Keräilijähullu raottaa ovea!

Keräilijähullu raottaa ovea!

Jossain kohden utelin täällä, että kiinnostaako jääkaappimagneettipostaus ja joitain hyväksyviä kommentteja muistan lukeneeni, joten tässä se tulee, hullun keräilijän postaus. Meillä on kaksi jääkaappia, joista punainen Smeg on haaveitteni jääkaappi ja sijoittunut leffa/kirjastohuoneeseen. Pullean ja isohkon muotonsa vuoksi, ei mitoitu keittiöön, mikä on harmi. Onneksi Smegin ovi on muovia, onneksi ja onneksi, olisin toivonut sen olevan coolia rautaa, muovista tuli hieman pettynyt ja halpis olo. No joka tapauksessa muoviin ei magneetit tartu, joten en ainakaan ole päässyt pilaamaan Smegin punaista ulkokuorta magneeteilla. Koko leffahuone on epämääräisessä tilassa tällä hetkellä. Lapset ovat siirtäneet lelujaan, mm. Disneyn prinsessalinnoja ym. leffahuoneeseen, enkä raaski niistä luopua. Mutta Mikki Fantasia hahmo on oma 40-vuotislahja ukkelilta ei lasten leikkikalu. ;)Mattokin on vääränlainen ja olemme täydellisen maton etsinnässä. Mutta joka tapauksessa leffahuone, on tällä hetkellä levottomassa välitilassa, en ole siihen tyytyväinen, mutta ah onpa jotain mitä tuumia ja minne toteuttaa haaveitaan. 

Lupaamaani magneettipostausta olen siirtänyt ja siirtänyt, koska jääkaappinurkkaus on keittiön pimein nurkkaus ja magneettien kuvaaminen on ellei mahdotonta, niin vähintään haasteellista. Valkoinen jääkaappi oli jo aikaisemmassa kodissa niin tylsä, että päätin aloittaa magneettien keräämisen ja miten kivaa oli kun oli mitä kerätä ja miten tylsää on nykyisin bongata ihania magneetteja, kun ne eivät enää jääkaapin oveen mahdu! Olen saanut keräilyni päätökseen ja se on aina sekä iloinen, että haikea asia. Jos lasketaan magneeteille hintaa, n. 4e kpl, niin voisi todeta, että magneettijääpille on tullut vähintään yhtä paljon hintaa loppupeleissä kuin Smegille ja se on aika hurja juttu. Magneeteilla ei taatusti ole edes mitään jälleenmyyntiarvoa, Smegillä sentään ehkä hieman. Mutta eihän keräilyinnostusta koskaan punnita rahassa. 🙂 Tosin jos aloitat keräilyn muulla kuin sydämellä, voit olla taloudellisesti harkitsevaisempi. 


Parhaat jalokivet magneettien suhteen ovat löytyneet toki ulkomailta, koska niissä on fiilis, tätä en Suomesta saa. Barcelonasta on tullut useammalla reissulla löydettyä monen monta magneettia ja Lontoohan on oikea magneettien aarreaitta. Viime reissulla tuli hankittua Lontoosta Tähtien Sota magneetit, jotka ovat suuria aarteita, kuten Winston Churchill magneetti. Ukkeli on tuonut tuliaisiksi eri reissuilta magneetteja ja John F. Kennedy museosta tuotu magneetti on myöskin yksi muistojen helmi. Helsingissä Espan enkelit on ollut magneettien kotimainen aarreaitta. Täydellisen onnistumisen tunnetta magneettien suhteen on tullut koettua euron kirpparilöydöillä. Onhan se aivan eri hankkia magneetti eurolla, kuin neljällä eurolla. 


Lontoo magneetit ovat tulleet ystävältä kivassa rasiassa ja yksi suosikkeja Frosted Flakes Tikru eri ystävältä myöskin. Muistan myös joka ikisen magneetin ulkoa, joten virheostomahdollisuuksia ei ole ollut. Jääkaapilla nujuaa koira ja lapset ramppaavat, joten tokihan etenkin teräsmallisia magneetteja saa koko ajan olla suoristamassa. Yllä olevassa kuvassa häiriköi ja huutomerkkinä osuu silmään vasemmalla alimpana Amsterdamista hankittu magneetti, kääk se on vinossa!. Olen tosi neuroottinen miten magneetit on jääkaapissa ja miten suorassa. Värimaailmakin pitää olla oikeanlainen ja mikä se värimaailma sitten on, se on joku sekopäinen järjestys oman pääni sisällä. Esimerkkinä voin antaa, ettei montaa punaista peräkkäin ja samoja värejä vaan kaikkien tulee olla kollaasina niin, että värit ovat tasapainossa. Ainoana poikkeuksena joukossa Star Wars magneetit ja Lontoo, niitä ei voinut sirotella summan mutikassa minne sattuu vaan kuuluvat yhteen. Star Wars itseoikeutetusti ja Lontoo magneetit hieman pienemmän kokonsa vuoksi olisivat särkeneet kokonaisuuden. Hullua vai mitä? 😉

Yllä olevat magneetti upeudet eivät ns. mahdu enää joukkoon, mutta toimivat sisustuselementteinä rasioissaan, ovat aarteita. 

Niin keräilen myös mukeja, etenkin Disney klassikkomukeja, joiden täytyy olla jetsulleen tietynlaista sarjaa, Disneytä en ole lähtenyt mukien suhteen laajentamaan, sillä sehän olisi loputon homma! Vaan mukeja kerään yhtä ainoaa sarjaa, joka on jo vuosia sitten lopetettu ja mukejahan on kertynyt n. 60-70kpl siltikin. Mahtavaa Disney mukeissa on, että niiden arvo on erittäin mukavasti noussut esimerkiksi E-Bayn ihmemaassa, joten jos haluaisin myydä mukini, voisin niiden avulla lentää vaikka Timbuktuun. 🙂 Muumejakin kerätään ja niitä on enemmän kuin Disney mukeja, mutta Muumit ovat tyttöjen omaisuutta ja Muumienhan arvossa on hirmuinen jättikupla, mutta toivotaan, että arvo vaan nousee, niin tytöt voivat hankkia vaikka omasta asunnosta pienen kaistaleen mukeilla. 

No sitten yksi jännä juttu, Glade raikastimet, kun ovat noin hirmuisen nättejä, niin kuin nuo yllä olevat eli vasemmalla tämän kevään uutuus Be Cool ja varmasti kaikkien aikojen suosikkini Velvet Tea Party, jota olen joutunut Limited Edition hysterian vuoksi ostamaan pullotolkulla varastoon. 🙂 Mutta onneksi tuo Be Cool Glade on yhtä nätti ja tuoksultaankin ihana eli ensituoksuna raitis ilma ja minttu, Gladen sydämessä sykkii freesia ja kasteinen nurmi ja Gladen viimeistelee myski ja pehmeä kookos! Iiks, mieletöntä, että Gladejakin kuvaillaan kuin hajuvesiä ja mitä olisi vessaelämä ilman Gladeja, no ei kuulkaas mitään! Tuon Be Cool tuoksukuvauksen peruustella aloin jo toivomaan Be Cool Eau de Toiletteakin, toivottavasti toiveeni kuullaan. 🙂

Kannuista, peltipurkeista ja mukeista ja niiden keräilyhulluudesta kenties toisella kertaa. Mistä muuten keräily alkoi aikanaan, no kiiltokuvista ja tarroista tietenkin, joista laajensin Prinsessa Dianan kuvien keräilyyn, sieltä pomppaisin ”muovipussilla töihin” aikojeni traumatisoimana, no en minä muutoin, mutta työkaverit vinoilivat muovipussista, joten käsilaukkujen keräily oli seuraava keräilyinnostus ja siinä välissä Disney mukit, peltipurkit ja Muumit ja nyt keräilen lempihajuvesiä. Kyllä ihmisellä aina jokin keräilykohde täytyy olla, voi olla, että keräily täyttää jotain sisäistä tyhjää aukkoa tai voi olla, että keräilyä ei tarvitse psykoanalysoida, jotkut vaan syntyvät hamtaroiksi! 

Mitä sinä keräilet, kerro, kerro, kerro ja onko uusi Glade raikastin jo tuoksuteltu? Lumista lauantaita, täällä satoi äsken räntää!

*Be Cool Glade saatu blogiin


112 thoughts on “Keräilijähullu raottaa ovea!”

  • Ihanan näköinen jääkaapin ovi!! Meillä on hajanaisia kissamagneetteja ovessa ja kyllä muitakin. Kissa-aihe on pienimuotoinen keräilykohde, kun se tarttuu aina silmään ja kiva ostaa uusi kissakoru, koriste-esine, magneetti, matto.. Mitäs Onni touhuaa? – emäntä

    • Kissa-aiheethan on ihan parhaita. No kuules kävi niin, että annoin pojille eilen ruokaa ja tytär päästi ruuan jälkeen Onnin vahingossa ulos ennen insuliinin laittoa ja Onni tuli vasta äsken kotiin. Olen ollut koko yön huolesta sekaisin ja kyttäillyt vähän väliä ikkunaa. Niin kovin harmittaa, että insuliini jäi välistä ja luulin jo tai pelkäsin, että Onni lähti jonnekin kuolemaan, kun ei sairastuttuaan ole yöreissuja enää tehnyt. Osku sitten taas herätti oksentamalla matolle. Sellaisia meidän pojat touhunneet. 🙂 Terkkuja! <3

  • Muumimukeja keräilen ja koreja. Koreja on joka puolella, ne on mun salainen ase kaaosta vastaan.
    Gladen be coolia en ole testannut, mutta otan tämän nimen ylös.
    Kivaa lauantaita hamtaro Tiia!

    • Korit ovat ihania, rakastan koreja ja puulaatikoita ja tietenkin Muumeja. <3 Be Cool on niin cool. Hamtaro toivottaa mukavaa sunnuntaita <3

  • Pari magneettia 😀 Meillä kaksi isoa jääkaappia on päällystetty magneeteilla kiinnitettyillä lukujärjestyksillä, koulutaksiaikatauluilla sun muulla sekalaisella paperisilpulla. Teillä on sentään magneeteilla kuri ja järjestys 😉 En myönnä kerääväni (enää) mitään. Aiempien keräilyinnostusten tuotoksia yritän kovasti saada nurkista pois pyörimästä 🙂

    • Hih siinä on pari poikineen. 😉

      No mutta teillä on infot ja tietoiskut jääkaapin ovessa ja jääkaapillahan kaikki käy eli paras paikka!

      Juu jossain kohden täytyy kyllä vähentää, ihan pakko!

  • Toi Smegin jääkaappi on niin hieno. Ja, aikamoinen magneetti -kokoelma teillä. Mukavaa viikonloppua!

  • Mahtavan näköinen jääkaappi! Meillä teräspintainen johon ei saa mitään kiinni. Piti oikein pysähtyä miettimään, että keräänkö muuta kuin kissoja tietysti 😉 Muumimukeja juu, mutta en niitäkään kaikenlaisia halua. Oonpas mä tylsä.

  • Niin upea kokoelma magneetteja!
    Ovat kyllä hienoja!
    Ja tuo iso fantasia Mikki-hiiri on niin hieno!
    Itsekin tykkään disney jutuista.

    Keräilen muumimukeja, eri maiden snapsilaseja, valkoisia maitokannuja, mariskooleja, kivituikkuja…
    Olikohan ne siinä?
    No mukavaa viikonloppua Tiia!

    • Ihanaa, että Mikkiä kehutaan, sain sen Burberryn laukun sijaan eli ei ole mikään lelu, vaan pirhanan tyyris Mikki ja aina pelkään, että se menee rikki!

      No niin täälläkin mariskooleja ja kivituikkuja tai olen kerännyt ja niitä on nyt ihan riittävästi jo, enää en kerää. Disney on paras. <3

      Ihanaa sunnuntaita Sari <3

    • Punainen Smeg oli yksi pitkäaikainen haave ja samanmoinen astianpesukone olisi toivelistalla ja moni muukin juttu. Kivalta kuulostaa, astiat ovat ihania ja niillä saa eri tunnelmia eri päiville. <3

  • En taida keräillä mitään, tai ehkä kaikenlaisia koreja, ainakin jos mieheltä kysytään. 🙂 Jaksan ihailla teidän kodikasta kotia. Jääkaappiikin upea, Tiiamainen magneetteineen! Harkitsen, että pitäiskö tehdä samanlainen!

  • Muumimukeja täälläkin keräillään. En kyllä tiedä mihin niiden kanssa mahdun…. Uuden sesonkimukin ostin perjantaina ja taas päätin tämä on se viimeinen muki;)

  • Mie en taida keräillä-keräillä mitään?
    Mulla on kyllä kaapissa "jonkinverran" Mariskooleja, mutta niissä tykkään vain tietyn värisistä.
    Mulla on myös kaikki kirjat joiltain tietyiltä kirjailijoilta.
    Mutta siinäpä ne 🙂

    Mun mies taas kerää kyllä, Aku taskareita ja erikoiskolikoita!

    Tuo magneettijääkaappi on Ihana! Ja taas siinä ymmärrän niin niin hyvin tuon sun oman pään mukaan loogisesti järjestämisen, siinä oon ihan samanlainen.
    Mulla on kirjat ja muut vastaavat "oman pään" järjestyksessä ja mmrrrrhhh jos joku menee siirtämään. Pitää heti oikoa 😀
    Poikien sängyissä koristetyynyt ja pehmolelut sama juttu!

    • Ooh Aku taskareita, ihanaa! Kyllä kelpaa, niitä joskus mietin, josko keräisin itsekin, mutta kun ei kaikkea voi. Ymmärrän tuon kirjajutunkin, niiden kanssa aivan sama juttu ja kaikkien peltirasioiden, ei ne taida ne järjestykset kuitenkaan ihan muille aueta, hih. 😉

  • Onpa mieletön kokoelma! Arvostan! 🙂 Olisipa kiva nähdä lisää keräilemiäsi esineitä ja asioita! Ja kyllä kuule täälläkin neuroottisena suoristellaan esineitä. Silmä sairastaa jos jokin on vinossa 😉 Tuo Smeg on kyllä upea! Haaveena tännekin joskus hankkia. Tai sitten jokin muu retrokaappi. En olekaan pitkään aikaan ostanut vessaan ihan sitä varten tarkoitettuja tuoksuja. Ollaan menty lähinnä sellaisilla hajuvesilläni joista haluan päästä eroon. Oli mukava nähdä palanen kotianne! 🙂

    • Täytyy joskus tehdä Hullun keräilijän postaus osa se ja se. 🙂

      Kiitos kivaa, että tykkäsit lukea ja Smeg oli pitkään haaveissa, mutta tuntui hieman järjettömältä hankinnalta, koska oli jo jääkaappi. Mutta kivahan se on siellä pitäää ruokavarastoa ja juomia. 🙂

      Kätevää on käyttää vessaraikastimena tuoksuja jotka eivät iholla suosikkeja. 🙂

      Ole hyvä ja kivaa sunnuntaita <3

  • WOU!! Melkoinen jääkaappi, huikeita magneetteja!! Itsellä joitain, lähinnä sellaisia matkamuistoja, kun mitään muuta ei ole halunnut ostaa, niin edes joku muisto, että on itse käynyt paikassa. (En siis tykännyt kun äiti muinoin osti mulle jääkaappimagneetteja paikoista, joissa he kävivät…)

    Asiasta viereen, havaitsin kuvassa ilmeisesti Ikean malliston nojatuolin ja lähinnä päällisen. Olenko oikeassa? Kerropa nyt rehellisesti kannattaako edes harkita valkoisen ostamista talouteen, jossa koirat menee tuoleille/sohvalle? Onko ne siis helposti pestävissä ja silittyykö pesun jälkeen?
    (Meillä on nyt punaiset päälliset, jotka toimii, haluaisin vaan valkoiset.)

    • Niin juuri niitä omia muistoja, ukkelin muistot toki täällä kelpaa, mutta ymmärrn yskän. 🙂 On Ikean Ektorp valkosia sohvia monta ja vuosia ollut ja kyllä pieniä lapsia, kuraisia kissoja ja koiraa. Helppoa kuin nakki, joskus valkaisen kloriitilla ja silloin tulee putipuhdasta. Juuri meidän huushollissa nämä päälliset paras vaihtoehto, koska ne saa valkaistua. Jos meillä olisi yksivärinen ei pestävä, niin olisi heti likainen. Tummassa näkyy vaaleat liat taasen.

      Meilläkin ollut punaiset päälliset, Ikean myös, mutta koska meillä on niin värikästä, niin ne alkoivat ahdistamaan. Jos ei olisi muutoin niin värikästä, punaiset olisivat ihanat! <3

      En silitä noita päällisiä, mielestäni asettuvat, mutta ystäväni silittää eli makuasia, kuinka täydellistä haluaa. .)

  • Unohtui: haluan tuollaisen kirjasto/leffahuoneen jääkaappeineen. Ihana idea! Voisi saada nuorisonkin pesimään kotona joskus vkl-iltaisin. =)

  • Sinulla on ihan mahtava kokoelma noita magneetteja. Minusta on vielä erityisen kiva, että ne ovat kaikki samanmallisia ja vähän samantyylisiäkin. Nuo Smegin jääkaapit ovat kyllä makeita. Mäkin haluaisin meille sellaisen. Itse kerään muumimukeja ja niitä löytyy tällä hetkellä vähän reilu 50kpl. Lisäksi löytyy pari muumikannua ja murokulhoa sekä purkkia, mutta pääpaino on ehdottomasti noissa mukeissa. Nyt on vaan muutama viimeinen uutuus vielä hankkimatta. Toivottavasti ehdin saada ne ennenkuin loppuvat kaupoista.

    • Juu se oli se juttu, että ovat ns.samanlaisia, että kuitenkin ei tule liian levoton. Tosin kun kaukaa katsoo jääkaappi ei näytä nätiltä vaan levottomalta. Läheltä on taas kiva katsella ja aina muistella mistä mikin on meille rantautunut. Sama täällä Muumien suhteen muutama uutuus on ostamatta, en pysy enää Muumien vauhdissa mukana. 🙂 Mutta kaikki kannutkin haluaisin, kuinka ollakaan ja sitten välillä mietin, että pakkohan on joskus lopettaa. 😉

  • Ai hyväntähden, nuita magneetteja voisi tuijotella ihan loputtomiin, ovat toinen toistaan kiinnostavampia. Kumma kyllä, ihmiseksi joka tykkään tehdä löytöjä ja hamstrata kaikenlaisia juttuja varastoon, en kuitenkaan keräile mitään. Joskus aikanaan keräsin Rex Stoutin Nero Wolfe-dekkarit, mutta nekin olen sittemmin laittanut kiertoon. Jaa no sentään; erivärisiä Teema-mukeja niin paljon kuin erilaisia (yksivärisiä) vaan tulee vastaan. Kaikenlaiset kuviolliset puolestaan on ihan nou-nou..

    • Hih arvaa onko täällä erivärisiä Teema mukejakin, niitä yksivärisiä. 😉 No osasta olen luopunut, ei sitä kaikkea voi. 😉

  • Ihana jääkaapin ovi! En oikeastaan keräile mitään. Kirjoja on kasaantunut hirvittävät määrät, mutta niistä yritän aina välillä luopua, koska ei ole tiloja niiden kaikkien pitämiseen.

  • Täälläkin on satanut lunta, jäitä ja välillä aurinko paistanut. Onneksi oli sen ajan satamatta, kun hautajaissaatossa mentiin.
    Kirjoja keräilin ja luinkin kaikki. Nyt ne on kierrätetty tytölle, kun ei antanut mun polttaa niitä takassa.
    Nyt taidan keräillä eri sairauksia. Aina, kun pakotetaan lekuriin, löytyy jotain "kivaa". No keräillyhän sekin on ja lekuriin menen ainostaan pakosta.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    • Voi ei sinua Marketta, ei kuulosta kivalta ja surutyötäkin teillä on. Täältä suuri voimahalaus ja lempeää sunnuntaita <3

  • alkoi naurattaa ajatus, haluaisinko tuoksua wc-raikastimelle. 😀 Kerään erästä astiastoa, afrikkakamaa ja kameleita. En kuitenkaan niin, että kaikki olisi saatava. Päin vastoin. Konmari-metodilla vähemmän on enemmän. Mutta kukin taaplaa tavallaan ja voin uskoa, että riemuitset jokaisesta uudesta löydöstäsi.

    • Hih no eihän sitä kukaan WC-raikastimelle halua tuoksua, vaan jos raikastimen siitä ihan kauneimmasta tuoksusta tehtäisiinkin Be Cool tai Velvet Tea Party tuoksu ja se vessahommelille tietynlainen tuoksu poistettaisiin, niin kyllä kelpaisi. Näin juuri kukin taaplaa tyylillään ja siihen suotakoon kaikille oikeus. Joskus muuten hamstraaja voi luulla vähentävänsä, kun vähentää jotain ja kuitenkin toisella kädellä haalii jotain tilalle, syntyy KonMari illuusio. KonMari hommelit ei minuun kyllä iske sinällään ja hyvä niin, jos kaikki lakkaisivat ostamasta, maailma menisi konkurssiin. Iloa päivään ja vähentämiseen. 🙂

  • Ihania juttuja sulla on kyllä tuolla arreaittajääkaapissa:) Mä en kerää mitään vaan aina heitän roskiin turhat, tai miehen jutut, niin se valittaa. Se kun ei luopuis mistään:) Mut kaipa mä kerään lankoja, jotka kyllä sit neulon ja virkkaan ja nyt tuota kosmepuolta!!:D

  • Siis aivan ihania nuo mangeetit ja tuo mikki tuon jääkaapin päällä on aivan huikea! Eipä ole muuten tullut kokeiltua noita wc-raikastamia, mutta kuulosti niin hyvältä, että pakkohan niitä on testata 😀

  • Aika kivalta näyttää tuo jääkaapin ovi kun se on ihan täynnä noita magneetteja. Minä en keräile tällä hetkellä mitään, mutta joskus aikoinani keräilin munakuppeja,mutta kirpputorilleni vein nekin lopulta.

    • On varmasti vapauttavaa, kun pystyy luopumaan jostain mitä on kerännyt. Joskus jokin tavara myös menettää merkityksensä, mutta vapauttavaa toki sekin. Hatunnosto! <3

  • Onhan melkoinen kokoelma 🙂
    En myönnä keräileväni mitään. Kirppikseltä olen ostanut useamman Iittalan tuikkulasin, Aaltoa ja Kiveä eri värisinä. Mutta nekin jätin noin neljään per sarja, koska ei yksinkertaisesti ole tilaa. Asumme pienessä kaksiossa lapsen kanssa.
    Olen päinvastoin ajatellut, että mitä vähempi kamaa, sen levollisempi mieli.

    • No mutta se on fiksua, olet hankkinut iloksi, et keräilyvimmaan! Totta ja toiset pitää kamaa kodikkaana ja toiset se tekee levottomaksi. 🙂

    • Jotenkin annoin kommentissani ymmärtää väärin.
      Olisin siis halunnut niitä tuikkulaseja enemmänkin, mutta kun meillä on niin täys kämppä, ettei tänne mahdu tuoda edes yhtä lyijykynää enää 🙂 Ja sitten tuo levottomuus tulee lähinnä siitä, että jos/kun pitää muuttaa, niin ne jokainen keräilyesine pitää pakata hyvin ja kantaa, purkaa, asetella jne. Ja jos delaan, niin kaikki jää tyttären kontolle, ja meillä on ihan eri maku. Ajattelen siis todella pitkällä tähtäimellä nykyisin tavaran hankinnassa 😀
      En siis kritisoinut keräilijöitä, keräilisin itsekin ihania juttuja, jos tilanne olisi toinen. Sun muki- ja magneettikokoelmat ovat huikeat. Mielelläni omistaisin itsekin ne. Siis jos olisi sitä tilaa 🙂

    • Täysin ymmärrettävää Minna <3 Samaa minäkin tuumin, kun olin perinnönjaossa, että ennen kuin tästä vanhennutaan, niin roinaa on pakko vähentää ettei jää lasten kontolle kaikki!

      Olet todella fiksu. <3

      Juu ja en kyllä millään muotoa lukenut, että olisit kritisoinut vaan sain kuvan, että et halua teidän kotia täyttää tavaralla ja muutenkin jokaisen mielipidehän on täysin oma eikä siinä ole mitään loukkaavaa. <3

      Kiitos kaikki ymmärretty ja en alkuperäisestäkään kommentista löytänyt mitään rivien väleistä tai muutakaan. <3 Ihana Minna, aurinkoa uuteen viikkoon!

  • Mun keräilyn kohteena taitaa tällä hetkellä olla meikit xD On tosin niitä jää muhittelemaan vaan käytän myös hyvillä mielin, mutta onhan noita toki melkoinen määrä kertynyt..

  • Onpa kattava kokoelma! Meillä kerättiin aiemmin erilaisia eläimiä ja nyt tulee aina matkamuistoja eri maista. Ainoa vaan että kaikki ovat erimuotoisia ja sikin sokin, ei saa noin hienoin järjestykseen;)

  • Vau, upea kokoelma onkin! Minä olen hypistellyt noita pikkupeltitauluja, josko jonnekin laittaisi (sähkökaappi Suomessa on niin ruma…) mutten ole vielä ostanut. Pelottaa että oikein riistäytyy käsistä. No tuskin noin paljon kuitenkaan, heh! Isompia olen tänne Barcelonan kotiin laittanut ja tietysti niitä norsuja tulee aina kerättyä…

    Räntä ei kuulosta lainkaan kivalta, olemme viikon päästä taas Suomessa kääk!

    • Teillä siellä Barcelonassa on iso ihana liike, joka on tulvillaan kaikkea minulle mieluista roinaa, mm.magneetteja. 🙂 Norsut <3

      Kääk toivotaan, että viikon päästä on Suomen kaunein kevätsää. <3

  • Ihana kokoelma kuule! Mulla on tohon sarjaan sopiva Sanssouccin linnasta ostettu kuninkaan kuva. Oliko Henrik 3 tai muu, mutta en luovu!
    Itse kerään meikin ja hajuvesien lisäksi neulelankoja (23 kiloa neulomisajoilta), kahvikuppeja ja sitten jos ajatellaan ei-materiaa, niin "tilanteita". Tiiät millaisia tarkoitat, heh.

    • Oh my, et luovu vai, hihi, ymmärretty yskä. 😉

      En neulo mitään, mutta hei muuta kyllä kerään ja kivaa on. Sama koko ajan enemmän kokemuksia eli hyviä hetkiä. <3 Tiiän <3

  • Lapsena sitä keräs tarroja ja kiiltokuvia. Nuorena Anne Geddesin ja Kaj Stenvallin taidetoskortteja. Sen jälkeen en oo oikeastaan keränny mitään. Ei oo tullu vielä vastaan mitään semmosta, jota haluais kerätä sen kummemmin… Eihän sitä tiiä, jos joku päivä johonki hullaantuu pahasti!

  • Muutama magneetti jääkaapin ovessa pitelee lastenlasten piirrustuksia ☺
    Varsinaisesti en keräile, mutta jos löydän komiaa lankaa, niin se kyllä lähtöö mukahan ☺
    Kivaa viikonloppua♥ ilman lunta, sitä tääläkin on satanut kuuroina ☺~♥~♫

    • Niin mutta sille langalle on käyttötarkoitus, ei ole mikään turhake! Ihanaa viikonloppua ja nyt on kyllä näyttäytynyt kaikki vuodenajat. <3

  • Hieno kokoelma!
    Itse keräilen erilaisia teepussinkuoria, joita onkin kokoelmassa jo yli 20 000 kpl. Muuten olenkin aika minimalisti poisheittäjä, mutta joku tarve kuitenkin on keräillä ja se kohdistuu noihin teepusseihin 🙂

    • Wau mahtava harrastus ja keräilyn kohde, mielestäni on tosi mielenkiintoista erilaiset keräilyt ja mikä saa ihmisen keräilemään. 🙂

  • Huh huh mikä määrä magneetteja!
    Minä kerään vaihtelevasti muumimukia, mutta muumikannut on kaikki ja ne uudet muimipurkit, niitä nyt kerään. Ehkä myös mariskooleja, enkeleitä, koreja. Pitdiliinstvon myyntikulut uutena, tuoleja jakkaroita, voi näköjään vaikka mitä, auts!
    Mukavaa oltas ja uutta viikkoa!
    Tetvrisrt täältä Tallinnasta – päivi-

    • Haluun kaikki muumipurkit ja kannut!!! Mutta milloin lopettaa tai pitäisikö luopua muista kannuista, mitä tehdä? Apua, mistä lähtien kannukin lakkasi olemasta pelkkä kannu, hihi. Monta pitää olla ja niin täällä myös on. 🙂

      Nautinnollisia hetkiä Tallinnaan <3

  • Voi miten ihana magneettikokoelma. Tuommoiset kelpais kyllä minullekin =) Meillä on keräilty vähän kaikenlaista ja paikat on romua täynnä. Viimeksi päätin, että norsujen keräily loppui tähän ja vein suurimman osan kirpparille. Ainoastaan marmoriset on jäljellä. Toinen laatikko on täynnä puisia kameleita, mutta niistä en vielä ole hennonnut luopua. Pieniä kupariesineitä on myös tullut haalittua maailmalta ja paljon paljon muut turhaa.

    • Niin miten voi luopua eritoten muistoista joista esineet muistuttaa, matkoista jotka tullut tehtyä. Ymmärrän hyvin, että kamelit pysyy ja on. <3

  • Ihania magneetteja ja näyttää hauskalta tuo jääkaappi. Magneetit näyttävätkin ihanteelliselta keräilykohteelta, kun eivät vie paljoa tilaa. Itse en keräile mitään, mikä onkin vähän ihme ja kumma, koska mulla hamsterigeeni on kyllä selvästi olemassa. Yritän parhaillaan opetella raivaamista – vaihtelevalla menestyksellä.

    • Niin raivaamisesta olenkin lukenut blogistasi ja kyllä osaan raivata ja kaiken turha annan aina pois, esim. vaatteita tuosta noin vaan jos jää seisomaan jne. Mutta sitten on keräilyn kohteet, ei niistä voi luopua. <3

  • Hahaha. 60-70 disney mukia?? Oh boyy! Ja monta niit muumei oli? Aikamoisia kokoelmia!!

    Hienosti oot saanut jääkaapin täytettyä! Me aina ostetaan eri maista joku magneetti. Toimivat kivoina muistoina ☺️

    • Muumeja on enemmän, niitä on kaikkia tuplat ja joitakin jopa triplat, koska olen hankkinut itsellenikin joitain harvoja, kuten Iltapurjehdus, Stockkamuki tai Hurraw jne. Muutamia suosikkeja ja vähän fiiliksellä myös, että jos tyttöjen versiot menee rikki vaikka. Käytössä ovat siis kaikki paitsi muuten ruotsimukit, miksiköhän ne ei ole.

      Magneetti on sopivan kiva ja pieni muisto reissuilta. <3

  • No voih !!! tosi kivan näköistä – muutenkin sinulla on niin sinun näköistä – tai sen kuvan näköistä mikä sinusta välittyy blogin kautta. Hersyvä ja iloinen, lämmin.Mietin,että keräänköhän minä oikein mitään – pikemminkin yritän pitää kodin niin, ettei kertyis — ihan ei onnistu…kirjat on heukkous – niitä olen nyt jo yrittänyt rajoittaa.

    • Ooh kiitos ja teillä on niin niin ihanan näköistä ja kodikasta ja näkee kaikista kuvista, että teille lapset haluavat tulla. Sitä paitsi tyttäresi on ihana. <3 Kirjat on heikkous täälläkin, mutta olen alkanut rajoittaa, koska ei mahdu enää minnekään. <3

  • Wow! Magneetit ovat hienoja matkamuistoja ja muistoja! En ole kenelläkään nähnyt noin hienoa kokoelmaa. Kerrassaan upea! Noita katselemalla saa kyllä ajan uppoamaan. Mainio keräyskohde.
    Minä keräsin aikoinaan elefantteja, ja niitä kertyikin jonkun verran. Olen antanut kaikki pois. Ja nykyään en oikein mitään keräile. Valokuvaan vain tunnelmia.
    Kiitos kun esittelit magneettikokoelmasi.
    Kivaa sunnuntaita!

  • Vaude, mikä magneettikokoelma! Kivan näköistä, kun kaikki ovat muotokieleltään samanlaisia.
    Meillä mummi on kerännyt muumimukeja ja kulhoja lapsille ja niitä on vuosien varrella kerääntynyt kymmeniä ja kymmeniä. Saavat sitten kotoa muuttaessa mukaansa.

    • Juu samaa mieltä, tuo muotokieli on tärkeä homma tai sitten tulisi levotonta minun makuun. Ihan sama meillä, mummit ja kummit ja sedät keränneet tytöille ja minä myös puuttuvia, toivottavasti tykkäävät sitten isona. 🙂

  • Vau! Keräily on kivaa. Mulla on keräilyn kohteena pingviinit, varsinkin pehmopingut. Eri lajien edustajat aidon näköisinä eri kokoisina (kuningas, keisari, humbold ym.) Niitä on kertynyt jo melkein 50kpl. Myös lasi- ja kristallipingviinit koristavat lasivitriiniä..

    • Oi wau mahtava keräilykohde ja sitä paitsi pingviinit on ihania. Oma tytär kerää Pandoja hieman, mutta yksi niistä on se rakkain, vauvana saatu pehmo. Keräily on kivaa! <3

  • Kauheeta jos suihkaisee be coolia vahingos kainaloon. 😀 Hih! Eau de toilette Be Cool, se voisi olla menestys. Nyt mun pitää kyllä ostaa tuota, en pääse yli muuten. 😀 Mahtava määrä mangneetteja. Tuo smegin materiaali on kyllä ylläri, mutta ihan sama, hieno se on silti kuin mikä. Nyt meen ostamaan be coolia. <3

    • Hihi ja hyvin niin voisi tapahtua, koska tuoksuu niin hyvälle. Eikö ole älyttömän cool nimikin. 🙂 Juu Velvet Tea Party oli vielä hieman parempi omaan makuun, mutta tuoksut ovat makuasioita ja molemmille todellakin kelpaa suihkutella, ihan mielettömiä huussituoksuja ovat. Juu niin minäkin luulin, että Smegin materiaali on arvokasta painavaa terästä ja on ihan muovia. Kuinkahan paljon on kuplaa sen hinnassa, koska on punainen tai jonkun muun värinen, höh miksi värikäs on kallis. No kait Smegin koneistokin on laatua. 🙂

  • Mahtava mangneettikokoelma!
    Hiemosti olet ne asettanut, värit natsaa.
    Huh, meillä ei voi käyttää mitään raikastimia, tukehtuisin. Onneksi on ikkuna vessassakin, et saa raikasta tuuletusta 🙂
    Mä keräilen vanhaa Arabiaa ja kirjoja tulee ostettua ihan liikaa ainakin tuon miehen mielestä.
    Kaunis ja viihtyisä koti teillä♡

    • No mutta ikkuna vessassa on ihan paras juttu, mahtavaa, olisipa meilläkin! Kirjat ja vanha Arabia on ihanaa ja tykkään ja keräilen myös, mutta en suurella intensiteetillä. Tosin kirjoja on mieletön määrä. Kiitos kovasti Hanne, kyllä lämmittää. <3

  • Wautsi wau, mikä magneettikokoelma ja upea järjestys sekä värimaailma! Keräily on hauskaa puuhaa. itsekin juuri näin (taas) kivan kastelukannun. Niitä ei voi koskaan olla liikaa! Smegistä haaveilin jossakin vaiheessa, mutta järki voitti ja nyt olemme tyytyväisiä tilavaan systeemiin, johon myös silmä on jo tottunut.

    Tuota magneettikokoelmaa voisi tuijotella vaikka kuinka kauan. Leffahuoneessanne on myös viihtyisää.

    Lokoisaa sunnuntaita! Tuija

    • Tuija kiitos niin paljon ja hei nätit kastelukannut krunaa kodin kuin kodin tai puutarhan. 🙂 Juu Smeg on itse asiassa suht leveä, vaikka ei näytä siltä, sillä on pullea maha.

      Ihanaa sunnuntaita Tuija <3

  • Hieno kokoelma 🙂
    Minä en keräile mitään, kumman paljon on kuitenkin kaikenlaista kertynyt nurkkiin pyörimään 😉

  • Oi mitä hienoja juttuja ja paljon! Kaikkea kertyy, mutta en oikein varsinaisesti keräile mitään.

  • vau, mikä määrä magneetteja! <3 <3

    No totaa.. itsehän keräilen muumimukeja, magneetteja, astioita ylipäätään, Yankee kynttilöitä, Essien lakkoja, mariskooleja, lankoja, bambupuikkoja yms. mutta mies kerää autoja ja kaikkia moottorillisia kuljeneuvoja, ni ollaan hyvä pari, haha! Mä täytän talon ja mies pihan! 😀

    • Hih ihana sinä, ihana keräilijä. <3 Hih ootte niin hyvä pari kyllä ja kait tuo omakin mies jotain työkaluja ja perhoja kerää. 😉 Keräily on ihanaa! <3

  • Ihana magneetti jääkaappi !!!!! todella superihana 🙂

    Itse olen kerännyt mm. kenkiä enkä puhunut nyt mistään miniatyyrikengistä vaan omaan jalkaani sopivista 😀 Niitä oli jossain vaiheessa 180 paria. Olen lakannut laskemasta. Joskus aikojen alussa Facebookista julkaisin aina Shoes of the Day kuvan.

    Olen kerännyt Hesarin Viivi ja Wagner strippejä ja osasta niistä olen liimannut ovat Viivi&Wagner kirjat. Näiden keräämisen lopetin juuri kun keräyslaatikko niille on ihan täynnä. Astioita, vanhaa lasia, posliinia, hopeaa on tullut kerättyä. Korut ja käsilauku ovat intohimoni. KÄÄK….mitä mä nyt vielä olen kerännyt. Aikoinaan aloin kerätä Iittalan Apila-sarjan lasiesineitä ja nykyään minulla taitaa olla jo kaikki lasit, lautaset, kulhot jne. Keräily on koukuttavaa…. ja aikaa sekä tilaa vievää….

    • Marjo wau ja siis kengäthän ovat kuin koriste-esineitä, niin kauniita, joten ymmärrän erinomaisen hyvin tuon keräilyn! Viivi ja Wagner on mahtava sarjakuva, joten en ihmettele. 🙂 Sieltä löytyy myös moneen menoon oivallisia osumia.

      Apila on kaunis sarja, tykkään siitä. Keräily on koukuttavaa, mutta ah niin ihanaa <3

  • Ihania nuo magneetit. Tyttären kanssa ostetaan äidilleni usein matkalta magneetti ja tytär jopa nykyään muistaa ja sanoo "Hei, mummin magneetti"
    Mun sisko kanssa kerää Muumi mukeja ja suurinta osaahan ei edes käytetä 😉
    Minä taidan kerätä noita laukkuja ja huiveja.

  • Upea kerrassaan! Multa löytyy myös kaksi samanlaista: Route 66 on läntätty mun japanilaisen tankkiin ja brittilippu Of course löytyy mutta ei, en keräile! Enkä muuten keräile mitään. Tai no keräilen mä melkein kaikki sydänkivet mitä löydän.

  • Onpa ihania magneetteja. Todellakin mahtava kokoelma. Oli ilo lukea tämä postaus, kun keräilijän piirteitä täälläkin molemmissa. Toivottelevat Aleksi ja Jani

    • Aivan mahtavaa, että löysitte tämän postauksen, koska tämän toteutin etenkin teitä ajatellen. 🙂 Kivat ja hauskat esineet tuovat elämään pilkettä.

      Hauskaa vappua Aleksi ja Jani <3 <3

  • Hieno magneettikokoelma! Oletko magneetit valinnut vain muodon perusteella vai miten?
    Itse en kauhean innokkaasti keräile mitään mutta ehkä kuitenkin vähän kaikkea… ja pahan päivän varalle "kerään" kaikenmaailman tavaraa… hyvinkin voi vielä jotain tarvita! =D
    Ja kirjoja, tiettyjen kirjailijoiden teoksia jos vastaan tulee… muumimukejakin on mutta vain sellaisia joista tykkään, ei ne kaikki niin kauniita ole joten niitä en halua! Ja servettejä huomaan aina ostavani lisää vaikka niitä varmaan loppuiäksi olisi… tee joskus postaus Disney-mukeistasikin! =) T: Marjuska

    • Hei Marjuska, oi miten kiva kommentti täällä. 🙂 Hih ihan taatusti täällä tuota samaan pahan päivän varalle. Kirjoja, muumeja, Disneykamaa, laukkuja, voi mahoton, naisen elämä on sekä ihanaa, että houkutuksia täynnä. Juu täälläkin on servettejä paljon, aina kun hyvä tarjous tulee vastaan ja on nättejä, isken kiinni.

      Voi vitsi ihan pakko tehdä joskus Disneymukeista postaus, kivaa kun ehdotit. Mieltä niin lämmittää, että kiinnostaa ne minun armaat mukit.

      Oikein aurinkoista viikkoa ja ihanaa kun kommentoit. <3

  • Muutama jääkaappimagneetti näköjään kertynyt! Todella hienoja yksilöitä ja persoonallisia. Itsekin harrastan vanhojen suomalaisten rahojen ja seteleiden keräämistä. Keräilyyn jää aina koukkuun ja sitä voisi aina jatkaa vaikka miten pitkään. Jännä miten tuon jääkaapin pinta on muovia. Erikoista, luulin noiden aina olevan rautaa tai jotain.

    • Hih on juu🤩Niitä oli kiva kerätä ja vuosia siinä menikin.

      Keräily on kivaa ja sellaista iloa tuottavaa hauskaa "hulluutta".

      Juu en tiedä miten muilla merkillä, mutta Smeg ovi on tosiaan muovia, en olisi minäkään sitä uskonut.

      Kivaa syksyn jatkoa Maija ja keräilyintoa. ❤️😘❤️

  • No nyt on magneetteja! Itselläkin on niitä kertynyt jääkaapin kylkeen täällä Lohjan kodissamme, mutta ei kyllä ihan noin paljoa. Näyttää hauskalta! Meillä on myös tuollainen SMEG kaappi, nyt sille pitäisi tilata kylmälaitehuolto kun se pitää hirmu kovaa ääntä.

    • Hyvä tietää tuosta Smeg hommelista, jos alkaa pitämään kovaa ääntä. Me itse asiassa tämän jälkeen ostettiin toinen punainen retro jääkaappi, ja magneetit siirtyi autotallin oveen. Enää eivät ole pääkallopaikalla, mutta minkäs teet, kun näihin retrokaappeihin ei kiinnity magneetit.

      Kiva, että tykkäät ja nyt vaan keräämään teidän Lohjan kotiin lisää magneetteja.

      Ihania pakkaspäiviä Tuula. <3

Vastaa käyttäjälle Anne Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud