Lemppari meikkituotteet, kurkatkaa ja tuntekaa myötähäpeää. ;)

Nyt on ilmoilla tavallaan ensimmäinen oma Tubevideo. Vedin lennosta ja vedin omaan nassuunkin meikit lennosta ja sen näkee, eye lineritkin on jääneet puoleen väliin ja kulmakarvat on kuin harakan varpaat.  Jäin kuvattuani pohtimaan, että tulipa karmea, kamat lenteli, merkillinen meikkipussini on nyt sitten vahingossa paljastettu, meikkini ovat sottuisia ja oma puhekin epäloogista ja mitä sattuu. 

Alku meni vielä kutakuinkin ja pysyi tavallaan jutut koossa, lopussa alkoi jo kamat lentelemään. Mutta jos haluat tuntea myötähäpeää ja vähän naureskella, niin sellaisia fiiliksiä voi saada aikaiseksi kyseinen video ja juu anteeksi, että se on niin turkasen pitkä. Toivottavasti muuten kauneustubettajat eivät katso tai heillä saattaa tulla pisut housuun hilpeydestä. Noh jos jotakin, meikäläisen arkilempimeikit on nyt koottuna ja toivottavasti joku saa vaikka jostain kiinni ja vinkkejä itselleen. 

En tiedä onko tubeurani nyt tässä tai voiko se lähteä koskaan nousuun tai kehittyä, mutta lopulta ajattelin, tärkeintä on aina olla oma itsensä ja jos ei tykätä, niin sehän on sitten jetsulleen oma ongelmani. Hei ja tubekanavalle on hetkessä tullut 106 tilaajaa, mikä on aivan mieletöntä, kiitos teille kaikille ja hei tilatkaa kanavat, näytetään että aikuisetkin voi olla tubettajia. 🙂

Ihqua päivää univelkojen keskeltä. Mies valvoo moninaisten stressien vuoksi ja toki vaimo myötävalvoo vieressä. Huomenna ukkeli menee myös pieneen tai isoon operaatioon miten sitä nyt katsoo, ei mitään terveydellisesti vaarallista, mutta mahdollinen nukutus aina jännittää. Eli huomisen heilun Helsingissä tappamassa aikaa ja toimien ukkelin kuskina. Kaunista päivää toivottelee vuoden noloin tubetteja Tiia. 


70 thoughts on “Lemppari meikkituotteet, kurkatkaa ja tuntekaa myötähäpeää. ;)”

  • Oli sen sortin mainospuhe, että ei tee mieli katsoa videota.

  • Katsoin videon ja minusta se on mukavan erilainen, lämmin ja ei-sliipattu, mistä tykkään:) Jatka vaan Tiia videoiden tekemistä, minä ainakin fanitan niitä ja sinua:)
    Ihanaan päivää<3

    • Oi kiitos niin paljon kannustuksesta, omaat kultaisen sydämen. Olen päättänyt, että omalla linjalla jatkan ja vaikka se tarkoittaisi ettei monikaan katsoisi, niin itselle ei tule viilaamisista turhaa stressiä vaan annan vaan mennä, tyyliin tulee mitä tulee. 🙂

      Ja mä fanitan sua, senkin ihanuus <3

  • Mä tykkäsin paljon sun aitoudesta (onko mitään parempaa?) ja hiukan alkoi tehdä mieli NYXin poskipuna palettia.
    Ja toi sun meikkipussi on mainio :)…melkein yhtä mainio kuin sä itse!!

    • Nyxin paletti on iiihaana ja siis se luomiväripaletti kuuluu siihen, on vaan mennyt snif rikki. 🙂

      Heh muovipussilla aikoinaan töihin, niin sitä linjaa jatketaan. 😉

      Ihana oot ja kiitos <3

  • Video katsottu ja mä kyllä tykkäsin. Se oli aito ja rehellinen. Sellainen sen pitää ollakin. Peukku sille! Toivon, että videoita tulee lisää. Odotan jo innolla seuraavaa.

    Videosta irtosi ainakin minulle vinkkejä, joten kiitos niistä. Mun meikkaustaitoni ovat tosi surkeat ja kaipaankin nyt kipeästi neuvoja ja vinkkejä hyvistä tuotteista. Kertoisitko vielä vaikka kommentissa, mitkä ne kaksi tuotetta oli peittämään niitä mustia silmänalusia? Mä tarvin niitä :))

    Kivaa keskiviikkoa Sinulle, Tiia ♥

    • Kiitos niin paljon, en tiedä mitä keksin aiheiksi, mutta kait ne syntyy sitten ihan elävästä elämästä itsestään.

      Voi kiitos ja juu tuo Joe Blasco on paras ja vaikka se kerran kirpaiseekin se osto, se nappi riittää kaksi vuotta. Itse puleerasin koko elämäni yhdellä napilla, kunnes sain blogin puolesta kaksi ja siksi sitten molemmat. Uskon, että selviät yhdellä ja kaupoissa myyjät katsovat sinulle juuri sopivan värin. Ovat muuten monesti -20% tarjouksessakin.

      Blascot oli vaalein x-highlight joka on enemmän valonappi, mutta peittää silti kuin unelma ja tuo Orange Highlight peittää tummat silmänaluset ja oranssi toimii sinisen vastavärinä.

      Kiitos taas niin paljon ihanainen Krisse ja upeaa keskiviikkoa Sinulle <3

    • Kiitos vielä Tiia avusta ♥ Mun on nyt vaan ihan pakko alkaa hiukan panostaa itseeni. Enää ei mennä pelkällä meikkivoide/puuteri sipaisulla, kuten nuorena. Ne ajat ovat auttamatta ohi. Ei voi minkään! Mistähän liikkeestä kannattaisi tuota Joe Blascoa etsiä?

    • Oi anteeksi ja ymmärrän kyllä yskän. Koko ajan tarttis enemmän pakkelia, mutta toisaalta tälläisellä vanhalla kuin minä, se ei edes hyvältä näytä. Eli Blascoa myy Sokos ja Stockmann ihan vuorenvarmasti ja ihan maahantuojakin, jonka löydät täältä. 🙂 Tosiaan olen kohta 30-vuotta käyttänyt ja toki matkan varrella testannut muita, mutta Blascon veroista en ole vaan löytänyt. 🙂 Sokoksen verkkokaupasta varmaan löytyy myös. 🙂

      https://www.joeblasco.fi

    • Kyllä pitäisi löytyä ja jotenkin on hytinä, että tulet olemaan tyytyväinen. Muista kokeilla kaupassa tai pyytää myyjää laittamaan sinulle, niin huomaat mitä tekee. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Voi höpönassu <3 En mä ehkä muunlaista osannut edes odottaa 😀 😉 Ja harjoittelu tekee mestarin, mutta älä harjoita tuota sun omaa ihanaa, hieman sekopäistä tyyliä mihinkään! Keep it up girl, you rock <3
    <3:lla Heidi

    • Heidi, oot I H A N A ja aina niin kannustava, kiitos niin paljon ja naulankantaan, sekopää, mutta mihin sitä pilkuistaan pääsisi videollakaan. <3 Ihanaa ihanaa viikkistä ja tuhat suukkoa <3

  • Joe Blasco mainittu, Mullakin nuo molemmat. Erityisesti orange highlighter 1 käytössä, kun extra lite tarvii puuteria päälle enkä tykkää käyttää puuteria silmien alle.
    Siitä se lähtee :)!

    • Kyselin sitä puuteria siellä tubenkin puolella, mutta hei kokeilen, mutta en tosin silmänalusille. Kiitos ihanuus ja sinun videot on niin hienoja, ei tule sellaisia meikäläisellä olemaan, mutta vedetään omalla tyylillä.

      Muiskuja <3

  • Hyvälle tuulelle tästä ainakin tuli! Nälkä kasvaa syödessä – hauska kuule katsoa mikä etevä taituri oletkaan vaikka puolen vuoden päästä : ) jatka siis tubettamista ja mä en oikeastaan enää muualta kuin blogeista etsi kosmetiikka-, meikki- ja hiushoitovinkkejä! Kaikki hiuksiinkin liittyvä tervetullutta esim. keltaisuutta poistavien tuotteiden esittely!

    • Hihi sama kai se on mikä on lopputulema jos hymyn saa huulille. <3 Juu ja harjoitellakin pitää ja heti kyllä näin, mitä asioita ei ensi kerralla kannata tehdä. Hei juu tuo keltaisuutta poistava on tosi hyvä idea ja ihanaa, kun kosmetoiveita tulee, koska siitä sain eilen todella negatiivista palautetta. <3 Muiskuja <3

  • Sää oot niin paras, videoita myöden. Katsoin vaikket suositellutkaan. On sulla kyllä upea meikkipussi 🙂
    Essien lakat on niin ihqja.
    Suukkoja sulle muru

    • Hihi repeilen täällä ja eikö olekin komea meikkipussi. <3 Essien lakat vaan on, <3 mies saisi rakentaa essie hyllyn. <3 Muiskuja ihanuuspakkaus <3

  • Ihana video, erityisesti ihastuin sun ääneen; niin selkeä ja iloinen! Joe Blascon valonapit jäi kiinnostamaan ja se kuituinen kulmaväri.

    • Oi ei, kiitos niin paljon ja hieman se ääni kyllä jännityksestä värisi. Blascon valonapit ja kuitukulmaväri ovat kyllä meikkien ihmeniksituotteita eli niillä kyllä aidosti saa meikin uudelle tasolle.

      Ihanaa viikonloppua Outi ja kiitos <3

  • Usko tai älä, mutta katsoin sun meikkivideon alusta loppuun, vaikka just sanoin, että meikit ei ole mun juttu, eikä ole youtubekaan :). Mutta niin vaan kuule kävi ja oikeesti tää oli miljoona kertaa parempi esitystapa kuin kirjoittaa kaikki toi sama tekstinä. En olis taatusti jaksanut lukea, mutta video meni mun mielestä nopsaan. Ei ollu liian pitkä.

    Mutta meikkejä mulla on varmaan koko elämän aikana ollu vähemmän kuin sulla tossa meikkipussissakassissa 😂.

    Ja sellanenkin kolmas kummallisuus vielä, että katsoin ja kommentoin puhelimella. Ei vissiin voi enää luottaa mihinkään omiin tekemisiin. Vannomatta paras siis 😊

    • Ja sellanen lisäys vielä, että tykkäsin videosta. Oikeesti. Eniten siksi, että ei ollut yhtään tekopirteä.

    • Hih Annukka en olisi kyllä voinut uskoa, mutta voihan tuon videon ottaa myös sellaisena kömpelönä viihteenä ja meikäläisen meikkipussi oli ainakin aika vaikuttava. 😉 ja meikit kanssa. 😉

      Hui mikäs meillä nyt, kun luurilla jaksellaan kommentoida, aikamoista eli kiitos kovasti siitä. <3

      Kiitos vielä kauniista sanoista ja kyllä teennäisyys on mulle kauhistus, siis ihan kauhistus eli onneksi ei sitten ollut sellainen. <3 Ensi kerralla videolla jotain muuta, kuin kosmetiikkaa.

      Ihanaa viikonloppua ja hyvä mieli meistä. <3

    • Heli ihanuus, kiitos, se on kovin kauniisti sanottu ja paljon se, koska omaa ääntä ei koskaan tule oikein mietittyä. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

  • tällaisia videoita voisin mielelläni katsella! Suoraa rehellistä sähläystä, sopii just mun mielialaan….Ja oikeesti kaneran nopeat liikkeet ei ole mun juttu, mutta onneksi voi kääntää katseen pois hetkeksi ja vain kuunnella <3
    Mukavaa loppu viikkoa!

    • Hihi ja juu yritän pitää kameran vakaampana ensi kerralla, tästäkin surkuhupaisasta videosta opin muutaman hommelin. <3 Ihanaa viikonloppua Satu <3

  • Essien lakat on parhaita! Kiva video Tiia, elä syyttä morkkaa omaa videota, jokainen tekee omalla tavallaan ja se juuri onkin hienoa!

  • Excellent, bravo!!!
    Täydellinen ja AITO video. Jatka samaan malliin. 10+

  • Ei voi muuta sanoa kuin, että ihana Sinä, niin aito ja konstailematon ☺
    Hurja meikkivalikoima Sinulla, kun omani on vain pieni osa siitä, vaikka tällä ikää jo tarttis vaikka minkäläista peitettä rypyylle ☺
    kivaa loppuviikkoa Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Hih ja arvaa mitä, nuo meikit on vaan arkimeikit, hih niitä on vielä lisää, hui kauhistus. <3

      Ihanaista viikonloppua ihanuus <3

  • moi 😀 miekin tykkäsin! ja sit kyllä lopetan katselun jos rupeet sliipatuks 🙂
    maailma nykyään niin täynnä epäaitoa, pidä Tiia tää oma aito linjasi.

    terkkusin Tiina

    • Ihana Tiina ja hih luulen ettei vaan tule sitä pelkoa ikinä, että videot saisin edes sliipatuiksi, olen niin tumpelo jo alkuunsa. Kiitos niin paljon, aito sana on mielestäni kauneimpia adjektiiveja. <3 Ihanaa viikonloppua <3

  • Aivan ihana video, koska se on aito, niinkuin sinäkin💗
    Lisää vaan samanlaisia, minä ainakin seuraan !

  • Hyvä video! Reilu ja rempseä ja erityisesti: ei liikaa hienostelua, iso plussa siita! Mutta mikä on tuo aurinkopuuteri, se meni multa ihan ohi:) t. Aila

    • Se on sellainen "poskipuna", jolla saa iholle päivettynyttä ja luonnollista sävyä. Vaikka omistan laidasta laitaan aurinkopuutereita, niin oma lemppari on vaan tuo 3euron Kubiss. 🙂

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos Aila <3

  • Video katsottu ja peukku nostettu! Minä niin tykkään sinun aitoudestasi ja siitä, että uskallat olla oma itsesi! Ja paljon mieluummin minä tällaisia videoita katselen kun niitä loppuun saakka fiksattuja, joissa joku epätodellisen kauniiksi meikattu ja filtteroitu ihminen näyttää mulle sitä täydellisen elämän mallia;)
    Sun meikkipussisi on melkein yhtä hieno kuin minun kenkälaatikkoni;)
    Ihanaa viikkoa ja täällä odotellaan kieli pitkällä uusia videoita.
    Tsemppiä teille isännän kanssa – nukutukset pelottavat aina <3

    • Oikeastiko, voi itku, jaksaako tuollaista sählääjää tosiaan katsoa. Mietin missä se koukku eli se seikka mikä kiinnostaisi katsojaa, en tiedä onko sitä, mutta en osaa muutakaan tapaa, kuin yhden oton taktiikalla, antaa mennä vaan ja tulee mitä tulee, hih.

      Eiks ookin komee meikkipussi, hurja kätevä, hyvin löytää meikit sen uumenista. 🙂

      Kiitos ja operaatio meni hyvin ja ukkeli ei suostunut ottamaan nukutusta, se oli sitten 21 puudutuspiikkiä per koipi, on se hullu ja kuulemma ei nytkään tekisi toisin. 🙂

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos Lady ihanuus <3

  • Hyvä video!Sun ääni on kuin luotu esiintymään.Jatka vain videon tekoa ja tärkeää tää ehostus meille naisille☺

  • Videohan oli tosi kiva ja oli kiinnostavaa nähdä sun arkimeikkisuosikkeja 🙂 Jatka vaan samaan malliin!

  • Minäkin katsoin ja sain vinkkejä. Itseasiassa tällainen meikkimaallikko saa enemmän irti videosta kuin kirjoitetusta meikkijutusta. JoeBlascot pitää syynätä kosmetologilla ja tuo kulmajuttu, jonka nimen jo unohdin. Tuo pikkujoulumeikkipaletti plus se lila näytti mun väreiltä myös ja tietty unohdin jo nimet. Dementia tulloo..

  • Hellou ja huomenta 🙂 Tästä tuli niiin hyvälle mielelle. Ite käytän meikkiä tosi vähän ja aina niitä samoja vuodesta toiseen. Aina välillä tulee innostus itsensä laittamiseen mutta aina yhtä nopeasti kuin tullut niin yhtä nopeesti se myös hiipuu. Taas pitäis tsempata :)! Mut toi video oli kyllä just sellanen luonnollinen ja konstailematon, kuin olisi livenä kattonut kaverin meikkipussiin. Ihanaa torstaita ja mitä mahtavinta ulkoilusäätä Samun kanssa !

  • Ihana video ja ihanan aito!!! 😍 Keep those coming dear!!! Nimimerkillä: kunpa uskatais joskus…..

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud