Hätää kärsimässä, paniikkitilassa jos joutuu sanomaan ei!

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissa kiltin tytön syndroomasta, miellyttämisen tarpeesta ja myös ns. kiinni jäämisen pelosta, paljastuvansa joksikin, ilmeisesti siksi huonoimmaksi itseksi joksi ajoittain kokee minuutensa. 

Mietin eilen tilanteita joihin välillä joudun ja joissa haluan sanoa ”ei”. Noissa tilanteissa huomaan kropan ja mielen joutuvan hälytystilaan, kuin pääni päällä soisi ambulanssin sireeni hälyyttäen mieleni sisällä käytävää sisäistä taistoa. 

Näissä epämukavissa tilanteissa joissa haluan sanoa ei, pohjaton jo lapsuudessa juurtunut miellyttämisen tarve ja myös iän suurempi varmuus mitä minä haluan, ovat tukkanuottasilla keskenään.




Eilen minua pyydettiin yhteen lehtijuttuun kertomaan lisää blogipostaukseni tiimoilta ”Puska vai brassi” ja heti jouduin sisäisen sekamelskan pyörteisiin. Osa minusta halusi sanoa kyllä, mutta jokin sisimmissäni kuiskutti, ei tämä ei ole sinun juttusi. 

Näissä tilanteissa on hirmu vaikeaa ottaa etäisyyttä mieleensä ja katsella itseään ikään kuin sivusta ja aidosti oivaltaa, mitä minä Tiia itse haluan? On aika pelottavaakin, että vieläkin ja kohta viisikymppisenä käyn tätä ikuista taistelua, jossa toivon etten vaan suututa muita ihmisiä kieltäytymällä heidän esittämästä toiveesta. 




Toki jokainen joutuu tekemään ei niin mieluisia asioita vähän väliäkin, mutta en nyt kirjoita niistä tavanomaisista jutuista vaan niistä tilanteista, joissa tiedän, että haluan sanoa ei, mutta joissa tuo ikuinen kiltin tytön syndrooma saa kipuilemaan asian kanssa ja erityisesti vastauksen esittämisen kanssa. 

Eilen kävi juuri näin, mutta lopulta kun vastasin ”ei kiitos”, miten hyvältä se tuntui, tein päätöksen juuri itseäni kuunnellen ja täysin oman näköisen ja oloisen päätöksen. Kuka pitää minun puoliani ellen minä itse?

Sitä ei turhaan sanota, että tämän ikäiset naiset ovat hieman ”kiukkuisia”. Ehkäpä vaihdevuosillakin on syynsä (tosin ehkei minulla niitä vielä ole, no paitsi se parta;) eli voisiko vaihdevuodet olla naisen murrosikä, jolloin naisen on jo aika ajatella myös itseään?

Takana on yleensä pikkulapsiaika ja omistautuneet äitiysvuodet ja nainen on ikänsä puolesta uuden elämänvaiheen alussa. Eikö olekin aika tämän ikäisenä jo hiljakseen oppia tiedostamaan mitä haluaa ja miten ja miksi? 

Jotkut voivat ilmaista tämän ilmiön olevan jonkinlainen vaikean ihmisen tauti, koska joidenkin ihmisten on vaikeaa kohdata muutosta, että aiemmin kiltti ja myöntyväinen sanookin välillä ”ei”. Mitä jos tämä onkin sitä, että minä olen vihdoin kasvamassa aikuiseksi?

Tämä ihmisen elämä on kyllä sellainen matka, että jo nyt tiedostan, että vasta viimeisenä päivänä oivallan, miten paljon murehdin turhia, miten moni vastaus oli selkeänä nenäni edessä, miten tein asioista monimutkaisia ja miten monessa olisin itseäni säästänyt, jos olisin enemmän uskaltanut kuunnella sydäntäni. 

Nimittäin sydän on aika viisas ja se kyllä tietää milloin on hyvä sanoa ei ja milloin kyllä. 🙂


Miten siellä onko teilläkin vaikeuksia sanoa ”ei” vai helppoa tai jotain siltä väliltä, riippuen tilanteesta? Onko jotain esimerkkitilanteita antaa. Tässä kohdin vertaistuki on enemmän kuin paikallaan ja voi viedä omaa ja monen muunkin ”ei” sanan sanomista valovuosilla eteenpäin. Eli mistä sinä saat voimaa sanoa ”ei”. 


Mukavaa perjantaita sateisesta Porvoosta ja siksi iloinen muki tuomaan piristystä ja tietenkin höntit taustalla. 🙂



75 thoughts on “Hätää kärsimässä, paniikkitilassa jos joutuu sanomaan ei!”

  • Pohjanmaalta kun olen niin kai se on jo veressä, että aika suoraan saa sanottua. ;D Sitä ei välttämättä aina hyvällä katsota ja iän myötä onkin oppinut vähän pehmeämmin tuomaan esiin omat mielipiteet. Vaikutusta on varmaan myös sillä, että on asunut muualla ja huomannut, että joka paikassa ei ihan suoraan voikkaan täräytellä asioita. Hyvä kun sanoit ei, niin pitää tehdä kuin itsestä tuntuu. Kaikkeen ei voi suostua ja jos joku siitä suuttuu, niin sille ei sitten voi mitään. Omaan arvoonsa jättää tietyt asiat, eikä liikoja mieti niin hyvä tulee. Tosin joskus helpommin sanottu kuin tehty..Nuo söpöliinit taustalla on muuten aika hupaisat. 😀 Kivaa viikonloppua! <3

    • Tätä jäin oikein miettimään, että voiko asuinseudulla olla vaikutusta, lapsuudella tai ihan vaan luonteella? Tai saman perheen lapset voivat olla erilaisia. Kai kaikki vaan voi johtua kaikesta. Mutta juu on monta tapaa sanoa sana ei.

      Joskus se ei sana voi tulla ulos töksäyttäen, koska se on niin vaikea sanoa.

      Kiitos kisut kiittää ja ihanaa viikonloppua <3

    • En ehdi lukea koko kommenttiketjua ajatuksen kanssa läpi, joten kommentoin pikapikaa tässä. Asuinseudulla, lapsuudella, luonteella (tähän haluan lisätä vielä puolihömpästi temperamentilla ja horoskooppimerkillä) on ihan taatusti vaikutusta. Vaikka olen asunut yli puolet elämästä Hgissä, tunnen kuitenkin itseni enemmän oululaiseksi kuin hkiläiseksi. Rakas Kultapoikakin kolmevuotiaana serkuilleen totesi "Anni on kyllä ihan oululainen ihiminen, se vaan assuu Helsingissä". Oon ollut ja osittain olen vieläkin ujo (ihmiset kokevat sen ylpeytenä), viihdyn hyvin yksin (kellepä kelpaisin) ja konfliktitilanteita vältän, enkä siksi esim. työelämässä ole koskaan kaivannut esimiesasemaan. "Ei" tulee kyllä suustani, jos uskallan puhua (vältän sosiaalisia tilanteita, joissa mulle vieraita ihmisiä; en pidä myöskään isoista juhlista), mutta pehmennetyssä muodossa. Yhden opiskelukaverin kolmipäiväisiin polttareihin osallistumisesta kieltäytyminen oli hankalaa, lopulta päädyin lähettämään kaasolle tekstarin. Mutta kyllä kun tässä tarkempaan mietin, yritän elää niin, ettei sitä eitä tarvitsisi sanoa.. Ja itsekseen kun on, sehän on melko helppoa 🙂

  • Aika vaikeaa on minun sanoa selvästi ei, vaan kiertelen ja kaartelen ja toivon että toinen ymmärtää että sanon ei. Ja teen sitten niin tai näin, niin yleensä jälkeenpäin jossittelen, että olisiko kuitenkin pitänyt tehdä toisin, tai ei ehkä sittenkään….

  • Kaikki asiat/tekemiset mitkä aiheuttaa mulle stressiä, niin yritän välttää. Joskus se toisen pyyntö/tekeminen olisi vaan se mun "juttu" ja haluaisin tehdä… mutta kun se saattaa kuitenkin aiheuttaa lisää paineita arkeen, niin "sisäinenminä" sanoo, että EI.
    – Lähiaikoinen sanoin pitkästä aikaa "en mä voi" ja se tuntui pitkään pahalta, kun en haluaisi pahoittaa toisen mieltä :/
    Toisinaan mietin, että pitäisikö opetella kestämään paineita ja epäonnistumista… eikä pysytellä täällä "pumpulien" suojassa, tuttussa ja turvallisessa?! – tässäpä pulma 🙂

    Ihanaista perjantaita Tiia <3

    • Tuota pulmaasi usein pähkin. Toisaalta monessa liemessä keitetty ja venyä paukuttu, niin ehkä sitä mieluusti välttääkin liikaa stressiä.

      Uskon, että ei on paljon helpompaa kuulla, kuin sanoa. Se olisi hyvä muistaa. 🙂

      Ihanaa perjantaita Marru <3

  • Kyllä kuule täälläkin on välillä tosi vaikea sanoa ei. Tätä asiaa olen koittanut puhua tyttärellenikin, hänellä on sama miellyttämisen halu, kun mullakin.

    • Niin ne lapset helposti imevät vanhemmistaan mallia, mutta me uusi sukupolvi osaamme paremmin asioista lapsillemme puhua. 🙂

      <3

  • En tiedä mistä tuo kiltteys johtuu, itse kun en tunnista tuota piirrettä itsessäni 🙂 Vähät välitän siitä mitä muut ajattelevat. Einkin voi sanoa nätisti. Olen aina tehnyt itse omat ratkaisuni keneltäkään kysymättä ja hyvä niin. Kerran täällä vain eletään.
    Tämä ei toki tarkoita sitä, että olisin tunteeton tai, että en ottaisi muita ihmisiä huomioon. Vaan juuri niissä jutuissa, mitä sinäkin tarkoitat 🙂
    t:Sanna

    • Sanna mielestäni kuulostaa, että sinulla on hyvä ja terve itsetunto. Kuten totesit, asian kun voi ilmaista nätistikin.

      Vanhuksilta kun kysyttiin, mitä he katuvat eniten elämässään, niin turhaa murehtimista. Nimenomaan kerran täällä eletään. 🙂

      <3

  • Voi Tiia mä niiiin tiedän, mistä puhut!! Olen todella joutunut opettelemalla opettelemaan ei:n sanomista. Tunnistan pohjattoman miellyttämisenhalun ja mulla siihen liittyy voimakkaana myös pelko siitä, että joku on mulle vihainen, jos en tee tai ole sitä tai tätä. Aloitin einsanomisharjoitukset ensin töissä. Ei se ole helppoa vieläkään, mutta ilokseni olen huomannut vähän kehittyneeni tässä. On ollut pakkokin, koska muuten uhkana on ollut bönari. Yksityiselämässä on edelleen hankalampaa. Mulla hankalat tilanteet liittyvät usein introvettiuteen. Eli introverttina olen usein tilanteessa, jossa haluaisin kieltätyä erilaisista sosiaalisista tilanteista, mutta en sitten kuitenkaan kehtaa. Mutta olen huomannut, että mua on kyllä auttanut paljon se mm. mindfullness-kirjallisuudesta tuttu ajatus, että ajatukset on vain ajatuksia ja tunteet on vain tunteita. Sitä toistelen toistelemasta päästyäni. Lämpimin terveisin, Nina

    • Oi miten avoin kommentti ja ihan kuin omasta suusta. Jos vie ajatukset loppuun ja miettii, että jos joku suuttuu siitä, että sanoo ei, niin ehkei ole normityyppi tämä suuttuja.

      Pelkohan ei ole järjellä selitettävissä, pelkäämme että joku suuttuu ja niin se vaan on.

      Totta tuo myös täällä, että monista juhlista haluaisi kieltäytyä, kun ei jaksaisi, toisaalta kun olen mennyt, olen sekä piristynyt, että väsynyt.

      Tuosta introverttiydestä olen kirjoittanut joskus myöskin.

      Täytyy varmaan yrittää tehdä harjoituksia täälläkin, sillä mielestäni on kurjaa, että vielä tässä iässä nämä asiat harmittaa.

      Zemppihaleja <3

  • Ennen en osannut sanoa ei ja silloin minun "kiltteyttäni" käytettiin törkeästi hyväksi. Harjoittelin oikein toden teolla ein sanomista. Nyt se jo onnistuu, mutta tuottaa edelleen välillä tunnon tuskia.
    Kivaa perjantaita!

    • Kiltin ihmisen yli monet kävelevät, kertoo heidän rumuudesta, on rumaa astua heikomman yli. Sitten kun yli kävelty suuttuu, ihmetellään mikä känkkäränkkä sille tuli.

      Hyvä, että onnistuu ja toivon, että pian myös ilman tunnontuskia.

      Kivaa perjantaita <3

  • Ennen oli tosi vaikea sanoa EI, siis tosi! Nykyään kuuntelen juurikin itseäni ja fiilistä ja sen perusteella teen päätökseni! Ystäväni sanoi kerran hyvin, jos epäilyttää yhtään silloin ei ole valmis eikä kannata tehdä asiaa tai ainakin kandee miettiä hetki! Koska sit on niitä juttuja joihin lähtee heti mukaan, koska on samantien valmis. Tuota ohjetta olen noudattanut ja hyvin on toiminut!

    Nyt anna ittelles hali, hyvä päätös <3

    • Hyvä idea muuten miettiä tovi, vaikka yön yli ja kuulostella fiiliksiä, kyllä se vastaus sieltä löytyy, omasta sisimmästä. <3

      Ihana ja hali sinne myös <3

  • Töissä sanon usein kyllä, vaikka pitäisi välillä sanoa ei. Mutta kun on kahden hengen firmassa, ei kukaan muukaan ole välttämättä hommaa tekemässä. Tosin työnantaja välillä toppuuttelee minua ja toteaa ettei minun ole pakko kaikkea tehdä. Maailma kuulemma pyörii vaikka minä välillä olisinkin paikallani, vähän hiljempaa vain…

    • Kauniisti sanottu työnantajalta. Moni ajaa itsensä piippuun ajattelemalla olevansa korvaamaton. Rattaat rullaa vaikka vähän hitaamminkin, niin se on hyvä syy sanoa välillä ei.

      <3

  • Tiia, tiedän niin, mistä puhut <3 Saman asian kanssa olen mäkin taistellut lapsuudesta asti. Näinä viime vuosina olen kuitenkin huomannut sen eron, että kun sanoo ei, sekin voi tuntua hyvältä, vaikka ennen siitä tulikin huono olo itselle. Nykyään ei enää tule jälkifiilistä siitä, että miten petinkään jonkun odotukset, koska en pettänyt itseäni! Kyllä sisin kertoo, mikä on oikea tie <3

    • Mia hyvin sanottu. Juuri tuolta tuntui eilen eli hyvältä. Ennen tuntui aina pahalta eli hei meillä on edistymistä selvästi tapahtunut. 🙂

      Sydän kertoo, kun sitä oikein kuuntelee <3

  • Ehkä ihmiset aistii minussa jotain tiukkaa suojamuuria tms, etteivät oikein helposti tule ehdottelemaan mitään, vaan kierrellen ja kaarrellen kyselevät. Minusta aika suoraviivaisesta ihmisestä aika rasittavaa 🙂 Ja tapani sanoa suoraan ei varmaan yhtään helpota asiaa 😀 Oikeesti eipä mun monesti tartte sanoa EI, mutta kyllä sanon senkin epäilemättä jos itsestä vaan tuntuu siltä. Toisia voi miellyttää tiettyyn pisteeseen asti ja yleensä jos apua/pientäpalvelusta pyydetään, niin kyllä suostun.
    Sateettomoa päiviä odotellssa, nautinollisia hetkiä ihan oman ihanaisen itsesi ja läheistesi kanssa <3

    • Totta tuo ettei itsensä kustannuksella kannata toisia miellyttää. 🙂

      Niin toki ihmiset aistivat, sillä onhan eleet ja ilmeet suurin osa ihmisen viestintää.

      Suoruudessa ei ole mitään pahaa ja ihminen joka on aina suora ja rehti harvemmin ketään suututtaa.

      Samoin sinulle ja teidän perheelle <3

  • Minä olen samanlainen! Jatkuvasti joudun tilanteeseen että suustani pääsee sanat: no minä voin jos ei jukaan muu halua tai ehdi.Tietäen etten minäkään halua enkä ehdi, mutta suuni saattaa minut monesti sisäiseen kiukkuun ja väsymtkseen ja päälle päin sevielä htmyilee, ettei kukaan nää miten sisällä kiehuu. Meitä taitaa olla monia ja yleensä ollaan naisia 😉
    Mukavaa viikonloppua sinulle ❤

  • Minä olen samanlainen! Jatkuvasti joudun tilanteeseen että suustani pääsee sanat: no minä voin jos ei jukaan muu halua tai ehdi.Tietäen etten minäkään halua enkä ehdi, mutta suuni saattaa minut monesti sisäiseen kiukkuun ja väsymtkseen ja päälle päin sevielä htmyilee, ettei kukaan nää miten sisällä kiehuu. Meitä taitaa olla monia ja yleensä ollaan naisia 😉
    Mukavaa viikonloppua sinulle ❤

    • Niin ja sitä on juurikin itselleen vihainen. Jotkut eivät myöskään halua nähdä miten sisällä kiehui, jotkut eivät vaan osaa lukea ihmisiä.

      Viime kädessä olemme vastuussa itsestämme, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

      Miehillä taitaa nämä asiat olla aavistuksen simppelimpiä.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Tiedän mistä puhut. Olen joutunut opettelemaan sanomaan "ei" ja edelleenkin se tuntuu tosi ahdistavalta tilanteissa, joissa minulta odotetaan jotakin. Vaikka asia olisi todella yksinkertainenkin, mutta en jostain syystä vain haluaisi tai ajattelisin että ehkei kannata.. Ajaudun välillä tilanteeseen, jossa mietin pääni puhki tapaa kieltäytyä niin etten loukkaisi ketään. Vaikka tietäisinkin, ettei asianomainen varmastikaan loukkaannu vaan odottaa vain vastaustani, mutta silti. Toisinaan koen edistyneeni tämän asian suhteen kunnes huomaan ajautuneeni jälleen tilanteeseen.

    • Kuin omasta suusta.

      Juuri tuo pään puhki miettiminen, miten hirveää energian haaskuuta, eikä taideta muuta osata.

      Juuri kun on oppinut sanomaan ei, niin taas on entisten kujeittensa vanki. Voi meitä, mutta jatketaan itsemme zemppaamista.

      <3

  • Kun on pienestä pitäen kasvatettu olemann kiltti ja tottelevainen, niin mihinkäs siitä enää muutut. Liian kilttiä ihmistä vaan tahtoo toiset hyväksi käyttää =( Minäkin välillä kun hyppään viikkotolkulla hoitamassa naapureitten kissoja, koiria ja kukkia, ihmettelen itsekseni miksi en voi kieltäytyä hommasta. Työvuosina minulla oli vähän aikaa ymmärtäväinen pomo, joka otti minut puhutteluun sanoen : "Miksi sinun pitää yrittää tehdä kaikki itse. Opettele jakamaan töitäsi ja laita toisetkin tekemään. Opettele sanomaan EI". Vaan mihinkäs sitä vanhoista tavoistaan pääsee, vaikeaa se on. Opetellaan yhdessä ainakin välillä sanomaan EIEIEIEI ;D

    • Ihana pomo, tuollaiset ihmiset on harvassa, viisas ihminen. <3 Kuuntele hänen sanojaan, sillä jotkut ihmiset vievät koko käden.

      Aluksi joku pieni avunanto voi äityä jatkuvaksi avun pumppaamiseksi.

      Nyt vaan yhdessä yritetään oppia sanomaan EI!

      <3

  • Mulla ei ole miellyttämisen tarvetta, mutta silloin, jos joku tarvii apua jossain asiassa ja pyytää sitä multa, huomaan aina vastaavani, että "tottakai", vaikka samaan aikaan saatan olla itse ihan yhtä paljon avuntarpeessa, stresaantunut, masentunut tai tiedostan, että mun aika ei vaan kertakaikkiaan riittäisi just sillä hetkellä. Ja sitä sitten illalla nukkumaan mennessäni stressaan ja mietin, että miksi en sanonut, että auttaisin niin kovin mielelläni, mutta just nyt mulla ei vaan kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia.
    Harjoittelun paikka tämäkin. Ja varmaan vähän samaa asiaa on se, kuinka vaikea on sanoa hintaa omalle työlleen. Tää liittyy mulla lähinnä niihin sivutöinäni satunnaisesti tekemiini sisustussuunnittelujuttuihin, joille en vieläkään osaa ilmoittaa oikeaa hintaa, vaan edelleen teen "mitäs mää mittään tarvi, kun oli niin kiva projekti"-pohjalta ja siinä ei ole kertakaikkiaan mitään järkeä. Ja sillähän sitä just opettaa ihmiset siihen, että "se ja se tekee niin ja niin edullisesti", joka vie pohjaa siltä, että voisi ikinä alkaa pyytää sitä oikeaa hintaa työstään.

    Oikean päätöksen teit! Jos olisit vastannut kyllä, todennäköisesti tällä hetkellä stressaisit jutun tekoa ja sitä mitä sanot ja mitä et sano jnejne. Peukut tulee täältä ehdottamasti "ei"-päätökselle <3

    • Kyllä tuossa paljon sellaista kiltin tytön meininkiä on. 😉 Jopa nauratti, koska kirjoitat niin hauskasti. Mutta juuri tuo no, en mä mitään tarvi jne.. Juu tuttua, aina niin nöyrästi tulee soperrettua. Sitten joskus kun on vähän tiukempi, heti pelkään, että vastaanottaja suuttuu ja pitää minua vaikeana. Karmeeta välillä tämä omana itsenä oleminen

      No niin just, hyvin luit tilannetta, kauhea moninkertainen jännitys olisi päällä.

      Kiitod ihana Annukka <3

  • Minulla joillekin asioille on helppo sanoa ei, mutta joillekin vaikeampi, joillekin asioille edelleen tosi vaikeaa. Joskus on vaan kaivettava poweria, jos sisin sanoo "ei" jotta itse ei jää alle… se koskee.

    Sellaisia harjoituksia voi tehdä kuin "kyllä / ei" -tilanneharjoituksia, mielikuvaharjoituksia, suoraselkäisyys- ja jämptiysharjoituksia, ja ihan ei:n sanomisharjoituksia. Kuulostellaan miltä kyllä ja ei tuntuvat, eri tilanteissa. 🙂 Minulla pikkuhiljaa "ei" joissakin harjoituksissa rupesi saamaan muodoksi suoruutta, aitoutta ja rehellisyyttä ja "kyllä" olikin tietyissä tilanteissa epärehellisyyttä ja epäaitoutta. (No nyt taitaa mennä vähän korkealiidolla— ymmärrätköhän mitä tarkoitan, kysy jos on epäselvää.) Onneksi ystävällisestikin voi ei:n kanssa liikkua kuten sinäkin olit tehnyt <3. Kivaa päivää <3

    • Ymmärrän tuon, mitä iloa on kenellekään sanoa kyllä, jos ei sitä tarkoita eli hyvinkin voi kuulostaa epärehellsieltä se kylläkin ja fiksu ihminen sen aistiikin. Mutta jos kirjoitetaan sähköpostilla tai puhelimessa, niin kyllähän se edelleen kasvotusten on vaikein sanoa ei.

      Mutta mitä useimmin päättää sanoa kyllä tahi ei, kunhan päätös on oman sisimmän mukainen, niin hyvä tulee. <3

      Ihanaa iltaa Soili <3

  • Aikaisemmin oli vaikeampaa, nyt jo osaan sanoa EI, vaikka se kuinka tekisi pahaa tavallaan. Osaan myös sanoa KYLLÄ, mikä myös voi olla vaikeaa välillä. Uskoa siihen, että olen tarpeeksi hyvä, riittävä.

    • Hyvä Viltsu ja hei luo toivoa, että kohta minäkin. 🙂 Kyllä sanominen voi olla monessa tapauksessa vaikeaa myöskin. Kauheaa pähkimistä tämä naisen elo, turhaa energiaa menee. Haluaan päästä samaan, osata sanoa ei. 🙂

      <3

  • Kuulostaa niin tutulta tuo, että on vaikea sanoa "ei". Minulle kävi pari viikkoa sitten niin ja kyseessä on vielä tosi kivat ja itselleni tärkeätkin ihmiset. Podin varmaan viikon huonoa omaatuntoa… huoh. Kuitenkin tarvitsen sitä omaakin aikaa ja yksinoloa, vaikka ihmisistä pidänkin.
    Tästä aasinsiltana tuli mieleeni huijarisyndrooma, mikä myös liittyy tuohon samaan miellyttämisen haluun ja siihen kuvitelmaan, ettei hyväksy itselleen menestystä tms. Muun muassa Hesarissa on ollut siitä juttua, tiedätkin varmaan: https://www.hs.fi/elama/a1410924770670
    Vaikeita asioita! 🙂 Kiitos vertaistuesta ja mukavaa viikonloppua! Hienoa, että uskalsit kieltäytyä!

  • Välillä pitää vaan sanoa ei. Oon tosi huono sanoon sitä, mutta tekee kyllä ihan hyvää vältellä sellasia juttuja, mistä tulee huonot vibat heti alkuun :/

    Kivaa viikonloppua, älä stressaa! <3

    • Niin totta tuo, monesti se ensimmäinen tunne on se oikea.

      Kiitos kovasti ja tänä viikonloppuna ollaan vaan ja ei stressata. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Vaikea on kieltäytyä, mutta olen yrittänyt opettaa itseäni siihen, ettei aina vain voi olla mieliksi kaikille. Se on mielestäni hyvä, että itse tiedostaa sen, että kärsii kiltin tytön syndroomasta. Minusta teit aivan oikein, kun kieltäydyit jutusta, jota et kokenut sen enempää omaksesi. Jos olisit sanonut kyllä, olisit jälkikäteen luultavasti kärvistellyt asian suhteen vielä enemmän.
    Hienoa viikonloppua! Olet mahtava nainen<3

    • Niin ja jos oikein miettiin, niin kuka haluaa, että sitä on vaan mieliksi, eihän se ole edes aitoa. Ei ne jotka välittää halua ja ne jotka ei välitä, no höh niistä ei ole niin väliäkään.

      Näin juuri on, että jälkikäteen olisin pähkinyt ja ehkä menettänyt yöunetkin. Näin on hyvä.

      Upeaa viikonloppua ja kiitos samoin ja ihan teille kaikille täällä. <3

  • Onhan ei:n sanominen vaikeaa. Hiukan aikaa sitten se ei onnistunut vaan jeesasin sukulaista, vaikka pari päivää meni. Eihän aika ole niinkään ongelma vaan kun osaisi ottaa palkkiotakin työstä, jonka muut tekee tuntien mukaan. Työstä olen joskus kieltäytynyt, kun olen tiennyt voimani olevan siihen riittämättömät. Sitten olen viikon ainakin valvonut ja tuntenut itseni luuseriksi.
    Hyvä, kun kieltäydyt. Jos ei ole hyvä fiilis, siihen yleensä kannattaa luottaa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa ihanainen Tiia!

    • Niin jotkut tuntevat oman arvonsa paremmin kuin toiset, jotkut liiankin hyvin. Kenties sellainen olotila on hyvä, että itseään voi ilolla peiliin katsoa ja tuumia, olen ihan ok niin muille, kuin itsellenikin, sillä täydellistä ei ole olemassakaan.

      Juuri tuo, kun tulee hirveät omantunnon tuskat, jos kieltäytyy, ja se jolle kieltäydytään tuskin ajattelee enää koko asiaa. Siitä meidän on päästävä pois!

      Samoin sinulle Marketta ihanuus ja zemppiä! <3

  • Se on juuru kuten itsekin sanoit, kun kuuntelee sydäntää niin tekee oikeita päätöksiä ♥
    Kai minussakin on kiltin tytön syndroomaa mutta ihan tietoisesti opetellut sanomaan ei, kun ei kukaan muu puoliani pidän kuin minä itse.Ihanaa viikkistä Ihanainen!

    • Juuri näin, itse on omaa puolta pidettävä ja jos ei pidä, niin ei siitä voi muille vihoitella. Sitä monesti tulee vihaiseksi, kun toimii itseään vastaan ja silloin tulisi olla vain vihainen itselleen. Ei sitä vaan moni voi sinne toisen pääkoppaan päästä ja arvata mitä siellä liikkuu eli jokaisella on vastuu itsestään. Mutta vielä kun sen kaiken osaisi käytännön tasolle sovittaa. 🙂

      Oikein ihanaa viikonloppua Maiccu. <3

  • Se on vaikeaa, jos tottumus ja tapa vaatii miellyttämään. Mutta, kun pikkuhiljaa opettelee, oppii ja se on helmpompaa aina vaan;) Sitä oppii kuuntelemaan ja kunnioittamaan omaa vaistoaan, vaikka satapäinen yleisö vaatisi muuta. Ja se on ihanaa;) Jos jollekin haluaisin antaa neuvon, sanoisin vain sen, että kuuntele AINA omaa sisäistä ääntäsi.
    Aurinkoa päiviisi Tiia!

    • Neuvosi on hyvin viisas, kuten kaikkien oma sisin. Joskus sisimmän kuunteleminen häiriintyy kaikesta paineesta, mutta kyllä se sisin kertoo mikä on oikein. Joskus saattaa reagoida fyysisestä, mutta näitä oireita kannattaa kuunnella. <3

      Ihania päiviä sinulle <3

  • Tutulta kuulostaa. Aiempina vuosina en osannut sanoa 'ei' ja sitten tuskailin, kun jouduin venymään voimieni ja osaamisteni kanssa äärirajoille… Nykyään tiedän paremmin omat rajani ja osaan sanoa sen ein. Mutta joskus kyllä huomaan lipsauttavani että 'joo, mikäs siinä, teenhän mä', kun iskee se vanha miellyttämisenhalu. Oppia ikä kaikki, silti 🙂

    Hyvin sanottu tuo, että ehkä vaihdevuodet ovat se käännekohta, kun naisen viimeistään tulee oppia ottamaan itsensä ja kapasiteettinsa omaan haltuunsa 🙂

    • Niin jotenkin tuntuu, että on sellainen käännekohta tuo vaihdevuodet, ainakin ne on minulla ihan ovella, sillä se parrankasvu, mutta on kyllä selvästi tullut "äkäisempi" tiukempi toimimaan terveellä tavalla itsekkäämmin.

      Sitä helposti menee vanhoihin kaavoihin, niin syvään on miellyttämisen halu juurtunut, mutta onneksi ihmisellä on mahdollisuus kasvaa, vahvistua ja muuttua. Sillä matkalla ollaan. 🙂

      Hyvää viikonloppua Tuula. <3

  • Kiltin tytön syndrooma on vaikuttanut omaan elämääni aina. En osannut/uskaltanut sanoa "ei". Pelkäsin tiedostamatta toisen reaktiota, mitä jos hän suuttuu, pahoittaa mielensä, loukkaantuu jne. Samaan käytösmalliin luen myös ajattelun "mitä muut sanovat…". Tietoisesti olen monen vuoden ajan pyrkinyt opettelemaan pois näistä tuntemuksista. Silti edelleenkin huomaan vältteleväni kieltäytymistä vaikeissa tilainteissa, ja myönnyn ja mukaudun asioihin tai tilanteisiin vastoin varsinaista omaa tahtoani. Tuosta Mitä muut ajattelevat -asenteesta olen sentään vähän paremmin oppinut luopumaan. Uskallan entistä enemmän tehdä asioita omalla tavallani kantamatta ajatusta muiden mielipiteistä. Parempaan suuntaa siis ollaan menossa, mutta en varmaan koskaan pääse täysin irti lapsuudesta asti totutuista asenteista ja ajattelusta.

    • Niin sitä minäkin mietin, että pääseekö tästä koskaan irti, vai onko se niin sitkeässä. Sitä myös pelkään, että vasta haudan varrella oivallan, sillä kuitenkin olemme matkalla parempaan ja jos se paras sitten syttyy pään päällä liian myöhään, kuten ihmisillä on tapana. Voi meitä, mutta kuitenkin oikein valoisaa ja aurinkoista viikonloppua toivotan Belladonna <3

  • Jos sanon ei, märehdin kauan, että mitähän sitä tuli sanottua. Jos sanon kyllä, niin asia pitää tapahtua heti ja nyt. Kävi niin, että multa pyydettiin yhtä työtä joka pitäisi tehdä parin kuukauden sisällä, lupasin tehdä sen (tosin en kovin miellelläni), mutta kun vierähti alun toista vuotta ennekö tämä henkilö otti uudestaan yhteyttä, niin kieltäydyin ja siis sanoin ei.
    Hetken kyllä jälkeenpäin ajattelin, teiköhön tyhmästi ja minkä nimen sen jälkeen sain ☺
    Nyt jo ajttelen, että jokainen voi sanoa ei, jos siltä tuntuu.
    Kauniita unia Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Niin kyllä ne jotka meistä aidosti välittää, kestää sen sanan ei, eli näissä ajatuksissa olisi hyvä pitäytyä. Ne jotka suuttuu, niin onko sitten väliäkään. Mutta ihminen murehtiessaan ei aina näe lähelle vaan on solmussa.

      Hyvin samanlaisia ajatuksia täällä.

      Ihanaa päivää <3

  • Samat fiilikset mullakin aina, kun sanon ei. Tuntuu, että pitäis olla kiitollinen jatkuvasti siitä huomiosta, vaikka sillä oliskin ikävä kaiku. On tää sellaista myllerrystä muru

    • Niin hyvin tiivistetty, kiitollinen vaikka olisi ikäväkin kaiku, onkohan se kiitollisuuden tunne meidän omassa päässä vai pyytäjä syyllistää, varmaan milloin mitenkin. On tää niin myllerrystä, aivot vois illalla aina ripustaa narikkaan vaatteiden kanssa. 😉

  • Tärkeän aiheen nostit esille jälleen kerran! Itsetäkin tuntuu että vasta nyt tänä vuonna olen löytänyt itsestäni sen rohkeuden sanoa ei. Pariin todella mielenkiintoiseen (ja rahakkaaseenkin) projektiin jouduin sanomaan ei, sillä en kerta kaikkiaan olisi ehtinyt niitä tehdä sillä laadulla, josta olisin ylpeä. Mietitytti hetken, että teinkö oikean ratkaisun, mutta ei enää kaduta. Oma intuitio on kyllä hyvä apuväline ja usein yön yli nukkuessa se vastaus annetaan kuin tarjottimella!

    • Tuo on kuitenkin viisautta ja työylpeyttä, jos ei pysty asioissa joissa on työylpeys mukana sanomaan ei, niin se on vaan huono juttu. Tai varmasti olisit joka tapauksessa tehnyt sitä laadukasta jälkeä, mutta varmasti omien yöuniesi kustannuksella, joten on viisasta ennakoida miten venyy. Tässä kaikessa on aina opettelemista, koska sen ei sanan sanominen on kuitenkin todella vaikeata edelleen. 🙂

      Yön yli kun nukkuu, niin asiat pukkaavat selviämään. Niin totta. <3

      Ihanaa viikonloppua! <3

    • Niin vaikka tuottaisi itselle pettymyksen. Onneksi ihmisen kasvu on matka ja yleensä toivottavaan suuntaan. 🙂 Ihanaa viikonloppua Kati <3

  • Minäkin olen huomannut itsessäni miellyttämisen piirteitä, vasta nyt vanhemmalla iällä kun olen havahtunut tutkiskelemaan itseäni. Olen jopa ostanut vaatteita miellyttääkseni myyjää, eikö olekin hullua!!! Ja työpaikkaakin vaihdoin kun pyydettiin. Mutta se nyt ei ole kaduttanut yhtään, vaikka teinkin sen ihan ihan muiden kuin itseni takia. Nyt ois viimeinen hetki korjata tuo asia ja opetella sanomaan ei. Ja miksi pitäisi aina perustella – onko oikeus olla perustelematta? On. Kai.

    • Ihan sama ja tuo on kauheaa, ostaa miellyttääkseen myyjää ja tuo on käynyt joskus liiankin monta kertaa, mutta ei kyllä enää ikinä! 🙂

      Hyvä kysymys, miksi pitäisi perustella ja joskus se liika selitteleminen kuulostaa jo noh selittelyltä. Jämäkästi vaan!

      Ihanaa viikonloppua Tuulikki <3

  • Välillä Ei tulee helposti,varsinkin jos sotii omaa arvomaailmaa vastaan.Mutta välillä ei:n sanominen on tosi vaikeaa vaikka silloin jo tietää että itse joutuu puskemaan monta työtuntia,ajamaan,sopimaan,neuvottelemaan ja joustamaan liikaa venymään kuin kuminauha.Minusta ainakin tuntuu nyt että myös 70-luvulla syntyneet on opetettu kiltiksi ja aina autetaan kultuuriin.Omia tarpeita ja myöskin kyseessä ollutta lehtijuttua ajatellen johonkin on hyvä vetää raja on julkinen ja yksityinen Tiia..tää nut vähän hyppi asiasta mutta josko jostain sait kiinni.�� -TanjaP

    • Ihan totta, välillä helpommin ja välillä ei niin helposti. Moni asia riippuu myös päivästä ja fiiliksestäkin, epävarmana päivänä ei sanan sanominen on vaikeampaa. 🙂

      Ihan totta tuo, meidät on kyllä kasvatettu kilteiksi ja myötämielisiksi, nythän on ihan erilainen sukupolvi menossa.

      Näinpä juuri, se mitä täällä kirjoitan on täysin omassa hallinnassa ja myös täysin omaa syytä, jos sikseen tulee. Mutta muualla juttu voi jopa karata käsistä, eikä olla enää minun näköinen.

      Hyvin hyppi, kyllä kaikki aukeni.

      Kivaa kuulla sinusta Tanja ja ihanaa kesäviikkoa <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud