Kuukauden kosmetiikkasuosikit

On aika taasen nostaa esille kuukauden suosikit ja ihan ensimmäisenä esittelyssä on Viktor&Rolf uutuustuoksu Bonbon Spring Summer. Bonbon Spring Summer tuoksu on minulle, kuin Escadan kesätuoksun ja alkuperäisen Bonbon tuoksun liitto. Blogia pidempään seuranneet tietävät kenties, että Escadan kesätuoksut ovat olleet rakkaita tuoksusuosikkeja ja liittyyhän niihin esikoisen syntymään liitännäiset tuoksu-ja tunnemuistot. 

Kun alkuperäinen Bonbon yhdistetään vastaavanlaiseen hedelmäiseen raikkauteen, syntyy tuoksu Bonbon Spring Summer ja hyppysissä on mitä ihastuttavin kesätuoksu. 

Ensituoksussa on mandariinia, mustaherukkaa, appelsiinia ja greippiä eli aivan täydellinen hedelmäinen yhdistelmä.

Sydäntuoksussa on, appelsiininkukkaa, jasmiinia, sokeria ja persikkaa.

Lopputuoksussa on, kinuskia, myskiä, puisia nuotteja, mm. setripuuta. Lopputuoksu nuotit tuovat ilmoille mukavasti alkuperäisen Bonbon tuoksun tuttuutta. 

Joulukuussa sain ensimmäisen Bonbon tuoksun ja kuten kuvassa alla näkyy etualalla vasemmalla, on Bonbonista jo kohta puolet käytetty. Taka-alalla alemmassa kuvassa on Bonbon Couture, mikä muuten löytyy blogin banneristakin tällä hetkellä ja on kolmikon tummin ja lämpöisin tuoksu, jota käytän mieluiten iltaisin tai juhliin. Etualalla oikella onkin sitten tämän kevään uutuus, Bonbon Spring Summer.

Nyt on jo hytinä, että kun joulukuussa valitsen vuoden suosikit, joukossa on joku Viktor&Rolf tuoksuista, sillä tuoksujen tuoksumaailma on hurmannut oman tuoksunenäni täysin. Bonbonista olen kirjoittanut aiemmin täällä ja Bonbon Couture tuoksusta täällä

Bonbon Spring Summer saatavilla ihan näillä näppäimillä ja Stockmannilla olen esim. jo bongannut toisen Viktor&Rolf Flowerbomb Bloom tuoksun ja sekin on aivan ihana. 

Clarinsin kolme uutta Joli Rouge Brillant huulipunien kevätsävyä Pink fuchsia 32 vasemmalta, keskellä Soft Plum 33 ja oikealla Tender Nude 31 ovat hoitavia huulipunia, jotka antavat huulille läpikuultavan sävyn ja kauniin kiillon. Huulipuna sisältää hienojakoista helmiäistä sekä shine booster+-yhdisteen, joka saa valon heijastumaan kauniisti huulilla. Kuvassakin näkyy tuo kaunis hehkuva helmiäinen. Punissa on herkullinen marjainen tuoksu ja hylsyt ovat kauniin kultaisen yksinkertaiset ja ylelliset. 

Kiiltopunat, jotka hoitavat samalla huulia ovat juuri minun juttu, esimerkiksi kuivat mattapunat eivät ole omaan makuun. Haluan, että puna ei kuivata huulia ja että se hieman kiiltää huulilla ja tuntuu kostealta. Nämä punat tuntuvat huulilla siltä, kuin huulilla olisi huulivoidetta, pigmentti vaan on huomattavasti runsaampi. Näiden punien kanssa en tarvitse erikseen huulikiiltoa. Clarinsin punat eivät ole myöskään selektiivisen kosmetiikan saralla pahan hintaisia eli 25,60 per puna. Eli omaan makuuni napakymppipunat, jotka ansaitsevat paikan kuukauden suosikeitte joukossa. 
Isadora taasen tuo kevätmarkkinoille kaksi herkullista poskipunaa, joissa on molemmissa omaan makuuni täydelliset sävymaailmat, vaaleanpunainen Cool Pink 61 oikealla ja  täydellisen persikkainen Coral Glow 53. Nämä poskipunat ovat siitä kivoja, että ovat hentoja eli pieni sutaus ei tee äkkiä leimuavan punaposkista vaan hieman lisäämällä saa runsaammin sävyä. Tuovat hyvin kaunista ja luonnollista hehkua kumpainenkin, enkä osaa edes valita, kummasta sävystä pidän enemmän. Suti on muuten Ecotoolsin. 🙂

Poskipunat ovat kausisävyjä eli jos tälläisiä mielit itsellesi, kannattaa toimia kevään aikana, jotta varmasti saa omansa. 🙂
Clinique all about eyes rich silmänympärysvoide pelasti tänä talvena atooppisten silmäluomieni elämän. Taistelin koko alkutalven ja keskitalven ärtyneen punaisista ja jopa paikoin hilseilevistä luomista. Kokeilin luomiin monen eri merkin silmänympärysvoiteita, mutta hoitavimmat pussitti silmäluomet ja muuten kesäaikaan täysin toimiva, esim. Louis Widmerin silmänympärysvoide, ei enää atooppisille luomille riittänytkään. 

Sitten sain testiin minulle Keyword: Love Jonnan vinkkaamaan all aobut eyes rich silmänympärärysvoiteen ja se oli siinä, atooppinen ihottuma rauhoittui heti. Mikä helpotus, sillä pahimmillaan laitoin luomille kortisonivoidetta. Ohessa alla vielä kuva, jossa näkyy punaisena nuo atooppiset kohdat ja niihin auttoi Clinique ja eikä kuulkaas pussita lainkaan luomet, eivätkä enää ole atooppiset. Eli aivan harvinaisen hoitava ja täyteläinen voide, joka kuitenkin sulaa iholle mukavan nopeasti ja ei tee kauheita silmäpussukoita aamuksi. Tätä muuten Eyeshadow and flame Ilonakin kertoi käyttävänsä joka päivä. 🙂


Body Shop on L’Occitanen kanssa merkki, jolta huolisin varmasti kaikki tuotteet. Ei nyt vaan tule mieleen Body Shopilta sellaista josta en pidä. Pommivarmaa on esimerkiksi antaa lahja Body Shopilta, rakastan ja käytän varmasti ihan loppuun asti. Yksikään Body Shopin tuote ei ole jäänyt hyllyille pyörimään.

Nyt Body Shopilta ilmestyi vähän aikaa sitten Almond Milk&Honey uutuussarja eli mantelimaito-hunajasarja, eikö kuulostakin houkuttelevalta. Tuoksut näissä on aivan hunajaisen kutsuvan hemmoittelevat ja tuoksuvat ihan aidolle mantelimaidolle ja hunajalle. Hunajankin pystyy aistimaan täydellisesti. Body Shop teki sen taas kerran, kroppatuottet, jotka taatusti käytän viimeiseen tippaan ja oikein leikkaan vielä purkit auki ja sipaisen varmasti ihan viimeisimmätkin pisarat näistä. 
Oriflamelta ilmestyi jotain sykähdyttävän hienoa Oriflamen 50-vuotis-ja Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi ja joilla Oriflame onnittelee 100-vuotiasta Suomea. Nyt etenkin kaikki ruusun tuoksua rakastavien kannattaa olla kuulolla.

Näettekö kuvassa tuon upean kultaisen ruusun mallisen, korumaisen koriste-esineen oikealla. Uskokaa tai älkää, se on tuoksu, joka tuoksuu aivan täydelliselle ruusulle. Alkuperäinen Volare Gold tuoksu lanseerattiin jo vuonna 1966 ja tuoksun sydäntuoksu kukkii Grand Amour ruusun tuoksuisena. Persikka ja suolainen karamelli taikovat tuoksusta syvemmän ja samalla mehukkaan makean. Nyt tuoksu on Oriflamen ja Suomen juhlavuoden kunniaksi puettu upeaan kultaiseen asuun. Tässä olisi oivallinen tuoksu kaikille, jotka ovat ruusun tuoksuun heikkona, tai vaikka äitienpäivälahjaksi ruusukimpun sijaan. Tuoksu on nyt tarjouksessakin vain hieman yli 30:llä eurolla. 

Juhlavuoden kokoelmaan kuuluu myös Oriflamen ikiklassikko Tender Care hoitovoide, joka on Oriflamen myydyin tuote ja puettu myöskin kauniiseen kultaiseen juhla-asuun. Kun purkki lanseerattiin vuonna 1980, on voiteelle keksitty lukuisia eri käyttötarkoituksia, kynsinauhavoiteesta, palovammoihin, ihottumiin, paleltumiin, hyönteisten pistoihin, eläinten tassuihin, peppuvoiteena ja jopa kengän kiillokkeena tai saranarasvana. Tämä kuvan kultainen versio on juuri nyt tarjouksessa vain 5,90 hintaan, normaalin 13e sijaan. 

Juhlavuoden kokoelmaan kuuluu vielä kauniit Giordani Gold puuterihelmet, jotka valmistetaan Italiasta asti käsin. Helmet antavat iholle hehkua ja lämpöä ja korostavat kasvojen muotoa. Natural Radience sävyyn on juhlavuoden kunniaksi lisätty aitoa kultaa sisältäviä puuterihelmiä. Tämäkin nyt tarjouksessa 18,90e hintaan, normaalin 34e sijaan. 

Miltä kuulosti kuukauden suosikit, löytyikö tuttuja tai innoittiko jokin uutuus?

Ruusun, hunajan ja kevääntuoksuista pirteää päivää kaikille. <3




*Postauksessa esiintyvät tuotteet ovat pr-näytteitä




30 thoughts on “Kuukauden kosmetiikkasuosikit”

  • Toi Cliniquen silmänympärysvoide on niin hyvää! <3 Ostin tota samaa, kun oon sitä aiemminkin käyttänyt ja mun luomet rohtuu joka talvi. Tänä talvena rohtuminen on ollut ehkä pahinta ikinä ja luomet on ollut ihan älyttömän arat – meikkaa siinä sitten nätisti.. Mutta ton käytön jälkeen päätin,että sitä käytän jatkossakin aina ^_^

    Aurinkoista keskiviikkoa! <3

    • Se on niin paras ja pelasti tosiaan atooppiset luomeni, olin jo todella epätoivoinen. Kiva kuulla että sinäkin olet löytänyt sen. ihanaa viikonloppua💖💖

    • On aivan loistava silmänympärysvoide,eikä todellakaan kirvellä vaikka luomet olisi ihan haavaumilla.

      Uskon Heli että rakastaisit tuota Bonbon tuoksua, se on niin ihana,en kestä kun se loppuu.

      Ihanaa viikonloppua💖💖

    • On aivan loistava silmänympärysvoide ja toimii ihan atooppisillakin luomilla, suosittelen kovasti ja aivan ihanaa viikonloppua. 💖💖💖

  • Bonbonia ois kiva koklata! Puuterihelmet on tuttuja, kun olen itse Oriflamen edustaja 🙂 Tuo Oriflamen uudempi tuoksu kiinnostaa… Varmasti ihania tuotteita kaikki. Mukavaa päivää ihanuus <3

    • Niin oletkin, puuterihelmet ovat ihanat ja tuo ruusutuoksu on oikeasti aivan mieletön. Miten upea pullo ja aivan aito ruusun tuoksu.

      Ihana Bonbon tuoksu jota rakastan sitten taas ihan ylikaiken ja olen käyttänyt miltei joka päivä saatuani tuota Bonbonia ja ihanaa viikonloppua.💖💖

  • Body shopin lahjat ovat parhaita ja mäkin voisin ottaa jokaikisen tuotteen mitä heillä on ;).

    Ihanaa päivää! Täälläkin vihdoin aletaan olemaan elävien kirjoissa!

    • Olen niin samaa mieltä, käytän aina kaikki ihan loppuun, pisaraakaan ei jää yli ja ihan kaikki, ihan sama mikä tuoksu on kyseessä tai hedelmä tai manteli rakastan. Kivaa viikonloppua sinulle.💖💖

  • Minäkin rakastan Bodyshopin tuotteita, E-vitamiini voiteet ja kasvonaamiot ovat suosikkeijani.

    Myös Isadoran poskipunia löytyy 2 kpl….Ihan parhaita.

    Muiskuja päivään muru!

    • IsaDora on kuin selektiivinen merkki, niin laadukas ja Body Shopin tuotteet ovat kaikki mielettömiä, siinä on merkki jota mulla tulee käytettyä ihan kaikki viimeistä pisaraa myöten.ihanaa viikonloppua 💖💖💖ihanuus.

  • Joskus oon tuota clinique käyttänyt … nyt on testissä Louis Widmer ja tuntuu hyvältä minulle! Kiitos Tiia kun suosittelit !!

    • Aivan mahtavaa kuulla ja ihanaa, että se toimi sulla, se on ihan lemppari silloin kun luomet eivät ole noin atooppiset eli silloin kun en tarvitse ihan noin hoitavaa voidetta. Olen käyttänyt sitä ihan ympäri vuoden Kivaa viikonloppua sinulle rakas ystävä💖💖💖

  • Jotakin tuttuja löytyi:) Hienoa, että sait nuo silmänseudun ongelmat helpottamaan! Tunne on kamala, kun silmien lähellä joku kutiaa tai on rikki luomet, ompi ollut muutamia kertoja. Minä myös laitoin hydrocortisonia ja se auttoi heti, vaikkei sitä saisikaan käyttää:(

    • On ihan kamala tunne ja ne luomet voivat olla todella kipeät ja haavaumillaja kortisonivoidetta minäkin aiemmin jouduin laittamaan tänä talvena. Onneksi sain nyt apua ihan mahtava juttu. Kivaa viikonloppua. 💖💖

  • Oi nuo Bon Bonit <3_<3 Täytyypä muistaa Clinique sy-voide ostoksilla, olen käyttänyt tuota voidetta ajat sitten ja saattoi olla silloin ehkä liian hoitavakin jopa, nyt vuosien päästä tilannehan on jo aivan eri, kun ikää on tullut lisää ^_^

    Ihanaa keskiviikko iltaa, Tiiaseni <3

    • Se on kyllä hoitava, mutta ihanaa ettei se yhtään pussita luomia, eikä ole sellainen rasvainen ettei voisi meikata. Bonbon, en kestä niitä, lemppareita nyt juuri.
      Ihanaa viikonloppua💖💖💖

  • Toi BonBon on kyllä kuuluu siihen mun kolmen koplaan Elizabeth Arden, Elie Saab ja BonBon mitkä kisailee parhaan kesätuoksun palkinnosta. <3

    • Miltei samat suosikit täälläkin, mutta Bonbon taitaa mennä nyt tällä kertaa ylitse kaiken muun. ihanaa viikonloppua Jonna💖💖💖

  • Hedelmäiset tuoksut hivelevät nenua ☺ ja nuo ihanan näköööset pullot ilo silimälle ♫
    Silimänympärysvoide ei mun ympäryksiin enää taida auttaa, pussit mitkä pussit ☺☺
    Ihanaa aurinkoista päivää Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Auttaa ne jos on kuivat luomet kuten minulla, pusseista en niinkään tiedä, ne taitaa olla minullakin aina. ihanaa viikonloppua💖💖💖

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud