Minisun Vahva, energiaa ja vireyttä yhdestä purkista!

Minisun Vahva, energiaa ja vireyttä yhdestä purkista!


Minisun Vahva, purkki täynnä aurinkoenergiaa
pimeille talvikuukausille.



Nyt tulee tunnustuksia minkä jälkeen ymmärrätte miksi ainakin minun on ensiarvoisen tärkeää, kuten kylläkin jokaisen syödä lisävitamiineja. Ruokaympyräni nimittäin ei ole se täydellisin, syön kyllä vihanneksia leivän päällä, mutta päivittäinen vitamiinin saanti ei ole laisinkaan riittävä mitä ruokaan tulee. Olen varsinainen herkuttelija ja valitettavasti herkkuihini kuuluu usein myös ei niin ravintorikkaat vaaleat leivät ja leivokset. 

Maitoa ja vihanneksia, mutta ei riittävästi.


Aiemmin sain kaikki mahdolliset flunssat ja pöpöt, joista seurasi myös ikuinen riesani ja akilleen kantapääni poskiontelon tulehdus. Ulkoilen kyllä koiran kanssa, mutta liikunta rajoittuukin sitten päivittäiseen lenkkeilyyn. 

Olen myös talvisin taipuvainen surumielisyyteen ja alhoon ja mieheni onkin joskus sanonut, että vaivun hieman talviunille. Ravinnon suhteen käyn ikuisuustaistelua monen naisen tapaan, välillä onnistuen välillä kompuroiden. Myös talven pimeys vuosi vuodelta on alkanut tuntua koko ajan kuristavammalta ja mieli mielii etelän lämpöön talvikuukauksiksi. Talvet etelän auringossa eivät ole vielä mahdollisia ja energiatasoni ovat talvikuukausien ajan pakkasen puolella, siksi olenkin hakenut apua jo useamman vuoden ajan lisävitamiineista ja huomannut vitamiinien auttavan.

Talvella kuluu pitkiä aikoja ettei aurinko näyttäydy lainkaan.


Lisänä D-vitamiini on ollut ehdoton ykkönen ja jos joku perheenjäsen on sairastunut flunssaan, lisään vielä D-vitamiini annostusta. Tyttäreni Sofia sairastui muutama viikko sitten influenssaan ja oli kovassa kuumeessa viikon, mutta minä selvisin kolmen päivän lämmöllä ja ilman nuhaa jopa.

Vireystasoni on tällä hetkellä muutenkin korkeammalla ja elämä maistuu, normaalisti tammi-helmikuussa on loppunut jo totaalisesti paukut, kaiken takana on 100% varmasti vitamiinit.

Vain tabletti päivässä!


Jossain kohdin aloin ymmärtämään myös ettei pelkkä D-vitamiini riitä ja ostin monen monia vitamiinipurnukoita, mikä on sinänsä rasittavaa. Useampi purkki teki sen, että kiireisinä aamuina vitamiinit jäivät napsimatta. Nyt on löytynyt kiireiselle ihmiselle täydellinen kombo eli Minisun vahva, josta saan yhdestä purkista kaiken tarvittavan. Lisänä syön vielä extra-annoksen Minisun D-vitamiinia vadelman makuisina purutabletteina, jotka ostin apteekista tänä talvena ja niitä lapsetkin suostuvat syömään. Talvikuukausina tarvitsen lisäannoksen D:tä, mutta kevättä kohden riittää täydellisesti Minisun Vahva pelkästään, joka sisältää D-vitamiinia 20 μg.
Täydellinen pari taistelussa flunssia
ja talven pimeitä kuukausia vastaan.


Tärkeää on myös muistaa, että minun ikäisellä naisella mm. ovella kolkuttavat vaihdevuodet käyvät raskaaksi elimistölle ja vitamiinin tarve kasvaa. Vaihdevuosien aikana luut heikentyvät ja kalsium ja D-vitamiini ovat tärkeitä, etenkin kun en käytä juuri lainkaan maitotuotteita. Lisäksi stressi alentaa vastustuskykyä ja me kaikkihan tänä päivänä elämme varsin hektisessä oravanpyörässä. Minisun Vahva sisältää Kalsiumia 120mg.
Lisäksi Minisun Vahvasta löytyy mustikkauutetta joka on hyväksi silmille ja ääreisverenkierrolle. Voisiko johtua mustikkauutteesta, että tämä talvi on ensimmäinen talvi, kun verisuonet eivät ole poksuneet silmissä. Kenties jotkut muistavat kauhusilmäni vuoden takaa. Magnesiumia löytyy 130mg, mikä on ollut erityisen hyvä apu öisin vaivaaviin levottomiin jalkoihin. C-vitamiinia 120mg, joka on myös loistava apuri pitämään flunssat loitolla. C-vitamiini myös vahvistaa kollageenin tuotantoa, jonka kehon luontainen valmistus loppuu jo 40-vuoden iässä ja vähenee jo 25-vuoden iässä. C-vitamiinin puutos aiheuttaa haluttomuutta, väsymystä,  heikotusta, hengästymistä ja nivelkipuja eli on aivan ensiarvoisen tärkeää saada päivittäin riittävä määrä C-vitamiinia.

Minisun Vahva sisältää myös B-12 vitamiinia ja koska käytän vähän maitotuotteita, enkä syö juurikaan lihaa, on tärkeää saaa B-12 vitamiinia lisäravinteena. B-12 vitamiinin puute voi aiheuttaa univaikeuksia, aineenvaihdunnnallisia ongelmia, vaikuttaa muistiin, joka on jo muutenkin hatara ja taas siihen tärkeään immuunijärjestelmään. Koska suvussani on paljon suolistosairauksia, mm.Chronin sairautta, on B-12 vitamiini minulle erittäin tärkeä.

Lisänä Minisun Vahva sisältää foolihappoa ja sinkkiä ja on laktoositon, liivatteeton ja soijaton. Purkissa on lapsiturvallinen ja kätevä korkki ja purkki sisältää peräti 120 taplettia. Plussaa siitä, että vain 1 tabletti riittää, koska monissa vitamiinipurkeissa lukee pienellä präntättynä 2-3 tablettia, eikä purkki kestä kauaa ja vitamiinien syönti tälläisissä tapauksissa tulee todella hintavaksi. 

Minisun Vahva maksaa hieman alle 20e apteekeissa ja yhdestä purkista saat kaiken tarvittavan jopa neljän kuukauden ajaksi. Tosin otan vielä lisänä ostamaani Minisun D-vitamiinia talvikuukausina. Minisun Vahva on terveydelle ja lompakolle ystävällinen monivaikutteinen tehotuote. Iso arvo on myös sille, että Minisun Vahva on täysin suomalainen tuote. 

Kevättä rinnassa kiitos Minisun Vahvan


Miten teillä talvikuukaudet, hyytyykö konehuone, muistatteko syödä vitamiineja ja miltä Minisun Vahva kuulostaa, eikö olekin kätevää saada kaikki tarvittavat vitamiinit yhdestä purkista? Energistä ja aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

*Kaupallinen yhteistyö  40+blogit/Verman


*Osassa kuvista käytetty taustana
omaa Anne Geddes kirjaa


57 thoughts on “Minisun Vahva, energiaa ja vireyttä yhdestä purkista!”

  • D-vitamiini on kyllä ihan hitsin tärkeää. Meillä on sitä nyt muutaman vuoden syöty 50-100 mikrogrammaa joka ikinen päivä vuoden ympäri, enkä muista, milloin olis viimeksi flunssa tai mikään iskenyt. Kopkop.. Jopa perheen pienin, joka nyt on alokkaana armeijassa, on säästynyt sairastumiselta, vaikka koko muu tupa on ympäriltä kaatunut petiin. On pakosti ton D-vitamiinin ansiota, muuta selitystä en keksi. Jopa ukkeli kiltisti ottaa purkista sen mitä määrätään :). Lisänä meillä molemmilla on Omegat, magnesium, ukkelilla sinkki ja mulla karnosiini. Välillä jotain enemmänkin, mutta noi on luottokamaa.

    Vaan kohta saadaan valoa ihan taivaaltakin. Ihanaa!! Joskin vähän hassua, että usein kun valo keväällä lisääntyy ja energia kaiken järjen mukaan myös, niin alkaakin enemmän väsyttää. Ei mee järkeen, mutta niin vaan joskus käy.

    Iloisia päiviä Tiia <3

    • Samaa mieltä ja D:tä on hyvä syödä enemmän kuin monet varovaiset suositukset antaa ymmärtää. Syön 60 mikrogrammaa päivässä ja jos on flunssan alkua nostan 100 mikrogrammaan. 🙂 Hyvin on flunssat talttuneet, eli vaikka on tullut, olen tänä talvena esim.välttynyt poskiontelontulehduksilta, joka tuli aina, aina ja aina.

      Hyvä hyvä teidän perheen pienin, joka ymmärtää syödä myös D:tä! Täällä myös poika armeijassa, aloitti tammikuussa. 😉

      Juu monilla on tuota kevätväsymystä, täällä ei ole sitä, vaan talviväsymys joka yleensä helmikuussa pahin, mutta ei tällä kertaa niin pahana.

      Aurinkoisia päiviä Annukka ihanuus ja muistetaan syödä meidän vitamiinit. <3

  • Mä olen niin huono syömään vitamiineja, ostan niitä kyllä, mutta sitten ne purkit hautautuu kaapin perukoille… Nyt kyllä täytyy ryhdistäytyä, väsymys kun alkaa olla ihan megaluokkaa… Ja tosiaan iän karttuessa D-vitamiinin ja kalsiumin tarve vaan lisääntyy! Kiitos tästä vinkkauksesta, taidan ostaa purkin tätä vahvaa!

    • Ehdottomasti kannattaa syödä vitamiineja, kyllä niistä vaan apua saa niin moneen vaivaan. Mielestäni tämä Minisun Vahva on aivan mahtava, 1 tabletti ja 1 purkki! Sellainen sopii minulle loistavasti, koska muutoin tulee väkisinkin aamuja jolloin vitamiinit unohtuu, koska aiemmin oli niin monen monta purkkia.

      Ole hyvä ja toivottavasti väsymys helpottaa pian Anu <3

      Valoa päivään <3

  • Mulle alkaa heti syksyllä pukata ahdistusta, kun pimiää kuraa ja loskaa syytää päivät pitkät. Voisin ihan hyvin mennä horrokseen jopa neljäksi kuukaudeksi☺ Vitamiinit kyllä kuuluu aamupalan seuraksi, vaikka joskus tuntuukin ettei ne tee tehtäväänsä☺ Tuo Minisun kuulostaa aikasen mageelta☺
    ☺ihanaa aurinkoa päivääsi Tiia <3<3

    • Kuulostaa niin tutulta ja varmaan makaisin miltei peiton alla ilman vitamiineja! Totta tuokin, että joskus väsyttää siltikin, mutta se on vain inhimillistä. <3

      Juu Minisun Vahva on kyllä oikea monitoimipakkaus, auttaa moneen ja lisää hyvää oloa. <3

      Oikein ihanaa päivää ma-te <3

  • Toi villivadelma kuulostaa just siltä, että se voisi olla mullekin hyvä lisä tämän vahvan monivitamiinin kanssa.

  • Olen jo vuosia vannonut Gerimax:n nimeen. Pilleri aamulla pitää pirteänä koko päivän ja samlla saan kaikki tarvittavat vitamiinit ja loput tulee ruuasta. D-vitamiini lisää otan ajoittain ja magnesuimia jokapäivä.
    Lapsille syötän sana-sol:ia, ensin syötin mixtuurana ja nyt menee purutablettina. Myös jo pois kotoa oleville pojille olen hommannut omat purkin D-vitamiinia.
    No kohta toivottavasti ihokin voi ottaa vastaan 'aitoa oikeaa' D-vitamiina

    Aurinkoista keskiviikkoa <3

    • Mahtavalta kuulostaa ja hyvä kun on asiat kunnossa ja Gerimax sopii. Kannattaa kuitenkin tehdä pitoisuusvertailuja, koska tätä Minisun Vahvaa ei turhaan nimitetä Vahvaksi, vaan pitoisuudet ovat korkeammat kuin monessa muussa ja 120 tablettia ja 1 tabletti päivässä. Mitä olen vertaillut, niin Minisun Vahvahan on oikea hintavoittaja vielä. Lisäksi jos syöt Minisun Vahvaa, et tarvitse rinnalle Magnesium lisää. D:tä otan kyllä lisänä minäkin talvikuukausille, mutta kesällä riittää Vahva. 🙂

      Eikö upeaa kun aurinkoiset säät koittaa ja vireystaso nousee. Ihanaa kevättä kohden ja oikein mukavia aurinkoisia päiviä Satu <3

  • D-vitamiinia menee 100 mikrogrammaa vuorokaudessa ja sillä on saanut veren D-vitamiinitason hyvälle mallille! Lisäksi ehdottomasti joka päivä iso annos sinkkiä ja magnesiumia. Niillä pysyy nuhat ja muut poissa suurimmaksi osaksi. Lisäksi D-vitamiinin on todettu olevan mun perussairauteenkin hyväksi.

    • Hyvä Irina ja oma täti syö myös 100 mikrogrammaa päivässä ja välillä mietin pitäisikö minunkin, mutta olen pitäytynyt 60 mikrogrammassa ja jos flunssaa pukkaa, sitten korotan sataan minäkin. D on kyllä aivan ehdoton, on se loistavaa, että tietoisuus näistä on niin hyvällä tolalla, jos ajattelee omaa lapsuutta ja nuoruutta. Kalanmaksaöljy taisi olla ainoa mitä silloin söin ja sitä ei saanut edes kapseleina, hui.

      Oikein ihanaa viikkoa Irina <3

  • Tuttuja troppeja muun muassa. Vitamiineja on pakko ottaa purkista täällä pohjolassa. Ei tätä talvea muuten jaksa.

    • Näin se vaan on, enkä tiedä miten veto pois sitä olisikin ilman näitä ja kuinka usein flunssassa.

      Aurinkoa päivään Rouva Sana <3

    • Kannattaa korjata asia, D vitamiini esim.on niin tärkeä luuston hyvinvoinnille, et saa niin herkästi pöpöjä ja mielikin on virkeämpi. Minisun Vahva on yksi purkki täynnä hyvää oloa, vink vink vaan. 😉

      Aurinkoa päivään Katarooma <3

      Ihanaa päivää Katarooma <3

  • Juuri näistä minisun tuotteistako sinulla on pitkäkin kokemus? Naurattaa kun niin monesta blogista lukee melkein samaan aikaan miten ihme pilleri on nyt minisun. Juu auttaa ne ja jos uskoo auttaa enemmän. Samoin muidenkin valmistajien vitamiinit. En kyllä käytä juuri mitään ei vaan muista.

    • Minisun D-vitamiinia olen syönyt ainakin kaksi vuotta, aiemmin olikohan appelsiinin makuinen vai hedelmä ja nyt on käytössä tuo ostamani vadelma. Eli kyllä vaan on pitkäaikainen kokemus siitä ja erinomaiseksi havaittu. Purutabletti ja hyvä maku, niin lapsetkin syö, aika mahtava juttu.

      Minisun Vahva taasen on uusi tuote ja sitä olen ehtinyt popsia hieman alle kuukauden ja miten ihanaa, että on yksi purkki josta saa kaiken ja enemmän, eikä tarvitse viiden eri purkin kanssa enää sohlata. Lisäksi vielä pitoisuudetkin ovat kohdallaan, eikä tarvitse napsia paria tablettia, jotta saa saman määrän eli Minisun Vahvahan on vielä todella edullinen.:)

      Tutkittu fakta, että auttaa eli ei ole nämä uskon asioita. 🙂

      Ihanaa kuulla, että olet bongannut Minisun Vahvan muidenkin blogeista, tulee hyvä mieli ja tieto, että kampanja on onnistunut. 🙂 Mukavaa myös kuulla, että luet meidän muidenkin 40plus bloggaajien blogeja, sillä meidän yhteisössä tämä kampanja nyt onkin käynnissä.

      Kannattaa ihmeessä käyttää, vaikuttaa siihen muistiinkin. 🙂

      Aurinkoista torstaita sinulle. 🙂

    • Lisäävät ruokahalua,siks kai tulee niin satunnaisesti napsittua. Sinä kun syöt usein kalaa,siitähän saa d vitamiinia,kun ei vaan menis yli�� Kyllähän minä vilkuilen tätä Suomen täydellisten naisten rinkiä. Lukea en niinkään viitsi jos ja kun kaikilla samat mainospostukset. No,eipä siinä mitään.
      Aurinkoista päivää Tiialle!

    • Näin se on, että usein tulee syötyä sitä sushia, totta tuo. Nyt olen hieman vähentänyt, mutta tälläkin viikolla kerran käynyt ja ei sitä tiedä vaikka toisenkin kerran.

      Ymmärrän hyvin ja kyllä oli kauniisti sanottu tuo täydellisten naisten rinki, ainakin siinä mielessä porukka on kyllä täydellistä, että sydän on kaikilla naisilla kultaa ja osaavat pitää laadukkaita blogeja. 🙂

      Oikein aurinkoista päivää sinulle ja täällä on pizza uunissa, sellaista se on tämä keskivartaloisen elämä. <3

  • En käyttänyt ennen vitamiineja. Syksyllä verikokeissa todettiin D:n ja B:n puutos ja nyt syön molempia. Ja yritän syödä myös monipuolisempaa ruokaa. 🙂

    • Hyvä, että on tutkittu ja selvinnyt ja olet ottanut ravintolisät, sillä kyllä ovat erittäin tärkeitä, koska ravinnosta varmastikin aniharva saa kaiken tarvittavan, en minä ainakaan…

      Oikein aurinkoista päivää Liiolii <3

  • Nyt koen syvän huokauksen, ja punastun- olen aika huono hoitamaan meidän perheen vitamiini hommia.
    Ehkä nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni !

    • Suosittelen suurella lämmöllä ja jaksaa sitä pikkulapsiaikaa ja valvomistkin paremmin.

      Oikein ihanaa päivää teidän perheelle <3

  • Kyllä tässä vois ottaa tuota itsekin. Kalsiumlisäkin ois ehkä tarpeen. Ei tunnut vielä tuo kevätaurinko piristävän…Ihanaa iltaa Tiia <3

  • Superhyvä kuva tuo viiminen! juu, kyllä tässä on yritetty vitamiinia pistää poskeen koko syksyn ja talven. Jopa rautalääkepakkauksen söin. Kyllä näistä vitamiineista on pakko olla hyötyä, kun ei ole vielä toi flunssa iskenyt!!

    • Oi että kiitos niin paljon M <3 No on taatusti ollut hyötyä ja kyllä yritin kuule vuosi sitten hetken luistaa jostain ihme laiskuudesta, niin heti pukkasi ne flunssat. Ei enää ikinä, vitamiineista en luovu ja mielestäni ihan parasta on nyt se, että saan kaikki yhdestä purkista.

      Upeaa viikkoa M <3

  • Täällä myös syödään D-vitamiinia. Sitä ei Suomessa (pimeään aikaan varsinkaan) tahdo saada tarpeeksi. D-vitskun puutos näkyy niin monessa. Pitäisi olla niin tarkka ruokavalion suhteen että kaikki tarvittavat vitamiinit saisi luontaisesti kehoonsa.

    • Se on nimenomaan juuri näin ja kuten tuossa mainitsin, ettei oma ruokavalioni ole ihan se täydellisin, niin hyvä on saada kaikki vitamiinit yhdestä purkista. 🙂

      Pirteää ja mukavaa viikkoa sinulle <3

  • Itsellä on jäänyt vitamiinien syönti liian vähälle, mutta nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja marssia kauppaan vitamiiniostoksille.

    • Juu välillä jos loppuu, niin huomaa että jää. Vuosi sitten oli talvella pieni tauko ja heti pukkasi flunssaa jos toistakin, nyt kyllä muistan aina ottaa vitamiinit.

      Ihanaa päivää Kristiina <3

  • Minä myös syön aina lisänä D-vitamiinia, nyt kylläkään en, koska olen aurinkoisessa maassa, mutta voisi olla hyvä täälläkin. Sinkki-C:tä, glukosamiinia nivelille + jotain yrttisekoitusta vaihdevuosiin, koska mulla se ei vaan kolkuttele ovea vaan on jo astunut sisään, 😀 Ei muuten hauskaa ollenkaan. Kalkin syömistä pitää myös harkita, vaikka maitoa ja maitotuotteita käytänkin, mutta luut pitää olla kunnossa!
    Lapsille ostin pureskeltavan monivitamiinin, taisi olla samaa merkkiä, ainakin logo näyttää tutulta. Purutabletit siksi, koska tiedän, että sen tabletin ottaminen meinaa unohtua ja purutabu on se halpoin vaihtoehto, jospa ei sitten unohtuisi..
    Mukavaa kevään odotusta! 🙂

    • Niin olisi muuten jännä tietää, että miten paljon tarvitsee D:tä lisää, kun on talvet auringossa vai tarvitseeko edes? Tuosta yrttisekoituksesta kuulisin mielelläni lisää, sillä olen aika varma, että jotain kuumia aaltoja välillä jo tuntuu olevan…

      Juu en saa lapsia nielemään pillereitä, joten purutabletit on se vaihtoehto mikä menee ja nuo vadelmat ovat hyvän makuisia, kuten oli ne aiemmatkin hedelmän makuiset.

      Ihania aurinkoisia päiviä Marre <3

  • Kuulostaa niin tutulta, alho ja konehuoneen hyytymä:D
    Vitamiineja on pakko popsia, minulla myös sama, ei tule syötyä tarpeeksi monipuolisesti ja hyvin. Liikaa herkkuja, valkoista leipää myös. Suklaapatukoita tulee popsittua enimpään nälkään.
    Kiva että olet saanut hyvät vitamiinit!
    Ihanaa torstaita Tiia <3

    • Oi sun teksti, ihan kuin omaa, voi meitä. <3 Nyt on vahvat vitskut käytössä ja lisänä D:tä, mahtavaa, josko tästä rinta rottingilla kevättä kohden!

      Ihanaa viikonloppua Anne <3

  • Tätä Minisunia on nyt niin kehuttu, että pitäiskös vallan testiä! Tarvisi kyllä jotain potkua tähän kevääseen, eilen illallakin olin niin taju kankaalla että huih. No osansa voi olla kyllä tällä putkirempan jäljiltä paluumuutolla pölykasa-asuntoon ja sen seurauksena siivoukset jne. Että puhtia tartteis! 😀 Halit <3

    • Kyllä nyt vaan kannattaa, kun yhdessä purkissa on kaikki tarvittava ja vielä niin hyvät pitoisuudet. 🙂 No teillä on ollut rankkaa, sillä muuttohommissa väsyy kuka tahansa. Siksikin nyt vaan Minisunia hankkimaan ja riittää vielä 3kk yksi purkki ja 20e. 🙂

      Halauksia viikonloppuun <3

    • Tuo lahous on niin rankkaa ja sama vaiva täälläkin. Juu miten ne lapset ei itse ymmärrä popsia D-vitamiineja .;)

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Kyllä vaan kone hyytyy pimeinä kuukausina. Mullakin on päivittäisenä annostuksena D-vitamiinia 35 mikrogrammaa, omega-3:sta ja siinä samassa kapselissa muita lisävitamiineja. Tuo kalsiumin saanti pitäisikin tarkastaa kun maidon juonti on vähäistä. Ihanaa kumminkin, että ollaan voiton puolella jo tänä talvena!

    • Täällä myös Omegaa ja onpahan pysynyt kolesteroli alhaalla! Kyllä vitamiinit ovat tärkeitä, kun me suomalaiset asumme täällä keskellä pimeää yötä. <3 Onneksi kevät tulee, jee. 🙂

      Aurinkoista viikonloppua <3

    • Sama täällä, näistä ei voi yrittää laistaa, vaikka olen yrittänyt ja sitten saikin flunssailla pitkät tovit ja muutenkin reporankana maata.

      Ihanaa viikonloppua <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud