Maailman järkyin selfie, pääkuhmuja, kevätturkkia, kakkusia ja sushia!

Tytär otti meikäläisestä tuollaisen kuvan (kuvankäsittelyohjelmalla), sitä on käyty hampaiden piennenysoperaatiossa ja ainakaan enää kukaan ei voi kutsua jänöpupuksi tai kurreksi, hehe. Nyt myös tiedän oman tulevaisuudenkuvan, miltä näytän sitten mumsana. 😉

Eilinen viikatemiesuni ja koulusta tullut viesti, että tytär oli kaatunut suorilta jaloilta ja lyönyt päänsä saivat olon hermostumaan ja menimme tyttären kanssa kauppareissulla sushille ja kakkusille. Kakkusella aloitin myös tämän aamun, koska ramaisi jälleen niin vietävästi. Pyörivä pörräävä tytär oli kerinyt jopa lakanankin altani ja nukkui siis vieressä, koska parin tunnin välein heräteltiin ja tarkasteltiin onko pääkuhmu vakavampikin, mutta ei onneksi ollut ja tyttö voi jo paremmin, mutta tänään pysyy vielä visusti valvonnan alla. Yksin ei jätetä. 🙂

Eilen hämmästeltiin mitä Nipsu hamtarolle on tapahtunut, kaunis valkoinen turkki on tiessään ja Nipsusta on tullut Panda tai Batman, mutta Nipsulle onkin tullut kevätturkki! Sanoohan se hamsterin lajikin tietenkin jotain eli Talvikko, mutta aiempi hamsteri Viki ei koskaan vaihdellut turkkiaan, joten tämä oli meille hauska ylläripylläri. 

Tänään lähden Sofian kanssa Helsinkiin hieman humputtelemaan ja samalla humputellaan myös Dioriina bloggarin kanssa ja Sofia menee välille isälleni ja isän vaimolle kylään. Kivaa päästä tuulettumaan, sillä viikko on ollut epäonnen kyllästämä, flunssasta toipuminen, kaatuminen sisällä, luottokorttiväärinkäytökset, viikatemiesunet ja Sofian pääkuhmu, ei ihan paras viikko, mutta josko se helmikuukin tästä lähtisi suttaantumaan.

Iloa perjantaihin ja mitä te tänään touhuatte ja onko teidän helmikuu alkanut mukavissa merkeissä?


75 thoughts on “Maailman järkyin selfie, pääkuhmuja, kevätturkkia, kakkusia ja sushia!”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud