Tiistaina silmä lepäsi kaikessa

Tiistai oli kaikkinensa täydellinen päivä, jollei Italian kosmetiikkalähetyksen tyhjänä saapumista lasketa. Hain tätini mukaan Sipoosta Helsinkiin ja pakko oli taas ottaa tädin maailman söpöimmästä Aina koirasta kuvia. <3

Tädin pörrätessä Kaivarissa, kävin piipahtamassa upeasti uusitussa Cafe Carusellissa ja pakko sanoa, että paikka on todella mieletön ja viihtyisä ja merellinen tunnelma ainutlaatuinen ja kuin olisi ulkomaille tullut. Aivan mahtavaa, että niin hienolla paikalla oleva Cafe Carusel on uusittu silmiä hivelevän kauniiksi. Herkutkin sulivat suussa, pakko päästä pian uudelleen. 

Samalla sain kuulla kevää uusista Treat kynsilakoista ja huulipunista ja Vita Liberata itseruskettavista.

Kevään herkullinen Treat Collection huulipuna sävyssä Eye Candy ja eikö ole mieletön tapetti Cafe Carusellin vessoissa.

Matkalla mummille kävimme tätini kanssa pyörähtämässä Perämiehenkadun Moko Marketissa ja tuonne Mokoon voisin muuttaa asumaan. Pullollaan kauniita juttuja, herkkuja, tuoksuvia kynttilöitä ja kahvilana, lounas-ja aamiaispaikkana todella kiva myöskin. 


Alla olevissa kuvissa pääsimme kaiken sisustus-ja kauneushömpän jälkeen 95-vuotiaan mummini luokse. 

Mummi on ihmeellinen viherpeukalo, piirre joka ei ole lainkaan tarttunut minuun. Mummin orkidea kukki niin  kauniisti. Mansikkalamppua olen rakastanut pikkutytöstä asti ja miten monet hyvät hetket ja turinat sen alla on vietetty mummin ja vaarin kanssa.
Tädin kanssa nälkä iski vielä ennen kotimatkaa ja kävimme nautiskelemassa Salted Toffee Macadamia Lattet Starbuckissa. 


Treat kynsilakat eivät ole luonnonkosmetiikkaa, mutta ne ovat ns. ”5-free”-lakkoja, eli niistä puuttuvat viisi kynsilakoissa yleisesti käytettävää ja haitallista kemikaalia (formaldehydi, formaldehydi resiini, tolueeni, dibutyyliftalaatti ja kamferi). 

Treat kynsilakkoja myydään täällä. Eilen halusin testata heti uutta Treat sävyä Private Lives. Mahtavaa Treat kynsilakoissa on aivan ällistyttävän nopea kuivuvuus ja pieni ja tarkka suti, jolla on helppoa korjata virheet. Treat kynsilakat ovat siitä armollisia, että vaikka kuivuvat vikkelään, antavat korjata hyvin lakatessa pieniä virheitä ja jäljestä tulee silti siisti ja kaunis. Top Coat antaa kauniin kiillon ja kynsilakat kestävät kahdella kerroksella laitettuna siinä missä muutkin. Sitä paitsi itse pullot ovat markkinoiden kauneimmat. 



Tessa Kirosin keittokirjoista sen verran myöskin, etten tiedä upeampia ja kauniimpia keittokirjoja ja Tessa vaikuttaa sympaattiselta tyypiltä, seuraamme toisiamme Instagramissa (iik) ja Tessa on jopa ahkera kommentoimaan kuvia. 🙂

Vaikka Italian kosmetiikkatilaukseni kanssa ei mennyt mikään putkeen, kotiovella odotti tiistaina ihana yllätys, joka helpotti kummasta kadonneen lähetyksen aiheuttamaa mielipahaa.

Biotherm on lanseerannut uutukaisen Eau Relax Eau de Toiletten, joka mielestäni on Biothermin onnistunein Eau de Toilette tähän mennessä. Pidän kovasti kaikista aiemmistakin ja olen mm. ostanut itselleni tuon vihreän Eau Fraiche version aiemmin. Nyt Biotherm on tehnyt kuitenkin täysin aiemmista poikkeavan, kesäisen lämpimän mausteisen ja pehmeän tuoksun.

Biotherm Eau Relax ensituoksussa on appelsiinia, limeä ja teetä, sydäntuoksussa kardemummaa, joka tekee tästä uutukaisesta kutsuvan lämpöisen ja hieman mausteisen tuoksun. Sydäntuoksussa myös huumaa lempikukkani kielo ja jasmiini. Tuoksun viimeistelee herkullinen vanilja, joka luo yhdessä kardemumman kanssa mitä herkullisimman liiton ja lisäksi lopputuoksussa viettelee, valkoinen myski, patsuli ja tonkapavut.  

Menkää ihmeessä tuoksuttamaan Biotherm Eau Relax tuoksu, tuoksu on aivan mystisen ihana ja ei tällä kertaa niinkään sellainen kesäisen raikas tuulahdus, vaan kuin lämmin syli tai hellepäivä, joten tämä jää kyllä ympärivuotiseen käyttöön ja jotenkin omaan tuoksunenääni tuoksusta tulee mieleen kaneliset omenajälkiruokaherkut. 
Tiistai oli kerrassaan täydellinen päivä ja täydellisenä päivänä kaiken näkee kauniimmin. Kiitos myös Treat Suomelle ja Biothermille, mystisesti kadonnut Italian paketti puskuroitui ja pettymys pehmeni kummasti, kiitos teidän. <3

Pidätkö väreistä sisustuksessa, oletko käynyt jo uudistetussa Cafe Carusellissa, onko Treat kosmetiikka tuttua tai Biotherm kosmetiikka tai omistatko Biothermin tuoksuja? 

Lempeää torstaita kaikille ja pahoittelen valtaisaa kuvamäärää, en vaan hennonut yhtäkään jättämään pois ja pitäisi varmaan kokeilla joskus yhden kuvan postausta. 😉 Näin tällä kertaa. 🙂

*Treat kynsilakka, Treat huulipuna ja Biotherm Eau Relax pr-näytteitä.


54 thoughts on “Tiistaina silmä lepäsi kaikessa”

  • Ihania juttuja ja niin houkuttelevia kuvia 🙂 (Ja vitsit miten nälkä tulee aina noista ruokakuvista 😀 Taidan hipsiä kohta työpaikan keksikaapille…)

    Iloa ja valoa Tiian päivään! ♥

  • Kauniin sävyinen lakka, itseltä löytyy pari Treatia ja ne ovat todella huippulaatuisia lakkoja. 🙂 Aurinkoista päivää Tiia. <3

  • Aivan ihania juttuja ollut sinun tiistaipäivässä. Kauniita kukkia, herkkuja ja kosmetiikkaa, voiko parempaa ollakaan. 🙂

  • Olipa ihana kuvasarja! Oikeesti. Tuli jotenkin sellainen valoisan hyvä ja kepeä fiilis <3

    Ihan ekassa kynsilakkakuvassa olis just mulle sopivan väritön väri. Tykkään just tollasesta, joka näyttää siltä, että kynnet on huolitellut, muttei kuitenkaan heti pistä silmään, jos vähän lakka laiskalla lohkeilee :).

    Tää oli kiva virtuaalitiistai <3

    • Tykkäsitkö oikeasti, ihanaa kuulla. 💛💛💛 Kiitos niin paljon ja ymmärrän tuon kynsilakka ihastuksen, ennen käytin vain tuollaisia vaaleita kynsilakkoja, nykyään olen vähän hurahtanut.;) oikein ihanaa viikonloppua sinulle Annukka😊😊💚💛💚😊

  • Nuo ruokakuvat on aina niin ylimaallisen ihania, että meitsin sisäinen pavlovin koira alkaa kuolaamisen;)
    Kynsilakan sävy todella tyylikäs:)
    Kivaa päivää Tiia<3

    • Ihana Oot, ai että ne oli kyllä aikamoisia herkkuja se on kauhea katsella itsekin seuraavana päivänä niitä kuvia, kun iskee nälkä! ihanaa viikonloppua Sari💚😊💛

    • Ihan mieletön paikka nykyään tuo kahvila tai siellähän on vaikka mitä ruokaakin ja mitkä merelliset maisemat. Ihan kuin ois ulkomailla, ihan pakko mennä uudelleen.💚💚💚 Kiitos niin paljon Outi Kivaa viikonloppua😊💚💚

  • Olipa kiva päivä! Caruselissa en ole käynyt aikoihin, Kaivarin ja Eiran rannassa tulee kuljettua lähinnä myöhemmin keväällä ja kesäisin.

    Pari Tessan kirjaa löytyy hyllystä, täytyisi ottaa ne taas esiin.

    • Kannattaa mennä, uudistettu Carusel on aivan mieletön, aivan ihana ja pakko päästä pian uudelleen. Tessan kirjat ovat niin upeita, ota ihmeessä ne esiin. Kivaa viikonloppua 💛💛💛

  • Tiia, eikö noita lakkoja saa kuin netistä? En jaksa enää yhtään kirjautumista enkä salasanaa. Tuo sun väri olisi niin sopinut mun talvitakkiin ja siihen lierihattuun. Se voisi olla yksi ja sitten kun avasin sivut, sieltä löytyi Drama Queen<3

    Ei täältä saarelta missään Cafe Carusellissa käydä:) Joskus Pöllöwaarissa syömässä ja kesällä sen viinipihalla.

    Aurinkoista päivää!

    • En usko että niitä ihan sinun sieltä lähettyviltä saa ostaa kaupoista, että varmaan joku erikoisliike onkin ja olen nähnyt niitä myös kauneushoitoloissa myytävänä. Mutta helpointa varmaan just tilata, että jokainen saa joka asuu vaikka Lapissa asti. Eikö olekin ihan täydellinen sävy ja kynsillä ihan täysin kolmatta päivää ja hyvältä näyttää.

      Ihanaa viikonloppua Leena 💚💚💚

  • Noin ihania kuvia ei koskaan ole liikaa. Ja oih, miten kaunista mummisi kotona. Kaikkea hyvää teille molemmille (ja toki tädillekin).

  • Ihania kuvia ja kiva kun on ollut noin antoisa päivä <3
    Ihanalta näyttää nuo lakat ja Moko Markerissa on käytävä.
    Biothermin tuoksut on tuttuja ja tykkään niistä kovasti.

    Tuo tapetti on ihana, ei muuten laisinkaan helpota tätä sisustusintoilua 😉

  • Mikä ihana päivä sinulla on ollut. Ihanat ihmiset ja paljon kaunista katseltavaa ja hyviä tuoksuja. Ja noi herkut sitten!!!

  • Apua miten upean näköisiä herkkuja tuolla Cafe Carusellissa! Nyt alkoi hirveästi tekemään mieli jotain jälkkäreitä 😀

  • Ihania kuvia koko postauksesi pullollaan <3 Mukavaa loppuviikkoa ja hei huhtikuu alkaa 🙂

  • Ihanat lakat! Toivottavasti ovat muuten pysyvää sorttia. Mielelläni kuulisin. Mä kun en halua liian usein poistella lakkoja kun kynnet haurastuu eli pysyvyys on tosi tärkee juttu. Ja Biothermiltä mulla on ollut tuo vihreä pullo käytössä ja sininen. Tykkään kun ovat niin keveitä tuoksuja. Ihanaa viikonloppua Tiia!

    • Nyt on kolmatta päivää kynsillä ja hyvältä näyttää eli voin kyllä pysyvyyden suhteen suositella. 3 päivää itselle on jo pitkä aika, tein tänään suursiivouksen ja pesen siis paljon käsiä ja naputan paljon koneella, niin tosi hyvät lakat on. Ja ne kuivuu niin ällistyttävän nopeesti, että et usko.

      Tämä uusi Biotherm on aivan ihana tuoksu ja ihan kyllä erilainen kuin ne muut. ihanaa viikonloppua Kati💛💛💛

  • Oih!! Ihanan näköinen paikka tuo Carusel. Olen oikeastaan aika tyytyväinen, että matka pk-seudulle on täältä se pari tuntia, koska minähän tekisin vararikon viikossa kun tottuisin tuollaisiin…. tuonne on kyllä pakko päästä (taas) kerran kesällä käymään. =)
    Mokossa en ole käynyt koskaan, ja näiden kuvien perusteella voin mennä sinne jos joku pihistää lompakon ja pitää lyhyessä narussa kiinni…. oi ja voi. ♥ Ihastuin!!

    • Ihan hyvä sitten etteivät ole lähellä ja on se minullakin pieni matka tuonne Caruselliin, niin ei joka päivä tule käytyä .aivan ihanaa viikonloppua sinulle.💚💚💚

  • Silmä lepää noissa väreissä & ruoissa! Uudistettu Cafe Carusel on koettava, sitä ennen itse tehtävä noita avokadoleipiä, näyttävät jumalaisilta. Kaapistani löytyy sininen Bithermin Edt, on liian sporttinen/miehinen mun makuun – jäänyt siis käyttämättä….Ihanaa viikonlopun odotusta!

    • Uudistettu Carusell on aivan mieletön, siis fantastinen paikka, olen aivan myyty. Tämä uusi Biotherm tuoksu on täysin erilainen, kuin se sininen eli voisit tykätä. niin ihanaa viikonloppua Heli💖💖💖

  • Voi miten paljon kaikkea kivaa ja kaunista mahtuukin yhteen päivään!
    Onko Cafe Carusel uudistettu!? Ihanaa, pääsisinpä käymään kesällä…
    Ja tuo Moko Market on ihan paratiisi!!!
    Ja Aina-koira on todella maailman söpöimmästä päästä!!

    Ihastuttavaa viikonloppua sinulle, Tiia!

  • Aivan ihania kuvia ja värejä! <3 Treatin uutuushuulipunat pistän heti mieleen ja täytyy tuo Biothermin tuoksukin varmaan käydä tuoksuttamassa. En ole aiemmin Biothermin tuoksuista niin innostunut, mutta jospa nyt 🙂

    • Kiitos niin paljon Mia ja ihanaa kuulla ja tuo uusi Biothermin tuoksu on todella ihana, ihan erilainen kuin aiemmat ja Treat kynsilakat ja puna on kyllä kanssa ihanat, yksinkertaisesti ihana päivä oli. Yhtä ihanaa viikonloppua sinulle💚💚💚

  • Nyt lepäsi kyllä lukijankin silmä näissä kuvissa ja tunnelmissa. Ihana kuulla, että se huulipunakeissin tuoma paha mieli alkoi jo helpottaa. 💕

    • Pakko se on vaan mennä eteenpäin ja nauttia kaikesta muusta kauniista. Kiitos niin paljon ja oikein aurinkoista viikonloppua sinulle💖💖💖😘

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud