Solo Sokos Hotel Estoria, virolaista designia ja loistavia ravintoloita Tallinnassa

*Kaupallinen yhteistyö/Solo Sokos Hotel Estoria


Tallinna on taasen erittäin tapetilla, Tallinnassa vietetään jo kolmattatoista Designfestivaalia 10.–16. syyskuuta 2018. Tallinn Design Festival 2018 esittelee kaupunkisuunnittelua.


Festivaalipaikkoja nousee viikon ajaksi eri puolille Tallinnaa. Tänä vuonna teemana on ”Ihmisten kaupungit”, jonka myötä kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit esittelevät eri näyttelyissä ideoitaan, joita he ovat luoneet kestävämmän ja humaanimman kaupunkimiljöön puolesta.


Virolaisen designin ja virolaisten tarinoiden talo Solo Sokos Hotel Estoria kutsuu sinut taiteen ja muotoilun pariin!  Hotellissa kohtaat viron parhaiden suunnittelijoiden luomia kalusteita ja valaisimia, ja huoneissa tutustut kiinnostaviin virolaisiin tarinoihin.  Lisäksi Estorian aulassa on esillä suosittu virolaisen designin pop up -kauppa. 

Estoriassa avautuu myös design pop-up store, missä myydään Bruno-palkinnon saajaksi ehdotettuja esineitä (muotoilupalkinto parhaille virolaisille design-esineille) 


Tallinnan Sokos Hotelleista pujahdat helposti kaupungille designfestivaalin tunnelmiin.

Solo Sokos Hotel Estoriassa asuvat Viron tunnetuimmat design-esineet. Hotellia voisikin kutsua kulttuurikeskukseksi, jossa ajatus pelkästään majoitusta tarjoavasta hotellista on viety hienosti eteenpäin. 

Solo Sokos Hotel Estoria ei ole pelkkä hotelli, vaan jotain enemmän. Hotellissa korostetaan virolaista muotoilua. Aamupala on suunniteltu virolaisten ravitsemusasiantuntijoiden kanssa, jotta businessmatkustajatkin jaksaisivat aamupalan voimin pitkälle päivälliseen asti. Aamiainen todellakin oli loistava, munakkaat, mahdollisuus saada latte/kahvi ja kuuma maito pöytään, tuorepuristetut omenamehut, juustoja ym. Erinomainen aamupala, jota voi suositella kaikille. 

Sängyt on suunniteltu Ruotsissa ja niihin on käytetty Nasan kehittämää teknologiaa. Tähän väliin voin kyllä todeta, etten koskaan ole nukkunut yötäni niin hyvässä sängyssä. Peitteet myös olivat täydellisen lämmittävät, mutta kevyen ilmavat. 

Hotellihuoneissa on värikylläistä ja pussilakanat, aamutakit, tohvelit ovat pirteän värisiä, eivätkä perinteisen valkoisia. Jokaisesta huoneesta löytyy oma tarinansa Virosta. ”stories about Estonia”. 

Jokaisessa kerroksessa on oma ”lounge”, josta löytyy kahvikone, herkkuja, vichyä, lehtiä ja mm. shakkilauta. Superior hotellihuoneesta löytyy myös kahvikone, joka oli tälläiselle kahvifanille täydellinen yllätys. Oli nautinnollista nauttia aamukahvi upottavan muhkeassa ja mukavassa sängyssä ennen aamiaista. 

Huoneessa oli edustus erilaisia paikallisia herkkuja, joita oli mahdollisuus ostaa ns. ”minibaarista” ja oli kiva yllätys perinteisten suklaapatukoiden ja Pringlesien sijaan. 

Solo Sokos Hotel Estoria oli hotelli, jonne haluan palata uudelleen. Ei vain keskeisen paikan vuoksi, vaan koska hotelli aidosti tarjoaa jotain enemmän. 

Taiteilija Juri Roosan ideat kuorituivat vanhoista materiaaleista. Roosa on pelastanut vanhat metallipalaset sulatusuunilta ja tehnyt niistä uniikkeja ja käytännöllisiä taide-esineitä-seinäkelloja, karttoja ja roskakoreja. Roosan upeat resign-kellot löytyvät Estoriassa hotellin vastaanotosta. 

Virolaisella design-palkinnolla palkittu Jaanus Orgusaaren Comb-kirjahylly koristaa hotellin jokaista lounge-tilaa. Uskomaton taideteos jo sellaisenaan, mutta 6mm paksuille hyllyille voi asettaa vaikka kuinka painavia kirjoja.

Kärt Kukkurin julkisiin tiloihin suunnittelema Custo-linnantuoli, on kuin lukemiseen luotu meluton paikka, johon kahvikupinkin voi helposti asettaa sitä varten suunnitellulle pikkupöydälle. Tuoli löytyy Estorian Lounge-tiloista. 
Click&Grow itsekasteleva viherruukku löytyy myös lounge-tiloista. Ruukku on virolainen keksintö, joka käyttää Nasan teknologiaa auttamaan kasveja kasvamaan nopeammin. 

Designer Johanna Tammasalun kokeiluista syntyi Solid Spin Lamp valaisinkokoelma täynnä uusia hauraita muotoja, joissa näkyy kerroksellisuus. Valaisimet löytyvät Estorian vastaanottotilasta. 

Tiina Mang muotoili myös Snoob:n, ison ja erittäin mukavan nojatuolin, oikean pesän, johon lapset voivat vetäytyä myös levolle. 

Klaus Kohvik ravintola sijaitsee Estonian Desing Housen kanssa samassa rakennuksessa ja näin voit yhdistää virolaisen designin shoppailun yhdessä herkulliseen ruokahetkeen. Suosittelen maistamaan myös smoothieita ja suklainen jälkiruoka suolaisella kinuskikastikkeella ja vadelmilla suli suussa. 

Bona Valeren luonnonkosmetiikkaa muuten myydään myös Suomessa. Löytyy alla olevista kuvista nuo kauniit hillopurkit näköiset purkit ja myydään myös valikoiduissa Prismoissa.





Lisäksi paikallisia merkkejä voit käydä ostamassa Kalamajan alueella Tali liikkeessä, josta löytyy huonekaluja, vaatteita, koruja ja pienesineitäkin. Tutun oloista suunnittelua pohjoismaalaisille, mutta virolaisilla twisteillä ja mausteilla. 🙂



Herkullisia smoothieita, edullista aamupalaa ja leivoksia löytyy Carmen Cafe Tallinnasta. Ihana mangosmoothie inkivääritwistillä on pakko käydä herkuttelemassa tulevillakin reissuilla.

Lokakuussa avataan Bona ravintola, joka juuri voitti Estonian Desing pronssipalkinnon graafisessa suunnittelussa. Pääsimme maistelemaan ruokia etukäteen ja ruokaa ja miljöötä ei voi muuta, kuin suitsuttaa. Ruoka oli aivan täydellistä ja vanhan ja modernin yhdistäminen teki ravintolasta todella tyylikkään ja viihtyisän. Palvelu oli myös loistavaa, suosittelen.


Jos haluaa yhdistää ruokailun ja laadukkaiden vaatteiden ja kodintavaroiden shoppailun, siihen sopii tyylikäs Sfäär. 


Frank Bistrossa maistelin elämäni parasta kotona tehtyä sitruuna limonadea ja Bruschettoja. Aivan pakko päästä uudelleen!

Herkkusuille ja suklaan ystäville suosittelen koko sydämestä Chocolala suklaapuotia, josta voit ostaa tuliaisiksi Suomen hintatasoa edullisempia käsintehtyjä suklaita tai vaikkapa nauttia herkullisesta kaakaosta. Valkosuklaakaakao sai 10-pistettä. 🙂 Tilauksesta voit päästä itsekin osallistumaan suklaantekoon. 


Nautiskelijan näkövinkkelistä täydellinen miniloma kaikkine herkkuineen, joka sisälsi virolaista designia, täydellistä ruokaa ja hotelliloman, jonka haluaa kokea aina uudelleen.

Matkan mahdollisti yhteistyössä Tallink Silja, Pieni Ideapuoti ja Solo Sokos Hotel Estoria ja Visit Tallinn.

Oletko sinä yöpynyt Soko Sokos Hotel Estoriassa tai olisiko vinkata jokin lempipaikka tai ravintola Tallinnassa tai omistatko virolaista designia?

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!


@soloestoria 


#soloestoria #designhotel #Tallinn



https://disainioo.ee/en



https://www.edl.ee/estonian-design-award-bruno



47 thoughts on “Solo Sokos Hotel Estoria, virolaista designia ja loistavia ravintoloita Tallinnassa”

  • Ihana postaus ja juuri sopivaan saumaan! <3 Mietin tossa just että mihin sitä lähtis vuosipäivää viettään talvella, kun ei haluais kovin kaus lähteä.. Estoria olis kyllä aika täydellinen vaihtoehto ^_^ Tollanen snoob-tuoli olis niin mun ja tipsujen makuun -varmaan siinä olis aina joku löhöilemässä, jos sellanen meillä olis,haha! 😀 Ihanaa sunnuntaita Tiia! <3

    • Ihan mahtavaa kuulla!: Nyt vaan varailemaan Estoriaan ja vaikkapa kupposelle kuumaa Chocolalaan. 🙂 Ihanaa maanantaita Terhi <3

  • Olin keväällä muutaman yön Estoriassa ja yhdyn kyllä kaikkiin kehuihin! Hinta oli kohtuullinen ja kaikki muu reilusti yli odotusten, modernia, kaunista ja ylellistäkin. Sinne palaan mielelläni.

    • Ihan veit Virpi kaikki adjektiivit suusta. Estoria oli tosiaan jotain enemmän. <3 Niin kiva kuulla, muidenkin kehuja ihanasta hotellista.

      Aurinkoa päivään <3

  • Ollaan yövytty Estoriassa ja keskeisen sijainnin lisäksi kivat huoneet ja hyvät vuoteet sekä lounget jäi mieleen. Sekä ne vihreet ja oranssit tohvelit :)Niin ja aamiaisella pöytään tarjoiltu tee/kahvi.
    Vähän on jumituttu samoihin kohteisiin reissuilla. Kun tietää, että jossain saa hyvää ruokaa ja palvelua, tulee käytyä samoissa paikoissa. Yksi sellainen on Raatihuoneen torin lähellä oleva italialainen kahvila/ravintola. Nimeä en muista, mutta tarjonta ei oo koskaan pettänyt.
    Kaks Kokkaa ravintolaa on pitänyt kokeilla, mutta sinne kannattaa varata pöytä. Pohjoismaista ruokaa tarjoilevat. F-hoone on kiva hengailupaikka rennolla meiningillä.
    Kiva lukea muiden reissuista ja kokemuksista ja nähdä kuvia.
    Mukava reissu teillä ollut.
    Pari reissua itselle nyt syksyllä luvassa. Toisella kertaa harrastuksen puitteissa kissa kainalossa 🙂

    Katri

    • Ihan samat asiat jäi päällimmäisenä mieleen ja juurikin myös ne värikkäät tohvelit. 🙂

      Ihan sama juttu ja R-hoonessa mm. tullut rampattua. Ihanaa on ollut huomata, että kaikkialla saa mielettömän hyvää ruokaa, minne olen mennytkin.

      Oi kissa kainalossa, täälläkin kissoja on ja niitä rakastetaan. Ihania aurinkoisia reissuja Katri <3

  • Kivoja kuvia en oo käyny kyseisessä hotellissa ,mutta onko tämä siinä Viru-keskuksen vieressä?
    Ihania kuvia herkuista 🙂

    • On siinä samassa juu ja yhteinen vastaantuloaula ja vastaanotot sitten omansa. 🙂 Sinne kannattaa ehdottomasti mennä. Kiitos kovasti ja aurinkoista päivää Mirva <3

  • Siis ihana kuvakatsaus<3 Tuo hotelli kuulostaa aivan huippu ihanalta paikalta eikä vähiten sen sängyn vuoksi:) Todella upeita yksityiskohtia ja onhan se kiva kun on välillä tuota väriäkin!

    Ollaan lähdössä Marraskuussa uudestaa äidin kanssa eikä hotellia ole vielä päätetty 😀
    Ihanaa viikonloppua!

    • Rouva Sana sänkyä etukäteen kehui ja niin siinä mietin, että tekeekö niin suuren vaikutuksen ja teki se. Ihan uskomaton sänky!

      Kannattaa valita tuo, jo se aamiainen on aivan ihana. <3

      Kivaa uutta viikkoa <3

    • Oli sellainen hotelli, että sinne haluan ehdottomasti seuraavallakin kerralla, paikka oli aivan ihana, aamiainen täydellinen ja se sänky. Ei sitä ihminen niin monia asioita tarvisi, jotta tulee onnelliseksi, mutta tuolla oli jo jotain niin paljon enemmän. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Aivan mahtava postaus upeine kuvineen:) Virolaisilla on erinomainen tyylitaju ja silmää yksityiskohdille. Muutenkin virolaiset tuntuvat olevan erittäin innovatiivisia ja eteenpäin meneviä. Nyt rupesi matkakuume iskemään:)

    • Kiitos niin paljon ja mahtava oli hotelli ja kaikki ravintolat ja koko Tallinna ja design, aah, mikä reissu <3

      Ihan totta tuo, he ovat todella innovatiivisia ja tuntuu, että me suomalaiset jäämme jälkeen.

      Nyt vaan varaamaan reissuas, jotta matkakuume talttuu. 😉 <3

  • Oijoi, Tallinna <3 Joskos sinne kohta pääsisi käymään! Hotelli kuulostaa aivan ihanalta, mulle on ehdottomasti tärkeää sellaiset WAU-efektit 🙂

    • Niin mullekin tai muuten on vain samanlainen yö, kuin kaikissa muissakin hotelleissa. Niitä saman näköisiä hotlahuoneita on niin paljon jo nähty. Estoria oli paljon enemmän ja pirteän väriset lakanat ja aamutakit jotain enemmän. <3

    • Ooh ihanaa kuulla, jihuu pääsette nauttimaan. Tallinnassa on aina vaan ihana käydä ja aina sieltä löytyy vaikka mitä uutta. <3

  • Monesti Tallinnassa käyneenä lokakuussa yövytään Estoriassa. Kiva kuulla, että valinta ei oo huono 🙂 Kiitos myös ruokapaikkavinkeistä, niistä saa aina uutta!

    • Toivottavasti tykkäät ja olisi kiva sitten kuulla mitä pidit. Omalla kohdalla oli sellainen hotelli, että sinne haluan pian uudelleen. <3 Ole hyvä ja ehdottomasti ruokapaikkavinkkejä on itsekin kiva saada, Tallinnassa kun on niin paljon hyviä ravintoloita. 🙂

      <<3

  • Niin hyödyllinen tietopaketti, että piti copy pasteta talteen tuleville reissuille. Pääsin tutustumaan Estoria- hotelliin puolitoista vuotta sitten ja on kyllä ihan viimeisen päälle. Sfääristä löysin viime visiitillä keittiöön ja kuvauksiin astioita. Tuonne Bonaan on päästävä, huippua et pääsit jo maistelemaan etukäteen : )

    • Jee mahtavaa, kopsasitko. <3 Estoria hotelli on vaan ihan täydellinen ja Sfäär oli tosi kiva paikka, jäin harmittelemaan etten ostanut sieltä kaikkia kivoja juttuja nimenomaan kotiin. 🙂

      Bonasta tykkäisit varmasti, on todella upea miljöö ja se ruoka, ihan mieletöntä. <3 Mutta niin oli kaikissa muissakin paikoissa, Klaus Kohvikissa söin esim. mieletöntä tartaria. <3

      Oli kyllä huippureissu <3

  • Paljon uusia juttuja itsellekin. Hotelliin voisin mennä jo pelkästään noiden sänkyjen vuoksi. Kuulostivat kokeilemisen arvoisilta tällaiselle huonouniselle. Pitäisiköhän pirauttaa Nasalla ja kysyä teknologiavinkkejä omaan sänkyyn ? 🙂

    • Hih eikö voisikin ja kyllä Nasassa voitaisiin suunnitella ihan omaankin käyttöön sängyt, lakkaisi varmaan niska-ja hartiaongelmat. 😉

      <3

  • Onpas ollut kiva reissu teillä sekä designin, hyvän ruuan että matkailun merkeissä. Estoriastsa olen kuullut pelkkä hyvää joten olisi varmaan aika käydä itsekin katsastamassa se. Sfäärissä olen piipahtanut ja kaikkia kivaa oli siellä. Nuo kahvilat ja niiden tarjonta….mums mums mums… Kivaa alkavaa viikkoa Tiia!

    • Juu olisi mielenkiintoista kuulla mitä pidät Estoriasta. 🙂 On ainakin hieman erilainen hotelli ja erilaisissahan olet aiemminkin käynyt. 🙂
      Sano muuta, mums, mums, mums. <3 Ihanaa uutta viikkoa Marjo <3

    • Ihan sama juttu ja hei tuon kanssa ei tarvitse ollakaan viherpeukalo, kun se hoitaa hommat. 🙂

      Kiitos niin paljon ja oli mahtireissu. Ihanaa uutta viikkoa <3

  • Mielenkiintoisia juttuja ja ihania herkkuja! Tallinnassa on niin paljon kaikkee, mitä ei edes tiedä ja usein tulee pyörittyä vain niillä samoilla nurkilla!

  • Mielenkiintoinen Tallinna-katsaus! Designia, ruokaa ja hotelli! Estoria, pitää painaa nimi mieleen. Jo nuo sängyt herättävät ihailua! Tallinna on vireä kaupunkin ja oli kiva katsoa sitä tältäkin kantilta.
    Kiitos Tiia!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • Ihanaa, kiitos kauniista sanoista Tuula ja ehdottomasti ensi kerralla Estoriaan ja kannattaa tutkailla nuo ravintolavinkitkin sitten ja käydä shoppailemassa vähän designia paikan päältä.
      Kivaa uutta viikkoa <3

  • Hauskan näköinen paikka, mutta ehkä vähän liian modernia ja värikästä minun makuuni. Ei tule uni noissa lakanoissa, ei…:)) Hauska ja kaunis, mutta mulle pitää olla rauhallisia sävyjä nukkumatiloissa. Tuonne suklaapuotiin on pakko päästä!

    • Lakanat on kyllä makuasia, mutta onneksi huoneen saa pimeäksi. Jo aamiaisen vuoksi suosittelen koko sydämestä. <3

      Suklaapuodin valkosuklaakaakao! Iso nam.

      Kivaa päivää Sari <3

  • Eestiläinen design on etenkin vaatepuolella työn kautta hyvinkin tuttua. Klaus on useamman kerran ollut aamiais/lounaspaikka ihan nimeni takia, mutta joka jerran koetan käydä myös jossain uudessa paikassa.

    • Klaus Kohvikissa en ole käynyt aamiaisella, mutta ruoka oli aivan taivaallista ja lempismoothie. <3 Se on vaarana, että jumiutuu loistaviin vanhoihin, vaikka olisi niin paljon uuttakin koettavaa. <3

      Aurinkoa päivään Lumo <3

  • Tämä rouva ehtii vasta nyt työkiireiltään tänne kommentoimaan… Hei, ihana postaus Tiia <3. Ihan kuin olisimme kulkenut samoja polkuja ;)…. Superkiitos ihanasta seurasta ja lystikkäästä viikonlopusta <3.

    Tuo Solo Sokos Hotel Estoria on maineensa veroinen: ihan hulppeat sängyt, miljöö ja normista edukseen poikkeava aamiainen ovat jo yksinomaan rahansa väärti.

    Itse en osaa olla jatkuvasti ihmettelemättä Tallinnan upeiden ravintoloiden määrää. Niitä kohoaa nyt kuin sieniä sateella, ja yksikään ei ole kopio toisesta. Huippukokemuksia, joiden testaamiseen ei yksi, eikä kaksi, viikonloppua sitten riitäkään.

    Energistä viikkoa Tiia <3!

    • Kiitos ihana kaikesta <3

      Kyllä tuohon hotelliin on päästävä ihan omalle lomalle ja et tosiaan turhaan kehunut upeita sänkyjä!

      Hyvin naulitsit tuon ravintola asian ja auvan käsittämättömän hyvää ruokaa!

      Aurinkoa viikkoon Rouva Sana <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud