Miltä tuntuu olla keskinkertainen?

Miltä tuntuu olla keskinkertainen?
Tässä on nyt aihe, josta olen palavasti halunnut kirjoittaa jo pitkään, mutta jonka olen aiheena kokenut vaikeaksi koska, mitä oikein luulen itsestäni, enhän ole edes keskinkertainen vaan surkea. Eli keskinkertaisuus voi olla jopa omahyväinen kehu tai sitten sen voi ottaa kaikki muut keskinkertaiset kanssasisaret vaikkapa negatiivisena. Eli nyt kirjoitan subjektiivisesti omasta keskinkertaisuudesta ja mottoni muutenkin aina on, älkää verratko itseänne muihin, nähkää itsenne ja kyllä tuota mantraa, joudun itse itselleni vakuutellen hokemaan päivittäin. 



Pitkällisestä alustuksesta huolimatta lähdetään matkaan. Nuorena olin ujo ja arka ja koin hyvin pitkälle etten ole mitään. Toisaalta tunsin suurtakin omanarvontuntoa ja en lähtenyt koskaan muiden polkuja talsimaan yhteisön paineesta, esimerkiksi vaikka polttamaan tupakkaa, koska muutkin. 

Silti omanarvontuntoani nakersi jo päiväkodissa tunne, etten osaa mitään erityislaatuisen hyvin. Muistan kuin eilisen päivän tilanteen, kun askartelimme tulppaanikorttia, jonka tuli seistä ns. itse askarrellulla telineellään. Muistan miten sain tulppaanin viimeisenä valmiiksi ja miten eräs tyttö, ilkkui törpölle tekeleelleni. Silloin päätin, etten ole askartelevainen ihminen eli luovutin heti alkuunsa. Se oli se hetki milloin tein virheen, en uskonut itseeni vaan määrittelin itseni muiden kautta. 




Samaa puuroa syntyi käsityötunnilla, eikä se puukkokaan sen paremmin pysynyt kädessä. Kirjoitukset menivät keskinkertaisesti, mutta kuitenkin ihan hyvin. En koskaan loistanut oikein missään, paitsi ehkä kielet olivat minulle helpohkoja. 

Mietin, että suoritustasoani on voinut laskea huono itsetunto, uskon puuttuminen omiin taitoihin. Mietin myös, miten syksyllä eräs anonyymi pääsi ihon alle, koska kirjoitti, etten osaa mitään ja luetteli pitkät pätkät asioita, joita osaamalla olisin parempi ja mielenkiintoisempi ihminen. Anonyymi toi toisintona tuon päiväkodissa tulppaanille ilkkuvan tytön, ihan kuin sama vanha kokemus olisi uusiutunut. 




Elämääni on siivittänyt keskinkertaisuus ja nuorempana jopa huonous ja uskon vahvasti, että vanhoilla päivillä ajattelen katsoessani elämää taaksepäin ja erityisesti lapsiani silmiin, etten minä niin huono ollutkaan. 

Ei ole tarkoitus, että kaikki ihmiset elävät loistokkaan elämän, ovat kuuluisia tai omaavat jonkun ylimaallisen merkittävän taidon. Ilman keskinkertaisuutta, ei toinen voisi loistaa ja keskinkertaista harva kadehtii. Vaikka nuorena halusinkin aikuisena astronautiksi, piili toiveen takana palo avaruuteen, eikä erinomaisuuten. Uskon, että lahjakkaimpia ja menestyneimpiä ihmisiä on ajanut intohimo omaan tekemiseensä. 





Kaikkinensa tälläinen ihmisten lokerointi mahdollistaa itsensä vertaamisen muihin ja joudun ajoittain vahvasti päättämään, että lopeta vertaaminen ja muista huomioida omat onnistumiset ja pidä niitä omina mittareina. Inhoan lokerointia, mutta kaiketi sekin on välttämätöntä, jotta maailma pysyy yksinkertaisempana, koska maailma ja elämä on ajoittain niin suurta sekasotkua. 

Halusin kirjoittaa tämän keskinkertaisuus aiheen ulos, koska haluan lakata ajattelemasta niin itsestäni. Lady of the Mess kirjoitti hyvin omassa uuden vuoden lupauksessaan, että joka ilta kiittää, jotain hyvää asiaa mitä päivän aikana on tapahtunut, vaikka päivä olisi ollut maailman surkein päivä.  Itse ajattelin viedä asian oman itsetunnon herättämisen tasolle eli miettiä iltaisin, teinkö tänään jotain hyvää tai hyvin? Onnistuinko jossain, vaikka se olisikin vain pahaisten sämpylöiden leipominen, jotka osaisin tehdä vaikka unissani. 




En kaipaa kuuluisuutta tai että jättäisin jonkin erityisen jäljen tälle maapallolle, muussa kuin jälkikasvujeni ketjumossa. Kasvattaen heidän sydämet viisaiksi kuulostelemaan tätä maailmaa ja miten toisia ihmisiä kohdellaan hyvin, siitä lähtee hyvän ketju, johon minulla on mahdollisuus vaikuttaa. 

Kaipaan vaan vapautusta keskinkertaisuuden ikeestä, siitä itse luodusta vankilasta, tunteesta etten ole erinomainen missään eli sitä kautta jotenkin mitätön. Hyvyys koskettaa ja hyvä luo hyvää, jos siihen pystyy, on pärjännyt jo aika hyvin tällä maapallolla ja kaikkea muuta, kuin keskinkertaisesti. 

Joskus voisi miettiä vielä miten itseään kohtelee, tulisi muistaa olla itselle hyvä, eikä niin loputtoman ankara. Useimmiten kaikkein rumiten kohtelemme juuri itseämme. Elää hyvä ja omannäköinen elämä, siinä on jo loistokkuutta kerrakseen. 

Nyt on enää sitten pikku ongelma, mistähän sitten kiitän itseäni illalla, taidan tänä iltana lainata, kuin harjoitukseksi Eeva Kilven sanoja: ”puhuttelen ystävällisesti itseäni ja luotan minuun.” 




Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen,kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. -Eeva Kilpi

Miten siellä, oletko itse itsellesi se ankarin tuomitsija, koetko ettet ole missään hyvä tai jos koet olevasi hyvä, niin siitäkin olisi ihanaa kuulla, sillä me ihmiset saisimme enemmän kuiskia oman päämme sisällä itselle kehuja. Mielestäni  minä olen ainakin hyvällä matkalla, en pidä itseäni enää luuserina ja tiedostan ongelman. 🙂





92 thoughts on “Miltä tuntuu olla keskinkertainen?”

  • Lapsena olin aina se keskinkertainen kiltti tyttö. Isoisäni kehui serkkuja kun olivat saaneet todistukseen 10 ja minulla oli vaan 8. Tämä tuntui pienenä pahalta (ja tuntuu edeleen), itkin ja olin peloissani jouluna sekä keväällä kun todistukset jaettiin. Taas on se hetki kun kuulen tuon lauseen. Kysyin äidiltäni, onko minun pakko näyttää todistusta muille? Hän ihmetteli miksi en voisi näyttää, todistuksenihan on hyvä. Kerroin isoisän sanat, jota äitini ei tiennyt. Äitini puuttui tilanteeseen, ainakin niin että todistustani eivät muut nähneet kuin vanhempani. En tiedä muuttuiko tilanne sen enempää, sain sitten muissa tilanteissa kuulla keskinkertaisuudestani.
    Äitini sanoo aina (nykyään minun lapsilleni) että keskinkertainen pärjää parhaiten elämässä. Ja, tämän kanssa olen jaksanut eteenpäin!
    Ehkä joskus toivoin että minulla olisi jokin taito, mitä muilla ei ole. Mutta, mieheni ansiosta itsetuntoni on kasvanut ja nykyään pystyn olemaan ylpeä taidoistani ja myöntämään heikkouteni!
    Tekstisi ovat aina niin ihania, saan niistä voimaa. Kiitos! <3

    • Tämä lause on suurta viisautta ja yhdistyy taiten Rva Kepposen kommenttiin "keskinkertainen pärjää parhaiten elämässä", sillä tuo lause ja Kepponen toi koko tähän asiaan uuden kulman, jota minä sokea en ollut edes ajatellut eli elämän hallinta. 🙂 Keskinkertaisilta se sujuu mitä mainiommin, joten on hyvää olla keskinkertainen.

      Toki tämä oma kulma lähti lahjattomuudesta eli siitä, etten ole missään hyvä.

      En ymmärrä miksi isoisäsi toimi noin, kaikkein tärkein asia on nähdä lapsen sydämeen. Toki numeroitakin pitää kehua, mutta aina kehun omia lapsia, että näen sinut, näen kuinka hyvä ja kultainen olet jne. Toki sitten numeroitakin kehutaan. Harmittaa puolestasi, koska isoissi käytös on vahvistanut kiltin tytön "syndroomaa" entisestään.

      Sama haluaisin olla lahjakas vaikka kutomisessa, mutta ei niin ei. Joten ihan samat sanat, lapset, mies ja perhe, olen täysi <3

      Paljon halauksia, ihan hirveästi kosketti tarinasi ja sinä pienenä, peläten aina todistushetkiä. <3

      Kiitos, kun jaoit oman kokemuksen ja surut, ihaninta viikkoa ja olet hyvä, muista se. Haluaisin vielä keskinkertaisuudesta lisätä, että kun on tasaisesti ok kaikessa, niin ehkei voi olla jättihyvä yhdessä asiassa eli tasaisesti ok kaikessa on varmaan iso lahjakkuus sekin. <3

  • Ihan kuule, kun itsestäni olisin lukenut, kolahti ihan täysillä! Muistiin palasi kaikki ne tuntemukset silloin joskus.
    Itse olen itselleni toitottanut jo hyvän aikaa aina välillä siitä, että mä osaan tehdä juttuja, mä osaa valokuvata vaikka ihan kaikkia en kuitenkaan siltä varata vielä osaa mutta osaan jotain ja siitä on hyvä jatkaa matkaa 🙂 Kun vain vielä enemmän luottaisi itseensä ja tekemiseensä mutta matkalla olen kuten sinäkin <3

    • Tärkeintä on, että on palo ja sullahan valokuvaukseen on ja osaat ottaa hienoja kuvia. Valokuvaus on kuin taide, eli koskaan ei varmaan ole riittävä ja haluaa vaan edistyä eli nälkä kasvaa syödessä. Joskus ajoittain voi tulla se taideteos, joka saa itsensäkin onnelliseksi, mutta uskon, että ammattimaiseen tai suuren palon kuvaamiseen liittyy myös tuska ja riittämättömyyden tunne. Sitä on olla taitava jossain. <3 Joten pää pystyyn ja jatkat vaan hienojen kuvien ottamista.

      Muiskis <3

  • Hieno ja viisas kirjoitus! Ja heti alkuun on sanottava yksi asia, jossa olet erinomaisen hyvä: avaamaan tuntojasi ja olemaan rohkeasti avoin ja inhimillinen! Olet aito ja lämpöisen oloinen 🙂 Läheskään kaikki eivät siihen pysty, vaan moni peittelee itseään ties minkä roolin tai kiiltokuvan alle, ja lopputulos on teennäinen.

    Tuo kaikki on mulle kovin tuttua. Olen aina ollut mielestäni jotenkin huono ja osaamaton. Monta asiaa on jäänyt tekemättä, kun olen ajatellut, etten kuitenkaan osaa ja kaikki muut osaa paremmin. Ja kuitenkin esim. koulussa olin hyvä ja kirjoitin ällän paperit! Mutta kun mukana on aina kulkenut se epävarmuus, huonommuuden tunne ja alempiarvoisuus, niin en ole uskaltanut hypätä tavoittelemaan asioita. Aina en ole uskaltanut edes haaveilla, kun aivot on heti alkuun torpanneet ajatuksen: "Et sä kuitenkaan osaa ja nolaat vain itsesi". Jälkiviisaudella voisin sanoa parikymppiselle itselleni, että eihän ne muutkaan osaa ja uudet asiat opitaan vain opettelemalla – ei se sen kummoisempaa ole 🙂 Eli jos saisin uusintakierroksen, niin kyllä ottaisin uusiksi parit yliopiston pääsykokeet enkä lannistuisi ekasta kerrasta, jolloin en päässyt. Ja sanoisin monessa kohtaa, että hetkinen, nyt en ymmärrä, joten kerrotko mulle tuon juurta jaksain – enkä pakenisi yksinäiseen kammiooni googlettamaan ja tonkimaan kirjoista sitä vastausta, jonka olisi saanut parissa minuutissa, kun olisi vain kehdannut myöntää tietämättömyytensä ja kysyä 😀 Sekin lie jotain alemmuudentunteesta juontavaa pelkoa, ettei uskalla kysyä, koska silloinhan (muka) paljastaisi suunnattoman tyhmyytensä…

    Kiitos voimauttavista ja inhimillisistä teksteistäsi ♥

    • Niin minulle tärkeimpiä arvoja on olla oma itsensä, tykkää ihmiset sitten tai ei. Koska kaikki muu olisi niin raskasta ja kuluttavaa.

      Kuulostaa kovin tutulta, en edes ajatellutkaan pyrkiä yliopistoon, koska ajattelin, että olen niin tyhmä, etten pääse eli miksi yrittää. Eli tavallaan alisuoritin valmiiksi ja annoin pelolle vallan. Nämä on niitä asioita, jotka harmittaa nyt jälkikäteen. Todellinen epäonnistuja on se, joka ei edes yritä. Siksi tänä päivänä pakotan itseni tilanteisiin, jotka eivät ole mieluisia, jotta vahvistuisin.

      Tuo viimeinen esimerkki oli niin loistava, hymistelen vaan tietämättömänä, kun en kehtaa myöntää, etten tiedä mistä puhutaan. Viisas kysyy. <3 Joten nyt sparrataan yhdessä, koska jo tiedostetaan nämä ongelmamme. <3

      Kiitos sinulle, että laitoit itsesi likoon, minulle olet todella syvä ja sielukas ihminen <3

      Ihaninta päivää <3

  • Piti kuule ottaa ihan läppäri kirjoittamiseen. Tekstin luin puhelimella.

    Olemme Tiia niin samanlaisia monessa asiassa, olen tästä ennenkin maininnut. Liekö aikakauden tulosta vai mitä? Melkein pillahdin itkuun, kun luin tekstiäsi. Oli suoraan omasta elämästä. En edes välttämättä tunne itseäni edes keskinkertaiseksi, vaan ihan vain huonoksi. Vaikka olen sisarussarjastamme "pärjännyt" parhaiten kouluissa, en silti koe olevani edes se keskinkertainen. Muut sisarukset saivat aina enemmän huomiota niin vanhemmilta kuin isovanhemmiltakin. Itselläni tämä keskinkertaisuus/huonous jatkuu edelleen täällä blogistaniassa. Kun en osaa tuoda itseäni esille. Ja itsensä esillenostaminen ja kehuminen tuottavat niin suurta tuskaa, etten osaa edes kunnon työhakemuksia kirjoittaa. Mieheni koittaa sanoa, että kehut itseäsi vaan surutta, niin ne muutkin tekee. Mutta jos se ei olekaan totta? En voi valehdella olevani parempi kuin tiedän olevani.

    En nyt tunnu saavan oikein sanoiksi ajatuksiani, mutta tiedän mistä puhut/kirjoitat <3

    • Tiedätkö, että eilen niin kosketti tämä sinun kommentti, että liikutuin aivan kauheasti. Sitä on niin sokea itselleen ja omalle hyvälle kohtelulleen, mutta toisen näkee jotenkin paremmin, siksi eilen mietin, miten voit laittaa itsesi alas. Sinähän olet I H A N A <3

      Ymmärrän tuon ettei perus rehti voi kehua itseään, vaikka osa olisi tottakin. Sitten muistui mieleen postaukseni ja tuntemukseni huijarisyndroomasta, miten aina luulen, että joku kutsu on virhe suurinpiirtein tai miten jos minut jonnekin halutaan, paljastunkin epäkelvoksi tai etten ole sitä mitä ne halusikaan. Ymmärrän niin hyvin sinua ja laitan tähän Huijarisyndroomapostauslinkin ja se kirja olisi hyvä myös lukea, jos vaikka auttaisi, kun oivaltaa miksi toimii kuten toimii. <3

      Hyvin sait ajatukset tänne, ymmärsin ihan joka sanan ja samaistun.

      Paljon halauksia ja usko itseesi, yritetään yhdessä. <3

      https://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2014/09/hesarin-juttu-oikeasti-olen-huono-ja.html

  • Mä en ole ikinä kokenut olevani keskinkertainen vaan riittämätön. Tuntuu, että vaikka kuinka tekisin, en silti ole omasta mielestäni tehnyt riittävästi tai tarpeeksi hyvin. Mutta jos ajatellaan keskinkertaisuutta, niin keskinkertainen olen ollut koulussa, koska mua ei kiinnostanut lukea, en koskaan lukenut kokeisiin, joten olin keskinkertainen keskiarvon perusteella. En silti ajatellut itseäni keskinkertaisena. Kaikissa taideaineissa ja käsillä tekemisissä loistin ja äidinkielessä, niissä asioissa, mihin oli luonnollista lahjakkuutta, eikä sitä sellaista pänttäämistä tarvittu. 🙂

    • Totta tuokin, että olen ollut ihan ok, jos olen johonkin panostanut ja surkea, jos ei jokin asia ole kiinnostanut. Oikeastaan kaikki tässä postauksessa nuoruuden keskinkertaisuuden tai huonommuuden tunteista, jotka kaikuvat tähän päivään.

      Riittämättömyyden tunne on raskas kantaa mukana myös.

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Se millä on minusta on elämässä väliä on se, että pystyy useinmiten seisomaan omilla jaloillaan, hoitamaan omat asiaansa ja olemaan sovussa sen kanssa miten läheisiään ja rakkaimpiaan kohtelee ja mitä itsestään heille antaa.

    Sillä minkälaisia arvosanoja on joskus saanut, osaako askarrella tai laulaa, ei ole elämän perspektiivissä useinkaan mitään merkitystä. Tokihan se, että tuntuu että omasta potentiaalista on jäänyt iso osa käyttämättä, aiheuttaa huonoa fiilistä, mutta senkin kanssa on opittava olemaan sovussa.

    Minusta keskinkertaisuus on arvostettavaa. Minusta keskinkertainen ihminen pyrkii hoitamaan asiansa hyvin kaikilla elämän osa-aloilla. Hän ei ehkä loista yhdelläkään, mutta pyrkii hyvään laajaan kokonaisuuteen. Niillä yksittäisillä loistajilla usein moni elämänalue on aivan rempallaan, usein ne ovat ne perhesuhteet jotka kärsivät. Usein näiden tähtien takana on myös kova panostus muilta ihmisiltä, vanhemmilta, puolisolta. Sitten on niitä harvoja geneettisiä ja ympäristön luomia poikkeuksia, jotka pystyvät loistamaan monella osa-alueella.

    • Pakko tulla kiittämään Rva Kepposta näistä viisaista sanoista. Auttaa meitä muitakin ❤

    • Rva Kepponen, saisit isot mojovat suukot poskilles nyt. Sillä huonommuuden tunnetta, kun pyörittelee, sitä on sellaisessa oman navan kuplassa, jossa ei oikean näe kauas.

      Toit toivottua kulmaa asiaan seikoilla, hei olen ihan yes, hoidan asiani, olen pyörittänyt tuhatta asiaa, kasvattanut kohta 4 lasta, joista kahta en ole synnyttänyt jne. Eli arki sujuu ja normi elämä ja se on iso iso paketti. Sen sujumiseen kamalimpina ja raskaimpinakin hetkinä ja silti vain huojuu, ei kaadu, voi sanoa, että saan olla tyytyväinen.

      Totta on myös tuokin, että jos on suuri lahjakkuus, iso ura jne. se syö tilaa kaikelta muilta ja kaikkea muuta ei pystykään vetämään maaliin hyvin.

      Oli hirmu vapauttava kulma, koska arjen pyöritän hyvin ja mikä tässä elämässä on tärkeää ja mitä on eniten, no arkea.

      Eli muiskis ja muiskis <3 ja kiitos <3

    • Nyt muistat tästä eteenpäin miettiä, jos luiskahdat sellaiseen huonoon kuplaan, että mikä on elämässä oikeasti tärkeää ja miten olet niitä tärkeitä asioita hoitanut. Kun pysähdyt miettimään niitä tärkeitä asioita, näet kuinka vahva olet ollut kriiseissä, olet pysynyt itse kasassa ja parisuhde on pysynyt kasassa, sinulla on ihan perhe ympärilläsi, olet kasvattanut isoa perhettä, sinulla on kiinnostuksen kohteita, terveyttä, paljon ajatuksia ja kyky niiden ilmaisuun.

      puss, puss takaisinpäin <3

    • Ihania unia ja kyllä sanasi kaikuvat korvissani, oikein luin miehellenikin kommenttisi ja lisäsin, hei mullahan on hyvä arjenhallintakyky. 🙂 Kiitos 🙂

  • Kyllä kuule Tiia-rakas kuullostaa niin tutulta nämä ajatuksesi! Koulussa olin ihan surkea, etenkin liikunnassa, aina viimeisenä valittu pesäpallojoukkueeseen, kuten muihinkin joukkueisiin jne. Koin aina olevani jotenkin erilainen kuin muut… Nyt kun on ollut peruskoululuokan luokkakokouksia, niin arvaat varmaan, että minulla ei ole edelleenkään suurta innostusta mennä moisiin, en vaan yksinkertaisesti halua palata niihin tunnelmiin!

    Mistäköhän se johtuu, että me ollaan niin ankaria itseämme kohtaan, muita kohtaan ollaan paljon armeliaampia?

    Yksi kouluttaja sanoi, että muistakaamme kehua itseämme, mennä aamuisin ja iltaisin peilin eteen ja kertoa, kuinka kaunis ja hyvä tyyppi sieltä katselee, taputtaa itseämme olkapäälle ja vaikka vähän halata, olla itsemme parhaat kaverit! Ja parhaat kaverit ei koskaan hauku tai mollaa, ne kannustaa aina! Minusta tässä oli kyllä ajatusta. Sen sijaan, että aamuisin etsii peilistä virheitä (ei tarvi kauaa etsiä) ja finnejä, niin keskittyisikin ihailemaan sitä, että kivat tyynynkuvat poskessa, taisin nukkua hyvin 🙂 Saatko kiinni ajatuksstani?

    Itse olen pikku hiljaa ja onnistumisten kautta sekä muilta saadun palautteen kautta päässyt ehkä aavistuksen irti tuosta huonommuuden tunteestani, mutta kyllä se aika äkkiä päätään nostaa, etenkin niissä tilanteissa, kun tunnen olevani epämukavuusalueella tai kun pitäisi pitää omia puoliaan… Valitettavasti en ollut siinä jonossa, jossa jaettiin itsevarmuutta…

    Häntä pystyyn ja peili käteen Tiia! Sinä olet ihana juuri tuollaisena, osaat kirjoittaa hyvin, olet ihan paras äiti lapsillesi ja vaimo miehellesi sekä paras palvelusväki Samu-koiralle! Muista kehua itsesi!

    • Hih tuttu pesäpallosyndroomakin täällä, voi meitä! <3

      Se juuri harmittaa, että itselleen on ankarin, mutta oman itsensä tuntee parhaiten ja muut olettaen: että ovat parempia.

      Kun menen sen peilin eteen, näen siellä petolinnun, niin tuo haaste ei toimi, mutta mielikuvahaasteilu voi toimia, vaikka iltaisin, kun mietin mitä hyvää tapahtui tänään.

      Ihan juuri noin, joskus on hyvä fiilis, mutta se ikävä vihulainen epävarmuus aina nostaa päätään, jos tulee joku merkillinen tilanne tai vaikka torjunta. Elämähän on yhtä torjuntaa ja epäonnistumista ja yleensä jokainen saa osansa jossain kohden, joten pitäisi antaa lapsuuden möykkyjen jo silitä.

      Kiitos niin paljon ja joka sana sinulle takaisin myöskin, ihana Anu <3

  • Ihanan aito ja rehellinen teksti (niin kuin aina), paljon samoja tuntoja on koettu elämn aikana täälläkin. Olen kokenut sekä ujoutta, arkuutta, riittämättömyyttä että huonommuutta elämäni aikana, ja asiaa on työstetty ihan ammattilaisen voimin.

    Minä olin koulussa kiltti tunnollinen (mutta toisaalta myös omanarvontuntoinen) tyttö, joka nautti kielistä, taideaineista ja äidinkielestä, mutta oli ihan epälahjakkuus mm matemaattisissa ainessa.
    Olisi ollut ihan superia jos olisin jo koulussa tajunnut että minusta tulee lääkäri tai opettaja. Tai taidemaalari. Mutta ei, en ole koskaan omannut mitään the super intohimoa – ja olen ajautunut sinne minne olen ajautunut.

    Ja nyt olen käännekohdassa, jossa toivoisin löytäväni jotain uutta, mutta en pääse edes haastatteluihin löytääkseni uutta työpaikkaa….:(

    Haluaisin löytää oman juttuni, olla enemmän, avartua, olla itseni parhaimmillani. Koen, että jollakin tasolla olen puoli elämääni pitänyt kynttilääni vakan alla, enkä antanut itsestäni täyttä kapasiteettiani…..

    Toisalta mulle on tärkeintä sama kuin sulle: " En kaipaa kuuluisuutta tai että jättäisin jonkin erityisen jäljen tälle maapallolle, muussa kuin jälkikasvujeni ketjumossa. Kasvattaen heidän sydämet viisaiksi kuulostelemaan tätä maailmaa …" Toi on mielestäni se, mikä on elämässä (mulle) oikeasti tärkeää.

    Kiitos hienosta kirjoituksesta!!! Yhdessä ollaan enemmän!

    • Matemaattinen epälahjakkuus löytyy täältä ja muutenkin omaa arvoani siivitti merkillinen häpeä, jos olisin jossain hyvä, eli enkun kieli ja piirustus.

      Ikärasismi on kamala asia, kun ajattelet, juuri sinun ikäisellä on sellaista syvyyttä ja viisautta ja myös nautintoa tehdä töitä, mutta kun katsovat ikää paperilla, niin helppoa se ei ole. Tuija tuolla ylhäällä taistelee saman ongelman kanssa. Surullista, lapsetkin on jo tehtynä ja kaikki.

      Niin elämässä on tärkeintä perhe, mutta voita leivänkin päälle tarvitaan. Toivon todella, että löydät juuri sen oikean jutun sinulle, jolla saat kaiken sen piilotetunkin kapasiteetin liekkeihin.

      Pusuja ja yhdessä ollaan enemmän, mikä vertaistuki taas kerran, ihan huippua! <3

  • Mä juuri eilen marmatin tästä aiheesta: muiden blogit ovat parempia, lastenhuoneet tyylikkäämpiä, ovat hyviä urheilulajeissa, osaavat leipoa, valokuvata, kaikkea. Minä olen eläessäni tehnyt vaikka mitä moottoripyöräilystä sukeltamiseen, ratsastamisesta koripalloon, pesäpallosta taitoluisteluun ja bloggaamiseen, mutten ikinä ole kokenut olevani missään hyvä. Pahin ehkä on tämä äitiys-asia, epäilyttää joka päivä olenko ihan surkea äiti, mutta tätä miettii varmasti jokainen (?) äiti-ihminen. Olisi kivaa olla ihan huippu jossain (vai olisiko?), mutta onpahan kehitettävää joka saralla! Ja täytyy vaan keskittyä kaikkeen hyvään ja siihen että pärjää, mitäs väliä sillä ettei ole paras. Keskinkertainen on hyvä. <3

    • Aina on parempia ja myös aina on huonompia, mutta jos joku on parempi, on se taas jossain huonompi ja päinvastoin, joten vertailu on turhaa ja kuluttavaa ja sitä teen valitettavasti minäkin. Tärkeintä on tehdä omaa juttua, silloin on onnellisin, vaikka ei sitten kaikille kelpaisikaan. <3

      Juu äitiys on hurjaa hommaa, miten sitä ajatteli olevansa ja sitä ja tätä ja pahimmilaan äitiys on ajoittain selviytymistä. Kaikkeen me äidit venytäänkin ja ansaittaisiin mitali joka ikinen. <3

      Keskinkertainen on niin hyä. <3

  • Mahtava postaus ja olipa aika harmillinen anonyymin kommentti… Itse kyllä osaan mollata itseäni ja odottaa liikoja. Loistosuorituksia. Nyt olen opetellut asioita niin, että "tee vaikka paskasti, mutta tee jos mieli tekee" 🙂

    • Juu sitä ruoskii jo itseään niin paljon, että tuollaiset anonyymin kommentit työntävät vain puukon syvemmälle. Toisaalta ajattelen heistä, että vain onneton ihminen on ilkeä toiselle ja kun toipuu ensijärkytyksestä, käy sääli anonyymia. Joten siinä mielessä olen jopa erinomainen, koska en käytä aikaa ja energiaani muiden ihmisten mollaamiseen. <3

      Hih tuo loppukaneetti oli aivan huikea, tuota on pakko viljellä ja lainata. Kiitos Katja <3

  • Voi, mulla ihan kyyneleet valuvat täällä, koska aihe koskettaa erityisesti nyt! En tiedä näitkö mun aamuisen instagram kuvan ja tekstin. Viime viikonloppuna olin suhteettoman ankara itseäni kohtaan ( edelleen se kuvakilpailu ) ja tosi ilkeä. Tänään pyysin anteeksi peilin kautta ja kun äsken sain kuulla, etten ole kahden parhaan joukossa niin sama ankaruus ja haukkuminen alkoi samantien. Miten voi olla? Ja aamulla mulla oli tosi positiviinen ja hyvä olo ja sit putosin taas kuoppaan :'(! Heti ja samantien, kun mielestäni en ollutkaan hyvä ( koska oisinhan ollut 2 parhaan joukossa, jos oisin hyvä ).

    Tää on tosi kamalaa eikä ollenkaan kivaa :(. Mä kans koen just samaa kuin sä! "Vaan" keskinkertainen, en oikein missään superhyvä ja sit loppupeleissä kaikki kääntyy aina siihen et oon ihan paska! En ees keskinkertainen vaan läpimätä! Huoh! Itkettää! Mutta ehkä mä joku päivä tän opin…ehkä…

    • Voi muru me viestiteltiinkin sitten yksärillä. Tuska on ihan käsinkosketeltava ja kun se Pelko postaus oli niin vaikuttava ja miten annoit sille kaikkesi <3

      Itse näen kuitenkin niin, että pääsit kisaan mukaan pieneen joukkoon niin se on jo voitto ja kertoo, että olet loistava kuvaaja ja mitä jetsulleen olet!

      Juu oikeasti keskinkertainen on täälläkin pahimmillaan itseni suhteen kehu ja olen maan matonen, harvoina hyvinä päivinä voin olla hyvä jopa tai keskinkertainen ja se on kamalaa, hirmu raskasta.

      Voi kun olisit jo tänään paremmalla mielellä, niin paljon voimia ja halirutistuksia, omasta mielestä olet suuri kaunotar, sielukas ja ihana, muista se <3

  • Voi kuinka ihanasti kirjoitit arasta aiheesta. Olet kyllä yksi parhaista, jotka pystyvät kirjoittamaan mistä aiheesta tahansa.
    >Leena

    • Sana "parhaista" saanhan nyt vain tuijotella sitä ja imeä siitä itsevarmuutta <3 Kiitos niin paljon Leena sparrauksesta, olet kultaa <3

  • Voi noita kouluaikoja… Koulunumerot oli aina kovan työntakana (jos jaksoin kovasti ees yrittää), kaikki muut oli tosi kauniita, laihoja jne. – No ok, sujuihan multa matikka, käsityöt, kuvis ja ehkä liikuntakin, mutta aina niissäkin löytyi parempia. Koskaan en oo ollut paras.
    Kyllähän nuo ajat jättävät joitain merkkejä ihmiseen, mutta kovalla taistelulla sitä yrittää nykyään kehua itseään ja hyväksyä itsensä juuri tällaisenä… minuna itsenään 🙂
    – Miks me ollaankin niin ankaria itsellemme? Oikein mukavaa päivän jatkoa ihanuus <3

    • Olet niin hyvä käsitöissäkin, mutta juu kuka on paras ja mikä on parhautta ja kokeeko paraskaan olevansa paras? Hämmentävää, mutta tuo tunne on vaan niin tuttu, ei ikinä paras missään.

      Ihania unia Marru ja jokainenhan meistä on uniikki <3

  • Tiia ❤ Sä et ole millään tasolla keskinkertainen etkä varsinkaan surkea! Se, miten avaudut kirjoituksillasi omasta elämästäsi, jakaen samalla, ehkä joskus huomaamattasi, ihania elämänmakuisia viisauksia ja totuuksia, on tässä nykypäivän touhussa ja tohinassa enemmän kuin tervetullutta �� Tässä blogin pitämisessä olet löytänyt itsessäsi piilevän pienen kirjailijan, ajatusten jakajan, jota ilman moni valloittava kokemuksesi – hölmöilyineen päivineen – olisi jäänyt meiltä kaikilta lukematta! Joten, vaikka ne omat riittämättömyyden tunteiden tai surkeuksien syövereiden demonit välillä onnistuisivatkin sun mielialaa musertamaan, niin muista: Sä olet ihana, lämmin ihminen jolla on ISO ❤ ja mieletön huumori! Love ya ��

    • Olen sanaton eli suuret kiitokset, näitä sanojasi on kiva makustella, kun elämä iskee. Pitää silloin palata tänne, lukea ja uskoa <3 Love ya too, sillä luulenpa, että tiedän ken siellä kirjoittelee ja vaikka en tietäisikään, niin love you too anyway <3

      Ihania unia <3

  • Miten tämä oli taas aivan kuin minun elämästäni? Tulppaaniesimerkki toi mieleeni pakollisen puolivuotisen puukäsityön, jossa olin luokkani surkein tapaus. Olin pari työtä muita jäljessä, eikä saha pysynyt ollenkaan käsissäni. En voinut ollenkaan ymmärtää tällaista, koska isäni ja veljeni ovat olleet aina käteviä käsistään puutöissä.
    Ikinä en saanut minkäänlaista hymytyttöpatsasta. Stipendistä puhumattakaan. Keskinkertainen taapertaja olen ollut, mutta nyt olen yrittänyt iskostaa mieleeni, että olen hyvä sellaisena kuin olen. Ja sinä Tiia olet juuri hyvä sellaisena kuin olet. Sinulla on mahtava blogi, jossa uskallat avautua. <3

    • Voihan meidän tulppaanit ja puutyöt ja kaikki muu! Juu hei mikä hymytyttöpatsas ja ei muuten se ole osunut meidän perheeseen muutenkaan ja juu mikä stipendi. 😉

      Kiitos kaunis ihana Mannilainen ja jetsulleen näin, pidetään tästä kiinni <3

  • Itsekin taidan kuulua myös tuonne keskinkertaiseen kasteen ja niihin huomaamattomiin kanssa kulkijoihin – siksi olikin joskus useita vuosia sitten yllätys kuulla kun jokin ihminen muisti minut kouluajoilta vaikkei samoissa porukoissakaan pyöritty 😀 Tuon jälkeen ehkä tuo keskinkertaisuuden ja huomaamattomuuden tunne hieman häipyi vaikkei kyllähän se sieltä kaikuja edelleen tuo..

    Ihanaa tiistai-iltaa <3

    • Voi eih ja voi meitä, kouluajat ovat pahoja, sitä on ollut jotenkin seinäkukkanen. Onneksi koulusta pois pääsy on auttanut meitä siinä, ettei ole sitä efektiä enää. Tottakai sinut kaunotar muistetaan <3

      Se kaiku on inha tunne ja siitä kun pääsisimme.

      Ihania unia Mira ja minä tunnistaisin sinut missä vaan <3

  • Voi kun mä voisin antaa sulle hieman mun itsevarmuudestani. Sut pitäisi saada ajattelemaan, että sä oot paras just sellaisena kuin olet. Mä vielä sut opetan siihen 🙂

  • Voi Tiia ♥ Pala kurkussa luin tekstiäsi.
    Olen kookas nainen (pitkä ja ylipainoinen) ja lapsesta saakka olen ollut myös kömpelö sekä hidas, tai ainakin hitaampi kuin muut. Kengännauhojakaan en osannut solmia yhtä nopeasti ala-asteella kuin luokkakaverini, ja siitäkös minua kiusattiin. Opettajakin ilkkui hitauttani ja kömpelyyttäni koko luokan kuullen, joten minua ei sitten välitunneilla otettu koskaan mihinkään peleihin tai leikkeihin mukaan.
    Olenkin eniten saanut haukkumisia ulkonäöstäni sekä tyhmyydestäni.
    En ole koskaan loistanut missään, koska en osaa mitään hyvin. Kuulun myös keskinkertaisuuksien kerhoon, jos edes siihen.
    Lohduttaudun nykyään sillä ajatuksella, etten ole itse aloittanut itseni vertaamista muihin, vaan se on aloitettu aikuisten toimesta, ja heiltä olen tavan omaksunut.

    Nykyään olen tuosta täysin turhasta tavasta jo aika hyvin päässyt eroon, mutta heikko itsetunto ja ankaruus itseään kohtaan, ovat juurtuneet niin syvälle sieluun, ettei niitä sieltä ihan helposti pois saa.
    Minäkin olen saanut anonyymiltä niin rumia kommentteja osakseni, että olen jopa ajatellut bloggaamisen lopettamista. En ole kehittynyt kuvaamisessa toivomallani tavalla ja koska olemme pienituloisia, ei meillä ole varaa matkustella, joten kuvaan enimmäkseen kotikulmien ja kotimaan maisemia. Yksitoikkoista ja tylsää…sitä minun elämäni kai sitten on. Ainakin jos on uskominen tätä anonyymia. Minulla on myös ruma lapsi ja vielä rumempi lapsenlapsi, simpanssin näköä yms. joten heidän kuviaankaan en enää viitsi blogiin laittaa. En tietenkään itse ole samaa mieltä heidän ulkonäöstään, mutta en halua lukea moisia kommentteja elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä, joten jätän heidät postauksista pois. Toisaalta olen ajatellut, että koska blogi toimii itselleni eräänlaisena päiväkirjana, voisin muuttaa sen yksityiseksi ja sitten voisin taas postata sinne juuri niistä elämäni parhaista asioista ilman anonyymien ilkeitä kommentteja.
    Anteeksi tämä pitkä vuodatus, mutta aihe vaan on niin kipeä ja koskettava, että tuli avauduttua oikein perusteellisesti.
    Halaus ja lämpöisiä ajatuksia luoksesi ♥

    • Ööf, Tiian blogi, mutta vastaan tässä nyt sinulle, Ansku. Minusta näytät hoikalta ja viehättävältä. Kävin myös kurkkimassa blogiasi varta vasten. Hyvin ja kauniisti kirjoitat, ja kuvasi ovat luontoa ja maisemaa niin että kauneuden erottaa siinä tavallisessakin. Tuolla siteeraamallasi anonyymillä taitaa olla omassa elämässä (mielessä?) vaikeaa. Silti rumia sanoja on ikävä lukea. Ikävää sekin, miten monta meistä on jo lapsuudessa haavoitettu, vieläpä opettajien toimesta. Ne viillot jäävät elämään. Mutta sinulle voimia, olet upea aikuinen nainen, joka näkee ja ymmärtää.

    • Hoikka en ole, mutta toivottavasti silti viehättävä, ainakin mieheni mielestä sitä olen 😉
      Keskinkertaisuudessa ei ole mitään vikaa ja olen pääasiassa tyytyväinen omaan elämääni, mutta huomaan miten huono itsetuntoni on, kun anonyymien ilkeät sanat niin paljon satuttavat. Olemme monesti siis kuitenkin itse itsemme pahimpia arvostelijoita.
      Huh, miten huikealta tuntuu saada tällaista palautetta. Kiitos Airi todella kauniista ja kannustavista sanoistasi ♥
      Ei kai tässä auta muu kuin nostaa vaan leukaa entistä ylemmäs ja antaa loukkausten valua kuin vesi hanhen selästä. Jättää ne taakse ja keskittyä katsomaan eteenpäin.
      Kiitos vielä kerran sinulle sydämelliselle siellä jossain. Aurinkoa askeliisi ♥

    • Ansku, tiedätkö ihan sydämestä otti, kun luin kommenttisi ja tiedätkös mieheni soitti minulle tänään töistä ja ihan tästä postauksesta ja juuri sinun ja näistä sydäntä ottavista kommenteista, miten oli mykistänyt miehenikin. <3

      On aivan kamalaa, kun ennen vanhaan opettajillakin oli valta käyttää mielivaltaisuuttaan ja kun näkivät kiltin ja heikomman kohteen, iskivät. Arvaas mitä oma uskonnon ja psykologian opettaja sanoi, kun soitin yo-tuloksia, "sinä et ole kyllä mikään ruudinkeksijä", heh ihan naurattaa kun kirjoitan tähän, koska tuohan on kaikessa kamaluudessa ihan kauheaa ja ihan kuten sinun opettajasi käytös. Sitten openi ihmetteli, oho mites näin hyvät pisteet kuitenkin sain eli sain reaalist sitten C:n joka lähti M:nä eli mielestä jo tuossa valossa ja kaikessa kiusaamisen kamaluudessa kommentti oli hirveä. Opettaja muutenkin piti minua silmätikkuna, jotkut pitivät koppavana, koska olin armottoman ujo. Kerran opettajalle vinkaisinkin, kun syytti päin näköä, että olen vain niin ujo ja siinä meni opettajakin hiljaiseksi. Kamala alastomuuden tilanne.

      Mielestäni loistat kyllä, kommenttisi aina pysäyttää, ne on sielukkaita ja syviä, elämää nähneitä. Kuvasi on ainutlaatuisen kauniita, sinulla todella on lahja ja silmää valokuvaukseen.

      Joskus mietin noita anoja, kiusaajat ovat yleensä tuttuja, voisiko joku olla, joka sinusta hämmentävää kyllä, on sinulle kateellinen. Niin vaikea uskoa, aina ihmettelen tuota itsekin, eihän minua kukaan voi kahehtia, kyllä voi ja vaikka siitä, että sinulla on perhe. <3

      Minä kestän paljon, mutta jos lapsiani tai rakkaitani alettaisiin arvostelemaan, luultavasti vajoaisin maan alle ja kokisin kuten sinä, mikään ei ole sen arvoista, että perheeni joutuu silmätikuksi ja alttiiksi.

      Jouduin syksyllä anonyymin hyökkäyksen kohteeksi ja aika vahva epäilykin on kuka henkilö on, mutta toki kun ei ole varmuutta, ei ole. Myönnän, että menin aivan tolaltani ja hysteriankin partaalle ja menetin yöunia, koska ne sanat olivat niin julmia ja niitähän en täällä julkaissut. Asiallainen palaute on yes, mutta henkilökohtaisuuksiin meno ei ole. Mutta tiedän juuri mistä kirjoitat ja sekin jätti jonkinlaisen avohaavan.

      Onneksi meillä on tukijoukot ja älä sinäkään jää yksin, vaan ota yhteyttä, vertaistuki auttaa, kun joutuu kiusaamisen kohteeksi Minulle voi laittaa vaikka sähköpostia. Ei anneta toisten viedä rakasta harrastusta meiltä.

      Paljon halauksia Ansku ja minulle olet tärkeä, sinulla on aina painavaa sanaa ja sitä arvostan niin kovin <3

      Kauniita unia ja parempia päiviä. <3

    • Minäkin olen aina ollut ujo, sekä perusluonteeltani kiltti ja empaattinen. Olen aina valmis auttamaan apua tarvitsevia ja sitä on myös työelämässä käytetty häikäilemättä hyväksi. Niin se taitaa olla, että kun sinut on kerran johonkin tiettyyn lokeroon laitettu, ei sieltä ole ihan helppo omin voimin pois päästä. Huomasin taas kerran että vaikka olen oppinut olemaan vertaamatta itseäni muihin, niin heti, kun tämä anonyymi loukkasi sanoillaan rakkaimpiani, sorruin vähättelemään itseäni ja suurinpiirtein koko elämääni 😉 Hölmöä, mutta se ujo, epävarma ja loukattu pikkutyttö sisälläni otti vallan ja sai tunteeni kuohumaan.

      Blogini pysyy tästedeskin ottamieni maisemakuvien taltioimispaikkana sekä jonkinlaisena päiväkirjana ajatuksistani ja vaatimattomasta, yksinkertaisesta elämästäni, josta kaikesta huolimatta pidän tosi paljon. Toki taloudellinen tilanteemme voisi olla huomattavasti parempi, mutta välillä tunnen jopa suurta tyytyväisyyttä kun huomaan, miten pienelläkin sitä tulee toimeen ja olen suorastaan ylpeä, kun joskus saan laitettua jotain jopa sukan varteenkin 😉

      Luin vastauksesi jo eilen illalla, mutta liikutuin niin paljon kauniista sanoistasi etten pystynyt kirjoittamaan mitään ♥
      Olet todella lämmin ja empaattinen, sekä niin ihanan aito ja sydämellinen persoona, etten voi ymmärtää miten kukaan haluaisi loukata sinua! Anonyymillä itsellään taitaa olla alemmuuskompleksi ja voihan se toki olla sitä mainitsemaasi kateuttakin. Olen itsekin miettinyt, että josko sittenkin tämä anonyymi on joku "ystävä" tai tuttu. Niin tai näin, pidetään lippu korkealla ja sovitaan että vaikka koirat haukkuu niin tämä keskinkertaisuuksien karavaani jatkaa kulkuaan =D

      Tämä vertaistuki täällä on kyllä uskomattoman upea asia, ja ei, me ei todellakaan anneta kenenkään viedä tätä rakasta harrastusta meiltä!
      Hävetti tuo oma avautuminen, mutta sinulle on vaan niin helppo kertoa asioista, niistä kipeistäkin, koska itsekin olet avoin ja rehellinen kaikessa tekemisissäsi ja sanomisissasi. Arvostan ja ihailen rohkeuttasi Tiia ♥
      Iso halaus ja lämpöisiä ajatuksia luoksesi ♥

  • Tiia, sinä olet upea nainen<3 Ei tule kyllä keskinkertaisuus ensimmäisenä, eikä toisena, eikä kolmantenakaan mieleen, kun sinua ajattelee. Sinullahan on esimerkiksi aivan huikean innostava ja mielenkiintoinen blogi, sinulla on loistava verbaalinen ilmaisukyky, sekä sympaattinen ja lämmin persoona yksistään tekstienkin perusteella. Todella lahjakas ja osaava ihminen, sekä innostava esimerkki muillekin naisille. Minä ainakin olen alusta saakka ihaillut sinua ja blogiasi, ja saanut iloa ja hyvää mieltä postauksistasi:) <3

    • Sari eihän tuohan häkellykseltä voi vastailla oikein mitään, muuten kun niin nöyränä, otettuna ja sydän sykkyrällä kiittää <3 Kun itse tuntee kaikki omat negatiiviset puolet, sitä aina peilaa itseään niiden eli ankarimman kautta ja jotenkin ne ajatukset aina vesittää ne hyvät Pimeää ja absurdia, mutta olen itsekin voimaton tämän toimintamallin kanssa, miten loistava kyky on mitätöidä itseä ja nähdä jopa onnistumisessa epäonnistuminen.

      Kiitos sinulle niin paljon lukemattomista ihanista kommenteista ja että jaksat kommentoida täällä, arvostan sitä suuresti.

      Ihania unia Sari ja kiitos sinulle <3

  • En ole monessa asiassa hyvä, mutta tuunailussa olen mielestäni aika mainio. Olen myös hyvä ystävä toisille. Mielestäni sinä olet hyvä ystävä ja lämmin sydäminen. Olet myös hitsin hyvä kirjoittaja. Aina keskinkertaisuus ei ole paha!

    • Olet Outi aito, kaunis ja ihana ja jotenkin koen äidillistä lämpöä seurassasi, lähelläsi on hyvä olla. Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja jokainen sana takaisin ja olet kyllä aivan uskomaton tuunaaja, mistä niitä ideoita virtaakaan. Jos mulle lyödään esine eteen, se on mulle esine tai näen tyhjää vaan, sulle se on loputonta muovailuvahaa. <3

  • Osaat kirjoittaa hienosti, ja vielä näin arasta aiheesta! Kaikkea muuta kuin keskinkertaista! 😉 Itse en ehkä tunne olevani keskinkertainen, vaan ihan vain yksinkertisesti huono monessa asiassa 😉 Joskus se saa enemmän voimaa sisältä, mutta yleensä vain hyväksyn sen – ihan niinkin, että nauran tätä huonouttani myös muille ääneen. Huumorilla, se auttaa. Näin on, ja yritän keskittyä niihin asioihin, joissa olen parempi. Hirveän vaikeaa olla armollinen itselleen, ja ajatella juuri niitä hyviä puolia itsessään – ja vertailu muihin on pahinta. Mutta uskon, että sua varmaan helpotti jo, kun kirjoitit tämän ja lausunto asian ääneen? Ja kukaan meistä ei vain ole täydellinen, ja haasteita on ihan varmasti meillä kaikilla itsemme ja itsetuntomme kanssa. Vahvat vain uskaltavat sanoa sen ääneen 😌

    Niin ja ihan vain tiedoksi: minusta et ole ainakaan yhtään keskinkertaisen oloinen bloggaaja – eivätkä tekstisi viesti kerrassaan ollenkaan keskinkertaisesta ihmisestä 😊

    • Huumori on paras lääke, olet viisas. Koska jos voi avoimesti itselleen nauraa, asioiden vakavuus, suuruus ja kauheuskin mitätöityy. Nauru on parasta lääkettä. 🙂

      Kyllä tämän ulos kirjoittaminen helpotti huom.toistaiseksi ja vertaistuellisesti aivan mielettömän paljon helpotti, toivottavasti ei ymmärretä väärin, mutta se etten ole yksin, että tämä on naisilla ihan yleismaailmallinen ilmiö Aivan hirveästi olen saanut näistä teidän kommenteista, oikeastaan kaikki teidän kommentit ovat koskettaneet niin kovin, että niitä lukiessa menin tänään aivan raiteiltaan ja ja on ollut mieli herkässä eli sielu aukeni. <3

      Kiitos niin paljon ja on ihmeellistä, kun itseään pitää pahalaisena ruojakkeena, niin muut näkee toisin.

      Kukaan teistä ei ole keskinkertainen tai huono, vaan sielukkaita upeita naisia olette kaikki tyynni, se joka avaa sydämensä ja haavansa, voiko aidompaa ollakaan. <3 Aitous on minulle suurimpia arvoja. <3

      Ihania unia ja kiitos <3

  • Ihana postaus, paljon ajattelemisen aiheita minulle heti aamutuimaan <3 Itsellä on vaikea hyväksyä omaa keskinkertaisuutta asioissa. Olen joissakin todella hyvä, ja sitten asia, jossa en ole niin hyvä on automaattisesti muka sellainen, joka ei minua kiinnosta. Onneksi ikä tuo vahvuutta tässä asiassa <3 Oot huippu!

    • Hih viisaita sanoja ja juu tuota olen käyttänyt itselläni paljon, jos jotain en osaa, niin pyh enpä ole asiasta kiinnostunutkaan, mutta hei tuo on oivallinen selviytymismekanismikin. Eikä kukaan voi olla kaikessa hyvä, jos on, niin jokin osa kärsii, yleensä vaikka ihmissuhdetaidot <3

      Kiitos samoin, ihanuus ja itse olet, muita se <3

  • Oli jotenkin todella tyhjentävä teksti enkä osaa oikeastaan sanoa siihen kunnolla mitään. Jontekin itselle on myös tullut tunne ettei ole jossakin asiassa erityisen hyvä, mutta silti osaan kaikkea vähäsen. Jotkin osa-alueet toki ovat voimakkaammin esillä kuin toiset, mutta en esimerkiksi ole luonnonlahjakkuus kitaransoitossa tai laulamisessa. Jotenkin oon kääntänyt sen omassa päässäni eduksi, sillä keskityn kuitenkin niihin joihin palo on enkä pidä toisten paremmuutta muissa asioissa (tai edes näissä intohimon kohteissa) huonona asiana vaan keinona oppia uutta. En tiedä osasinko selittää pointtini, mutta toivottavasti sait tästä jotakin kiinni!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Osasit selittää ja minulle kommentisi toi tyyneyttä ja mielenrauhaa, hei noinhan tuo on, että miksi pyristelen niin paljon. Ihan hirvittävän viisas olet. Mitä itse mietin toisten paremmuudesta, ehkä taas alisuoritan, koska aina ajattelen, noh en minä vaan voisi olla noin hyvä.

      Kiitos tästä, sinun kommentissa piili suuri viisaus, josta oli minulle valtavasti apua <3

  • Olen viimeaikoina perehtynyt aiheeseen nimeltään "Tunneluk" ja tiedän, että sullekin löytyy sieltä vastaukset, joiden avulla voisit ymmärtää ja vapauttaa itsesi tuosta turhasta ikuisesta huonommuuden tunteesta.
    Suosittelen lämpimästi Tiia. Ihan sun itses takia <3. (Kirjoitin aiheesta joku aika sitten, mutta vaan pintaraapaisun. Tekstissä on kuitenkin linkki kirjaan, joka oli rankkaa, mutta helpottavaa luettavaa).

    • Muistan sen kirjoituksen ja myönnän, usein ajattelen ettei minulle ole kirjoista apua. Luin nuorena paljon, ahmin ja halusin oppia ja ymmärtää ja ymmärränkin teorian avulla, mutta sitten tunteiden tasolla ei mene perille. Joku järkkymätön epäusko itseeni uskollisesti ja huojumattomana seisoo kuin toteemipaalu.

      Sen verran avaan, että kun menin terapiaan, niin lopulta terapeutti itki minun olkapäätä vasten ja kiitti minua, koska miltei alkumetreillä roolit kääntyivät päälaelle. Onhan tuo siis ihan hulluakin hullumpi juttu ja tosielämästä, silloin vaan oivalsin, jos joku voi minua terapioida, se on minä itse ja sitä pohdintaa olen harjoittanut teinitytöstä ja aivan hurjan matkan tullut siitä, mutta vielä heilutaan matkan keskivaiheilla.

      Noh pitkä virsi, olen avoin kirjalle ja tutkin asiaa, koska sinä olet niin fiksu, niin luotan sinuun, kun sanot, ihana Annukka. <3 Tuli sun kommentista ihan äidillinen olo. <3

  • No niin, pakkohan tähän on kommentoida. Sä olet hyvä monessa asiassa. Teidän kodin sisustus on kodikkain mitä tiedän, teidän eläimet voivat hyvän hoidon ansiosta hyvin, sä kirjoitat kiinnostavasti mistä vaan, vaikka vesilasista, olet ystävällinen ja välittävä ihminen, joka jaksaa aina vastata kommentteihin ajatuksella. Otat Instaan todella kauniita tunnelmakuvia, aina ihastelen. Tuossa on kuule jo aika monta asiaa ja minä en edes tunne sinua niin hyvin!

    Mä olen monta vuotta illalla sängyssä keksinyt kolme asiaa, joista olen siinä päivässä kiitollinen. Lisäksi keksin aina, vaikka väkisin yhden "jee meitsi" -asian eli jonkin onnistumisen. Se voi olla pienikin kuten koirani onnellinen katse kun silitän sitä. Väitän, että myös sinä keksit jonkin jee Tiia -asian joka päivä. Puss <3

    • Salla, senkin ihanuuspakkaus. Arvaa kuka luki tämän kommentin miehelle, koska arvaat varmaan, ettei kaikille meidän koti avaudu, koska meillä on värejä ja myös omaa huumoria ja leikkimielisyyttä, mikä aukenee ainakin meille. Lisäksi meillä on paljon merkillisiä keräilyesineitä, joiden keräilyä voi moni pitää hamstrauksena ja sitähän se jetsulleen onkin. 🙂

      Olen vaan niin otettu sanoistasi, oikein makustelen niitä täällä ja fiilistelen, voinko oikeasti näyttäytyä jollekin eli sinulle Salla noin. Sait aikaiseksi aivan järkälemäisen hyvän fiiliksen ja positiivisuuden tunteen <3

      Tuo sun oppi on itaisin tosi hyvä "mantra" ja se vaan lähtee lainaukseen. En tiedä mitä olen tänään tehnyt hyvin, mutta onnistumisena pidän, etten tulipää tyttäreni kanssa riidellyt kertaakaan, noin siinä se tuli. 🙂

      Puss ja muiskis ja kiitos ihanuuspakkaus, olet super <3

  • Tulee mieleen toteamus Mirkka Rekolan runosta: "Kukaan ei voi seistä sillä paikalla, jolla sinä seisot." Jokaisen ihmisen näköala tähän elämään on ainutlaatuinen. Siinä on se salaisuus, ei huippuun viritetyissä taidoissa. Ja miten helpottavaa, ei kukaan enää muista meitä 100 vuoden päästä, ei ehkä 50 vuoden päästäkään. Eikä niitä monia, jotka väsäsivät väitöskirjoja ja pinnistelivät ollakseen huippu-sitä tai huippu-tätä. Enkä tarkoita että elämässä pitäisi alisuoriutua, mutta ajatus tuo suhteellisuudentajun ja vapauttaa miettimään, mikä oikeasti on tärkeää. Useimmat kuitenkin muistetaan siitä, millaisia he olivat läheisilleen, ei siitä mitä he osasivat. Oho, taisin kuulostaa saarnaavalta, anteeksi! Harmittaa vain miten paljon ihmiset käyttävät energiaa tämän asian suremiseen, kun elämä on NYT ja TÄSSÄ, nautittavana ja koettavana. Se on tärkeää. Mukavaa päivää, Annie

    • Niin viisaita sanoja. Luin alle vuosi sitten Kodin kuvalehdessä pitkäaikaissairaiden haastatteluja, jotka tulevat kuolemaan sairauteensa ennemmin tai myöhemmin. Erään lause on jäänyt mieleen pyörimään, miten kun tietää kuolevansa, ei enää puhu työasioista, jotka olivat joskus todella tärkeitä, nyt puhutaan lapsesta, perheestä ja muista sellaisista asioista ja työasiat ovat merkityksettömiä.

      Eli juurikin ne, joihin me ihmiset itseämme toisiimme vertaamme, työ, menestys, koulumenesty ja miehillä kenties autot tai taloudellinen menestys, todellakin tuovat suhteellisuuden tajua, miten merkityksettömiä nuo asiat koko elämän kaaressa ovat. Onnekas on todellakin se, joka saa tehdä rakastamaansa työtä. <3

      Ei mitään anteeksi ja niin samaa mieltä. Vanhuksilta on myös kysytty, mitä he murehtivat ja katuvat elämässään, eniten turhaan murehtimista. Ajattele, jos tuon murehtimisen kanavoisi johonkin positiiviseen, mikä voimavara!

      Annie tämä oli hyvin hyvin vapauttava kommentti, olen niin paljon saanut voimaa teidän kommenteista ja ajattelemisen aihetta ja jotenkin jotain suurta. Myös sen, että otan nenäni pois sieltä murehtimisen kuplasta. 🙂

      Ihania päiviä sinulle ja kiitos <3

  • Meitä itsensä vähättelijöitä taitaa olla enemmän kuin niitä hyvän tulppaanin tekijöitä. Jos joku sattuukin kehumaan sinua niin siinä tapauksessa ainakin itse pitää vähän itseään vähätellä ja ruoskia kun olen niin huono siinä tässä ja tuossa. Eli täällä samanlainen "mää en oo yhtikäs mitään"-tyyppi, minä en ole hyvä edes niissä kielissä mutta käsityöt taittuu jotenkuten silloin kun jaksan jotain tehdä.
    Ja mitä tulee niihin anonyymeihin tai ainakin osaan heistä (onneksi kultaisiakin anonyymejä on) niin tiedät mitä heistä ajattelen ja juuri tällaista elämänsä täydellistä anonyymia saankin kiittää siitä että viime viikkoni oli silkkaa helvettiä 🙁
    Sinä Tiia olet super ihana ja varmasti monessa asiassa mielettömän hyvä. Mietipä lähtökohtaisesti esimerkiksi sun blogia, sitä seuraa tuhannet lukijat siinä missä mulla on ihan muutama sata lukijaa. Olet siis mielettömän hyvä bloggaaja ja sun kirjoituksia ja kommelluksia on aina niin hauska lukea.
    Halauksia muru ihan valtavasti ja nyt hymy huulille ja usko itseesi <3 I love You dear <3

    • Niin harmittaa, että olet taas joutunut anonyymin kohteeksi ja en vaan voi olla miettimättä onko se joku läheinen… Olet niin kaunis nainen Nanni, että moni kahehtii, se on valitettava totuus. Sitä paitsi kauneutesi on valovoimaista, sitä ei ole kaikilla.

      On kauheaa joutua anonyymin myllyyn ja sitä menee aivan tiloihin. Onneksi asiaa on jo koettu, joten koka kerta hieman vahvempana ja mehän ei lannistuta vai mitä Nanni. <3

      Juu ehkä itsellä on aivan kamalan huono tapa verrata blogiani vaikka nuoriin starabloggaajiin, tarkoitan lukijamääriä, vaikka se on ihan turhaa ja miksi sellaisia parametrejä menen vielä tekemään. Blogistahan kuitenkin tulee nauttia, eiks ej ja silloin se on mahdollista, kun anot jättää rauhaa, siis ne ilkeät ihanat on ihania ja mullakin on muutama ihana lemppari ano. <3

      Halauksia sulle ja älä vaan lannistu, olet upea nainen ja sekös ärsyttää toisia.

  • Minä asetan Sinut Tiia reilusti keskinkertaisuuden yläpuolelle monessakin asiassa.
    Blgiasi on ilo lukea, kerrot asiat juuri niinkun ne ovat. Huolehdit perheesi hyvinvoinnista, johon kuuluu myös lemmikkinne ♥
    Olenkin oppinut Sinut tuntemaan sillä kuudennella aistillani ♥

    Myös minä oon ollut aina vähän ujo ja hiljainenkin. Koulussa olin alempana keskitasoa myös kässätunneilla . Jälkeenpäin, kun omat tyttäreni olivat saman opettajan valvovan silmän alla kässätunniilla, tulin huomaamaan, että, joko opettaja ei osannut, tai sitten häjyyttään, jopa kudotutti sukkaa kymmentä silmukkaa vähemmällä kuin ensimmäisessä sukassa.

    "Kantapään kautta" olen opetellut käsityötaitoni hamuamalla kaikenmaailman lehdet, mistä van sai jotakin ohjeita. mutta en siltikään koe että olisin muuta kuin keskitason "tallaaja"☺

    Ihanaa keskiviikkoehtoota Sinulle Tiia Ihanuus ♫~♥~♫~♥

    • Oijoi opea, olen rivien välistä aistivinani, että opea harmitti, pieni ihminen kun on ja hänkin kova vertaamaan itseään muihin, että löysi kovan vastustajan, sinut vielä kässässä paremman. Ihan selvä peli, ei ajatustakaan muusta.

      Sama täällä, joka tutkain täällä sanoo, että siellä toisessa päässä on maailman sydämellisen lempein ja huumorintajuisin ihminen, jolla on vielä taito, uskomaton kädentaito <3

      Kiitos niin paljon ja toinen tavallinen tallaaja täällä toivottelee kauniita unia ihanuus <3

  • Kirjoittajana sä et ainakaan mikään keskinkertaisuus ole, vaan aivan huippu <3 Sun blogi on niin elämänmakuinen ja aito kuin vaan olla voi. Juuri siitä syystä yksi mun lemppareista.
    Tää aihe osui ja uppos, aivan kuin omasta elämästä..

    • Voi anonyymi, kunpa tietäisin kuka olet, niin kun joskus törmäämme, moiskauttaisin poskelle. Tuhannesti kiitoksia kauniista sanoista. Muistan aina kun perustin blogin, tuumin että tässä sitä sitten huudellaan yksinään tuuleen, mutta te tulitte. <3

      Kiitos sinulle siitä, että tulit tänne ja vielä kommentoit <3 Ihania päiviä sinulle <3

  • Hei Tiia,

    tämä oli ihana kirjoitus – niin rehellinen. Samanlaisia ajatuksia minullakin on itsestäni. Kouluaikoina olin arka opettajia kohtaan – en uskaltanut sanoa jos en osannut jotain jne. Käsitöissä aivan surkea; olin ehkä kolmas- tai neljäsluokkalainen kun käsityön opettaja (koulun johtajan vaimo :-O ) sanoi minulle, että näytäpäs nyt se työsi niin saamme nauraa!!! Apua!!! Mitä lyttäämistä… nooh, siitä onkin jäänyt aikamoinen legenda elämään ihan huumorimielessä nykyään kylläkin 😉

    Kun kasvoin aikuiseksi, olen myös kasvanut rohkeaksi. Ja näin tänä vuonna viiskymppisenä ei enää muiden mielipiteet hetkauta. Olen mikä olen ja olen siitä ihan onnellinen.

    Sinä Tiia taas olet aivan ihana! Rehellinen, aito suomalais-nainen. Minusta olet esimerkki monelle ihmiselle. Nauti itsestäsi ja elämästäsi juuri sellaisena kuin se on 🙂

    Iloisin terveisin, Johanna

    • Sanonko, että silmäni meinasivat pudota päästä, kun luin opettajan sanomisen sinulle. Toisen kustannuksella ei saa koskaan nauraa, se ei ole huumoria, vaan huumoriin kätkettyä ivaa, heikon ja tunne-elämältään kömpelön ihmisen merkki. Olethan jo nyt oivaltanut, että opettajasi oli viallinen, et sinä, vaikka piikkinä lihassa on varmasti tuo lause ja et sitä ikinä unohda.

      Itse pidin itseäni aina tyhmänä, setäni kiusasi 8v ikäerolla ja sanoi tyhmäksi ja uskoin setääni, koulussa sanottiin tyhmäksi ja viimeinen niitti arkkuun oli, kun soitin uskonnon/psykologian opettajalle yo-tuloksia ja opettaja sanoi, ettet "sinä ole mikään ruudinkeksijä." Mietin silloin, että olen paljastunut, että tyhmyyteeni näkyy läpi, vaikka kuinka peittelisin.

      Juu ja itsekin tuolle omalle nauran nykyään ja siitä löytyykin meidän vahvuus, ollaan vahvoja ja käännetäät kipeät tilanteet eduksi <3

      Kiitos Johanna niin paljon kauniista ja sydäntä lämmittävistä sanoista, niin sinäkin <3

  • Tarpeeksi hyvin on riittävästi. Rva Kepponen jo tuolla kommenteissa sanoikin että me keskinkertaiset hoidamme asioita ja elämäämme laajalla skaalalla hyvin. Professori Juha T.Hakala on puhunut paljon aiheesta ja kirjoittanut kirjankin "Kohtuuden kirja". Moni totesi itsekin että tämä ajatusmalli keskinkertaisuudesta lähtee ja lapsuudesta. Kun opettaja, vanhempi tai muu luottoaikuinen väheksyy tulee siitä lapsen maailmassa "tosi". Tuosta ajatusmallista pois oppimiseen meneekin sitten loppuelämä… Mutta hurjan ihanan blogin olet Tiia saanut aikaiseksi, ihan noin keskinkertaisenakin 😉 Jatkahan samaan malliin!

    • Niin miksi keskinkertaisuudesta on tullut kirosana, kun oikeastaan se on hyve. Ihan juuri noin, kun joku aikuinen väheksyy siitä tulee tosi ja minulle se on ollut totisinta totta ja niin monelle muulle. Mutta asiasta puhuminen ja itselleen nauraminen auttaa ja tämä vertaistuki auttaa <3

      Ihan niin menee loppuelämä ja tiedän, kun vihdoin saan ahaa elämyksen ja oivallan, silloin on aika vaipua ikilevolle. Ehkä tämä kaikki kipuilu pitää myös skarppina, pitäähän tästä jotain positiivistakin löytää. 🙂

      Kiitos niin paljon Nina kannustuksesta ja viisaasta kommentista, sain teiltä kaikilta paljon ajattelemisen aihetta ja voimaa <3

  • Tiia, sinä ole hyvä ja riittävä myös keskinkertaisena ♥
    Kun aamulla katsot peiliin ja kohtaat siellä pahimman vastustajasi niin hymyile hänelle leveästi todeten "minä osaan, minä pystyn, minä olen hyvä" sen sijaan, että sanoisit "en osaa, en pysty, olen huono". Puhuttele ja kohtele itseäsi lempeästi kuin olisit paras ystäväsi ja ennen kaikkea ole armollinen itsellesi. Kaikkea ei tarvitse osata, taitaa, jaksaa, kestää tai olla yli-ihminen. Suosittelen sinulle luettavaksi Miina Maasola ja Sari Toivakan kirjaa "Itsetunto kohdalleen". ♥
    Halaus päivääsi ihanuus ♥

    • Kiitos viisaista sanoista ja kirjavinkistä. Sinä olet muuten sellainen ihminen, jonka lähellä on hyvä ja rauhallinen olla. Se johtunee siitä, että olet sinut itsesi kanssa ja hyvä ja sydämellinen ihminen. <3

      Halauksia sinun päivään ja ihania unosia <3

  • Voi, niin totta. Itsekin olen itseni pahin ruoskija.
    Me ollaan molemmat oikeesti hyviä tyyppejä!! =D
    Tuo Eeva Kilven runo oli ihana. Pistän itselleni muistiin.

    Tsemppiä ja iloa kohti viikonloppua!! ♥

    • Jep niin ollaan <3 Tuo Eeva Kilven runo on ollut lemppari vuosia ja vuosia, siitä lähtien kun sain runokirjan vaarini siskolta Eva-tädiltä. <3

      Kiitos samoin ihana Vivi <3

  • Mä mietin tuota keskinkertaisuusasiaa nuorena paljonkin. Olen aina ollut hyvä kaikessa mutta en koskaan missään oikeasti hyvä, erinomainen, ykkösluokkaa. Minun ei ole juurikaan tarvinnut nähdä vaivaa ollakseni hyvä, kirjoitin ylioppilaaksi ihan hyvin arvosanoin ilman, että olisin kauheasti nähnyt vaivaa asian eteen (mitä nyt reaalista sain vain B:n mikä olikin ihan oikein koska yhtään en työtä tehnyt sen eteen, että paremman olisin saanut). Soitin viulua ykkösestä ysiin ja olin ihan ok, mutta koska mulla ei ollut oikeasti lahjoja niin lopetin. Olin hyvä käsitöissä, kuviksessa ja puukässyssä mutta aina joku oli parempi. Kielissä olin ehkä keskivertoa parempi, kuvittelin olevani jopa erinomainen enkussa mutta halutessani lukion päästötodistusta varten yrittää korottaa sen ysistä kymppiin ei enkunope suostunut. Mutta paras kaverini sai kyllä yrittää. Annoin sen jäädä kaihertamaan mieltäni. Matikassa olin surkea ja luulin, että mä vaan olen niin tyhmä, että en sitä tajua. Nyttemmin olen saanut onnekseni oppia, että kyse ei olekaan siitä, että mä en vaan tajuaisi matikkaa vaan siitä, että silloinen matikanopettaja ja minä ei oltu samalta planeetalta.

    Minä jäin keskinkertaiseksi sen takia, että olin aina riittävän hyvä kaikessa ilman, että mun tarvitsi nähdä vaivaa asioiden eteen. Niinpä en viitsinyt nähdä vaivaa sen eteen, että olisin ollutkin jotain enemmän kuin hyvä. Myönnän olevani patalaiska. Niinpä mä nuorempana ajattelin, että olen siis keskinkertainen. En nähnyt ollenkaan omaa osuuttani kuviossa, että osaksi se mun keskinkertaisuus olikin ihan mun omaa laiskuutta. Nykyään tiedän olevani laiska ja tiedän, että se on minusta itsestäni kiinni kuinka hyvä tai huono olen. Minä uskon siihen, että ihminen pystyy ihan mihin vaan kun tarpeeksi haluaa. Kysymys on siitä kuinka hyvin pystyy itseään motivoimaan ja kuinka paljon haluaa. Tietenkin ulkomaailmakin vaikuttaa (ikävä kyllä) ja minä ainakaan en pysty sitä täysin sulkemaan ajatusteni ulkopuolelle.

    Yksi mun lempparisanonta on, että "Kaikki on niin suhteellista!" ja se pätee tässäkin. Varmaan joku voisi sanoa, että minä olen tosi hyvä jossakin ja mun näkemys on, että no korkeintaan keskinkertainen. Se on vähän sekin millä korkeudella kenelläkin se rima on minkäkin asian suhteen. Minä tiedän vaativani itseltäni enemmän kuin olisi tarpeen, nostan riman turhan korkealle ja sitten totean, että olkoon, keskinkertainen mikä keskinkertainen ja antaa olla. Niin ja se patalaiskuus, se ei ole hyvä se….

    Että mikä sitten _oikeasti_ on keskinkertaisuutta, onko sellaista edes? Vai onko se vain meidän päissämme, ihan niin kuin sekin mikä on mukamas huonoa tai riittämätöntä.

    Entäs jos vaan päätetään, että ollaan erinomaisia ja huippuja!?!

    • Mohn jotenkin kun tätä luki, niin ihan kuin olisi lukenut omaa tekstiä ja täysin omia aivoituksia. Veit sanat suusta ja kirjoiti niin kattavasti, etten voi muuta snaoa, kuin kiitos ja uskon samaan, mikä on keskinkertaisuus edes, joku jaottelumääre, jonka joku ihminen on keksinyt. Kyllähän me ollaan huippuja, jokainen on varmaan omalla tavallaan huippytyyppi, ainakin sellainen perusihminen. 🙂

      Omille lahjoille sitä on täysin sokea ja muut näkee paremmin minut, kuin minä itse.

      Halit ja kiitos tästä, taas niin loistavaa pohdiskelua ja juuri miten olisin itsekin halunnut sanoa, hehe jos olisin keskinkertaisuudeltani osannut pukea ne sanoiksi. 😉

      <3

  • Huh huh, onpas täällä paljon näitä keksikertaisia:) No minäkin ängen mukaan:) No, kaikki alkoi kun minä synnyin. Kolmas tyttö ja poikaa jo odoteltiin ja siitä se alkoi ja loppua ei näy, että keskinkertaisena sinä synnyt, keksinkertaisena elät ja tulet kuolemaankin. Näin se vaan on. Mutta hyvä, että meitä on monta ja kun aikansa tätä muhittaa, niin tästä alkaa saada voimia. Ketkä ne on niitä supertyyppejä sitten? Onko niilläkään niin hyvin asiat ja hei, tunteekohan ne samalla lailla? Keskikertaisena on varmasti parempi kuin huippuhyvänä, ei ole paineita:) Mutta tottakai se välillä käy ärsyttämään ja siitä sitten alkaa itseänsä suomimaan. Tää oikeesti hei kuuluu kyllä meihin suomalaisiin jo peruspiirteenä.
    Sä olet hyvä Tiia näissä blogijutuissa! Sä olet elämässä pärjännyt ja sä olet hyvä ystävä, joten näin aluksi….ja mä kuule opetan sut neulomaan, puikot mukaan seuraavalla kerralla, sillä oonhan mä sentään siinä hyvä!:D 😀

    • Hih ihana Minna, heti alkoi kuules naurattamaan koko homma. 🙂

      Niin hyvin puristit ajatukset, keitä on supertyypit, no joku laulajastara, no hänellä on omat vaikeutensa ja haluaisinko olla stara, sellaista ei kuule keskinkertaisen pää kestäisi. 🙂

      Sä oot todellakin hyvä ja kaikissa ompeluhommissa ja loistoystävä, äiti, puoliso ja mitä lie kuules eli vaikka mitä. Näillä lähdetään uuteen nousuun!

      Huomiseen M <3

  • Sinäkö muka keskinkertainen, höpö,höpö. Mieti tätä blogiakin, tämä ei ole mikään keskinkertainen vaan ihan huippu. Ajattele mikä taito sulla on kirjoittaa ja saada ihmiset kommentoimaan ja avautumaan vaikka mistä. Brassi vai puska postaus tuli mieleen.. 😀 😀 Ja varmasti monta muutakin asiaa missä olet keskinkertaisuuden yläpuolella ja paljon. Mutta oman hännän nostajat saavat vaatimattomat ihmiset tuntemaan keskinkertaisuutta korostamalla omaa mahtavuuttaan. Nykyinen arviontisysteemi peruskoulussa on myös oikein oiva väline siihen lokeroimiseen, on huiput, on keskinkertaiset, on välttävät..mieti yhden ihmisen arvio määrittää koko loppu elämää, ihan naurettavaa. Onneksi siitä ollaan menossa monimuotoisempaan suuntaan. Ja ei kaikilla ihmisillä tarvitse olla kunnianhimoa yrittää olla huippu ja aina paras. Tavallisuus on monessa asiassa parasta kaikessa, olkoon sitten keskinkertaista tai ei. 😉 Nuo anonyymit mollaajat on niin raukkoja, että niille ei kannata paljon ajatuksiian tuhlata. Tiia oot aivan huippu, muista se. <3 <3

  • Hui hih brassi tai puska, sen olinkin jo unhoittanut. 😉

    Ihan totta, että se koulun lokeroleima tarttuu, kuin täi tervaan! Siitä on vaikeaa päästää irti, kouluajoista on niin kauan. Joskus näen painajaista, että olen vielä koulussa. Traumaattisia aikoja. 🙂

    Kiitos niin paljon ihanuuspakkaus ja niin sinäkin <3

  • Vaikka sivu on vanha, oli tämä ensimmäisten joukossa hakutuloksissa. Tänään tuntunut pahalta, kun työkaveria kehuttiin julkisesti vieressäni, kevätjuhlassa, itse olin ihan ”tyhmänä” vieressä. Ajattelin että olisipa kiva itsekin olla noin hyvä ja tykätty, varsinkin siis ulosannilta. Mielestäni työn teen ihan yhtä hyvin kuin hänkin, ja ainakin oman osuuteni ihan hyvin. Olen arkinen ahertaja, rehti ihminen, mutta ulospäin se ei näytä niin hyvältä, enkä ole viihdyttävä. Ärsyttää olla keskinkertainen. Sain voimia kirjoituksestasi, kiitos.

Vastaa käyttäjälle Nina L Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud