Lumene arvonta ja Samppa koira Lumenen kynsilakkamallina!

Lumene arvonta ja Samppa koira Lumenen kynsilakkamallina!

Sain Lumenelta testiin kesäkokoelman Lumene Gel Effect kynsilakkoja ja ajattelin kauniin sään kunniaksi kuvata niitä ulkona samalla nauttien kahvia. Ajatus torppaantui heti alkuunsa, sillä Samu päätti taas kovin tiiviisti olla kuvauksissa mukana ja lakat lopulta kahvin ulkona nautittuani päätin kuvata sisällä. Laitoin pari kuvaa menemään Whats Up:lla ystävälleni Kristallikimaran Minnalle ja Minna kommentoi Sampan jalkakuvaa, ”lakkaa nyt toisenkin kynnet”. Hihi, ihan kuin Samu tosiaan ojentelisi tassujaan, että kyllä minä tiedän mikä on homman nimi ja lakkaa tänne kanssa. Kuvissa muuten kynsissä on aurinkoisen kesäinen oranssi sävy nimeltä ”Kuuma päivä” ja kuuma olikin, koska Samppa kaateli lakkoja ja punki koko ajan mukaan kuviin. 🙂

Testiin sain myös Natural Code kesäkokoelman lakkoja, jotka on suunnitellut bloggaaja Annika O, joka on yksi Suomen suosituimmista lifestylebloggaajista. Annika O suunnittelee Natural Code sarjalle myös syksyllä oman kynsilakkakokoelman. Kyseisen kokoelman nimi on ”Nails gone sweet” ja kyseinen kokoelma jää markkinoille eli kyseessä ei ole limited edition kokoelma. Kaupoista näitä herkkuja voit bongailla kesäkuun puolesta välistä eli aivan tuota pikaa. 

Sävyt vasemmalta oikealla: Holiday Mood, Summer Fling, Sunset Shimmer, Beach Compat ja Shake Brake. 

Lumene Gel Effect kynsilakkakokoelman sävyt vasemmalta oikealle: Rannalla, Rantapolku, Auringonsäde, Auringossa, Kuuma Päivä, Kesäunelmia, Tuulenvire ja Meriheinä. Oi miten kaikki nimet sopivat keskenään yhteen. Cittarissa olenkin jo bongannut tämän kausikokoelman ja muita Lumenen aurinkoisia kesätuotteita. 

Sain arvottavaksi kolme kesäkokoelman uusinta gel effect kynsilakkaa myös teille lukijoille ja arvon nämä kaikki kolme yhdelle onnekkaalle, jotta joku teistäkin pääsee heti testailemaan uutuussävyjä. Oma suosikkini lakoista on arvonnassa mukana ja se on tuo oranssi ”Kuuma päivä” lakka. 

Arvonnan säännöt menevät seuraavasti: Kerro mikä kaikista kysilakoista miellyttää sinua eniten tai jokin oma Lumene suosikki tai kiva tarina tai Lumene muisto. Minulla esimerkiksi on muistona, kun mummi punasi aina huulensa sinihylsyisellä Lumenen pinkillä huulipunalla, sävy oli kaikista meistä lapsista niin ihana. 🙂

Yksi arpa anonyymit ja toinen arpa Bloggerin tai Bloglovinin kautta kirjautuneille. 

Arvonta päättyy 15.6 ja hurjasti onnea kaikille Lumene faneille arvontaan. 🙂 Kivaa keskiviikkoa!

*Lakat saatu blogiin


107 thoughts on “Lumene arvonta ja Samppa koira Lumenen kynsilakkamallina!”

  • Oi… ihana Samppa ♡ kauniita ovat kynsilakatkin, mutta niiden arvontaa en voi (ei kannata) osallistua vaikka haluaisinkin – Onnea arvontaan 🙂

  • Sinistä Lumenea tulee laitettua barpaankynsiin. Kahdella lukijana mukana. paperitypy ät hotmail.com

  • Iiiks, kahdella arvalla mukana! Rakastan lakkoja, kuten tiedät. 😀 Kynsivammanikin näyttäisi sopivasti parantuneen, koputetaan nyt puuta ja pidetään peukkuja, että kynsi ei enää halkeaisi. Itse asiassa just eilen shoppailin parit Lumenen lakat, mutta nuo olisivat minulle uusia sävyjä.
    [email protected]

    • Niin, ja unohtui lisätä, että Lumene suosikkini ovat just kynsilakat sekä se uusi huuliöljy. Lumene oli varmasti ensimmäinen meikkibrändi, jonka opin varhaisteininä tuntemaan.

  • Mun eka Lumene-muisto on se, kun äidilläni oli musta kakkumaskara, jota hän laittoi ripsiin juhlapäivinä 🙂
    Ja mun suosikkikynsilakat ovat joko ihan kirkkaita tai sitten vaaleita sävyjä. Kovin värikkäitä en jotenkin osaa käyttää.

  • Olen aina ollut "kynsilakkafriikki", jo alle kouluikäisenä halusin (ja sain) käyttää kynsilakkaa:) Sampalle rapsutukset!
    mannanposti(at)luukku.com

  • Samu on samanlainen asistentti kun Milokin 😀
    Arvontaan en osallistu tällä kertaa vaikka sävyt ovat kyllä ihania ja Lumenen lakat loistavia.

  • Tuo oranssi "Kuuma päivä" on niin upea! Aivan mahtava kesälakka, jolla voi syksyn tullessa tuoda hieman kesää pimeyteen. Seurailen bloglovinin kautta, [email protected]

  • Samu katselee lakkoja sillä silmällä, että kunpa mäkin voisin pistää. <3 Kuuma päivä on mun ehdoton lemppari, mut olisit tiennyt sen sanomattakin. 😉
    Kahdella arvalla mukana!
    hakusanarakkaus(at)gmail.com

  • Ihana Samppa. <3 Lakat ovat kivoja ja kuvasi kauniita. 🙂 Auringonsäde olisi ihan muuten minun väri. Kahdella arvalla mukana.

  • Lumenen lakat käytössä, pysyvät niin hyvin, varsinkin nämä Gel lakat. Tuulenvirettä kynsissä nyt.
    Mukana kahdella arvalla, jotka toivon tuovan lakat minulle lakkojen suurkuluttajalle!
    -päivi-

  • Suosikkini Lumenelta on True Passion -huulipuna. Kynsilakoista lempparini on Kuuma päivä.
    Yhdellä arvalla mukana, totta kai! 🙂

    [email protected]

  • Auringossa on mun suosikki ja mulla onkin sitä, alkaa ole vaan vähissä. Kahdella mukaan arvontaan! Ja Samu on niin ihana <3

  • Ihania ovat ja muistoja on pitkältä ajalta, mutta jätän nyt arvonnan väliin. On niin paljon kynsileikkuria jo kaapissa.
    Varhaisin muistoni liittyy äidin kakkumascaraan. Ihana rasia.

  • Kynsilakoista nuo 'nuden' sävyiset, eli huomaamattomat miellyttävät eniten 😉 Mukana siis kahdella arvalla.
    Ja ihana Samu on päässyt staraksi <3

  • Ihanin kaveri sinulla ikinä. Kauniit sävyt noissa Lumenen lakoissa. Olen ollut Lumenen käyttäjänä kauan kauan. (olen nyt 59-vuotias). En edes muista milloin ostin ekan Lumenelakan itselleni. Lukijana mukana arvonnassa.

  • Ihana Samppa <3. Nuo on niin liikkiksiä, kun aina pitää olla hommissa mukana. Lumenen gel effectit on ihania ja olisi kiva saada muutama lisää. Joten kahdella arvalla osallistun 🙂

  • Minun lempparisävyni noista kynsilakoista ovat vaaleanpunaiset! Tykkään todella paljon lakata kynsiä ja tuntuukin ihan oudolta olla välillä ilman. 😀 Mukana yhdellä arvalla ihanassa arvonnassa 🙂
    emmih96(at)hotmail.com

  • Ihan kaikki lakat kyllä kelpais, etenkin tuo oranssi lakka on just sellainen ihana kesäinen <3 Varhaisin Lumene muisto lapsuudesta on äidin kakkumaskara sekä sellainen poskipunaputeli. Siis sellainen vähän huulipunamainen 🙂

  • Mulle on jäänyt mieleen viime syksyn huulipunakokoelman Lupiineja, joka on niin mun sävy! Söpöjä nää kesälakat<3 Bloggerissa luen. neitiminttukihara(at)gmail.com

  • Ihania! Mun parhain muisto taitaa olla huulipunan osto. Olin pitkään ja hartaasti miettinyt tätä, mikään kun ei tunnu minulle sopivan! 🙂 sain kuitenkin aivann mahtavan ihmisen auttamaan oikean sävyn valitsemisessa, ja nyt ollaankin jo bestiksiä! ( kyllä, luottohuulipunani kanssa) :p kahdella mukana. Lumene rokkaa! ^_^ [email protected]

  • Tuulenvire sopisi neutraaliin tyyliini parhaiten. Lumenen lakkoja olen käyttänyt ja tykännyt. Joten, arvonnassa yhdellä arvalla mukana!

  • Kahdella arvalla mukaan! Noi natural code sarjan kynsilakat on ihania, yks sellainen onkin jo mulla.
    Ihanasti kuvattu lakat! 🙂

  • Natural Code kesäkokoelman lakat ovat näköjään mun makuuni ehdottomasti näteimmät. Ihanasti Samppa vahtii lakkoja :), oijoi! Koirat on niiiin ihania! Halirapsutus haukulle 🙂

  • Minun silmääni iski heti noista Natural coden lakoista laitimmaisena oikealla oleva vihertävä sävy – ihana vaan mitenhän se toimisi punakoissa nakkisormissani 😀 Gel effectit on tosi toimivia ja hyviä lakkoja, oikein kiva arvonta siis! Seuraan Bloglovinissa, eli kahdella arvalla pistän tuurini peliin 🙂

    katarimaria(at)iki.fi

  • Kahdella arvalla mukana. Tykkään kovasti lumenen lakoista, kesällä räväköitä värejä ja talvella neutraaleja. Näistä miellytti auringossa ja kuuma päivä 🙂

  • Natural coden beach compat-aivan ihastuttava !!! ja en pärjäisi ilman lumenen kulma vahaa-toivottavasti se ei poistu koskaan markkinoilta =)
    [email protected]

  • Samppa <3
    Ihanat sävyt lakoissa. Lumenehan on ollut "aina" 🙂
    talviuninalle(at)gmail.com

  • Vähän aikaa sitten lumenella oli tätä gel effect lakkaa sävyssä "auringonkehrä". Aivan i-ha-na väri ja sitä ostin sitten kavereillekin lahjaksi. Nyt en ole enää vähään aikaan nähnyt sitä mutta kyllä nää muutkin värit on herkullisia 🙂 [email protected]

  • Kyllähän jonkun pitää esitellä kynsilakkoja 😉 On se niin ihana tuo mallipoika<3
    Kahdella mukana!
    Oma muistoni liittyy huulipunaan: Löysin alle kouluikäisenä huulipunan, jolla sitten liimasin koivunlehtiä mummolan tapettiseinälle. Mummoa ei haitannut, mutta äiti ei oikein tykännyt jostain kumman syystä 😉

  • HIh, heti mietin minäkin, että koiran kynnet pitäisi kanssa lakata 🙂 ja muistan minäkin äidiltäni sen Llumenen huulipunan. Muuten hän ei varsinaisesti ole koskaan meikannut, mutta huulipuna löytyy.
    p.s. kurkkaapa myös blogiini. Siellä on sinulle kesähaaste eli kiinnostaako kyökkipsykologia?

  • Oonks mää nyt jotenkin ihan tampio kun olen näkevinäni rivissä 8 lakkapulloa mutta alla tekstissä vaan 7 nimeä? – No, enivei, tämä täti yhdella arvalla mukana. Mun paras Lumene-muistoni liittyy yllättäen tuoksuihin, sillä joskus hamassa menneisyydessä, 80-luvulla, Lumenella oli tuoksusarja, joista Timantti hangella -nimistä tuoksua käytin vakituisesti ja kaipaan sitä välillä vieläkin. Rakastin sitä tuoksua, ja kaikki opiskelukamutkin oppivat tuntemaan sen "minuksi". Opiskelijatalon telkkahuoneeseen pöllähti kerran yks vakionaamoista hihkuen: "Mä TIESIN että sä oot täällä! Mä haistoin sut käytävässä!"

  • Lumenen tuotteet on huippuja! 🙂 Muistona voisin sanoa joulun, kun sain miehen äitipuolelta lahjaksi kasan lumenen meikkejä 🙂 Ihan huippuja, eikä hinnalla pilattuja:)

    [email protected]

  • Siis nytkun mä olen saanut mun kynnet ihan superhyvään kuntoon ja ovat pitkätkin niin ehdottomasti mukana <3

    Mä tykkään kaikista hempeistä sävyistä, kuten nudesta!

  • Ihana Samu ja ihanat kynsilakat. Noista esittelemistäsi lemppariksi nousi Auringossa ja kovana kakkosena tulee Kuuma päivä. Ja tästä postauksesta tulikin mieleen, että pitää lakata kynnet huomista kesäteatteria varten.
    Ihanaa viikon jatkoa!

  • Voi Samua ;-).
    Pinkit varpaat on mun kesävarpaat, eli punaiset sävyt on käytössä. Tuo oranssi on kyllä tosi jännän värinen. Olen kahdella arvalla mukana =)
    Suloista loppuviikkoa sinulle!

  • Tuo alimman kuvan oranssi kynsilakka on aivan ihana. Mukana blogger-lukijana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  • Nuo uudet sävyt ovat kerrassaan ihania. Lumenen lakat ovat kestosuosikkejani. Uutuuksista erityisesti oranssi on kiva!
    Mukana yhdellä arvalla,
    [email protected]

  • Ihania sävyjä kaikki tyynni ja kun vielä poseeraavat kauniiden mariskoolien kans ☺ Käytössä kaksikin lumenen lakkaputelia ♫
    Kahdella arvalla mukana kiitos ☺☺
    Sinulle Tiia ihanuus kivaa loppuviikkoa ♫~♥~♫

  • On sulla ollut ihana kuvausassasi mukana! Mulla on menossa hempeiden värien kausi kynsilakoissa, joten tietysti bongasin ne heti kuvistasi. Jätän tällä kertaa arvonnan väliin, olen juuri hamstrannut monta uutta väriä, joita en ole edes ehtinyt testata vielä. Ihanaa viikon jatkoa!

    • Ja suosikki on gloss and care kimallekynsilakka 48 timanttijää

  • Ihana koiruus sulla siellä, ja sopii muuten oivallisesti kynsilakkaesittelijäksi 🙂

    Mulla on noita Gel Effect lakkoja kaksi ja olen molempiin tosi tyytyväinen, joten lisää toki huolisin. Tuo oranssi näyttää tosi kesäiseltä 🙂 Olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla!

  • Ihania lakkoja!
    Itse pidän kaikkein eniten pinkeistä ja kirkkaanpunaisista lakoista ja kuljenkin lähes aina kynnet punaisina. Noista sävyistä mielestäni kaunein oli gel effect – sarjan Auringossa -sävy, juuri minun värinen!💅💗
    [email protected]

  • Ihana Samppa ja ihania kynsilakkoja <3 Lumenen geelilakat on just hyviä: pieni pullo ja runsaasti sävyjä, joilla mennään fiiliksen mukaan 🙂
    Yhdellä arvalla mukana on sirukka(at)hotmail.com

  • Auringonsäde-lakkaa ihastelin jo kaupassa, ja se on näistä suosikkini. Muutkin ovat kyllä ihania! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa 🙂
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

  • Auringossa ja kuuma päivä ovat suosikkejani. Varhaisimmat Lumene-muistot liittyvät aikaan, kun kävin salaa äidin meikkipussilla, vaikka kiinnihän siitä jostain kumman syystä aina jäi 🙂 Nyt omat lapset jatkavat samaa, Lumenen huulipunakin oli liiskattu entiseksi ja kukaan ei tiedä koko asiasta muka mitään.
    Kahdella arvalla mukaan. riiti81( at )gmail.com

  • Mulle lapsena Lumene sana oli yhtä kuin meikki 😀 Eli äidilläni oli vain ja ainostaan Lumenen meikkejä ja minulla ei tullut mieleenkään, että muitakin meikkimerkkejä voisi edes olla 😀 No nykyäänkin pidän Lumenesta ja varsinkin sen kotimaisuudesta 🙂
    [email protected]

  • Samppa on aivan ihana apulainen, joskin kuvaaminen saattaa olla vaikeaa uteliaan otuksen kanssa. 🙂

    Ihastuin noista lakoista Kuuma päivä -sävyyn. Eikäs sitä ole sulla kynsissä tuossa kuvassa? Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla. [email protected]

  • Kauniita sävyjä lakoissa. Rantapolku viehättää minua eniten.
    Lumene on aina kuulunut meikkiarsenaaliini, ainakin puuterin tai huulipunan muodossa. Nykyään rakastan Lumenen CC-voidetta.

    [email protected]

  • Kahella arvalla mukana siis. Maili on [email protected]. Kuuma päivä kyllä houkuttaa, samoten Auringossa.

    Mun eka kynsilakka oli Lumenen Natural Code- sarjasta. Shimmerinen vihreä. Nimeä en kyllä muista enää. Käytin sitä paljon. Useampi saman sarjan lakka majailee mun lakkakokoelmassa ja pidän kyllä paljon Lumenen lakoista.

  • Suosikkini lumenen kynsilakkasävyistä on tuo punaisin, en nyt tiedä mikä sen nimi on kun tuossa lukee 7 nimeä ja lakkoja on 8. Ja nämä kolme arvottavaa lakkaa ovat sävyiltään myös kivat kesään. 🙂
    outijulia( at )gmail.com

    • Aivan mahtava huomio, hyvä kun kirjoitit. Tuo oikealta kolmas on jäänyt kirjoittamatta ja sen sävy on "Kesäunelmia". Menenpä lisäämään ja sinulle hurjana onnea arvontaan. <3

  • Ooh, vaikea valita suosikkia. Pidän Meriheinästä, se on herkkä, ja toisaalta paljon tuosta Auringossa-sävystä myös.

    Lumene-muisto. Helppo! Seurustelin nykyisen mieheni kanssa ja ensimmäinen yhteinen matkamme suuntautui Helsinkiin (asuimme silloin Joensuussa) ja Lumenen meikkipuuteri oli ihan uusi juttu. Muistan, että ostin reissulta kaksi asiaa, opiskelijabudjetti rajoitti ja kun yövyimme hotellissakin…: Lumenen meikkipuuterin ja amerikkalaisen Jewel-nimisen laulajan levyn.

    Mukana kahdella arvalla.

  • Kahdella arvalla mukana.

    Kuuma päivä on aivan ihastuttava enkä tiedä löytyykö minulta edes vastaavaa sävyä, joten suosikiksi valitsen ehdottomasti sen. 🙂

    Lumene-muistoista olen joskus blogiinkin kirjoitellut; muistan kun yläasteella Olin työhöntutustumisjaksolla tutun kosmetologin opissa ja ihonhoidosta innostuneena kotimatkalla Prismasta kinusin meikinpuhdistustuotteet äidiltä itselleni, Lumenea tottakai <3

  • Noista sävyistä on ihan mahdoton mennä valitsemaan sitä yhtä ihanaa, mutta sanotaan, että tuosta värisuorasta nuo "auringossa" aina "meriheinään" miellyttää erityisen paljon. 😉

    Kahdella arvalla mukana. Ihanaa viikonloppua Tiia!

    [email protected]

  • Samppa on niin söpö kun se kaatelee kynsilakkoja. Keilapeliä kuonolla ja hännällä. 🙂 Natural code kokonaisuudessaan lumoaa, samoin tuo ihana vaaleanpunainen Lumenen kesäunelmia sävy. <3

  • Ei, en kestä, mun vastaus varmaan TAAS hukku johonkin bittiavaruuteen… Anyway, vaaleat sävyt kynsilakoista, ottaisin Samppa-koiran kaiken mieluiten arvontapalkintona, kiitos 🙂 Lumene-muistona niinkuin joku muukin jo kirjoitti kakkumaskara äidillä. Pitikö muuten siihen harjaan oikeesti sylkee?

  • Auringonsäde näyttää tosi jännältä, mutta on monta monta muutakin ihanaa sävyä! <3

    Kaksi arpaa.

    sannamaria77 at gmail.com

  • Lumenen meikit on ensimmäisiä, joita olen koskaan kokeillut. Juurikin Lumenen huulipunia tuli salaa äidin meikkipussista lainailtua. Ihanan raikkaita sävyjä noissa kynsilakoissa, tykkään niistä kovasti 🙂 Kahdella olen mukana!
    [email protected]

  • Kahdella arvalla mukaan 🙂 Muistan, että äiti käytti aina Lumenen meikkipuuteria ja joskus sitten suostui ostamaan minullekin sen ensimmäisen oman. Vielä tänä päivänäkin olen vannoutunut Lumenen meikkipuuterin käyttäjä, samoin äiti 🙂
    [email protected]

  • Airiina
    Yksi arpa, Lumenen lakat ovat käytössä jo kauan, luotan merkkiin.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

  • Tuo kuuma päivä vaikuttais näistä kivoimmalta! mukana yhdellä arvalla. emjama(at)live.fi

  • Lumenen meikkivoiteet-hinta/laatusuhde
    Kohdallaan.
    Ann A arvalla mukana 🙂

Vastaa käyttäjälle Marie H Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud