Pettynyt, suruinen ja mieleni pahoittanut

Pettynyt, suruinen ja mieleni pahoittanut
Viime aikoina uutisoinnit ovat päässeet ihoni alle ja vaikuttaneet mielialaani negatiivisesti. Paheksunta, tuomitseminen, oman itsensä paremmaksi nostaminen, muiden ihmisten dissaaminen ja rasismi on ollut kovasti tapetilla. Kun synkkiä lehtijuttuja lukee enemmän, ne alkavat väkisin vaikuttaa omaan mieleen, alitajuntaan ja tulla myös uniini, on turvaton olo. Olen pettynyt, ettei ihminen koskaan opi, vaan on tarvittaessa ja erityisesti kollektiivisessa ryhmässä hyvin paha. Koen inhimillisyyden, osalta ihmisistä kadonneen ja oma tuska puretaan ulkopuolisiin ihmisiin ja ryhmän voima koetaan tueksi omille ajatuksille. Uskon, että suurin osa huutajista käyttäytyisi toisin, jos joutuisi kasvotusten yksin kohtaamaan kiusattavansa. Ihmisen mitta onkin siinä, miten hän seisoo omilla jaloillaan.




Blogissani on kolme tabua, uskonto, politiikka ja seksi. Kahdesta ensimmäisestä omaan hyvin voimakkaitakin mielipiteitä, joista päällimmäisin on, en hyväksy tuomitsemista, en uskonnon, enkä politiikan nimiin. Joten en lähde sen enempää asioita syväanalysoimaan muuta, kuin ettei ihminen koskaan muutu, historia ei ole opettanut, ettei enää koskaan, vaan ihminen on heikko ja toistaa samaa kaavaansa. Luettuani Imagen jutun,  jokin turvallisuudentunteissa nyrjähti ja teki äkkiloikan ja olen voinut huonosti koko viikon. Aion myös tämän postauksen jälkeen poistaa pari facebook kaveriani, joiden sivut täyttyvät näistä keskustenlunaiheista omaatuntoani ja kaikkea inhimillisyyttä vastakkaisilla arvoilla. 

Kevyempiin dissaamisiin sitten, Hanna Sumarin allit, aidosti ja oikeasti eikö teillä ole muuta elämässä ja muita puheenaiheita, kuin kehittää timmissä kunnossa olevalle Hannalle allit. Näyttäkää Hannan ikäinen nainen, jolla ei jo hieman paikat roiku, se on kuulkaas se maanvetovoimanlaki, joka sen kaikille tekee ja siltä ei säästy kukaan. Jos itse näyttäisin Hannaa hieman nuorempana, edes puolet niin hyvältä, kuin Hanna, niin olisin aivan himskatin tyytyväinen omaan peilikuvaani. Hanna on sitä paitsi kaunis sisältä ja ulkoa, sen verran kun olen häntä tavannut.

Maria Veitola aiheuttaa hieman ristiriitaa, koska koen, että hänen mikä lie ohjelmansa oli osittain Marian nokkeluudella simppelimpien ihmisten pilkkaamista, eikä nuo haastateltavat oikein ikinä itse oivaltaneet mikä iski. Myötähäpeää koko ohjelmaa kohtaan tunsin, Tuksun pilkkaamisilla tai miten Vesa Keskinen esiintyi kovassa humalassa haastateltavana. Ohjelma ei noina hetkinä osoittanut omaan makuuni millään muotoa hyvää makua. 




Mutta anteeksianto on suurimpia hyveitä ja voimavaroja, joita meille ihmisille on annettu ja Mariakin on katunut tiettyjä hetkiä, joista hänen ohjelmansa muistetaan, joten annettakoon skandaalinkäryiselle ohjelmalle anteeksi ja sanottakoon, ettei Marian hiukset tai mikä tahansa ole julkisen pilkan tahi minkäänlaisen pilkan oikeutettu kohde. Pilkkaaja osoittaa vain omaa tyhmyttään ja valitettavasti myös pahuuttaan.

Entäs upean Vappu Pimiän maha, se olisi kuulemma pitänyt teipata ja Vappua on milloin hänen mahastaan ja mistä tahansa soimattu. Miten tulee sellainen ajatus pintaan, että nämä huutelijat ovat omaan peilikuvaansa pettyneitä ja joilla itsellä mahdollisesti vatsat pitäisi teipata teipillä ja allitkin heiluu minkä ehtii, juuri he ovat varmasti niitä pahimpia tuomitsijoita, omaan peilikuvaansa tyytymättömät. Ettekö te pilkkaajat oivalla, että ainoa mikä pilkkaamistilanteessa tapahtuu on se, että te paljastatte oman pienuutenne. Jos harmittaa, niin pitäkää nyt edes mölyt mahassa, ettette vaikuta kateellisilta ja kitkeriltä itse.  



Tiedättekö täällä heiluu allit, on viisi leukaa, parta kasvaa, säärikarvat on törkeät kynnysmatot, maha on valtaisa ja sekin sellainen kolmoismaha, mutta ei siltikään, ei tulisi mieleen huudella muille, koska itse en ole tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Sillä oma ulkonäkö, sen parantaminen tai huonontaminen, sehän on aivan  minun oma asia ja konstit ja avaimet siihen on vain minulla itsellä. 

Entäs sitten minun tuomitseminen, listataanpas tähän vielä parhaat palat, rumat hampaat, ruma  naama josta ei millään meikeillä kaunista saa tekemälläkään, pinnallinen, en osaa mitään, huomionhakuinen, tuhlailevainen eli meidän raha-asiatkin mietityttää saavatko lapset ruokaa, tämän huikentelevaisen äidin shoppaillessa kerrottakoon tässä tapauksessa noin sadalla eurolla. Lapsellinen, itsekäs jne.. Nämä nyt nämä viimeaikaiset, vanhat piikit ovat jo päässeet valumaan muistista ja niin ne varmaan nämäkin, sillä Maria, Hanna, Vappu ja tässä tapauksessa pieni minä, olemme vahvempia, kuin heikot lyttääjät. 

Lyttäyksestä kuitenkin toipuu, mutta ei pahuudesta, pahuus koskettaa kaikkia meitä ja pelkään mihin yhteiskuntamme on menossa tai on jo mennyt. Suosittelen lukemaan Imagen jutun ja miettimään miten Saksan aikaankin, ensin oli puhe ja puhe muuttui teoiksi, hirmuteoiksi, joita jokainen meistä ihmisistä saa hävetä omalla tavallaan. Koska minkälaisissa ääritiloissa pahuus astuu esiin jokaisessa meissä ja ainoa jonka haluaisimme turvata, on oma perhe. Pahuus kulkee joukossamme ja en halua enää olla se uinuva hiljainen, joka pelkuruuttaan äänettömänä hiljaisesti hyväksyy pahuuden. 

Miten te koette siellä viime aikaiset lehtijutut, Imagen jutun, Vapun, Marian ja Hannan ulkonäköteloitukset, voiko joku rakentavasti kertoa miksi? Voittaako hyvyys?

Nyt kun sain asian sydämeltä, jaksan uskoa, että hyvä luo hyvää ja ainoa mitä voin itse tehdä, on olla ystävällinen muille, alleihin, vatsoihin, aiempiin mokiin, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, rotuun ja uskontoon katsomatta. Aurinkoista päivää ihan kaikille ja keskitytään oman elämän parantamiseen, ei muiden, koska se kaikki negatiivinen ajattelu vie energiaa oman elämän parantamiselta. Ei tältä maapallolta myöskään löydy sellaista ihmistä, jossa ei jotain vikaa ole, joten siksikään luonnollisestikaan kenelläkään ei ole varaa huudella tai tuomita ja tämän oivalluksen pitäisi olla varsin simppeli juttu.











80 thoughts on “Pettynyt, suruinen ja mieleni pahoittanut”

  • Tuo on niin totta, että on helppo huudella, mutta pystysikö kukaan sanoa julkisuuden henkilöille päin näköä, että onpas sulla roikkuvat allit tmv. Huoh!! Ihan jäätävää miten jotkut kuvittelee, että voi huudella mitä vain ruudun takaa. Kaikkea sinäkin olet saanut kuulla… Sitä se kateus teettää! Vaikka olisi miten vahva itsetunto, niin kyllähän typerät kommentit nakertaa jossakin määrin. Itse kun on itselleen yleensä niin kriittinen, mennäänkin tänään Tiia peilin eteen ja etsitään itsestämme VAIN ne hyvät puolet, eikö juu? <3 <3

    • Ei kukaan pystyisi ja jos pystyisi, niin taitaisi sitten olla hieman "hullumpaa" sorttia. Oma mies hyvin nimitti näitä takarivin huutelijoiksi ja en vaan ymmärrä kuka haluaa olla sellainen. Ihmisen tulee seistä sanojensa takana.

      Juu kaikesta toipuu ja onneksi on mieletön vertaistuki, mutta toki kommentit ovat myös satuttaneet ja vieneet joskus yöunet, kun ovat osuneet kohtaan, jolloin on muutakin surua eli heikkona hetkenä

      Ihanaa päivää Outi ja kyllä me aina kuule noustaan, vaikka kuinka joku yrittäisi läntätä maahan. <3

  • Pahat puheet pitäsi palauttaa lähettäjälle ja liittää mukaan ohje "katso peiliin" En sitä ymmärrä miksi ihmisten pitää arvostella ja heittää lokaa toisen kasvoille.

    Juuri uusin passini ja voi rähmä jos joku muu kuin passin tarkastaja näkis naamani vikoineen, no onneksi ei😀

    Kiva lauantain ehtoopäivää Sinulle Tiia💖 Sinä aina niin positiivinen ja sydämellinen Ystävä💕😀💕

    • Miksi passikuvissa ei saa enää hymyillä, se vakava ilme vanhentaa passikuvaa ainakin 10-vuodella. <3

      Uskon, että pahan puhujat ovat saaneet osansa, jos on ilkeä, se kyllä palautuu. <3

      Ihana ihana sinä, muiskuja päivään <3

    • Ja vielä ku pitää ottaa lasit pois silimiltä, niin kaikki silimäpussit sitte kuvatahan😠
      Kivaapäivää Sinulle Tiia💕💕

  • Monesti ollaan näistä puhuttu. Itse en hyväksy kenenkään ulkonäköön liittyvää kommentointia. Meille jokaiselle on luotu tietty pohja ja emme voi kauhean paljon sitä luonnollisin menetelmin muuttaa. Sisäinen kauneus on kuitenkin se mikä tässä pelissä ratkaisee eniten. Ihanaa viikonloppua Tiia.

    • Sisäinen kauneus kaunistaa tavallisimmankin naaman ja sisäinen rumuus rumentaa sen kauneimmankin. <3

      Muiskuja päivään Maiju <3

  • Imagen jutusta suorastaan sairastuu. Vaikea uskoa, että tämä mikä tapahtui Saksassa 1920-1930 -luvulla, on nyt menossa meillä ja sen annetaan olla, ihan kuin tämä olisi salonkikelpoista. Tämä ei ole minun Suomeni!

    Koska en katso mitään Suomi -viihdettä, kaikki nimet Hannaa lukuunottamatta ovat tuttuja vain Annasta etc. Vappu Pimiän näin jonkun ohjelman mainoksessa ja minusta hän oli upea!

    Naurettavaa tuo höpinä Hannan alleista:) Se on todellakin se maanvetovoima ja huomasin itselläkin nämä presdentirouvalliset eli Allin allit valokuvassa. Sitä ei arjessa kuin peilistä edes tajua. Nyt nostelen kahvakuulia, mutta jos eivät tiivisty, olkoot. Tuo on niin pikku asia, kun saa elää ja on terve kunnes toisin todistetaan.

    Kunpa joku keksisi, miksi kaikki herkku pyöristää juuri vatsaa. Se on niin epistä! Lähdin viimeksi farkkukaupasta melkein silmät kyynelissä ilman uusia farkkuja. Jaksoin siellä kyllä ihmtellä, että 'kenelle näitä farkkuja oikein tehdään?' Ei ainakaan ostovoimaisille 50+ -naisille, kun vyötärö loppuu kaikissa hyvännäköisissä farkuissa napaan!

    Nautitaan nyt Tiia tästä auringosta: Kävin jo harsottamassa havuja ja olisin alkanut sulatella niiden juuristoja, kunnes Lumimies vakuutti, että olen kuukauden etuajasa, hah-hah!

    Mukavaa viikonloppua sinulle ihana, kaunis Tiia!♥♥♥

    • Niin sairastuu ja suurta pahuutta ja tyhmyyttä on ja aika harva uskaltaa olla sitä yksin, vaan mölytään joukossa. Jokaisen tulee seistä omien sanojensa takana ja omilla jaloilla ja olla sanojensa mitta.

      Juu vatsa on ongelma täälläkin ja suosittelen Leena sulle KappAhlin kuminauhavyötäröllisiä farkkuja, muita en enää käytä ja ai jösses, että on mukavat.

      Nautitaan ja ihanaa uutta viikkoa Leena upeus:kaikilla tavoilla upea <3

  • Yritän ohittaa tyylikkästi nuo arvostelut, vaikka joskus joku lööppi iskeekin silmille. Pahoitan niistä vaan mieleni, kun upeita ihmisiä arvostellaan jostain pikkumaisesta asiasta. Itse en edes usein muista kaverin vaatteita, mutta muistan keskustelunaiheet. Tottakai reakoin ja kehunkin kivaa lookkia, mutta se sisin jää vaan eniten mieleen.
    Nykyisin maailma on niin raaka, että säälin lapsiani, jotka jouuvat tämän kaiken keskellä elämään. Onneksi itse olen jo niin vanha, että saan kohta poistua muualle.
    Miksi on aina helpompi puuttua kaikkeen negatiiviseen ja unohtaa kaikki kauneus ja positiivinen palaute?
    Jos pitzan pyöräyttäisi ukkelille ja itsekin maistelisi, että ei vaan kilot katoa 😉
    Mukavaa lauantain jatkoa sulle kaunis nainen!

    • Itse mietin, että maailma on muuttumassa takaisin noitavainojen ajaksi. Toki vainoja on ympäri maailmaa, mutta tarkoitankin täällä kotosuomessa. Oma lapseni on saanut kyllä jo osansa tai oikeastaan kaikki, taitaa vaan kuopus olla niin vahva, ettei häntä kiusa hetkauta.

      En todella tiedä, mutta aina sitä menee itse ihan lukkoon, kun joku päin näköä tölväisee, eikä sillä hetkellä saa sanottua. Joskus olen kysynyt ex-ystävältäni, jolla oli tapana naureskellen piikitellä, että miksi sanoit minulle noin, voin kertoa, että sanoja menee tuollaisessa tilanteessa lukkoon, eikä osaa puolustella, koska jokainenhan me se tarkoitusperä tiedetään ja se on oman itsensä nostattaminen toisen kustannuksella eli huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen merkki.

      Ihanaa pizzaa varmasti oli ja sinulle Marketta toivon upeaa uutta viikkoa ja muista, ei meidän kilot muille kuulu. <3

  • Monet noista maahanmuuttajista ovat paremmin koulutettuja kuin suomalaiset ovat. Ikävää että ihmisen pahalla ololla pitää märehtiä muiden ja siten korostaa muka sitä omaa erinomaisuuttaan.EN hyväksy´y keltään pahoja tekoja oli väri,ikä, maa mikä hyvänsä. Se maa missä asuu jne mihin menee sinne pitää sopeutua jokaisen. Mutta toinen ääripää on se että paljon tulee heitäkin "maahan" jotka eivät apua oikeasti tarvitse,syitä on monia. Mutta ketään ei saa tuomita asioista tietämättä. Kun luin tuon imagen tekstin tuumasin että ne jotka kommentin antoivat, toivottavasti he eivät ikinä joudu oman omaisensa narunpäästä alas laskemaan. Tai heillä on aina kaikki asiat kunnossa. Säälittävää käytöstä ihmisen hädälle. Hävettävää käytöstä, lapsellista ja sairastakin.Toivottavasti arvostelijat eivät ikinä joudu lähtemään omasta kodistaan tai satu mitään ikävää. Että voisivat elää kivassa pumpulissa.

    Ja se että pitää aina mollata toista, haukkua, solvata jne kertoo vain ja ainoastaan sen solvaajan omista ongelmista. Se satuttaa mutta kun yrittää muistaa että siinä se haukkuu itseään loppujen lopuksi.

    Hyvä postaus ja asiaa. Hyvä että tuot esiin. Kateellisuus on lisääntynyt ihan hirveesti, pahoinvointi ihmisillä ja muutenkin välinpitämättömyys toisia kohtaan. Mutta onneksi on hyviä ihmisiä vielä ja pitää muistaa että joskus media voisi jättää nuo inhottavat asiat ainoastaan julkaisematta, mutta kun juuri se myy ja sitä kautta tulee rahaa pajaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    • Näin on ja sitten he jotka tulevat maahan väärin perustein, he tuovat sen huonon maineen kaikille ja myös ymmärrettävää suuttumusta. Maahanmuuttoon mitenkään kommentoimatta, tuo Imagen juttu ja mitä tapahtui 8.3 Helsingissä, se on jo vilpitöntä pahuutta, jossa sai myös hyvää tarkoittava sivullinen suomalainen osansa. Sairasta!

      Kyllä haukkuminen, toisen ihmisen lätistäminen ihan millä tahansa keinoin, kertoo haukkujan huonosta itsetunnosta ja katkeruudesta eli haukkuja paljastaa vain itse itsensä. Vaikka on ihmisiä, jotka eivät kiltteyttään sano vastaan, kyllä haukkuja on paljastunut, vaikka kaikkivoipaisuudessaan voi luulla ettei ole.

      Uskon, että hyvä voittaa ja valitsen seurani heidän joukosta. <3

      Ihanaa päivää Esther ja kiitos loistavasta kommentista 🙂

  • Tervetuloa puutarhabloggareiden seurakuntaan! Jätin jo kauan sitten taakseni kaiken maallisen…allit heiluu tuulessa, masu on pehmeä, saakin olla (toivon että minusta tulisi mummo, lastenlasten on helpompi tulla pehmeää masua kohden kuin luukasaa! ei tule kuhmuja! Täällä puutarhamaailmassa ihaillaa ihan eri arvoja, kauneutta, kasvutapaa, talvenkestävyyttä…ym. Kannan maisen matkani tätä vartaloa, pehmukkeineen, kipuineen ja kummallisuuksineen, olen silti onnellinen! En lue lehtiä enkä juurikaan katsele televisiota, siemensivustoja ja taimisivuja kyllä ja paljonkin, tyytyväisenä. Mikä on sitten tärkeintä elämässä, rakastava ihminen vai allit tai pömppismasu! Tärkeintä minulle ainakin on lämmin sydän ja kaunis hymy!

    Ihanaa viikonloppua Sinulle

    • Täällä maha ollut pehmeä siitä, kun tulin murkkuikään, eikä raskaudet tilannetta parantaneet. Viisaita sanoja ihana Saila, jolla sydän kultaa, tärkeintä on rakastava ihminen, hyvyys, toisen ihmisen kunnioittaminen ja kaikki pehmeät arvot. <3

      Muiskuja päivään ja uuteen viikkoon <3

  • Amen! Olen itsekin muutamaan kertaan hipaissut blogissani noita Imagen jutun esille tuomia hirveyksiä ja olen samaa mieltä Leenan kanssa – tämä ei ole se Suomi, jonka puolesta on taisteltu. Joudun näitä asioita myös työssäni käsittelemään ja en vaan voi ymmärtää, miten paljon pahaa voivat ihmiset suustaan tai kynästään päästellä. Se, mitä nyt tapahtuu Suomessa ja maailmalla, osoittaa juuri tuon, että emme ole historiasta mitään oppineet!
    Näistä kommenteista olen kanssasi tismalleen samaa mieltä: jos ei ole hyvää sanottavaa, voi olla ihan rauhassa kommentoimatta. Ja katsastaa sinne peiliin. Vaikka tänä aamuna oma peilikuva olikin pitkittyneestä flunssasta toipuessa ei-niin-kaunis, niin kyllä se muiden ihmisten hyväksyntä alkaa siitä, että hyväksyy ensin itsensä. Joten istun tässä vähän takakenossa tätä kirjoittamassa, jotta kannettavalle olisi tilaa sylissäni kun tuo maha tuppaa olemaan tiellä. Mun ihana mahani, joka on kantanut kaksi lasta, kestänyt useamman leikkauksen ja edelleenkin pelittää;)
    Ihanaa viikonloppua sinulle, Tiia – meillä paistaa armas aurinko <3

    • Ihan juuri näin, ihminen on pelkojensa, ennakkoluulojensa orja ja ryhmässä vietävissä. Haluaisin, että jokainen vihaaja laitettaisiin kohteensa kanssa vaikka kuukaudeksi autiolle saarelle ja mitä tapahtuisi.

      Juu vaikka tässä vaan pyöristyy ja rapistuu ja elämä on heittänyt tielle ihmiselämän verran huolia ja ongelmia, niin ei tule mieleen muihin purkaa, omat huolet, oma nassu ja oma palleromaha.

      Palleromaha on täälläkin samalla tavoin rakas, kantanut kaksi ihanaa lasta ja ollut heidän pesä. <3

      Mahtavaa uutta viikkoa sielukas Lady ihanuus <3

  • WORD! ❤ Itse en lue näitä sensaation hakuisia juttuja, varsinkaan kun otsikosta voi jo päätellä ettei ole kovin varteenotettavasta journalismista kyse. Imagen juttua en ole lukenut, mutta nämä viime aikaiset kaikkea ihmisyyttä ja inhimmillisyyttä vastaan osuvat kirjoitukset saavat voimaan pahoin… Kaikkea ei vaan pysty lukemaan �� Jokainen, jolla on hitunenkin empatiaa toisia ihmisiä kohtaan voi vaikuttaa siihen miten toisiamme kohtelemme! Peace ✌ and Love ❤

    • Imagen juttuun onkin linkki tekstissä, mutta varoituksen sana, jutusta tulee todella huono olo.

      Samaa mieltä ja aurinkoista viikkoa sinulle Heidi <3

  • Rasismi on sellainen asia, joka nostaa karvat pystyyn välittömästi. Oman mielipiteeni asiasta olen tuonut julki hyvin selvästi. Omat eettiset arvot ovat menneet monen asian edelle ja näin tulee käymään jatkossakin. Ihmiset on niin mustavalkoisia, luulevat, että voivat sananvapauden turvin kirjoittaa ja sanoa mitä vain, näin ei todellakaan ole. Nämä ihmiset pitäisi jotenkin saada lopettamaan touhunsa. Ketään, ei ketään saisi arvostella ulkonäöstä, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Tämä oli nyt minun mielipiteeni. Itse olen useamman ihmisen poistanut facebook "ystävistä" näiden syiden takia, on kuule puhdas seinä nykyään siellä 🙂

    • On ällöttävää, että sananvapauteen vedotaan, jotta voi näyttäytyä sivistymättömänää julmurina. Juu sama ja nyt meni nuoruudenkamukin, mikä osittain harmittaa, mielelläni olisin seurannut osaa hänen elämästään, mutta en vaan enää voinut, kun seinän täyttää rasismi.

      Allekirjoitan kaiken sanomasi. <3

      Muiskuja uuteen viikkoon Outi <3

  • Amen! Allit, hiusten väri ja mitta, takalisto roikkuu tai etupuolella liikaa. En ymmärrä enkä hyväksy kiusaamista missään muodossa. Siitähän tässä on kyse ja kertoo kiusaajan omasta pahasta olosta tai ajatusmaailmasta. Jos ei voi puhua kauniisti tai olla arvostelematta, voi jättää kommentoinnin kokonaan. Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille ihanille naisille ❤️
    Terv Maarit

    Ps.Ihanat kuvat tässä postauksessa.

  • Ajattelen em. asioista just samoin.. Maailman pahuus on saanut minut jättämään uutiset ja lööpit välillä lukematta. En tahdo kestää katsoa sitä raakaa touhua, mitä tapahtuu jatkuvasti. Kamalat kuvat ja syyttömien hätä saavat minut voimaan pahoin..ja rikkovat mielenrauhaa. En tietenkään halua olla kaikesta tietämätön mutta pieni uutispaasto on välillä paikallaan. Toisen ulkonäön moittiminen kertoo moittijan huonosta itsetunnosta ja puutteellisista käytöstavoista..tai todella kieroutuneesta mielestä. Ihanaa iltaa-koitetaan rentoutua;)

    • Ymmärrän niin hyvin, mutta tuohon tietoon murtuu. Olen huolissani lapsista ja nuorista, he saavat aivan liikaa tietoa netin kautta ja ei ihme, että monet nuoret kärsivät masennuksesta.

      Koitetaan rentotua ihana Anne ja sinulle toivotan upeaa viikkoa <3

    • Niitä ei kyllä voi jatkuvalla syötöllä lukea, niiden alle musertuu. Silti mielestäni Imagen jutun olisi hyvä kaikkien lukea, sillä se mitä kauheuksia tapahtuu päivänvalossa keskellä Helsinkiä, sen tulisi tulla kaikkien tietoisuuteen.

      Ihanaa uutta viikkoa Marru <3

  • Samoin ajatuksia, tosin Imagen juttua en ole lukenut mutta ulkonäön tai muunkaan henkilökohtaisen ominaisuuden arvostelemista en ymmärrä. Etenkin somen myötä tämä tuntuu lisääntyneen ja samalla myös pahentuneekin:/

    • Imagen juttu on linkattuna tekstiin ja löytyy sana Image ja klik. Huono olo jutusta tulee, mutta tuo kauheus olisi kyllä jokaisen hyvä tietää, miten pahaksi on muuttunut meno ihan meillä Suomessakin ja keskellä vilisevää kaupunkia ja kirkasta päivää.

      Somea monet käyttävät likakaivonaan, muka netin takaa on niin hellppoa haukkua. Todella surullista. Noh kaikesta huolimatta aivan ihanaa viikkoa Maiccu <3

  • Hyvä Tiia että sait kakaistua asiat ulos, ehkä tulee yöunikin nyt paremmin. Minä taidan kuulua myös niihin, jotka välttelee viimeiseen asti kaikkia negatiivisia juttuja ja kirjoituksia, on ne sitten lehdessä tai missä somessa tahansa. Ihmisten pahuus niin Suomessa kuin maailmalla vie tosi helposti yöunet täälläkin. Ja mun mielestä kaikkia ihmisiä pitää arvostella samoilla kriteereillä uskonnosta, synnyinpaikasta tai muusta riippumatta. Hyvä ihminen on hyvä, tulee sitten mistä vaan. Ja paha on paha, on sitten syntynyt Suomessa tai missä tahansa ja aitoa hätää kärsiviä pitää auttaa.

    Telkkua en juuri katsele, en varsinkaan noita suomalaisia julkkis sitätätätai tota ohjelmia joten ´Vappu Pimiän mahat ja Maria Veitolan iskut vyön alle ovat menneet kyllä ihan täysin ohi. Vappu on sitä paitsi upea nainen, samoin Hanna Sumari siskoineen! Kyllä ne vaan heiluu allit ja mahat tässä iässä ja sillä sipuli, jos ne on jonkun suurimmat murheet tai puheenaiheet, niin on vähän ontto elämä… Pakko kyllä myöntää että kun omaa väsynyttä naamaa aamulla peilistä katsoo niin melkoinen peikko sieltä takaisin tuijottaa… Just näillä mennään mitä on saatu ja elämän varrella tullut. Sisäinen kauneus on tärkeämpi juttu.

    Ihanaa viikonloppua ja painajaisettomia unia Tiia<3

    • Minä kyllä valitettavasti luen, en välttele Kuten tuo Imagenkin juttu, mutta omalle facebook sivulle, jonne en ns. kerää kavereita, en halua lukea näitä juttuja. Mieluiten pidän uutisoinnin mahdollisimman objektiivisena, eikä ennakkoluuloisten jatkuvina aivopieruina. 😉 Heh.

      Maahanmuuttopolitiikkaan en ota muuta kantaa, kuin että toki valitettavasti ilmiön mukana tulee myös negatiivisia asioita, mutta mikään ei oikeuta pahuuteen.

      Sisäinen kauneus on <3

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

  • TÄMÄ OLI NIIN HYVÄ POSTAUS! Kiitos Tiia! Olen kokenut juuri tällä viikolla aivan samoja tuntemuksia. Yksi iso syy siihen on ollut huomata yhden facebook-kaverini rasistiset kommentoinnit ja sen suunntainen keskustelu siellä samanmielisten kesken viikon tapahtumsita. Olen ollut tolaltani ja miettinyt, pitäisikö poistaa koko henkilö kavereistani, mutta kun on pitkäaikainen kaveri… Ei ole helppoa. Toistaiseksi päätin jäädä seuraamaan, miten hän jatkaa ja teen päätökseni myöhemmin. Kuitenkin asia painaa koko ajan, että hän tuolla kaverinani roikkuu. Olet upea ihminen ja tiedät mistä puhut, kun itsekin laitat itseäsi likoon. Allekirjoitan kirjoituksesi täysin, ei mitään lisättävää, ei mitään poistettavaa! Ugh 🙂

    • Minä poistin tänään yhden kaverin FB-kavereistani ja ihan tämän Tiian kirjoituksen rohkaisemana. Olin toki aiemminkin asiaa miettinyt mutta antanut olla. Nyt on kevyt olo – eipähän tarvitse ajatella, että olemalla hiljaa hyväksyn hiljaisesti vihapuheen.

    • Juuri tuo asia minuakin painaa: hyväksynkö vihapuheen hiljaisesti. Teit rohkeasti ja minunkin varmaan pitäisi!

    • Poistin pitkäaikaisen kaverini lopulta. Arvomaailma on aika tärkeä ja en jaksa facebookissa tai kasvotustenkaan kuunnella rasistisia höpinöitä joka pv. Saan tarvittavan uutisoinnin vaikka Hesarista, enkä kaipaa jatkuvia ärsykkeitä facebook aikajanalleni. Tein kovan ja vaikean päätöksen, luopumisen, mutta olemme selvästi ajautuneet arvomaailmaltamme eri suuntiin. Zemppiä sinulle, päätät Pilvi ikinä mitä teetkin <3

      Lady sama juttu, kaksi lähti ja kannanottona etten hyväksy vihapuheita, niitä saa riittävästi lukea uutisista, mutta Facebook aikajanelle en niitä kaipaa. Minulla on myös kaksi muslimiystävää, toinen jo lapsuudenkaveri ja tuollaiset vihapuheet loukkaavat myös häntä. Joten koin tämän arvomaailmakysymyksesi ja puolen valitsemiseksi. Tätä infoa tulvii muutenkin jo tiedotusvälineiltä ja on hyvä olla valveutunut, mutta Facebookissa on ystäviäni tai yhteisöllisesti blogikamuja, joiden kanssa arvomaailma kohtaa. Ei ollut muuten helppo juttu tämä, mutta sydäntä kuunnellen.

      Ihanaa päivää Pilvi ja Lady <3

  • Imagen juttu pitänee lukea. Muuten yritän vältellä negatiivisten juttujen lukemista. Ne vaan saa minut voimaan huonosti.

    • Juttu on järkyttävä, johon kulminoituu se kaikki ihmisten pahuus ja muistuttajana, ettei ihminen koskaan muutu. Silti puolensa voi valita, on aina ollut hyviä ja pahoja. Todellinen hyvyys sitten mitataankin vaikeissa tilanteissa ja en tiedä itsekään olisinko pelkuri ja pakenisin vai puolustaisinko jotain itseni uhalla Todella kinkkisiä juttuja nämä. <3

      Ihanaa päivää kuitenkin <3

  • Kyllä kyllä! Pahaa mieltä täälläkin.. Ajattelin kirjoittaa asiasta myös, jo aiemminkin aihetta sivunnut. Samoin kiusaaminen kaikella tasolla on ei ei. Uutisia lukiessani, joita kyllä luen kaikesta huolimatta, paha olo on lisääntynyt. Tuosta Maria Veitolasta, se oli väärin tietty Anulta, vaikkakin Maria ei ehken ole se empaattisin hlö..vaikka toki en tunne häntä. Mutta mikä särähti, oli se mitä jälkeenpäin taphatui. Kävin kurkkaamassa Iltsin linkin kautta, kun oli kuulemma kuraa saanut. Lievästi ilmaistunua! Hänen instatilillään ne kommentit olivat jo niin overeitä, että pahaa teki. Noin niinkun… someraivo, ulkonäkö, ihminen kokonaisuudessaan..niin helppo romuttaa. Itse olen kokenut aina voimakkaasti ihmisen puolustamisen, sen että kaikki on omanlaisiaan ja pitäisi saada olla kauniita juuri niinkuin ovat. Mielestäni ei ole olemassakaan täydellistä ihmistä…… voisin kirjuuttaa tähän niin paljon enemmän, mutta en täytä koko tilaa 🙂 Mutta, näistä painavaista asioita huolimati tahi juurikin niiden syystä: vielä ihanempaa sunnuntaita! Kun jatketaan "taistelua" omina itsenämme, ajatuksinemme..joku, joka ei ole ihan sinut kaiken maailman menon kanssa voi saada voimaa olla oma itsensä. Toivottavasti sait ajatuksesta kiinni, en ole aamuisin ihan parhaimmillani 🙂 <3 ja halaus!

    • Mielestäni ihmisen tulee olla pääsääntöisesti aina samanlainen. Tuollainen turvallisesti kotisoffalla netin äärestä takarivin huutelu on vaan pelkuruutta. Haluan, että kyseiset ihmiset sanovat samat asiat päin nassua, siinä todellisesti ihminen punnitaan, että kenellä on pokkaa esim. julkkikselle sanoa suoraan tai vaikka minulle.

      Sain ajatuksesta kiinni ja ollaan juuri omia itseämme ja vain perheellemme olemme tilivelvollisia.

      Haluaksia Maarit <3

  • Itse en halua enää edes lukea ilta sanomia tai muita lehtiä kun niistä tulee aina vain pahamieli. Niissä retostellaan ikävillä asioilla, tapettu, hakattu, raiskattu, hylätty, pomitettu, silvottu, lapsi väkivaltaa jne… ihana kamalaa. Tiedän että maailma on julma ja kamala paikka mutta en halua siitä vielä erikseen jatkuvasti lehdistä lukea.
    Maria Veitolaan kohdistunut haukkuminen oli epäasiallista mutta samaan hengenvetoon hän tekee sitä samaa myös itse televisiossa eli ympäri mennään yhteen tullaan.
    Kirjoitit ihana Tiia niin asiaa, kuten aina.
    Ja varmaan muistat mitä kaikkea paskaa minä olen saanut blogissani kestää, olen lihava, wanna be, matkija, kamalilla hampailla varustettu, mieheni pettää jne… helvetti mitä hommaa.
    Onneksi meillä on ihanat blogi siskot <3
    Halit sinulle hani.

    • Aivan niin ja toki sitä itsekin suodattaa osan, mutta toisaalta on myös pakko lukea, jotta ymmärtää miten hulluksi tämä maailma on taas menossa. Toisaalta tuo on lapsellisesti todettu, maailma on aina ollut hullu, on aina ollut mustavalkoista, kollektiivista pahuutta ja paljon myös hyvää.

      Juu samaa mieltä tuosta Mariasta, että sai osakseen sitä mitä itse on harjoittanut, mutta on ymmärtääkseni katunut. Kyllä ihminen joka katuu, ansaitsee anteeksi. <3

      Muistan kaiken ja ihan samaa kökköä tännekin sadellut, tämä on niin tätä.

      Tärkeintä, että me itse tiedämme keitä olemme ja perhe ja ystävämme, muut huudelkoot mitä lystää.

      Haleja ihana blogisisko <3

  • Olen samantien poistanut facenook-kavereita jos heidän fiidiinsä on tullut omien ajatusteni kanssa risitriidassa olevia kirjoituksia tai jakoja. En halua kukea niitä tai kannataa ajatuksia seuraamalla niiden kirjoittajaa.

    • Olen kipuillut kauemmin, koska olen halunnut ajatella ihmisen hyviä puolia ja myös nössöyttäni, mutta ei enää. Facebook ei ole minulle mikään kaverinkeräämislaari ja siellä luen mieluiten samaa arvomaailmaa kannattavien kuulumisia, uutiset on sitten asia erikseen.

      Ihanaa päivää <3

  • Tämä postaus sai muistelemaan kaikkea sitä, mitä itse olen ulkonäöstäni saanut kuulla. On se vaan kumma että sitä saa jatkuvasti arvostelua milloin mistäkin. Naisten pitäisi olla enemmän siskoja keskenään, eikä aina panetella tai luulla milloin mitäkin toisesta. Yleensä jos kuulen että juttu alkaa mennä siihen suuntaan, hiljenen, en jaksa sitä yhtään. Välillä ei uskalla teidän blogistien kivoja postauksiakaan jakaa esim. tyylistä tai meikeistä, koska joutuu puolustamaan teitäkin. En tiedä kehen se arvostelu kohdistuu silloin, varmaan minuunkin samalla. Käsittämätöntä että nämä samat ihmiset voivat silti tulla kommentoimaan ja kehumaan teitä, joten saa sitä katsoa huuli pyöreenä naisten oikkuiluja? Sainpahan tämän asian omalta sydämeltä pois, vaivasi nähdä tuota seläntakana hommailua. Olen saanut kerran omin korvin kuulla, miten paljon pahaa ja kummallisiakin asioita kohteesta ruoditaan, ja kaikki hänessä on pahaa, ihan kaikki outoa ja huonoa. Se kohde tälle arvostelulle olin siis minä, tämä joka arvosteli ei vain tiennyt että kuulin itseäni koskevaa analyysia …Se oli aika kamala kokemus ja järkytyin todella. Koulukiusauskin oli aikoinaan myös ulkoiseen olemukseeni puuttumista, jätti jäljet. Ehkä se on opettanut sen kuitenkin, että keskityn toisessa hyviin asioihin. Kun saa paljon epäystävällisyyttä osakseen, opettaa se sen ystävällisyyden arvon. Sitten- kyllähän jokainen itse tietää omat ongelmansa, ei ole minun asia niitä edes tietää tai huomata. Kun 12vuotiaasta asti on saanut luopua hyvästä ihosta, tasaiseen tahtiin kolmea kroonista tautia sai kannettavaksi,nuorena, niin on oppinut elämään jotenkin eri planeetalla ja siellä ei kyllä ketään ulkoisuudesta arvostella. Ainoa mikä merkkaa mulle enää onkin oikeudenmukaisuus, iloisuus ja hyväntahtoisuus. Uskonnolliset/henkiset hörhöt ne vasta osaavatkin tuomita 🙁 oli sitten karmalla päähän lyöjiä tai raamatun raatelevat sudet, niin yhtä kammottavaa ihmisarvoa alentavaa, siellä ei rakkautta ole ja mustavalkoisuus jyllää, ja juurikin lasten ja naisten oikeudet kärsii eniten. Lehtijutut masentaa, ja kauheudet lyö kovaa sisimpään, ei niihin ikinä totu. Kaikesta huolimatta on ihanaa että jaksat jatkaa omaan ihanaan tyyliisi bloggailua! Voimahalit ja hymyä päivään! <3 Iloa ja valoa siis enemmän maailmaan, ja kauneutta kohti kaikin tasoin. Mukavaa sunnuntaita! 🙂 t. Maria-Amanda

    • Tulin niin surulliseksi kun luin tämän.. .Olet vielä niin mahtava tyyppi ja aina ystävällinen <3 On järkytys kuulla muiden oma versio omasta itsestä, mutta muista ihanainen, että sinä itse tiedät kuka olet. Tuota asiaa et varmasti koskaan voi unohtaa, mutta ei ulkopuoliset tiedä yhtään mitään.

      Ihan huvittaa tuo tuomitseminen ja sitten käydään kuitekin meille kommentoimassa kivasti. Kai ihmisten vaan täytyy purkaa ja jopa joskus ajattelematta ja sitten kuitenkin ollaan perusystävällisiä. Kaksinaamaisuus on toki inhaa ja se ettei ihmiset ole sellaisia, kuin ovat.

      Kyllä uskonnon nimiin nyt on niin paljon jo tapettu ihmisiä ja myös paljon tuomitsevaisuutta löytyy eli koen, että toimitaan vastoin raamatun tahtoa. Uskontoon ei kuulu tuomitseminen.

      Valoa ja iloa ja muista olet upea ja kaunis ja sydämellinen nainen <3

  • Monesti sitä lukee näitä haukkumisjuttuja jo jollain tapaa turtuneena, mutta Marian kohdalla pahoitin tosissani mieleni. Yllätyin itsekin miten reagoi. Olen aina, ihan aina ihaillut Mariaa ja halunnut hänen kaltaisekseen toimittajaksi. Kaikki kolumnit olen ahminut ja niin Trendin kolumnien kuin lapsikolumnienkin kohdalla kerran jos toisenkin nyökytellyt ja tunnistanut itseni. Hän on omiin silmiini niin upea vahva nainen ja kuitenkin saanut viime aikoinan kokea kaikkea ikävää unelmatalon homeesta lähtien, että tunnen kyllä suurta sympatiaa. Mutta noin yleisesti nettikiusaaminen on kyllä järjettömän suurta ja masentavaa, enkä olisi sitä teininä itse kestänyt, onneksi silloin ei vielä ollut näitä kuvioita!

    Aurinkoista sunnuntaita kuitenkin Tiia!

    • Maria on kyllä hyvin monipuolinen ja nokkela ja mukavaksikin kehuttu. Ainoa miinus oli televisiossa omalla älykkyydellä heikompien kohdalla ilveily, se ei vaan osoittanut hyvää makua. Mutta paljon olen kuullut hyvää hänestä ja me kaikki teemme virheitä <3

      Upeaa viikkoa Katja <3

  • Mä olen jättänyt uutiset ja juorusivut vähemmälle, enkä ole törmännyt noihin mainitsemiisi juttuihin. Mulla nousee sarvet päähän, kun luen näitä, että mitä tälle ja tälle julkkikselle on tapahtunut, kun ulkonäkö on muuttunut näin. Ja sitten on kuvat 20 vuoden erolla. No, ikääntyminen on tapahtunut, ja yleensä vielä hyvin mallikkaasti.

    Omalla kohdalla on ulkonäköä arvosteltu, koska olen ennen ollut hoikka lenkkeilijä, ja nykyisin selkäkipuinen läski. Minua ei läskit niin haittaa, se haittaa jos en saa koiraani ulos tai kaupassa käytyä. Mutta ottaahan se päähän, että muut kokevat mun lihomiseni olevan heidän ongelmansa. Olin ennen ihan nätti, mutta lihominen ja kipuilu on tehnyt minut rumaksi. Ja tätä menoa tekee myös mieleni ja käyttäytymiseni rumaksi, koska en jaksa kohta olla enää ystävällinen moukille…

    • Juu seiskapäivää hommelit ei kiinnosta, mutta uutisia on pakko lukea, siis omalla kohdalla ajattelen niin, haluan tietää kaiken ja sen pahimman, vaikka sitten pahuus tuleekin painajaisina uniin.

      Kuulostaa niin tutulta, lihominen laihtuminen, aina löytyy joku sanoja ja mitä ne omat kilot muille kuuluu. Olen myös kuullut, että jos joku pyöreämpi laihtuu paljon, sekin koetaan uhkaksi. En vaan ymmärrä, ihmisen mieli ja sielu ratkaisee, ei ulkonäkö.

      Juu ja kyllä se oma pää nousee, eli kun riittävästi saa lunta tupaan, niin kohta räjähtää, raskasta mutta inhimillistä. <3

      Zemppiä sinulle ja täälläkin housukoko taas kasvanut <3

  • Kirjoituksesi on taas niin rautaista asiaa ja ajankuvaa maaliskuisesta 2017 Suomesta – mitä ihmettä on tapahtunut? Missä se aito hyväntahtoisuus ja oikea ihmisyys? Minkä tahansa median aukaisee, sieltä vyöryy sisään pahoinvoivien ihmisten järkyttäviäkin mielipiteitä ja tekoja – olen sanaton! Entäs sitten tuo jatkuva naisten ulkonäön arvostelu, jota ilkeillen suorittavat ketkäs muut kuin toiset naiset. Näen niin punaista kaikesta ilkeydestä, että taidan mennä koko päiväksi omaan vaaleansiniseen kuplaan, lukea satuja ja kontata lattialla taaperon kanssa. Unohtuu hetkessä paha maailma. Aurinkoa sinulle sunnuntaihin & laatuaikaa oman perheen kanssa!

    • Välillä on pakko mennä kuplaan, sillä ihminen sairastuu, jos koko ajan imee tietoa. Siksi luen mieluiten rasismistakin lehtien palstoilta, kuin että sitä vyöryy facebook kamujen kautta seinälleni ja jutut tulee iholle ja ärsyynnyn jatkuvasti ja joka pv. Halusin tällä postauksella myös ottaa kantaa rasismiin ja ulkonäkökiusaamiseen.

      Ihanaa päivää Heli ja tänään nähdään, jee <3

  • Luin tämän jo toistamiseen, enkä voi muuta sanoa, kuin että olen pettynyt, surullinen ja mieleni pahoittanut. Ei ole hyvään suuntaan maailma menossa, ei. 😢

  • Se on niin varmaa, ettei kannata hengailla negatiivisten ihmisten kanssa!! Itsekin olen joutunut karsimaan aika ajoin ihmisiä ympäriltä, mutta se ei ole tehnyt muuta kuin hyväääääää!! 🙂

  • Maailmanhistoria on pullollaan pahuutta, joka saa ihmisen sisuskalut kääntymään ylösalaisin. On yksittäisten sekopäiden pahuutta, ja sitten on kollektiivista hulluutta, joka juuri saa voimansa ryhmästä. Joko ryhmän paineesta tai tuesta.
    Aina ei vain toisten paskiaisten kannustushuudot kannusta pahuuteen vaan ikävä kyllä ryhmäpaine voi tehdä ihan tavallisistakin ihmisistä pahoja, tai ainakin saada heidät tekemään pahoja asioita. Jokainen meistä varmaan tietää psykologiset kokeet, joissa tavalliset ihmiset pistettiin antamaan sähköiskuja toisille ja eräissä kokeissa ryhmän paine jopa johti siihen, että ihan tavalliset mukavat ihmiset antoivat kuolettavia sähköiskuja koiranpennuille. Näistä kokeista voi jo olla jotakin mieltä, mutta ne kertovat kyllä todella paljon ihmisen luonteesta ja toivat ikäviä yllätyksiä varmaan osallistujille itselleenkin. Osa heistä varmaan piti itseään siihen asti mukavina ja hyvinä ihmisinä, jotka eivät koskaan satuttaisi ketään.
    Tämä osa tässä pahuudessa on minusta hirvittävintä. Siis se, ettei ole olemassa mitään pahuutta tai hyvyyttä, joka olisi absoluuttista ja pysyvää. Niin ihanaa kuin se olisikin, että elämä olisi kuin satu, jossa jo ensisilmäyksellä tietäisi kuka on hyvis, kuka pahis ja voisi luottaa siihen, että hyvyys voittaa aina j paha saa lopussa palkkansa. Näin ei kuitenkaan ole ja se horjuttaa oikeasti monen ihmisen, siis aikuisenkin, turvallisuuden tunnetta ja jopa uskoa koko ihmisyyteen.
    Itsekin olin jossakin vaiheessa someboikotissa enkä lukenut lehtiä tai katsellut uutisiakaan, koska minua kuvotti tämä maailmanmeno. Lisäksi omalle, ja lastenikin, kohdalle on osunut muutama todella rankka henkilökohtainen kokemus liittyen ihmisten suvaitsemattomuuteen ja julmuuteen. Asiaa kuitenkin pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, ettei asialle vain voi kääntää toista poskea, tai olla niinkuin niitä hirveyksiä ei ollenkaan tapahtuisi. Pahuuden elatuspohja on välinpitämättömyys ja pelkuuus, ja jos emme reagoi näihin asioihin, niin miten sitten eroamme niistä, jotka näitä tekoja tekevät? Rankkaa, mutta itse koen, että jokaisen on valittava leirinsä.

    Minna

    • Kyllä näin on ja tuo kollektiivinen pahuus on siitä järkyttävää, että aivopesun kautta murtuu myös sellaisetkin ihmiset, jotka olisivat voineet olla jotain muuta. Joillain ei ole edes valinnanvaraa, vaan aivopesu alkaa jo lapsena.

      Samasta juuri kirjoitinkin, että kuinka paha minustakin voisi ääritilanteessa tulla, suojellessa itseäni ja perhettäni.

      Kyllä syntymä ei ratkaise, on vahvoja syntynyt huonoissa olosuhteissa ja päinvastoin, onko lopulta kiinni joko aivopesun ja yhteisön paineesta tai oman mielen heikkoudesta.

      Kyllä Imagen artikkeli horjutti uskoa ihmiseen, täällä Helsingin keskustassa ja ihmiset somessa käskevät toista kuolemaan, koska olisi yksi maahanmuuttaja vähemmän ja kuinka moni heistä yksinään katsoen silmästä silmään, vailla minkäänlaista yhteisön painetta tai tukea, tekisi saman?

      Samaa mieltä, on pakko ottaa jossain kohden kantaa, se ettei ota, on pelkuruutta ja pelkuruus ja välinpitämättömyys on monen pahan ydin.

      Kiusaa olemme myös täällä saaneet osaksemme, mutta eri asioista, mutta aina se ssattuu ja järkyttää.

      Samaa mieltä, jokaisen on valittava leirinsä ja kahden facebook kamun poisto oli tällä kertaa minulle sitä, kannanotto, eikä tietokuplassa olevaa pelkuruutta.

      Parhainta kevättä Minna ja kiitos taas niin loistavasta kommentista <3

  • Hyvä Tiia! Olen kanssasi ihan samaa mieltä. En tajua mihin ihmisten empatiakyky on kadonnut ja miten voi olla niin paljon pahantahtoisia ihmisiä ja jotkut vielä kehtaavat ihan julkisesti oman typeryytensä muille paljastaa. Itse olen eronnut muutamasta Facebook-ryhmästä ihan siksi, etten halunnut enää nähdä silmissäni sitä ilkeämielistä sontaa. Usein tulee paha mieli uutisista, mutta vielä huonompi mieli tulee ihmisten ilkeästä asennoitumisesta kamalin asioihin. Postauksesi ja siihen tulleet kommentit valavat uskoa, että kyllä hyviä ihmisiä on, mutta hyvikset ei vaan huuda yhtä kovaa. Halit sulle Tiia!👏👏

    • Juu Facebook ei ole itselleni uutistoimisto, ei etenkään rasismin kyllästämä, koska pääsääntöisesti muut ystäväni eivät paasaa facebookissa, paitsi juuri nämä ennakkoluuloiset.

      Kantaa pitää ottaa, eikä olla hiljaa ja sitä taasen tämä postaus oli, kannanotto siitä, että esim. tiedän mitä puolueita en ainakaan äänestä. )

      Kyllä hyvä luo hyvää, kuten nämä paljot kommentit. <3

      Ihanaa päivää Hanna ja kiitos <3

  • Kyllä minä olen miettinyt, että kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, että menee julkisuudessa haukkumaan toisen ulkonäköä tai ylipäätään toista ihmistä. Mutta ainahan näitä ikäviä ihmisiä on ollut ja tulee olemaan. Ne pitää vain painaa deletellä ja unohtaa. Nehän nauttii siitä, että saavat ihmiset raivostumaan, joten ehkä niille ei pitäisikään antaa sitä nautintoa? No, en tiedä mikä olisi keino, mutta ehkä näihin ei kannata liikaa ajatuksia suoda. Pitää vain toivoa, että hyvikset voittaa:)

    • Juu tätä ei vaan ymmärrä, taitaa puuttua omaan elämään keskittyminen ja koetaan julkkikset vapaaksi riistaksi. Mielestäni ilkeä kommentoija kuitenkin vain paljastaa itsensä, oman katkeruutensa, pienuutensa ja valitettavasti myös rumuutensa.

      Parhainta päivää M <3

  • Puhut taas asiaa Tiia. Havahdun aina uudestaan miettiään, kun kuulen näitä pahoja sanoja, mikä saa ihmisen sylkemään suustaan kaikkea sontaa. Katsoin, kun Hanna tanssi ja ihailin hänen olemustaan. Kaunis ja niin täysillä mukana hetkessä. Sitten Iltalehdet alkaa suoltaa puhetta alleista. Joutavaa räksyntää. Itse en edes huomannut mitään alleja.
    Kun katsoin sinun meikkivideon, ensimmäinen huomio oli, kuinka kaunis olet ilman meikkiäkin.
    Aurinkoa päivääsi ihana Tiia
    >Leena

    • Hanna on upea ja kiva ihminen luonnossa, joka ei esitä mitään.

      Kiitos niin paljon Leena, itse näin vanhan naaman ja silmäpussit, hehe. Mutta itseään saakin arvostella, ei muita

      Ihanaa viikkoa Leena <3

  • Ei voi käsittää EI! En ymmärrä tätä nykyajan narsistista touhua, opetetaanko lapset pienestä pitäen narsisteiksi, jotka voi ja SAA aikuisena olla ihan täysiä idiootteja. Tämä ihmisten idioottimasisuus kun ei jää vain nettiin, kun voidaan saada 5 vuotiaan raivokohtauksen vaikka kaupassa, joo kas kun ei mee makaamaan lattialle potkuraivoamaan.
    Äh, kun mua sapettaa 😀 Ihania ihmisiä ovat kaikki, varsinkin nuo mitkä mainitsit ja SINÄ ja tämä on jo toinen viesti lyhyessä ajassa mikä on ollu potki bloggaria päähän. Mikä ihmisillä on vikana, vapaakasvatus vai? Tässä on myös syy miksi olen piilossa, vaikka aito ihminen olenkin. En ole tietääkseni kauheen ruma, mut omaan vatsan ja allit.

    • Kyllä lapset aikuisilta mallin saa ja kyllä hieman vapaakasvatus on myös vikana, lapsilla on turvaton olo ja he saavat liikaa valtaa.

      Ymmärrän niin hyvin, kun täällä itsensä alttiiksi laittaa, niin toki pelinhenk on myös se, että lokaa sataa niskaan, mutta pv surraan ja sitten taas porskutetaan.

      Mahtavaa päivää ja päät pystyyn <3

  • "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." Ikävää ja typerää moittia muiden ulkonäköä. Eikö ihmisillä ole mitään muuta miettimistä kun jonkun toisen paino/hiustyyli/pukeutuminen jne? Antaa kaikkien olemattomien ja olemassa olevien allien heilua!!! Nainen saa näkyä, ottaa tilaa ja olla esillä juuri sellaisena kun hän on. Kyllä me kaikki mahdumme mukaan, ketään ei tarvitsisi rikkoa, pienentää tai haukkua. Kannustakaamme toisiamme ja varsinkin toivon että naiset nostaisivat ja suojelisivat toisiaan eivätkä repisi rikki toisia naisia ulkonäköön liittyvillä kommenteilla. Girl power. 🙂 Ja lisää myös ihania oikeasti pyöreitä naisia näkyviin alleineen, makkaroineen jne.

  • Kiitos kun kirjoitit rohkeasti tärkeästä aiheesta. <3 Itse olen joutunut poistamaan Facebookin kaverilistalta jopa omia sukulaisiani aivan kestämättömän rasismin vuoksi. En kykene lukemaan heidän jakamiaan juttuja tai naureskelemaan heidän mielestään hauskoille rasistisille vitseille. Jokainen ihmisen syntyperää, ihonväriä tai uskontoa halventava juttu loukkasi myös omaa perhettäni, joten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin klikata sellaiset sukulaiset pois listalta. Jyrkkiä suvaitsemattomia arvoja kannattavat kaverit taisivat kadota elämästäni vapaaehtoisesti jo siinä vaiheessa kun valitsin monikulttuurisen parisuhteen. No eipä heitä jäänyt kyllä ikävä.

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud