Uusi vuosi, helpot reseptit, Osku kissan pelko ja blingiä pelissä

Uusi vuosi, helpot reseptit, Osku kissan pelko ja blingiä pelissä

Uusi vuosi ei mennyt ihan niin mallikkaasti, kuin voisi päätellä. Influenssa on pitkittynyt ja jos olen jotain toimittanut, niin viimeistään seuraavana päivänä olen saanut kärsiä asiasta nahoissani. Sushilla käynti esimerkiksi otti niin voimille, että joutui mennä heti sushittelun jälkeen makoilemaan, vatsan viereen toki. Olen kuullut tämän taudin kaatavan ihmisiä sänkyihin viikoiksi. Tätini sairasti 7-viikkoa ja ystäväni 5-viikkoa. Alati terve mieheni peräti viikon, joka on yhteiselomme historiassa ei ikinä sairastavalta mieheltä paljon. 

Eli kun ei hirveästi jaksanut kokkailla, niin sushia ja mutkia oikoen ruokia, jotka ovat kyllä reseptiikaltaan muutenkin omaan mieleen. En ole kyllä ruokapipertelijä, paitsi jos sille päälle satun, ehkä kerran kaksi vuodessa. 

Pahinta uudessa vuodessa oli kuitenkin meidän Osku kissan pelko. Osku suorastaan miltei oli shokissa paukuista ja kulki kotona mouruen ja pää lyhistyneenä alas. Osku ei syönyt yli vuorokauteen mitään, mikä on meidän syöpölle katille todella vakava asia. 

Eilen illalla Osku kuitenkin alkoi kehräämään ja meni illalla nukkumaan tyttäreni huoneeseen ja tyttären koulurepun päälle. Reppu on Oskun lempipaikka. Kyllä silti karvaiset eläimet säälittää ja mietin jo tulevaa uutta vuotta, miten Osku papparainen jaksaakaan. Kissalle shokki on vaarallinen tila ja hetken olin jo huolissaan, pitääkö Osku viedä lääkäriin. 

Laitan tähän vielä mukaan uuniperuna ja latvialaiset pannukakut reseptit. 

Uuniperunat

2prk kermaviiliä
nippu tilliä
makea sipuli silputtuna
pussillinen katkarapuja
2pussia Estrellan Zatziki dippijauhetta, muiden merkkien Zatziki dippi ei käy, sen pitää olla Estrellan. 

Hyvää on ihan aidosti. 🙂

Latvialaiset pannukakut

Puoli litraa piimää, toki voit tehdä litrallakin
2tl soodaa puoleen litraan piimää
hyppysellinen suolaa
2tl vaniljasokeria, jos teet makeita versioita
jauhoja niin, että taikinasta tulee paksuhkoa ja pannukakku pysyy pannulla hyvin koossa.
Kannattaa paistella testiversio.
Nämä pannukakut tulee hetkessä ja sooda taikoo näistä unelman kuohkeita ja päältä ihanan rapeita. 
Käytän paistamiseen sekä öljyä, että margariinia yhtä aikaa. 

Päälle vaikka suolaisia kalaherkkuja blinien tapaan tai kuten me eilen, Lemon Curdia, mansikkahilloa ja kermavaahtoa, joka on maustettu vaniljalla. 

Sydämellistä uutta vuotta kaikille ja kiitos aivan mahtavista kommenteista edelliseen postaukseen. Täällä jatkellaan flunssahommia ja yritetään häätää inha tauti pois. Miten siellä, kuinka moni on parasta aikaakin kipeänä, millä herkuttelitte uutena vuotena tai mitä touhusitte? Nyt saa tuuletella, sillä taatusti monet herkut nuo meikäläisen simppelit herkut voittaa. 🙂


46 thoughts on “Uusi vuosi, helpot reseptit, Osku kissan pelko ja blingiä pelissä”

  • Meillä oli kissat yksin kotona, mutta eipä nuo ole edellisinäkään vuosina pahemmin paukuttelusta välittäneet. Osku reppana. Meillä aikanaan koira piti viedä aina ulos katsomaan, kun pelkäsi niin kovasti pamahtelua sisätiloissa. Ulkona ei muuta kuin haukkui innoissaan jokaista välähtelyä.
    Tokihan meilläkin herkuteltiin 😉 Päivällä syötiin kaupasta ostettua valmista salaattia ja illalla kaupan valmista perunasalaattia ja savulohta. Tehtööt muut ruokia, minä en =D
    Toivottavasti flunssa alkaa helpottamaan. Minulle kesti paha yskä 4 viikkoa, kunnes sain lääkäriltä astamalääkettä, se auttoi.

    • Täälläkin Osku ensimmäistä kertaa säikkyi ja Samu ei tehnyt lenkillä hätiä. Muutoin meni ihan yes.

      Flunssa ei tunnu vielä hellittävän ja arvon tässä lääkäriin.

      Kivaa viikkoa Sude <3

  • Me herkuteltiin pizzoilla ja tomaattikeitilla, johon dipattiin patonkia. Meillä poika parantui monta viikkoa kestäneestä taudita hyvin, juuri ennen uuden vuoden reissua.
    Paranemista sinne ja mukavaa alkanutta viikkoa <3

    • Ruuat kuulostaa just täydellisiltä! Mitä ihmeitä nämä viikkoja kestävät taudit on, ihan hullua.

      Kiitos Outi ja samoin sinulle <3

  • Täällä taistellaan flunssaa vastaan, olin sellaisissa avokkaissa (lauhassa) uudenvuodenyössä raketteja katsomassa…joten nyt sitten parit villasukat jalassa siemaillaan kuumaa! Kissat olivat ihmeen iisisti, eikä jäänyt traumoja tulituksista, taisivat koisia koko yön. Aikas ihana pannukakkujen ohje, en ole koskaan älynnyt piimää käyttää nesteenä, mutta aivan varmasti antaa unelmaisen rakenteen ; ) Kovasti auringon säteitä, positiivista energiaa & nopeaa parantumista sinne!

    • Toivottavasti ei flunssa ota selkäotetta! Kyllä nuo piimäpannarit ja nimenomaan soodalla kuohkeutettuna, en tiedä parempia.

      Kiitos ja samoin sinne Heli <3

  • Oh no! Meillä on kanssa hirveän pitkä flunssaputki päällä ja mini on ihan räkäinen :(. Toivottavasti paranee pian.

    Tsemppiä sinne ja btw ihanaa olla takaisin! Otin hieman etäisyyttä blogimaailmasta joulukuussa ja teki hyvää 🙂

  • Voi Oskua.. :(</3

    Onnellista oloa Tiia uuteen vuoteen, toivottavasti törmäillään useasti tämän vuoden aikana!

  • Täytyy noita latvialaisia pannukakkuja kokeilla joskus!

    Otanhan rauhallisesti, kyllä maailma pyörii hetken, vaikka irrottaisit hetkeksi otteesi. Flunssassa olen aina silloin tällöin, nyt en tosin pariin vuoteen (ja tästä varmaan saadaankin suora leikkaus lähitulevaisuuteen oka on räkärättien täyttämä…). Influenssan sairastin viitisen vuotta sitten. Viikon olin sohvan pohjalla, näistä 39 asteen kuumeessa useamman päivän, mutta tyhmänä tein aika paljon etätöitä. Olisi varmaan toipuminen ollut nopeampaa, jos olisin antautunut taudin taltuttamiseen kokonaan. Ensimmäisinä kuumeettomina päivinä kastuin hiestä ihan pienimmästäkin liikkumisesta. Lähikaupasta tullessa piti vaihtaa vaatteet kun ne olivat aivan nihkeät.

    • Kuulostaa niin tutulta ja juuri tuo, kun koiraa on vietävä, kodin pyörittävä, niin ei vaan millään parane. Nyt on kyllä hurjia tauteja liikkeellä.

      Mukavaa viikkoa <3

  • Pannukakkuohje kuulostaa herkulliselta. Sopisikon sooda ihan tavalliseen, maitoon tehtyyn pannaritaikinaan?!? Onpas influenssasi nyt sitkeässä, toivottavasti alkaa hellittää. Oikein ihanaa vuoden alkua!

    • En tiedä yhtään sopisiko, mutta kokeilemallahan se selviää.

      Nyt on sitkeässä, onneksi ei ole tärkeitä menoja, mutta lasten kanssa kaikki lomatouhut jääneet tekemättä. Toisaalta on katsottu paljon leffoja yhdessä.

      Ihanaa uutta vuotta <3

  • Oi, uuniperunoita en olekaan aikoihin tehnyt, jospa tulevana viikonloppuna. Pikaista paranemista sinulle!

  • Harmi tuo tauti 😥Toivottavasti pikkuhiljaa olo kohenee. Voi tuota kisuraukkaa, meidän Nipsu ei ollut milläsäkään. Onneksi. Ihania reseptejä! Uuniperunat ovat ihania, mutta aina on se täyteongelma… Ihanaa ja reipasta päivää ❤

    • Täytteeksi voi laittaa vaikka mitä. Jos tykkäät homejuustosta, niin homejuusto ja kermaviili yhdessä on mitä täydellisin ja simppelein yhdistelmä.

      Iloa päivään ja kiitos <3

  • Meilläkin ukkeli on sairastellut jo useamman viikon hirveetä flunssaa. Tuntuu olevan mielettömän sitkee tauti. Onneksi en ole sellaista (vielä) saanut, enkä yleensä saakaan. Pari kertaa olen sairastanut keuhkokuumeen. Silloin luulin heittäväni lusikan nurkkaan. Vei kaikki voimat. Sängystä ylös nouseminen istuma-asentoon vaati ainakin puolen tunnin suunnittelu- ja voimien keräämisajan.
    Ennen muinoin meidän toinen koira oli aivan vauhkona ja shokissa paukuista. Uusivuosi oli ihan hirveen stressaavaa aikaa. Komppaan teidän kisua täysillä<3

    Voimia sinne, toivottavasti ei mene tauti pahempaan suuntaan<3

    • Keuhkokuume kuulostaa kauhealta. Tässäkin taudissa jos touhuan jotain, heti tulee takapakkia. Ihmeellisen sitkeitä flunssia nyt liikenteessä.

      Kiitos niin paljon ja upeaa viikkoa <3

  • Pannukakut kuulostavat sekä näyttävät herkullisilta 🙂 täytyy kokeilla joskus!
    Flunssa tuntuu tällä hetkellä olevan sitkeässä. Työkavereita tästä vierestä kaatunut joten toivotaan ettei itse sairastu myös. Ehkä minulla oli tämä jo elo-syyskuun vaihteessa kun olin pitkään puolikuntoinen.
    Vuosi vaihtui ihan rauhallisesti kotosalla. Minnien rakettipelkoon on nyt toista vuotta käytetty Sileo-geeliä. Sitä ei lääkeselosteen mukaan voi käyttää kuin koirille – harmi koska tepsii hyvin.
    Pikaista paranemista ❤

    • Kiitos kovasti ja upeaa, että Minnielle on löytynyt hyvä apu.

      Nyt on kauheita flunsdia joka toisella ja esikoisella oli pitkin syksyä ja nyt tältä säästynyt, mikä kaatoi kaikki meidät muut.

      Pian uuteen nousuun.:)

      Ihanaa viikkoa <3

  • Toivottavasti toi teidän perheen kaatanut influenssa menisi nyt pian ohi. Se on pirullinen tauti, heti kun tuntuu edes vähän paremmalta, sitä lähtee liikkeelle ja se sitten kostautuu välittömästi seuraaviksi päiviksi. 🙁 Voi jatkoa viikkoja tai jopa kuukausiksi viedä kunnon alas.

    Parempaa uutta vuotta! Halauksia! <3

    • Ihan just näin on käynyt, hirve takapakki, kun käyt vaan autolla sushilla. Se oikeastaan veikin tän taudin ihan uudelle tasolle. Ensi viikolla jo pukkaa reissua ja paljon muuta, joten nyt kyllä pitää saada itsensä terveeksi. Sullakin kesti tää viikkoja.
      Muiskuja <3

  • Pikaista paranemista sinulle!
    Onpa mielenkiintoinen lempipaikka Oskulla 🙂 ehkä se koulusivistys tarttuu kattiin, jos makoilee koulurepun päällä 😉

  • heippa! mikä tuo shampanjapullon vieressä oleva lemmikkien salainen elämä-juttu on?? joku hieno peltipurkki ?? 🙂

    • Vastaanpa täällä flunssailujen lomassa sinulle pikaisesti. Se on herkullisia suklaarakeita sisältävä peltirasia, jonka ostin juuri S-marketista ja niitä on neljää erilaista. Hinta oli alle 2e. 🙂 Toivottavasti löydät koko kokoelman.

      Kivaa iltaa <3

  • Voi Oskua! Sääliksi käy toista. Itse mietin uutena vuotena, auttaisiko feromoni rauhoittamaan kissan kärsimystä uutena vuotena. Pitää ehkä testata vuoden kuluttua.

    Toivottavasti influenssa alkaa vähitellen helpottaa. Inha tauti. Olin taudin takai viikon pois töistä, mutta olisin voinut ehkä olla toisenkin.

    Kivaa viikkoa <3

    • Suosittelen, meillä ei oikein muunlaisia lettuja enää tehdäkään, niin hyviä ja tekeytyvät vikkelään

      Kiitos kovasti ja mukavaa päivää mummo <3

  • Voi Oskua 🙁 UV on kyllä eläimille stressaavaa aikaa, onneksi vanhempieni kissa, se Onnin kaksoisolento, on sen verran utelias ettei oikeastaan säiky äänistä. Ja pikaista paranemista! Influenssa ei ole kiva juttu, ja varsinkin kun vielä kaiken maailman jälkitauditkin ovat vielä riesana 🙁

    • Kiitos niin paljon Salka ja onneksi Oskun serkku siellä ei kärsi paukkeista. Osku on jo ihan oma itsensä ja pian taas minäkin. Haleja <3

  • Kissoille ja koirille tuo uudenvuodenaatto on kyllä aika piinaa. Meidän kultainen noutaja oli vanhempana onneksi jo sen verran huonokuuloinen, ettei reagoinut mitenkään raketteihin. Flunssan kourissa ollaan täälläkin, nimittäin mieheni heräsi tänä aamuna kuumeisena. Viikonloppuna olisi ohjelmassa veljentyttären valmistujaisjuhlat Turussa. Saa nähdä päästäänkö lähtemään.

    • Eläimet kyllä kärsii kovin uutena vuotena. Voi ei ja toivottavasti sinä et sairastu pian. Ihan hurjia nämä taudit nyt.

      Peukut pystyyn, jotta pääsisitte valmistujaisiin. <3

  • Osku raukka. Meinasin ihan hermostua siihen uuden vuoden paukutteluun, alkoi heti klo 18 ja jatkui tuntikausia. Mitä ihmettä ?! Ja minähän en hermostu koskaan 😉

    Voi miten pahalta kuulostaa tuo tauti. Paranemisia teille ja mukavaa loppuviikkoa !

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud