Unelmieni vuosi ja uskalla unelmoida isosti!

Sain kutsun unelmoimaan isosti Hotelli Helkaan, Kotikaupungin laidalla blogin Fridan ja Kaunis arki kotiisi blogin Merjan julkaiseman Unelmien vuosi 2017 kalenterin tiimoilta. Frida ja Merja ovat luoneet kalenterin jonkalaista aiemmin ei ole tehty ja joka rohkaisee jokaista unelmoimaan. Kalenterissa on Fridan upeat kuvat, joista on saanut aiemmin nauttia Fridan kauniissa blogissa. 

Kalenterissa on kiitollisuuspäiväkirja ja aarrekartta, jotka auttavat olemaan kiitollisia pienistä arjen iloista ja tukevat myös unelmoimaan rohkeasti isostikin. Aarrekartta on tukena mielenhallintaan, kun uskallat unelmoida, elämä näyttää sinulle tien, eikä loppupeleissä sattumia välttämättä ole. 

Valmentaja Hanna Kölhi kertoi meille aluksi, mikä on aarrekartta ja miten  nyt on lupa unelmoida isosti, elämä on tässä ja nyt. Hannan oman elämän esimerkit toivat tukea Aarrekartan tekoon ja syventymiseen, miten unelmien saavuttamiseen tarvitaan myös rohkeutta ja rohkeutta olla oma itsensä. 

En ole itse kova haaveilemaan, vaan olen jalat tunkkina maassa, päivä kerrallaan eläjä. Nuorempana haaveilin paljonkin ja olipa minulla jopa sisustukseen liittyvä haavepäiväkirja, jonka tiimoilta moni sisustusunelma on ottanut toteutuakseen. 

Unelmieni vuosi ja aarrekartta vievät oman haavepäiväkirjani toiselle tasolle, tuovat alustan ja rohkeuden tavoitella omia sisäisiä haaveita. 

Suurimpia haaveita ovat olleet, löytää elämäni rakkaus, tasapainoinen onnellinen arki, saada lapsia ja terveyttä. Moni haave on toteutunut.

Nyt haaveilen siitä, että stressaisin vähemmän, uskaltaisin luottaa itseeni,  olla rohkeampi ja nauraa enemmän. Terveitä eläkepäiviä miehelleni ja minulle ja lapsillemme onnellista elämää. 

Lisäksi saatoin haaveilla kissanpennusta, koska mieheni on sanonut, ettei meille enää kotieläinten menehtymisen jälkeen oteta eläimiä ja saatoin haaveilla punaisesti Mini autosta. 

Lopuksi saimme mukaan Huiskulan neilikat, joiden mukana tuli jokaiselle oma viisaus, omani oli: ”Jos sinun on päästävä jonnekin, sinun on tiedettävä minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi. -Norman Vincent Peale-” Se miten viisaus minulle aukenee, on oma pieni salaisuuteni. Mutta en usko sattumiin, nämä kaikki ihanat ihmiset ovat tulleet elämääni tarkoituksella ja tunnen kiitollisuutta <3

Unelmointipäivän jälkeen menimme Pinkit korkokengät Maijun kanssa unelmoimaan vielä kaakaon ja kahvin äärelle. Nukuin viime yönä, kuin tukki 11t ja oivalsin sen, että ihmisen tulee rauhoittua, antaa itselleen ja unelmilleen aikaa ja vain haaveilla. 


Uskallatko kertoa mikä on sinun unelmasi tai onko joku unelmasi toteutunut, jonka voisit jakaa täällä, kuulisin hirmuisen mielelläni. Kaikille unelmaisen upeaa sunnuntaita. <3




Jos haluat tilata itsellesi oman Unelmieni vuosi kalenterin ja aarrekartan vuodelle 2017, löydät kalenterin täältä



86 thoughts on “Unelmieni vuosi ja uskalla unelmoida isosti!”

  • Mun unelmana on aina ollut saada lapsia, se toteutui (luojalle kiitos). Paljon unelmia on varastossa, mutta niistä en hiisku 😀
    Minulta puuttuu sellainen heittäytymisen taito, joka mahdollistaisi unelmien toteutumisen.

    • Sama unelma oli täälläkin, se kaikkein tärkein. Onnekas, että toteutui. <3

      Sama täällä, haluaisin uskaltaa heittäytyä enemmän.

      <3

  • Tuo onkin jo iso toteutunut unelma. Mihin kaikkeen se elämässä johtaakaan, että tulet vanhemmaksi ja seuraat oman lapsen kasvua ja kehittymistä. Näinköhän se minullakin on ollut tuosta heittäytymisen taidon puutteesta moni mahdollisuus jäänyt kokeilematta?

    • Niin on ja se isoin ja siksi koenkin, että omat unelmat ovat hyvällä mallilla.

      Juu ihan sama juttu, elämä voisi olla jännempää, jos vaan rohkenisi heittäytyä. <3

  • Pidin aikoinaan näitä aarrekarttoja jonkin sortin haihatteluna, mutta reilu vuosi sitten ensimmäisen tehneenä ja sen voimasta vakuuttuneena – ja vuoden aikana siitä ja sen tehosta kirjoittaneena -, suorastaan palan aarrekartan uusimiseen. Teen oman uudistetun version reilun viikon kuluttua, ja oikein odotan sitä. Palan halusta nähdä, mitä maailmankaikkeus minulle seuraavan vuoden aikana tarjoilee, ja mikä on lopulta elämäni suunta.

    Lämpimästi suosittelen! Aarrekartta on erinomainen apuväline oman elämänsä tahtipuikkoissa kulkemiseen.

    • Myönnän olin itsekin todella epäluuloinen ja ehkä vähän vieläkin. Toisaalta olen huomannut omassa elämässä, miten kun asioita oikein toivoo, sitä ottaa suunnan kohti unelmiaan. Eli kyllähän aarrekartta on selkeä työkalu focusoitua omiin unelmiin.

      <3

  • Harmi, etten tuonne päässyt riipijihlien takia tulemaan eilen. Vaikutti mielenkiintoiselta tilaisuudelta.

    Paljon on unelmia toteutunut ja monta jäänyt toteutumattakin. Teininä haaveilin tallilla huippuhevosia hoitamisesta ja niin vain tuli ihan puun takaa pyyntö lähteä hoitamaan talveksi Ranskaan yhtä Suomen parhaimmista hevosista. Vuosia myöhemmin sinkkuna ostin isot valkoiset kahvimukit ja niitä kaappiin laittaessani toivoin, että joku niistä joisi kanssani aamukahvilla viikonloppuisin. Tänäänkin tein miehelleni laten samaiseen kuppiin. Toki paljon muitakin unelmia on ollut.

    • Haaveilu varmasti aktivoi ottamaan askelia unelmiaan kohti. <3

      Ihana tuo valkoinen muki, niin ihana, oikein sydämestä otti ja näen mielikuvana sinun laittavan mukeja kaappiin ja haaveillen suuresta rakkaudesta. Olette ihana pari. <3

  • Minulla ei ole ollut mitään suurempia unelmia, mutta ainakin nyt iäkkäämpänä on oppinut höllentämään muiden miellyttämisen pakkopaidan nyörit auki ja katsomaan elämään siitä näkövinkkelistä, mikä on itselle parasta. Enää ei ole niin hirveästi muiden sanomisilla ja mielipiteillä väliä. Ehkä suurin unelma on sitä kautta tullut saavutettua.

  • Minun pitäisi tehdä aarrekartta, tulisinkohan vakuuttuneeksi siitä, niinkuin Rouva Sana. Jossakin vaiheessa kun elämä heitti kärrynpyörää, niin ei ollut aikaa unelmille, arjen työt ja opiskelu veivät kaikki ajatukset. Ja sitten taas elämä heitti kärrynpyörää ja palaset alkoivat loksahdella paikalleen… olinkohan unelmoinut, en muista. Nyt voisin antaa unelmille siivet 🙂 Suloinen postaus!

    • Ehkä taika piilee siinä, että istuu alas, pysähtyy ja kuuntelee itseään. Tekee vaikka konkreettisesti sen aarrekartan, jolloin aivoille jää muistijälki haaveista ja ihminen alkaa kulkemaan unelmiaan kohti. ..kiitos ihana <3

  • Ihana kalenteri. Aarrekartan tekeminen on minulle tuttua, olen aarrekarttaohjaaja. Tällä hetkellä itse unelmoin siitä, että saan yritystoimintani nousemaan nyt kolmantena vuonna uudelle tasolle eli verkkovalmennukset kunnolla käyntiin ja tätä kautta voin luopua osasta liveryhmistäni ja sitä kautta saan taas enemmän aikaa itselleni ja hyvinvoinnilleni. Moni unelma on jo toteutunut: perhe, omakotitalo, yrityksen perustaminen, blogi.

  • Tuon päiväkirjan kyllä haluaisin.

    Isoin haaveeni tällä hetkellä on saada töitä, hyvänä kakkosena tulee muutto Espanjaan, joka tuntuu helpommin toteutettavammalta kuin uusi työ 😄

  • Olipa kiva tavata ja tutustua, päivä oli todella ihana 💕 Itse haaveilen paljon ja isosti. Hymyn toi huulille tuo punainen mini, se oli unelmissani viisi vuotta ja arvaa, mikä auto seisoo nyt pihallamme 😊 Iloista päivää!

    • Oli kiva tutustua ja teistä huokui upea positiivinen energia. <3

      Hih juu unelmoin ja punaisen Smegin leffahuoneeseen, joskonse Minikin sieltä tulisi. <3

      Ihanaa syksyä. <3

  • Voi että, harmittaa etten pystynyt mukaan tulemaan! Täytyisi päästä tutustumaan kalenteriin tarkemmin. Mutta kivaa oli lukea päivästä, leppoisaa ja unelmien täyttämää sunnuntaita Tiia! <3

  • Olen tehnyt aarrekarttoja yhdeksän vuotta ja ihmettelen aina miten ihmeessä ne toimivat. Tuohon kirjoittamaasi Norman Pealen lauseeseen: "Jos sinun on päästävä jonnekin, sinun on tiedettävä minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi." kommentoisin, että sinun ei tarvitse aina tietää kuinka sinne päästää. Joskus unelmaa ei saavuta, jos siihen on liian suuret panokset mielessä ja samalla pitää kiinni uskomuksistaan, ettei unelmaa voi saavuttaa. Tällaisten unelmien suhteen kannattaa ulkoistaa oma itsensä. Koskaan ei voi tietää miten unelma toteutuu, joskus se tulee aivan jostain käsittämättömästä suunnasta, sellaisesta ettet olisi voinut kuvitellakaan 🙂

    Suosittelen aarrekarttojen tekemistä aivan kaikille ja lisäisin siihen aina oman kasvokuvan, näin alitajunta yhdistää asian ja sinut =D.

    • Niin ja joskus jälkikäteen vasta oivaltaa, mikä se aidoin unelma on, eikä se ilmeisin. Se ei aina ole juuri se mitä toivoo. Kun kulkee sydän auki, niin ratkaisu löytyy.

      Aarrekartta on hyvä työkalu valjastaa alitajunta työskentelemään kohti haaveita.

      <3

  • Silloin kun vielä uskoin hyvään, unelmiin ja tulevaisuuteen, tein aarrekarttoja ja ne todella toimi. Ensimäisellä kartalla sain tyttökaksoset, kyllä, ja toisella omakotitalon, ison talon, kyllä! Pitää varoa mitä toivoo ja pyytää kun sen vielä tulee samaan. Tässä elämäntilanteessa en usko enää unelmiin ja toiveisiin. <3

  • Tuo kirja vaikuttaa ihanalta, hankkisinkohan sen itselleni synttärilahjaksi… Mistäkö haaveilen? Nytpä pistit pahan, en ehkä tällä,hetkellä juurikaan mistään, tai no lomareissusta tietenkin, mutta ehkä tässä ei ihan sitä tarkoiteta… Aikanaan haaveilin omasta perheestä ja omakotitalosta ja ne molemmat on ny tätä elämää😊❤️. Jaa no, ehkäpä haaveilen vanhasta talosta ja kesämökistä😄

    • Olisi ihana lahja itselle. <3 Samat olleet haaveet täällä ja juuri nyt on todella hyvä. Mutta aina jotainhan sitä pitää haaveilla, haaveet tuovat hyvää energiaa. <3

  • Aikoinaan unelmoin monestakin asiasta. Toteutuiko ne, en muista. Elämä on mennyt niin ku on mennyt. Nyttemmin lähes ainoo unelma on se, että saisin elää vanhaksi. Mutta kahden syövän sairastaneena on pakko mennä päivä kerrallaan ja vuosi kerrallaan. Just viimeviikolla juttelin aiheesta ystävän kanssa ja totesin, että aina on juhlan aika kun saa viettää synttäreitä. Vielä on saanut elää vuoden lisää, saavutus sekin ja Iso toteutunut unelma 🙂
    Hyvää ja aurinkoista tulevaa viikkoa Tiia <3

    • Oli hieno kommentti, muistuttamaan siitä, että jokainen pv on lahja ja onni on juuri tässä. Syntymäpäiviäkin olisi ylipäänsä hyvä juhlia, sillä jos kaiken arkipäiväistää, niin missä elämän kohokohdat. <3

      Anne kiitos tästä ja siitä, että toit perspektiiviä siitä, mitä todellinen onni on ja miten moni pitää terveyttä juuri itsestäänselvänä ennen, kuin sen menettää.

      Olimme tällä viikolla tyttären sydäntutkimuksissa ja olimme tuudittautuneita, kun tila ollut muuttumaton vuosia, ettei operaatioita enää tulisi. Nyt kuitenkin operaatiota väläyteltiin tulevaisuudessa ja jos tulee se yksikin, niin sitten tulee vuosien aikana lisää. Läpän siirrosta kirjoitan, joten nyt en aidosti muuta toivo, kuin että operaatiolta vältyttäisiin.

      Sinulle suuri halaus <3

  • Ihanan oloinen kalenteri! Pistin heti omani tilaukseen <3 Aikaisempina vuosina olen tilannut oman kalenterin Positiivareilta. Tällaiset positiiviset ja unelmoimiseen rohkaisevat kalenterit on tosi piristäviä arjen keskellä 🙂

  • Minä tarvitsisin aarrekartan. Kotenkin olen ollut hukassa jo jonkin aikaa. Haluan jitain, mutten tiedä mitä. Kiitollinen olen, lapsista, miehestä, koirasta, työstä, kodista ja viime aikoina erityisesti terveydestä. Olisipa oliut kiva olla mukana tuossa tapahtumassa! 🙂

    • Kati kaikille tulee näitä elämän käännekohtia, jolloin tuntuu jotenkin, että oliko tämä tässä ja miten se loppuelämä.

      Aarrekartta voisi hyvin toimia työkaluna haaveilemaan isostikin ja työstämään alitajuntaa haaveita kohti. <3

      Olisitpa ollut mukana, mutta aarrekartan tekeminen voi sujua hyvin kotonakin.

      <3 toivottavasti löydät haavesi ja monesti näihin asioihin auttaa myös aika.

  • Mistäkö unelmoin – hyvä kysymys? Voisin sanoa, että unelmat ovat muuttuneet ihmetykseksi, kuinka paljon tapahtuu hyviä asioita, joista ei osannut edes unelmoida 🙂 Esimerkiksi kesämökin ilmestyminen tänä kesänä tai yllävä isovanhemmaksi tulo. Ihmettä kaikki. Olen sitä mieltä, että riittää kun uskoo ja tekee oikeita valintoja. Sen myötä unelmat toteutuvat. Unelmat, jotka Joku on syöttänyt sielusi sopukoihin jo iankaikkisuudessa…

    • Hienosti kirjoitettu, veit sanat suusta. Paljon on kiinni myös taidosta, nauttia siitä mitä on. Elämä on ihmeitä pullollaan, sinulle toteutuneet asiat puhuvat puolestaan.

      <3

  • Kuulostaa ihanalta kalenterilta ♫
    Unelmiahan täytyy aina olla , se on sitten eri asia toteutuuko ne ☺
    Mutta mottoni: "miten pienistä asioista voikaan olla onnellinen" se on monen unelman täyttymys ♥
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ~♥~

  • Minua kiinnostaisi kovasti tehdä tätä oman elämän aarrekarttaa. Uskon itse siihen, että asioita prosessoimalla oman elämän tavoitteet tulevat konkreettisemmiksi. Välttämättä kaikki haaveet tai unelmat eivät toteudu, mutta ehkä se ajatustyö antaa muuten uusia suuntia. Uskon että aarrekartalla on jopa voimaannuttava vaikutus…
    Ja mistä minä haaveilen, unelmoin …tai toivon…että pysyisin terveenä, saisin nähdä oman lapsen varttuvan aikuiseksi ja löytävän elämästä paikan itselleen. Haaveilen, että sisustamisesta saisin vielä joskus elantoni tavalla taikka toisella Haaveilen yhteisestä eläkepäivistä ja vanhuudesta mieheni kanssa…ja siihenhän on vielä reilusti aikaa. Uskaltaisikohan toivoa mahdollisimman hyvää loppuelämää, jossa elämä kohtelisi vaikeimpinakin hetkinä lempeästi…

    • Ihan samat haaveet ja eivät kenellekään itsestäänselvyyksiä. <3
      Hyvin kirjoitettu, omaan alitajuntaan voi varmasti vaikuttaa ja siihen aarrekartta on varmasti oivallinen työkalu. <3

  • Tuo kalenteri on niin ihana. Tekisi mieli tilata se jo ihan senkin vuoksi, että yhtä yli 20 vuotta vanhaa unelmaa toteutan nyt ja yhä ensi vuonna. Ja rakastan kalentereita ❤ Näitä paperisia, ihan oikeita kalentereita.

    • Ooh kuulostaa ihanalta <3 Ei ole paperisen kalenterin voittanutta ja kun älyluuri meni mäsäksi, sinne meni kaikki kalenteriin laitetut tiedot. Eli kyllä paperinen vaan vie voiton. <3

  • Ihana postaus, kiitos tästä!!
    Tämä oli hyvä muikkari mulle, joka mietin mitä tehdä seuraavaksi työrintamalla….(siinäpä pähkinä purtavaksi…)

  • Aivan huikea tuo kalenteri ja miten kaunis! Ensimmäisen aarrekartan olen tehnyt v.1998 ja viimeisimmän kolmisen vuotta sitten. Kummatkin tallessa ja todella – aika paljon asioita on toteutunut! Uskon niin mielen voimaan ja siihen, että unelmat täytyy tietyllä tapaa tehdä julkiseksi (vaikka edes itselle…), jotta ne voivat toteutua!

  • Onpas ihana kalenteri ja mukavan kuuloinen tapahtuma. Unelmia riittää itselläkin ja osa niistä toivottavasti toteutuu vielä muutaman vuoden sisällä. Leutoa syysviikkoa 🙂

  • Minullakin on jo moni haave toteutunut tässä elämässä, että enempää ei edes uskalla toivoa.. mutta toivonpa kuitenkin 🙂
    Haaveena asua (ainakin) vuosi Espanjassa ja opetella espanjan kieltä ja työskennellä siellä ainakin osa-aikaisesti. Haaveena myös uusi asunto n. viiden vuoden päästä, kenties kerrostaloasunto keskustassa.
    Ja sitten tietty terveys kaikilla läheisillä ja jos vielä joskus saisin lapsenlapsia, niin oishan se ihanaa 🙂
    t:Sanna

    • Hei aivan ihanat haaveet, sellaiset jotka on tehty toteutettavaksi, mutta eivät ole aivan niitä helpoimpia, mutta toteutettavia.

      Terveys, lapsenlapsia, siinä on kerrassaan monta ihanaa unelmaa ja ei mitään haihattelua, vaan aivan todellisia. Toivon Sanna, että kaikki unelmasi toteutuvat. <3

  • Meillä oli ihana unelmointipäivä <3 Kiitos upeiden järjestäjien Fridan ja Merjan sekä myös bloggaaja kollegojen. Aarrekartan olen aiemminkin tehnyt elämässäni ja sellainen todella meidän jokaisen kannattaa tehdä. Aarrekartta on hyvä välillä ottaa esille ja katsoa sitä kun pyrkii kohti unelmiaan. Pitää uskaltaa unelmoida ja pyrkiä niitä unelmia kohden vaikka elääkin tässä ja nyt. Olen tutkinut jo omaa aarrekarttaani monta kertaa…

    • Oli niin upea päivä ja olo oli kiitollinen. <3 Hyvin todettu, tuo "pitää uskaltaa", sillä unelmoiminen ja etenkin unelmien toteuttaminen vaatii rohkeutta. <3

      Ihanaa viikkoa <3

  • Haaveilen omasta pianosta. Tarvin sen! On ollu muutaman vuoden katko pianon soittamisesta ja haluaisin jatkaa sitä. Soittotuntejakin voisi ehkä jatkaa.

    • Oi hieno haave! Selvästi tärkeä asia, joten mitenhän se haave toteutuisi, jos ja kun toteutuu, niin ilmoittelethan tänne. <3

  • Minä olen aina ollut kova haaveilemaan 🙂 Eihän ne kaikki ole toteutuneet – etenkään sillä materiapuolella, mutta moni haave siitä millaisia asioita elämääni kuuluisi on toteutunut. Tämän hetken suurimmat haaveet liittyvät terveyteen, työhön ja lasten kasvuun. Noiden isojen ja tärkeiden asioiden ohella on niitä pikkuhaaveita. Sillä listalla on matkakuumeisella lomareissut, ulkoporeamme ja olohuoneen kalustuksen uusinta.

    Viimeisin haaveen toteutuma oli matka Galapagokselle. Olin haaveillut siitä vähän päälle 30 vuotta. Ja sitten se yhtäkkiä kävikin toteeen ja sain vielä kaupan päälle Machu Picchun, josta en edes silloin osannut kunnolla haaveilla.

    • Apua, kommenttiin on jäänyt vastaamatta, anteeksi. Sen siitä saa, kun lukee kommentteja mobiililla jossain menossa. No mutta täällä ollaan. <3

      Sinun haaveesi ovat juuri sen oloisia, kuin täälläkin. Galapagos ja Machu Picchu, niistä olen pikkaisen kade. 😉

      Ihanaa viikkoa <3

  • Ihanaa! 🙂
    Moni unelma on toteutunut ja tiedän että vielä monta unelmaa toteutuu 😉
    Minä olen joskus myös tehnyt aarrekartan mutta se pitäisi kai päivittää. Olenko kertonut Sonya Choquetten kirjasta; Toteuta sydämesi toiveet. Koeta saada se käsiisi jos mahdollista. Minä luen sitä jatkuvasti ja kyllä vain, asioita tapahtuu kun toiveet tulevat sydämestä, ei egosta <3

    • Anteeksi, että vasta vastaan. Olen taas lukenut kommentteja menossa ja meiningissä, mikä on huono juttu vastaamisen kannalta. <3

      Laitan tuon kirjan nimen ylös, olet ihana. Kaikkea hyvää sinne ja haaveiden toteumisia. <3

  • Pari vuotta sitten kirjoitin paperille sata asiaa, jotka halusin toteuttaa loppuelämäni aikana – jotkin ihan pieniä ja toiset tosi isoja, epärealistisiakin. Kaikenlaista on alkanut tapahtua, yllättäviä mahdollisuuksia on avautunut!

    Olen iloinen, että löysin tämän blogin! Hienoa, että on muitakin pitkään kotiäitinä olleita!!!

    • Ooh mikä profiilinimi sinulla on. <3 Taidanpa toteuttaa tuon listan, sillä aika monta asiaa on joista haaveilen ja monet pieniä ja muutama isokin mahtuu joukkoon.

      Ihanaa kuulla ja kivaa löytää sielunsiskoja kotiäitiyden suhteen, jotenkin tuntuu, että olemme aika harvassa.

      Kivaa viikkoa ja kuullaan toivottavasti taasen. <3

  • Kirjoitin postauksen unelmoinnista ja satuin löytämään vanhan tekstisi unelmoinnista. Aivan ihana teksti. Itse pohdin sitä, miten unelmamme muuttuvat aikuisuuden myötä realistisiksi ja vaatimattomiksi emmekä uskalla haaveilla enää lapsen tavoin isosti innolla.

    • Kiitos niin paljon. <3 Niin totta, tosin olen tämänkin ikäisenä päättänyt seurata unelmia ja mennä mukaan sellaiseen, mitä jotkut saattaa hymistellä, että jätä nuoremmille. Tämän jälkeen hain Tuplan avaruuskisaan, olin Bootcampillä, pääsin neljän parhaan joukkoon ja seikkailin Moskovassa 5vrk Juri Gagarin Cosmonaut Training centerissä, mm. miljoonan dollarin puvussa tehden avaruustehtäviä painottomassa tilassa. Eli unelmat voivat todellakin toteutua. <3

      Ihanaa talven jatkoa Sofia. <3

Vastaa käyttäjälle maiju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud