L’anza Healing Remedy hiustuotteet rauhoittavat hilseilevän ja atooppisen päänahan!

Varautukaa ylistyslaulantaan, sillä atooppisen päänahan rauhoittavat ja hellivät hiustuotteet ovat löytyneet. 🙂 En meinannut ensin uskoa, ennen kuin koin ja näin ja miten L’anzan Healing Remedy hiustuotteet rauhoittivat päänahan hilseläntit täysin. L’anzan hiustuotteita suositeltiin atooppiselle kuivalle ja paikoittain hilseilevälle päänahalleni ja olin aluksi hyvin epäluuloinen, sillä en ole vielä koko elämäni aikana törmännyt hiustuotteisiin, jotka rauhoittaisivat hilseläntit täysin. 

Olen kärsinyt atooppisesta ihosta pienestä pitäen ja ajoittain atooppinen iho on ollut lepovaiheessa. Pari vuotta sitten atooppinen ihottuma kuitenkin lehahti uudelleen ja myöskin kiusallisesti päänahassa. Päänahassani on isohko kohta, jossa on kutisevaa atooppista ihottumaa ja aluksi luulin sen olevan hilsettä, mutta koska hilsettä ei ole koko päänahassa lopulta oivalsin, että kyseessä on atooppinen ihottuma. 

Olen huomannut sen, että jotkut hiustuotteet suorastaan villitsevät hilsettä ihottuman kohdalla ja jotkut taas lieventävät, mutta yksikään ei ole rauhoittanut länttiä niin, että hilse miltei katoaisi kokonaan. 

Sain testiini päänahan hoitoon suositellut L’anzan Healing Remedy hiustuotteet ja jo ensipesulla hilseläntti rauhoittui silminnähtävästi, parilla seuraavalla pesulla oli jo kadonnut kokonaan. Olen täysin ihmeissäni ja onnellinen, sillä hilse on kiusallinen vaiva ja nolottaa käyttää tummia vaatteita, joille varisee hilsettä. L’anzan Healing Remedy hiustuotteet eivät tee hiuksille narskuvaa tunnetta, josta moni varmasti pitää ja joka luo illuusion hiusten puhtaudesta. Jotenkin nyt tuon narskuvuuden liitän myös kuivuuteen eli on merkki siitä, että kuivattaa myös päänahkaa. 

Jos kärsit päänahan atooppisesta ihottumasta, hilseestä tai herkästä päänahasta uskon, että L’anzan Healing Remedy tuotteet olisivat täydelliset myös sinulle. 

L’anzan hiustuotteita on myös ylistettävä paksun kermaisen koostumuksen vuoksi. Käytettessä annostelu on helppoa, ainetta ei valu sormien lävitse, niin täyteläistä se on. Lisäksi hiustuotteet ovat erittäin riittoisia ja esimerkiksi hoitoainetta riittää vain pieni määrä juurikin tuon kermaisen täyteläisyyden vuoksi. Varmasti tiedätte hiustuotteet, jotka on jatkettu vedellä, L’anzan hiustuotteet ovat täyttä tavaraa ja silkkaa luxusta. 

Testituotteiden mukana tuli myös hiussuihke, joka sisältää täydellisen aurinkosuojan, kosteuttaa hiuspohjaa ja lievittää välittömästi hiuspohjan ärsytystä ja suojaa vielä hiusväriä. L’anzan Healing Remedy hiustuotteilla olen saanut kutisevan hilseilevän hiuspohjani rauhoittumaan ja suosittelen näitä hiustuotteita mitä lämpimämmin kaikille päänahan ongelmista kärsiville ja kyseiset tuotteet sopivat myös erinomaisesti rasvaiselle päänahalle. Tuoksuista piti vielä sanoa, että mukavan puhdas raikas tuoksu näissä on ja pienellä laventelin tuoksuisella twistillä. En itse pidä laventelin tuoksusta, mutta näissä tuoksu on vain virkistävän raikas. 

Kärsitkö sinä hilseestä tai atooppisesta ihottumasta ja onko L’anzan hiustuotteet tuttuja. Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Lisää tietoa voit hakea täältä







*L’anzan Healing Remedy hiustuotteet lehdistönäytteitä



17 thoughts on “L’anza Healing Remedy hiustuotteet rauhoittavat hilseilevän ja atooppisen päänahan!”

  • L'anza on hyvä brändi ja olen käyttänyt hiusöljyä, joka on huipputuote. Nuo täytyy kirjoittaa muistiin, koska kärsin äärtyneestä päänahasta.

  • Ei ole tuttu tuotesarja, mutta kuulostaa kyllä hitsin hyvältä. Miehellä ja tyttärellä on atooppinen iho ja miehellä se vaikuttaa myös päänahassa. Tätä aion hänelle kyllä suositella.
    Ihanaa loppuviikkoa Tiiuli <3

    • Voi että uskon, että nämä tuotteet sopisivat heille täydellisesti. Uskomatonta, että sain hilseen rauhoittumaan, ihanaa! Kivaa loppuviikkoa Outi <3

  • Kiitti vinkistä. En kärsi atooppisesta ihosta, mutta pääni kuivaa, kutisee ja polttelee kovasti ja olen kokeilut kaikenmaailman eri aineet. Hiuspohjani rauhoittui huomattavasti kun en värjää enään pikimustalla hiusvärillä, vaan tumman ruskealla (joka näyttää ihan mustalta). Mikäli ongelma vielä uusiutuu, niin pistän tämän merkin jemmaan 🙂

    • Näiden pitäisi juuri rauhoittaa ja omalla kohdalla kutina ja hilse rauhoittui. Mutta en kärsi kirvelystä kuitenkaan, en edes hiuksia raidoittaessa. Kannattaa laittaa nämä muistiin! 🙂

  • Näitä en ole kokeillut, mutta muut kokeilemani Lanzan tuotteet on kaikki olleet ihania ja on ollut luottokumppani hiusten kanssa jo vuosia.

  • En kärsi kummastakaan mutta päänahan mystisestä kutinasta kuitenkin. Mitään ei siellä näy mutta kutittaa ihan hulluna. Mulla on joskus aiemminkin ollut ja muistan että shampoota vaihtamalla se meni silloin ohi eli en tiiä pitäiskö taas vaihtaa. Ostin kyllä Glitz&Glam-blogin suositteleman 4system-shampoon minkä pitäisi auttaa kutinaan ja muihinkin onkelmiin ja pari kertaa sitä käyttäneenä kutina on onneksi rauhoittunut. Luulen että mulla voisi olla se sama päänahkajuttu kuin Nude-blogin Erikalla en vaan nyt muistan sen jutun nimeä 🙂

    • Huh hyvä että sait apua Glitz&Glamilta ja muista nämä Lanzat todellakin rauhoittavat päänahkaa, kun tuo hilsekin rauhoittui, mitä en ikinä olisi uskonut, en kuuna päivänä!En minäkään muista, mutta muistaisin, että olisiko Nude Erika kehunut myös näitä L'anzan hiustuotteita, hei minäpäs googlaan. 😉 Kyllä Erikalle kävi aivan sama kuin minulle, mikä on uskomatonta ja jotenkin on vaikea uskoa itsekään, koska olen kärsinyt noista hilselänteistä nuoresta asti. Eli täällä. https://www.lily.fi/blogit/nude/saatu-ja-heti-loppu-paras-hiuspohjaa-hoitava-shampoo

    • Noniin nyt muistin kanssa että minäkin joskus luin ton Nuden postauksen näistä 🙂 Eli pistänpä merkin todellakin mieleeni jos päänahka kiusaa. Kiitos kun jaksoit etsiä linkin tuohon♥ 😀

  • Aiemmin kärsin kuvasta ja hilseilevästäkin päänahasta, mutta tajusin juuri ettei hilsettä ole ollut vuoteen pariin. Voisikohan johtua siitä, että olen syönyt avokadoa ja kananmunia säännöllisesti?

    • Hyvinkin voisi muuten, sisäisesti nautittu ravinto on varmasti todella tärkeä tekijä. En tiedä auttaisiko atooppiseen ihottumaan, mutta hilseeseen ihan varmasti. 🙂

Vastaa käyttäjälle emmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud