Kiehl’s silkkaa rakkautta!

Kiehl’s on kuulunut suosikki kosmetiikkamerkkeihin jo vuosia. Kiehl’s kosmetiikassa yhdistyy kaikki, jota yksinkertaisesti rakastan. Tarkkaan mietityt lahjapaketit, jotka viestivät nostalgisesti vanhaa aikaa ja sisältävät silkkipaperin ja kuivakukkien uumeniin kätketyt tuotteet. Tietynlainen vintagehenkisyys, joka on osattu säilyttää vuosien saatossa.

Kiehl’s on syntynyt nimittäin jo vuonna 1851 ja on ollut alunperin apteekki ManhattanillaNew Yorkin East Villagen 3rd Avenuen ja 13th Streetin kulmauksessa. Kiehl’s lippulaivaliike on muuten edelleen samaisella paikalla. Nimensä Kiehl’s on saanut omistajaltaan John Kiehliltä. Apteekki tarjosi homeopaattisia ja yrtteihin pohjautuvia voiteita, lääkkeitä ja öljyjä. 

Kiehl’s liikkeissä on osattu säilyttää apteekkihenkisyys ja esimerkiksi myymälän henkilökunnalla on valkoiset apteekkarin takit päällä. Purkit ja rasiat edustavat tälläiselle nostalgisia esineitä rakastavalle täydellisyyttä. 

Tällä viikolla meinasin hihkaista riemusta, kun kotiin tupsahti yllätyksenä jouluinen Kiehl’s paketti ja voin myöntää, että täplät kuumotti innosta poskilla, kun silmäni näkivät mitä paketin sisällä oli. Ei taida olla tässä maailmassa niin täydellisesti meidän kodin sisustukseen sopivaa kosmetiikkabrändiä, kuin Kiehl’s. Olisin voinut kuvailla jouluista Creme de Corps ja Calendula Herbal-Extract Toneria meidän kotona, vaikka missä nurkassa ja sisustukseen olisi sopinut. Tälläiselle satumaisten ja vanhan ajan henkisten asioiden rakastajalle, Brooklyn taustaisen Jeremyville taiteilijan luoma sympaattinen Kiehl’s joulukuosi kolahti täydellisesti.

Vartalovoide tuoksuu omaan nenääni aavistuksen jouluomenalle ja kasvovesi yrttiteelle ja kasvoveden sisällä onkin yrttejä mukana. Kiehl’s kosmetiikassa ei ole koskaan käytetty vahvoja tuoksuja, joten tuoksuherkätkin voisivat kenties näistä pitää. 

Miten on sellainen hytinä, että vastaavasta paketista voisi ilahtua aika monikin. Jeremyvillen Kiehlsille luomat rajoitetun erän joulupakkaukset Helsingin keskustan, Tampereen ja Turun Stockmannien Kiehl’s pisteillä 15.11 lähtien. Voitte hyvin bongata minutkin heilumassa Helsingin Stockmanilla, sillä aion kyllä ehdottomasti käydä tutkailemassa koko sarjan purkit läpi. 

Jos ei satumaiset joulutuotteet ole omaan makuun juuri se juttu, niin Kiehl’s kosmetiikan puolelta löytyy sekä miehille, että naisille paljon muuta. Isälle esimerkiksi olen antanut isänpäivälahjaksi miesten tuotteita, joita koristaa vintage henkinen lentokone ja luulenpa, että oli varsin tykätty isänpäivälahja.

Naisille vaikkapa Kiehl’s kasvonaamiot, jotka lanseerattiin syksyllä, voisivat olla kiva joululahjavinkki. Oranssi Turmeric&Cranberry Seed Energizing Radiance Mask, joka virkistää, kirkastaa ja antaa iholle hehkua. Naamion sanotaan kirkastavan sameaa, väsynyttä ihoa ja antaen sille energiaa ja tervettä, ruusuista hehkua. Sisältää mm. karpaloa ja kurkumaa ja murskatut karpalonsiemenet kuorivat ihoa kevyesti.

Suosikkini näistä kahdesta Cilantro&Orange Extract Pollutant Degending Masque, jonka tarkoitus on suojata ihoa ympäristön saasteilta. Naamio suojaa ihoa vahvistaen sitä ja ehkäisee epäpuhtauksien tarttumista ihoon. 

Naamiota voi halutessaan käyttää muutaman kerran viikossa, mutta itse olen käyttänyt noin kahdesti viikossa, sillä muutoin naamio kuivattaa ihoa. Sopii aamu-ja iltakäyttöön ja ajatuksena aamukäytöllä on juuri se, ettei ilmansaasteet ym. epäpuhtaudet tarttuisi päivän aikana ihoon. Aamuisin en kuitenkaan ehdi naamioita käyttää, joten on jäänyt iltakäytölle. 

Naamio on ihanasti kirkastanut ihoa ja poistaa sellaisen väsyneen tunkkaisen aamunaaman. Olen ollut aika skeptinen naamioiden käyttäjä, mutta tässä on sellainen naamio, jolla saa mukavan pikakaunistuksenkin aikaiseksi. Eli jos on vaikka tulossa päivä, jolloin haluat ihon olevan raikas, niin illalla naamio kasvoille ja aamulla peilistä kurkkii sädehtivä iho. Pääsi top kolmen lempinaamioiden joukkoon ja taidanpa tässä lähitulevaisuudessa tehdä suosikkinaamiopostauksen. 🙂

Sisältää 99,6% luonnollisia ainesosia, sitrusuutetta, E-vitamiinia ja korianterisiemenöljyä ja näistä naamio saakin kivan raikkaan tuoksun. 



Loppuun vielä silmäniloksi Kiehl’s tuoksulahjarasia, jonka ostin noin kolmisen vuotta sitten. Rasiaa ei valitettavasti enää saa, mutta kertoo kauneudessaan juurikin Kiehl’s filosofiasta, panostetaan pieteetillä kokonaisuuteen. Tämänkin rasian taatusti säilytän ikuisesti. Lempi Kiehl’s tuoksuni onkin Nashi Blossom Pink Grapefruit. 

Ihastuttaako Kiehl’s ja mitä tuumaatte pakkauksista ja erityisesti Jeremyvillen taiteilemista joulupakkauksista? Onko Kiehl’s tuttu merkki ja annatteko kosmetiikkaa joululahjaksi ja jos annatte, niin kenelle ja mitä?

Kaunista isänpäiväsunnuntaita kaikille!


*Kasvonaamiot ja limited edition joulutuotteet pr-näytteitä,
 tuoksut ostettu itse


32 thoughts on “Kiehl’s silkkaa rakkautta!”

  • Jotakin piristävää täälläkin aamukasvoille kaivataan, tuo naamio kuulostaa ihanalta. Tuttu merkki on, tosin itse en näitä tuotteita paljon ole testaillut. Hyvin tunnistettava tuotemerkki, hienosti säilytetty tosiaan tuo vintagehenkisyys pakkauksissa.

    • Totta tuo, että brändi on hyvin tunnistettava ja arvostan sitä, miten ei olla lähdetty ulkonäköä stailaamaan uusiksi. 🙂 Tuo vihreä naamio voisi olla ihan sun juttu. Mukavaa maanantaita Outi <3

    • Vitsi sinun pitää päästä kokeilemaan. Kivaa Kiehl's pisteellä on sekin, että kun ostaa tuotteita, saa mukavan nipun erilaisia näytteitä mukaan ja näin pääsee testaamaan hieman erilaisia tuotteita.

      Ihanaa maanantaita Irina <3

  • Kiehl's tuotteet ovat todella kauniissa pakkauksissa ja varsinki nuo joulupakkaukset – IHANIA! Itse tuotteita en juurikaan tunne mutta tuo joululta tuoksuvartalovoide voisi olla kiva kokeiltava. Minulle tulee Kiehl's osastolta tavarataloissa juurikin mieleen nuo valkoiset "lääkäritakit" ja maskotti Bones-luuranko 🙂
    Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää Tiia!

    • Ihan samat tunnelmat tulee mieleen ja vielä se oikea vanhan ajan apteekkimainen tunnelma twistattuna nykyaikaan. 🙂 Nuo joulupakkaukset, arvaa kuka sekosi ihan täysin. Mikä upeinta, viime yönä itse artisti Jeremyville, joka on taiteillut jouluisan Kiehl's lookin, tykkäsi kuvastani instassa, meinasinkö miltei pyörtyä puksahtaa. 😉 <3

      Kirpsakkaa maanantaita Marjo <3

    • Ihan on kyllä niin minun näköiset pakkaukset ja paketit, ettei meidän kotiin voisi sopia mikään muu niin osuvasti, kuin Kiehl's <3

      Ihanaa uutta viikkoa Kristiina <3

    • Olen rakastanut Kiehl's sarjaa vuosia ja on jotenkin hyvin special. Varmaan osatekijä, että tuo visuaalinen ilme istuu jetsulleen meille. <3 Täydellinen on juuri täydellinen sana kuvaamaan Kiehl's sarjaa.

      Mahtavaa uutta viikkoa Souliina <3

  • Kiehl's tuotteet ovat mulle ihan tuntematonta aluetta, pitäisi varmasti kokeilla. Ainakin sitten kun saan työpaikan ja rahatilanne normalisoituu ;D

    Ihanaa päivää!

    • Nyt kuiskaat tuuleen joulutoiveen. <3 Nuo leikkisät jouluetiketit, kyllä kolahti suoraan sydämeen. Ihan ainoa ongelma tässä vaan on, miten noita raaskii käyttää ja heittää ikinä pois?

      Mukavaa uutta viikkoa Maija <3

    • Se on kyllä loistava ja hei minäkin täällä alan innostumaan hiljakseen naamiosta, kuten tiedät, ne ei ole ollut aiemmin ihan ykkösintohimon kohteita. 😉 Oli niin hyvä idea, että neuvoit kuvaamaan purkkeja kotona omien purkkien äärellä. Meinasi miltei mopo karata käsistä, kun olisin voinut kuvata purkkeja joka nurkassa. 😉

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Sulla on niin ihana blogi kun sä viitsit ja jaksat panostaa sen ulkonäköön, kuviin ja tekstiin. Kiitos Tiia että jaksat ilostuttaa meidän masentuneiden elämää! Kisses!!1

  • Uusi merkki itselleni, mutta pakkaukset ovat ainakin kauniita ja jouluisia. Mukavaa isänpäiväiltaa!

    • Täällä kans yks rasia-pakkausfani kuolaa. Ihania ovat. Varsinki tuo sun aiemmin ostama pakkaus.
      Aivan outo merkki mulle. Mutta eihän täällä käpykylässä mitään noin kaunista ole myynnissä.
      >Leena

    • Eikö olekin ihania. Juu se aiemmin ostama on kyllä niin upea, harmillista että sen valmistus lopetettiin. Säilytän forever and ever 😉

      Voihan käpykylä sentään! Nyt Helsingin reissua buukkaamaan tai vaihtohtoisesti Turku tai Tampere ja Stockmann ja Kiehl's. <3 Sieltä löytyy kaikkea ihanaa. <3

      Mukavaa uutta viikkoa Leena <3

    • Sopii kyllä niin hyvin, että on sun suosikki ja on kyllä yksiä omia suosikkeja ehdottomasti. Näissä nyt vaan kokonaisuudessa kolahtaa kaikki eli täydellisyyttä hipoen. 🙂

      Mukavaa viikkoa Jani <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud