Sakko tuli, voi Porvoo, voi epäoikeudenmukaisuus!

Piti kirjoittaa tänään kirjahaasteesta, mutta posti toi äsken päätöksen saamaani sakkoon, josta voit lukea täältä. Oikaisuvaatimus hylättiin vaikka oli kirjallinen todiste siitä, että autoni oli parkkeerattu oikein matkahuollon asiakkaille ja kuitti todisti, että olin matkahuollon asiakas. Sakon ja paketin maksamisen välihän oli 6-minuuttia ja missään muualla tuona aikana en olisi ehtinyt käydä, kuin siellä vessassa missä kävin. Ilmeisesti Matkahuollon asiakas ei saa käydä vessassa, vain toimittaa paketin. 

Pysäköinninvalvojahan oli sitä mieltä, että sakko oli oikeutettu, koska ei nähnyt minua sillä minuutilla matkahuollossa, koska olin vessassa. Valvoja ei ollut vielä ehtinyt laittaa sakkoa tuulilasiin ja ei auttanut vaikka kuinka selitin hänelle ja näytin kuittia. Kysyin valvojalta missä hän luulee sitten minun olleen, hän vastasi et ainakaan pakettipalvelussa. Ei auttanut pysäköinninvalvojalle itku markkinoilla, mutta luulin, että oikeus toteutuu sakosta valittaessa. Jopa valituksen vastaanottaja sanoi, että selvä juttuhan tämä on, näkeehän tästä kuitista, että olin matkahuollon asiakas. Oikaisulautakunta oli kuitenkin eri mieltä ja päätöksessä luki ”Ei ole noudatettu pysäköinti kielletty liikennemerkkiä. Pysäköinti sallittu ainoastaan Matkahuollon pakettipalvelussa asioiville”, joka siis olin!!!!

Sanattomaksi vetää ja toki tiedän ja olen kuullut, että Porvoo on kuuluisa pysäköinninvalvojistaan ja sakoistaan. Ymmärtäisin hyvin sakon, jos olisin käynyt vain vessassa, mutta nyt oli pakettipalvelun asiakas ja kävin vessassa samalla reissulla eli tässä kohden Porvoo ilmeisesti löytää porsaanreiän eli vessassa käyminen ei ole sallittu paketin toimittamisen yhteydessä. Tätä Porvoo ei kuitenkaan ole kehdannut ilmeisesti hylkäyspäätökseen kirjata, sillä eikö se kuulostaisikin jo epäinhimilliseltä? 

Mutta täytyy kyllä sanoa, ei näin Porvoo, silloin kun inhimillisyys ja järki ja kirjallinen todistuskappale ohitetaan, silloin on menty pimeän puolelle. Eli varoituksen sana, jos tulet Porvooseen, ole tarkkana ja aina sekään ei valitettavasti riitä.

Mitä olette mieltä, puolesta vai vastaan? Parempaa keskiviikkoa kaikille. Lisäsin tekstiin keskustelun pysäköinninvalvojan kanssa, koska joillain on herännyt kysymyksiä kauan itse auto oli parkissa. Eli yhytin valvojan kuvaamasta autoani ja sakko oli vasta kirjattu eikä edes tuulilasissa. Hänelle ei vedonnut puhe eikä kuitin näyttäminen, totesi vaan, että valita netissä. Menin samointein Porvoon kompassiin tekemään oikaisuvaatimuksen, eikä vaatimuksen ja sakonkaan välillä ehtinyt kulua pitkää aikaa, kun oikaisuvaatimus oli kirjattu ylös. Joten kyllä oikaisupyyntöä käsitelleet tiesivät myös etten ole hillunut kaupungilla. Enemmän infoa löytyy postauksesta joka kirjoitettu päivänä kun sain sakot. Siihen löytyy linkki tästä postauksesta tummennettuna ylhäältä. 

Koska tämä postaus on jaettu eräälle keskustelupalstalla ja siellä herätti ajatuksia hyvä kommentti siitä, että mistä tietää kuinka kauan olen kaupungilla viettänyt aikaa ennen Matkahuoltoa. Tämä toi hieman helpotusta pysäköinninvalvojaa kohtaan, ehkä hänkin on ajatellut niin?
Selvennyksenä info joka näkyy aiemmassa sakkopostauksessa, mieheni laittoi minulle aamulla viestiä, 09:00 jälkeen,  että passi oli unohtunut kotiin ja voisinko tuoda sen Helsinkiin. Hän oli päivän Finlandiatalolla ja keksin ratkaisun lähettää passin Matkahuollon mukana Kamppiin. soittelin parille Sipoossa asuvalle sukulaiselle ovatko menossa Helsinkiin tuona päivänä, jos passi olisi hoitunut siten. Seuraavaksi etsinkin sitä passia, jota ei meinannut millään löytyä. Sitten soitin Matkahuoltoon ja kyselin hintaa miten pitää toimia ja ehtiikö varmasti vaikkapa miehelleni lounastauon ajaksi Kamppiin, jolloin hän voi hakea passin. Matkahuolto antoi ensin hintaa 20e ja soittivat minulle peräänkin, että haittaako että hinta onkin 26e, mitä passin lähettäminen ei lopulta aivan maksanut. 
Eli en hillunut kampaajalla, en ollut shoppailemassa vaan selvitin miehen passiasiaa. Lisäksi ennen Matkahuoltoon menoa soitin Silja Tallinkille, että riittääkö ajokortti, koska mieheni ei mene maihin, ei kuulemma sitten riitä vain ajokortilla voi matkustaa Pohjoismaissa. Ainakin opin tämän aamusavotan aikana jotain uutta. 
Eli nämä oli ne toimet,  jotka tästä jälkimmäisestä blogipostauksesta jäivät uupumaan. Jälkikäteen myös harmittaa etten mennyt pysäköinninvalvojan kanssa sisälle Matkahuoltoon, jotta he olisivat voineet varmistaa asian ja kertoa soitteluista ja siitä, että aivan juuri olin heidän tiloissa lähettämässä passia. Olin yksinkertaisesti niin tyrmistynyt, passikeissin väsyttämä ja sakon hätäännyttämä, etten toiminut tilanteessa järkevästi, koska ei valvojalle kuitin näyttäminen riittänyt. Ihan kyllä itkaisinkin ja selitin miten huono päivä, passit ja kaikki ja jäätä tuli niskaan, joten lopulta minä super-rauhallinen ihminen myös kiroilinkin pysäköinninvalvojalle, asia jota häpeän näin jälkikäteen. Pysäköinninvalvojan kohtaamisesta sinkosin suoraan Porvoon Kompassiin tekemään valituksen. Joten näin, sakko lähtee maksuun ja parkkeeran tästä lähtien yksityisille parkkiksille. Koko juttu on väsyttänyt ja sainpa jopa aikaiseksi parin päivän migreenin ja ei mikään asia ole sen arvoista, että lähtee taistelemaan 50euron takia ja elää negatiivinen asia harteillaan. Koen, että viisas ihminen taipuu vaikka tuntisikin asian hetken piikkinä ihollaan ja vaikka olisikin oikeassa.   Haluan vain unohtaa koko jutun, mutta toivon ettei kyseistä pysäköinninvalvojaa tarvisi enää Porvoossa kohdata, niin paha maku tapauksesta jäi pitkäksi aikaa. 



134 thoughts on “Sakko tuli, voi Porvoo, voi epäoikeudenmukaisuus!”

    • Valittaminen vain Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos ei mene läpi, 250e lisämaksua, aika kieroa sanon minä. Juu nyt tiedetään, vessassa ei saa käydä…. mrrr….

  • Ei mene mun oikeustajuun tuo homma. Sulla oli kuitit esittää ja silti hylättiin, en tykkää.
    Mutta silti oikein mukavaa keskiviikkoa!

  • Todella epäoikeuden mukaista! Ei voi ymmärtää, että ei tuo kuittikaan mitää muka todista. Uusi valitus menemään vain! On se kerta kumma juttu jossei ny saa äkkiseltää edes matkahuollon asiakas edes käydä vessassa!

    • Niinpä mikä sitten todistaa, ei mikään, Porvoo näytti nyt linjansa ja voimansa, mutta se ei kerro sitä, että asia olisi oikein. Valittaminen vain Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos ei mene läpi, 250e lisämaksua! Avutonhan ihminen on ja käyttävät sitä hyväksi, yksi pysäköinninvalvoja saa riehua miten vaan. Jos olisikin sana sanaa vastaan, mutta kun on vielä kuittikin. Vessassa ei saa käydä, se on tehty nyt selväksi.

    • No niinpä ja tässä kun oli vielä kuitti todisteena joka ei merkinnyt mitään. Rumaa peliä Porvoossa voisi olla tämän dokumentin nimi…

  • Ainahan on oikeus riitauttaa tuo päätös ja viedä se oikeuteen. Voittaakin voisi, koska missään ei ole juridisesti määritelty mitä esim. Mathahuollon asiakkaanaoleminen edellyttää (siis ettei saa käydä vessassa). Tuo "pakettipalveluissa käyminen" ei määrittelynä kestäisi oikeudessa. Prosessissa tosin menee aikaa ja pahimmassa tapauksessa häviääkin jutun ja joutuu maksamaan vastapuolenkin oikeuskulut.

    Itse en enää käy Porvoossa koskaan, koska muutaman kerran on ollut lähellä piti tilanne hieman vastaavanlaisissa tilanteissa ja tulin siihen tulokseen, ettei Porvoo oikeastaan kaipaa ulkopaikkakuntalaisten ostovoimaa sinne kun ovat hyeenana sakottamassa. Monella on tuliaisina sieltä pysäköintivirhemaksu, eikä siinä edes auta kuvaaminen ja muu todistelu. Kerrankin pysäköintikieltomerkki puuttui alueelta (oli siis viety pois), mutta sakko napsahti joka tapauksessa, koska kielto olisi ulkopaikkakuntalaisen pitänyt tietää merkin puuttumisesta huolimatta. Anna mun kaikki kestää.
    Minna

    • Kaksi kertaa oikeudessa taistelleena ja siellä myös ns.voittaneena voin sanoa, että voittajia ei ole koskaan oikeudessa muut kuin lakimiehet ja taloudellisesti, jos joku voittaja niistä myllytyksistä täytyy etsiä. En ole katkera siis lakimiehille, päinvastoin, meillä ollut maailman paras juristi, mutta oikeudenkäynti kääntyy ihmistä vastaan oli tulos mikä tahansa. Joten sakkolappu ei ole sen arvoinen, etenkään kun tämä hylätty päätös kertoo siitä, että näillä asioilla ei ole enää mitään tekemistä oikeudentajulla.

      Tuli vaan mieleen, että siellä nämä kokoustaa ja saavat palkkaa siitä, että hylkäävät kaikki päätökset, siis Porvoossa, panee kyllä miettimään mihin kuntaverot menee.

      Minna kiitos niin paljon tästä, surullistaha se on kuulla, koska Porvoo on muuten ihana ja sydämellinen ja kaunis kaupunki, mutta kurjaa on, että yksi yli-innokas pysäköinninvalvoja tekee jo sen, ettei tänne haluta tulla, sanoisinko, että tämä on niin huolestattava asia, että tämä täytyy kyllä antaa lehdistölle tietoon, eihän nämä asiat näin saa tässä maailmassa mennä.

      Kunniamerkki ahkeruudesta, mutta häpeää saisi tuntea epäinhimillisyydestä. Olen niin pettynyt Porvooseen juuri yt.

      Tuo viimeinen esimerkki kertoo jo pimeästä mielestä, juu ulkopaikkakuntalaisten pitäisi tietää vaikka merkki puuttu, sanoinko jo, että ihan jo sairasta puuhaa. Diktaattorimeininkiä, Orwellin yhteiskunta ja mitä kaikkea vielä tähän ymppäänkään.

      Pyydän anteeksi Porvoon puolesta, kurjaa ettette tule enää tänne. <3

  • Voi hyvät hyssykät, kyllä nyt puuttuu sieltä Porvoosta terve järki! ihan uskomatonta, olisi nyt luullut, tuon kuitin jo riittävän todisteeksi. Teidän pitänee pyytää Matkahuoltoa laittamaan lapun, että vessassa käynnin ajaksi pysäköiminen ei ole sallittua edes matkahuollon asiakkaille…

    • Sehän tässä kait on kaiken takana, ettei Porvoo voi myöntä, että tuo valvoja touhuaa ihan villinä täällä, niin että maine on jo kiirinyt muuallekin Suomeen ja ettei tänne haluta tulla! Pelottavaa ja väärin itse Porvoota kohtaan. Olen niin suivaantunut, loukkaantunut ja järkyttynyt, jos ei kirjallinen todiste riitä, niin sitten on mielivaltaa tai sitten haluan, että joku tunnustaa, että vessassa ei saa käydä. Ymmärrän kyllä, kun tuossa oli aiemmin pysäköinti 15min matkahuollon asiakkaille, että herättää hämmennystä, mutta kun Porvoolaiset ryhmässä näin, että tämä pirkko on tuolla Matkahuollon parkkiksella kytiksellä, koska tietää, että merkki on vaihtunut. Mielestäni tässä sakotetaan niitä, jotka eivät ole tehneet edes väärin ja tämä pirkko ei ole tekemässään työtä niissä paikoissa, joissa jotkut piittaamattomat parkkeeraavat röyhkeänä vaan sakottavat viattomia, jos saavat jollain ilveellä vessakäynnin aikana sakotettua. Sairasta!

  • Ihan älytöntä kyykyttämistä! En voi ymmärtää ollenkaan 🙁
    Peukku alas Porvoon kaupungille ja natsimaiselle pysäköinninvalvonnalle.
    Kun oikeus ei toteudu edes tällaisissa pienissä asioissa, niin miten se voi toteutua isommissakaan asioissa??

    • Samaa mietin, jos näin pieniä asioita ei korjata, on maailma mennyt vinoksi ja tässä tapauksessa Porvoo. Koen myös ettei pirkko tee aidosti työtään, kun kyttää viattomia ja hahaa jäipäs kiinni, kun toinen käy vessassa ja voi vedota ettei nähnyt Matkahuollossa eli tärkeintä on itse sakko, eikä se, että tapahtuuko oikeus. Saakohan provikkaa, en voi muuta miettiä…

    • Surullista, mutta näen joudun toteamaan omasta asuntopaikastani, en muuten, mutta mitä nämä siellä kokoustaa päivät pitkät, jos eivät voi tehdä erilaisia päätöksiä. Yhtäkään päätöstä ei kuulemma pyörretä, onhan pirkkokin ihminen, joten kait hänkin voi erehtyä. Sana sanaa vastaan joo, mutta nyt oli kuittikin todisteena. pyh.

  • Tuo on niin uskomatonta, etten voi todellakaan ymmärtää. Ja sit vielä ihmeteellään, miksi lappuliisoista ei pidetä!

    • No niinpä, mutta olen kuullut monen monta inhimillistä tapausta Helsingissä, mutta Porvoossa kun saa tämä eräs villinä veuhtoa, niin pahimpana on tuo Minnan kommentti, ei enää tulla Porvooseen, koska on tunnettu tästä jopa vainoamisesta.

  • Onpas erikoista käytöstä Porvoon pysäköinninvalvonnalta!?! Mitäpäs jos ottaisit yhteyttä teidän paikallislehteen, jota varmasti kiinnostaisi tehdä tästä juttu? Olet toimittanut paketin Matkahuoltoon ja autosi on ollut paikalla, jossa pysäköinti on kielletty merkillä mutta sallittu lisäkilvellä Matkahuollossa asioiville. Sinulla on kuitti Matkahuollon asioinnista ja mielestäni myös lupa käydä tarpeillasi asiointisi jälkeen.

    Minulta yritettiin ennen tätä aikaa kun autot kuvattiin sakotustilanteessa periä sakkoa väärinpysäköidystä autosta Mikonkadulla Helsingissä. Erikoisinta tässä tapauksessa oli se, että ko. päivänä en ollut ollenkaan Hgissä vaan Tampereella autollani. Minulla oli se todistajia että kuitteja Treelta todisteiksi. Lähdin itse selvittämään asiaa miksi autoani oli sakotettu. Samaan aikaan maahantuodot, samanmerkkiset ja lähes samanväriset värit autot saavat rekisterikilvet peräkkäin. Yksi väärinkirjoitettu kirjain sai sakkolapun tulemaan minulle vaikka olisi kuulunut ihan toiselle autolla. Siksi hyvä, että nykyään autot valokuvataan. Tein valituksen maksetttuani ensin sakon ja minulle hyvitettiin.

    Lämmin halaus ja älä jätä asiaa tähän…. <3

    • Olen miettinyt samaa, että laitan nämä linkit sinne ja kysyn kiinnostaako tehdä juttu. Täytyyhän asiasta pitää ääntä, jos ei todisteetkaan enää riitä ja jos Porvoo ei koskaan pyörrä näitä sakkoja niin mitä hitsiä ne siellä sitten edes verorahoilla kokoustaa ja tämä yksi hilluu ja oikein metsästää viattomia, koska tärkeintä on sakon kirjoittaminen ei se onko se oikeutettu. Olen vaan niin pettynyt.

      Tuo sinun on niin hurja hurja juttu, mutta kertoo juuri siitä, että pysäköinninvalvojatkin ovat ihmisiä ja tekevät virheitä, mutta siinä kohti kun virheitä ei myönnetä, on jotain todella pahasti vialla. Hyvä Helsinki, rakas synnyinkaupunki. <3

      Kiitos niin paljon tästä zempistä. <3

  • Sinuna en luovuttaisi, vaan valittaisin vielä kerran! Tuo sakko on kyllä TODELLA epäoikeudenmukainen! Huh huh, mitä toimintaa. Oikaisulautakunta ei nyt oikein ole perehtynyt asiaansa huolella. Halit, Tiia! <3 Välillä maailma kohtelee epäoikeudenmukaisesti. On tehnyt mieli itsekin avautua jo pari kertaa tällä viikolla. Yritän kuitenkin pitää positiivisen vireen yllä.

    • Valittaminen vain Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos ei mene läpi, 250e lisämaksua, niin seinä on laitettu vastaan. Mutta voin kirjoittaa asiasta blogiin, voin ottaa lehteen yhteyttä. Vääryyttä voin korjata nyt muilla tavoin, vaikka se maksaakin kotiäidille 50e ja turhasta ja vääryydestä!

      Maailma on epäoikeudenmukainen paikka sen olen saanut huomata jo pienestä, mutta silloin kun on todisteet, niin en vaan ymmärrä tätä röyhkeyttä valvojalta ja Porvoon kunnalta.

      Huomenna taas uuteen nousuun, kiitos Mia ihanuus ja halit ja muiskuja <3

  • No voi jukra aivan potuttaa sinun puolesta ei muuta kuin vain uudestaan valittamaan
    aivan törkeää kiskomista.

    • Valittaminen vain Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos ei mene läpi, 250e lisämaksua… eli kunpa voisinkin, mutta ainakin voin pitää asiasta meteliä ja tuoda julki sen, että Porvoon maine on kiirinyt jo kauas ja on jopa ihmisiä, jotka eivät tule tänne kyseisen mielivallan vuoksi! Pelottavaa ja surullista.

      Kiitos Irma <3

  • Tässä olis ihan ainesta Iltalehden jutuksi. 😉 Aivan käsittämätöntä. Paranee pistää ens kerralla vaipat pöksyyn, jos hätä yllättää kesken paketin noudon. Voiko tosta valittaa vielä johonkin? Jos voi mä valittaisin ihan periaatteesta. Nyt sinne Iltalehteen vaan juttuvinkkiä. 😉

    • Nyt on kyllä lööppiainesta ja ties mihin tämä vielä päätyy, ainakin jo tänne. Juu tenat pöksyyn ja ei kahvia ennen Matkahuoltoa, sillä nyt on osoitettu, että vessassa ei pakettipalvelun asiakas saa käydä, siitähän tämä oli selvä lausuma.

      Tänään on voimat mennyt, mutta huomenna lähtee tämä postaus itse niille päättäjille ja vielä Uusimaa lehti voisi olla hyvä osoite.

      Kiitos Jonna <3

  • Sotii oikeustajuani vastaan.
    Ei olen kohtuullista lainkaan jos ei riittä, että pystyy todistamaan asiakkuutensa vaan pitää oleskella palvelun tilassa niin, että pysäköinninvalvoja näkee sen ja siten ei voi käyttää kaikkia asiakkaille kuuluvia palveluita kuten esim. sitä WC:tä.

    • Sama juttu, sotii oikeustajua vastaan ja jos näin voi käydä, niin missä on juuri se oikeus ja mitä ihmeen virkaa ne ihmiset toimittaa, jotka pitävät kokouksissaan tämän päätöksen voimissa? Haluan kyllä virallisen lausunnon siitä, että vessassa ei siis saa käydä. Yritin tänään soittaa, mutta eivät vastaa puhelimeen, no miksi se numero on sitten siinä lappusessa. Höh!

  • Tylee tunne, että eivät edes ole lukeneet kokonaan sinun selvitystäsi, vaan vain parkki-natsin ja sen kuvat. Ota ihmessä selvää, voiko vieläkin valittaa ja kirjoita kaikkiin mahdollisiin instansseihin, ettei Porvoossa saa käydä pissalla vessassa!
    johan UKK:n sanoi, että käy vessassa pissalla aina kun voit!( voihan olla, ettei ko. päättäjät edes tiedä kuka kyseinen henkilö on ;))
    Höh, kesäisin on käyty moottoripyörällä ajelulla ja kahvilla Porvoossa, mutta nyt otetaankin sitten toinen suunta…

    • Niin ja ensikerralla kuvaa aina itsesi kun käyt vessassa julkisella paikalla 😉
      Jää todisteaineistoa kellonaikoineen! ;D

    • Valittaminen vain Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos ei mene läpi, 250e lisämaksua… Eli seinä vastassa… Kun ei kerran oikeus toteudu, ei sitä uskalla enää lisämaksun pelässä onneaan koetella ja siihenhän ne luottavatkin aivan varmasti. Miten tälläiset tyypit nukkuvat yönsä, olisi kiva kuulla, varmaan tuo pirkko pitää muita tyhminä, kun kaikki eivät ole tutustuneet kaikkiin nyansseihin ja pirkon saloihin eli että matkahuollon asiakas ei saa pakettia viedessään käydä vessassa!

      Tätä tietoa täytyy levittää ja tästähän se lähteekin ja täytyy sanoa, että onpa monelle tuttua kuultavaa, eli tämä Porvoon maine on kiirinyt kaikkialle Suomeen, mielestäni erittäin huolestuttavaa ja se ettei osa ihmisistä tule tämän takia Porvooseen. No eihän tämä pönttö kunta saa edes Citymarkettia ja Prismaa parempaan paikkaan, kun halauvat pitää ns.keskustan hengissä, vaikka siellä on niin paljon muutakin. Meidän Cittari on kuin K market ja autoa ei parkkiin saa, joten meneepä minunkin markettirahat Jumboon tai Itäkeskukseen ja niin monen muun myös. Mutta täällä on vaan selvästi yksisilmäistä porukkaa.

      Juu ja ensi kerralla kuvat kelloleimoineen ja matkahuollon tyypeille oikein painotan, että menen nyt vessaan, huomaattehan sen. Omg…

    • Jep, nuo markettiasiat on just kans niitä, mikä hiertää. Mikä helvetin (sorry, taas!) idea oli rakentaa joku Kuninkaanportti ja pitää siellä liiketiloja tyhjillään, me is just asking… Joku sanoi, että Vapaavuorella oli tässä sormensa pelissä. Hällä lienee jostain keskustan liikkeiden osakkeita omassa taskussa… 😉 Mutta, tuskinpa ne keskustan putiikit nyt siitä tyhjentyvät, että saatais tähänkin takapajulaan edes yksi automarketti. Tällä hetkellä KAIKKI ajavat paremmille apajille Vantaalle ja Helsinkiin, kun omassa kaupungissa ei ole tarkota kuin ei oota. Ja motarilla käy liikene vilkkaana – ohi Porvoon, ei ketään kiinnosta poiketa Kuninkaanportin rampista… -_-

    • Joka sana kuin täältä! Saa oikeasti raivoon ja surettaa Cittarin kauppiaan puolesta, ettei viitsi käydä siellä, sen huonompiakin huonomman parkkipaikan vuoksi ja lisäksi Porvoon Cittarilta uupuu monen monet tuotteet. No Porvoohan on paikka joka kieltytyi Muumimaailmasta ja Titinallen talosta ja kuinka sitten kävikään…

      Niinpä itse tykkään käydä Jumbossa ja porvoolaisethan käyvät paljon Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa töissä, niin tokkopa ajavat töistä Porvoon Cittarin ja vain ja ainostaan siksi, että on mahdotonta saada parkkia jne. Kyllä vaan mielelläni ajaisin Kuninkaanporttiin sekä Prismaan, että Cittariin. Niin ottaa pattiin. En tiedä mikä mafia Lundia kohtaan on, kenellä päättäjällä on Lundin osakkeita taskussa, mutta hommassa haiskahtaa oma etu.

  • Ei kai tuon selvempää juttua voi ollakaan! Kuitti ja kaikki todisteena! Kyllä tuosta pitää voida valittaa jonnekin eteenpäin jos ei muuta niin periaatteesta. Nuohan alkaa olla Porvoossa jo ihan mahdottomia kingejä – Parkki-Pirkot! Kuuluisia ovat ja tunnollisia.
    Yhdellä työkaverilla, jolla siis on pysäköinti lupa ajalla 7-17, meni pakollisen työtehtävän kirjaamiseen aikaa niin, että oli lähdössä työpaikalta 17.08. No, lappu odotti ikkunassa. Jos nyt yhtään järkeä Pirkko olisi käyttänyt, olisi älynnyt, että raasulla on työpäivä nyt vähän venynyt. Mutta ei, sakko tuli!
    Siitä on oikaisu tehty, mutta saa nähdä kuinka käy.

    • Voin jo kertoa miten käy, valitus hylätään. Onhan pirkolla perusteet, kun hylkäävät kerran selvän kuitinkin todisteena, voi maar ja vielä Porvoolaiset ryhmässä laittoivat kuvan kun pirkko on kytisellä oikein tuolla Matkahuollon pihalla. Tuntuu että saa nautintoa tai mikä siinä on, että ihan kyttää ns.

      Voi elämän kevät tätä touhua. <3

    • Muistelen, että se yksi Pirkko on oikein palkittu vuoden pysäköinninvalvojana. Taisi olla paras tulos! Mikä peruste! Tuohan yllyttää vallan pistämään lapun poikineen ikkunaan.
      Todennäköisesti työkaverini tulee oppimaan, että ylitystä työajassa ei kannata tehdä edes asiakkaan eduksi, tai siitä joutuupi itse pienestä palkastaan maksamaan….

  • Mitä ihmettä, tyhmempikin tapaus osaa tuosta kuitista katsoa, että Matkahuollossahan sinä olet ollut :D. Hohhoh, mitä toimintaa… Pystyykö tuosta valittaa vielä?

    • Sepä se, olen sanaton ja toisaalta on paljon sanattavaa. Tämä on niin hämmentävä juttu. Silloin kun ammatissa kuin ammatissa kadotetaan inhimillisyys, silloin on menty pahasti metsään. Tekisi mieli laittaa tähän otsikoksi Porvoon saalistavat parkkipirkot.

      Valittaminen menisi Helsingin hallinto-oikeuteen ja jos päätös hylätään, niin maksua tulee lisää 250e. Eli kyllähän tämäkin kertoo, että pokkana voivat tehdä tällisiä päätöksiä, kun tietävät etteivät ihmiset valita. Törkeä juttu.

  • Voi kökkö, Tiia! Minusta tuo on väärin. Mutta kerronpa yhden jutun. Kaverini löysi maasta pankkikortin ja laittoi sen lompakkoonsa toimittaakseen myöhemmin poliisille. Kaupassa sitten erehdyksessä otti lompsasta sen vieraan kortin ja yritti maksaa sillä. Poliisit paikalle ja sakko lievästä maksuvälinepetoksesta!!! Sanottiin, ettei kannata vetää oikeuteen, koska minimaalinen mahis voittaa juttu. Kaveri kärsi sitten nahoissaan, vaikka tarkoitus oli alunperin päinvastoin auttaa kortin kadottanutta ja olla Kunnon Kansalainen.

    • En kestä, tuo on niin kamalien onnettomuuksien summa, että tulin hyvin surulliseksi ystäväsi puolesta. Miksi kohtalo noin toimi… Voi Liiolii. <3

  • Väärin, sanon minä. Kun on todistaa kuitilla, ei sen pitäisi olla epäselvää. Ja jollei siellä wc:ssä saa käydä, niin sitten mainita merkin alla "Matkahuollon muut palvelut eivät oikeuta parkkiin".
    Olen kerran vastaavaa kuullut, kun tuttavani ajoi ihan normaalisti risteyksestä eteenpäin ja oli turvavyöt ja valot ja kaikki. Poliisi pysäytti, ja sakotti turvavöittä ajamisesta. Valituskaan ei mennyt läpi, sillä polliisisetä oli "oikeassa". Eihän polliisisetä näe väärin…

    • Ainakin tänne blogiin kirjoittaminen helpotti, kun pääsin purkamaan. Ihmisten tuki on auttanut ja se seikka on järkyttänyt, että kaikki tietää Porvoon saalistavat parkkipirkot, jotkut eivät tule tänne enää ostoksille, joillekin on jäänyt asiasta paha maku, Porvoosta paha maku, kun sakottajat pyrkii iholle.

      Kyllähän nyt sakot ymmärtää, kun ne annetaan aiheesta ja kerran elämässä olen saanut sakot apteekin edestä, kun olin vauvalle sydänlääkettä hakemassa, eikä ollut parkkipaikkaa. Silloin otin tietoisen riskin. Lisäksi vielä annoin apteekisssa ensin jotain väärää vanhaa reseptiä ja aika kului ja kului. Sakko tuli, mutta se oli ansaittu vaikkakin itse tilanne oli surullinen ja epäinhimillinen. Nyt olin parkkeerannut sinne minne saa ja kuitti todisteena, mutta nyt tiedän, että matkahuollon asiakas ei saa käydä vessassa… Järkyttävää ja tätä ei vaan voi niellä.

  • Samaa mieltä, että aineksia vaikka Iltalehden jutuksi. Tai jos viittisin, niin soittaisin suoraan vaikka Hannu Karpolle… 😉

    Mut vitsit sikseen. Mä oon NIIN tuhannen kyllästynyt ja vittuuntunut (anteeksi kielenkäyttö, mutta kun niin se on!) tämän kaupungin pysäköinninvalvontaan. Se on oikeasti jo ihan surkuhupaisaa ja tästä asiasta tietävät kaikki tuntemani ihmiset myös muualla Suomessa. Se kertoo jo jotain… Uskomatonta on se, että kun Porvoossa piipahtaa autolla, niin ei voi olla edes näkemättä parkkipirkkoja. Ja yleensä aina samat kaksi. Ollaankin miehen kanssa naurettu, että kaupunki on varmaan kloonannut ne, kun ovat AINA ja KAIKKIALLA.

    Tämä on tosi, tosi huonoa mainosta kaupungilla. Ei siis vain tämä sun epäreilu juttu, vaan koko pysäköinninvalvonnan maine. Mut kaupunki ei liene kaipaakaan turistien tuomia rahoja tänne, sillä se tienaa jo niin hyvin parkkisakoilla!!!!

    Argh. Toivottavasti kaupunki vielä oikaisee typerän virheensä ilman oikeusjuttua ja toivottavasti tämä juttu tulee enemmän julkisuuteen. Ihmeessä vinkkaa ainakin paikallislehdelle!!!

    • Ainiin. Silloin kun Postin takapihan parkkis kuului vielä kaupungille, niin oli huvittavaa olla LadyLinen juoksumatolla, josta näki suoraan parkkikselle. Sieltä sai monta kertaa todistaa, miten ne pirkot ihan vaanimalla vaani siellä parkkiksella. Eivät siis vain kulkeneet tarkistamassa autojen ikkunat, vaan jäivät ns. kytikselle…. Hohhoijaa. Toivottavasti ovat tyytyväisiä alavalintaansa. 😉

    • On todella huonoa mainosta, että Porvoo tunnetaan saalistavista parkkipirkoista, jotka kyttäävät tilanteita, en tiedä tuossa vaan on jotain luonnotonta.

      Hattua nostan heidän ahkeruudelle ja kovalle työlle, mutta taas maalaan samaa lausetta, jos inhimillisyys ja järki kadotetaan, mitä jää jäljelle?

      Lisäksi juuri se, että meidän ihana kaupunki saa ylleen niin huonoa mainosta, turistienkin pitäisi tietää, että jokin liikennemerkki on ollut tietyssä paikassa, vaikka ei siinä ole ja sakot rapsahtaa. En tiedä mihin tämä postauslinkki tulisi laittaa, että katsottaisiin hieman peiliin, että ei näin.

      Samaa olen muuten mietittynyt, että onko ne kloonattu, eli ahkeruudesta 10plus, mutta yli-innokkaasta sakottamisesta, jolle ei enää perusteita paljon alapeukkuja.

      Tämä tapaus jotenkin ottaa ihan vatsanpohjasta asti, on niin epäreilu ja ottaa pattiin Porvoon puolesta, että hääräkeikit saavat huonoa mainetta aikaiseksi. Höh ja ihanaa kuulla toisen porvoolaisen ajatuksia, miten samanlaisia ne ovat. Kiitos Katri. <3

  • Siis täysin käsittämätön päätös! :/

    Ps. Tästä tulisi hyvä juttu iltapäivälehteen. Maailma on muuttumassa epäinhimilliseksi paikaksi… jollei ole sitä jo.

    • Hyvin kiteytetty, missä on inhimillisyys ja oikeasti tässä tapauksessa jopa järki!

      Paha olo tuli tästä, tässä on jotain niin perinjuurin mätää.

  • No todellakin, en sano muuta kuin voihan Porvoo. Porvoon pirkot ovat kaverilleni kertoneet tarkkailevansa hänen autonsa parkkeeraamista, koska kaverini käyttää vammaisen lapsensa kanssa liikkuessaan invamerkkiä…Itse olen saanut prätkällä Porvoossa pysäköintisakon ja prätkällähän saa parkkeerata maksutta kaikille kiekkopaikoille.

    • Sama juttu serkkuni invamerkillä, kyttäävät ns.auton iholla kiinni. Se, että kertovat tarkkailevansa oikein, nyt tuli oikein huono olo. Tuo on jo mädännäisyyttä, siis aivan sairasta touhua. Tarkkailevat!!! Varmaan meikäläisenkin auto saa tämän jälkeen sakkoja joka paikassa, tästä lähtien parkkeeraan vain yksityisille parkkiksille, ennemmin heillekin sakkorahat, jos niin käy, kuin noille pirkoille nautinto sakkolapun antamisesta.Uhhuh. No tietenkin olet saanut, ilmeisesti joka ikinen Porvoossa käynyt saa täällä sakot! Suosittelen kaikille jatkossa yksityisiä parkkipaikkoja.

  • Jösses sentään!
    – mulla olis sakkoja satamäärin jos vastaavaa sattuis, sillä mun rakkoni "haistaa" vessat ja hätä tulee aina ku tällänen kohalle sattuu.
    Melko erikoinen päätös on tehty… Josko se lappuliisi otti herneen nenuun sun "itkupurkauksesta" ja aatteli kostaa! Väritti asian kuultuna ollessaan ja silleen…
    Oliskohan ammatinvaihdos paikallaan jos niin rassaa?!?
    Mutta silti!
    – faktat pöydäs ja tollanen päätös 🙁

    • Juu täällä kärsitään kroonisesta virtsiksestä eli aina on varmistettava missä on vessa ja myös siellä vessassa käytävä. Ihan on lääkityskin päällä. Mutta toki tämä on sivuseikka, että siellä vessassa oli nyt vaan pakko käydä.

      Luultavasti ei ollut edes henkilökohtaista, mitä näitä kommentteja lukee, niin kaikki saavat Porvoossa sakot ja jopa invamerkillä varustettua autoa ovat uhanneet tarkkailevansa. Nyt sanon, että maailman kirjat on moisessa touhussa pyllyllään.

      Faktat pöydässä, mutta eipä ketään kiinnostanut. Tätä voisi jo kutsua "parkkimurhaksi".

    • Joko provikkapalkka, tai kaupunki on antanut jonkun ukaasin kuinka monta lappusta täytyy kuukaudessa kirjoittaa, sellainen fiilishän tästä tulee!

    • Hahaa ihanaa, tämä auttoi, sait hymyn huulille. Niin missä lukee kyltti, että matkahuollon asiakas ei saa käydä pissalla! Asiaa!

  • Siis tosi törkeää. Ja jos valitat ylemmäs, niin saatat joutua vielä enemmän maksunaiseksi. Nyt ei kyllä ole oikeus kohdannut. Voi että minua harmittaa tuollainen. Kaikki sympatiat on kyllä puolellasi.

    • Tie tuli vastaan, mutta onneksi sain purkaa edes tänne, aah sananvapaus ja vapaa maa sentään. Vaikka Porvoossa onkin Suomen saalistavimmat pirkot.

      Kiitos kovasti Mannilainen <3

  • Täällä suu pyöreänä luin juttusi ja ihan selvästi huutava vääryys sinua kohtaan. Näin pohjoiskarjalaisena kotoisin sellaiselta paikkakunnalta, jossa tänäkin päivänä turistit saa jättää autonsa ihan ilmaiseksi parkkiin ja mennä vaikka viikoksi metsään patikoimaan, ei mene oikeustajuun tollainen yli-innokas parkkisakkojen kirjoittaminen, joka vie turistit Porvoosta. Asiahan nimittäin kääntyy ja onkin jo kääntynyt Porvoota itseään vastaan! :O Takuulla taloudelliset haitat Porvoolle, imagosta puhumattakaan on suuremmat, kuin parkkisakoista (vääryydellä) kerätyt rahat. Työnsä täytyy tietenkin jokainen meistä hoitaa, mutta maalaisjärki… Kannatan sitä maalaisjärkikurssia. Se kun tuntuu puuttuvan yhä suuremmalta osalta ihmisistä… Kyseiselle pysäköinninvalvojalle tulisi tarpeeseen -pahinta on, kun ei voi myöntää virheitään.

    Oikeuteen tuota ei kannata viedä, vie vaan energiaa, mutta olisipa hyvä jos lehdistö tarttuisi aiheeseen ja pysäköinnin valvojalle näytettäisiin närhen munat. 😉

    • Porvoon kauniissa imagossa on tahra ja se tahra on jotain rumaa ja tyhmää. En edes tiedä mitä se on, en osaa sitä sormella osoittaa, koska tämä vaan menee yli hilseen, kuten lukemattomat esimerkit mitä tänne on kirjoitettu. Pahin on, tuo että ovat uhanneet invamerkillä varustettua autoa tarkkailevansa. En ymmärrä ja Porvoo antaa vielä tälläisten tyyppien hillua täällä, jotka uhkailevat, kyttäävät, siis mitä ne pirkot saa tästä, sen haluaisin nyt ymmärtää? Miksi?

      Kun työssään on kadottanut inhimillisyyden, niin silloin on kaikki toivo menetetty.

      <3

    • Juu ja sitä ei olisi pitänyt edes antaa. Minähän neuvottelin valvojan kanssa, ei ollut sakko edes tuulilasissa, mutta ei auttanut mikään, jäähuuruja vaan pukkasi toisen suusta ulos. Arvostan moista ahkeruutta ja tiukkuutta silloin kun ollaan oikealla asialla, mutta silloin kun on kuitti näyttää todisteena, että olin matkahuollon maksava asiakas, niin jos sekin kirjallinen todiste ohitetaan ja ajetaan vaan sokeana omaa asiaa ja kadotetaan inhimillisyys, silloin ei enää tehdä hyvää työtä.

  • Oliko se yksityinen sakottaja. Nehän ei tingi mistään.
    Mutta törkeyden huippu tuo silti oli. Laitoitko uudelleen valituksen tulenkivenkatkuisten sanojen myötä. Laita.

    • Ei ollut vaan Porvoon kaupungin ja heillähän on maine joka kantaa kaikki Suomen kolkat, mikä on mielestäni jo erittäin negatiivinen asia Porvoolle.

      Valittaa en enää voi, kuin Helsingin hallinto-oikeuteen ja 250e uhakka, jos päätös taas hylätään. Mutta voin laittaa päätöksen hylkääjille tämän postauksen ja aiemman ja ottaa vaikka yhteyttä lehteen. Tässä on aineksia jo Hannu Karpon ohjelmaan.

      <3

  • Sanon vai että EPISTÄ! Minä kyllä valittaisin vielä, jos se vain on mahdollista. Mrrrr, ketuttaa Sun puolesta niin p……..ti ☻☻

    Siltikin toivon Sinulle mukavaa loppuviikkoa ♫~♥~♫

    • Valittaminen tosiaan Helsingin hallinto-oikeuteen 250e lisämaksun uhalla, että jepulis, mutta hei tämä postaus on kaikkein luetuin ikinä ja lisäksi blogissa käy kuukaudessa monta kymmentätuhatta ihmistä, joten ainakin meteliä on pidetty.

      Kiitos josko se loppuviikko tästä suttaantuisi. <3

    • Kiitos kovasti ja ei näitä auta jäädä miettimään, elämä ja maailmahan on epäreilu. Mutta jos epäreiluutta näkee ja vaikenee, silloin valitsee itsekin väärin.

      Kiitos kovasti ja viikonloppua odotellessa <3

  • Mua suututti eilen niin paljon tämän luettuani, että ei voi olla totta! Pirkaleen Porvoo – se muisti meitäkin sakkolapulla silloin kun viime kesänä elämämme ensimmäisen kerran siellä käytiin. Ei kyllä jäänyt mitenkään hirveän hyvä maku. Tosin lohdutuksena kuulin ettei oltu ainoita jotka sillä nimenomaisella paikalla on saatu rapsut, vaikka kaikkien taiteensääntöjen mukaan yritettiin oikein parkeerata.

    I feel you Tiia, tää porvoolainen sakkomentaliteetti on ihan jostain sieltä mihin aurinko ei paista.

    • Eniten ehkä suututtaa ja harmittaa, että positiivinen, sydämellinen ja kaunis Porvoo ja meillä on tässä kaikessa kauniissa yksi tahra, eli saalistavat parkkipirkot, jotka kyttäävät kaikkien perään. Sakottavat tietämättömiä turisteja, vaikka kyltti on hinattu pois, eikä ulkopaikkakuntalainen voi edes sitä tietää, ovat laittaneet invamerkillä varustetun auton muistiin ja uhanneetkin asialla, kuin ihmiset joilla on invamerkki olisivat yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä. Mitä täällä olen teidän kommentteja lukenut, tuli entistä pahempi mieli. Nyt tiedän todella, että homma ei ole henkilökohtaista vaan Porvoon pirkot ja ketkä lie siell kokoustaa ja käsittelevät sakkojen oikaisuvaatimuksia ovat kadottaneet, sydämen ja järjen äänen! Surullista ja näin kun käy, työtä ei enää tehdä parhaalla mahdollisella tavalla.

      Tehokkuus joka kampeaa kaiken muun alleen, ei ole enää tehokkuutta, se on surullinen tarina ihmisen tavasta käyttää työpaikastaan saamaansa valtaa hyväkseen!

      Hyi!

      I feel you too ja pyydän anteeksi Porvoon puolesta, joka on muutoin ollut minulle ja perheellemme todella hyvä. <3

  • Oletko maininnut/reklamoinut asiasta Matkahuololle?
    Luulisi että heitäkin kiinnostaa, mikäli asiakkaita sakotetaan aiheettomasti. Kohtahan sielllä ei enää kukaan asiakas uskalla käydä, jos joka kerta täytyy pelätä sakkoja lisämaksuna matkahuollon palveluista.

  • Väärin,niin väärin. Mutta,tää kommenttiketju menee parkkipirkkojen mollaamiseksi kohta,uusi vauva,fi:kö.
    Sinä kyllä tietty aiheesta. Tällälaillako alkanee nuo vauva ja muut mollauspalstat. Pirkot on nyt käsitelty alimpaan kastiin,moiset kyttääjät. Pitäskö ajatella kokonaisuuttakin,joskus varmaan tekevät oikeinkin,tekevätkö.
    Oli se kuitenkin hyvä etteivät rengaslukkoa laittaneet ja varikolle vieneet,eikö. Minun mielestä ne kaupungin päättäjät on vastuussa näistäkin,parkkipaikoista ja pirkkojen työstä.
    Kyllä ne parkkivalvojat saa työssään kuraa niskaansa jospa siitä rankasevat syyttömiä,ilkimykset.

    • Hyviä pointteja, mutta tässä ei kukaan ole tainnut mollia Suomen parkkipirkkoja vaan tätä outoa hommaa mitä tapahtuu täällä Porvoossa, niin että koko Suomi tietää Porvoon meiningin. Siinä on jotain pielessä pahasti ja siinä, että invamerkillä varustettua autoa sanotaan, että tarkkaillaan. Jonnekin väliin kyllä kirjoitin, että arvostan ahkeruutta ja kovaa työtä on, ei saa yhtäkään ammattinimikettä mollia, se on totta yhtälailla väärin.

      Mutta jos työn teossa katoaa sydän ja järki ja sokeutuu sakottamisen iloihin, eikä näe metsää puilta, mielestäni silloin juuri tämä kyseinen henkilö, ei muut, ei hoida työtään enää laajakatseisesti.

      Luulenpa etteivät olisi tuossa ajassa kun vessassa kävin ehtiä rengaslukkoa saatikkaa hinajaa tilata. Eihän pysäköinninvalvoja ollut edes ehtinyt lätkäistä sakkoa tuulilasiin vaan yhytin hänet kuvaamasta autoani. Mutta ei käynyt armo vaikka kasvotusten kohdattiin ja kuitin näin.

      Totta tuo, että on kova kova työ ja ehkä siinä leipiintyy ja sitten se paha mieli näkyy näin, tai ehkä on linja, josta ei vedetä, koetaan linja turvalliseksi.

      Viisaita ajatuksia, kiitos niistä ja oikein mukavaa päivää sinulle. <3

  • Kirjoitin seuraavanlaisen palautteen Porvoon kaupungille. Paikallislehtien pommittaminen taitaa olla tehokkain keino vaikuttaa, tosin on hyvin hyvin hämmästyttävää, että tästä samasta aiheesta on puhuttu vuosia, mutta silti mikään ei muutu!

    Hei.

    luin blogin,jonka aiheena oli -jälleen kerran- Porvoon kaupungin pysäköinninvalvonta:

    Onko meidän Porvoossa asioivien tosiaan pakko vuodesta toiseen alistua tällaiselle virkamiesrikollisuudelle? Siitähän tuossakin tapauksessa on kyse, sillä sakon saanut henkilö OLI Matkahuollon asiakas. Mikäli hän haluaa oikeutta hänen on nostettava oikeusjuttu väärästä virkamiespäätöksestä. Mielestäni on kohtuutonta, että otäysin oikein toimineen asukkaan on mentävä oikeuten asti puolustaakseen oikein toimimistaan.

    Henkilö oli siis asioinut Matkahuollossa ja käynyt asioinnin jälkeen wc:ssä. Pysäköinninvalvoja antoi sakon koska ei "nähnyt" henkilöä Matkahuollon tiloissa. Ja sakosta valittaminen Matkahuollon kuittia todisteena käyttäen ei auttanut.

    Olen itse yrittäjä, asunut Itä-Uudellamaalla runsaat seitsemä vuotta ja olemme saaneet pysäköintisakon esim. tilanteessa, jossa mieheni istuu autossa. Joka kerta kun käymme Porvoon keskustassa odotamme kauhulla, milloin pysäköinninvalvoja taas keksii jonkun syyn sakottaa. Esim. auton ja suojatien välistä etäisyyttä ovat valvojat mitanneet millimetrimitalla.

    Onko meidän ja monen muun tosiaan pakko muuttaa pois Itä-Uudeltamaalta, jotta välttyisimme mielivaltaiselta sakotukselta? Vai pitäisikö vain lopettaa Porvoon keskustan liikkeissä asioiminen?

    Toivon, että Porvoon päättäjät pohtisivat tätä ongelmaa vihdoin ihan vakavasti. Pysäköinninvalvonta tuhoaa kaiken sen hyvän brändäyksen, jota esim. kaupungin kustantamilla kalliilla mainoskampanjoilla on saatu aikaan. Olemme itse pk-seudulta muuttaneita emmekä ole koskaan missään aiemmin törmänneet yhtä törkeään pysäköinninvalvontaan.

    Viime kesänä ajelutimme Porvoon "pormestaria" vaimoineen hevosvaljakolla Vanhassa Kaupungissa, kuninkaan visiitti Porvooseen -tapahtumassa. Oli suuri ihme että emme saaneet yhtään pysäköintivirhesakkoa, hevonenhan pysähteli milloin mihinkin.

  • Kiitos kovasti tästä, sillä ole jo aivan väsynyt. Toivottavasti luetaan kommentit eli se, että sakot saa ulkopaikkakuntalainen kohdasta, jossa liikennemerkki on raijattu pois, mutta ulkopaikkakuntalaisen pitäisi merkistä tietää tai, että invaluvalla varustettua autoa on suullisesti uhattu pitää tarkkailun alla.

    Tai sitten se, minkä kirjoitin aiempaan postaukseen kun sain sakon, kun Lidlin pihalla on kaksi puolta, toiselle puolelle saa parkkeerata ilman kiekkoa ja toiselle ei ja näin vanhan pariskunnan juuri menneen Lidliin sisälle ja sanoin valvojalle, että hei menen sanomaan niille, että parkkikiekko unohtui, niin se ei sopinut vaan ehdoton sakko mäjähti. En tiedä näissä kohden täytyy inhimillisyys olla.

    Olen toki miettinyt, kun tuosta Matkahuollon pihalta on poistunut liikennemerkki, että aiemmin kyseiselle paikalle sai matkahuollon asiakas parkkeerata 15minuutin ajan ja nyt kun merkkiä ei enää ole, niin aikaraja on hämärtänyt eli ilmeisesti sakot tulee, jos et ole juuri siinä matkahuollon asiakkaana. Näin tämän nyt tulkitsisin. Onko se inhimillistä, juu ei se ole, mutta siinä on se porsaanreikä jonka taakse on hyvä mennä. Valvojan peruste oli, ettei tiedä missä olin. Miehenikin on puhunut järjen ääntä, että monet ovat varmaan poikenneet vaikka Hesburgeriin hakemaan ruokaa, mutta minulla ei ollut käsissä hampurilaisia eikä muuta, joten siitä olisi voinut vetää vaikka johtopäätöksiä etten muuta olisi ehtinyt tehdä. Olen myös miettinyt olisiko tuona aikana ehtinyt vaikka apteekkiin tai jonnekin muualle. Miettinyt sitä, että mistä raja menee ja ilmeisesti raja menee siinä, että vain ja ainostaan Matkahuollon asiakkaille eli Matkahuollon tiloissa ainoastaan tulee olla sillä sekunnilla kun valvoja tulee. Eli seinä tulee vastaan, harmi kyllä.

    Mutta toivottavasti näiden kommentoijien äänet tulevat kuuluville, minkälainen näkemys ulkopaikkakuntalaisina on mm.asiasta ja onko tämä maine josta Porvoo haluaa pitää kiinni, vai tulisiko hieman höllätä.

    Olen yrittänyt psykoanalysoida valvojaa, että onko hän joutunut niin kiperiin tilanteisiin, että hänellä on linja, kun sakko on kirjoitettu tai virhe tai mikälie on nähty, bongattu ja päätetty, niin päätös on ehdoton ja mitään jouston varaa ei ole. Tälläinen menettely on tavallaan pysäköinninvalvojalle seinä johon nojata, turva ja oikeutus. Mutta kun valvojatkin ovat ihmisiä ja me ihmiset kaikki teemme virheitä, niin silloin oikaisulautakunnan olisi pitänyt nojata tapaus kirjalliseen todisteeseen, sillä nyt on vain sana sanaa vastaan ja minun sana oli mitätön, mutta Matkahuollon kuitin ei olisi pitänyt olla mitätön! Pieni asia, mutta todella suuri.

    Zemppiä meille täällä Porvoossa hilluville ja jatkossa jätän autoni, S-ketjun ja Cittareiden parkkiin ja parkkirahani menevät jatkossa yksityisille eik Porvoon kaupungille, olkoon se sitten ääneni millä vaikutan.

    • Juu mutta ei jaksa ja en vaan halua ns.omalla persoonalla edetä, blogi on kuitenkin blogi. Väsähdin tähän hommaan ja lopulta sotiminen kääntyy itseään vastaan. Kiitos tuesta <3

  • Kyllä munkin mielestä tässä on käytetty valtaa. Siis haloo kuusi minuuttia… Mä ymmärtäisin, jos väliä olis ollut se 60 minuuttia.

  • Hävettää porvoolaisena, mutta tällaista tämä täällä on. Esimerkkejä löytyy epäinhimillisyydestä parkkisakoissa, joita on kyllä makseltu (vapaaehtoistyötä tehdessä…)

    • Sama juttu, kun tälläinen maine on. Tämä oli oma aivan ensimmäinen sakkolappunen tällä, eli hyvinhän tässä onkin vuodesta 2007 mennyt ja nyt kolahti sitten meikäläisellä ja olisi tullut edes ansaitusti, kuin vääryydellä.

  • Lisään tuohon Hei me luetaan postaukseen laitetun tähän asiaan liittyvän lukijan kommentin tänne https://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2016/02/curiousnooran-hei-me-luetaan-haaste.html

    Lueskelin noita sun aiempia postauksia ja voi itku noita Porvoon pysäköinninvalvojia! Ne on suomen pahimmat! Ne väijyy ihmisiä, pysäköintisakon saa missä vaan kahdessa minuutissa ja sairaalan pihalla ne päivystää. Siellä olen saanut sakon itsekin kun en vielä omistanut kiekkoa ja kävin ekaa kertaa ja totesin että sieltä ei mistään saa ostettua ja lääkäriin oli pakko päästä… Kaikki tutut täältäpäin on muuten saaneet Porvoossa sakot. Ainakin yhdet. Missäään toisessa kaupungissa ei ole samanlaista pysäköinninvalvontaa!

  • SIIS MITÄ eikö tästä ole vielä juttua Iltalehdessä? 😀 Sinne! Ja Porvoon paikallislehteen, ilmiselvää huonoa PeeäRrää koko Porvoota kohtaan nämä älyttömästi toimivat pysäköinninvalvojat.

    • Sano muuta! Mutta vaikka on blogi, niin en kyllä omaa henkilökohtaista nassua halua mihinkään lööppeihin, kun ihmiset selvästi ovat niin raadollisia, että osa haukkuu eikä edes usko. Joten kyllä tämä minun taistelu oli nyt tässä ja kenties hävisin, mutta minun ei ainakaan tarvitse mitään hävetä.

      Huonoa pr:ää ja tunnettu fakta tämä. Ovat Suomen tehokkaimpia tai toisiksi tehokkaimpia. Luin oliko vuonna 13 vai 14 kirjoitettu 40 000 sakkoa eli noin 40-50 päivässä tässä pikkukylässä, ei mene jakeluun. Täällä kirjoitetaan sakkoja sanotaanko oikomalla hieman mutkia ja syytetään sitten autoilijaa. Jos kerran sakkoa tulee jopa niin, että käyt mittarilla ja sakko on ehtinyt jo tulla tai sitten tämä minun tapaus. Ihan olen jo loppu koko keissistä.

      Kivaa viikonloppua Panda <3

  • Kirjoitin tuonne aikaisemmin laittaneeni palautetta Porvoon kaupunglle. Tänään saamani vastaus oli niin tyly, etä eipä ole ihme jos parkkipirkotkin käyttäytyvät epäinhimillisesti. Taitaa olla helpointa muuttaa pois Itä-Uudeltamaalta. Kaupunginjohtajalle laitan vielä palautteen kunhan ehdin. Porvoon imago tosiaan kärsii erittäin pahasti tällaisesta. Tämä vastaus siis tuli laittamaani palautteesen johon olin linkannut myös tämän blogin. Iltasanomiin tai Iltalehteen tästä pitäisi myös kirjoitaa ellei joku ole jo ehtinyt tehdä sen. Matkahuollolta kannattaa myös kysyä, onko tosiaan joku henkilökunnasta pyytänyt tässä tapauksessa sakottamaan!!:

    "Hei,

    Kiitos palautteestanne!

    Pysäköinninvalvonta ei Porvoossa täytä rikollisuuden tunnusmerkkejä, vaan toimii nimenomaan kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta annetun lain mukaisesti. Kaupunki valvoo sopimuksen mukaisesti mainitsemaanne Matkahuollon pakettipalvelun pysäköintiä siten, että pyyntö virhemaksun kirjoittamiseksi tulee aina Matkahuollon henkilöstöltä. Heillä on tieto siitä,
    kuuluvatko pysäköidyt ajoneuvot pakettipalvelun asiakkaille vai eivät.

    Se, etteivät autot pysäköi suojatien eteen, on liikenneturvallisuuden kannalta erittäin tärkeää, ja sitä luonnollisestikin valvotaan. Asiakkaan oikeusturvaa parantaa se, että etäisyys mitataan ja ajoneuvot valokuvataan tilanteissa, joissa pysäköintivirhemaksu kirjoitetaan. Käytäntö on sama kaikissa kaupungeissa. Maksullisten pysäköintitapahtumien määrään suhteutettuna maksullisella alueella kirjoitettujen virhemaksujen määrä on noin 1 %, joten useimmat asiakkaat pysäköivät varsin mallikkaasti.

    Ystävällisin terveisin,

    Kuntatekniikka"

  • Kiitos kovasti tästä ja varmaan ketuttaa tälläinen mainos ja nämä ihmisten kommentit. Nyt taas nousee savua korvista, koska olen kyllä satavarma, ettei Matkahuolto liity tähän niin mitenkään, juurihan kävin heillä paketin toimittamassa ja sielläpä oli vielä erittäin sydämellinen palvelu. Luulenpa, että joudun antamaan tämän palautteen Matkahuollolle ja pyydänpä sitten sakon oikaisua heiltä tai korvausta mielipahasta. Hoh aika pokkaa vyöryttää tämä täysin erheellisesti annettu sakko Matkahuollolle! Eihän tuossa ole päätä eikä häntää, koska olin Matkahuollon asiakas. Kyllä se tämä virkaintoinen parkkipirkko oli joka tilanteessa sauhusi ja hänen toiminnaltaan halutaan kädet pestä kunnan puolesta. Mutta enpä ihmettele, että parkkipirkko on kyttyyntynyt ja tekee mielivaltaisia päätöksiä, kun työnantaja on mitä on. Tätä palautettasi voisi jopa kutsua "valehteluksi" ja aion mennä Matkahuoltoon ja ottaa asiasta selvää ja näyttää heille tämän kommentin. Mitenhän sitten suu pannaan.

    Kiitos tästä ja kyllä nyt taas suututtaa!

  • Kiitos kovasti tästä ja varmaan ketuttaa tälläinen mainos ja nämä ihmisten kommentit. Nyt taas nousee savua korvista, koska olen kyllä satavarma, ettei Matkahuolto liity tähän niin mitenkään, juurihan kävin heillä paketin toimittamassa ja sielläpä oli vielä erittäin sydämellinen palvelu. Luulenpa, että joudun antamaan tämän palautteen Matkahuollolle ja pyydänpä sitten sakon oikaisua heiltä tai korvausta mielipahasta. Hoh aika pokkaa vyöryttää tämä täysin erheellisesti annettu sakko Matkahuollolle! Eihän tuossa ole päätä eikä häntää, koska olin Matkahuollon asiakas. Kyllä se tämä virkaintoinen parkkipirkko oli joka tilanteessa sauhusi ja hänen toiminnaltaan halutaan kädet pestä kunnan puolesta. Mutta enpä ihmettele, että parkkipirkko on kyttyyntynyt ja tekee mielivaltaisia päätöksiä, kun työnantaja on mitä on. Tätä palautettasi voisi jopa kutsua "valehteluksi" ja aion mennä Matkahuoltoon ja ottaa asiasta selvää ja näyttää heille tämän kommentin. Mitenhän sitten suu pannaan.

    Kiitos tästä ja kyllä nyt taas suututtaa!

  • Piti vielä mainita, että olen kyllä vuorenvarma, ettei Matkahuollossa sisällä ole käyty kyttäämässä kun toimitin passin bussin mukana Helsinkiin, että millä autolla olin tullut. Johan on kyllä naurettavan nolo selitys, että kaikki onkin Matkahuollon syytä. Huhheijaa.

  • Juu, ilmoita ihmeessä Matkahuoltoon! Lähetin juttuvinkin tänään myös Uusimaahan, linkkasin heille blogisi (ehkä muutkin ovat jo tehneet niin, mutta mitä useampi vinkki sen parempi!)

    • Mies oli tänään maksanut sakon ja kyllä se oma taistelu tuulimyllyjä vastaan oli tässä. Yksityishenkilönä en haastatteluihin halua mennä, koska mitä luin ensin hevostalli sivuja, huomasin että sieltä tuli kävijöitä tänne, niin osa epäili, että olenko käynyt kampaajalla ja shoppailemassa. Epäilijöitä aina riittää, enkä tätä.postausta kirjoittaessani kuvitellut, että joku voisi ajatella edes noin. Niin en kyllä jaksa enempää asiam tiimoilta möyhätä vaikka tänään suutuinkin tuosta miten pestään kädet ja laitetaan Matkahuollon piikkiin koko sakko.

      Toivottavasti nämä asiat joskus muuttuu Porvoossa ja jos olet näitä muita kommentteja lukenut, niin onpahan Porvoon maine tässä parkkiasiassa aikamoinen. Että hieman kyllä kannattaisi miettiä tätä asiaa syvemmin.

      Aurinkoista kevättä ja oma auto oli tänäänkin yksityisessä parkissa Porvoossa ja yli 7e meni muualle kuin tuolle Kuntatekniikalle vai mille lie. Näin aion toimia jatkossa, pieni juttu, mutta kun ketuttaa.

Vastaa käyttäjälle Marika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud