Osana kauneudenhoitoa Helein ravintolisät ja mitä on ulkoinen ja sisäinen kauneus?

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit/Verman

Mitä on sisäinen kauneus. Uskon sen olevan jotain sellaista, että ihminen elää omia polkujaan, mutta muita kunnioittaen. Yrittää nostattaa muita, ei lannistaa. Osaa pyytää anteeksi ja osaa pitää puolensa. Olla vahva ja taipuisa yhtä aikaa. On sinut itsensä kanssa.

Sisäinen ja fyysinen kauneus kulkevat käsi kädessä. Ulkoisesti kauneinkin ihminen voi olla vain ontto kuori, jos sisällä ei hersy eikä elä mitään. Aidosti kaunein ihminen maan päällä, voi olla jotain aivan muuta, kuin vallitseva kauneuskäsite. Kasvoilla ja silmillä tuikkii nauru ja silmät ovat syvät ja viisaat.


Aina ei kuitenkaan pelkkä iloinen hymy riitä, vaan tarvitaan apua myös ravintolisistä.

Joskus ihmisellä on vaikeampia aikoja ja huolet näkyvät kasvoissa tai unenpuute, vääränlainen ruokavalio, ulkoilun puute jne. Ikä tekee omat tehtävänsä ja kasvot ja vartalo alkavat rapistua. Ihon kosteustasapaino heittelee ja viimeistään vaihdevuodet tuovat iholle ja myös limakalvoille haasteita. 




Ihon hyvinvointi on monen asian summa.

Hyvä on muistaa myös terveellinen ruokavalio, hedelmät ja vihannekset.

Oma ihoni on kosteusköyhä ja kertoi gynekologinikin tuossa taannoin, että vaihdevuodet ovat aivan ovella ja tarvitsen jo apukeinoja mm. limakalvojen kuivuuteen. Myös hiuksissa olen huomannut muutoksia iän myötä ja hiukseni ovatkin aivan rapisevan kuivat. Kynnet ovat myöskin hauraat ja niin rutikuivat, että ovat milteipä mattapintaiset koskettaessa. Minne katosivat kiiltävät ja liukkaan tuntuiset kynteni?

Kauneus on minulle kokonaisuus, kun henkisesti kaikki on hyvin, se myös näkyy ulkonäössä, mutta myös ulkonäölliset seikat lisäävät hyvää oloa ja kauneuden tunnetta. Kumpi on muna ja kumpi kana, sitä ei tarvinne edes selvittää, vaan ajatella kauneutta kokonaisvaltaisena mielen ja kehon liittona. 

Kun aivan samaan hetkeen gynekologin lausuntojen huolestuttamana, tarjottiin testiin Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisää iholle, suostuin uteliaana. Aina pieni skeptisyys vaivaa erilaisten lisäravinteiden suhteen ja joskus olen torpannut testaamisen liian lyhyellä aikavälillä. Jos pariin viikkoon ei ole tapahtunut mullistavia, olen saattanut lopettaa tuotteiden syömisen ajatellen, ettei niistä ollut mihinkään.


Helein Anti-Aging Premium

Nyt aion sitkeästi syödä kapseleita ja molemmat purkit loppuun ja raportoida tuloksista myöhemmin. Sen verran voin jo vinkata, että muutaman viikon jälkeen, kasvojen iho on selkeästi kimmoisampi. Kuvailen kenties hassusti, mutta iho on jotenkin pulleampi, sillä normaalisti ihoni on todella kosteusköyhä ja on koostumukseltaan jotenkin sellainen lättänä. Kun iho saa kosteutusta, siitä tulee pulleampi tai kimmoisampi, eli se tunne, kun otat poskien ihon sormien väliin. Tuloksia siis on jo havaittavissa. Kostea iho on myöskin paljon heleämpi ja kuulaampi. 


Uskon myös ennaltaehkäisyn voimaan, vaikka vallitseviin ryppyihin ei olekaan enää mitään tehtävissä. Jos iho on kosteutettu myös sisäisesti, ryppyjen muodostuminen ei tapahdu niin vikkelään, kuin jos iho on rutikuiva ja keho on tietynlaisessa kosteusvajauksessa. 


Hyvä iho, on osa kauneutta ja tärkeä seikka juhliinkin valmistautuessa.

Nyt mietitte mikä on Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisä iholle? Kyseessä on uusi vain apteekeista saatava ravintolisä, joka sisältää mm. vitamiineja, ceramideja ja antioksidantteja. Lisäksi tuotteessa on Q10:tä ja Hyaluronihappoa, jotka tunnetusti kosteuttavat ja taikovat ihosta joustavamman.

Kapselit ovat laktoosittomia ja maidottomia ja yhdessä purkissa on 60kapselia. Pidän kovasti siitä, että annostus on selkeä yksi kappale päivässä. Eikä pienellä präntättynä lue vaikka, 4kapselia päivässä. Tulee aina kotiin tullessa huijattu olo, jos monta kapselia tuleekin ottaa ja purkki ei riitäkään, kuin vaikka parin viikon tarpeisiin. Helein kapselipurkki riittää kahdeksi kuukaudeksi, joka on juuri hyvä aika siihen, että tuloksiakin on jo nähtävissä.


Kapselitkin ovat kauniita, kuin aidot helmet.

Seuraavalla kerralla kerron tarkemmin kapseleiden vaikutuksesta, pysykää ihmeessä kuulolla. Omasta mielestäni, nyt on erittäin mielenkiintoinen testirupeama käynnissä. Korostaisin vielä, että Helein ravintolisät ovat aidosti suomalainen tuote. Lisäksi sarjassa on kaksi muutakin tuotetta ja ne ovat Helein Biotin+ ja Helein Skin, Hair&Nails. Hintaa kahden kuukauden Helein Anti Aging-Premium kuurilla on noin 40e ja saatavilla vain apteekeista. 


Ulkona liikkuminen yhdistää kaksi loistavaa asiaa, hapensaannin ja liikunnan.

Erityisesti talvipakkasilla ja sisä-ja ulkoilman ollessa erittäin kuiva, iho tarvisee extrakosteutusta.
Onko Helein tuttu teille, bongasiko joku kenties Helein pisteen I Love me messuilla? Mitä sinulle merkitsee kauneus, jos sen yhdellä tai kahdella rivillä kiteyttäisi? Kaunista sunnuntaita kaikille. <3




28 thoughts on “Osana kauneudenhoitoa Helein ravintolisät ja mitä on ulkoinen ja sisäinen kauneus?”

  • Minusta kauneus on juurikin sitä hehkua ja omassa "nahassa" viihtymistä.
    Aivan uusi tuttavuus tämäkin tuote, kuulostaa kyllä hyvältä!
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tiia <3

  • Olen käyttänyt vuoden erilaisia kollageenikapseleita ja hehkutan niiden nimeen. Juuri työkaverini kysyi, että mitä hän voi tehdä, kun iho on alkanut tulemaan ryppyiseksi ja kuivaksi. Sanoin, että pitää ravita sisältä päin. Uskon, että näillä saa ihon ja kasvot hehkumaan. Itse en voi luopua tällaisten kapseleiden syömisestä enää. Nämä kuuluvat mun jokapäiväisiin pillereihini 🙂

    • Kyllä sen huomaan, että kosteutusta näistä saa ja kokonaisvaltaisestin ja sitä tämä kuivakka nainen nimenomaan tarvitsee. <3 Taisin minäkin nyt koukuttua.

      Ihanaa päivää <3

  • Olen käyttänyt jo melko pitkään erilaisia ihin hyvinvointiin vaikuttavia valmisteita. Lisäksi syön avokadoja, pähkinöitä, lohta, omega-kananmunia yms. hyviä rasvoja, jotka vaikuttavat myös ihon, hiuksien ja kynsien hyvinvointiin.

    • Kuulostaa todella hyvältä kombolta ja näytätkin aina kauniilta. Sinulla on mm.todella upea iho. <3

      Mukavaa päivää Lumo <3

  • Sisäinen hyvinvointi, niin fyysinen kuin psyykkinen, näkyy ihossa. Puhdas ruoka, raikas ilma ja oikea nesteytys on ainakin minulla auttaneet ihon kuntoon.
    Nyt varsinkin kun pääsin pois sisäilmaltaan'saastuneesta' työpaikastani puhtaaseen ilmaan, niin alkaa jo näkyä myös ihossa.
    Nyt talvella pitää vain ulkoillessa muistaa suojata iho viimalta ja pakkaselta….

    Syön myös amonohappoja, hivenaineita ja vitamiineja, jotka auttavat ihoa, hiuksia ja kynsiä. Nuo esittelemäsi tuotteet ovat minulle ennestään tuntemattomia.
    Rypyt kuuluvat elämään ja kertovat elämänkokemuksesta…naurunrypyistäni en voi enkä edes halua luopua…tosin ei tässä meidän sirkuksessa nauramatta edes voi olla 🙂
    Herskyvää viikonalkua!

    • Mieletön juttu, että pääsit pois huonosta sisäilma ympäristöstä, sillä se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihan kaikkeen.

      Kauneus ja hyvinvointi on kyllä monen asian summa. Monenlaisia lisäravinteita ja vitamiineja tarvitaan täällä Suomen pimeydessä.

      Ihanaa uutta viikkoa ja ihana tuo sana herskyvä. <3

  • Kauneus on hyvyyttä, aidosti kaunis henkilö hehkuu oikeasti – sen vaan näkee silmistä ja kokonaisuudesta! Uskon oikean ravinnon, liikunnan ja myös noiden ravintolisien balanssiin. kaikkia niitä tarvitaan. Itselläni on niin kuiva iho, että pakko napsia heleyttä myös purkista : )

    • Minunkin mielestä kauneus on nimenomaan hyvyyttä. Ihmisiä joilla on kaikki auki, eikä piilotettuja agendoja, kutsun kirkasotsaisiksi. Sellaiset ihmiset säteilevät kauas, kuten vaikka Elastinen.

      Silmät kertovat kaiken. <3

      Sama täällä ja kuules nämä kapselit ovat jo auttaneet, seuraavassa postauksessa kerron miten. 🙂

      Ihanaa viikkoa Heli <3

  • Uusi tuttavuus Helein, ei ole tuttu.
    Sisäisen kauneuden asetan etusijalle ja vaikka ulkoinen kauneus näkyy, niin ne aina kulje käsi kädessä ☺
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ♥~___~♥

  • Vastikää kirjoitin oman näkemykseni kauneudesta, niin sisäisestä kuin ulkoisestakin, mutta Helein on kokematta. Kauneuteen tarvitaan tietynlaista potkua ja asennetta. Kivaa alkavaa viikkoa!

  • Samoja kapseleita testannut ja olen vihdoin saanut hieman kynsille vahvuutta ja kasvoille kosteutta, ihana juttu <3
    Kauniit kuvat ihanuus!

  • Eikös sulla ollut joku muu ihoravinne käytössä juuri äsken? Lopetitko sen milloin?

    • Jos viittaat kesäkuussa testaamaani Ubikoniin, se on viimeisin, mistä olen kirjoitellut, niin niiden syömistä olen jatkanut edelleenkin ja saanut apua jaksamiseen ja migreeniin. 🙂 Eli ei ole ollut ihoravinne kyseessä. Leppoisaa iltaa.

  • Mä katselin myös, että nuo kapselit ovat kuin helmiä, niissä on sellainen hohto pinnassa :). Tuote ei ole tuttu ja innolla odotan jatkokertomusta kokemuksistasi.

    Suloista viikkoa sinulle. Sinun kauneutesi loistaa myös ilon muodossa <3

    • Kiva huomio, että kapseleiden ulkonäköönkin on panostettu. Ovat nättejä. <3 Kiva kuulla ja marraskuun lopulla laitan raporttia. Ehtinyt nyt jo testailla noin kuuden viikon ajan, niin aika hyvä näkemys alkanut jo muotoutua hiljakseen. <3

      Ihanaa viikkoa ihana Birgitta ja kuin myös joka sana takaisin. <3

  • Olen vähän laiska ravintolisien käyttäjä, joskus muistan niitä napsia, joskus en. Muuten kyllä olen opetellut kauneudenhoito rutiinit, joilla oma iho pysyy kunnossa. Mutta todellista kauneutta on se sisäinen kauneus <3

    Kaunista viikkoa Tiia <3

    • Täällä alkaa olla aimo rivi jonossa ja ollut jo pitkään. Omegaa, D-vitamiinia, maitohappoja, kynsien vahvistajaa otan taas käyttöön, Ubikinoni ja nyt tämä Helein. <3 Rutiinit ovat kyllä tärkeintä, nuorena ei ollut niin väliä, mutta nyt olen saanut huomata mitä haperoa papyryskääröä iho on, ilman ihonhoitorutiineita.

      Totta kirjoitat, ei yksikään ihonhoitorutiini tai purkista tullut kauneusravinne kaunista, jos ei ole sisältä kaunis. Se on kyllä suurinta kauneutta.

      Kaunista viikkoa sinullekin Sara ihanuus <3

Vastaa käyttäjälle Sara S. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud