Talvihirviö on selätetty!

Talvihirviö on selätetty!
Mies on todennut, että vaivun marraskuussa talviunille ja tottahan se on, talvella kaikki vaatii extrapinnistystä ja menee ns. läskiksi. Aiemmin helmikuu on ollut syväkauhukuukausi, mutta tänä talvena en paiskautunut helmikuun syvään tunneliin vaan oli tasaisen tappava talvi kaikkinensa. 

Kaikki viime kevään hyvä elämäntaparemppailussa on mennyt totaaliläskiksi ja sillä lailla hilpaa hiipien. Ensin yksi valkoinen leipä, sitten kaksi ja lopulta se tunne, kun farkut kiristää muualtakin kuin vyötäröstä. 


Sushia, kakkusia ja Lidlin kypäriä, siitä oli viime talvi tehty. Kuka syö puolikkaan kakun kolmessa päivässä. Kakkuset ovat ehkä huono asia, mutta nämä muut suorastaan kansanterveydellisiä. Sushin syöminen kuulemma ruokkii jodivarastoa jota muuten ei saa ravinnosta riittävästi, jos olen väärässä saa sanoa, itsepetoksena toiminut tuokin. Lidlin kypärät ovat nostaneet alhaisen verenpaineen normaaliksi, joten lootikko päivässä on pitänyt elämänlangassa kiinni. 😉


Toivottomuuden tunne kaiken aloittamisesta jälleen kerran riipii mieltä ja mietin kuka se ihminen oikeastaan on, kuka koko talven napsi hiilareita huuleen lainkaan miettimättä tai edes varmaan nauttimatta ja miten katkaista tämä tottumuksen kierre?

Maaliskuu kun aina koittaa, alan tuntemaan iloa ja onnea ja rintaan hiipii voimakas tunne, että pitkä painajainen on vihdoinkin takana, nimittäin synkkä pimeä Suomen talvi. 

Vaatekaapin pimeää on ollut.


Tämän talven traumatisoimana jo nyt hieman jännittää miten tuleva talvi sujuu, miten hiivin taas kolooni, löntystän hymyttömänä koiran kanssa puistossa, lenkin jälkeen ranskalaista patonkia huuleen ja kakkusia, niitä saatava joka päivä. Joku kysyy, miksi turmelen itseäni, miksi hoidan itseäni huonosti, mutta tuo talvella hiipivä synkkyys on merkillinen salaa saapuva haarniska, joka syö minut sisälleen aivan tahtomatta. 

Nyt on tosiaan maaliskuu ja katson taas kauas taakse yhtä menetettyä talvea ja joltisenkin inhoan talvihirviötä tuota ilmeisesti minuuteni toista puolikasta. Haaveilen talvikuukausista etelässä, kirkasvalolampusta, jostain apukeinosta,  jottei enää jatkossa talvi syö minua suihinsa. 

Auringon valo kun koittaa,
alkaa tehdä terveellisempiä herkkuja mieli.

Helmikuussa olen yleensä vajonnut täydellisesti suon silmään, mutta luulen, että tänä talvena minut pelasti Right Connectionin Sirpa, joka luki jonkin aiemman itsesäälipostaukseni ja lähetti postipojan mukana salama seepran lailla minulle Ginsemaxia. Uskon, että tuon avulla, helmikuusta ei tullut se lopullinen naula talven kuohitsemaan kroppaani vaan selvisin helmikuusta jo melko hyvin ja maaliskuussa olo on ollut energinen ja reipas. 


Pari viikkoa Ginsemaxia syötyäni olo alkoi muuttua kohisten
ja uskon, että juuri Ginsemaxin vuoksi en vaipunut
Darth Vaderin tapaan pimeän puolelle. 

Olen syönyt koko talven paljon eri vitamiineja ja uskon, että niiden vuoksi esim. lapsen influessa tarttui minuun parin päivän nuhalla ja lämmöllä. Vitamiinit todellakin auttavat flunssaan, mutta mikä auttaa mieleen ja valon puutteeseen ja talviturkkiin verhoutumiseen mitä enemmän ikää tulee lisää. Ensi talvena aion ottaa tuon Ginsemaxin jo syksyllä avuksi, koska olen varma, että se auttoi selviämään helmikuusta kenties hieman maaliviivaa hipoen ja räpiköiden, mutta kuitenkin tuntui erittäin paljon paremmalta kuin ikuinen helmikuun musta. 


Nyt on taas aurinko rinnassa, mitä nyt Onnin sokeritauti hieman kiikutti venettä, ukkelin vanhempien vakavat sairaudet kuluttavat ukkelia ja toki koneiden ja autojen ketjureaktiomainen sarjatsemurha on hiertänyt hiekkapaperin lailla. Mutta nämä eivät ole mitään verrattuna siihen, että pari tuttavaa on viikon sisällä saanut niitä pahimpia suru-uutisia ja olen joutunut taasen peilaamaan omaa elämääni, että vaikka talvi olisi kuinka avaruuden äärettömyyden kaltainen tyhjä, perhe voi hyvin ja olen elossa siinä tyhjiössä. Moton ”onhan päivä vielä huomennakin”, voisi muuttaa ”onhan päivä vielä maaliskuussakin”, sillä nyt kevättä kohden ja josko sen ranskanlimpun jaksaisin jättää kokonaan pois, energian kohisten lisääntyessä valon voimaannuttamana (yäk voimaantua on vähän muotisana, kyllä minä nyt taas niin voimaannuin, hyi) ja lopettaisin tuon hyljereaktion ja lakkaisin keräämästä rasvakerrostumaa pimeää aikaa varten… Muuten kolme pistettä nuorten mielestä on merkki keski-ikäisestä tekstin takana, en ymmärrä miksi, tuossa yhteydessä pisteet kuvaa epävarmuutta ja nöyrtymisen hiljaisuutta muutoksen alkutaipaleella. 

Onko teillä olo jo parempi, nyt kun valoisuus on huomattavasti lisääntynyt, miten selätätte talvimasennusta, oletteko käyttäneet Ginsemaxia? 


Pääsiäiskynnet on lakattu,
mutta milloin saan haukkaista palasen pupua?

Elämän pienet hassutukset ja suloisuudet tuovat iloa elämään.
Onneksi suklaariippuvainen en sentään enää ole,
tilalle on vaan tullut niin paljon muuta. 



Sydämellistä perjantaita kaikille <3

*Ginsemax Hankintatukku sponsored

Lisää Ginsemaxista voit lukea täältä 


56 thoughts on “Talvihirviö on selätetty!”

  • Talveksi lisään vitamiineja, ei tämä keski-ikäinen enää pärjää ilman niitä.
    Milsi herkut maistuu paremmalta talvella?
    Hylkeet nurkkaan ja kevät aurinkoa etsimään.
    Ihanaa pääsiäistä ihana Tiia ♡

  • Nythän se väsymys vasta alkaa.. Talven olen pirteä ja nyt mennään taas vauhtia kohti väsymystä, joka helpottaa heinäkuussa päivien lyhetessä 🙁 – Emäntä

  • Anteeks tuo äskeinen kirjainsotku. Mun kokeiluni tabletilla, reistaa. Ihania kuvia, tekis mieli syödä ne itsekin.

    • Ei haittaa, hih yritin täällä hetken pähkäillä mitä tuo kirjainlyhennys tarkoittaa, mutta homma selvisi. 😉 Kiitos kovasti ja aurinkoa sinne <3

  • Minä todella tarvitsisin vitamiineja en vain ole saanut niitä edelleenkään hankittua, laiska minä. Nyt tosin alkaa mieli parantua ja uutta energiaa virrata kun kevätaurinko näyttäytyy.
    Täytyy varmasti kokeilla ensi syksynä sekä talvena noita vitamiinea jos niistä olsii jotain apua, masentavalle pimeän ajalle.

    Ihania kuvia ja kakkusia! Mukavaa pääsiäisen aikaa teille ja toivotaan , että appivanhempasi voisivat hyvin.

    • Ihan sama täällä, miten jännää on herätä maaliskuussa synkästä unesta ja nyt on virtaa, suursiivoukseen ja kaikkeen ja riemu rinnassa. Eipä ollut vielä helmikuussa, höh.

      Ihanaa pääsiäisen aikaa ja kiitos kovasti toivotuksista. <3

  • Marraskuussa otan yleensä talven ensimmäisen vitamiinikuurin, jonka avulla selviän hieman eteenpäin. Tänä talvena vitamiinien popsiminen jatkui maaliskuun alkupäiville. Tuntui, ettei talvi ja pimeys lopu ikinä. Minulle on ehkä kaikkein kamalinta jatkuva pimeys. Silloin haluaisin vain käpertyä peiton alle ja antaa päivien kulua ohitseni.
    Ihanat kuvat tässä postauksessa. Kaikkea kaunista katseltavaa.
    Iloista Pääsisäistä! <3

    • Ihan samalta kuulostaa, voisin vain popsia kakkusia ja tuijottaa tylsänä leffoja. En oikein tykkää itsestäni talvisin, enkä juuri nyt, kun vararavintoa on tullut kerättyä useamman kilon verran. Mutta josko se tästä, koska kevät tulee kohisten.

      Kiitos kovasti ja ihanaa pääsiäistä <3

  • Mulla on joka talvi kans jonkinasteinen synkkyyden aika. Ei pelkästään se pimeys vaan kylmä ja märkä. Pimeetä parannan kynttilöillä syksystä jouluun, sen jälkeen odotan päivän pitenemistä ku kuuta nousevaa. Kylmää ja märkää inhoon kaikkein eniten ja tiätysti siihen kuuluu lumi ja pakkaset. Olenki sanonu, että oon entises elämäs varmaan asunu josain lämpimäs, vaikka Intias (sinne tahdon aina udestaan). Ginsemaxia en oo ottanu, mutta epämääräset määrät vaikka mitä vitamiineja ja osittain varmaan yliannostaen 😉 Mutta… empä oo pahemmin kipeenäkä ollu. Iän myätä alkaa oleen vähä helpompaa kestää talvi ja pimee ku odottaa uutta mökkikautta. No, eiköhän se silti tästä tääki talvi antaudu ja päästään taas elään täysillä.

    Kuka ny ei tollasiin herkkuihin sortuis… kerran täälä elellään, ni miks sit kiusata niinki hyvää kaveria ku itteensä 😉

    • Ei ole suomalaista etenkään tämän ikäistä tarkoitettu taaplaavan pimeydessä. Uskon, että talven antautuminen on ihan ovella ja näillä näppäimillä tulee kevät, mutta tuleva talvi jo hirvittää, mutta nautitaan ensin kesästä. <3

      Hih niinpä, kerran eletään ja kakut tulevat suoraan paratiisista. <3

  • Kun ikä tulee lisää, talvet vaan pahenee. Yleensä sitten helpottaa, kun jalan alla on sula maa ja kasvun ihmettä ihailemaan.
    Nyt täytyy etsiä kantoliina, että ei vatsaansa kompastu liikkuessa. Naama on kuin haamulla, ainoastaan silmäpussit loistaa majakan lailla. Onneksi on nuo kaupan kaukana, että ei aina kakkusia pääse hakemaan. Miehen päivien jälkeen pakkasessakin on niitä liikaa. Mutta mikäs pahan tappaisi eli eikun tuut päin 😉
    Mukavaa pääsiäisen aikaa ja iso kasa kakkusia! Kerranhan täällä vain eletään 🙂

    • Marketta, täälläkin tarvitaan kantoliinaa, voi höh meitä. 😉

      Hih niinpä ja voi hitsi vieköön, miksi en varannut pääsiäiseksi kakkusia, on kyllä niin ontto olo nyt. Ihanaa pääsiäisen jatkoa <3

  • Sitä luuli jo aloittavansa sokerilakon, mutta sparraaja meni Pariisin matkansa takia puihin ja nyt on pääsiäinen, joka on täynnä suklaata, sitten sapuu vieras kaukaa ja pitää laittaa herkkuja ja sitten onkin jo viideksi päiväksi lähtö äidille, jossa kaiken määrittävät kahvipöydän makeat herkut….Tuntuu toivottomalta, mutta silti vähän valoisalta, kun kevät kurkkailee jo sohjolumen alta puutarhassa.

    Kaunista ja rentoa pääsiäistä sinulle Tiia<3 Minäkin alan nyt laittaa pääsiäiskynsiä…

    • Niin just tämä, sitten tulee kevään juhlia ja kesä jne. Sama täällä, nyt on jo toivoa rinnassa. <3

      Ihanaa pääsiäisen jatkoa Leena ihanuus <3

  • Itsellä kyllä tuo valon tarve on suuri. Keväällä kun sitä taas alkaa näkymään niin siitä saa oikein tehobuusteja ja energiaa 🙂

    Rentoutavaa päääsiäistä <3

  • Minä en syö vitamiineja. Joskus pakotan itseni d-vitamiinia ostamaan, kun kuulemma keski-ikäiset naiset sitä talvella tarvitsevat. Kaksi päivää suunnilleen muistan sitä ottaa, ja sit ne jää vanhentumaan. 🙁

    Miten minä vanhana motoristina en ole huomannut Lidlissä noita mopokypäriä? Kysyn vaan!

    Oikein mukavia pääsiäisenpyhiä teidän perheelle!

    • Juu niiden muistaminen on ihan mahotonta hommaa ja olen sälyttänyt vitamiinien napsimisen aamupalan yhteyteen. Hih nyt Lidliin ja kypäriä ostamaan, ne vie kielen mennessään.

      Sydämellistä pääsiäisen jatkoa Marketta <3

  • No voi sinua <3 Kaikki surut ja huolet niin kuluttavat voimavaroja.

    Kevät tullee, se on varmaa 🙂 …vaikka aika talvista vielä onkin. Minä taidan olla vähän tällainen harvinainen luolamiehen kaukaissukulainen, nautin talvesta ihan hirveästi!! Ulkoilua paljon, kasvisruokaa: etenkin vihreitä kasviksia ja vihanneksia. Olen vaihtanut vehnän tattariin, se ei tee kökköoloa. 🙂 Niin ja on liuta lisäravinteita (maitohappobakteerit, Strath, vahva kalaöljy, D-vitamiinia iso annos, erilaisia öljyjä). Musiikkia, kukkia ja venyttelyjä. 🙂

    Jaksamista ja levollisuutta sinulle. <3

    • Ihanaa kun tykkäät talvesta ja niin me ihmiset olemme erilaisia. Liekö se sitten se pimeys laskee serotiiniarvoja tai ainakin jotain arvoja, kun olo on niin voimaton. Ginsemax kuitenkin teki sen, etten helmikuussa ollut jo ihan masennuksen selättämänä vaan olo alkoi kohoamaan.

      Vitamiinisarja ja musiikki, kukat ja venyttely kuulostaa täydelliseltä hyvinvointisuunnitelmalta. <3

      Oikein ihanaa pääsiäisen jatkoa <3

  • Minä vaivun horrokseen jo lokakuun loskakeliillä ja tammikuulla melkein hankin aamukamman repiäkseni piikin joka tammi- ja helmikuun ajan ensitöikseni herättyäni ☺☺
    Vitamiiniä on tällä ikää pakko syödä, muuten sitä ihan luhistuu ☺
    Ja mitä tulee kakkuun, niin mulla koko kakku ei kahta päivää kauemmin kestä ☺☺

    Ihanat pääsiääs kuvat, kynnet, puput, suklaamunat kaikkineen ♫♫
    Kivaa ehtoota Sinulle Tiia ~♥~♥~

    • Hihi aamukampaa on täälläkin räpelletty ja viimeistään marraskuussa alkaa syöminkikinkerit ja lokoilu. Hih no kakku voi mennä päivässäkin. 😉

      Ihanaa pääsiäisen jatkoa ihanuus <3

  • Kyl tää pimeä kausi vaan syö ihmistä! Itse koen herääväni eloon aina keväisin <3 Pikkuhiljaa siis tömistellään jo tomuja pois <3 Tänään auringon paistaessa oli jopa aivan voittamaton olo (silmätulehduksesta huolimatta)!
    Kyl se tästä <3 Ja ihanaa pääsiäistä <3

  • Ihanaa, että on valoisampaa. Kyllä on heti pirteämpi! Taidan mennä ensi talvena talviunille =). Mukavaa pääsiäistä.

  • Ihania kakkuja 🙂
    Ymmärrän olosi, en ole talvi-ihmisiä.. Valon puute saa väsymään ja keväällä valon lisäys taas virkistää, kesällä olen ihan eri ihminen..
    No täällä tropiikissa ei ole mitään vuodenaikoja ja valon määrä aiheuttaa sen, että olen energisempi. Nyt hyppään talven yli ja palaan muuttolintujen mukana. Pelkään talvea ja kylmyyttä… Varaudu ensi talveen niin, että varaat matkan jonnekin aurinkoon.. viikko tai kaksi auttaa kummasti jo! Mukavaa pääsiäistä!

    • Sydämellisesti tervetuloa muuttolintujen mukana ja ihanaa on viettää auringossa talvet, vaikka yöt ovatkin pimeitä, niin täällä ovat päivät sysimustia!

      Näin se olisi tehtävä, jos viikonkin talvella aurinkoon pääsee, niin helpottaa kummasti.

      <Mukavaa pääsiäisen jatkoa Marre <3

  • Mitä on Lildin kypärät, vai miten sie nyt kirjoititkaan? 😀
    Minusta tuntuu etten voi enää edes katsoa herkkuihin päin jos aion mahtua muihinkin kuin collegehousuihin. Jokainen syöty suupala on niin vyötäröllä ja reisissä, hitto soikoon. Miksi toiset saa syödä mitä haluaa, niinkuin esimerkiksi työkaverini joka on ainakin kaks metrinen kaunotar, pitkällä paksulla vaalealla tukalla varustettu. Sen iltapalaankin kuuluu viineri ja pulla, sit se honkankolistelija on laiha ku mikä. Sairaan epistä. Ollaan silti kavereita ton hongankolistelijan kanssa, vaikka kuulostankin katkeralta <3

    • Ne on lakritsiviinikumimakeisia kait, tai lakuirtareita, sellaisia kumimaisia, toooosi hyviä, ihan koukussa. En uskalla edes laskea monta lootikkoa on mennyt, mutta jos vaikka 20kk lokakuusta asti, niin huhhhuh.

      Juu ihan sama täällä ja monta hoikkaa kamua on, ei mene onnen lahjat yksiin, mutta luulen, ettei ne kamut ahmi niin paljo kypäriä, hih.

      <3 ei kuulosta katkeralta vaan normaalilta naisen rehdiltä tilitykseltä <3

  • Helmi/maaliskuun vaihteessa alkaa pahin kooma helpottaa. Kun ensimmäiset lumikellot puskevat hangen läpi, alan uskoa pimeyden väistyvän. Talvi on liian pimeä, liian pitkä, liian raskas. Onneksi valon määrä lisääntyy ja mieliala nousee.

    • Ihan kamala on Suomen talvi ja koko ajan pidempi, mistä se johtuu, kun silti vuodet vaan viuhuu ja eritoten kesät.

      Onneksi nyt on mieli alkanut nousemaan, kyllä se Lumo tästä <3

  • Täällä myös yksi, joka on alkanut nyt maaliskuussa pikkuhiljaa taas heräillä eloon.. Olen tuossa pohtinut, että tuo kaamosmasennus taitaa vuosi vuodelta vain pahentua – tai en ainakaan liiemmin muista tästä nuorena kärsineeni!? Auringon näyttäytyminen on kylläkin aina tuonut sitä extraenergiaa ja niin myös nyt 🙂

    Ihanaa pääsiäistä! <3

    • Juu en nuorena miettinyt oliko yö vai päivä, eikä vuorokauden rytmit tuntuneet missään. Nyt menee yöunet pienestä ja pimeys väsyttää ja valtaa mielen. Kurjaa, ettei vanhuus tule yksin.

      Ihanaa pääsiäisen jatkoa <3

  • Pikku hiljaa on keväinen pirteä mieli ja fiilis tännekin löytänyt 🙂 Aurinko on kauniisti paistanut pari päivää niin saa hymyn huulille…Minulla on nyt ollut joku outo inspiraatiopuuskahdus ja olen miettinyt ulos kaikkea kivaa sisustelua jotka keväällä/kesällä voin sitten toteuttaa.Ajattelin istuttaa kukkien siemeniä ja yrittää niitäkin kasvatella meidän iloksi ensi kesäksi 🙂 Ihanaa pääsiäisen aikaa <3

    • No niin siitä se lähtee, jetsulleen ne inspikset kuuluu tähän kevääseen ja auringon tuloon. Ihan mahtavia kylvöhetkiä, jahka pääset hommiin. 🙂 Ihania pääsiäispäiviä <3

  • I hear you… Tämä talvi oli tavallistakin vaikeampi. Ehkä se oli se alkutalven lumettomuus ja jatkuva pimeys ja märkä… Lumi tuo sentään vähän valoa, mutta koko alkutalvi yli joululle oli pelkkää lokakuuta. Pimeää ja pimeää, vähemmästäkin masentuu. Tämä tosiaan tuntuu vanhemmiten vain pahentuvan, vaikka kuinka ottaisi vitamiineja ja söisi suht terveellisesti. Ehkä tosiaan pitäisi jättää kokonaan sokeri ja valkoinen jauho? Oispa tähän joku vippaskonsti millä näistä talvista selviäisi! Toivottavasti Onnin sokerit talttuu lääkkeillä. Kaunista ja VALOISAA pääsiäistä<3

    • Juu ehkä johtui siitä, että oli synkkä ja pimeä alusta asti. Ja juu kyllä tämä koko ajan vaan pahentuu ja toisaalta unen tarve on pienentynyt, mutta väsymys on talvisin kasvanut.

      Kiitos kovasti toivotuksista ja oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa <3

  • Kärsin joskus nuorempana enemmän talven kaamoksesta. Nykyään (voi olla, että myös johtuu mun ruokavaliostani)… en enää kärsi samalla tavalla. Tosin kyllähän muhunkin joskus voi iskeä väsymys, mutta ei enää niin, että kestäisi koko talven 😉 Aurinkoa pääsiäiseesi 😉

    • Ehkä se juuri on se kokonaisvaltainen terveellinen ruokavalio mikä pitää vireessä ja ehkä se vehnä väsyttää ja sokeri myös. Kiitos samoin Maijuliini <3

  • Huomaan valon lisääntymisen aina keväällä. Sitä tuntee olonsa edes ajoittain pirteälle ja kuinka hyvältä ihan mikä tahansa tuntuukaan auringon valossa, kun on pitkään tarponut näkemättä päivänvaloa. Marras-tammikuu ovat raskaat. Helmikuun pelastaa mahdollisesti hiihtokelit.

    Iloni keväästä jää yleensä lyhyeksi, kun toukokuussa päälle pukkaa paha siitepölyallergia ja sitten vietän taas sisäelämää 🙁

    • Rva Kepponen sama täällä, kaamea koivun siitepölyallergia, mutta viime vuonna oli maltillinen, mutta sitä edellisenä vuonna aivan kamala. Lääkäriltä sain nyt moninaista apua, Duactin ja jonkun uuden nenäsuihkeen muodossa, joka oli aika hintava mutta tosi tehokas. Siihen vielä allergialääkkeet, niin viime toukokuu meni yllättävän mukavasti. Pelolla odotan tulevaa, yleensä vappuna aina alkanut.

      Zemppiä ja mukavia pääsiäispäiviä <3

  • Yritin aiemmin kommentoida kännyn välityksellä mutta ei se sitten onnistunutkaan jostain syystä. Ja voih, en kyllä mitään "hyviä neuvoja" antaisikaan kun itse rakastan talvea ja kaamosta kuten olen blogissakin hehkutellut. Toivottavasti voit jo keväämmin 🙂 Jokatapauksessa olen tainnut ennenkin suositella sinulle sitä kirkasvalolamppua ja no, yksi kultainen neuvo kuitenkin ensi talven varalle: Bongaa ensi talvena joka päivä yksi pieni kaunis asia, olkoon se lumihiutale tai kuihtunut lehti mutta yritä löytää joka päivä jokin kaunis pieni juttu sielusi kätköihin niin keväällä sinulla on niitä sylikaupalla ja kaikkein parasta, niistä ei tarvitse pyyhkiä pölyjä 😉
    En muuten minäkään ole nähnyt noita mopokypäriä joten Lidliin tästä, mars! Siinä pakkauksessahan näkyy olevan myös samanlainen retrokypärä klaseilla kuin mulla 🙂

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud