Jokerit KHL Ladies Game

Jokerit KHL Ladies Game

Wau sain kutsun kerran vuodessa pidettävään Jokerit Khl Ladies Game iltamiin ja Jokerit-Jugra jääkiekko-otteluun. Olen pienestä pitäen ollut vannoutunut IFK:n kannattaja, kun taasen oma ukkeli on Jokerien kannattaja. Aikanaan kävimme pientä taistoa siitä, kumman jengin puolelle lapset asettuu. Ostelin tytöille IFK paitoja ym. sälää, mutta teot painavat vaatekupissa enemmän, kuin ostettu hyödyke ja mies sai kammettua myös muksut Jokeri-faneiksi, vieden lapsia matseihin. 

Oma IFK-fanius liittyykin enemmän nuoruuteen. Olihan jääkiekkohalli ihan naapurissa kotitöölössä ja sattuipa luokkakamun isä olemaan jääkiekkohallin vahtimestari, joten matseihinkin pääsi ajoittain kaverin kanssa ihan noin vaan. Pitkälti nuoruudessa Jokeri-ja IFK fanitus olikin alueellinen juttu, eli karkeasti jaoteltuna IFK:ta kannatti eteläisessä Helsingissä asuvat ja Jokereita itäisessä Helsingissä asuvat, toki puolin ja toisin fanittajia on ollut kaikkialla.

Miehen Jokeri fanitus on taasen alkanut aikoinaan isänsä kanssa, tietämättöminä muusta kuin, että Jokerit oli fanituksen alkaessa altavastaajia ja päättivät sitten sympatiasta alkaa kannattamaan Jokereita. Jokereiden tarinahan on siitä muuttanut täysin muotoaan, viimeistään kun Hjallis otti Jokerit haltuunsa. Hjallis entinen suuri IFK-fani. 🙂

Miehen kanssa olemme joskus käyneet IFK-Jokerit matseissa ja edelleen mielestäni jääkiekko lajina on jännittävin urheilulaji, mitä kelpaa katsella.

Eilen siten IFK-fani kannatti Suomea eli Jokereita, joka voitti jengin nimeltä Jugra. Tämä KHL kuvio aukeaa hyvin miehelleni, mutta minulle se on hieman vieras.

Saimme Kristallikimara blogin Minnan kanssa miehiltäkin eilen viestiä, että meidät oli saatu kiinni television kautta, juttelemassa kiihkeänä matsissa toisillemme, emmekä kuulemma katsoneet matsia lainkaan. Pötypuhetta sanon minä. 🙂

Ladies Game iltamissa Hjallis kävi pitämässä pienen puheen ja suorasukaiseen tyyliinsä, taisi aloittaa jutustelun näin ”olkaa ees hetki hiljaa naiset”, hih. 🙂 Loppuilta sujui herkuttelun, L’Orealin järjestämien pikameikkien ja hiuskampausten parissa ja käsihoidoilla hemmotteli Långvik. 

Piristävä ilta ja matseissa niiden jännittävän tunnelman vuoksi olisikin kiva käydä ajoittain, sillä kummasti mieli piristyi loistavasti järjestyssä tilaisuudessa ja ystävien seurassa. Mukana menossa olivat myös Pinkit korkokengät, Ping Helsingin Sanna ja Hellapoliisi. 🙂 Kiitos Jokereille kivasta illasta ja muille yhteistyökumppaneille. 

Sellainen iltama eilen ja kohta nokka kohti Tallinkin uutta Megastaria ja neitsytmatkalle vie laineet, toivottavasti ei keinuta.


Oletko sinä lätkäfani, Jokeri tai IFK-fani, tai kiinnostaako jääkiekko lainkaan? Mitä siellä touhutaan tänä sunnuntaina? Onko mukava ja rentouttava päivä tulossa? Ihanaa sunnuntaita kaikille Minni Hiiren kera. 🙂


32 thoughts on “Jokerit KHL Ladies Game”

  • Teillähän on ollut eri kivaa 🙂 Mutta jos te olette menossa Tallinnaan, niin voiko samisystis tehdä muuta kuin olla lähdössä hänkin Tallinnaan?! Eckeröllä kuitenkin, eli laivalla ei törmätä, mutta toivotaan täälläkin päässä ettei keinuttaisi! 🙂 Ihanaa sunnuntaita sinnekin <3 Arvaas mikä huivi mulla päätyy tänään kaulaan 😉

  • Aijai jääkiekko lajina koskettaa aina! Ensimmäiset selvät lapsuuden muistikuvat ovat Oulun jäähallista ja Kärppien taivallusta oon seurannut aktiivisesti yli 40 vuotta, niin kutsuttu korpivaellus mukaan lukien. Oon myös ollut junnutoimitsijana ja väitän tietäväni lajista enemmän kuin moni mies (entinen kihlattu ja muutama miespuolinen ystävä tämän allekirjoittanee). Kymmenkunta peliä tulee nähtyä livenä vuositasolla, tykkään käydä yksinkin hallilla jännäämässä.

  • Jääkiekko on mahtava laji! Tarpeeksi yksinkertainen ja nopeatempoinen, että säilyy into pelin alusta loppuun saakka! Minä olen TPS-naisia ja Mies on Jokerit-fani, ja mua kyllä harmittaa kun Jokerit siirtyi KHL:ään, kun ei voida enää harrastaa julkisia perheriitoja Turkuhallin katsomossa. Mutta muutenkin meidän jääkiekon seuraaminen keskittyy nykyään aika täysin maajoukkueen edesottamuksiin.

    • Ihan samaa mieltä, jos jokin niin lätkä! Hih ihan sama juttu, oli mahtia ja sellaista huumori eripuraa, kun meilläkin IFI ja Jokeri kinaa käytiin. Jokin siinä muuttui kyllä.

      Hyviä lätkämatseja teille <3

  • Meillä on täällä samanlainen valtataistelu – Ilves vai Tappara? Itse olen ollut pienestä pitäen Tappara-fani, kaikissa Tapparan kotipeleissä tuli käytyä muutaman kauden ajan. Nykyään en tuota jääkiekkoa mitenkään aktiivisesti seuraa, mutta Tappara on silti aina ykkönen.

    Ja tuollaisessa tapahtumassa viihtyisi varmasti, vaikka ei jääkiekosta välittäisikään 🙂

    • Kyllä, IFK on aina ykkönen, mutta KHL peleissä Jokrut tietenkin ja se jos mikä onkin hassua. On se hauskaa, kun on tuo vastaikkaisasetelma kotona. 🙂

      Ihan totta, tuollainen tapahtuma on kyllä tosi kiva ja hienosti oli järjestettykin kaikki. <3

  • Espoolaisena kannatan Bluesia. Meillä tuo jalkapallo vie mennessään, siinä jää jääkiekko kakkoseksi. Toki Suomen pelejä tulee katsottua.
    Tänään ollaan vain oltu ja käyty ruokakaupassa ja tehty hyvää ruokaa.
    Kivaa reissua teille!

    • Hyvä ruoka on aina niin ihana hommeli ja Blues on ihan selvä hommeli teille. <3 Kiitos Outi ihanuus ja mukavaa uutta viikkoa <3

  • Nuorempana tuli lätkää seurattua jonkin verran, mutta enää ei oikeastaan yhtään. Liekö vanhuus iskenyt. Mutta se minun vain piti kommentoida, että ensimmäinen kuva on ihana. Kauniit naiset iloisissa merkeissä. 🙂

  • Onhan noissa matseissa ihan oma tunnelmansa, vaikkei olisikaan intohimoinen urheilufani : ) Varsinkin jos kivaa syötävää ja hemmottelua naisille! Megastarkin nyt testattu, onneksi ei keikuttanut. Tästä uuteen viikkoon ja helmikuuhun, kevät lähestyy!

    • Ihan niin totta ja todella kiva happeninki ja erilainen. Viihdyin hyvin. 🙂 Ei keikuttanut yhtään, mutta tänään on taas menot vanhalla tuntunut ja ramasuttaa. 🙂

      Ihana kevät, jihuu <38

  • Olipa kivan oloinen tapahtuma teillä 🙂 Minä en ole suuren suuri lätkäfani, mutta kun Tampereen kainalossa asutaan, niin täällä päin melkeinpä kaikilla on valittuna puoli: Ilves tai Tappara. Meillä miehet kannattavat Ilvestä, joten ehkä minäkin sitten myötätunnosta.

    Olen ollut parissa lätkämatsissa – jokusessa liigapelissä ja parissa maaottelussa. Mulla vaan tuppaa huomio vaeltelemaan ihan muualle ja sitten hätkähdän kun koko halli huutaa ja hurraa, ja minä olen ihan pihalla, että mitä häh 😀

    Kivaa viikkoa Tiialle! ♥

    • Hih kyllä sitä pitää puolensa valita ja vaikka ei lätkä niin kiinnostaisikaan, niin omaa jengiä kannatetaan hamaan tappiin asti. 🙂

      Sama huomio karkaa, mutta hyvän kaverin kanssa on matsissa hih kiva jutustella. 🙂

      Kivaa viikkoa ihana Tuula <3

  • Lätkämatsissa on välillä kiva käydä fiilistelemässä, vaikka sitten "väärän" jengin ottelussa :). Mukavaa viikkoa!

  • Minä oon ehoton Kärppä-fani! Kaikki pelit pitää kattoa ja kerran kauteen tulee käytyä kattoon peliki Raksilan hornankattilassa. 🙂

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud