Mitä meidän sokeritaudista kärsivälle Onni kissalle kuuluu?

Yllä oleva kuva kertoo varsin oivallisesti, miltä minusta tuntuu, kun omia asioita tällä tavoin kailotetaan pitkin kyliä ja mantuja. Kiikutetaan vielä sillä kauhealla murisevalla pedolla eli automobiililla pahaan paikkaan eli lääkäriin, joka aina pistää isolla piikillä. 

Muutenkin kaiken maailman pissanäytteitä ja hiekkalootikossakin jotain ihan omituista lasimaista hiekkaa, johon en suostu pisumaan, en ilveelläkään. Äitiemo väläyttelee jotain putkia, joilla pisunäytteitä hiekasta yrittää napsia ja ei, en pissaa en. Muutoin voin pissata kyllä koko hiekkalaatikon täyteen, jos huvittaa. Pissaan, jos pissaan ja milloin pissaan, ei se muille kuulu.

Tänä aamuna se kauhea lääkärinainen soitti, kuulin puhelinäänestä jo kaukaa. Noh eihän se kauhea ole lainkaan ja silitteleekin minua aina, kun käyn kontrollissa, mutta kun se iso piikki, se siitä lääkäritädistä tekee kuitenkin vähän ilkeän. 

Näin, että emännälle hetkeksi ilme vakavoitui, kun viimeksi verikokeen tulokset olivat 630 ja emäntää jännitti, eikö vieläkään ole saatu sokeriarvoja asettumaan, vaikka pistää isännän kanssa minua insuliinipiikillä aamuin ja illoin. Pian emäntä kuitenkin hymyili aurinkoisesti ja huuteli, että arvot ovat vain 420, kun sokeritautisella kissalla sellainen 400 on tosi hyvä. 

Emäntä oli todella iloinen ja niin sitten minäkin. Sain extra-annoksen kinkkua ja menimme yhdessä kuvailemaan jotain hassuja kapistuksia ulos, jotka tuoksuvat todella pahalle. Miten emäntä voi juoda niin pahanmakuista ruskeaa töhnää joka aamu ja laittaa pelottavan tulen sisällä päälle astioista, joista tulee kaiken maailman tuoksuja, osa hyviä ja osa omituisia: neilikkaa, havuja, appelsiinia, vaniljaa, voi yök sentään!

Täällä on kaikki vallan mainiosti ja kyllä sen emännästäkin näkee, että kun kova huoli minusta väistyi, niin jaksoi kuvata taas noita törppöjäkin ihan into piukeana. Kai minua rakastetaan aika paljon, sillä kuulin salaa emännän ja isännän juttelevan, että minun kamalilla kidutuslääkärikuluilla perhe lentäisi jo kohta etelään, mutta ei ne lennä ei, vaan viettävät mieluiten laatuaikaa minun kanssani. <3

Prrr iloista päivää kaikille toivottaa Onni.

*Emännän huomautus, Jääkarhukynttilä Black board candle ja Thermosmuki Missetoile tulivat lahjana Instagram seuraajalta, puolin ja toisin seurataan toisiamme ja niitä saa mm. Skafferista Porvoosta ja Cilla’s liikkeestä Helsingistä. Sykähdyttävä ja ajatuksella annettu lahja. <3




58 thoughts on “Mitä meidän sokeritaudista kärsivälle Onni kissalle kuuluu?”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud