I Love you Diana!

En tiedä olenko ikinä kertonut, että olin lapsena armoton Diana-fani. En oikeastaan ole koskaan fanittanut ketään enkä mitään, mutta Dianaa fanitin lujasti. Keräilin kaikki mahdolliset lehtileikkeet ja kirjat mitä Dianasta löytyi. Jännää kyllä, en laajentanut ”krääsään”, vaan pysyttäydyin kirjallisessa materiaalissa.

Edesmennyt Saimi-mummini postimerkkikeräilijänä osti minulle kyllä Dianan 21-vuotispostimerkkikokoelman kaikista Enkkulan kuningaskunnista ja oli hauskaa, kun kirjekuoressa tuli aina kunkin maan postimerkit. 


Fanittamisen kohokohtia oli reissu Lontooseen 14-vuotiaana isäni kanssa, jolloin pääsin astumaan samalle maaperälle Dianan kanssa ja kävelemään myös St. Paul’s Cathedralista Dianan ja Charlesin koko hääreitin. 

Yllättävää olikin, että rakas Maijuseni on myös ankara Diana-fani ja ai sitä fiilistelyä, kun päästiin nostalgioimaan yhteisen fanituskohteen äärellä. Kahvimukit muuten Maiju on ostanut meille. 🙂 Videolta löytyy paljon lisää fiilistelyjä ja kerron lisää, miten kirjoitin pari kirjettäkin Prinsessa Dianalle ja Dianan hovineito vastasi. Voi ilonpäivää, kun kotiin rantautui kaksi kirjettä Buckinghamin palatsista kohokuvioisine kuninkaallisine sinetteineen. Kaikki keräilykama on tallessa ja siitä lisää alla. 🙂

Löytyykö muita Diana-faneja ja muistatko missä olit, kun uutisista kiiri tieto Dianan kuolemasta? Mukavaa maanantain jatkoa kaikille ja fanittaminen on aika kivaa, mitä sinä fanitat tai olet fanittanut? <3



55 thoughts on “I Love you Diana!”

  • Kotona olin kun kuulin Dianan kuolemasta, järkyttävä tapaus. Diana on kyllä ollut prinsessa, jonka kaikki muistavat. Omin aina sitä mieltä, ettei hän sopinut kauneutensa vuoksi Charlesin vaimoksi.

  • Tiia, ihan sama minulla! Muut kuninkaalliset saavat olla minulta rauhassa, mutta Diana kosketti sydäntäni. Hänen kuolemansa oli armoton sokki, vaikka en helposti lähde tällaiseen kollektiiviseen suruun mukaan ellei kyseessä ole joku katastrofi tms.

    Minä olin autossa menossa ostamaan taimia, onneksi R. ajoi…

    <3

    • Sama, noh symppaan Victoriaa, koska hän on todella sydänten sivistynyt, mutta Dianalla oli karismaa ja säteilyä. Jotkut ihmiset vaan ovat elämää isompia persoonia <3

      Onneksi R ajoi <3

  • Vaikka en varsinainen Diana-fani ollutkaan niin ikimuistoista oli heidän häähumunsa 🙂 Olin tuolloin koko kesän tätini luona Lontoon liepeillä, jossa valmistauduttiin heti kesän alusta lähtien isojen katujuhlien valmisteluun. Joka päivä kokoonnuimme erään naapurin luo valmistamaan mitä mielikuvituksellisimpia häähumuun sopivia päähineitä ja muita koristeita ja believe me, tekemistä riitti 😉 Itse juhlapäivänä koko kortteli osallistui juhlintaan ja joka toinen talo raahasi televisionsa ikkunan ääreen, jotta voimme seurata seremoniaa samalla kun itse juhlimme tapahtumaa.
    Tätini auto (avo-sellainen) koristeltiin myös asiaan kuuluvalla tavalla ja ajelimme muutamaan kertaan lähialueet läpi häähumun ilosanomaa levitellen <3 Sain tapahtumasta hienon diplomin, jossa todistetaan minun osallistuneen Walesin prinssin ja Lady Diana Spencerin häihin <3 Oli se aika hienoa…

    • Oijoi olet päässyt oikein autenttisiin häähumuun mukaan, ihan mieletöntä ja se humu on ollut varmasti käsinkosketeltavaa 🙂

      Wau tuo diplomi ja autokin koristeltu, kunpa olisin saanut kokea saman. Olipa kivaa lukea tämä <3

  • Mä olen superhyper Diana fani, joka kiipeili töölöläisissä roskiksissa etsimässä Dianan (lehti)kuvia. Mulla on esim Diana- teerasia ja muki, joka tosin särkyi. Mulle Diana edusti rakkauden toiveiden täyttymystä, eli kun tyttö tapaa pojan (prinssin) ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun asti. Noh elämä myöhemmin opetti sekä Dianalle että minulle, ettei se ihan noin mene. Että usein tytön pitää löytää onni itsestään ja sitten vasta onni tulee….Ja voi tulla uusia prinssejä. Ehkä.

    Mutta DIana ja Charles- ne häät olivat upeat ja pala historiaa, jossa kaikki oli hetken mahdollista.

    Muiskuja!

    • En kestä, sama! Mun ikioma roskisdyykkari sielunsisko! En muuten ajatellut tuota rakkauspuolta, Diana oli minulle vaan äärimmäisen karismaattinen henkilö, jota fanitin lujaa ja joka kosketti monia <3

      Muiskuja <3

  • En erityisesti fanittanut, mutta jostain syystä otin talteen molemmat iltapäivälehdet, joska uutisoivat Dianan kuolleen.

  • Mä en Dianasta niinkään, tykkään enempi Grace Kellystä. Molemmat tosin kuolivat traagisesti.

  • Juu muistan sen aamupäivän, olikohan se pyhäaamu, kun ystäväni soitti. En ollut vielä mediasta kuullut sitä, kun oli pyhätyöpäivä.
    En kerännyt lehtileikkeitä, mutta luin kaikki mitä Dianasta kirjoitettiin.
    Mukavaa maanantaiehtoopäivää Sinulle Tiia ♥♥♥

  • Olin 6 v. kun Dianan ja Charlesin häät oli, ja muistan vielä elävästi miten niitä seurattiin TV:stä. Mumma oli meitä lapsia hoitamassa silloin, ja hän äyski Dianan isälle, että "luovuttaisi jo tuo ukko morsiamen sulhaselle". 😀 (Jotkut pikku yksityiskohdat jäävät näköjään loppuelämäksi mieleen.) Minulla oli myös tuo häistä tehty View Master -kiekkopakkaus. Olin bussipysäkillä, kun sain tietää Dianan kuolemasta. Joku luki pysäkillä iltapäivälehteä, jonka kannessa kirkui "Diana on kuollut".

  • En tiedä fanitinko, mutta olin ihastunut hänen tyyliinsä. Ja tukkanikin leikkautin polkkatukasta Diana -kampaukseen. Dianan kuolema oli todella traaginen. Se pysäytti. Kuulin siitä vasta illansuussa kotiin mennessäni. Olenkin ihmetellyt, miksi vasta silloin kuulin, kun onnettomuus tuntui olevan kaikkien huulilla. Pikkuisten poikien äidin menetystä silloin ajattelin. Se tuntui niin surulliselta.
    Mukavaa maanantaita Tiia <3

    • Tyyli oli kyllä siihen aikaan pettämätön ja Diana loi oikeastaan muotia <3 Niin tuntui nuo pienet pojat ja hautajaiskulkue ja kaksi pientä kumaraa selkää, en unohda ikinä. <3

      Ihanaa tiistaita <3

  • Oi Diana (ja muut kuninkaalliset, häitä ja ristiäisiä on kyllä täälläkin vahdattu telkkarista) oli ihanin! Olen myös keräillyt kuvia ja paperinukkeja sekä itse piirtänyt hääpuvusta kuvia, joissa ylhäällä teksti "Imperiumin kolmas nainen". Mistähän senkin olin päähäni saanut. Kun Diana kuoli, kuulin onnettomuudesta vasta töissä, kun ennen lähtöä en ollut aamulla avannut telkkaria. En uskonut työkaveria, jonka sanat "eikö oo kauhee se Diana" ovat jääneet mieleen, ja soitin kotiin Ouluun. Isä vastasi puhelimeen ja vahvisti, että kyllä Diana oli kuollut. Pillitin jalkineosaston varastossa vartin, ennen kuin kykenin töihin. Ilta meni kyllä sitten telkkaria katsoessa, jostain syystä mulla on muistikuva, että olisin katsonut BBC worldin suoraa lähetystä.

    • Imperiumin kolmas nainen kuulostaa jätticoolilta, ihana <3

      Voi eih ja Dianan kuolema oli kyllä kauhea järkytys niin monille. Silloin kun niin ikoninen hahmo kuolee, koskee se myös omaan turvallisuudentunteeseen lujasti.

      <3

  • Muistan kuinka katsoin Dianan häät televisiosta ja luin aina hänestä kirjoitetut lehtijutut. Useampi kirjakin on tullut luettua, mutta en ole ikinä kerännyt mitään Dianaan liittyvää.

    Muistan kuinka luin teksti-tv:stä Dianan kuolemasta.

    Tuo View Master kiekkopaketti on aivan huippu.

    • Paljon muistoja meillä kaikilla. <3 Olen ihan varma, että omien lasten romuista löydän oman vanhan View Masterin, on sellainen hytinä ja sitten vaan hääkuvia fiilistelemään ;=)

      <3

  • Oi miten ihania muistoja sinulla on Dianasta. Saamasi vastauskirje ja tuo view-masterkiekko on kyllä aivan mahtavia! Muistan katsoneeni Dianan ja Charlesin häät ja vielä paremmin muistan eron sekä kuoleman. Siinä lähti yksi hieno ihminen aivan liian aikaisin luotamme.

    Minulla on yksi idoli, josta olen kerännyt lehtileikkeitä ja levyjä. Näitä tällaisia aarteita kannattaa vaalia, niitä katsellessa tulee aina niin nuori ja innostunut fiilis 🙂

  • Seisoin Jyväskylän Carrolssin edessä, kun kaverini sanoi, että Diana on kuollut. Olin niin yllättynyt, että taisin sanoa jaa. Valtavastihan siitä on tullut jälkikäteen luettua! Aikamoinen ikoni oli. <3

  • Nuorimmaiseni pelasi tuolloin jalkapalloa ja olin seuraamassa hänen otteluaan, kun kuulin Dianan kuolemasta. Järkyttävä juttu! On sulla ihana kokoelma, varsinkin tuo hovineidon kirje on huippu.

  • Minä fanitin Dianaa ja olin kotona kirjoituspöydän ääressä, kun äiti ryntäsi huoneeseen ja sanoi, että Diana on kuollut. Se oli aikamoinen shokki. Minulla oli postimerkki Dianasta. Minusta han oli oikea sydänten prinsessa ja niin esimerkillinen. Nyttemmin olen lukenut myös ikäviä juttuja hänestä, mikä on surullista, kun han ei enää ole keskuudessamme eikä voisi puolustautua. Annettaisiin vanhat jutut olla. 😛

    • Mikä on totta, se ei taida koskaan selvitä, mutta rakkaudettomassa liitossa eläminen ja vielä ns. kuninkaallinen vankila taatusti olisi saanut monen sekoamaan. Hyvä äiti ja kosketti monia, sen haluan muistaa minäkin <3

  • Oih Diana oli ihana <3 Mä niin itkin kun hän kuoli 🙁 Teininä faninin joitain isosiskojeni fanituskohteita 🙂 Mukavaa maanantai iltaa <3

  • En ollut vielä syntynyt häiden aikaan (olen Williamin ikäinen), mutta Dianan kuoleman muistan kyllä. Äiti kertoi, että prinsessa Diana on kuollut ja sitten katseltiin oikeastaan koko loppupäivä television uutisointia jotenkin epäuskoisena. Vähän sama kuin muutama vuosi myöhemmin 9/11, eli epäusko vielä paljon suuremmassa mittakaavassa.

    Britannian kuninkaalliset kiehtovat kyllä. Kiinnostaa varsinkin Tudorien aika yms.

    • 9/11 en unohda ikinä, se oli järkyttävä pv, jota ei saa koskaan unohtaa <3

      Sama täällä, kuninkaalliset ja vanha aika kiinnostaa kovasti <3

  • Oiiih! Ihana Diana! En ole ehkä ihan sinun tasoinen fani ollut, mutta olen kyllä fanittanut häntä aina. Asuin Englannissa silloin, kun hän kuoli. Muistan sen aamun. Olin lähdössä kahvlaan töihin ja soittelin kaverin kanssa kun olimme menossa samaa matkaa. NÄin telkkarista kamalan uutisen että hän oli kuollut. Kerroin ystävällen, joka ei meinaanut uskoa. Koko päivän ja monta päuvää sen jälkeen juttelimme asiasta. Vein kukkiakin Nottinghamin kaunpungintalolle, jonne niitä kertyi. Suru koko maassa oli käsin kosketeltava. Hirveä sääli, miten hän eli onnettomana ja kuoli niin nuorena ja ihanat pojatkin menettivät rakastavan äitinsä. Olen kyllä aikamoinen rojalisti muutenkin ja tykkään kauheasti pukudraamoista. Nytkin seuraan Victoria-sarjaa. Ai niin, kuningattaren olen nähnyt kun hän ajoi autolla ohi Nottinghamissa kun olin menossa töihin. Ihana Diana-juttu tämä! <3

    • Oi ei olet ollut kosketuksissa kansan suureen suruun, mikä on varmasti ollut mittaamaton… On aina kauheaa, jos lapset menettävät liian nuorena äitinsä ja nyt vielä kansa menetti kansallisikonin <3

      Sama täällä vaikka fanitan scifiä ja fantasiaa, niin yhtälailla olen pienestä asti rakastanut vanhoja pukudraamoja. <3

      Nottinghamissakin on tullut käytyä <3

      Kiitos niin paljon ja ihanaa viikkoa Kati <3

  • En kestä…view-master, minullakin oli! Itse fanitin 80-luvulla E.T-satuolentoa ja Michael Jacksonia ; ) Dianan kuoleman muistan juuri siitä kun olin noihin aikoihin lähdössä Hollantiin opiskelemaan ja läksiäisbileet olivat olleet juuri tuona iltana…Aamulla olikin suru-uutisia ja kyllä se tuntui ihan epätodelliselta, juuri kun hän oli löytänyt kenties elämänsä aidon ja todellisen rakkauden!

    • E.T on ihana, en ihmettele, että fanitit <3 Niin ja surullista on, ettei koskaan saanut tietää että oliko se suurin rakkaus juuri löytynyt <3

  • Diana-fani täälläkin ja muistan kyllä suru-uutishetken aivan tarkkaan! Olin kotona ja avasin tv:n samalla, kun syötin vanhinta tytärtäni (silloin vauveli). Järkytys oli suuri ja kyynelten määrä aikamoinen.
    Seuraan Prinssi Harrya fb:ssa ja tuntuu, että hanen kaipuunsa on valtavan vahva yhä vieläkin. Hän oli silloin niin pieni. IHanaa kuitenkin nähdä, että veljeksillä on lämmin suhde toisiinsa ja perhe on siten hyvin yhtenäinen. Äidin muisto elää.

    Olen vieraillut Lontoon reissuillani Harrodsin alakerrassa, jossa Dianalle ja Dodille on muistopaikka <3

    Hieno postaus!

    • Voi sitä kyynelten määrää ja voi pienet pojat <3

      Sama olen kurkkinut tuon Harrodsin muistomonumentin, mutta Dianan hautapaikka on katsastamatta. <3

      Kiitos niin paljon Marianna ja jotenkin lohtuttavaa, että meitä Diana-faneja on niin paljon, Diana elää meidän muistoissa <3

  • Muistan kyllä kun tieto Dianan kuolemasta tuli, mutta muuten en ole fanittanut. Mutta, "fanitan" prinsessa Victoriaa, hän on minusta kaunis ja tyylikäs. Ihailen hänen pukeutumistaan ja ei Danielkaan hassumpi ole. 😉
    Aurinkoiset terveiset Raumalta!

    • Victoriasta huokuu sydämen sivistys ja sivistys vailla vertaa, Victoria on todellinen roolihahmo, toisaalta niin oli Dianakin, hieman eri tavoin ja toisaalta monin samoin tavoin <3

      Kiitos terkuista ja aurinkoa Raumalle <3

  • Fanitin niin täysillä! Keräsin kaikki lehtijutut ja kuvat ja kirjat, jotka vain viikkorahoillani sain hankittua. Muistan miten minun piti kesätyönäni pestä mökillä ikkunoita sinä päivänä kun Diana vihittiin, mutta vietin koko päivän katsoen häitä, ja sain melkoiset haukut äidin tultua töistä -sillä seurauksella, että vietin kiukuspäissäni seuraavan yön mökkimme minimaalisessa leikkimökissä kippuralla nukkuen.

    Kuoleman taas muistan ikuisesti, koska olin silloin juuri päässyt kotiin keskenmenon jälkeisestä kaavinnasta ja kuulin Dianan kuolemasta. Istuin sohvassa ja itkin aivan lohduttomasti tunteja. Siinä meni henkilökohtainen suru ja kollektiivinen suru sujuvasti sekaisin. Muutama vuosi takaperin osuimme vahingossa Pariisia kierrellessämme sen tunnelin suulle, jossa Diana kuoli ja se tuntui vieläkin jollakin tasolla todella surulliselta, tosin uskoisin, että aivoni yhdistävät Dianan kuoleman omaan silloiseen henk. koht. suruuni. Muistan itkeneeni silloinkin kun näin kuvia Dianan hautajaisista, jossa hänen pienet poikansa kulkevat äitinsä arkun perässä.

    Minäkään en ole koskaan fanittanut ketään tai mitään muuta elämässäni. Ruotsin Victoria on ehdottomasti kaunis, tyylikäs ja lämpöisen sekä sympaattisen oloinen, mutta kaikesta huolimatta hän ei mielessäni kilpaile samassa sarjassa kuin Diana 🙂

    Minna

    • Voi Minna, et tainnut olla kerrostalojen lapsi, kun meikäläinen dyykkasi kaikki lehtiroskiksetkin ja voi sitä intoa, jos löytyi lehtiä joissa oli Dianan kuva. Samaten kului myös rahaa lehtiin <3

      Voi miten äiti ei ymmärtänyt, että hää oli suuri asia Muistan hyvin kun katselimme koko perheen voimin mökillä Dianan ja Charlesin häitä. <3

      Sinulla kulminoituu Dianan kuolemaan niin suuri omakohtainen suru, että varmasti jo Dianan kuva itsessään herättää aina muistot tuosta suuresta surusta <3

      Sama pienet pojat ja se lappunen arkun päällä, jossa luki Mommy <3

      Ruotsin Victoriaa arvostan, hän on kuninkaallinen jokaista hippusta myöten, todella sydämen ja tiedon sivistynyt, vaatimatonkin, aivan ihana. Dianassa taas hurmasi uskomaton karisma ja säteily, sellainen vetovoima on aniharvassa.

      Ihana viikkoa Minna ja kiitos kun jaoit omakohtaisen surun täällä myöskin <3

  • Enemmän DavidBowien ja Princin kuolema kosketti kun Dianan mutta olihan se järkyttävä kuolema nuorelle naisella ja varsinki hänen pojille!

  • Unohtu kertoo……olimme mökkeilemässä kun heräsin aamulla kl 05.00 kun kelloradio herätti uutisiin ja kuulin Dianan kuolleen.Mies ja poika ei pahemmin asiasta välittäny , yksin sitä "päivittelin" ….

    • Dianaa taisikin enemmän fanittaa naiset, mieheni mielestä Diana ei tainnut olla kaunis edes, vaikka olihan hän, hyvin säteilevällä, karismaattisella ja persoonallisella tavalla <3

  • Olin 14, kun Diana ja Charles menivät naimisiin. Häät katsoin tietenkin televisiosta ja luin lehdistä kaikki Diana-jutut seurusteluajasta lähtien. Minulla oli Dianan tapaan leikatut hiuksetkin 🙂 Äidin työkaveri toi Lontoon tuliaisena peltisen karamellirasian, jossa on hääparin kuva. Se on minulla tallessa vieläkin. Myös pikkuprinssien ristiäiskuvat tutkittiin tarkkaan Anna-lehdestä. Seurasin Dianan suuntautumista hyväntekeväisyyteen, hänen vierailujaan nälänhätä-, miinanraivaus- ym kriisialueilla. Muistan avioeron ja surulliset vuodet, sittemmin myös kuoleman, joka tuntui uskomattomalta; olihan hän kovin nuori. Buckinghamin palatsin aitaa kiertänyt kukkameri on jäänyt myös lähtemättömästi mieleen, samoin William ja Harry äitinsä hautajaisissa. Huhtikuussa 2011 seurasimme tyttäreni kanssa Williamin ja Kate Middletonin häitä televisiosta, ja tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Diana on poissa, mutta hän elää pojissaan ja lapsenlapsissaan. Hän oli todellinen sydänten prinsessa.

    • Tuollainen peltirasia oli minullakin, viininpunaista siinä oli ja oli pyöreä, minnehän se on mahtanut hävitä…

      Kirjoitat niin kauniisti ja samaa mieltä, kun William nai Katherinen ja he saivat lapsia, itsellekin tuli tunne, että Diana olisi pojastaan niin ylpeä ja näin heissä elämä jatkuu <3

  • Sain tiedon kuolemasta syödessäni lounasta Tammisaaren synnytysosastolla, kun olin juuri saanut tytteremme. Olimme kaikkien muiden äitien kanssa ihan tyrmistyneitä hormoonimyrskyissämme….

  • Minäkin ihailin Dianaa lapsena, leikkautin itselleni samanlaiset hiuksetkin kuin hänellä 🙂 Hän oli yksi maailman kauneimmista ja herkimmistä ihmisistä. Ihailen sitä, miten paljon hän teki hyväntekeväisyystyötä ja osasi kohdata ihmiset niin lämpimästi.
    Olimme ex-poikaystäväni vanhempien mökillä kun hänen äitinsä tuli aamulla herättämään meidät. Mieleeni on tarkkaan piirtynyt ne pyykkinarulla roikkuvat pyyhkeet ja takana kimmeltävä järvi. Uutinen oli tosi järkyttävä ja jotenkin niin epätodellisen tuntuinen.

    • Olen niin samaa mieltä Dianasta, Diana säteili aitoa lämpöä ja ei mitenkään olisi pystynyt huijaamaan koko maailmaa. Inhaa, että Dianasta on juoruttu niin paljon pahaa.

      Kun noin ikoninen hahmo kuolee, se koskettaa omaankin turvallisuuden tunteeseen ja järkyttää syvästi. Diana oli tavallaan kuolematon ja onkin. Hänet varmasti aina muistetaan.

      <3 Ihanaa kesää sinulle <3

  • Mää olin Alpuan mummulassa silloin, ku uutinen Dianan kuolemasta tuli. Se jotenki kosketti tosi paljon 9-vuotiasta minua. Halusin kaikki lehdet, joissa oli juttua Dianasta ja vuorasin kuvilla mun sängynvierusseinät. Ne lehtijutut ei vaan oo enää tallessa, ku ne oli ulkovarastossa ja siellä homehtu kaikki. 🙁 Mää sain 10v-synttärilahjaksi Diana-paperinuken ja seki piti heittää pois. 🙁

    • Oli kyllä niin upea ja ikoninen hahmo ja niin suuri järkytys Dianan kuolema kaikille. <3 Mutta niin surullinen juttu myöskin, että jouduit kaikki aarteesi hävittämään Dianasta <3

      Valoa viikkoon <3

Vastaa käyttäjälle Heidi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud