Hullut päivät ja Medex kauneusklinikka Stockmannilla!

Tänään on se tietty päivä milloin monet villiintyy eli Stockmannilla alkaa Hullut Päivät. Myönnän olen villiintynyt siellä hyvin monet kerrat itsekin ja mukaan on tarttunut Samsonite matkalaukut, vaatteita, Method pesuaineita, leffalippuja, Herkussa on ollut aina pakko käydä ja olenpa ostanut Stockmannilta kauneudenhoitopalveluja edullisempaan hintaan. 

Ajattelinkin nyt näin hullaantumisen päivän ja lähestyvän äitienpäivän tiimoilta vinkata Medex kauneushoitolasta joka sijaitsee Stockmannin yläkerrassa. Pääsin Medexille kasvohoitoon blogin puolesta, mutta itse ketju johon kuuluu Thann Spa myöskin on jo tullut tutuksi useamman käynnin aikana. Miehelläni on ollut tapana antaa lahjaksi Thann Spa:n lahjakortti ja olen käynyt mm.erilaisissa hieronnoissa, peräti kolmenkin tunnin kestoisessa ja esim.käsi-ja jalkahoidoissa. Thann Spa on ollut suosikkipaikkani, sillä thaimaalaiset hierojat osaavat hieroa riittävän voimakkaasti ja esimerkiksi kolmen tunnin hieronnassa ehtii hieroa jalat, hartiat, selän ja päänahan pieteetillä. Huoneen sisustus on maanläheinen ja kaunis ja on oma huone, vaatekaappi ja suihku jossa saa aivan rauhassa riisuutua ja käydä hieronnan jälkeen suihkussa. Tälläisenä yksityisyydestä pitävänä ihmisenä nämä seikat ovat aivan erityisen huomionarvoisia eli ihana oma rauha. 

Thann Spa:n kanssa samaa yritystä on myös uudempi kauneushoitola Medex, jossa keskitytään laadukkaisiin kasvohoitoihin ja tälläisen minäkin sain myös Medexin kutsumana kokea. 

Minulle tehtiin Medex Anti-Age kasvohoito 

Hoito aloitettiin kasvojen puhdistuksella, jonka ideana on vahvistaa ihon luonnollista suojausta. Medex puhdistus ei ainoastaan poista likaa ja meikkiä kasvoilta, vaan se tasapainottaa ihon pH-arvoa ja avaa ihohuokosia. Näin ollen hoitovoiteet ja tehoaineet pääsevät imeytymään syvemmälle ihoon. 

Seuraavaksi tehtiin syväpuhdistus Deep Clean aineella, tuotteessa on kamomillauutetta ja puhdasta merilevää, joka tekee ihon sametinpehmeäksi. 

Kolmas vaihe oli kuorinta, jonka avulla kuolleet ihosolut poistettiin, sekä aktivoitiin ihon toimintoja syvemmältä. Kuorinta tehtiin entsymaattisella kuorinnalla, jonka ideana on helpottaa ihon uusiutumista vielä hoidon jälkeenkin. Kuorinnan jälkeen imeytettiin tehoaineita ihoon rentouttavalla anti-age hieronnalla, jonka avulla aktivoitiin sidekudosta ja näin saatiin ihosta heleä ja kimmoisampi. Tuotteiden imeytymistä tehostettiin vielä anti-age naamiolla, joka ravitsee ja vahvistaa ihoa kiinteyttävän kollageenin avulla. Lopuksi laitettiin kasvoille tehoseerumi, mikä kirkasti ja ravitsi ihoa, sekä voide, jonka avulla parannettiin ihon kosteustasapainoa. 

Rehellisesti sanottuna iho näytti hoidon jälkeen uskomattoman heleältä ja tämän hoidon myötä ymmärsin, miten pintakuiva oma ihoni on, sillä hoidon jälkeen iho tuntui kosteutetulta ja kimmoisalta. 

Menisinkö uudelleen, kyllä menisin ja äitienpäivälahjaksi kasvohoito Medexillä ja hieronta Thann Spa:ssa olisi henkilökohtaisesti unelmien täyttymys. Kasvohoidon heleyttävä vaikutus kesti pitkään, eikä kyseessä ollut hetkellinen tuhkimoefekti. Lisäksi hoito oli täysin kivuton ja nimenomaan rentouttava. 


Medexillä tehdään myös manikyyrejä, geelilakkauksia, sokerointeja jne. Aika mahtava idea voisi olla Hulluilla päivillä käydä rentoutumassa  hoidoissa ja hoitaa täsmäiskuna vaikka sääret kevätkuntoon. Äitienpäivä on myös tulossa ja omat lahjatoiveet nykyään ovat aina elämyksellisiä, eli kasvohoitoa tai hierontaa tai mieluiten molempia. Tavaraa on jo riittävästi, mutta itseään ei voi hemmotella koskaan liikaa. Toivottavasti mieheni lukee tämän myös. 😉


Huomioonpantavaa oli vielä, että Medexillä hoidon teki todella suloinen Amanda ja koko hoitokokemuksesta jäi erittäin positiivinen ja myönteinen tunnelma. Ihminen hoidon takana on avainasemassa, koska rentoutuminen kiireisessä arjessa ei ole aina helppoa. 


Sydämelliset kiitokset Medexille kutsusta, oli ihanaa. ”If royal class is your style”, Medex on oivallinen paikka sinulle. Nyt hip hurraa tällä viikolla Hullareille ja must listalla toki myöskin on haamumunkit ja kenties jotain muutakin. 


Onko Medex tuttu kauneushoitola sinulle, olisiko mukavaa tehdä kaikki saman katon alla eli käydä Stockmannilla ostoksilla, syömässä ja kasvohoidossa?


Hyviä hullareita kaikille ja teille jotka hullareille ette mene, oikein aurinkoista keskiviikkoa. 🙂


MEDEX

Medex Beauty Clinic-kauneushoitola
Stockmann Helsinki 7.kerros
Aleksanterinkatu 52 B
00100 Helsinki


Ajanvaraus 020 703 2513 tai Online ajanvaraus www.medex.fi






32 thoughts on “Hullut päivät ja Medex kauneusklinikka Stockmannilla!”

  • Hemmotteluhoidot on aina tervetulleita. Itse haaveilen tällä hetkellä että saisin kesäksi ripsen räpsyttimet. Sellaiset inhimilliset.

    • Niillä olisikin kesällä kiva olla, koska ei tarvisi meikkiäkään kun kesä ruskettaa ja ilme olisi kirkas. 🙂 Toivottavasti saat räpsyttimet. 🙂

  • hemmotteluhoidot on tosiaan tervetulleita. sopii kaikille esim lahjaksi tai itse ostaa itsellen hoidon kuin hoidon.

    • Näin on Aki ja olen miehellenikin antanut hierontalahjakortin lahjaksi. Erittäin toivottu lahjaidea ja monestihan itse omasta hemmottelusta tulee tingittyä.

      Kivaa päivää. 🙂

  • Ainakaan minä en muista hemmotella itseäni tarpeeksi. Aina vainpuhun, että pitäisi mennä jne…mutta AINA tulee jotain muuta ja muiden tarpeet edelle…huoh.
    Hulluille päiville en mene, joutuu vieä mummojen jyräämksi ;D Tyttäreni kummitäti on kertonut myyjän näkökulmasta Hullujen päivien touhuista…tädi minkkiturkeissaan tappelee jostain kaulaliinasta ja ihmiset ostaa hullun kiilto silmissä kassikaupalla kamaa vain koska se on (muka) halpaa….
    Tiedän että siellä on paljon myös hyviä juttuja, mutta eihän sitä tiedä mistä itsensä löytää, kun nyt viikonlopuksi Helsinkiin suuntaan 🙂
    Aurinkoa päivääsi!

    • Juu sama olisi täällä, ellen olisi mieheltä saanut niitä synttäri/itienpäivälahjoiksi. Juu hullareilla teen täsmäiskut, enkä mene sinne nauttimaan, se on sellainen tietyt jutut haen ja se on siinä. Meno on ajoittain hullua, mutta monet hinnatkin ovat kyllä hulluja. Erityisesti Herkusta saa kaikkea hyvä.

      Aurinkoa sinun päivään <3

  • Kuullostaa ihanalta ♡
    Mulle täysin uusi juttu että Stokalla on kauneushoitola, johtuen varmaan siitä että aika harvoin käyn Hesan Stokkalla mutta joskus:)

    ihanaa loppuviikkoa♡

    • Juu siellä on ja myös tuo Thann Spa ja hei esim.Instrumentariumkin, eli vaikka mitä löytyy samasta talosta, siellä voisi asua vaikka koko päivän.

      Ihanaa loppuviikkoa sinulle. <3

  • Oih! Hemmottelut on aina ihania! 🙂 Mä en oo kyllä vielä kertaakaan käynyt kasvohoidossa. Sinne on siis mentävä!!!

    • Kyllä sun on se koettava ja aah siellä myös hierotaan, ei ole vain kasvojenhoitoa, vaan niin paljon kokonaisvaltaisempaa hemmottelua. <3

    • Oi kävitkö jo, juu ja sama aina Herkussa pitää käydä ja kaikkeahan sieltä löytyy ihan villin'. Ja nyt sitten varamaan hemmottelua <3

    • Juu monesti jää kummasti oma itse hoitamatta vaikka siitä saa hehkua iholle ja vielä hyvää mieltä, joka kantaa pitkään. <3

  • Kolmen tunnin hieronta, mä en varmaaan osaisi sen jälkeen enää kotiin. Kuulosti ihanalta, joten kiitos tuostakin vinkistä! 😀

    • Se oli jotain uskomatonta, ukkeli oli kyllä megafiksu, että antoi sellaisen lahjan! Hieronta oli niin hyvä ja rentouttava, etten unohda sitä koskaan ja aidosti kerrankin tuntui, ettei aika lopu kesken. 🙂

  • Ihana päivä sulla ollut 🙂 Hemmottelu/terveyshoidot on niin ihania saada ja myös yhtä ihania antaa läheisille lahjaksi. Kaikki me tarvitsemme välillä hemmottelua/hoitoa <3

  • Oioioi, mä rakastan hemmotteluhoitoja. Vähän eri fiilikset kuin mikroneulauksessa 😀
    Varmasti tuntui taivaalliselta.

    Juu, hullareilla käytiin ja parit Iitalan kahvikupposet lähti mukaan 😉

    • Luulen, että mulla jää se mikroneulaus kokematta, vaikka iho näyttäyisi sen jälkeen kuinka upealta tahansa. Tykkään enemmän vahvoista hemmotteluhoidoista esim.ihan hemmotteluhoidoista. 🙂 Ooh ihanaa, onko ne siellä tarjouksessa. Ostin eilen Satumetsä mukin, koska aion nyt kyllä kerätä kaikki ne isot Iittalan mukit eli Taika mukit eri väreissä. 🙂

  • Kasvohoidot on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kävin itse tänään kuiskauksen Heidin ihanassa käsittelyssä.

Vastaa käyttäjälle maiju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud