuoruuden rasvanaamani on muuttunut kuivaksi käppyräksi viime vuosina. 😮

  • Miten arvioitte vaikutuksia?

    Olen monesti miettinyt näitä kokeilu-, esittely- ja testaustekstejä lukiesani seuraavaa asiaa: Miten voitte arvioida tuotteiden pitkäaikaista vaikutusta, kun aina tulee mukaan uutta? Eivätkö todelliset tuloset selviä vasta pitkäaikaisemman käytön jälkeen.

    Ihmettelijä

    • Hyviä ja perusteltuja kysymyksiä, tarkoitatko siis ylipäänsä vai kyseisen postauksen, tuotteita? Sampoosta saan parilla pesulla hyvin selvää sopiiko hiuksille, miten pitkä pesuväli, rasvoittuuko, miten atooppiset läntit, sama pätee kroppavoiteeseen ja jalkasuolaan ja kasvonaamioiden vaikutushan on normaalistikin lyhytkestoinen.

      Haasteellisia testattavia on lähinnä kasvovoiteet, sillä muutenkin vaihtelen miltei päivittäin suihkuvoiteita, geelejä ym.koska välillä haluan sitruunaa ja välillä mansikkaa, välillä tarvitsen kosteuttavampaa, välillä kevyempää.

      Kasvovoiteita testaan kuukauden ajan kerrallaan tiettyä sarjaa, toki sarjan parhaimmat tulokset näkyy vasta kenties noin 6kk päästä hiljalleen, mutta olen blogissa useaan kertaan painottanut etten ryppyvoiteisiin usko. Lisäksi kasvovoiteissakin on haastavaa se seikka, että välillä vaikka silmäluomeni ovat kuivemmat ja tarvitsevat järeämpää, välillä tarvitsen pakkasten takia sos voidetta, välillä kosteuttavampaa eli näistä ominaisuuksista kerron täällä ja koostumuksista, miten imeytyy, tuoksu ja omat mieltymykset. Eli pitkäkestoisista vaikutuksista en ole kirjoittanutkaan kertovani ja ei olisi lukijoiden kannalta mielenkiintoista, jos testaisin yhtä sarjaa puoli vuotta.

      Eihän lehtien toimittajatkaan testaa likimainkaan kaikkia tuotteita mitä lehdissä esiintyy, silti herkästi uskomme tuoteinfoihin, vaikka kyseessä on vain mainontaa. Mielestäni hienoa on, että me bloggaajat aidosti testaamme tuotteita ja käytämme niiden tutustumiseen aikaa. 🙂

      Hyviä ihmetyksen aiheita ehdottomasti, kiitos sinulle kysymyksistä ja oikein mukavaa ja kirpsakkaa viikkoa. 🙂

  • Näillä keleillä on ihanaa hemmotella ittiänsä ☺ Jalkakylpykin on paikallaan ja saa jalaat tuntumaan höyhenen kevyiltä ♫~♫
    Ihanaa tiistaiehtoota Sinulle Tiia ~♥~♥~

  • Upea postaus taas. Minullakin olisi pitänyt olla luonnonkosmetiikkaa tänään. Hössötin mennä töihin aamulla ja silmälasit ja kännykkä jäivät kotiin.
    Kännykästä viis, mutta olin aivan sokkopörri. Onneksi ukko on olemassa ja toi minun näköni takaisin

  • Hyvinvointi rituaali… Hmmmm…
    – mä voin oikeen hyvin ku pääsen mökille, siä ei tarvita oikeestaan mitään rituaaleja. Paitsi… onhan se rituaali ku menee saunaan ja siitä uimaan mereen tai avantoon tai vaikka hankeen kiäriin 😉
    Kotona nautin poreammees lillumisella. Jalkojen rasvaus on nautinnollista, ku sen tekee joku muu. Yleisesti ottaen en kauheemmin helli ihooni, perus puhdistuksen ja ryppyvoiteet kuuluu jokapäiväseen "hemmotteluun".
    Luantaiskosmetiikka on mun juttuni, kreetalaista en oo kokeillu, mutten tyrmää. Jos kohalle sattuu, ni miksei 🙂

    • Se on todellakin rituaali ja avantouinnista nostan todellakin hattua, en ikinä uskaltaisi. <3 Uijui poreamme, no siinähän on myöskin rituaalia kerrakseen yhtälailla ja jalkojen rasvaus on nautinnollista. Hyvin sinä siellä huollat itseäsi ja on niin ihanaa hemmotella. 🙂 No toivottavasti törmäät näihin, ovat kyllä erinomaisia.

      Kivaa iltaa Anne <3

  • Noita magnesiumhiutaleitahan pitää saada! Meidän neidillä on hyvin usein levottomat jalat, jotka vievät yöunet mennessään! Tuo bodycream vaikuttaa myös hyvältä. Mistähän näitä saa ostaa???

    • Lootuskaupasta saa ainakin, sieltä nämä sain testiin ja niihin linkit löytyy sanat täältä ja täältä blogipostauksen ihan alaosassa. Toivottavasti tyttäresi saa näistä apua. <3 Ihanaa iltaa Anu <3

  • Mankkuhiutaleet kuulostaa hyvälle ja täällä kans laiteltiin kasvonaamioita nassuun 🙂 Vaikka ei kyllä mitenkään rento olo ole…enemmänkin superstressi!

    • Voi ei! Täällä kauneudenhoito liittyy aina kiireettömyyteen eli naamiot, jalkahoidot ym. teen silloin kun on aikaa. 🙂 Toivottavasti stressi helpottaa! <3

      Mukavaa iltaa Sirpale <3

  • Mutanaamio ja magnesiumhiutaleet kuulostavat kiinnostavilta. Tällä pakkasella saa kyllä voidella itseään öljyllä jos toisellakin. Mua suorastaan pelottaa ottaa iltaisin sukat jalasta, kun saa pelätä, että varpaat jää sinne sisälle pyörimään irrallaan.

    • Nyt kyllä on tarvinut kaikki aseet, mutta onneksi pakkaset ovat hellittäneet, ainakin täällä ja toivottavasti ei ihan heti tulekaan!

      Juu näpit ja varpaat jäätyy heti!

      Kivaa sunnuntaita <3

  • Ostin Santonirinilta ihanaa kreikkalaista luomujalkavoidetta, jota kaipaan edelleen. Pehmitti jalat, tuoksui ihanalta ja oli edullista.

    Naamio on kyllä rentouttava, etenkin jos heittäytyy sängylle sen vaikutusajaksi.

    • Ooh kuulostaa ihanalta, sekä voide, että Santorini <3

      Kyllä naamio rentouttaa ja tuosta tuli kyllä todella pehmeä iho.

      Mukavaa sunnuntaita Lumo <3

  • Söpön oloinen sarja. Mulla ainakin heräsi kiinnostus! 🙂

    Omina vapaa-/öllötyspäivinäni saatan juuri tehdä kasvohoidon pitkän kaavan kautta. Ensin hedelmähappokuorinta ja sitten kenties jopa sekoitan valmiiseen naamioon vielä vaikka hunajaa ja öljyä ja annan näiden molempien vaikuttaa pitkään (tietenkin ihon tuntemuksia kuunnellen, mietoa hedelmähapponaamioita voin pitää rauhassa pidemmänkin tovin). Ja sen jälkeen kunnon kosteutus, seerumit ja öljyt ja kasvovoiteet päälle ja kaikki on hyvin. 🙂

Vastaa käyttäjälle enkulin käsityöt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud