Miksi ärsytän niin monia?

Eilen oli aivoilla tilaa ja tuli pohdittua muurahaiskekoa nimeltä tyttöjen maailma. Muistelin lapsuutta, milloin pidin hyvänä ystävänä erästä, joka tuuppi ja tökki koulumatkoilla, repi hienoksi pitämäni piirustuksen, tuikkaisi mustan silmän ja ei antanut barbieleikeissä Barbieni olla koskaan Angelika, koska hän määräsi tahdin. Hän jopa päätti viihdyttää itseään ja muita ja itkettää minua, koska näytin kuulemma niin koomiselta, kun itkin. Silti pidin häntä ystävänä, vaikka muitakin hyviä ystäviä oli ja yksi aivan paraskin sellainen, joka on tänä päivänäkin minulle kuin sisko, mutta silti pidin luonnollisena, että minua saa kohdella kuin roskakasaa.

Sama peli on yrittänyt jossain kohdin toistua työpaikkakiusaamisena tai taasen hyvinä pitävien ystävien seurassa. Töistä vaihdoin toiseen, koska olin oppinut suojelemaan itseäni ja ystävää en vaihtanut toiseen, koska hyviä ystäviä on useampi vaan luovuin ystävyydestä, josta olin kerännyt vuosien ajan vaakakuppiin enemmän negatiivista kuin positiivista lastia.


Olen kärsivällinen ihminen ja katselen pitkään myös huonoa käyttäymistä, yritän ymmärtää ja oivaltaa, että syy ei ole välttämättä minussa, äyskijällä, mollaajalla tai minua vähättelevällä ihmisellä on paha olla, mutta onko se siltikään oikeutus tai tarvitseeko minun oikeastaan edes jaksaa, kun rinnalla kulkee niitä aitoja sydämellisiä ystävyyssuhteita, jotka eivät vähättele koskaan, joilla ei ole merkillisiä tarkoitusperiä, jotka eivät puhu rivien väleistä. Jotka eivät hauskuuta itseään ja toisiaan joukossa pitäen minua sirkuseläimenä. 




Blogimaailma on kiva, mutta toki sielläkin on omat jekkunsa ja kujeensa, onneksi kuitenkin todella vähän. Koska olen aikuinen hyvin täytyy käyttäytyä, mutta siviilissä voin valita ja siviiliaikaan eivät kuulu ihmiset, jotka mollivat tai vähättelevät blogiani/minua tai yrittävät neuvoa ”hyvässä hengessä” tai lausahtelevat kummallisuuksia rivien välistä. Miksi maailmassa on niin paljon pahaa oloa, että sitä pitää muihin purkaa, ”miksi ei takaisin sanova” ihminen ärsyttää niin monia, että hän on helppo maalitaulu kiusaajan surun piikikkäille tikoille. Olen muuten oppinut hieman sanomaan takaisin ja se vasta villiä onkin. Iskee kauhea syyllisyys ja paniikki ja joutuu itselleen aika tovin vakuutella, että puolustin vain itseäni. Kaikki menee myös hyvin oudoksi, jos annan vain takaisin samaa mitä itsekin osakseni sain. Ajoittain mietin, olisiko vain parempi kuitenkin niellä ja nimenomaan ottaa etäisyyttä. Draama ja riidat, niistä seuraa ahdistusta ja yöunien menetystä. 


Sorrun itsekin ystävien kanssa vatvomiseen ja veivaamiseen, hetkiin joissa analysoidaan tilanteita miksi joku toimi niin tai näin, yritetään ymmärtää, mutta puretaan myös suuttumusta. Näistä juttutuokiosta tulee jälkikäteen huono olo, tunne olenko lainkaan parempi, kuin ”kiusaaja”. ”Pahan” puhuminen on aina negatiivinen voimavara itselle, mutta mitä jos ei olisi ketään kenen kanssa purkaa ja peilata tilanteita vaan ottaisin vaan iskut avohaavoina vastaan?

Otan toki mielelläni uuden ihmisen puhtaana tauluna vastaan, avoimin sylin, mutta mitä enemmän ikää, jos toinen pelaa omia pelejään, otan nopeammin etäisyyttä. Eläköön aikuisuus ja se tunne, etten pidä yhtenä parhaimmista ystävistä ”mustaksi silmäksi mottaajaa”, minulla on vapaus ja vihdoin rohkeus valita. Vaikka ylikilot vyöryy ja naama on aamulla kuin traktorin peruuttama, silti olen rohkeampi, valikoivampi ja kääntöpuolena hieman myös kyynisempi. Tai oikeastaan kyynisyys on väärä sana, antennit on vaan hiottu tarkemmaksi ja virhemarginaalinkin osuus on toki olemassa. Joskus ne tutkat ovat liian herkät ja olen joutunut muuttamaan ensivaikutelmaa, mutta se onkin vain iloinen asia. 



Näitä samoja kujeita olen vatvonut täällä aiemminkin, mutta taas nousivat pintaan ja kenties siellä joku tämän tuoreenakin tekstinä lukee, mutta tyttöjen maailma ja hiekkalaatikkotemmellykset ovat aina ajankohtaisia ja minkähänlainen on miesten maailma?

Kokemuksia, purkamista, tunnelmia tai valaisevia pointteja, jotta ymmärtäisin paremmin vähättelijöitä ja olisin askeleen edempänä jotain, jotain mitä en vielä edes tiedosta, ymmärrystä toivoakseni tai vapautusta olla ymmärtämättä. 






97 thoughts on “Miksi ärsytän niin monia?”

  • Tiedätkö, mä oon sitä mieltä, että tuollaiset naljailijat on vain niin kateellisia ihmisiä, ehkä sulla onkin jotain mitä nekin haluaisi..ja omaavat vielä erittäin huonon itsetunnon. Mutta mitä enenmmän ikää tulee, niin huomaa, että ympäriltä on karsiutunut pois tietynlaisia ihmisiä, jäljelle on jääneet ne oikeat ystävät. Pakkohan sitä välillä on purkaa ajatuksia ystävien kanssa, ei siinä mitään pahaa ole. Ehkä tietynlainen miesmäinen ajattelu helpottaisi meitä naisia, putkiajattelu, sanoa täräyttää vaan suoraan takaisin ja se siitä. 😀 Ihanaa päivää! <3 <3

    • Kiitos kovasti kuvakehuista! <3 Olisi mukavaa, että olisi edes himppunen miesmäisempaa ajattelua, toki murehtivat hekin. Jokin kysely oli vastikään mitä iäkkäät ihmiset katuvat eniten ja se oli turhaa murehtimista. Onneksi ikä hieman auttaa. <3

    • Mietin ja murehdin itsekin tätä joskus, joka päätyi lopulta ihan paperille asti.

      https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html
      Toivottavasti saisit ripauksen jotain hyvää itsellesi tuosta!

      – Jostain luin, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja oikeus sanoa se ääneen. Hyväksyä toisen mielipide, mutta päästä jollain tavalla sitä korkeammalle, jos saat ajatuksesta kiinni.

      Mukavaa päivää!

  • Samoilla on menty täälläkin ja olen seuraillut omien tyttärien kohdalla samaa! Onneksi omat tyttäret ovat avautuneet ja olemme yhdessä puhuneet asioista ja samalla asiat ovat uudessa valossa avautuneet myös itselle! Olen nykyään hyvin valikoiva kenet ystäväksi otan, niitä ei ole montaa mutta helmiä kaikki! Ja onneksi kotona on ihana olkapää joka on kantanut jo monet surut ja jaksaa kuunnella!

    Kateus on sellainen peikko, joka teettää ihmisillä ja usein tytöillä ja naisilla mitä ilkeämpia kiemuroita! Kateellinen voi joskus olla niin uskomattomista asioista, joita itse ei olisi huomannutkaan arjessa, siis ihan jokapäiväisestä asiasta! Tyttären kaveri oli pienenä tyttärelleni kateellinen siitä että tyttöni sai tulla syliin kun halusi, kaverin äidillä ei sylipaikkaa lapselle ollut ja siitä omani sai kärsiä tosin paljon! Esimerkkejä löytyy!

    Onneksi meillä Tiia-ihanuus on lähellä omat helmemme! Ihanaa päivänjatkoa ja lämmin halaus!

    • Onneksi tyttäret puhuu ja pystyvät peilaamaan tunteitaan, jos pohtisivat yksikseen olisi se ikävämpi juttu. Näitä on nähnyt jo ihan pienenä omienkin lasten parissa kaverissa, toinen aina näsäviisaasti molli tytärtäni naureskellen minulle ja yritti nostaa omaa häntäänsä. Huomiota haki, mutta valitettavasti monesti tuo käyttymismalli jää luonteeksi. Ei lapsen vika ollut, kodissa oli kaikenlaista, mutta silti täytyi suojella omaa lasta ja kun hän haki etäisyyttä ns.ystävään, tuin täysill.

      Aika sama kuvio, kuin teillä tuo sylikateus ja ajattele sinun viatonta lastasi, hän ei varmasti voinut ymmärtää mistä tuulee.

      Onneksi on helmiä ja toivottavasti sitä on itsekin jollekin sitä. <3 Paljon halauksia ihana Saila <3

  • Mun mielestä on hyvä purkaa tilanteet kavereiden kanssa. Mä en kestäis vatvoa niitä yksin. Täytyy myös sanoa, että en tunne niistä tuokioista huonoa oloa. Ne on hetkiä, jotka auttaa mua käymään läpi jotain ikävää.
    Tyttöjen maailma on henkisesti välillä todella raskasta, kun taas pojilla usein nämä tilanteet käydään läpi fyysisemmin. En yleistä siis!
    Onnellinen olen niistä ystävistäni joiden ystävä saan olla. Heille olen niin hyvä kuin vain olla voin.

    • Jos yksin pohtisi, niin voisi masentua ja asiat saisi aivan liian isot mittakaavat. Monet miehet muuten pohtii varmaankin yksin.. Totta kun on asias käyty läpi, ei sitä tarvitse enää veuhata ellei tule jotain uutta inhaa tilalle, jauhaminen puhdistaa.

      Näin juuri täälläkin. <3

  • Hui, kuinka loistavasti kuvasi tukivat tekstiäsi, joka nostaa tunteita pintaan varmasti monella. Minäkin olen näin aikuisena opetellut käyttämään sanaa ei vaihtelevalla menestyksellä. Tuntosarvet pystyssä kulkeminen on antoisaa ja toisaalta myös kuluttavaa. Tutuksi ovat tulleet myös tilanteet, joissa on pitänyt omia puoliaan ja sitten yöunet menettäneenä mielessään vatvonut sanomisiaan tai sanomatta jättämisiään. Hämäläistyyliin usein käy niin, että vasta jonkin ajan kuluttua mieleen putkahtaa, että olisinpa…

    Oman tiensä kulkijoita olet sinäkin ja onnittelut siitä! Kiitos, että raotit ovea ja pääsimme ihailemaan Smeg -rakkauttasi ja huikeaa magneettikokoelmaasi.

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia! Terveisin Tuija

    • Totta tuo etten vaihtaisi tuntosarvia pois, mutta totta myös se, että kuluttavaa. Totta tuo jos pitää puoliaan tuntee siitä syyllisyyttä, vaikka toimii samoin kuin se toinenkin. Kerran sanoin tyttärelleni muutama vuosi sitten, että sano takaisin kun yksi ja sama aina naureskeli, päti ja molli, tyttäreni vastasi, en halua, en halua pahoittaa toisen mieltä. Niinpä siinä se, kaikista meistä ei ole oman pahan olon purkamiseen ja jos niin teemme, se on luonteemme vastaista.

      Totta myös tuo, että joskus jälkikäteen etenkin yöllä tulee makustelua olisinpa sanonut, mutta jos olisimme sanoneet, morkkishan se iskisi.

      Ole hyvä Tuija ja kiitos kauniista sanoista ja avautumisesta ja oikein mukavaa sunnuntai-iltaa <3

  • Oliko tää kirjotus sittenki mun näppikseltä? Niin samoja ajatuksia! Iteki oon pohtinu ja jauhanu ihmisten käytöstä ja tekoja. Luulen, että se vain kuuluu asiaan. Ei ihmisistä halua ajatella, että se on paha, vaan mieluummin miettii syitä, että oliko sillä esim. huono päivä, joku suru/huoli/murhe jne, joka aiheuttaa huonoa käytöstä. Mulla on kans antennit yliherkkiä ihmisten suhteen. Huomaan olevani todella epäluuloinen uusien ihmisten suhteen ja miettiväni heijän perimmäisiä tarkotuksiaan, vaikka ei sinänsä välttämättä ois ees aihetta. Kaipa se on sitä, että ku on liian monesti saanu turpiinsa ja luottamuksen menettäny, ni oletus on, että kaikki ihmiset on semmosia. 😀 Toisaalta se on hyvä, että tajuaa ajattelevansa noin, ni ei mee sokeasti epäluottamuksen mukana. Sää oot Tiia ihana! Niin tykkään sun kirjotuksista. Ne pistää miettimään omia ajattelumalleja ja käytöstäänki. Kiitos! <3

    • Niin ei halua ajatella, että joku on paha, enkä voi sietää turhaa pahanpuhumista, mutta kun joku loukkaa tai käyttäytyy huonosti, sitä vaan on pakko purkaa, ei asioita voi kasauttaa omille harteille painamaan vaan niiden todellisten ystävien kanssa puretaan ja heiltä saan myös joskus kuulla, että olen väärässä tai toisenlaista näkökulmaa. En myöskään halua, että ystävät olisivat yksisilmäisesti samaa mieltä, eri mieltä saa olla ja joskus toiset ihmiset raottavat asioita laajemmin, siksi puhuminen on aina hyvä asia.

      Totta tuo, että hyvä kun on järki matkassa, ettei aivan sokeasti luota, mutta jostainhan kokemuksista on opittava, harmi kyllä eli ensin pettyä, sitten oppia, mutta toivotaan ettei kyynistytä. Maailma on täynnä hyvää ja hyviä ihmisiä. <3 Kuten Sinä. <3 Kiitos niin paljon kauniista sanoista olen otettu. Kirjoitin tämän itse asiassa eilen ja miltei olin julkaisematta, mutta sitten tuumin minun ajatuksianihan nämä ja aiemminkin kuultuja joten tänne tuli. <3

  • Olen itsekin nykyään tietoisesti valinnut elämääni sellaisia ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla, jotka ovat voimavarani ja joiden kanssa tunnen olevani tasavertainen. Ystävyys ei ole ilkeää, katkeraa, kateellista, polkevaa tai negatiivista. Jos havaitsen että voin huonosti jonkun ihmisen seurassa, koitan välttää sitä.Mulla on aika samanlaisia kokemuksia lapsuudesta, onkohan se Tiia kuuluisa kiltin tytön- syndrooma:)? Olen joskus aikuisena miettinyt miksi olen alistunut sellaiseen, enkä oikein vieläkään tiedä miksi. Nykyään osaan onneksi sanoa ei, tiedän omat rajani ja olen olen 100% lojaali niille jotka ovat aidosti ystäviäni. Iän myötä olen entistä tarkempi siitä, kenen päästän elämääni 🙂 Mietinkin blogia perustaessa, haluanko jakaa elämääni näin mutta totesin että kyllä kun voin itse määritellä ne asiat jotka jaan. Jätä negatiiviset asiat/kommentit omaan arvoonsa, olet ihana juuri tuollaisena kuin olet <3

    • Niin ja eihän kaikkien kemiat edes sovi yhteen. Siksi parempi olla itseään nostattavien seurassa, eikä marisijoiden tai lannistajien, jotka löytävät kyllä huonot puolet, mutta mitään hyvää eivät osaa sanoa ja jos joskus sanovat, sekin on tiukassa. Kiltin tytön syndroomaa nimenomaan..

      Samaa juttu, ne jotka haluavat minulle hyvää, 100% lojaali, heistä ei koskaan pahaa puhuta ja jos he joskus tölväisevät joskus minua tai minua heitä, kaikki ymmärtävät, että hei huono päivä. Lisäksi hyvä ystävyys ei yritä omistaa, kuristaa tai syyllistä tai ole marttyyri. Hyvä ystävä ymmärtää, jos ei aina jaksa, sitten taas jaksetaan. 🙂

      Blogissa saa ja pitää jakaa juuri ne asiat mitkä itselle hyvältä tuntuu. <3 En tiedä ihanasti, epätäydellinen, mutta en kuitenkaan koskaan halua muita satuttaa ja jos satutan osaan pyytää anteeksi. <3

  • Mä olen sitä mieltä, että tilanteiden purkaminen tai yhtäläisten tunteiden jakaminen ystävien kanssa ei ole paskanjauhantaa. Jos joku on esimerkiksi aukonut mulle päätään blogimaailmassa tai jopa laittanut sulle ilkeämielisen kommentin ja sitä yhdessä pohdimme, on kyseessä tavallaan työnohjaus. Etenkin nettimaailmassa on helppo ihastua toiseen tapaamatta, ja ensitapaamisella voi huumaantua vääristä piirteistä. Kun ajan saatossa sitten selviää esimerkiksi kataluus, oveluus ja kauheimpana kateus, on mun helppo laittaa peli poikki morkkiksia tuntematta. Olen luonteeltani jokotai, enkä yhtään siedä sitä että mun Tiialle on joku ilkeä.

    • Aah miten osaat kiemuraiset asiat vääntää fiksusti suoraksi. Hih tuo työnohjaus on loistava sanavalinta, sitähän se on, molemminpuolista terapiaa. Juu olen minäkin muutamaan ihmiseen haksahtanut, kun ovat kehuillaan lumonneet, mutta kun on tultu läheisimmäksi, yhtäkkiä on oikeus analysoida blogia ja sanoa negatiivisia hyvällä. Vitsi mulle tulee aina silti morkkis, ollapa noin, se olisi vapauttavaa, aina mietin miltä niistä kiusaajistakin tuntuu, kun hylkään…
      Niin ja mun rakkaille ei vinoilla myöskään! <3

  • Elämä on liian lyhyt käyttää aikansa huonoja vibroja tuovien ihmisten kanssa tekemisessä olemiseen. Inhoan sanaa kateus, mutta niin moni asia johtaa jurensa sieltä. Olen opettanut lapsillenikin, että poistakaa epämiellyttävät ihmiset elämästä, jos ja kun niitä tulee. Tyttöjen maailma on erittäin raadollinen, kuulen juttuja 23 v. Tyttäreltäni. Huh, mutta taustalla on aina epävarma ja huonon itsetunnon omaava henkilö. Poikien maailma on erilainen, näin itse olen sen kokenut. Tiia, jokainen taplaa tyylillään ja tekee kuten parhaaksi näkee. Elämä on sinun ja muista, että loppujen lopuksi ainut asia millä tässä maailmassa on merkitystä, on oma perhe. Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    • Tyttöjen maailma on ja jo pienestä pitäen monet osaa vallan pikku kujeet. Näin on tärkeintä viime kädessä on perhe. Ihanaa sunnuntaita ja kiitos <3

  • Ajatuksia herättävä kirjoitus, taas! Itse olen huomannut olevani introvertti, joka vetää suojamuurit kiinni tietyssä vaiheessa. Olen miettinyt pitäisikö minun muuttua ja mitä olen menettänyt ihmissuhderintamalla tämän ominaisuuden vuoksi, mutta nyt olen sinut sen kanssa. Olen sosiaalinen sen verran kun tarvitsen ja jaksan. Niin, miten tämä nyt liittyy postaukseesi. Siten, että luulen säästyneeni monilta ilkeilyiltä tämän vuoksi. Tottakai ihmisillä on mielipiteitä minusta, eikä suinkaan aina positiivisia, mutta suoraan päin naamaa niitä harvemmin on tultu sanomaan.

    • Ei sinun pidä muuttua, vaan sinulla on oikeus olla juuri sinunlainen. Niin on itselläkin hyvä olla. Kaikki eivät voi olla samasta puusta veistettyjä ja tämä nyky-yhteiskunta painostaa kaikkia olemaan ulospäinsuuntautunut. Totta se, että olen itse todella avoin ihminen enkä salaile ja sitten sitä välillä tulee turpiin. Muutoin olen kuitenkin myös erakko, jos tapaan paljon ihmisiä, täytyy levätä.

      Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. <3
      <3

  • Tiedätkö mitä? Olen itse ajatellut samaa, mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän minun tarvitsee kuunnella ikäviä kommentteja mistään suunnasta. Voin itse valita seurani, ja jos en jollekin kelpaa omana itsenäni, niin antaa olla. Onneksi nykyään osaan myös tietyissä tilanteissa sanoa takaisin. Vaikka se onkin myös tosiaan kummallista, jos satut sanomaan takaisin ilkeilijälle, niin sitten oletkin itse inhottava ja piikikäs ihminen. En tykkää.

    Itse muistan viime syksyltä tapauksen, jossa ystäväni sanoi yhdessä keskustelussa, jossa porukkaa oli enemmän paikalla, että kaikki bloggaajat ovat pissiksiä. Tämä oikeasti kirpaisi minua todella syvältä, enkä osannut edes siinä hetkessä puolustaa bloggaajia. Ystäväni tietää, että bloggaus on minulle harrastus, josta pidän, joten en voi millään tavoin hyväksyä, että harrastuksestani puhutaan noin alentavasti. Tämä tapaus jätti kyllä jälkensä. Olen syksyn jälkeen vain kerran ollut ystävääni yhteydessä. Kauheasti en ole myöskään ikävöinyt. Parempi ehkä olla sellaisten parissa, jotka kannustavat sinua harrastuksessasi, eivätkä lyttää.

    Ihanaa sunnuntaita sinulle! <3

    • Niin oliko tuo ystäväsi kommentti ajattelematon aivopieru vai oliko se tarkkaan harkittu piikki, kenties vaikka kateus sinun rohkeudesta pitää blogia. Kyllähän jotkut joilla ei ole blogimaailmasta mitään tietoa, voivat pitää tätä jopa jonain narsismin muotona. Mutta että pissiksiä, enpä ole moneen sellaiseen törmännyt vaan ihaniin ihmisiin, kuten sinä täällä. Ymmärrän yskän ja jos olisit heti pystynyt sanomaan jotain, mutta itse menen ainakin aina lukkoon näissä tilanteissa ja sitten alan kantamaan kaunaa ja kohta on jopa kärpäsestä härkänen, kaikki menee kovin vaikeaksi. Tietääköhän ystäväsi, että loukkasi? Tuollainen yleistäminen on tyhmyyttä.

      Jos et ole ikävöinyt niin anna olla, kohta sieltä varmaan tulisikin joku uusi tölväisy, kun ei vastaan sano, kiusaaja ei koskaan lopeta.

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Kyseessä saattoi olla ajattelematon aivopieru, mutta toisaalta ystäväni osaa olla terävä kieleltään, joten saattoi olla harkittu lausahdus. Olen yrittänyt ajatella, että kyseisellä henkilöllä itsellä on sen verran pienet sisäpiirit, että on kateellinen, jos joku toinen uskaltaa tehdä jotain sellaista, mikä ei ole ehkä kaikille ihan jokapäiväistä.

      Mutta jatketaan me tällaisina kuin olemme. Mehän olemme hyviä ja ihania. 🙂

      Kivaa viikkoa!

  • Tämä teksti kosketti ja löydän itseni tuosta mollatusta tytöstä. Niin kuin kirjoitit, aikuisena pystyy lopettamaan ns ystävyyssuhteen, kun näkee että negatiivinen vaakakuppi on täynnä.

    Mutta, kun näkee aikuisena tämän tilanteen. Ja, oma lapsi on tuo mollattu. Onko äidilä oikeus sanoa, älä enää leiki tietyn lapsen kanssa, hän kun kiusaa sinua. ??? Kun onneksi niitä hyviä ja reiluja kavereita on myös. Tälläistä olen miettinyt! Ja, rehellisesti, ohjannut lasta reilujen kavereiden suuntaan. Mutta, kun ei lapselle voi alkaa kuitenkaan toista lasta "haukkumaan". Tällöin asettuisi itse kiusaajaksi.

    Tuntuu että koulumaailma on yhä raaempaa ja raaempaa. Ja, varsinkin tämä henkinenväkivalta. 🙁

    Täällä meillä paistaa aurinko ja sataa räntää. Mutta, säästä huolimatta, toivotan mukavaa sunnuntaita!

    • Niin lapsena sitä ei kiltti tyttö ymmärrä edes, ajattelee että itsessä on vika, olen ansainnut tämän, tuntee syyllisyttä. Valitettavastihan nämä asiat myös jättävät jälken aikuisuuteen.

      Olen lapseni kanssa keskustellut ja keskustellut ja lopulta hän otti etäisyyttä, ei vaan pystynyt enää, ei sietänyt. Mitta tuli täyteen, shokkihan se varmaan toislle, he kun pitävät kilttejä varmoina nakkeina.

      Niin tuntuu, nykyään kun on tuo somekiusaaminen vielä ja whats up ryhmissäkin lapset kuulemma kiusaa ja vaikka mitä.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Taas aivan mahtavaa tekstiä. Negatiivisuus tuntuu ruokkivan aina iseään. Itse olen myös pyrkinyt olemaan enemmän positiivisten henkilöiden ja asioiden parissa.Ainainen asioIsta valittaminen ja sellaisen henkilön lähellä oleminen vie hirveästi myös energiaa. 🙂 <3

    • Kiitos Kati kovasti. <3

      Totta tuokin, että yksi negatiivinen ihminen voi jopa pilata työyhteisön ja yksi postiiviinen pelastaa. Valittaminen on valinta ja se on erittäin raskasta.

  • Ikäville ystäville voi aina kääntää selkänsä ja jättää taakseen. Tilanne on toinen, kun semmoinen ihminen on aivan lähisuvussa. Kerran uskalsin sanoa tämmöiselle sukulaiselle takaisin ja puoleen vuoteen ei oltu missään tekemisissä keskenämme. Nyt tilanne on taas palautunut ennalleen ja ei auta kuin yrittää kestää vaan.
    On jännä miten miehet ja naiset eroaa tässä asiassa. Minulla on ollut molempia työkavereina. Naiset piikittelee ja vihjailee ja puhuu pahaa selän takana. Miehet vetää reilusti kerran toisiaan turpaan ja sen jälkeen ollaan taas kavereita ja mennään yhdessä kaljalle =)
    Minä en enää välitä ikävistä ystävistä, jätän heidät kylmästi menneisyyteen ja nautin uusista mukavista ystävistä. Sukulaisia vaan on pakko sietää =)

    • Niin totta ja on omakohtaisia kokemuksia tästä. Se tekee hyvin hyvin surulliseksi ja on raskasta, siivittänyt koko elämää. Miehet ovat suorempia ja suoruus on hyve! Miksihän naiset ovat niin kieroja, olen kai sitä itsekin, kun en moksauta pahasti sanovaa köniin vaan vatvon ystävien kanssa.

      Ystävät voi valita, sukulaisia ei. <3

  • Ikä tuo varmuutta sanoa ei. Kokemuksen kautta tiedän, että maailmassa on niin hankalia ihmisiä, että heidän kanssaan ei voi olla tekemisissä haavoittumatta jatkuvasti syvästi. Olen käynyt kouluni ja toimin tukihenkilönä kiusatulle. On hyvä jos on joku, jolle turvallisesti purkaa negatiivisia tunteitaan, olivat ne sitten pelkoja, vihaa, ärtymystä… Se saattaa auttaa omaa mieltä prosessoimaan asiaa ja avaa hankalana aikana uusia tarkkailukulmia tilanteeseen. Myöskään netissä ei pidä sietää huonoa käytöstä ja kiusaamista. Minusta blogini on kuin kotini, sinne ei sovi tulla räyhäämään. Eri mieltä voi olla, mutta asiallisesti ja perustellen jollain identiteetillä, ei vain anonyyminä herjoja heitellen. Delete-nappula vain käyttöön. Jokainen meistä ärtyy tai ylireagoi joskus ja suusta saattaa päästä sammakoita, mutta tilanteen korjaamista varten on olemassa sanoja, kuten anteeksi. Taitaa olla niin, että mitä värikkäämpi ja kyvykkäämpi henkilö, sitä enemmän hän saa kuraa naamaansa. Joidenkin on vaikea sietää toisen tyytyväisyyttä, sitä vasten ehkä oma paha olo korostuu liikaa.

    • Totta mutta miksi jotkut ovat niin hankalia, vai johtuuko se vaan erilaisista kemioista, taustoista, lapsuudesta… Pahinta on huono rakkaudeton lapsuus ja sitä kylvetään asiasta itse oppimatta, ymmärtämättä miksi toimii miten toimii. Hakee huomiota hyvällä tai huonolla, kuin se pieni lapsi joka joskus oli. Se että toimit tukihenkilönä kiusatulle, osoittaa suurta vahvuutta, koska hänen tuska voi nostaa myös omia surun tunteita pintaan. Mutta olet varmasti asiat käsitellyt ja haluat auttaa ja siihen pystyy parhaiten ihminen jolla on omakohtaisia kokemuksia. <3

      Totta myös tuo, että jokaisella on huonoja päiviä, mutta jos huono käyttäytyminen on luonne, niin silloin kannattaa painaa delete!

      Se on totta, mitä värikkäämpi ja selvästi hyvällä itsetunnolla varustettu, niin sellainen ihminenhän täytyy lyödä alas, sellaisen ihmisen tyytyväisyys on toiselta pois. Kyllä ihminen on rujo.

  • Maiccu ja Mannilainen sanoivat sen, miten on lupa ja oikeus olla. Putsaa pöytä! Vastaansanominen on rohkeaa ja luvallista, mutta siitä tulee sellainen inttämisen kehä, että järki lähtee. Tätä tien kymmenen vuotta erään sukulaiseni kanssa ja pari vuotta sitten uuvuin ja kirjoitinkin silloin blogiini, että 'haluan elämäni iloa, en inttäjiä'. Sukualiseni on nyt exsukulainen ja paluuta ei ole.

    Teflonratkaisu on paras. Ei välitä tippaaakaan ja ei julkaise anonyymejä kommenttejä, äl-älä edes lue niitä. Sisäinen rauha ja hyvä olo ovat niin tärkeitä asioita, että ei niitä kukaan ulkopuolinen saa tulla pilaamaan. No, teflon ei siis, että pitäisi pinnan kestää:) Vaan OHITA! Älä anna tilaa noille mollaajille!

    <3

    • Sinä sen sanoit, tiettyjen ihmisten kanssa menee inttämiseksi, sillä hehän eivät ole koskaan väärässä, eivätkä myöskään koskaan pyydä anteeksi. Hyvä Leena järjen ääni, ohitan ja yritän, vaikka olen tosi huono siinä, mutta yritän parhaani. <3

  • Upea, oivaltava kirjoitus! Välillä tuntuu, että naisilla on kyllä jotain ihmeellistä skismaa, mäkin olen alkanut pitää etäisyyttä niihin tyyppeihin, joiden jälkeen voimavarat on loppuun kulutettu ja fiilis on plääh. Ymmärrän kyllä myös, että huonosti käyttäytyvällä ei välttämättä omat asiat ole ihan kunnossa, mutta sellainen pitkään jatkunut piilodissaus kyllä jättää jälkensä 😛

    • Niin mikä se ihme skisma on, miksi pitää? Homma alkaa jo tosiaan hiekkalaatikolla, tästä pitäisi oikein tehdä tutkielma ja lukea lisää. Piilodissaus on pahinta, olet huumorintajuton jos suutut. Sellainen on niin väärin!

  • Minä uskon, että tuollaiseen tyttöjen epäsolidaariseen käyttäytymiseen on syynä oman aseman pönkitys yhteisössä oli sitten koulu, työpaikka tai kaveriporukka. Sillä että latistaa muita voi saada arvostusta ja hyväksyntää itselleen. Minusta on niin surullista, että yhä edelleen lapset kasvavat siihen, että tuo on hyväksyttävä toimintamalli ja osa ei heistä pääse siitä eroon edes aikuisena. Joskus tavallaan tuntuu siltä, että tuollaisen käytöksen salliva ja jopa siitä palkitseva yhteisö on jopa enemmän vastuussa kuin se yksittäinen ilkiö. Ainakin jos on aikuisten yhteisö kyseessä. Tuollaiselle pitäisi oppia pistämään stoppi välittömästi.

    Minulla oli lapsena ns. ystävä, joka ilkeili koko ajan. Kun hankin uuden ystävän, hän otti tehtäväkseen ystävystyä uuden ystäväni kanssa ja motiivina oli se, että uusi ystäväni ei olisi enää ystäväni. Tästä puhuttiin lapsen vanhempienkin kanssa, mutta heidän mukaan jokainen valitsee omat kaverinsa ja jos minun uusi ystäväni haluaakin leikkiä vain kahdestaan heidän tyttärensä kanssa, niin se on ainoastaan minun ongelmani. Minkäs he mahtavat sille, että heidän lapsensa on niin suosittu. Valitettavan paljon näen samantyylistä käytöstä nykyisinkin vanhemmilta. Se oma lapsi on silmissä sellaisessa asemassa, että muista ei tarvitse välittää. Se on niin surullista.

    Itse annan edelleen mielelläni tilaisuuden ystävyyteen, jos sellainen sattuu kohdalle, mutta kenenkään valtapelejä en ala pönkittämään.

    Selän takana kritisoimiseen, joka välillä saattaa mennä selväksi pahanpuhumukseksikin, sorrun aina joskus. Tulee vaan sellainen tunne, että pitää kysyä toiselta, että miten sinä koit jonkun tietyn asian. Reiluinta olisi tietysti kysyä suoraan siltä toiselta, eikä vatvoa seläntakana. Mutta sitten on joskus sellainen fillis, että jos muiden mielestä kyseessä on ihan pikkujuttu, niin parempi vaan jättää asia sikseen eikä avata sitä. Ehkä sitä haluaa suojella omakuvaansa ystävyyssuhteessa siltä, että välillä paljastuisikin pikkumaiseksi tai naurettavista asioista loukkaantuvaksi.

    • Niin totta ja olen myös huomannut sen, että moni sokaistuu itsensä nostattajista ja pitää miellyttävinä esim. koulussa ja kiusattavaa ei opettajakaan välttämättä huomaa ja uskoo kaiken mitä tämä mielistelevä lempioppilas sanoo. Miksi moinen toimintamalli kehkeytyy, omalla kohdalla tyttären ex kaverin äidillä ei ollut koskaan aikaa ja perheessä oli kaikenlaisia haasteita. Ystävän kaveri alkoi meillä jatkuvasti kyläillessään kilpailemaan minun huomiosta, vähättelemällä ja nauramalla tyttärelleni ja myös koko ajan motkottamalla, mene pesemään kädet jne, jotta sai tyttäreni kiinni niin sanotusti "ei niin loistavasta käytöksestä". Minun lapseni uskalsi olla rento, mutta siitä toinen molli ja siirsi omia huonommuuden tunteitaan tyttäreeni. Monesti sanoin hänelle nätisti, sinun ei tarvitse huolehtia, minä olen äiti ja aikuinen ja minä huolehdin. Niistä sanoista hänen jännitys aina jotenkin kaikkosi. Lopulta tyttäreni otti kuitenkin etäisyyttä, mitta vaan tuli täyteen, ei ole kivaa jos toinen koko ajan huomauttaa. Kympin oppilas tuo tyttö, omani ei. Huutaa huomiota, äitinsä huomiota.

      Tutulta kuulostaa tuo sinun lapsuudenjuttu. Samaa koki pienin tyttäreni, jonka aina eräs ystävä yrittää varata tai sitten jonkun muun ja jos jonkun muun kanssa kävelee koulumatkan, piilottelevat tytärtäni puun takana ja ovat sitten mukamas parhaita kavereita. Tällä lapsella ei ole kuria, eli vanhemmat eivät saa häneen oikein otetta. Hakee ilmeisesti rajoja.

      Sama täällä annan tilaisuuden, mutta jos havaitsen merkillisyyksiä tai vehkeilyä, otan hyvin nopeaan etäisyyttä.

      Tuohon viimeiseen sarakkeeseen, noin juuri toimin ja koen asiasta huonoa omaatuntoa. Osissa tapauksista en kysy suoraan, koska pelkään että loukkaan kiusaajaa, juu kyllä, eikö hullua ja toisessa tapauksessa tiedän, että mollija on ihmistyyppiä, joka ei ole koskaan väärässä. Mutta ehkäpä juuri joissain tapauksessa, kuten loistavasti avasit, pelkää itse olevansa huumorintajuton tai pikkumainen. Voi kyllä osaan välillä olla sitäkin.

  • Minusta veivaaminen ja vatvominen ovat täysin ok, kunhan sitten jossain vaiheessa hoksaa, että on asioita, joita ei vaan voi ymmärtää ja ne eivät siitä miksikään muutu vaikka niitä kuinka kääntelisi eli antaa vain olla. Olen tainnut olla aika itsekäs (ainakin joidenkin mielestä), kun viime aikoina olen tietoisesti karttanut seuraa, jossa minulla ei ole kiva olla. Varsinkin jos tiedän kyseisten henkilöiden kertoneen minusta "bull shittiä" tai heillä ei ole mitään muuta ystävyydeltä haettavaa kuin itsensä pönkittäminen. Tämä blogimaailma on varsin mielenkiintoinen keskustelun aihe erityisesti henkilöiden kanssa, jotka eivät ole ikinä itse bloganneet tai edes kommentoineet toisten blogeja. Maailmassa on paljon hyvää ja upeita ihmisiä & kohtaamisia, joten miksi tuhlata aikaansa sellaiseen, josta tulee paha mieli. Kiitos Tiia, ajatuksia herättelevästä kirjoituksesta.

    • Blogimaailma varmasti oudoksuttaa niitä, jotka eivät koskaan lue blogeja ja olen miettinyt kokevatko asian jollain tavoin uhaksi, pitävät bloggaaja itsevarmempana kuin bloggaaja onkaan tai jopa, erikoisena tarpeen itseilmaisuun julkisesti. Varmaan monia tälläisiä pyöritellään, mutta jos kukin saa kickinsä mistä tahansa ja se ei ketään loukkaa, niin eikö tosi ystävät kannustakin. Joten juurikin niin, parempi on välttää niitä, jotka aiheesta kuin aiheesta saavat kehitettyä ruman. Ruma on heidän mieli.

      Ole hyvä ja kiitos kovasti kommentista Tiina, nämä kaikki auttavat kovasti. <3

  • Joo, tiedän tunteen! Tuttu niin töistä, vapaa-ajalta kuin täältä blogimaaimastakin. Töissä esim. ystävänäni pitämäni henkilö alkaakin muun joukon jatkona innoissaan mollaamaan minua. Entinen ns. ystäväni jätti anonyymina ilkeyksiä blogiini. Blogistaniassa taas olen todennut, etten kelpaa mihinkään yhteisöihin. Sama se, pärjään hyvin yksinkin. Minusta on tullutkin kokemusteni myötä yksinäinen oman tien kulkija. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Usko pois, Tiia!

    • Anonyyminä ilkeyksiä blogiin, hyvin hyvin sairasta! Miksi et kelpaisi, sinä olet aarre ja puutarhasi on Suomen upeimpia, nyt kuules. Nyt ei ole joku oivaltanut sinun avuja ja ihanuutta. <3 Maijun kanssa olimme aivan myytyjä kun sinut treffasimme. <3 Yksinäinen sielu minäkin, mutta täältä kolostani aina sitten pungerran esille. Kai olen puutarhan inhokki Myyrä, hehe. Olet ihana muista se. <3

  • Mä olen opetellut, että yritän selvitttää asiat, jotka vaivaavat. Sanon joskus ihmiselle, joka on ikävä, että "tiedätkö, että miltä minusta tuntuu"? Välistä ihminen ei ole ajatellutkaan, että joku asia loukkaa. Ollaankin usein puhuttu aiheesta, että mitä tulisi tehdä. Minä suljen sellaiset ihmiset elämästäni, jotka tuovat mulle huonoa energiaa. Pidän lähelläni ne, jotka tuovat sitä hyvää. Sinä tuot minulle sitä hyvää, ilman sinua ei ole tätejä. Yhdessä olemme vahvoja 😉 pus, pus.

    • Oot niin super ja vahvistanut monella lailla ja nostanut itsetuntoani. Koska sinulla on niin hyvä terve itsetunto ja niin ihmisellä kuuluisikin olla. Ihana, lämmin, aurinkoinen ja fiksu, se olet sinä. <3

    • Oot niin super ja vahvistanut monella lailla ja nostanut itsetuntoani. Koska sinulla on niin hyvä terve itsetunto ja niin ihmisellä kuuluisikin olla. Ihana, lämmin, aurinkoinen ja fiksu, se olet sinä. <3

  • Mietin nuorempana miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mitä joku saa siitä, että sanoo asiat aina ilkeästi, piikittelee, tekee ns. ystävistään naurunalaisia. Vuosien saatossa olen ymmärtänyt, että Ilkeys on AINA ihmisen oma henkilökohtainen ongelma ja ihmistä, jolla on itsensä kanssa niin paha olla, että purkaa sitä muihin, ei voi auttaa. Sietäminen ja ymmärtäminen tuntuvat vain ruokkivan tällaista ihmistä. Toisen heikkous (he tulkitsevat ystävällisyyden heikkoudeksi ja se ärsyttää) ruokkii heidän käytöstään aina vain räikeämmäksi ja siksi ainoa keino päästä heistä eroon on täydellinen välinpitämättömyys. Toinen tapa on tietysti avoin sodanjulistus ja vastaaminen samalla mitalla, mutta oma tavoitteeni tässä elämässä on kuitenkin elää mahdollisimman tasapainoisesti ja onnellisena, joten sille polulle en itsekkäistä syistä enää lähde.

    Niin ja se pakollinen tiedepläjäys taas 😉 eli tutkimusten mukaan naiset ovat vaihdevuosiin asti toistensa vihollisia ja kokevat helposti esim. nuoret ja kauniit naiset epämiellyttävinä ja -luotettavina, mutta kun hormonit tasaantuvat, niin käytös muuttuu ja nuorten kauneus lähinnä herättää haikeuden omasta menetetystä nuoruudesta. Perimmäisenä syynä on tutkijoiden mukaan siis naisten tiedostamaton ja geeneihin koodattu kilpailu miehistä ja menestyksestä. Vaihdevuosien jälkeen ei tarvitse enää kilpailla ja voi olla sinut itsensä kanssa sellaisena kuin on eli jotain hyvää tässä vanhenemisessakin 🙂

    Minna

    • Ihana Minna, että tykkään kommenteistasi ja että tuot niihin myös tuon tiedepläjäyksen, sillä onhan se huojentavaa ja avaavaa myös järjen kautta miettiä miksi?

      Hyvin voi olla tuota, mutta entä pienet lapset, kun kilpailu alkaa jo siellä, siellä ilmeisesti kilpaillaan vanhempien huomiosta, opettajien ja kavereiden, eli aina yhtä kilpailua.

      Kirjoitat tuossa ylemmässä sarakkeessa aivan kuin olen ajatellut, ystävällisyys jotenkin ärsyttää ja ruokkii mollaajia, kokevat että heillä on valta, he ovat tilanteen päällä. Mutta kun heidät hylätään, se on suuri järkytys ja vika on toki aina hylkääjässä, he eivät edes mieti ovatko tehneet jotain tyhmää. Kun itse sitä säälii kiusaajaa ja voimavarat menevät siihen, miettii yöt pitkät hylkäystä joka oli itselle parasta tai jos sanoo samalla mitalla takaisin miten mollija syvästi järkyttyy ja sitten on itsellä paha mieli. Mutta eipä hänellä ole koskaan paha mieli vähättelyistään, ne ovat kai kiltti ihminen ansainnut, kiltti ihminen voidaan mieltää yksinkertaiseksi, mutta mitä kaikkea kiltin ihmisen mielessä liikkuukaan ja kiltti ihminen huomaa kaikki nyanssit, koska on oppinut kokemuksesta tarkkailemaan.

      Kiitos Minna <3

    • Tästä samaa mieltä! Täysin. Nuorempana kilpailtiin kaikesta, lapsista, ulkonäöstä jne. EI ENÄÄ, ei ollenkaan. Vanheneminen on valtavan vapauttavaa.
      Minäkin katselen nuorten ihmisten kauneutta kuin taidetta, en ole itse mukana siinä enää, vaikka tietysti pidänkin huolta itsestäni, etten aivan pelästyttäisi ihmisiä rapistumisellani ja saisi omia lapsia pelkäämään, että kohta kuolla kupsahdan 😀
      Odota Tiia sinne 65 – 70 -vuotiaaksi, jo helpottaa …

    • Marjatta jotenkin olettaisinkin, että mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän jaksaa kouhottaa myös eli kipakat tunteet helpottaa. Sitä toivoessa. 🙂 Juu ja kyllä itsestään pitää pitää huolta, kyllä nainen on aina nainen kaiken ikäisenä. <3 Aurinkoista uutta viikkoa Marjatta <3

  • Tuttu juttu vuosien takaa, kun ikää tulee tarpeeksi, ei jaksa enää edes loukkaantua ilkeyksistä. Tässä iässä on juuri se parasta, ettei tarvitse välittää niistä ilkeistä ihmisistäkään. Nosta vaan leuka pystyyn ja ajattele, että ovat vain kateellisia ja pikkumaisia nuo moittijat. Uskon kyllä, että miehissäkin on ihan samanlaista tyhmyyttä.

    • On ihan varmasti miehissäkin, mutta ehkei niin vallatonta kuhinaa. Tuota juuri odotan, tuota ettei enää jaksa korvaansakaan lotkauttaa, sitä on vapautua kaikesta turhasta kiusasta. <3 Kiitos tästä <3

  • Ihan samaa mietin kuluneena talvena! Minäkin kilttinä ihmisenä murehdin etukäteen sitä, pahastuvatko ihmiset, kun otan heihin välimatkaa tai poistan heidät fb-kavereista, mutta sitten – onneksi – terve järki voitti: todennäköisesti he eivät edes huomaa. Ja luulen näin käyneenkin. Ja syyllisyys omien rajojen vetämisestä kyllä haihtui pian 😉 taisi olla paras lahja pitkään aikaan, jonka saatoin antaa itselleni 🙂 punnitsin suurinta osaa ihmissuhteistani vaakakupissa: saanko tästä mitään itse irti? Olenko vain joku, jolta pumpataan myötätuntoa, sääliä, tsemppaamista, kannustusta, aikaa ja vaivaa, ilman, että saisin sitä itse takaisin? Olenko aina se, joka ottaa rivien väleistä singotut piikit vastaan ja antaa anteeksi, kun toisella taitaa olla huono päivä? Päätin, että en ole enää se kynnysmatto. Hyvä minä! Ja joku miettii perusteita, niin tässä se tulee: jokaisella meillä on 24h käytettävänään vuorokaudessa. Jokaisella on prioriteettinsa, minulla se on perhe. Minulla on tietty määrä energiaa käytössäni ja se kuuluu ensisijaisesti minulle, hyvinvoinnilleni, ja perheelleni. Muut tulevat sen jälkeen. Ensin ne oikeat ystävät ja sukulaiset, joiden kanssa tulen toimeen. Sitten muut, joiden kanssa on nyt vain jollain tapaa tultava toimeen. Jos näiden jälkeen jää energiaa, niin keksin sillä jotain kivaa itselleni ja perheelleni, sillä se vain lisää hyvinvointiamme. Negatiivisilla ihmisillä nyt vaan ei ole enää tilaa elämässäni. Erittäin terve ratkaisu, jota suosittelen muillekin 🙂

    • Totta tuo kun uskaltaa vaan vetää rajat, sen jälkeen tulee helpotus! Hyvin kuulostaa tutulta moni kohta ja miksi pitäisi kuten sanottu aika on rajallinen ja mitä vanhemmaksi tulee, en itse ainakaan jaksa koko ajan kyläillä, välillä se piristää, mutta liika on liikaa. Joskus aikoinaan isäni sanoi, ettet vaan pysty pitämään noin monia ystäviä, että aikaansa myöten karisevat ja näin on juuri käynyt. Helmet jää, ne jotka iloitsee kun onnistun ja tukee suruissa. Onnistumisissa tukijoita on vähemmän ja minulle se on se mittari, että ystävyys on aitoa. Osataan aidosti iloita toisten puolesta.

      Olet tehnyt erittäin terveen, järkevän ja oikean ratkaisun, kiitos tästä sain taas voimaa. <3

    • Kiitos <3 tuo oli muuten tosi hyvä huomio: Ketkä aidosti iloitsevat puolestasi! Sitäkin olen pohtinut paljon. Sain vähän aikaa sitten harrastukseeni liittyvän hyvän uutisen, jota olen jakanut minimaalisesti. Uutinen on tuntunut minusta niin hyvältä, etten ole halunnut pilata tunnelmiani kuuntelemalla kateellisia piilopiikkejä �� kiitos vastauksestasi, nyt vahvistui tunne, että tein oikein �� t. Pirja

    • Juu siihen olen kiinnittänyt huomiota, että surussa on vielä olalle paijaajia, mutta kun onnistut jossain, niin silloin selälle taputtelijoita on vähemmän. Kyllä se onni on parempi kätkeä täällä Suomen maassa tai jos ei kätke, niin tulee kestää seuraukset. Siksikin tosi ystävän määre on, iloissa ja suruissa. <3

      Se tunne kun parhaat ystävät iloitsevat puolestasi, se on huippufiilis. <3 Ihanaa uutta viikkoa Pirja ja kiitos kivoista kommenteista. <3

  • Voi Tiia! Mä niin tiedän tämän. Kateellisuus on kuin syöpä ja jotkin ihmiset vain nauttivat saadessaan päteä ja neuvoa ja ilkeillä. Ei anneta sen meitä häiritä! <3

    • En vaan ymmärrä sitä kateutta, kun minulla on ongelmia, en jaksa edes mitään muuta, kun olen onnellinen, niin ei nyt tule todellaakaan mieli sättiä muita. Miksi jotkut kokevat oikeutuksekseen mollia muita, kun heidän oma elämä on pielessä. Pidän asiaa jonkunlaisena epäkypsyytenä, kyseinen ihminen ei osaa kanavoida, ei osaa analysoida omaa käytöstään.

      Ei anneta häiritä, sinä ihana rakas ystävä <3

  • Ihanat kuvat Tiia! Eläimet ovat niin "rehellisiä" toisiaan kohtaan. Saattavat näyttää hampaita tai sähähtää mutta eivät kanna kaunaa tai kateutta. Eläimet <3

    Kirjoitan kuten joskus ennenkin olen tainut jo sinulle kirjoittaa ettei aina voi miellyttää kaikkia. Se hyvä puoli vanhenemisessa on ettei kaikkia edes tarvitse miellyttää. Jos ystävä ilkeilee, puhuu pahaa, on liian besserwisser tai muuten negatiivisuuden kyllästämä alan vähitellen vähentää yhteydenottoja häneen ja ystävä ikäänkuin "hiipuu pois ystävyyden kehästä". En tunne huonoa omaatuntoa koska tällainen ystävä ei ole minusta ystävyyteni arvoinen ja uusia ystävyyssuhteita voi aina luoda. Minusta sellaiset ihmiset, jotka eivät ole sinut oman itsensä kanssa ovat juuri niitä selkäänpuukottajia ja pahaapuhuvia ja heidät voin karistaa ystäväpiiristäni kevyesti.

    Aurinkoa alkavaan viikkoosi Tiia <3

    • Marjo sinussa on rauhoittavaa viisautta, osaat aina sanoa oikeat sanat. Kiitos kovasti niistä, sydäntä lämmittää ja järki nousee pintaan. 🙂 Kipuillesa näitä asioita, näyttäytyvät asit monimutkaisemmassa muodossa kuin ne onkaan. Kun aikaa kuluu ja katsoo taakse, sitä tulee jopa mietittyä, että miksi katselin niinkin kauan kun katselin. Mutta kaikki asiat ovat prosesseja ja päätöksiin täytyy olla itse valmis, jotta kestää seuraukset. Tuntevalle ihmisille kuitenkin ihmissuhteista luopumiset ovat aina surutyön paikka.

      Besserwisserit ovat rasittavia muuten! Aarrghhh.

      Eläimet rakastaa aidosti ja suoraan, siksi kaiketi meilläkin on niitä niin monta, eläimet tuovat rikkautta elämään.

      Aurinkoa uuteen viikkoon ja kiitos Marjo <3

  • Ja mulla tuli huono omatunto jo siitä kun silloin yhtenä iltana viestiteltiin enkä kerinnyt niin hyvin vastailla kuin oisin halunnut kun siinä samalla laitoin lapsia nukkumaan. :O jospa et loukkaantunut. 🙂 Tämä oli kyllä taas hyvä teksti.

    • Voi höpö en ajatellut ollenkaan, apua tuliko sulle sellainen fiilis. En todellakaan loukkaantunut, ei pieniin mieliin käynyt edes. Asiathan me saimmekin jo sumplittua eiks je ja monen kanssa chättäillessä somessa hommat katkeilee, koska se todellinen elämä hih tulee välillä häiriköimään. 😉 Ihanaa päivää ja kiitos kovasti <3

  • Kyllä joitain asioita pitää ystävien kanssa purkaa, sillä kaikilla ei ole terapauttia niin kuin mulla. 😀 Toki asioihin ei pidä jäädä makaamaan, vaan koittaa mennä eteenpäin. Oma sairaus on ainakin opettanut sen, että elämässä ei kannata pitää mukana kuin ihmisiä, jotka tuovat sinulle hyvää oloa, elämä on liian lyhyt sompaamaan ihmisten kanssa, jotka vain kuormittavat.

    • Niin ja ajattele jos kaiken puhuisi vain terapeutille, eikä ystäville, niin muodostuisiko ystävyydestä enää niin syvä. Kyllä se kaikenlainen jauhaminen kuuluu hyvään ystävyyteen ja hyvä ystävä osaa sanoa myös, jos olen väärässä. 🙂

      Aina mietin ovatko jotkut ihmiset oikeasti kuormittavia ja raskaita vai onko tämä vain kemiakysymys, eli kaikkien kemiat eivät sovi yhteen. Varmaan sekä että.

      Aurinkoa päivään Jonna <3

  • Ajattelen niin, että kun on paha olla niin tahdotaan siirtää se olo toisillekin – ja mikäs sen helpompaa kuin ilkeily. Silti se kertoo kantajastaan muutakin kuin pahan olon. Minä olen aina ollut kranttu seurastani – en siedä huonoa kohtelua. Omatunto on hyvä kaveri – niin kauan kun se kolkuttaa niin ollaan oikealla tiellä. Sinä olet yksi ihan huipuista bloggaajista – muista se <3

    • Niin samaa mietin, että vanhana voi katsoa itseään hymyillen peiliin. Sitä tietä haluan kulkea. En todellakaan ole mikään täydellinen ja kun suutun, niin sitten jupisuttaa, mutta muutoin en koskaan kehittele ihmisistä kaiken maailman juttuja. Sellaistakin tapahtuu ja se on kurjaa.

      Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja Sinä olet ja tyttäresi! <3

  • Olipas hyvä kirjoitus.Useasti olen miettinyt samanlaisia ajatuksia.Valitettavasti joskus törmää ihmisiin joita pitää ystävänä mutta tuleekin huomattua että toinen on ystävä sen vuoksi että hyötyy jotenkin tai sitten saa toisesta ns.sylkykupin omalle pahalle ololleen. Mutta onneksi tälläisista ihmisistä voi päästä eroon ja löytää tilalle oikeita aitoja ystäviä jotka hyväksyvät toisen kaikkine pikku vikoineen. Tsemppiä ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle 🙂

    • Tuo hyöty muuten tulee aikamoisena järkytyksenä ja juuri tuollaisiin ihmisiin en ole törmännyt, ehkäpä siksi ettei minussa taida olla mitään hyödynnettävää, hih. 🙂

      Niin ystävät voimme ja saamme valita. <3

      Aurinkoista uutta viikkoa sinulle myös <3

  • Tiedätkö että tää tuli kuin mun suusta ja ajatuksista. Tää viikko varsinkin on ollut yhtä painajaista. Koitinkin soittaa sulle yksi päivä kun olin ihan jo täysin epätoivoinen.
    En nyt ruodi ystäviäni ja lapsuuttani, siitä onkin joskus blogissani ollut puhetta vaan noi pahan suovat ihmisetä täällä somessa. Milloin haukutaan, milloin arvostellaan, milloin vittuillaan ihan suoraan mutta toki anonyyminä herrajestas. Eikä sekään saatana (anteeksi) riitä vaan nyt mun pitää kärsiä vielä jostakin perkeleen (anteeksi taas) perversisstä stalkkerista joka ahdistelee mua blogissa sekä blogin sähköpostissa. Laitoin molempiin kaikki mahdolliset estot vaan tää älykääpiö häirikkö loi itselleen uudet tunnukset. Voi vittu sanon minä. jos olenkin miettinyt blogini lopettamista koko talven niin nyt se on täysin varma päätös. Kunhan saan kaikki ihanat yhteistyöt tehtyä niin tämä hermoraunioksi ajettu bloggaaja nostaa kytkintä ja sanoo hyvästit 🙁

    • Apua onneksi eilen viestiteltiin vielä ja soitellaan tänään! Olen todella pahoillani puolestasi, olet niin hirmuisen nätti ja kaunis, että se kerää näitä valitettavia lieveilmiöitä. Tuli mieleen, että sun tulisi myös puhua Maijun kanssa, Maiju on saanut osakseen paljon vastaavaa. <3

      Jutellaan pian <3

  • Ihana postaus Tiia,ja kuten jotkut muutkin täällä,niin tunnistin itseänikin tuosta tekstistäsi.Tuollaiset negatiiviset vähättelijät ovat mielestäni vain kateellisia,ja sellaisista on hyvä pysyä kaukana.Postauksesi täällä ovat niin ihania,enkä lainkaan tajua miksi ne ärsyttäisivät joitakin.Tsemppihalit ihanainen!

    • Näin kai se on, mutta kateus on asia jota en vaan ymmärrä. Höh ja kurjuus. Juu ja tämä oikeastaan oli tälläinen jo lapsuudesta asti ponnistava kirjoitus, että kautta linjan jokainen ihminen saa vastaavaa osakseen. <3 Hyvin vähän olen blogiin saanut ikäviä kommentteja ja siinä mielessä olen onnekas, kun lukee tuota Nannin yllä olevaa kommenttia.

      Paljon halauksia uuteen viikkoon Jael <3

  • Voi Tiia, mä taas kommentoin myöhässä kun en viikonloppuisin yleensä blogissa käy. Mutta usko tai älä niin kateutta se on. Huomasitko samaa käytöstä silloin ennen kun sinulla ei ollut vielä blogia vai onko tätä alkanut tapahtua vasta blogggaamisen jälkeen? Se paljastaa jo jotain. Ja jos meidän bloggaajien blogia arvostellaan niin sehän tarkoittaa samaa että joku arvostelee sun elämää sillä aika monihan meistä kirjoittaa omasta elämästä. Emme mekään mene naapurille sanomaan miksi hän elää kuten elää. Mä oon huomannut että eräs mun "kaveri" ei koskaan mainitse mitään mun blogista vaikka tietää sen olemassaolon. Tiedän että hän on käynyt lukemassa sitä koska on joskus "vahingossa" paljastunut jossain asiassa. Miksi ei voi "myöntää" että on lukenut mun blogia? Sulla on mm. blogin kautta tullut kaikenlaisia ihania tilaisuuksia yms. (on niitä varmaan ollut ilman blogiakin) mutta jo pelkästään se voi saada naisen kateelliseksi. Kateellisen on niin vaikea päästää suustaan mitään kohteliasta ja varsinkaan kehua että hän on mieluummin hiljaa tai sanoo jotain negatiivista. Olen muuten eri mieltä kuin Minna tuolla ylempänä vaikkka olikin tiedepläjäys, mielestäni nainen ei muutu vaihdevuosien jälkeenkään. Nainen on naiselle kateellinen vaikka miten vanhassa voissa paistaisi 😀
    Etkä sinä ketään ärsytä, heitä ärsyttää oma kuva/elämä joka ei näytä sinulta tai sellaiselta kuin hän haluaisi!

  • Niin ja vielä piti sanoa että seuraavan kerran kun joku sanoo sinulle jotain negatiivista/vihjailevaa sinusta tai blogistasi, käytä sanaa MIKSI. Kysy häneltä miksi hän sanoo noin. Voin taata että hän hämmentyy!

    • Oot ihana tiedätkö sitä! <3 No tämä postaus liittyi oikeastaan jo sieltä lapsuudesta aikuisuuteen eli kaikkinensa naisten tai tyttöjen elämään. On muuten jännää tuo hiljaisuus, tietää blogista, mutta ei mainitse, hyvin hämmentävää ja tuo oudon tunteen mahan pohjaan.

      Toivotaan kuitenkin, että vaihtareissa on jotain hyvää ja myös ikääntymisessä, ett turha kouhkaus ainakin vähentyisi, ettei jaksaisi enää niin kovin itse eikä muutkaan. 🙂

      Joskus olen kysynyt "miksi sanoit noin, mitä oikein tarkoitat tai miltä sinusta tuntuisi jos sanoisin sinulle noin" kyseinen henkilö on mennyt aivan lukkoon. Mutta tämän kysymyksen olen muistanut elämäni aikana kysyä pari kertaa, nyt yritän pitää sen mielessä.

      Hyvä tuo sinun loppukaneettisi ylemmässä kommentissa Etkä sinä ketään ärsytä, heitä ärsyttää oma kuva/elämä joka ei näytä sinulta tai sellaiselta kuin hän haluaisi! Näin se juuri menee, toisessa ärsyttää jokin oma trauma, lukko, kompastuskivi, toive taikka haave. <3

      Superia päivää ihanuus <3

  • Ihana postaus!!
    En muista, että koulussa olisin kiusauksenkohteena ollut, mutta eräällä työpaikalla oli eräs pikkupomo, joka oli edessäpäin kaikkien kanssa niin hyvää pataa ja parjasi sitä joka ei ollut paikalla ….siitä tiesin, että kun selkäni käännän olen minä seuraavana vuorossa.
    Olen ollut koko ikäni hyvin herkkä ja kärsin tilanteesta tosi paljon. Nyt olen onneksi oppinut ja voin, valita itse henkilöt, joiden kanssa olen tekemisissä.

    • Voi voi pikkupomoa ja miten lyhytnäköistä toimintaa, mikähän tarve hänelläkin oli? Sama täällä kyllä yöunet menee toisen sanoista ja myös jos itse sanon takaisin, turhaa ja kamalaa moinen.

      Ihanaa päivää Hannele <3

  • Tärkeää asiaa ja todella hyviä kommentteja….monet kerrat jo kirjoitettu minunkin mielipiteeni 😉
    Muista Tiia tämä; Kaikki muut voit itse valita, paitsi omat sukulaisesi!
    Eikä heidänkään kanssa tarvitse olla tekemisissä jos ei halua 😉

    Ihanaa viikkoa sinulle!

  • Nuorten elämää sivusta seuraavana en voi todeta muuta kuin, että aika raadollista on paikoin edelleenkin nuorten tyttöjen elämä. Aika vankka ja luja saa teinityttöjen itetunto jo nuoresta lähtien olla, että se kestää tyystin kolhuitta aikuisikään asti.

    Mutta hyvään ikään ehtiessä on helpottavaa huomata, että on onneksi vapaus valita. Sitä on teoillaan vastuussa lopulta vain tärkeimmille lähisilleen – ja ennen kaikkea itselleen.

    • Sepä se juuri, terveellä itsetunnolla ja vanhempien tuella toivottavasti ei jää aikuisikään traumoja jos joku kiusaa. Kaikilla vaan ei ole sitä vankkumatonta itsetuntoa. Nykyään on vielä some, jossa vertaillaan liikaa itseään toisiin ja vaikkapa huippumalleihin. Sinänsä pitää olla tyytyväinen, että tyttäret vaikuttavat kulkevan omia polkujaan.

      <3

  • joo, meitä on moneen junaan… Don't worry!

    Aurinkoista kevätviikkoa teille.
    Kohta se kesä sieltä puskee päälle, pakko uskoa 😀

  • On todella kurjaa luottaa ja pitää ystävänä jotakuta, kun huomaakin kohta, ettei olekaan hänelle mitään, tai jopa isketään puukkoa selkään kaikesta, mitä olet sanonut elämästäsi tai itsestäsi avoimesti. Tahtoisi uskoa toisista hyvää, muttei se kaikkien kohdalla vaan tunnu pätevän. Surettaa, jos ystävänä pitämä henkilö katoaakin elämästä. Jää kysymykset leijumaan ilmaan. Mutta niinhän se on, ettei aina kemiat kohtaakaan ja kaikkien kaveri ei voi olla. elämään kuuluu myös pettymykset ja väärässä oleminen.
    todelliset ystävät ovat mansikoita kermavaahdossa!

    • Ystävän "petturuudesta" jää suuret traumat! Etenkin jos yksityisiä asioita vielä levitellään. Hirmuisesti juuri tälläistä ei ole vastaan tullut. Ihanasti todettu, todelliset ystävät todellakin ovat mansikoita! <3

  • Kirjoitan ja pyyhin… ja taas kirjoitan – tää on aihe josta voisi kirjoittaa pitkän "tarinan".
    Me eletään niin tunteella… halaus sinulle Tiia <3

  • Olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät kestä, jos toinen näyttää elämäänsä tyytyväiseltä ja myös itseensä tyytyväiseltä. Olen törmännyt joskus elämässäni samaan, että ärsytän tietyn tyyppisiä ihmisiä ja minusta tuntuu, että ärsytän juuri silloin, kun koen olevani onnellinen. No, ei kaikkien minusta tarvitsekaan pitää, mutta ihan mielenkiintoista on lukea, että muilla on samankaltaisia kokemuksia. Kun itse muistaisi, että kaikille pitäisi olla ystävällinen, mutta kenenkään kynnysmatoksi tai mielistelijäksi ei saisi suostua. Kiitos mukavasta blogistasi Tiia!

    • Täytyy minimoida toisen ilo, koska itsellä on paha olo. Ystävällinen, mutta suojella itseään, nykyään koko ajan paremmin osataan. Kiitos niin paljon Ninnu kauniista sanoista <3

  • Niin! Hyvä kirjoitus ja voi että mulla olisi tähän paljonkin sanottavaa ja pohdittavaa!! Meiän pitäis joskus nähdä ja käydä sushilla <3 🙂

    Muista AINA olla itsesi puolella <3 <3

  • Lapsena se ei sopinut, että kolme olisi ollut samalla hiekkalaatikolla ja niin se taitaa olla vieläkin. Se kolmas osapuoli mollaa takanapäin ja antaapa tulla ihan päin näköäkin.
    Työpaikkaani aikoinaan karehdittiin ja ihan suoraan se sanottiin, enkä silloinkaan saanut sanottua mitään. Jälkeenpäin ajattelin, että olisi pitänyt pyytää vaihtaa osia, vaikka vain viikoksi.
    Viimeaikoinakin sitä on taas tuntenut ittensä niin viraattomaksi, tyhmäksi ja osaamattomaksi. Olisi ollut paljon helpompaa kun olisi sanottu sanottava suoraan, niin olisi voinut puolustaa itteänsä, vaikka voisi olla, että taas olisi jäänyt "hoomoilasena" kattomaan ja kärsinyt "nahoissaan", tirauttanut pienet itkut, valvonut pikkutunneille asti ja aamun tunteina nähnyt painajaiset, joita ei haluaasi kattella.

    On hyvä, että kirjoitat tästä, aina niin ajankohtaisesta asiasta ☺
    Sinä Tiia oot niin ihanan sydämellinen, ettei Sinusta voi olla kellään mitää pahaa sanottavaa.
    Mukavaa viikkoa Sinulle Tiia ~♥~♫~♫~

    • Ei kannata kadehtia mistä ei tied mitään. Vaihtaa paikkaa, siinä olisi jujua! Niin totta tuo, kunpa osaisi häkellykseltään sanoa tilanteissa joissa puskista tulee vähättelyä! Eikä jäisi suruttelemaan ja vielä öitä valvomaan. <3 Oi kiitos niin paljon ma-te ihanuus ja sinä myös. <3 Upeaa vappua <3

Vastaa käyttäjälle KatiK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud