Tammikuun kosmetiikkalempparit!

Tammikuun kosmetiikkalempparit!

Kävin viime viikolla kampaajalla ja kampaajahan aivan suoraan totesi, että hiukseni ovat todella huonokuntoiset ja aivan kuin venyvää purkkaa. Hassu sattuma oli, että kampaaja suositteli hiuksilleni kyseisiä Kérastase Nutritive hiustuotteita, jotka olin aiemmin saanut blogiin testiin ja odottivat testausvuoroaan. 

Luonnollisesti kampaajan ”käskystä” otin Kérastase Nutritivet heti käyttöön ja kyllä kampaaja ja Kérastase nämä minulle valitessaan, olivat aivan oikeassa, nämä hiustuotteet ovat napakymppi purkkamaisille blondatuille hiuksilleni. 


Hoitava sampookylpy Bain Magistral, joka jättää hiukset samalla narskuvan puhtaiksi, hoidetuiksi ja kosteutetuiksi ja huuhtoutuu hetkessä pois. 


Sarjan syvähoitava naamio Masque Magistral siloitti karheuden ja pörheyden tunteen heti jo hiuksiin levitettäessä ja hiuksiin tuli silkkinen tunne. Lisäksi naamiokin lähti huuhdellessa helposti pois. 

Hiukset viimeistelin kuuman ja föönauksen suojalla Crème Magistral-hoitovoiteella, joka jätetään hiuksiin suojaten hiuksia lämmöltä ja taikoen hiukset pehmeiksi hetkessä. Koostumukseltaan hiuksiin jätettävä voide on kermainen ja tiivis, mutta lopputulos on ilmava, eikä lainkaan hiuksia latistava ja vain pieni määrä riittää. 


Lisäksi Magistral-tuotteet tekivät hiuksista helposti kammattavat, erittäin puhtaat ja pehmeät ja kosteutetut, kuin ritisevän kuivat hiukseni olisivat saaneet sadepäivän hellivän kosteuskylvyn.

Nutritive sarjan hiustuotteita suosittelen lämmöllä kaikille purkkablondeille ja käsitellyille hiuksille. Aivan loistavaa saada sekä todella narskuvan puhtaat, että pehmoisen hoidetut ja kammattavat hiukset. Kuukauden hiustuotesuosikkejani ehdottomasti. 
Sain syystalvella testiin itselleni uuden ihonhoitosarjan tuotteita, joista Payot Uni Skin Concentré Perles, pääsi vuoden kosmetiikkasuosikit 2016 postaukseen. 
Payot on laadukas, ylellinen ja kuitenkin lompakkoystävällinen hoitolasarja, vaikka vastaakin selektiivisten hoitotuotteden laatua. Hinnat pyörivät ravitsevissa ja erinomaisissa ihonhoitovoiteissakin keskihinnaltaan n. 50e luokassa. Lähimmät jälleenmyyjät löydät täältä. 
Perform Lift Regard vaikuttaa koko silmänympärysalueella ja on toiminut omalla atooppisellä ihollani, kuin unelma. Raviten, atooppista kuivuutta hilliten. Hoitava voide ei ole aiheuttanut seuraavalle päivälle silmäpusseja, vaan silmänympärysiho on ollut virkeä ja hoidettu. Sen erityinen koostumus hoitaa silmänympärysihon velttoutta, juonteita, tummuutta ja turvotusta.

Kiinteyttävä ja ihon pintaa silminnähden napakoittava anti-aging älyseerumi ikääntyvälle iholle. Silkkinen Elixir Lift seerumi imeytyy iholle hetkessä, tuo jännää napakoittavaa tunnetta ja iho tuntuu todella silkkiseltä seerumin laiton jälkeen. Lisäksi seerumi antaa sievää valoisuutta ja hehkua iholle. Miltei tuoksuton tuote, joka antaa hieman viilentävän tunteen iholle, on ollut oikea hemmotteluseerumi ja joka on selkeästi kosteuttanut pintakuivaa ihoani. 

Perform Lift Intense Kiinteyttävän ja kohottava ihonhoitovoide on ollut, kuin silkkiä iholleni ja ravinnut ”vanhaa” ihoani kosteuttaen ja pehmentäen, mutta ei ole silti tehnyt ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Liian rasvaisista voiteista saan helposti näppylöitä, mutta Perform Lift Intense syväkorjaa ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Taikoo ihon elastisemmaksi ja kimmoisammaksi. 


Lisäksi Payot sarjaan kuuluu kaksi erilaista vartalotuoksua, joista testiin sain Eau de Soin Energisante tuoksn, jossa on raikas yhdistelmä bambua, vihreää teetä, greippiä sekä ruusu-uutetta. Piristävä ja lisäenergiaa antava Eau de Soin Energisante suihke kosteuttaa, virkistää ja tuoksuu raikkaalle ja sitruksiselle ja on ihana suihkautettava suihkun jälkeen virkistämään aamun alkua. Pehmentää ihoa ja jättää iholle miellyttävän kevyen tuoksun. Tästä voisi herkästi tuoksuille reagoivatkin pitää, tuoksu on niin mieto ja ei lainkaan läpipuskeva. 

L’Orealilta ilmestyi juuri kauppoihin kivat LIP PAINT uutuudet matta ja kiiltomaisilla koostumuksilla. Nämä antavat huulille runsaan pigmentin ja kestävät huulilla pitkään. Pääsivät heti käyttöön ja käsilaukkuni kosmeosastolle mukaan. 


Tälläisiä huulituotteita olen pitkään kaivannut, jotka aidosti punaavat huulet, pysyvät pitkään, mutta antavat huulille kosteuttavan tunteen. Omat suosikkini ovat nuo kaksi Lacquer huulituotetta, joiden sävyt ovat ylhäältä alas: Fuchsia Wars, Darling Pink ja Matte punat: Acocalypse Red ja Red Actually ja nämä bongattu jo mm. Sokoksen hyllyiltä. 

Kuukauden paras ostokseni on YSL Paris tuoksu. Sattuipa niin, että Pinkit korkokengät Maijun kanssa aivan tarkoituksenmukaisesti menimme tällä viikolla Sokokselle nostalgioimaan nuoruutemme lempituoksuilla, jotka olivat omalla kohdalla Dior Poison ja YSL Paris tuoksut. Miten vielä sattuikaan, että Paris tuoksu oli -60% alennuksessa ja 125ml pullolle jäi hintaa vain 27e, kuin onnekas tuoksukohtalo!

Mieletöntä on, etten ole Paris tuoksua tuoksutellut sitten lukion ja miten voimakas nostalgian tunne iski, heti tätä tuoksutellessa. Kyllä tuoksumuisti on merkillisen vahva. Tyytyväinen olin vielä tummaan pulloon, ettei ole alkuperäisessä kirkkaassa lasipullossa, koska tuoksua on niinkin paljon, kuin 125ml, säilyy tuoksu pidempään ei valoa sisään päästävässä pullossa. 

Paris Premieres Rose ilmestyi vuosittaisessa limited edition pullossa keväällä 2016. Tuoksua kuvaillaan kevään henkäykseksi, ruusuisaksi ja makeaksi kukkaistuoksuksi. Tuoksun avaa ruusu, orvokki ja neroli, sydäntuoksussa hurmaa damaskian ruusu, kielo ja pioni. Lempikukkiani kaikki. Tuoksun viimeistelee syvemmän naiselliseksi hienostunut valkoinen myski ja santelipuu. 

Hyvin olin lukioaikaisen tuoksuni aikoinaan valinnut, sillä tuoksu hurmaa tänä päivänäkin eikä ole kärsinyt aikaa. Tuoksu ei ole myöskään tyypillinen 80-luvun tuoksu, tummine voimakkaine tuoksunuotteineen, vaan ensimmäisiä omaan makuuni täydellisen raikkaita kukkaistuoksuja. 

YSL Paris oli uskomaton shoppailulöytö ja en edes tiennyt ennen tätä viikkoa, valmistetaanko Paris tuoksua enää, mikä iloinen yllätys Sokoksella kohtasikaan. 

Herättikö jokin teissä kiinnostusta tai löytyikö tuttuja lempituotteita? Muistatko sinä vielä lukioaikaisen lempituoksusi, olisi todella hauskaa kuulla mikä se oli?

*Blogissa esiintyvä kosmetiikka pr-näytteitä, YSL Paris tuoksua lukuunottamatta. 

Aurinkoista maanantaita kaikille. <3


36 thoughts on “Tammikuun kosmetiikkalempparit!”

  • Noi Lip Paintit pitää testiä, mutta entäs nuo Kerastaset – mullekin mullekin mullekin! Luulen, että olisivat täydelliset mun blondeimmille latvoille, jotka ehkä vähän kuivemmat kuin hiukset noin muuten. Pidän sun postausta muistilappuna kampaamokaupoille mennessäni, kiitos vinkistä!! 😀 <3

    • Testit ensi kerralla Lip Painteja multa. Nuo Kerastaset on just eikä melkein. Näitä se kampaajalin juuri suositteli, kun oltiin kampaajalle. Uskon, että tykkäisit näistä. <3

      Ihanaa iltaa Ninski <3

  • Mun raidoitetut hiukset rakastaisivat just tuota hiuksiin jätettävää Kerastasen cremeä…Kerastasen tuotteet toimivat omissa hiuksissa, kalliita, mutta kuurimaisesti saavat paljon parempaan kuntoon hampputukan! Minulla oli lukioaikana Poison, Cacharelin Loulou ja Paco Rabannen La Nuit, pahus kun tuota La Nuitia ei enää mistään saa…ei kai ole valmistettukaan enää 90-luvun alun!

    • Tuo creme on huippu! Hintaa on, mutta ovat aina toimineet loistavasti omilla hiuksilla.

      Eikö olekin hirveetä, jos oma lempparituoksu lopetetaan… 🙁

      Poison meillä yhteistä, enää en sitä alkuperäistä Poisonia pystyisi käyttämään, mutta Poison Pure valoitti.

      Ihanaa iltaa Heli <3

  • Lukioaikana olin sun sukulaisen kampaamossa. Ekaa kertaa käytin Kerastasea,pullon väri oli sama kuin kuvassasi,muoto vähän eri. Muistojen, shampoon tuoksun ja koostumuksen vuoksi ostan sitä vieläkin joskus. Kerastasen yhdistän aina suhun. Kerastase = lukioaika 🙂

    • Ajattele, oltiin niin Kerastase naisia ja loistavasti toimii vieläkin. Ihana lukioajan muisto, tämä postaushan on yhtä nuoruusajan nostalgiaa.

      Muiskuja Mape <3

  • Hei ihanuus! 🙂 Hmm, kiva lukea uusista tuotteista, kun en ole kuullut tuosta sarjasta. Listasin juuri blogissani ensiviikon ostoslistan ja Cliniquen tuotteita täynnä. Jospa kurkkaankin nuita… Annoin mahdollisuuden Lidl:in rasvalle ja metsään meni omalta kohdaltani, ei vaan toiminut. Sinänsä sääli, kun hinta olisi ollut niin sopiva ja olisi enempi jäänyt vaatekaapin täyttämiseen 🙂 Mutta tutkintaan meni, kiitos vinkistä! Ihanaa viikon alkua siulle <3 <3

    • Lidlin voide ei toimi täälläkään,mutta Lidlistä löytyy mitä parhaimmat vanulaput ja mm. Meikeistä huulikiillot on yes.:)

      Cliniquelta löytyy monta ihanaa juttua, mm. Cliniquen Happy. <3

      Ihanaa uutta viikkoa <3

  • Just nuo oranssit Kerastaset olivat ensimmäiset omat kampaamotuotteeni ollessani ehkä kahdeksanvuotias. Mummuni osti ne minulle – shampoon, hoitoaineen ja naamion. Tuoksu on vieläkin nenässäni vahvana. Tuolloin tukkani oli vielä käsittelemätön ja hyväkuntoinen, joten hoitotehot menivät sikses hukkaan. Mutta oli niin ihanaa saada pestä tukka omalla ja fiinillä shampoolla. Mummu käytti itse samaa sarjaa loppuun saakka. Täytyy pitää sarja mielessä, heti kun on rahaa ostoksille! Sopisivat tämänhetkiseen tilanteeseen täydellisesti. Ja tulisi mummu mieleen.<3

    Hali!

    • Oi mikä ihana muisto. Tästähän tulikin niin sydämellinen aikamatka. Kiitos kun jaoit, koska mummit on parhaita.

      Muiskuja Fanni <3

  • Kerastasen tuotteet on vaan niin parhaita, jos pitäisi yhdellä brändillä pestä hiuksia lopun elämää, ei tarvitsisi harkita, mikä se on. ^_^

  • Payotin vartalotuoksu kuulostaa ihastuttavan raikkaalta. YSL:n Parisiin minulla taas liittyy kohta kolmenkymmenen vuoden takaa ikävä muisto, johon kaikki selvästi ruusuntuoksuiset hajuvedet vievät hujauksessa enkä niitä siksi käytä vaikka ruusu muuten mielestäni hyvältä tuoksuukin. Onneksi on myös tuoksuja, jotka tuovat voimakkaasti mieleen hauskoja muistoja vosien ja vuosikymmentenkin takaa.

    • Tuo Payotin tuoksu olisi varmasti ihan sun juttu. Mutta voi ei Paris, sekö se oli se huono tuoksumuisto.. Tuoksumuistot on niin vahvoja ja tosiaan onneksi on niitä ihania tuoksumuistoja. <3

  • Tuo Payotin seerumi on ihan täydellinen, olen koukussa <3 Minusta meikkikin levityy kauniimmin tuon jälkeen. Ja tuo Payotin vartalotuoksu on ihana, raikas, eikä liian voimakas.

    Vaikka blondia täällä ei olekaan, niin käsitellyt hiukset kuitenkin, joten kiitos hiustenhoitotuote vinkistä. Kerastasea vähemmän käyttäneenä, kiva kuulla kokemuksia.

    Tuo YSL:n tuoksu oli ihana muuten ja melkoinen ale löytö <3 Ihanaa viikkoa!

    • Seeeumi on täydellinen ja tuo silmänympärysvoide toimii jetsulleen. Omille atooppisille luomille on todella haastavaa löytää toimivia silmänympärysvoiteita.

      Tuo YSL oli megalöytö.

      Ihanaa viikkoa. <3

  • Payotin tuotteet kiinnostaisivat eniten ja erityisesti Elixir Lift seerumi. Seerumit ovat nykyisin intohimoni ja liftaus olisi enemmän kuin tarpeen meitsille;)
    Kivaa viikkoa:)

    • Seerumi on ihan mieletön! Eniten iloinen olen tuosta silmänympärysvoiteesta, sillä tänä talvena on lippaluomet pussittaneet ja atopia kuivattanut kulmakarvojen alla olevaa mitä lie luomitilaa ja se on pussittanut vielä ylimääräisenä. Tuo Payotin silmänympärysvoide on rauhoittanut kovasti luomia. Eli on kyllä upea ja ylellinen brändi. <3

      Uskon, että rakastaisit tuota seerumia, mitä olen muiden blogikamujen kanssa jutellut, niin kaikki ovat aivan hurmuna tuohon seerumiin. <3

      Ihanaa viikkoa Sari <3

  • Olipa hyvä tuotepaketti tämä postauksesi. Kiitos hiustuotevinkeistä.
    Ja YSL Paris! Minäkin sitä käytin nuoruudessani vai oliko se nuorena aikuisena, no sama se.
    Nostalginen ja ihana tuoksu. Muistan ne ruusut! Pullo vain oli erilainen. Hieno löytö!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • Juu ajattelin, jos kerran kuukaudessa teen tälläisen ehdottomat suosikit koosteen <3 Parhaimmat jotka ovat oikein pysäyttäneet sydämen. 😉

      Juu pullo oli läpinäkyvä, tämä on vuoden 2016 limited edition pullo ja kun tuoksua on 125ml verran, niin kyllä riittää vuosiksi eteenpäin. <3

      Kiitos niin paljon Tuula ja ihanaa alkanutta viikkoa <3

  • Mulla on muuten varmaan vuosia sitten ollut noita samoja Kerastasen tuotteita ( tai jotain hyvin vastaavia! ) ja tykkäsin! Mut tuo tuoksu vie Thaimaaseen, käytin sitä jätettävää föönistä aktivoituvaa latvahoitoa siellä ja oi, nyt korkkasin yhden toisen merkin tuotteen ja siinä sama tuoksu! <3

    • Ihania tuoksumuistoja, tuoksumuisti on vahva muissakin, kuin hajuvesissä. Itsellekin tulee näistä hiustuotteista mieleen lukioaika, kuten kamuni Marjo tuolla kirjoittelee. Jotenkin sykähdyttävää. <3 Tuo Creme on mullistava, aah omat hiukset voi niin hyvin ja ne jopa kiiltää!

      Ihanaa päivää Salka <3

  • Kerastasen tuotteet ovat hiustuotteiden mersu. Ihan huippuja. Mulla on käytössä ohuen (liurutukan) tuotteet, super hyviä ovat 🙂

    Ihanaa uutta viikkoa muru!

    • Ihan justiinsa niin on Mersuja, niin hyvin todettu. Omat hiukset kiiltää, olen ihan ihmeissäni, eli wautsiwau. 🙂 Samoin sinne ihanuuspakkaus <3

  • Kerastasen tuotteita vuosia jo käyttäneenä voin sanoa, että toimii ja hiukset voivat hyvin. Ilo päivääsi ihanuus ♥

    • Nyt olen ollut niin tyytyväinen hiuksiini, nämä Kerastaset saavat hiukset just eikä melkein. Sinulla kun on ehdottomasti kauneimmat hiukset mitä kenellekään tiedän, niin luotan sinuun. <3

      Ihanaa viikkoa Marjo <3

Vastaa käyttäjälle Marjo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud