Essie syyskokoelma 2016, kimono-over ja Onni kissa kuvausapulaisena

”now and zen”



”go go geisha”



”playing koi”

”udon know me”



Jos mä vähän nuuhkaisen.

Jos vaikka kohta pääsisi salaa lipaisemaan maitovaahtoa.

Nyt oon kytiksellä, toi maitovaahto on pian mun.

”kimono over”



”maki me happy”



”kimono-over kokoelma”
Kyllä se vaan on niin, että essie kynsilakat pitävät kynsilakkafanin kokoelmissa paikkaa nro1. Pullojen yksinkertainen muoto viehättää, olen oppinut essie lakkojen levittämisen ja miltei kuivumisajankin eli essie kynsilakoilla kynsien lakkaaminen sujuu pääsääntöisesti, kuin tanssi. Olemme jo essie lakkojen kanssa aikamoinen tiimi, sillä ei sitä vieraamman kynsilakkamerkin kanssa heti tulla sinuiksi ja  opita toisen kujeita. 

Olen aikamoinen säheltäjä ja ehkäpä kerran vuodessa onnistun saamaan kaikki lakat kauniiksi asettumaan, eikä jossain ole taas jotain söhröä. Kuivumisaika on aina liian pitkä. Onneksi essie lakat kuivuvat vikkelään ja onpa kynsissä vieläkin sävy ”go go geisha” keskiviikolta, eli kyllä tässä jo ihan omia enkkoja vedellään. 🙂

Essien uudessa syyskokoelmassa, jokaisessa lakassa on runsas pigmentti, eikä joukossa ole läpikuultavia lakkoja lainkaan. Yhdelläkin kerroksella selviää ja kahdella kerroksella saa aivan täydellisen kauniin tuloksen ja omien kynsien kurjat iän tuomat viirutkin menevät peittoon. 

Kokoelmaa pidän täydellisenä, sillä jokainen lakka levittyy niin helposti ja tasalaatuisesti. Hulluinta vielä on, että kokoelman lempisävy on ”playing koi”, joka on sävynä sellainen, ettei kyseistä sävyä kotoa eikä vaatevalikoimastani löydy, mutta kun se on aivan täydellinen syysruska.

Essien syyskokoelma on omasta mielestä hyvin onnistunut, eikä ontuvia osia ole lainkaan, vai mitä olette mieltä? Löytyikö lakoista joku oma suosikkisävy, mikä on sinun lempikynsilakkamerkkisi ja oliko joku sävy joka ei yhtään ollut omaan makuun? Ai niin ja onko ikä tuonut teille viivoja/viiruja kynsiin tai muita kynsiongelmia?

Pirtsakkaa perjantaita kaikille täältä!


*Essie syyskokoelma pr-näyte


36 thoughts on “Essie syyskokoelma 2016, kimono-over ja Onni kissa kuvausapulaisena”

  • Emäntä noita kynsiään lakkaa, mutta en voi kestää sitä hajua: yök! Sen sijaan tuo maitovaahto näyttää namilta; onko se Onni namia? – Pepsi

  • Mä ihailen naisia, jotka lakkaa kynsiään. Mä olen laiska ja en jaksa sitä lakanpoistoa parin päivän jälkeen… voisko evoluutio kehittää kynnet, joihin saisi haluamansa värin ihan vaan ajattelemalla? 😀

    Tiiätkö, oisit varmaan mun esikoiseni suuri idoli, sillä hän fanittaa kaikkia tubettajia. Taannoin tyyppi oli ihan pähkinöissään, että hän haluaa päästä Tubeconiin ja katsomaan Lakkoa (idoli nr. one). Joskus kiusoittelen poitsuja ja uhkaan, että alan tubettaa ja kerron poikien kaikista sähellyksistä julkisesti, hah 😀

    • Täällä on kausia, joskus talven pimeinä kuukausina en jaksa lainkaan ja välillä vaihdan koko ajan väriä.

      Hih voi olla, että ollaan väärää ikägenreää teidän esikoiselle, mutta ei sitä koskaan tiedä, Tubeconin jälkeen on tullut paljon lisää tilaajia kanavalle. 🙂 Juu meidän tytöt häpeää ja niiden luokkakamut on tilannut meidän kanavan ja se on kuulemma noloa. 😉

    • Niin on, ne vaan toimii omissa kynsissä ja uskon siihen, että tunnen ne jo niin hyvin, että tiedän miten niiden kanssa lakata. 🙂 Kivaa viikkistä Mira <3

  • Tässä kokoelmassa on niin upeita sävyjä, go go geisha, kimon over ja now and zen ovat upeita!

    • Ja miten meillä olikin kummallakin "go go geisha lakat" samana päivänä. <3 Arvasin, että tuo vihreä on niin sun juttu. Violetti on aivan upea. 🙂 Mutta ihastuin nyt ruskaan, se on niin ennen näkemätön sävy ikinä missään, jotain ihan uutta täällä.

      <3

  • Hyviä värejä näyttävät olevan. Mulla on useimmiten geelilakkaus ja värinä joku musta. Viiruja löytyy…

    • Geelilakkaus peittää hyvin viiruja, hitsi ne viirut on aika inhoja, kummasti niitä on tullut ihan hulluna viimeisen vuoden aikana… 🙁

  • Ihania värejä kaikki, mutta kyllä mun suosikki noista on Now and zen. Ihku! En vaan jaksa sormia usein lakkailla kun lakat murenee sormenkynsistä niin nopeasti. Varpaiden lakat pysyvät paljon pidempään, ja siksipä siellä onkin aina joku väri. Nyt vielä kesän vihreä. 🙂 Aurinkoista viikonloppua!

    • Se on ihan sun sävy, koska jotenkin blogistasikin päätellen pidät vihreästä. <3

      Ihanaa vihreää siis varpaissakin. 🙂 Kannattaa käyttää kynnen kovettajaa ym. niillä saat kynnet kasvamaan. <3

      Kivaa viikonloppua <3

  • Ihania värejä!
    Kyllä on viirua ja kummaa halkeamista havaittavissa ja kun oon Kakskertaa niin vanha kun sinä, niin niitä riittää. 😉
    Päivi

  • Voi miten hauskasti esitetyt lakat! Kyllä kahvimukeista on moneen. Upeita värejä! Jopa tuo sininen näyttää kivalta, vaikka sinistä kynsilakkaa ei ole ollut käytössä. Go go Geisha ja Kimono Over näyttävät tosi tyylikkäiltä.
    Värikästä viikonloppua Tiia! 🙂

    • Ihanaa, että löytyi suosikit. <3 Juu taidan olla aika outo, kun sommittelen lakat kahvikuppien mukaan, noh pakkimielteensä kullakin. 😉

      Kivaa viikonloppua Tuula <3

  • Niin ihania lakkoja ja värejä; ihanin kaikista Go Go Geisha. Taidanpa hipsiä lakkakauppaan, niin saa taas mies pyöritellä päätään 😀
    Ja tuo teidän Onni, mä en kestä – hän on siis niin i-h-a-n-a, kuten kaikki muutkin teidän lemmikit <3 <3
    Mukavaa syksyistä viikonloppua!

    • Go Go Geisha on kyllä klassikko jo syntyessään, täydellinen puuterihelmi, herkän vaaleanpunainen, aivan ihana. <3 Onni on ihan höpö, muuttuu vaan persoonallisemmaksi vanhetessaan. 😉 Kiitos niin paljon Siru ihanasta kommentista ja oikein kivaa viikonloppua sinulle <3

  • Hyvät värit lakoissa 🙂 ja mitkä nimet niillä on WAU! Onni haluaa olla mukana kuvauksissa. Oliko silakkapalkalla vai riittikö vain maitovaahdon lipaisu… 😀
    Mukavaa perjantai iltaa ja aurinkoa viikonloppuun.

    • Onni oli ihan maitovaahtopalkalla, mutta sai ensin kinkkua, josko se auttoi. Tuli oikein kylkeen puskemaan ja yritti kielellä vaahtoa napsaista, se on herkkupeppu, kuten emäntänsäkin.

      Oikein ihanaa perjantaita Marjo ja täytyy tulla lukemaan sun Helsinki Desing Week postaus. <3 Luin sen mobiililla aamusella ja ajan kanssa uudelleen vielä.

  • Ei oo Essie-lakan voittanutta..täällä siis tykätään myös. Levittyy helposti ja kuivuu samantien. Punaiset lakat on minun makuuni. Mukavaa viikonloppua <3

    • Samaa mieltä, ei vaan ole voittanutta, vaikka Lorealin uudet lakat, jotka näkyy tuolla yläbannerissa menee mielestäni tasoihin. Punaiset on klassikko. <3

      Ihanaa viikonloppua Anne <3

  • Ihana Onni! Ja on noi kynsilakatkin ihania. Jos pitäisi valita, niin Playing Koi ja Maki Me Happy olisivat loppusuoralla.

    Kivaa viikonloppua<3

    • Onni on super. <3

      Nuo onkin ihanat sävyt, tai noh, kaikki on, nyt on kyllä ihan täydellinen kokoelma. <3

      Kivaa viikonloppua sinnekin <3

  • Mä olen niiiiiin kateellinen tästä sun Disney-mukikokoelmasta. Tein tosin juuri Disneystore-tilauksen ja pakkohan tilaukseen oli pari mukiakin klikkailla mukaan.. 😀

    • Ihan mahtavaa, että joku arvostaa niitä, nimittäin jotkut voivat jopa pitää ihan hulluna kerätä Disney mukeja. 😉 Ooh en malta odottaa, että saan bongailla mitä tilasit.

      Ihanaa viikonloppua Noora <3

Vastaa käyttäjälle Mira / Blinger shimmer -blogi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud