Joulupäivänä chillailtiin ja ihmeteltiin joululahjoja

Joulupäivänä chillailtiin ja ihmeteltiin joululahjoja

Mies sai joulumuorilta Diesel Bad tuoksun, vaikka oikeastihan ukkelin on ollut tosi tosi kiltti tänä vuonna. 🙂 Mies muuten tykästyi tähän tuoksuun heti ja pari muuta tuoksua lähti aattona hyllyltä pois poikia ilahduttamaan. Miehen tuoksujen määrän tulee olla vakio eli niitä ei saa olla liikaa. Vain tuoksutimantit jäävät hyllylle. Muuten liiat pullot kuulemma ahdistaa. Naisena tuoksuasiat on kyllä aivan päinvastoin ja nainen tarvitsee kaikille mielialoille ja vuodenajoille, eri juhliin ja tilanteisiin oman tuoksun. 

Diesel Bad on omasta mielestäni seksikäs, miehekäs, metsäinen ja samalla sekä tumma, että raikas miesten tuoksu. Tuoksua kutsutaan uskaliaaksi, koukuttavaksi tuoksuksi, jossa on vahvoja puun elementtejä nuoteissa. Luultavasti myöskin ensimmäinen tuoksu, johon on yhdistetty kaviaaria ja tupakkaa. 

Ensituoksussa ryöpsähtää ilmoille sitrus, ripaus Bergamottia, kardemummaa ja laventelia. Sydäntuoksussa seksikkyyttä tuo mielenkiintoinen kaviaari. Tuoksun viimeistelee maskuliinisen miehekkääksi, tupakkaiset puiset nuotit ja kurjenmiekka. 

Laitan postauksen loppuun Diesel Bad mainoksen, jota tähdittää näyttelijä ja malli Boyd Holbrook, joka on yllättävän miehekäs, jopa 70-luvun viiksissään Netflixillä pyörivässä Narcos sarjassa. Boyd huokuu upeaa karismaa ja on omasta mielestäni uuden ajan Brad Pitt ja uskon, että Boydista kuulemme vielä valkokankaalla. 

Joulupäivä on siitä kiva päivä, että koti on siivottu ja jääkaapin uumenista voi kaivaa herkkuja esille. Jos on ollut oikein kiltti on saattanut saada myös suklaalahjoja, joilla saa kruunattua joulupäivän. Kivoja muitakin lahjoja tuli myös meille aikuisillekin. 

Äidin kutomat villasukat olivat todella sievät ja isältä ja isän vaimolta saatu Kalevalakoru, Suojassa, jonka tuotosta menee 5% uudelle Lastensairaalalle. Koru oli ajatuksella annettu ja koenkin, että koru on vanhempien sydän, jonka huomassa on helmi eli meidän perheen oma sydänlapsi. <3


Tyttäreltä saatu Vagabondin huivi oli kyllä niin suloinen yllätys ja mukana tuli hätävarusteluiksi Geisha suklaata isoon, keskikokoiseen ja pieneen hätätilanteeseen. Lasten ei tulisi meille kyllä lahjoja antaa ja muutenkin mielestäni lahjoja lapsille, ei välttämättä aikuisille. 

Oli hyvä joulupäivä ja oli ihanaa saada aikuiset lapset kotiin. Tänään vielä jatkuu chillailu ja kenties katsomme Potter leffan, jos toisenkin.



Mitä siellä tänään touhutaan ja miten meni joulupäivä ja toiko pukki vaikka jonkun aivan erityisen ihanan lahjan? Mukavaa tapaninpäivää. <3


*Diesel Bad Pr-näyte


53 thoughts on “Joulupäivänä chillailtiin ja ihmeteltiin joululahjoja”

  • Joulupukki ohitti meidät vanhukset tyylikkäästi eli yhtään lahjaa ei tullut. Suklaatakaan en ole syönyt, vaikka miehellä onkin rasia. Jouluruokaa mennyt normi määrät eli sopivasti. Eilinen meni vaan ollessa ja hiukan lehtiä selailin. Tänään tuli jo tarve jotain touhuta eli leikkelen ruusuja. Ulkona ripsii vettä ja tiet on jäätiköllä, hiukan tylsä ilma.
    Mukava tapaninpäivän jatkoa!

    • Miten teidät vanhukset voidaa niin ohittaa… <3 Toisaalta olen omalla kohdalla sitä mieltä, että mitään en tarvitse eli kaikki lahjat lapsille vaan. <3 Hiukan ollut tylsät säät, mutta tänään täällä näyttäytyi aurinko, toivottavasti sielläkin <3

  • Leppoisaa Tapaninpäivää! Täällä chillaillaan ensimmäistä päivää tänä jouluna. Tähän asti onkin menty tukka putkella, eilen ehdittiin kotona syödä vasta 10 jälkeen illalla… Kilometrejä kertynyt matkamittariin liki 500km…

    • No huhhuh mitkä kilsat. Ukkelille tuli vain noin 300, kun kiikutti appivanhempia ees sun taas. Toivottavasti ehditte rentoutuakin. <3 Ihanaa loppuvuotta <3

  • Minusta on taas hyvin outoa, kun mieheni perheessä vanhemmat eivät saa lainkaan lahjoja. Tosin saavat he yhdet (minulta), sillä minusta heidänkin kuuluu ehdottomasti saada paketti.

    • No on se tavallaan, kyllä itse aina annan kaikille sukulaisaikuisille lahjat, mutta toisaalta toivon, ettei varsinkaan lapset antaisi meille, pienistä rahoistaan. <3 Ihana olet, appivanhempiesi joulu on turvattu taholtasi ja varmasti lahjasi ilahduttaa <3 Ihanaa loppuvuotta kaikille teille <3

  • Voi kuinka ihana tunnelma ja aivan huippu ihania lahjoja ja niin ajatuksella annettu 💗
    Tuo tuoksu kuulostaa muuten kiinnostavalta!

    Täällä ollaan jo työntouhusssa, mutta ihanaa on näiden vanhuksien seurassa Tapania viettää 😊

    Kivaa joulua vielä Tiia teille 💗

    • Tuo tuoksu on todella hyvä ja seksikäs. 🙂 Tykätään miehen kanssa molemmat. <3 Zemppiä Souliina ja toivottavasti olet parantunut <3 Halit <3

    • Hih ihana ja ihan samaa mieltä tuosta herkuttelusta, eiköhän jatketa, jotta saadaan vaje täytettyä. <3 Ihanaa päivää Outi <3

  • Mahtiksia lahjoja olette saaneet! Meilläkin kaikki sai jotain mieluisaa, mutta kyllä noi yhdessä pelattavat pelit on sitten parhaat lahjat 🙂 Leppoisaa iltaa sinne teille ♥

  • Oi, kuinka ihania lahjoja! <3 Kalevala korut on niin ihania ja nykyään on ihana, kun on noita, mitkä ovat keräyksissäkin mukana <3

    Ihanaa tapaninpäivän iltaa! <3

  • Ihania lahjoja.Nuo Korres-tuotteet varmaan tuoksuvat ihanilta,sain joitakin vuosia sitten lahjaksi Korres-paketin,jossa oli muutama tuote,ja niissä oli ihana tuoksu.
    Hyvää Tapaninpäivän iltaa Tiia:)

    • Ne tuoksuu ihanalta ja jo ahkerassa käytössä. <3 Kivaa, että olet tutustunut merkkiin, niiltä löytyy vaikka mitä kivaa. Korresilla ilahdutti ystävä. <3

      Kivaa päivää Jael <3

  • Minä olen tosi tuhma ja mulle ei pukki tuonut kuin yhden lahjan. Olen ollut jo vuosia tuhmaakin tuhmempi. Tosin valitettavasti joulu ei tunnu enää miltään, kun ei lapset pyöri jaloissa. Periaatteessa surullista, mutta sen jälkeen kun lapset on lentäneet pesästä eikä yhteistä joulua oikein ole niin… joulu on muuten melko turha aika, mutta onhan ihanaa edes rentoutua pari päivää.

    Tämän kauheuden suustani päästettyäni toivotan silti ihania loppujoulun päiviä ja loppuvuotta <3

    • Ihan totta ja ymmärrän niin hyvin. Koen itsekin, että joulu on lasten juhla ja muutoin sitä voisi viettää vaikka etelän auringossa. <3

      Hih et ole kauhea vaan ihana <3 Sydämellistä päivää ihanuuspakkaus <3

  • Kiitos joulun toivotuksista. Pysyttelin joulun poissa bloggerista, joten siksi nyt vähän myöhässä toivottelen, no ainakin hyvää Tapaninpäivän iltaa 🙂

    Mukavalta näyttää teidän joulu !

  • Suloisia joulutunnelmia! Meilläkin meni joulu hyvin ja hyvin jouluisesti …ja jatkuu vielä 🙂

  • Huikean kaunis tuo Kalevalakoru! Twister on huippu, hauskaa liikuntaa joulun aikaan : ) Ihana joulu oli meilläkin ja nyt kotiin palattu. Pitkä loma takana ja ihan huikean hienot muistot, hieman turnausväsymystä, mutta nyt chillaillaan rennosti kotosalla välipäivät! Mukavaa tiistaita <3

    • Hih siitä saa kyllä aika jumpat. 🙂

      Ihan mieletön se teidän reissu ja sai matkakuumeen loimottamaan täälläkin. <3 Ihanaa chillailkaa ja ensi vuonna taas täydellä teholla. <3 Ihanaa loppuvuotta Heli <3

  • JOulupäivä on ehdottomasti pyhitettävä chillailulle.

    Mä sain tänä vuonna (ryppy)voiteita kolmin kappalein….hiukan jäin miettimään oliko tämä joku vinkki ;)?

    Ihanaa viikkoa muru!

  • Joulu meni ku sohvan pohjalla luki Vera Valan dekkareita. ^_^ Parasta joululahjaa (ja samalla myös 30v-synttärilahjaa) eli pianoa joudun vielä vähä oottaan. <3

    • Ihanalta kuulostaa ja rentouttavalta, mutta nyt sitä pianoa odotellessa. Toiveet on tehty toteutettavaksi. <3 Sydämellistä päivää <3

  • Voi, tuota sun Kalevala korua ihailin kovasti jo aiemminkin. Voisin haluta myös sen itselleni 😉 Ihanaa loppuvuotta tätikaverilleni 🙂

  • Hei mun lempparibloggaaja! Olen ollut aivan järkyttävän väsynyt bloggaamiseen ja blogien lukemiseen, on ollut ikävä lukea sunkin juttuja, mutta mun pää vaan ei jaksa keskittyä mihinkään… Ihan harmittaa, mutta ehkä tästä keväällä jälleen noustaan. Olet tärkeä ja ihana ja sun blogin kuvat on ihan parhaita! Love!

    • Marja ihanuuspakkaus, sinä senkin ja halirutisus. <3 Kun ei jaksa, niin ei pidä. Kiitollisena, että jaksoit tulla tänne. <3 Kiitos niin paljon kauniista sanoista, ne kuule auttaa jaksamaan, kun itsekin joskus mietin tätä blogimaailman mielettömyyttä. <3 Halirutistus, kaikkea hyvää ja zemppiä ja täällä kuitenkin ollaan ja tänne saa tulla, juuri kuin siltä tuntuu ja jos ei jaksa tulla, niin ei sekään haittaa. Meillä kaikilla, kun on se ihan oikea elämä, joka on se tärkein. Paljon halauksia ja parempaa ensi vuotta <3 Lämmöllä Tiia

  • Tuo Kalevala-koru on tosiaan kaunis ja sillä on tärkeä merkitys. Olen ihan tyytyväinen, että pyhät ovat nyt ohi. Mulla jääkaappi tursuilee vielä ruokia. 😀 Ja sain myös kivoja lahjoja. 🙂 Tänään kävin TBS:n alessa. Saatoin ostaa muutaman jutun!! Pinita Colada -tuotteita esimerkiksi, vaikka ne onkin oikeastaan kesäjuttuja. Mutta se tuoksu saa minut hymyilemään, tuo ihanan viime kesän mieleen. Pullotettua kesää.

    • Ooh olik Pinita Coladat alessa, rakastan niitä. Kurjuus, kun tuo TBS lähti täältä Porvoosta, turha kauas joudun raahautumaan tälläisille heräteostoksille, mutta ehkä se on hyvä vaan ja onhan tuo netti, josta olenkin sitten tilannut viidet Crocsit, hehe, no mutta kun halvalla sai. <3

      Ihanaa loppuvuotta Liiolii <3

  • Selkeästi teillä ollaan oltu kilttejä kun noin ihania lahjoja on joulupukki tuonut 🙂
    Kauniit kudotut villasukat olit myös saanut. Arvostan itse paljon itse tehtyjä lahjoja.
    Kalevakoru on myös kaunis ja ajatus sen takana.
    Mukavia välipäiviä Tiia ♥

    • Niin tai sitten on kilttejä ihmisiä, jotka ovat ne ajatuksella antaneet. <3

      Sama juttu tai jos on ajatus takana, kuten nyt tuntui olevan jokaisessa lahjassa. <3

      Ihania välipäiviä Marjo <3

  • Ihania tunnelmakuvia ja kivoja lahjoja. Aatto sujui meillä isomman porukan voimin, joulupäivän laiskottelimme kahdestaan eli kaiken kaikkiaan mukavat joulunpyhät. Kivaa loppuvuotta!

  • Ihania lahjoja – ja erityisen ihania ovat nuo äitisi kutomat sukat ja isältäsi ja hänen vaimoltaan saamasi koru <3
    Meidän joulu ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin mutta joulu tuli sittenkin – ja hyvä joulu <3
    Oikein hyvää loppuvuotta, ihaNainen Tiia <3

    • Ovat kyllä niin ajatuksella annettuja. <3 Oivoi toivottavasti kuitenkin kaikki on hyvin ja hyvä on kuulla, että joulu kuitenkin tuli. Sydämellistä loppuvuotta Lady ihanuuspakkaus <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud