Laulaja Eini antoi opetuksen!

Laulaja Eini antoi opetuksen!
Maiju-tädin kanssa olimme tuossa taannoin Iskelmä Radion ja Iberon kutsumalla brunssilla ja esiintymässä oli ihana Eini. Einiä tietenkin halusimme haastatella ja Einillä olikin painavaa sanaa sanottavana mm. siitä miten kannattaa olla aito oma itsensä ja sanoa rohkeasti oman mielipiteensä suoraan, mutta nätisti. Kysyin Einiltä, miten ystävät suhtautuivat Einissä tapahtuneeseen muutokseen eli rohkeuteen mm. sanoa sanan ”ei”. Oletusarvona oli luonnollisesti, että osa ystävistä olisi karissut Einin elämästä, mutta mitä Eini vastaa, se selviää videolla. 



Sen verran rehellisyydestä ja ”ei” sanan sanomisesta. Että me ihmiset olemme niin erilaisia ja tulemme niin eri suunnista, että joskus aidosti hyväksi tarkoitettukin asia tai neuvo menee vaan metsään. Kurjinta on, jos asiasta ei synny keskustelua, vaan mennään loukkaantumaan, ei sanota mielipiteitä ja muuri ihmisten välille on syntynyt. 

”Ei” sana taasen on helpompi vastaanottaa, kuin sanoa toiselle. Eli mieti itse, jos sinua ei haittaa, että toinen sanoo sinulle ”ei”, niin miksi toinenkaan pahoittaisi mieltänsä, jos sinä sanot välillä ”ei”. Kannattaa käyttää käänteispsykologiaa myös itseensä, niin usein olemme kaikkein ankarimpia itsellemme ja siedämme muilta niin paljon enemmän. 



Eli harjoitellaan sanomaan ”ei” ja katsotaan murtuuko maailmankaikkeus ja mietitään todella tarkkaan missä tilanteissa ja kenelle kannattaa olla rehellinen. Rehtiä puhetta, on meinaan itsekin ajoittain vaikea kestää, mutta ne kerrat kun olen kestänyt, miltei pääsääntöisesti on kalikka kalahtanut ja olen oppinut itsestäni jotain ja joutunut kohtaamaan omat vikani. Mikä parasta, silloin kun ihmisillä on aitoa tahtoa kertoa ja kuunnella niin tuo ”ei” sana, kuten rehellinen puhekin vievät yleensä kyseisen hmissuhteen uudelle syvemmälle tasolle. 


Elämä on yhtä elämänkoulua, mutta harjoitellaan. 🙂 Onko teidän helppoa sanoa ”ei” ja kun sanotte, miten on vastaanotettu? Mukavaa maanantai-iltaa. <3


Ai niin ja Eini oli kyllä todella mukava ja helposti lähestyttävä tyyppi, sydämellinen. <3


24 thoughts on “Laulaja Eini antoi opetuksen!”

  • Hyvä postaus! Olin muutama kuukausi sitten työnohjauksessa ja minulle annettiin "läksy", opettele olemaan itsekkäämpi. Ei helppoa ihmisellä joka on aina ollut se kilttityttö ja muiden mieliksi, jotta kaikilla olisi hyvä olla. No, sitä olen tässä nyt sitten harjoitellut ja tuo EI sanan käyttö on kuulunut tehtävääni. Ei minulle tarvitse aina sopia kaikki, joustaa ja venyä, aina olla valmis auttamaan. No, olen kyllä saanut kuulla että miksi olen nykyään tuollainen. 🙂 No, joo. Harjoittelemalla eteenpäin! <3

  • Hieno aihe taas kerran! Olen kiltintytön syndroomasta kärsivä minäkin ja ns. miellyttäjä-märehtijä kuten eräs psykologi asiaa jossakin aertikkelissa nimitti eli en uskalla sanoa ei ja jos sanon, niin jään märehtimään sitä, että loukkasinkohan nyt toista. Jokaisella meillä on syynsä sille syndroomalle, mutta kaikille käy sama hoito, siis opetella sanomaan ei ja ymmärtää, etteivät muut kuole siihen. Sillä, että emme uskalla sanoa ei vaan usein viivyttelemme ja pitkitämme asiaa, kulutetaan itseasiassa itsekkäästi paitsi omaa aikaamme niin myös sen toisen arvokasta aikaa. On siis kaikille parasta vain sanoa nätisti ja napakasti ei.

    Sitten onkin ihan oma juttunsa miten tällainen suomalainen jurottaja sanoo ei ilman, että se kuulostaa haistattelulta tai murrosikäisen kiukuttelulta, mutta kuten sanoit, niin elämä on jatkuvaa opettelua 😉

    ❤️Minna

    • Kuulostat Minna ihan minulta <3 Olet siinäkin niin oikeassa, että ei sanan veivaaminen ja asian miettiminen kuluttaa kaikkia osapuolia, kun vaan ykskantaan sanoisi ei. On kauhea se katumus ja olo, mikä ei sanan sanomisesta tulee, vaikka ei olisi täysin oikeutettu.

      Opetellaan <3 Hih ja tuo jurottelija tyyppi on sellainen, joka sanoo aina ei kaikkeen. Meitä on kyllä niin moneen junaan.

      Kivaa viikkoa Minna sielunsisko <3

  • Minä kärsin suunnattomasti nuorempana siitä, että en osannut sanoa ei. Välillä ihan tajusin, että nyt tuo ihminen käyttää minua kyllä hyväkseen. Nykyään onneksi asiat ovat toisin ja olen oppinut sanomaan myös ei, mutta silleen kivasti.
    Eini on kyllä uskomattoman kaunis, niin kuin sinä ja Maijukin <3
    Aurinkoista viikkoa Tiiuli <3

  • Usein sen jossain vaiheessa oppii kantapään kautta. Itse opin sen edellilsessä työpaikassani. Nykyään osaan sen jo aika hyvin. <3

  • Hyvä video!

    Minun ei ole aina helppoa sanoa "ei", jotenkin sitä haluaisi auttaa ihmisiä ja saada asiat sujumaan. Ihan vietävissä en ole, mutta välillä aina huomaan, että lautaselleni on kertynyt liikaa muiden ihmisten juttuja.

    • Kuulostaa kovin tutulta ja kyllä sitä sydämessään tietää, milloin se raja ylittyy, eli onko apu tarpeellista voi sellaista jo toiselta hyväksikäyttöä. <3

      Ihanaa reissua hei teille <3

  • Ei on niin vaikea sana. Kun aina tahtoisi kaikkia miellyttää ja välttää pahan mielen aiheuttamista. Lopulta on itsellä paha mieli.

  • Kauniita naisia koko rivi.<3 Meillä pohjanmaalla syntyneillä on veressä tämä suoruus, joten ei sana tulee aika helposti, jos siltä tuntuu. Tosin siinä on omat hyvät ja huonot puolensa, joku voi kokea loukkaavana suoruuden, vaikka ei sillä mitään pahaa tarkoita. Tosin, asuessa ja työskennellessä muualla, sitä on oppinut pehmentämään ja varsinkin Tukholmassa asuessa sitä oppi, että ei tarvitse mennä aina suoraan asiaan, vaan ensin höpistään vähän. 😉

    Toisaalta suoruutta myös arvostetaan, olen saanut työssäni palautetta, että on helppo toimia tiimissä, kun tulee selkeästi eri mielipiteet esiin. Ihanaa päivää Tiia. <3

    • Hih juu Tukholmassa se on prata prata. 🙂 Mutta suoruus on minusta mitä mainioin asia, silloin kun se on ihmisen luonteessa, sitä jotenkin kestää sen. Suurimmat uskottuni on juuri ne, jotka pläjäyttävät päin näköä ja myös haastavat.

      Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Ihana Eini ja ihanat te ♥

    Ei-sana on erittäin hyödyllinen sana. Minä olen oppinut sitä jo jonkin verran sanomaan. SEn sijaan oman itsen ja mielipiteen esille tuominen tuottaa vielä paikoin tuskaa. Ja usein sitten jätänkin sanomatta kokonaan, etten joutuisi valokeilaan tai ristiriitoihin… Joskus ehkä hyväkin niin, mutta toisinaan sille omalle eriävälle mielipiteelle olisi paikkansa.

    Aurinkoa! ♥

    • Uskon jos ei ilmaise mielipidettään, välttyy paljolta draamalta ja ikävältä. Tuntuu kuitenkin ettei sitä voi voittaa, että sitten jos pitää mölyt mahassa, sitä kärsii itse. Ei ole helppoa ihmiselo ja siksi niin paljon sotiakin on olemassa, kun se ymmärrys toisen tilannetta kohtaan ja mistä toinen tulee, on nolla.

      Ihanaa viikkoa ihana <3

Vastaa käyttäjälle Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud