Romupelle liikenteessä

Eilen oli Marks&Spencer ”Oman tyylin löytöretki” tapahtuma Porvoon myymälässä ja olin siellä blogini puolesta koko päivän. Tiesin jo etukäteen, että joudun lavalle pyörähtämään uusien syystakkien parissa ja puhumaan yleisön edessä mikkiin. Arvatkaas vaan monta tuntia nukuin tapahtumaa edeltävänä yönä, koska jännitti niin kovasti. Kolme sormea riittää laskemaan ne tunnit.

Meikäläisen tyylinäyte lavalla, minkäs ihminen ilmeilleen voi. 😉


Päivä meni kuitenkin loistavasti ja siitä pukkaa myöhemmin raporttia, Marks&Spencer syystakkiarvonnan voittajan julkaisun yhteydessä. Päivästä kotiutuminen olikin sitten varsin haastavaa. Köpöttelin meinaan 40-minuuttia Porvoon kaduilla etsien omaa autoani. Ei ollut niin mitään hajua mille kadulle sen aamulla parkkeerasin. Siksi yleensä otan aina nykyään valokuvat todisteeksi paikoista, joihin jätän auton, helpottaakseen kartturointia autolle.

Jalat alkoivat siinä 20-minuutin kohdilla kävellessä olla huonoissa kengissä muussina päivän seisomisen jälkeen ja sadekin alkoi riputtelemaan. Meinasi tulla sääli-itku ja miltei soitin miehelleni, että istun täällä katukivetyksellä vesisateessa, tule hakemaan. 

Auto löytyi lopulta ja päivään olin muuten siksikin tyytyväinen, että ostin Marks&Spencer kalsongeja, ”ota kolme ja maksa kaksi” ja isoimmat koot tietty ja pöksyissä ei ole saumoja! Sloggin vastaavat maksavat noin 20e, nyt sain samaan hintaan kolmet. Jihuu ja on kyllä maailman eleettömimmät kalsongit, vaikka valtaisat onkin. 

Miehellekin näytin ylpeänä, että nyt kuules päivitin kalsariosaston, mies kiitteli ja totesi, ”onhan noi vähän mummot”. Pöksyt ei olisi edes mummot, ellei ne olisi sitä isointa kokoa. Mutta tykkään, miten jättikset asettuu kunnolla massun päälle, eikä lerpahda massun alle. 

Joten autosekoilusta ja väsymyksestä huolimatta, hyvä kalsonkipäivä oli eilen. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä asioita te jännitätte esimerkiksi niin kovin, että menee yöunet?

Nyt matkaan Tallinnaan pariksi päiväksi, joten oikein kivaa viikonloppua kaikille. <3


65 thoughts on “Romupelle liikenteessä”

  • Mun pitäisi olla aina kiskomassa se sun jännitys pois. Nykyään en jännitä oikeastaan mitään. Apua olen saanut jännitykseen kaiken maailman live ja YouTube lähetyksistä. Taas mua pyydettiin yhteen paneeliin mukaan. Kai sitä taas vaan pitää suostua 😂

  • Jännittävä tilanne varmasti mutta samalla hieno tilaisuus uskoisin. Hyvä hyvä.
    Mitäköhän jännittäisin niin… Ainakin isot leikkaukset veivät uneni, ne rippeetkin.

  • Esiintymistä jännitän, joka kerta, vaikka työssä on joutunut esiintymään ja pitäisi olla tottunut, vaan noup, en ole tottunut. Montaa muutakin asiaa jännitän, olen aina ollut sellainen hermoilija. Kyllä munkin nyt täytyy varmaan raahata itseni tuonne Marks&Spencerille, kalsonkipäivitystä tarvittaisiin täälläkin 🙂 Ihanaa viikonloppua!

    • Juu tuntuu ettei niihin totu, vai voiko niihin tottua ja karaistua? Nyt on kuules ollut käytössä kalsongit ja pakko kertoa, että ovat maailman parhaat ja menossa ostamaan lisää. 🙂

      Kivaa viikkoa <3

  • Voi ei tuota auto-juttua <3 Ihan myötätuntoitku meinas tirahtaa <3
    Onneksi selvisit ja ihanaa viikonloppua 🙂

  • Kyllä esiintyminen jännittää, vaikka olenkin joutunut paljon sitä tekemään työaikanani. Kun useita kertoja joutuu samaa asiaa puhumaan ei jännitä niin paljon.

  • Nuo juurikin tuo yleisölle puhuminen ja jos joutuu käyttämään mikkiä niin se jos mikä ainakin vie yöunet! Mutta kyllä niitä jännityksen aiheita löytyy ihan mistä muustakin asiasta.. Eilen jännitin S-kortilla maksamista, koska teen sitä todella harvoin. Jännitin tunnusluvun muistamista ja sitä, että onko siellä tilillä rahaa.

  • Mä varmaan olisin kompuroinut ja tippunut lavalta, jos joutuisin tuollaiseen tilanteeseen. Tutussakin porukassa tulee puna poskille ja puhe takkuilee, jos pitää tuoda omaa mielipidettä julki ja kaikki seuraavat korva ja silmä tarkkana, esim. jossain palaverissa. Mutta puhupas samat asiat rennosti kahvipöydässä, niin ei mitään ongelmaa.

    Huissin kivaa viikkistä oman elämänsä supermallille <3

    • Kuulostaa niin tutulle ja juu en vielä päässyt tilanteeseen, että rutiinilla jatkossakaan sujuisi tuo hih "mallius". 😉 Ihanaa viikkoa <3

  • Voi Tiia! Mä ymmärtäisin, jos sä etsisit autoa Helsingissä, mutta Porvoossa. 😀 Mutta hei kahden tunnin yöunet niin kyllä sen käsittää. <3

    Aurinkoista viikonloppua!

    • Tää on niin hassu juttu, mutta jos jättäisin stadiin, muistaisi paikan läpikotaisin, mutta nuo Porvoon kadut tuossa yhdessä kohde ovat niin saman näköisiä. Stadin katuja olen talsinut koko elämän, Porvoon noilla kulmilla en juuri lainkaan. Mutta kyllä se silti kammottavan väsymyksen piikkiin meni, mutta miltei itkua tihrustin.

      Ihanaa maanantaita <3

  • Pystyn tuntemaan jännityksesi. Täällä toinen jännittäjä!
    Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    • Alusvaateosastolta löytyy kaikille taatusti jotain, kauniita pitsisiä tai sitten näitä mielettömän mukavia, joita aion muuten nyt testiajojen jälkeen mennä hankkimaan lisää. 🙂

      <3

  • Yöunien menettäminen vaatii meitsiltä jotain todella raskaan sarjan meininkiä, jos jännittämisestä puhutaan. Muistan jännittäneeni takahikiämme musikaaliprojektien ensi-iltoja tolleen vimmaiseisesti, koikkelehdin pieni iäisyys sitten Sound of Musicin Mariana ja My Fair Ladyn Elizana. Niin, ja sitten aika monena vuonna (ei tosin tänä vuonna) viimeinen yö kesälomalla on jotenkin sellainen levoton Huomenna-se-alkaa-pyörin-vuoteessa -yö.
    Kunpa M&S tulisi Poriinkin!

    • Wautsi olet niin rohkea pakkaus! Mutta kaikki eivät ole niin kovia jännittämään ja totisesti toivoisin etten itsekään olisi.

      Hitsi kunpa tulisi, sillä on kyllä niin hyvä kauppa. <3

  • Mahtava millaiseen tapahtumaan pääsit. Malli sie <3
    Mie tilasin H&M.ltä harmaan villakangastakin ja odotin sitä intosoikeana, no takki kun saapui ja heti töikseni sen päälleni nakkasin niin piti tilauslomakkeesta tarkistaa että hitto tilastinko minä oikeasti saunatakin. No en tilannu mut enemmän se näytti saunatakilta kuin villakangastakilta.

  • Ihana tarina, jotenkin niin voin samaistua! 😀 Välillä hermoilen ihan ihmeellisistä asioista, etenkin öisin, jos nukun huonosti. Aamulla oikein naurattaa, että mitä kaikkea tulikaan taas pohdittua. 😀 Tuo autojuttukin on niin tutun kuuloinen, paitsi itse en yleensä muista pistää merkille, minne auto jäi. Tästä syystä esimerkiksi moni Ikean reissu on ollut hyvin mielenkiintoinen. 😉 Aurinkoista viikonloppua Tiia! <3

    • Juu öisin kaikki oikein paisuu ja aamulla ihmettelee, miksi oikein valvoin?!" 🙂

      Hih Ikean parkkis, ne on pahoja paikkoja, kuten kaikkien ostoskeskutenkin. 😉

      Kivaa uutta viikkoa Niina <3

  • Oi sua ihanuus <3. Minä aina etukäteen jännitän, mutta sitten en enää jännitäkään, kun itse tilanne on päällä. Ehkä siitä jännityksestä saakin vaan potkua, ei se ainakaan kiellettyä eikä pahasta ole.
    Vitsit, huomenna menen Sokokselle ostamaan kaiken maailman meikkijuttuja, pitänee piipahtaa M&S:n mummokalsonkiosastolla minunkin :'D!

    • Juu totta, siinä tilanteessa täälläkin katoaa jännitys ja jälkikäteen on hieno fiilis, että tulipahan tehtyä. 🙂
      Hih ne kalsongit on maailman mukavimmat, testattu on ja lisää haen. 🙂

      <3

  • Ihana tuo auto episodi, tosin ei varmaan susta sillä hetkellä kun sitä autoa ei löydy! Oot kyl niin ihanan mahtis ja aito persoona, että ei voi kuin tykätä! <3
    Hyvää viikonloppua!
    P.s. mummokalsarit on parhaita, ei hierrä eikä kierrä ja eikä luista päällyshousutkaa. 😀

    • Ihan niin totta turiset kalsonkien suhteen, enkä todella vaihtaisi pitsunelmiin, vaikka mies kuinka toivoisi, hih. Ihana olet, kiitos niin paljon <3

    • Hih ihanaa, etten ole ainoa! Nyt tulenkin viivana kurkkimaan blogisi. <3 Vedellään sitten toisiamme hihoista, jos törmäillään kaupungilla. Tunnistat etsivästä ilmeestä, kun metsästän sitä autoa 😉

  • Aiai, kalsonkipäivitys olisi ajankohtainen ja kaiken vanhan krääsän hävittäminen, että saisi tilaa uusille. Jännittäminen. Mitään en myönnä, mutta aina reissulle lähteminen vaikuttaa jotenkin yöuniin. Esiintyminen ilman muuta. Nyt ei äkkiseltään tule muuta mieleen. Pitääpä miettiä.

    • Juu reissut vaikuttaa, esiintyminen, hih kaikki vaikuttaa. 😉 Uudet kalsongit on ihan paras juttu, etenkin toki jos ne on mukavat. :O)

      <3

  • Usein jännitän jonkinlaisena keskipisteenä olemista.. olen hieman muuttunut nuoruudesta, jolloin rakastin esiintyä :-).
    Päiväsi kuulosti mukavalta! Autokin löytyi sentään :-). Hyvää viikonloppua!

    • Juu en ole ikinä tykännyt keskipisteenä olemisesta ja nuorena vielä vähemmän. Näin me ihmiset muutumme. Ihanaa viikkoa Ninnu <3

  • Minä olen muutaman kerran hukannut autoni ihan perusteellisesti 🙂 Yleensä otan sitä varten juurikin valokuvan, että mihinkä parkkihallin paikkaan sen laitoin. Kahdesti olen hukannut auton lentoasemalle. Helsinki-Vantaalla meni ehkä 30 sen löytämiseen ja San Franciscossa meni sitten pari tuntia.

    Mukavaa viikonloppua!

    • Jetsulleen sama, kuva pitää aina napata, osoitteet, kadun nimet kaikki valuu päästä. Huh Frisco, onneksi ukkeli vastasi siellä kartturoinnista, itse olisin hävittänyt auton alta aikayksikön, joten ymmärrän hyvin tuon kahden tunnin rupeaman.

      Kivaa viikkoa <3

  • Mä jännitän kans aina kaikkea.. Nyt oon sitten jännittänyt itelleni kunnon närästyksen, joten kahvi on kiellettyä toistaseks -en vaan kestä.. 🙁 Oon kans hyvä hukkaan auton,siks jätän sen aina suht samaan paikkaan, kun meen kauppaan/kauppoihin ja mies tossa jo sanokin mun neuroottisesta parkkeeraamista :'D mut se on tosi kätevää, et esim Sokoksella autoon aina parkissa 4krs ja cittarissa oikea etuparkkialue..

    Mukavaa viikonloppua! <3

    • Voi eihhh ja juu vatsavaivat on seuraus jännityksestä… :

      Ihan sama juttu, muutenhan sen auton hävittäisi alta aikayksikön!

      Ihanaa viikkoa <3

  • Tosi hauskaa Tallinnan reissua!!
    M&S:n alusvaatteet on ihan parhaita. Vuosia Englannissa asuneena en muualta ostanutkaan ja nyt niitä onneksi saa jo täältäkin. Tai siis sieltä. Tai edes pk-seudulta…. =) Onpahan tekosyy lähteä shoppailemaan.

    Mun on pitänyt mainita jo aiemmin, nyt muistan: tykkään sun laseista. Kun itsellä ei ole näön vuoksi tarve, olen kyllä miettinyt sellaisia ulkonäön vuoksi. Eli jos kävisi sovittamassa ja ostaisi itselleen maitolasi-lasit… =) Jossain vaiheessa lyö kuitenkin ikänäön päälle niin olisi sitten ehkä pokat valmiina.

    • Hih kyllä ymmärsin mitä meinasit ja ne on kyllä parhaita! <3 Oi kiitos kehuista ja ihan Specsaversilta on prillit. Juu omasta mielestä, rillit on väsyneen aamun pelastajat. 🙂 Kandee mennä Specsaversille, siellä on edullista <3

  • Ihana postaus! Kuin elokuvista! Näin jo mielessäni sinut istumassa katukivetyksellä sateessa M & S:n paketti kainalossa. Vaan hyvin päättyi tuo elokuva 🙂 Esiintyminen jännittää täälläkin.
    Ihanaa viikonloppua, Tiia!

  • No ois kyllä vastaavassa tilanteessa täälläkin jäänyt yöunet pariin tuntii… oon kyllä niin hirvee jännittäjä 😀
    – Oikein mukavaa Tallinnanreissua!

  • Kyllä minäkin jännitän esiintymistä ja varmasti menee yöunet. Esitelmien pito oli koulussa yhtä painajaista enkä nykyäänkään hingu esiintymään.

  • Hämmästelin viime kevään ruokabloggaritapahtumassa kokatessani yleisön edessä etten yhtään jännittänyt ja juttua ilmeisesti tuli ihan hyvin kokkauksen lomassa. Nuorempana jännitin pientäkin esiintymistä valtavasti.

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud