Helein Anti-Aging kauneusravintolisä tuo avun kosteusköyhälle iholle ja arvonta, jossa kaksi voittaa!

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit/Verman
Onko teillä sama fiilis, että pakkanen oikeasti puree, iho on rutikuiva ja olette koko ajan rasvaamassa ihoa? Suojaatte kyllä ihon voiteilla ja lämpöisillä vaatekerrastoilla, mutta entäs sisäinen apu, voiko sellaisesta olla hyötyä? Kirjoitin jo aiemmin Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisistä ja mistä niissä on kyse, mutta nyt on aika tarkastella ja kuulostella miltä parin kuukauden testijakso on tuntunut ja näkyykö tuloksia?

Olen aivan hirvittävän huono vertailemaan kasvojeni ihon kuntoa, koska samat kasvot tuntuu katsovan peilistä päivittäin. Siltikin kiinnitin huomiota, että Helein kauneusravintolisä testijakson alussa, ihoni oli niin rutikuiva, että lähituntumalta näin ihollani poikittaisia viiruja. Uskokaa pois, nyt niitä viiruja ei enää näy, vaan iho on kyllä sen valossa kosteutetumpi.

Jos ajattelen kokonaisuutta, niin testijakson alussa hiukseni olivat ritisevän ratisevan kuivat, jos niitä puristeli sormien välissä, mutta eipäs ole enää, vaan huomattavasti pehmeämmät. Kynteni olivat aivan hirmuisen kuivat ja katkeilevat ja kynsissäkin on tapahtunut selvä muutos ja nyt kynnet ovat kaikkinensa taasen aivan normaalissa kunnossa. 

Merkittävin asia on kuitenkin, että jokaisen vaihdevuosien kanssa kamppailevan naisen, tai niiden tiimoilla seikkailevan, tulisi käyttää säännöllisesti limakalvojen hyvinvointiin Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisiä. Oikeastaan ikäni valossa, juuri tämä seikka on omakohtaisen testijaksorupeaman ensiarvoisin seikka. 

Kenenkään naisen ei tulisi joutua miettimään liikoja limakalvojen kuivuuteen liittyviä asioita, vaan meidän naisten tulisi näiden asioiden suhteen saada olla vaan ja hengittää. Helein kauneuskapselit tuovat kosteutta iholle kokonaisvaltaisesti ja kauttaaltaan ja sitä kautta myös mielelle hyvää oloa, positiivisuutta ja huolettomuutta. 

Testijakson alussa koin selvää kosteusvajausta, mutta nyt olo on kaikkinensa hyvinvoiva. Sanoisinko, että aika hyvä tulos, jos muistelee lähtöruudun tilannetta. 

Lyhyesti vielä vanhan kertausta: 

Kyseessä on uusi vain apteekeista saatava ravintolisä, joka sisältää mm. vitamiineja, ceramideja ja antioksidantteja. Lisäksi tuotteessa on Q10:tä ja Hyaluronihappoa, jotka tunnetusti kosteuttavat ja taikovat ihosta joustavamman.

Kapselit ovat laktoosittomia ja maidottomia ja yhdessä purkissa on 60kapselia. Hintaa kahden kuukauden Helein Anti Aging-Premium kuurilla on noin 40e ja saatavilla vain apteekeista. 

Kahdella teistä siellä ruudun takana on mahdollisuus arvonnan kautta testailla samanlainen testirupeama, kuin täälläkin alkaa olla hiljakseen takana. Nimittäin Helein arpoo kahdelle teistä 2 x Helein Anti-Aging Premium -pakkausta. Eli yhteensä tuo satsi riittää 4 kuukaudeksi. Yhden pakkauksen kapselit riittävät 2 kuukautta.

Arvonnassa kaikille tasapuolisesti yksi arpa, koska Helein postittaa ja sponsoroi tuotteet. Arvonta päättyy 6.12. Kommenttikentässä olisi mukavaa kuulla, uskotko ravintolisiin ja mitä haet ravintolisiltä tai ihan mitä vaan ravintolisiin liittyen. Tasapuolisesti kaikille onnea arvontaan ja ihanaa perjantaita ja muistetaan pitää huolta hyvästä ja olosta ja kauneudesta myös sisäisesti. <3






76 thoughts on “Helein Anti-Aging kauneusravintolisä tuo avun kosteusköyhälle iholle ja arvonta, jossa kaksi voittaa!”

  • Kuulun juuri tähän ryhmään jonka iho kuivuu viileällä säällä korpuksi.Ostan silloin tällöin Ladyvita-kuurin mutta muita en ole testannut joten tämä on ihan uusi tuttavuus minulle. Mukavaa viikonloppua 🙂 [email protected]

  • Kuulostaa hyvältä ja kyllä varmasti noista lisistä on oikeasti hyötyä, joten olen mukana arvonnassa 🙂
    – Oikein ihanaa viikonloppua Tiia <3

  • Olisipa kiva kokeilla. Ihoni on hyvin kuiva. En ole ennen testannut ravintolisiä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

  • Kuulostaa tutulta: poskipäät on rapsakan kuivat aina talvisin, eikä jokapäiväinen ulkoilu ainakaan ahavoitumista vähennä. Näillä siis mukaan arvontaan! =)

    Ajattelin juuri eilen sinua ja sitä, että tykkään tyylistäsi kirjoittaa. Mietin myös, että jos me istuttaisiin nyt satunnaiseen kahvipöytään, juttua varmasti riittäisi, vaikkei olla vielä koskaan naamakkain ehditty nähdä. On se hassua. =)
    Pirteän raikasta viikonloppua ja jouluniloa jo etukäteen!

    • Vivi ihana kommentti, tuhannesti kiitoksia ja anteeksi miten myöhässä. <3 Ihanaa loppuvuotta ja jos jossain törmätään, niin muistathan vetää hihasta. <3

  • Iho on todella kuiva näillä ilmoilla, tuntuu että mikään ei tepsi. Mukavaa olisikin siis kokeilla arvonnassa olevaa tuotetta.
    Ann A

  • Kyllä ravintolisät ovat kuuluneet päivittäiseen 'ruokavaliooni' jo vuosia….eli uskon niiden voimaan <3
    Varsinkin käteni ovat talvella kovalla koetuksella…nyttenkin parista kohtaa iho lähes rikki 🙁
    Ihanaa talvista viikonloppua <3

  • Uskon ravintolisiin käytössa kollageeni&biotiini kapselit,mutta Helein tuotteet kuulostaa hyviltä.Terveisin Marja-Leena

  • Olen noista sisäisistä kauneuslisistä kiinnostunut, mutta en vielä ole ostanut. Liittyisin mielelläni arvontaan 🙂

  • Ihoni on kuiva ja käytän erilaisia öljyjä ja voiteita ahkerasti, mutta ravintolisiä en ole käyttänyt.
    Tämä olisi mainio tuote 60+ – ikäisen kokeilla. Olisipa onnetar suosiollinen.
    Ihanaa viikonloppua, Tiia!

  • Ravintolisät ovat nimensäkin mukaisesti lisä terveellisiin elintapoihin, mutta tietyissä tilanteissa melkeinpä välttämättömiä – uskon siis ravintolisiin ja mielelläni niitä testailenkin. 🙂

  • oih ja voi, tulisipa tarpeeseen! tällä iällä nimenomaan tämän tyyppistä apua tarvitsee..
    joka päivä jotain ravintolisää tulee napattua 🙂
    TiinaL

  • Tää korppuihoinen osallistuu innolla arvontaan. Kaikenlaiseen heleytykseen olis tilausta 🙂
    nelliina(@)yahoo.com

  • Katselin hyvin merkitsevästi näitä tuotteita just apteekissa, mutta en vielä tehnyt ostopäätöstä:) Kiva olisi päästä kokeilemaan elikä innolla mukana arvonnassa. Eikös nämä kapselit tehdä niinkin eksoottisessa paikassa kuin Kerava? Näin olen antanut itseni ymmärtää:)

    blooomxo at gmail.com

    Ihanaa viikonloppua<3

  • Uskon ravintolisiin, mutta ennenkaikkea monipuoliseen ruokavalioon. Olisi kiva testata jotain täsmäravintolisää. En ole itse raskinut ostaa mitään vaan panostan jääkaapin sisältöön ja liikuntaharrastuksiin mieluummin.

  • Uskon ja en usko, riippuu vähän tuotteesta ja osaan suhtaudun hyvinkin skeptisesti. Tämä kuitenkin kiinnostaa koska ihoni on niin pintakuiva :/ niinablogi (at) gmail.com

  • Uskon tiettyjen ravintolisien voimaan. Yleensä en ravintolisiä käytä, mutta yleensä marras-joulukuussa nautin jonkin supervitamiinikuurin, jotta jaksan paremmin. Olen myös käyttänyt aikoinaan pari kuukautta hiuksia ja kynsiä vahvistavia tuotteita, jotka todella tehosivat. Eli tässä arvonnassa on oltava mukana. 🙂

  • Ensimmäisten pakkasten tullessa ihoni kuivuu rapsakaksi poskipäistä ja otsasta – en ole löytänyt tähän mitään kunnollista apua, eikä oikein rasvauskaan tunnu auttavan. Näitä Helein-kapseleita olisi todella kiva päästä kokeilemaan ja tsekkaamaan tuloksia. 🙂

  • Syön kyllä kaikenlaisia lisiä mutta olisipa kiva kokeilla tätäkin..tässä iässä kaikki on tervetullutta joka vähänkin voisi auttaa..:D

  • Tiia, olen ravintolisäspecialisti, joka on tainnut erehtyä ehkä vain kerran…Käytän joka päivä: monivitamiini, D:tä 50 mikrogrammaa, kalkkia, kapselia, jossa on kurkumaa ja inkivääriä (nivelille), C:tä 500 mg, kuureina vahvaa B-vitamiinia, kureina kromia sekä nyt on menossa vahva Upiqinon Q10. Käytin tosi kauan tyrninsiemenöljyäkapseleita sisäiseen kosteuttamiseen, mutta olen saanut kuulla, että omega 6 ei ole aina hyvästä…Erehdykseni oli nauttia monena suvena ns. aurinkokapseleita, ettei ihoni palaisi auringossa, vaikka en aurinkoa ole veneilyvuosien jälkeen ottanutkaan, mutta minulla oli ensimmäinen melanooma 30 vuotiaana ja nyt taas. Bloigssani on luettu Syötkö riskiruokaa? kirjaa yli 20 000 kertaa ja järkytyin, kun huomasin, että olin sinne laittanut ennustuksen, että aurinkokapselit saattoivat olla erehdys…Ja kuten tiedät, tänä vuonna sairastuin sitten vakavasti. Tuo aurinkokapselijuttu liittyy beetakaroteniin ja siihen mitä se voi aiheuttaa. Suomessahan tehtiin aikanaan testi tupakoitsijoilla tuon kanssa ja ystäväni, joka on sairaanhoitaja oli siinä toteutuksessa mukana. Ryhmässä, joka sai suuren määrän beetakaroteenia, keuhkoysyöpä lisääntyi niin, että koe jouduttiin keskeyttämään. Tavallaan minä tein saman osaamatta soveltaa tuota tietoani omaan kohtaani. Pitäisi aina keskittyä ja etenkin näiden luontaistuotteiden äärellä. Ne ovat erinomaisia palvelijoita, mutta huonoja isäntiä.

    Olen tietysti arvonnassa mukana, sillä uskon tähän sisäiseen kosteutukseen. Nyt kohta mitään rasva ei riitä ja käytän suihkussakin apteekin yhtä perusvoidetta, johon sain ystävältä vinkin.

    <3

  • Olispa kiva kokeilla nöiden vaikutusta. Kyllä mä uskon, että ravintolisistä on hyötyä, monipuolista ravintoahan ne ei korvaa, mutta lisänä, nimensä mukaisesti😊. Kyllä täällä iho kuivuu, kynnet rapisee ja hiukset kuivuu, eli tarpeeseen tulis…

  • Kaikkeen uskon ja erilaisia ravintolisiä on tullut käytettyä, kuulostaa kiinnostavalta. Blogisi on ihanan positiivinen , terveisin lukijasi. E.H

  • Kyllä vaan kaikki apu olisi tähän ilmastoon tällä ikää tervetullutta.
    Uskon että ravintolisät auttavat vähintäänkin siinä kuin voiteet.
    T. Marja

  • Mukana! Hiuspohja kuivuu näin pakkasilla ja olisi kiva kokeilla onko tällä vaikutusta.
    T. Tinde

  • Atooppinen iho, kuiva huoneilma, kylmä ulkoilma ja tuuli , auts! Eli kyllä rasvaan itseäni, myös korvia ja nenää, kroonisen nuhan takia nenän limakalvot kuivuu, ja atooppisen ihon takia korvakäytävätkin. Rasvaan, suihkuttelen, tiputtelen, sivelen, tuputtelen, hieron ja mitä vielä keksin sanoja kuivan minun hoitamiseen :0
    Mukana.
    Päivi

  • Uskon ravintolisiin ja käytän niitä silloin tällöin. Nytkin olisi tarpeen,iho on kuin pergamenttia, kiristää, kutisee… Arvonnassa mukana.

  • Sinnikkäästi roikun mukana kaikissa arvonnoissa, jotka vain tuntuvat sopivilta ja tämä kyllä kuulostaa tosi sopivalta =) Eipä ole vuosiin tullut syötyä mitään ravintolisiä, vaikka syytä kyllä olisi.

  • Uskon ravintolisiin ja käytän vitamiineja, maitohappobakteereita ja glukosamiinia. Näistä on apua hyvinvointiin, mutta kärsin edelleen kuivasta atooppisesta ihosta etenkin käsissä ja kasvoilla, joten varmasti olisi minulle apua.

  • Kaikenlaiset vitamiinit ja muut uppoaa kyllä mulle, haluisin ainakin uskoa et niitä ottamalla voi olla vähän terveempi. Hius on kuitenkin kuollutta materiaalia ja kasvaa kahdessa kuukaudessa ehkä sentin, joten niihin tuo lisä ei ole voinut vaikuttaa. Kaikki muu on ihan mahdollista ja kiva et oot todennut toimivaksi. Limakalvovaikutus on plussaa 😀 Mukavaa viikonloppua Tiia! 🙂

  • Tälläistä olisi kiva kokeilla kun ihoni on kuin kuiva korppu talvisin ja ei kai vielä johdu kuitenkaan iästäni 😂😀 Tavis rasvalla itseäni sivelen aamuin illoin 😊

  • En ole kokeillut koskaan mitään "pillereitä" purkista. Mutta nyt iän puolesta olen alkanut miettiä jotain kuivaan ihoon avuksi. Normi rasvat kun ei auta varsinkaan näin talvella.
    [email protected]

  • Vitamiineja kyllä ja kalaöljykapseleita, koska en syö muuten kalaa. Tuo voisi olla kivaakin kokeilla.

  • Syön erilaisia ravintolisiä säännöllisesti, tätä Heleiniä en ole vielä kokeillut.
    sari piste susanna at hotmail piste com

  • Olen joskus syönyt ravinnelisää hiusten hyvinvointiin, sattuneesta syystä kun olin kaljupää reilut puoli vuotta.Hiukset kasvoivat takaisin, olisivat varmaan kasvaneet muutenkin =). NYt 50+ kasvojen iho kuivuu näin talvella tosi pahasti, posket ovat kuin kalastajaeemelillä, yhtä rohtuneet. Tuntuu että voiteet eivät auta yhtään, kokeiltu on rasvaiset ja kosteuttavat. Tänä Helein voisi olla apu, olisi kiva kokeilla.
    Päivi ([email protected])

  • Tämä olisi kyllä tarpeen, jos jelppisi hieman muun muassa ihoa. Haluan uskoa ravintolisiin, mutta joskus, jos mitään vaikutusta ei huomaa, niin onhan se hankalaa. Käytän kuitenkin joitain hyväksi havaittuja lisiä. 🙂

  • En oikeastaan oikein usko, mutta olen silti mielelläni kokeilemassa eri tuotteita! 🙂

    cupido.maxi(at)gmail.com

  • Käytän ravintolisiä ja tänään juuri mietin, että pitäisi varmaan kokeilla tätä Heleiniä kuivaan nassuliin. Tämä Helein on jäänyt positiivisesti mieleen siun blogista ennenkin. 🙂

  • En ole koskaan kokeillut kauneusravintolisiä. Ei sillä etten uskoisi niihin, ei vaan ole tullut kokeiltua.

    Työssäni olen kylmässä ja joudun pitämään työvaatteiden alla kerrastoa kesät talvet. Meillä on urheilukerrastot ja nehän siirtää kaiken kosteuden iholta, jopa ihon luontaisen kosteuden, sillä mehän ei juuri työssämme hiota. Kesällä, kun iho on muutenkin kosteampi, kuivumista ei huomaa. Mutta näin talven tullen… voi tsiisus! Kalsarit kun vetää jalasta työpäivän jälkeen, pölinä vaan käy! Ja käsistä varsinkin kyynärpäät on ihan verillä!
    Joten tuollaiselle tuotteelle olisi kyllä käyttöä ja arvontaan osallistun takapuoli hilseillen! Ja jos en voita, voisin kyllä ihan muutenkin kokeilla tuotetta. Josko siitä olisi oikeasti apua. Joten kiitti vinkistä!

    [email protected]

  • Pakkanen on tosiaan viheliäinen iholle ja omani on ollut ihan rutikuiva myös. Just saunan jälkeen rasvasin oikein paksulla yövoiteella siinä toivossa että pahin kiristys helpottaisi :)Mä oon kättänyt joskus ravintolisiä ja tämä kyllä kiinnostaa. Hienoa että sulla vaikuttanut noin positiivisesti! Mukana arvonnassa 🙂

  • Nyt todella olisi sisäiselle kosteurukselle tarvetta. Kasvojen iho vielä ihan ok, mutta sääret niin rutikuivat, että näin niistä untakin eikä muunkaan kropan kanssa ole hurraamista

  • Juuri sain ripitystä kosmetologiltani,että on vähän kosteutus ja öljyäminen ollut vähissä.Juu ,kyllä on.
    Omaisen saattohoito,kuolinpesän selvitys,siskon hankala avioero ja ystävän vakava sairaus-jäi vähän omat jutut kesannolle.
    Nyt on aika katsoa eteenpäin kaikella tavalla ja hoitaa itseään välillä,niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
    Talvi ja pakkaskelit on ihania ulkoilun kannalta,mutta ihoa kyllä koetellaan.
    Aurinkoista pakkaspyhää kaikille.

    [email protected]

  • Just loppui satsi jotain kauneuskapseleita, lisää tarttis.
    Ja uskon ravintolisiin, kaikkea menee, vitamiinit, hivenaineet, proteiinijauheet, ja nyt on tullut syötyä myös jotain aqua-tasapainottajia, niissä on jotain papaya-koivunlehti-uutteita.
    🙂

  • Kiinnostava tuote, ja haluankin osallistua arvontaan 🙂
    Käytän ravintolisiä, luontaistuotteita ja apteekin tuotteita

  • Se oma luottotuote on vielä hakusessa, olisikohan se tämä?

    Iho on kuiva ja kosteutusta tarvitsisi, päänahka varsinkin. Kädet, sääret.. Kuivat korput ellei rasvaisi.

    Toivotaan että olisi onni myötä ♡

  • Itse syön tätä samaa ja tulen jatkamaan testijakson jälkeenkin 🙂
    Arvontaan en tällä kertaa osallistu 🙂

    Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  • Joskus olen jotakin kokeillut, mutta en ole oikein huomannut eroa… Mutta nyt olisin innokas kokeilemaan. Tätä kun on niin paljon mainostettu. T.Mari

  • Jos vaan näkisit sen määrän, mitä mulla pn ravintolisä- ja luontaistuotepurkkeja pöydällä ja minkä verran otan niitä päivässä. 😀 Eli todellakin uskon niiden tehoon ja että niillä voi parantaa lähes mitä vaan. Mulla on nyt käytössä se Helein sininen purkki parantamaan kynsien ja hiusten kuntoa. 🙂

    sannamaria77 at gmail.com

  • Ehdottomasti mukana arvonnassa,minä 50v ja vaihdevuodetkin jo alkaneet,iho on kuivahko ja näin talven tullen erittäin herkkä kylmälle,hetken on ulkona niin koko naama pläjähtää punaiseksi ja kuumottaa,mikähän siinäkin on,oisko couperosaa tms,mutta tuota oisi kiva testaa jos vaikka luonnonkihara karkea hiuslaatu ja hauraat kynnetkin saisi elvytystä. Käytän päivittäin D vitamiinia,muuta juuri en käytä,joskus testasin Q10 kun oikein väsytti ja se auttoi. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja perheellesi!

  • mukana arvonnassa, olen käyttänyt lisäravinteita jo vuosia, mm.vitamiineja ja ubikinonia, ja kyllä niistä on apua ollut :), helein on kuitenkin uusi merkki minulle…hyvää itsenäisyyspäivää!
    sartzu ät kymp.net

  • Painoin mieleeni tuon heleinin jo kun esittelit sen silloin aikaisemmin ja suunnittelin hankkivani tuotteen.Nyt arvonnassa mukana,mulla on cuperosaa ja näin vaihdevuosien jo ollessa hyvässä "vauhdissa" olis varmasti hyvä tuote mullekin! t [email protected]

Vastaa käyttäjälle eekku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud