Harry Potter huumaa!

Harry Potter huumaa!














Varmaan moni tietää, että olen aivan armoton Fantasia/Scifi/Disneyfani ja tämä syystalvi on ollut nimenomaan J.K Rowling fanille yhtä juhlaa. Leffateattereihin ilmestyi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ja sehän piti katsastaa jo seuraavana päivänä ensi-illasta. Eilen vein vielä koko perheenkin katsomaan kyseistä leffaa ja samalla tekosyyn varjolla pääsin katsomaan sen itekin toistamiseen. Koko perhe rakasti Ihmeotuksia, leffa oli aivan mieletön. Tällä hetkellä Potter huuma on tapetilla meidän perheessä ja aiomme katsastaa joka ikisen Potter leffan yhdessä lasten kanssa. 

Vastikään ilmestyi myöskin kirja Kirottu lapsi, joka jatkaa Harry Potterin tarinaa ja kertoo Harry Potterista ja hänen pojastaan ja miten he yhdessä joutuvat taistelemaan menneisyyden haamuja vastaan. ”Toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.” 

Kun Emp.fi kysyi syksyllä haluaisinko tehdä Harry Potterin tiimoilta yhteistyötä, niin arvaatte varmaan, että kiljaisin riemusta. Ei ole ikää ja ei ole esteitä pukeutua fanittamiensa juttujen vaatteisiin, etenkin kun ne tehdään tyylillä. Eli fanituotteet eivät ole mitään halpiskitsiä, vaan ovat hyvännäköisiä vaatteita ym. joita kehtaa todellakin pitää päällä, kuten leffailukuvastakin näkyy. Kyseessähän on, kuin mikä tahansa hyvän näköinen huppari, joka sisältää fanijekun eli hupparissa lukeekin ”Hogwarts”. Harry Potter tuotteet onkin toteutettu brittihenkeen ja jopa nuo polvisukatkin ovat suorastaan kuninkaallisen näköiset. Me like!

Emp:ltä löytyy myös paljon muuta ja myöskin joulupukin konttiin. Disney faneille tai Star Wars faneille vaikka mitä mm. Jouduin itse vaihtamaan yhden paidoista pienempään kokoon ja vaihto ja palautuskin sujui, kui tanssi ja oli erittäin nopeaa. Eli vaihtoasioita ja palautuksiakaan ei tarvitse arkailla. 

Olen laittanut valitsemieni tuotteiden kohdille klikattavat likit, helpottaakseni teidän sukkulointia Harry Potterin tuotteiden osalta Emp.fi verkkokaupassa. En kuitenkaan hyödy mitään klikkauksistanne tai mahdollisista ostoksistanne. Kaikki Emp.fi tuotteet löydät täältä. Emp tarjoaa kaikille -10% alekoodin, koodilla ”TIIAJOULU”.

Miten siellä fanitatteko Harry Potteria ja oliko jokin/jotkut/kaikki tuotteet teistä kivoja ja voisitko kuvitella itsellesi? 

Fantastista maanantaita kaikille!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Emp.fi kanssa




36 thoughts on “Harry Potter huumaa!”

    • No sano muuta ja mikä vaikeus oli valita juuri ne mieluisimmat mukit. Noh kahvimukit oli aika selkeä valinta. <3 Hyviä shoppailuja Noora ja älä unohda Emp kaupasta löytyy myös Liisa Ihmemaassa tuotteita. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Mä olen varmaan harvinainen tapaus, koska en ole nähnyt yhtään Potter-leffaa, saati lukenut kirjoja. Olen siinä samaa mieltä ettei oo väliä vaikka 100-vuotias pukeutuu fanittamansa jutun paitaan. Kyllä mullakin on Pikku Myy-paitoja, joihin pukeudun ylpeydellä. 🙂

    • Oi suosittelen <3 Fanitan myös Muumeja ja kyllä Potterit sopii Muumifanituksen kanssa hyvin yhteen. <3 Ehdottomasti kannetaan fanipaitamme ylpeydellä.

      Ihanaa päivää Sanna <3

    • Uusi leffa on huippuhyvä, jo kahdesti katsastettu ja kuinkakohan monta kertaa vielä. 😉 Eikö olekin kivoja vaatteita ja tuo punainen muki on upea. <3

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Onneksi meillä on tuo Harry Potter-huuma mennyt jo ohi. Muutama vuosi sitten sitä krääsää oli nurkat täynnä, vaatteet oli teeman mukaan ja seinällä raameissa Englannista saatu fanikirjeen vastaus. Taisi silloin tulla yli-annostus ja nyt ei tyttö ole enää kiinnostunut ollenkaan, onneksi =)

    • Aika aikansa kutakin TAI fanitus palaa myöhemmin uudelleen, näin on monelle käynyt. Ensin tulee ähky ja sitten katsos hieman pienemmällä kaavalla. 🙂

      Ihanaa päivää Sude <3

  • Todellakin fanitan! Potter-kirjat on vaan parasta! Leffoista en niin välittänyt. 🙂 Tosin ihmeotukset luultavasti on munkin mieleen, jouluna mennään kattomaan. <3

    • Aah fanitan kaikkea, leffoja ja kirjoja. Toivottavasti tykkäät Ihmeotuksista, sen katsoi uudelleen, kuin olisi katsonut ensi kertaa, oli niin hyvä!

      Kivaa viikkoa sinne <3

  • En ole lukenut yhtään Potteria ja elokuvista olen nähnyt ehkä 0,5. En ole fantasiajuttujen ystävä (enkä scifi-juttujen), mutta muistan kyllä, kun omat lapset olivat aikoinaan aivan into piukeena Pottereidensa kanssa. Potter-terminologia on niin ikään jäänyt ihan vieraaksi, joten en tiedä mikä on Howarts yms.

    Ihanaa viikkoa<3

    • Juu kaikki ei tykkää, vaikka tosin Potter on rikkonut paljon rajoja ja mielestäni myös sen saralla, että on raivannut tietä yleiseen suosioon muidenkin scifi/fantasiakirjojen/sarjojen osalta. Aiemmin oli pienempi genre, nykyään massiivinen.

      Ihanaa viikkoa Sari <3

  • Aaah suorastaan rakastan Potteria, Hogwartsia ja koko sitä maailmaa!!! Kirjat olen lukenut aina jo englanniksi kun en ole malttanut odottaa käännöksiä ja sitten olen lukenut ne vielä uusiksi käännettyinä, leffat on katsottu kaikki varmaan viitisen kertaa ja uusin leffakin 3D.nä ensi-illassa ja heti seuraavana päivänä 2D.nä. Englannissakin käytiin syksyllä vain ja ainoastaan käydäksemme Harry Potter museossa.

    Ihan hullun hommaa, myönnetään, mutta se maailma vain kolahtaa kaiken tämän reaalimaailman keskellä ja nyt kipinkapin emp.in sivuille.

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle toivoopi MInna

    • Minna Potterit, aah <3 Vain yksi menee yli, on Robin Hobbin Salamurhaajat, Näkijän tarut jne. ne on kirjoitettu niin hienosti, että pilasivat multa paljon. Ei pysty lukemaan niiden jälkeen mitä vaan. Mutta Potterit, minkä upean maailman Rowling onkaan luonut, mahtavuutta!

      Oih haluan Potter museoon ja juomaan kermakaljaa!

      Mulle kolahtaa juuri kaikki tälläinen ja juuri sen reaalimaailman takia. Fantasia/scifimaailmassa kaikki on mahdollista, siksi niissä maisemissa seikkailu on niin taivaallista. Toisaalta seikkaallaanhan mekin sellaisella planeetalla, kuin maapallo ja leijaillaan avaruusoliona avaruudessa. Tätä sellaiset, jotka sanoo etteivät usko alieneihin, eivät oikein ymmärrä.

      Tunnin päästä leffaan katsomaan Arrival, taas jännittää. 🙂

      Ihanaa viikkoa Minna <3

  • HP on lähestulkoon parasta mitä leffateatterit ja kirjat ovat meille ihmiskunnalle tarjonneet. Odotan niin innolla, että saan tuon uuden kirjan käsiini ja todellakin toivon että siitä tulee joskus leffa.
    Muiskuja maanantaihin ihanuus <3

    • Ne on niiiiin mahtavia satuja, että oksat pois! Toivotaan, että kirjasta tulee leffa, mutta sitä ennen suosittelen Ihmeotuksia leffaa. <3

      Ihanaa keskiviikkoa muru <3

  • Mä oon Harry Pottereiden suuri fani. Olen katsonut kaikki leffat ja tämä Ihmeotuksetkin on mentävä tottakai katsomaan. Ihania fanituotteita teillä kotona <3 Tuo college-paita on ihana, sen voisin hankkia <3 Kirja pitää vielä ostaa, en ole edelleenkään ehtinyt, hups!

    • Potter <3 ihana collage lähti eilen tyttärelle ja on kyllä ihan sun näköinen. Oma suosikki on huppari. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Mä en Potterista välitä yhtään, mutta huomioni kiinnittyi yhdessä kuvassa ihana raukeaan Samuun taustalla, ihan parhautta! 😀 😀 😀 <3

  • Ihanaa lukea näitä, sillä opiskelen kaikkia fanitusjuttuja, mitkä saattaisivat kiinnostaa pikkuistani joku päivä. Harry Potter leffoja ollaan kummilasten kanssa katsottu, mutta muuten myönnän sivistymättömyyteni, etten ole yhtään kirjaa lukenut. Toi muistivihko tosin sopisi hyvin mun omaan sävymaailmaani, löytynee tuolta emp.fi- sivustolta? Ihanaa itsenäisyyspäivän aattoa!

    • Potterit ovat kaiken ikäisille, mikä niissä onkin mahtavaa. 10v päästä voit lukea omalle pojallesi ja samalla nauttia kirjoista itse. <3

      Ihanaa päivää Heli <3

  • Aah oon nii rakastunu kaikkiin emp:n HP tuotteisiin, ja yritän jatkuvasti keksiä hyviä tekosyitä ostaa taikasauvaa tai ajankääntäjää omaan kaappiin. <3 Meillä on jo makkarissakin molempien tuvat edustettuna julistein, eikä tarvinnu edes suostutella hankintavaiheessa! :3

    • Ihanaa kuulla ja ties josko pukki jonkun pikkujutun toisi. Itsekin ihan hurmuna Potter tuotteisiin ja ihan mahdottomia valintoja.

      Kivaa päivää Siina <3

  • Just perjantaina hain paketin postista. Olisin tilannut 'miniälle' tuon punaisenkin mukin, mutta taisi olla just silloin loppu tai tullut myöhemmin, joten jätin. Täytyneen kutoa taas uudet potteri-villasukat, kun entiset kovalla käytöllä 🙂
    Ihanaa itsepäisyyspäivää <3

    • Juu tuo punainen muki tuli jälkilähetyksenä ja on todella upea. Mahtavaa kuulla, että sinäkin olet löytänyt Emp:ltä vaikka mitä.

      Ui olet niin taitava leipoja ja vielä kudotkin. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Meillä koko perhe tykkää Harry Potterista, esikoinen on lukenut, mutta pienemmät eivät vielä. Minun ja mieheni lomamatkan kohteeksi valikoitui Lontoo reilu pari vuotta sitten siitä syystä, että me molemmat halusimme päästä käymään Harry Potteri studioilla. Oli hieno reissu! Toivottavasti meillä on joskus mahdollisuus viedä lapsetkin sinne.

    Fanitavara ei ole minun juttuni, mutta pojat himoitsevat etenkin taikasauvoja.

    • Oon niin kade! En tiedä kumpaa haluan enemmän parin v.päästä täyttäessä 50v. Disneyland Paris vai Potter Londonissa. 🙂

      Meillä on huispausluuta isompien lasten jäljiltä. Potter mania on ja pysyym:)

      Ihanas päivää <3

  • Toivottavasti miniäehdokas ei lue tätä juttua – taitaisi tulla kalliiksi; hän kävi vasta Lontoossa ihan vain sen takia, että siellä alkoi pyöriä uusin Harry Potter -näytelmä teatterissa. Oli kuulemma ollut huikea;)
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää, Tiia ihaNainen!

    • Ooh voihan miniä, selvästi Rva Kepposen yllä ja meikäläisen sielunkumppani mitä Potteriin tulee. 🙂

      Ihania talvipäiviä Lady ihanuus <3

  • Täällä kanssa yksi Potter fani ilmoittautuu 🙂 Tuo uusi Fantastic Beasts elokuva oli muuten myös mainio, melkeen teki mieli mennä katsomaan toistamiseen. Mä oon noita Potter paitoja metsästänyt jo vuosia etsystä ja muualta, mutta eipä vaan ole tullut mieleen kurkata emp:lle, kiitos vinkistä! 😀

    • Ihanaa kuulla <3 Juu arvaa kuka on käynyt sen jo kahdesti katsastamassa ja kuka veti perheen heti mukaan Potter maratoniin. Kyllä on taas tyhjä olo, kun kaikki leffat katsottu. Kivaa, että vinkistä oli hyötyä, koska tuolta EMP:ltä löytyy vaikka mitä, niin paljon, että hulluksi meinaan tulla ja muksut kanssa.

      Sydämellistä uutta vuotta <3

Vastaa käyttäjälle CCNOORA Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud