Aurinkopuuterit testissä ja loistava aurinkopuuterisivellin!

Olen jo pitkään halunnut toteuttaa isomman postauksen ja vieläpä aurinkopuutereista. Aurinkopuutereista siksi, että parikymppisenä kun meikkipussini koostui ripsiväristä ja huulikiillosta ja siitä sinisestä eye lineristä, niin mukana kulki aina aurinkopuuteri, jonka silloinen nimi oli maahohde. 

Voi pojat miten sitä nuorena hohkattiinkin ja maahohde täytti meikkivoiteen, poskipunan, poskien rajauksen ja ties minkä virkaa. Tänä päivänä aurinkopuutereita löytyy kaikille ihosävyille ja kaikille lompakoille, jotkut ovat visuaalisesti kauniimmissa rasioissa, jotkut nestemäisinä ja joissakin jopa aurinkosuoja. 

Miksi tarvitsen sitten itse niin kovin monta aurinkopuuteria. No ihonsävy vaihtelee vuodenaikojen mukaan, käsilaukussa tulee olla aurinkopuuteri mukana, meikistä riippuu myös minkälainen aurinkopuuteri sopii mihinkin meikkiin ja ihan siksi koska olen nainen. 😉


Ylimmässä kuvassa on Isadoran aurinkopuuteri, jossa on erittäin runsas pigmentti, pysyvyys erinomainen ja plussaa kauniista rasiasta ja meikkityynystä.

Lisäksi Isadoran aurinkopuuteri on ns. mattapintainen eli ei blingiä iholle vaan todella luonnollista rusketuksen täydennystä. Aivan täydellinen aurinkopuuteri ruskettuneelle iholle ja hintakin alle 20e, joten sanoisinpa, että kokonaisuudeltaan tämä on löytö! Saa kahdessa eri sävyssä ja mm. hyvin varustetuista marketeista ja Sokokselta. 

Nättiä rasiaa, peiliä ja vippaa arvostavalle, joka ei halua maksaa liikaa aurinkopuuterista, mutta kaipaa runsasta pigmenttiä eikä blingiä. 

Kubiss London on joukon edullisin ja muistuttaa paljon nuoruuden meikkirasioita ja olisipa tämä aurinkopuuteri ollutkin markkinoilla kun olin nuori, sillä hintaa tällä on noin 5e. 

Kubiss London aurinkopuuteria olen käyttänyt todella paljon, sillä antaa hyvin luonnollisen sävyn iholle ja soveltuu ympärivuotiseen käyttöön. Rasia tosin menee helposti rikki, mutta kansi pysyy yllättävän hyvin kiinni vaikka heittäisikin tämän käsilaukkuun. Ei peiliä tai sutia, mutta näin edullisesta tuotteesta sellaista ei voisi odottaakaan.

Loistava vaihtoehto sitä edullisinta tuotetta etsivälle, joka ei panosta ns. paljon rasian ulkonäköön ja jolle riittää, että aurinkopuuteri toimii. Tätä joutuu lisäämään päivän mittaan, mutta pidän tästä kovasti ja siksipä näitä löytyy kaksi varastosta lisää odottaen, jos tämä särkyy. Ostaa voit täältä. 

Vita Liberata aurinkopuuteri, jonka mukana tulee ylellinen suti. Aurinkopuuteri on maailman ensimmäinen asteittain ruskettava mineraaliaurinkopuuteri! Kun käytät useana päivänä peräkkäin, rusketus asteittan syvenee, nyt on kyllä rakettitiedettä, ihan mieletön juttu!

Vita Liberatan tuotteet ovat parabeenittomia, hajusteettomia ja sisältävät vain sertifioituja raaka-aineita. Saa mm. Sokokselta. Hinta noin 45e. 

Ylellisyyttä arvostavalle, joka iloitsee itseruskettavasta ominaisuudesta ja ylellisestä sudista. Niille joiden mielestä on mukavinta levittää irtopuuterimaista aurinkopuuteria iholle ja joka arvostaa sertifioituja raaka-aineita. 

L’Orealin kesän uutuudet Glam Bronze La Terrat ovat taasen oikea monitoimituote, jossa on kaksi aurinkopuuteria, poskipuna ja korostusväri yhdessä ja näitäkin löytyy vielä kahdella eri sävyllä. Käytän aina aurinkopuuteria ja poskipunaa yhtä aikaa, joten nämä ovat loistavia siihen tarkoitukseen. Kaipaavat pienemmän sudin levitykseen. 

Hauska muuten miten kannen teksti peilautuu varjona tuohon pintaan. Nämä ovat kauniita kuin karamellit, pronssinen hylsypohja luo ylellisyyden tunnetta ja rahalleen saa vastinetta useammalla tuotteella. Marketeista ja vaikkapa Sokokselta ja hintaa noin 10-16e välillä. Tällä hetkellä heinäkuun loppuun olen nähnyt eri Citymarketeissa 10e kpl. 

Monitoimituotetta arvostavalle, joka haluaa pienellä rahalla monta tuotetta ja jonka silmä lepää tälläisissä näteissä rasioissa ja väreissä. 

Avon Luxen kultainen pakkaus miellyttää silmää ja on kuin selektiivisen kosmetiikan pakkaus. Lisänä vielä peili ja vippakin on ollut, mutta se on jonnekin valitettavasti hävinnyt. Eli kaikki nuokin tukevat ylellisyyden tuntua.

Aurinkopuuterissa on myös pientä hentoista blingiä, joten tämä on aivan ihana vaikka juhliin. Muutoin sävy on hyvin luonnollinen ja tuo kivan päivettyneen hehkun. 

Avon aurinkopuuteri on kevyttä pigmenttiä arvostavalle. Loistava talven kalpealle iholle. Sinulle joka arvostat ylellistä kultaista rasiaa, vippaa ja peiliä ja edullista hintaa. Valitettavasti tätä ei löytynyt juuri nyt nettikaupasta. Hinta tälle oli noin 20e luokkaa. Avonilta löytyy kyllä aivan ihanat aurinkopuuterihelmet

Artdecon aurinkopuuteri hipoo täydellisyyttä. Puuterissa on kaksi eri sävyä, mikä tuo monipuolisuutta, peili ja vippa ja itse puuteri ja rasiakin miellyttävät silmää ja ovat hyvin kauniita.

Artdecon aurinkopuuteri on täydellinen ympärivuotiseen käyttöön kahden värisävynsä ansiosta. Toinen selkeästi parempi ruskettuneelle iholle ja toinen puolisko taasen talven kalpealle iholle sävyä antamaan. Rasia kulkee kätevästi käsilaukussa ja voi lisätä päivän mittaan ja kansi pysyy lujasti kiinni.

Artdecolla on aina keväällä tullut erilainen ylellinen aurinkopuuteri, joten näitä voisi hankkia ihan keräilymielessäkin. Tästä mallista löytyy peräti neljää eri sävyä ja omani on sävy 30. Plussaa uudelleen täytettävästä rasiasta!

Ylellistä rasiaa rakastavalle, joka nauttii ylellisistä ominaisuuksista ja siitä, että itse aurinkopuuterikin on hyvin kaunis. Uudelleen täytettävä rasiakin on arvo. Saa rahalleen vastinetta kahdella eri sävyllä. Jälleenmyyjät. Hinta noin 30e.


Jane Iredale Golden Shimmer on taasen nestemäinen iholle sävyä antava aurinkotuote, joka tuo myös erittäin kaunista valon hehkua kasvoille. Tuoksuu appelsiinille ja on aito mineraalimeikki. 

Golden Shimmeriä olen käyttänyt joka kerta meikatessani ja ympäri vuoden. Tällä saa aivan ihastuttavan hehkun iholle ja meikin päälle. Toimii siten valovoiteena ja aurinkopuuterina. Appelsiinin tuoksu on myös aivan ihastuttava ominaisuus. Tätä minulla on jo toinen varastossa odottamassa. Jälleenmyyjät. Hinta noin 50e. 

Nestemäistä auringon hehkua arvostavalle, joka kaipaa kevyttä hehkua ja myös pienen blingin kera. Arvostat vegaania ja gluteenitonta tuotetta ja aitoja mineraalimeikkejä. Lisäksi pidät appelsiinin tuoksusta. 


Lumene Arctic Sun aurinkopuuteri tulee hyvin samanlaisessa rasiassa, kuin L’Orealin ja Kubiss Londonin aurinkopuuterit. Löytyy kahta sävyä ja minulla on tämä hieman vaaleampi sävy hankittuna talven kalpeille päiville. 


Mukava mattasävy, ei hohkaa blingiä eli tämä on erinomainen sellaisille joka kaipaa hyvää perusaurinkopuuteria ja arvostaa suomalaisuutta. Löytyy usein marketeista hyvässä tarjouksessa ja Lumenella on monesti mukavia kampanjoitakin. Tällä hetkellä Sokoksen verkkokaupassa hintana 17,50.


Oriflamen Giordani Gold aurinkopuuterihelmet puuterihelmiä rakastavalle, joka ei kaipaa iholle ns. auringon ruskettamaa hehkua vaan kevyempää ja useampaan väriin taittavaa tuotetta, jossa yhdistyy valopuuteri, poskipuna ja aurinkopuuteri. 

Tuote on hyvin kevyt ja tätä on ihanaa sipaista vielä aurinkopuuterin päälle tai talven kalpealle iholle tuomaan rusotusta, heleytystä ja hehkua. 

Kevyttä monitoimituotetta rakastavalle, joka ei kaipaa iholle ns. ruskettunutta lookia tai ns. oranssia aurinkopuuterin sävyä vaan nimenomaan heleyttä, pientä luonnollista punoitusta ja hehkua. Saatavilla Oriflamen verkkokaupoista ja hintaa noin 30e. 

Nuxen ylellinen aurinkopuuteri hurmaa kultaisella rasiallaan ja itse aurinkopuuterikin on hyvin kaunis. Käy niin kasvoille kuin vartalolle ja sisältää antioksidanttisia ainesosia ja keramideja eli kosteuttaa samalla. On hypoallergeeninen. Tuoksuu ylellisille Nuxen tuotteille ja on näistä ainoa ns. hieman tuoksuva aurinkopuuteri yhdessä jane iredalen kanssa.

Hyvin luonnollisen hehkun antava, jota voi levittää ympäri vartaloa. Antaa kauniin luonnollisen rusketuksen tuntua. Käy myös kalpeammallekin iholle. Saa mm. Sokokselta ja hintaa noin 32e. Hinta on edullinen sillä kyseessä on joukon kookkain aurinkopuuteri eli peräti 25g, kun esimerkiksi Lumenen aurinkopuuterissa vertailun vuoksi on 10g. Eli näitä grammojakin voi halutessaan vertailla, tehdessä hintavertailuja. 🙂

Nuxen aurinkopuuteri on ylellisyyttä rakastavalle, joka ei ole kuitenkaan valmis maksamaan korkeinta mahdollista hintaa. Sinulle joka olet sitä mieltä, että aurinkopuuterikin saa hieman tuoksua ja joka haluat sivellä aurinkopuuteria myös vartalolle. Kaipaat hehkua, mutta et liian tummanruskeaa sävyä ja rakastat kauniita rasioita. 


Ylellinen Sensain aurinkopuuteri hipoo monella tavalla täydellisyyttä, sillä tämä aurinkopuuteri sisältää myös aurinkosuojan, peilin ja vipan ja vippa kulkee omassa lokerossaan kansiosassa. Vielä jos rasia olisi metallinen sanoisinpa tästä, että 10+. 

Sensai Silky Bronze anti aging antaa erittäin kauniin ja pysyvän hehkun iholle, ilman bling ominaisuuksia. Antaa hyvän suojan UVA ja UVB-säteitä vastaan ja SK 30. Vettä hylkivä ominaisuus, joten tämä ei karkaa kasvoilta sadesäällä. 

Kuivalla sienellä saat puolimatan hehkun ja märällä sienellä raikkaamman matan. Kannessa jossa sientä pidetään on railot, jotta neste sienestä kuivuu ja myös hengittää helpommin. 

Sensai hipoo täydellisyyttä, sanotaanko, jos tässä olisi vielä tuo itseruskettava ominaisuus, niin tämä olisi varsinainen taikatuote. 

Ylellisyyttä rakastavalle, joka haluat pitää aurinkopuuterin laukussa mukana ja mukana kulkee peili ja vippa. Joka haluat pysyvän ja silkkisen lopputuloksen ja luonnollisen sävyn. Joka arvostat aurinkosuojaa ja monipuolisia ominaisuuksia eli kuivalla ja märällä sienellä levittämällä saaden erilaiset tulokset. 

Saa mm. Sokokselta ja hintaa on noin 54e ja ehdoton panosta tuote, mutta grammoja tässä on vain 8,5g, jos vertaa vaikka tuohon Nuxen 25grammaan. 😉 


Minulle on ollut uutta, että aurinkopuuterissakin voi olla suojakertoin ja Lieracin Sunific aurinkohohdepuuterissa on SK 30. Tätä olen sivellyt helposti palaviin poskipäihin ja eivätpä ole palanut. Varsinainen monitoimituote. Vinkkinä sekä Lieracin, että Sensain suhteen, että nämä aurinkosuojat eivät todellakaan klähmää ihoa. 

Saa iholle aikaan kauniin hehkun eli tätä voi ilolla käyttää ympäri vuoden. Mukana levittämiseen pehmeä tyyny ja purkin kannessa peili. Tätä on kiva kuljettaa vaikka käsilaukussa mukana ja auringon tullessa esille, sipaista poskille suojaa ja hehkua antamaan. Hinta noin 30e ja saa apteekeista

Nille jotka rakastavat sitä, että aurinkopuuterissa on mukana myös aurinkosuoja, pidät enemmän irtopuuterin levittämisestä, tykkäät kantaa purkkia mukana ja, että purkissa on mukana peili ja vippa. 


Koska kaikissa aurinkopuutereissa ei kulje vippaa mukana, tarvitsee aurinkopuuterit kunnon siveltimen. Oma suosikkini aurinkopuuterin sivelyyn kasvoille on Ecotoolsin Kirkastava häivytys-ja aurinkopuuterisivellin. 

Ecotoolsin siveltimet ovat hyvin edullisia ja valmistetaan 95% kierrätettävistä materiaaleista. Soveltuu myös nestemäisten meikkien levitykseen, varjostusten ja korostusten tekoon. Saa mm. Sokokselta ja hintana on noin 12e. 

Siveltimet tarvitsevat myös pesunesteen ja Ecotoolsin oma Make up Brush shampoo on siihen loistava, postaa, meikin, öljyn ja bakteerit ja hintaa vain 10,90. 

Nyt tuli aurinkopuuteripostaus päätöksen ja omalta osaltani jäin muutamia merkkjä postauksesta kaipaamaan, mutta ehkä sitten ensi kesänä uusiksi ja uusin kujein. 

Löytyikö suosikkia, jotain  mitä sinulla jo on tai jotain muuta aurinkopuuteria vinkata joukon jatkeeksi tai käytätkö edes aurinkopuuteria?

Vaikka aurinkopuuteripostaus on näin kesällä ajankohtainen, käytän itse aurinkopuutereita ympäri vuoden ja siksi tarvitsen sävyltään useampia aurinkopuutereita. Pärjäätkö sinä yhdellä?

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille!


*Lumenen hankittu itse, muut saatu blogiin 



44 thoughts on “Aurinkopuuterit testissä ja loistava aurinkopuuterisivellin!”

  • Ihania aurinkopuutereita. Artdeco, Sensai ja Jane Iredale olivat sellaisia, että iskivät lujaa, myös Nuxe vaikutti lupaavalta. Mun aurinkopuuterit tällä hetkellä taitavat olla Dr. Hauschka ja Michael Korsin Glow, niihin tartun yhä uudestaan ja uudestaan.

    • Kumpaakaan en ole muuten kokeillut noita sinun, mutta kuulostavat hyvälle. 🙂

      Jane iredale on käytössä joka kerta kun laitan meikkiä, Artdeco on varmaankin joukon kaunein, Sensai ylellisin ja Nuxessa hyvin moni positiviinen asia ja sehän on itse asiassa halpa, koska siinä on 25g. 🙂 Kaikkia tarvitaan, niin hullulta, kuin se joillekin voi kuulostaa. 😉 Mutta sinä ymmärrät, tiedän sen. <3

  • Aivan mielttömän ihania tuotteita. Eihän noista nyt osaa enää päättää minkä hankkisi 😉 Tuo Nuxe, Sensai sekä Lierac on sellaisia jotka taidan haluta 😀

    • No ei niin ja siksi tarvitaan ihan kaikki eri vuodenajoille ja eri tarpeisiin. 😉 Siinä sinulla on aidosti ihana rivi toiveita. <3 Muiskuja päivään <3

  • Jos tuosta ei jokainen löydä haluamaansa niin ei sitten mistään 🙂 Tuttuja oli mukana ja muutama ihan uusikin 🙂 Sensai <3 nousi sellaiseksi mitä haluaisin testata 🙂

  • Oonkohan mä kalkkis kun en aurinkopuuteria oo käyttäny, tavallista puuteria sitäki enemmän ihan teinistä asti, siis toooosiii monta kymmentä vuotta ☺☺
    Hei tuo Avon Luxe neliön muotoinen rasia herätti tunteet äitini poskipunaan,
    joka rasia on mustalla kannella ja on minulla yhä tallessa ♥
    Ihanaa maanantaietoota Tiia ihanuus ♥

    • Hih no et ole kalkkis, et ollenkaan, kaikilla on omat mieltymykset. <3

      Avon rasia on kyllä todella houkuttelevan ylellinen, hauskaa, että herätti muistoja. <3

      Ihanaa päivää ma-te <3

  • Vau miten tyylikäs tuo Avon Luxe on. Joskus mulla oli Oriflamen aurinkopuuterihelmiä ja ne antoi kyllä kauniin sävyn kasvoille. 🙂

    Nykyään pärjään yhdellä meikkivoiteella (joka on kylläkin jauhetta purkissa) ja joskus harvoin laitan heleyttävää toista meikkijauhetta (molemmat ovat mineraalimeikkejä, Idun Mineralsin). 🙂 Öh: Miun kaikki meikit mahtuu yhteen pieneen meikkipussiin joten kiva on välillä vierailla tällaisessa kosmetiikkaparatiisissa <3 🙂

    • Se on tosi upea ja koko Luxe sarja, tykkään niin paljon tuotteiden ulkonäöstä. 🙂

      Idunilla on tosi ihania purkkeja ja kivan erilaisia. No olisiko tämä hörhöys jotain ikäkriisiä, usko pois vaan nuorempana oli muutama tuote meikkipussissa vaan. 😉

      Ihanaa päivää Soili ja kiitos kauniista sanoista <3

    • Noita Oriflamen palluroita vai jotain muuta merkkiä? Paljon on muuten sudista kiinni ja ei ole kokemusta monista merkeistä. Mutta noilla saa juuri sellaista kivaa hehkua vielä meikin päälle, valoa ja rusotusta, mutta tarvitsen alle vielä aurinkopuuteria. Käytän itse asiassa poskille yllättävän montaa tuotetta, jotta saan juuri toivomani lookin. 🙂

      Ihanaa päivää <3

    • Lumene on ihana, mutta kyllä nautin siitä, että erilaisiin tilanteisiin ja vuodenaikoihin on omat tuotteet. Muuten Lumenelta CC-puuteri on ollut yksi suurimpia suosikkeja ja moni muukin, huulipunakynät joka päiväisessä käytössä. 🙂 Iloa päivään <3

  • Olipa kattava katsaus aurinkopuutereihin. Sensain tuotteet ovat aina huippuihania, joten kiinnostuin kovasti merkin aurinkopuuterista. Tosin moni muukin kuulosti kokeilemisen arvoiselta, mm. Artdeco, Nuxe sekä Vita Liberata asteittain ruskettavan ominaisuuden johdosta.

    • Sensain on niin ylellisen ihana, ihan kaikkea ei vaan ole varaa Sensailta ostaa, mutta jos olisi niin arvaa vaan ostaisinko. 🙂 Juu ja noita aurinkopuutereita oli useampaa sävyä. 🙂

      Tuo Vita Liberata on myös todella ylellinen ja mukana tuleva suti on huippuhyvä. Artdeco on aivan ihana merkki ja hinta/laatusuhteeltaan aivan mieletön. Nuxen tuottessa olen ihastunut joka ikiseen ja tuo aurinkopuuteri on 25grammaltaan vielä oikea lottopotti.

      Ihanaa päivää <3

  • Ihana postaus! Art Deco oli kaunein, mutta Sensai ilahdutti myös verkkokalvoja ja Nuxe vaaikutti lupaavalta. Jane Iredalen tuotekin vaikuttaa kivalta! Olet siis levittänyt sitä ihan koko kasvoille vai vain osaan?

    Mun suosikkini on Guerlain, se on vaan <3! Ja käytän, tosin nyt olen mennyt sillä överillä poskipunalinjalla jättäen aurinkopuuterit vähän "jäähylle" 😀

    • Olen samaa mieltä, että Artdeco on kaunein, mutta Sensai ja Nuce tulevat hyvinä kakkosina. 🙂 Iredalea olen levittänyt vain poskille, leukaan ja otsaan, hienovaraisesti, mutta sekin on koko vartalolle tarkoitettu, kuten Nuxe. 🙂 Se on tuote, jota ilman en enää voi olla, sillä saa niin ihanan hehkun, mutta tarvitsen alle myös aurinkopuuterin. 🙂

      Guerlainia olen himoinnut ja bongasin jopa alessa Sokkarilla ja tuumin, josko se tulisi vielä lisäaleen. Eiköhän tämä postaus tule toteuttaa taas ensi kesänä uusin kujein. Tämänhän testaukseen on mennyt noin vuoden pätkät, olen aloittanut testauksen jo viime kesänä ja pitkin vuotta.

      Se sun poskipunalinja on IHANA!

      Aurinkoa päivään Salka <3

  • Mä käytän Lumenen tai Rimmelin aurinkopuuteria yleensä. Sun listassa oli niin monta, mitä olisi kiva testata.
    Myös minä käytän aurinkopuuteria läpi vuoden.
    Ihanaa alkanutta viikkoa Tiia!

    • Lumene on hyvä, mutta tuo mikä postauksessa on, on tosi hyvä talvella, mutta ei ihan riitä antamaan nyt kesällä pigmenttiä omaan makuun. Mutta makunsa on kullakin. Tavallaan korostan rusketusta aurinkopuutereilla, täydennän sitä. Rimmelin uusi valovoide on jumalainen ja pitäisi varmaan tehdä valovoidepostaus, sillä saa kuule tämänkin vanhan ihon säihkymään! Olen koukussa siihen, vaikka muutoin Rimmel on vieraampi merkki.

      Sama aina aurinkopuuteria, se on mun juttu.

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Oi mä aivan rrrakastan aurinkopuutereita 😀 Oon koukussa! Ihanan kattava esittely eri tuotteista <3 Mulla on ollut luottiksena Oriflamen puuterihelmet, mutta nuo Lorealin puuterit näytti nyt tosi houkuttelevilta!

    • Niin minäkin rakastan ylikaiken! Juu heti kun näin nuo L'Orealin, ihastuin jo niiden ulkonäköön ja hei mikä monitoimituote. Puuterihelmillä saa aivan ihanaa hehkua, tykkään niistäkin. Aina riippuu hieman mihin tilanteeseen laitan mitäkin. 🙂

      Olisin itse kaivannut, ainakin vielä merkkeinä, Max Factoria, Yves Rocheria, YSL ja Guerlain, mutta hei ensi kesänä uusin kujein. Vaikka testaaminen täytyy aloittaa jo syksyllä. 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Olipa kiva postaus ! Kiinnostuin Nuxen ja Sensain aurinkopuutereista, vaikuttivat kokeilemisen arvoisilta.
    Olen kyllä vähentänyt aurinkopuuterin käyttöä, mulla on nyt menossa sellainen valkoinen iho kausi 😉 Kesällä se on tosin vaikeaa, kun on tuo aurinko.
    Itseltäni löytyy Lumenen hohdeaurinkopuuteri ja Bourjoisin Gold Bronzing Powder, jota voi käyttää myös esim. olkapäille.

    • Tyyliisi sopii se valkoinen ihokausi, olet niin elegantti ja mustavalkoisia vaatteita paljon, tyylikästä!

      No tuota Nuxea voi käyttää myös iholle ja hitsi 25g ja 32e ja siitä riittää, sanoisinpa, että siinä on oikea todellinen löytö.

      Sensai on hiottu loppuun asti, jos olisi vielä metallirasiassa, olisi ihan täydellinen, mutta on se hih nytkin. Rakastan vaan rasioita, kuten ehkä olet instasta jo bongaillutkin joskus. 😉

      Kiitos kovasti Sara ja aivan ihanaa päivää <3

  • Onpa noita sulle kertynyt 😀 Itse täytyy myöntää ettei minulta tällä hetkellä taida löytyä yhtäkään rehellistä aurinkopuuteria 😀 Kalmankalpeana olen niitä jotenkin vältellyt, mutta nykyisin alkaa vaaleampiakin vaihtoehtoja löytyä, joten pitäisi ehdottomasti tällä saralla ottaa itseään niskasta kiinni 🙂

    • No hih näitä olen vuoden pätkän testannut, joitain toki vasta keväämmällä, mutta joitain jo taasen viime kesänä. Tämä on tälläinen oikea vuoden suunnittelu postaus, olen halunnut toteuttaa tämän jo viime kesänä. 🙂

      Tuo Lumene on esim vaalea ja Oriflamen pallurat ovat ja jane iredale on myöskin sillä lailla kultaista hehkua antava. Joten kyllä kaikille löytyy omansa.

      Ihanaa päivää Mira <3

  • Aurinkopuutereita ei koskaan voi olla liikaa! Ihon sävy vaihtelee vuodenaikojen mukaan aika lailla. Niillä saa mukavasti eloa kasvoille ja muotoiltua sekä hämättyä 😀 Toi sutien puhdistuaaine pitääkin hankkia, kiitos vinkistä! On tullut pestyä tavallisella saippualla tähän asti.

    • Ihan samaa mieltä, niitä ei voi olla liikaa, on oikea himo niihin, aina löytää eri tilanteisiin juuri se oikea ja täydellinen aurinkopuuteri. 🙂 Niillä saa paljon iholle tehtyä erilaisia juttuja, en osaa itse korostustuotteita käyttää, mutta aurinkopuuterit tavallaan ajaa sen asian. 🙂

      Juu ja tuo on vielä edukas ja ekologinen, eli suosittelen lämpimästi tuota sutien puhdistusainetta, kivaa että sellainenkin on tullut markkinoille. 🙂

      Ihanaa päivää Tiina <3

  • Omia suosikkejani on Artdeco ja Sensai (kaikiesta näistä ei ole edes kokemusta). Artdecosta on muuten olemassa neljä eri versiota ihon värisävyn mukaan. Tämä sinun vaikuttaa olevan eri sävy kuin omani 🙂

    • Artdeco on aivan ihana merkki ja hinta/laatusuhde on huima. Juu kirjoitinkin tuonne, että on neljää sävyä ja että oma sävy on 30. 🙂 Sensai on ihana ja siinä on aurinkosuoja ja oma lokero vipalle, eli kyllä näitä molempia ihanuuksia vaan kovasti tarvitaan. :

      Aurinkoa päivään Ninnu <3

  • Hei ihanuus <3 Kivan postauksen olet tehnyt puutereista, tuollainen aurinkopuuteri olisikin itsellekin ostettava 🙂 Aurinkoisia kesäpäiviä <3

  • Oletpas ehtinyt taas testailla! Minä en ole koskaan oikein päässyt jyvälle aurinkopuutereihin ja niiden tarkoitukseen. Ostin kerran yhden mutta se oli älyttömän tumma enkä tiennyt minne tuikkaisin. jäi käyttämättä siis…

    • Hih arvaas mitä, testailu aloitettu jo viime kesänä ja tätä tehty vuoden pätkät. Ainostaan muutamaa uutuutta lukuunottamatta, jotka testattu vasta keväällä/kesällä. 🙂 Kannattaa pyytää vaikka myyjältä neuvoa, jotta löytyy oikea sävy, näitä kun on joka lähtöön, kuten varmaan postaus kertookin.

      Ihania aurinkoisia päiviä <3

  • Aurinkopuuteri on syrjäyttänyt itselläni tummimman contourin kesäaikaan. Vaatii kuitenkin kunnollisen siveltimen, ettei tule runsasta kerrostumaa ja raameja kasvoille.

    • Contoureja en osaa käyttää lainkaan, mutta aurinkopuutereita senkin edestä. 🙂 Ihan totta tuon siveltimen kanssa, tuo ecotools tai vita liberatan on tosi hyviä, mutta kyllä vipallakin onnistuu. 🙂

      Ihanaa päivää Viltsu <3

  • Hävettää tunnustaa, mutten ole omistanut tähän ikään mennessä yhtään aurinkopuuteria. En edes nuoruudessa maahohdettakaan, vaikka se oli jossain kohtaa kova hitti 😉 Nyt vois olla aika hankkia ensimmäinen, mutta jopa onkin valinnan varaa…

    Aurinkoa päiviisi Tiia 💕

    • Maahohde oli niin kova hitti ja kyllä on siitä muuttunut ja moneksi. 🙂 Suosittelen hankkimaan ja uskon, että sitten et enää aurinkopuuterista luovukaan. 😉

      Ihanaa päivää Tuija <3

  • Uuuuu mennään taas mun lempialueella, meinaan aurinkopuuteri<3

    Pitkään en käyttänyt, mutta nyt en voisi elää ilman 🙂
    Tuo lorealin vaikuttaa todella kivalta !

    Aurinkoa!

  • Vau, upea kooste aurinkopuutereista. Pitäisi hankki uusi/uusia, mulla on Oriflamen palloset ollut jo hhmm.. vuosia. Eivät lopu ikinä, mutta varmaan jo vanhettuneita.. :/
    Kiitos vinkeistä! Mm tuo Sensain aurinkopuuteri oli mielenkiintoinen ja kuullosti sopivalta minulle . Pitää laittaa muistiin 🙂

    • Ne eivät hevillä lopu ja niinhän se on, että aika harva tuote loppuu ennen kuin vanhentuu. 🙂

      Sensai on kyllä todella monipuolinen ja kun reissaat paljon, niin siinä ja Lieracin on aurinkosuojat. .)

      Kivaa viikkoa Marre <3

  • Minua viehättää tuo L'Oréalin Glam Bronze. Se muistuttaa Sleekin Bronze Blockia, joka on uusin hankintani. Pidän monitoimibronzereista, jotka ovat myös ilo silmälle <3

    • Se on kivan monipuolinen ja rahoille todella saa vastinetta ja jotenkin noissa silmä lepää myöskin. Reissulla näin tuubin GG hehkua antava voide Lorealilta, sellaista en ole Suomessa nähnyt. 🙂 Kivaa iltaa Sari <3

Vastaa käyttäjälle Nadjan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud