Nuoruuden vappukuvia ja Tädit askartelee Niksi-Pirkka vappulätsät!

Nuoruuden vappukuvia ja Tädit askartelee Niksi-Pirkka vappulätsät!
Hyvät hyssykät sentään täällä rauhaisan vapun keskellä kävin fiilistelemässä nuoruuden vappuja, jotka eivät olleet mitenkään epänormaalin villejä, vaikka jännittävämpää olisi niitä aikoja villeiksi kutsua. Sumutin ystävien kasvot kuvista, jotteivät pahoita mieltään. Vappukuvia löytyi hirmuisen vähän, koska ennen otettiin täysillä ilo irti elämästä, eikä kameran kautta. Yllä olevassa kuvassa meikäläinen vasemmalla jättikokoisissa farkkuhaalareissa ja ylenpalttisen isossa blazerissa, se ysärimuoti, juu en kaipaa takaisin. Alla meidän kamupoppoota, joiden kanssa tuli kyllä vietettyä kaikki muutkin viikonloput, mutta Kaivarin vaput olivat legendaarisia. 


Pahin kaikista oli vappu, jota vietettiin 4vrk putkeen, juu kyllä sitä nuorena vaan jaksaa. Ikää oli 19-vuotta ja myönnän, että neljäntenä päivänä konehuone hyytyi siihen malliin, että kun täti poikkesi kotonamme kylään. Löysi täti minut jo unten mailta klo 18:00 hujakoilla ja kysyi ”miksi olet mennyt nukkumaan yo-lakki päässä” ja siihen olin kuulemma huokaissut ”no kun en ole jaksanut ottaa sitä pois”. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, että juhlin ylipäänsä mitään 4vrk, liika oli liikaa, nuorenakin.


Oma ukkeli on taas kertonut menon yltyneen sen verran pahaksi, että lopulta joutuivat turvautumaan koiranmakkaraan, kun muuta ruokaa ei enää ollut jääkaapissa tallella. Ah ja oih, ihana, kamala, mutta huoleton nuoruus. 

Oli vappu tai ei tuossa kuvassa, niin tämä permanenttistrutsi sininen kajal ysärihirviö huusi päästä tähän postaukseen ja salettihan se on, että tälläisellä lookilla tuli myös vappua vietettyä. Kuvassa muuten oma luonnollinen hiusten väri.


Ensimmäinen vappu Latviassa yllä.


Vaput seesteityivät, kun tapasin ukkelin. Hitsi kun olemme nuoria kaikki tuossa alla olevassa kuvassa, miehelläkään ei ole yhtään harmaita hiuksia ja kehtasin käyttää hihattomia mekkoja, eikä allit vielä heiluneet.


Perheen ja ystävien kanssa syömässä Jurmalan kävelykadulla ja voi miten pikkaraisia vanhimmatkin lapset kuvassa on. 

Rehellisesti luulen, että punamekkokuva on Halloween matskua, mutta koska vappumatskua ja biletysmatskua on niin vähän niin tuollainenkin löytyi Latvian ajoilta.

Nyt vappua vietetään lasten ehdoilla, mutta kyllä ne täditkin osaa ottaa ilon irti ja ihan vielä selvinpäin. Hulluus ei tarvitse humalaa, juu lainattu ukkelin suusta, joka seurasi tänään meidän tubetuksia ja vappuhattujen tekoa a la Niksi-Pirkka. Vappuhatun tekovideon löydät alta, jos sattuu vaikka mieli halajamaan omaa vappendaalilätsää tai jos olet unhoittanut, missä alkuperäinen vappulätsä on, kuten minä. 



Ihanaa vappua kaikille toivottaa Tädit. 🙂 Kyseinen postaus on kooste vuoden takaisesta vappupostauksesta ja tuunattuna tähän päivään. 


Miten siellä on vappu mennyt ja löytyykö jotain kommellusmuistoja kertoa omasta nuoruudesta, olisi mahtavaa kuulla, jos joku uskaltaa avautua. 🙂




36 thoughts on “Nuoruuden vappukuvia ja Tädit askartelee Niksi-Pirkka vappulätsät!”

  • Voi mitä kuvia! Rajuin vappumuisto on teinivuosilta, jolloin salaa joimme ystäväni kanssa shampanjaa pullollisen verran ja siitä tuli todella paha olo. Äidilleni yritin puhelimessa selittää, että ei olla mitään otettu kun samaan aikaan ystäväni oksentaa taustalla. Ihan karseeta.
    Mukavaa vappupäivää ❤️

  • Alaikäisinä mentii aina Tampereella kaupungille pyöriin ja tietysti vapputorille. Täysikäisinä baarissa tuli vaput vietettyä, kun ensin oltiin koskenrannassa käyty tuttuja moikkaamassa. Sitten tapasin Beiben vähän reilut kakskymppisenä. Vappuna alettiin olemaan yhdessä, tietysti. Ja seuraavana olinkin jo raskaana! ='D Sen jälkeen onkin ollut vaput sellaisia lapsiperheen vappuja. Simaa, munkkeja, ilmapalloja ja serpentiiniä.
    Kunnes nyt ollaan kahden ja nautitaan olostamme vaput yleensä täällä kotona. Toki sima ja munkit kuuluvat vappuun edelleen!
    Aah!Ihanaa ja rauhallista! Ei olla enään vuosiin jaksettu lähteä vapputorille vilinään ja ihmispaljouteen.

    Mukavaa ja aurinkoista toukokuun alkua sinulle ja perheellesi! <3

    • Sama ei enää jaksa, vaan kotivappu se vaan on kiva vappu se.

      Ihanaa oli kuulla teidän nuoruuden kuvioista ja miten tapasitte. <3

      Aurinkoa viikkoon sinulle ja sinun perheelle <3

  • Mahtavan hauska vappuvideo <3 Nauroin vedet silmissä. Ihanaa, että jaksatte tehdä näitä videoita. Ne piristää mieltä ja kehoa;)
    Ihanaa uutta viikko:)

  • Hah hah haa 😀 … huiman hauskoja nuo teidän hatut!!! Ja juu, hieno sanonta tuo ettei hulluus tarvitse humalaa. Oon huomannut sen ihan itsestäni ;-D
    Mukavaa vappupäivän jatkoa ja alkavaa viikkoa…

    Terkuin, Johanna

  • Ihania kuvia <3. Täällä on mennyt vappu rauhaisasti. Eilen pubissa tuli pyörähdettyä kahdella oluella, mutta silmä alkoi painaa klo 1 niin paljon, että oli pakko hiippailla nukkumaan. Ei sitä vain enää niin jaksa kuin esimerkiksi 18-vuotiaana :).

  • Olette kyllä ihanan hulluja, ihan mahtava video 🙂 Mahtavaa vapun jatkoa hupsukka!!

    • Hihi kiitos ja juu Maiju se yllyttää moneen, ei vaiskaan taidetaan molemmat olla yhtä sekoja. Ihanaa uutta viikkoa Elisa <3

  • Ääähähähä, mikä look tuo sininen silmämeikki. 😀 😀 Loistavia tällaiset katsaukset menneisyyteen. Vanhat muotivillitykset ovat niin somia. Ja tiedän, että parinkymmenen vuoden kuluttua naureskelen tämänhetkisille oikein makoisasti. Ja niin sen kuuluu mennä.

    Ihanaa loppuvappua! <3

    • Eiks ookin järkky ja oikein kauhistuin, kun tuollaisia sinisiä puikkoja alkoi taas tulla markkinoille, ei ainakaan mulle. 😉

      ihanaa uutta viikkoa Fanni <3

  • Voi teitä tätejä. Hauskat videot. Ootte kyllä kekseliäitä.
    >Leena

  • Oli meillä ainakin hauskaa tänään. Tämä vappuhattuvideo kevensi aika kivasti meidän päivää 🙂

  • Vitsit miten upeat vappuhatut ^_^ Ja haha, naureskelin koiranmakkaralle, apua 😀 Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  • Voi hyvät hyssykät, mikä vappuhattuvideo ☺☺☺ Kuinka saitte pidettyä naamanne ollenkaa ja kutakuinkin peruslukemilla, kun minäkin täälä meinasin ihan nauruhun tukehtua, kai se kuului sinne asti ☺
    No taitaa eilisellä wapunaaton valavomisella ja ylensyömiselläkin olla osuutta, jotta naurua piisaa enemmän kun sallitaas ☺
    Nuoruuden wapuusta on niin hirvittävän pitkä aika, jotta muisti pätkii, mutta sen voin kertoa, jotta hauskaa on pidetty ☺☺
    Hyvin kiteytetty "hullus ei tarvise humalaa" ☺
    Ja siitä tulikin mielehen, vaikka ei ollut wappu, niin kerronpa silti. Olimme opettajina kesäkursilla ystäväni kans ja ilalla paikallises pienes ravintolas oli ulkona terassi ja sielä tanssit. Kappaletta en muista, oliko kenties jenkka, vain sen kun tyttöparina tansittihin ilman kenkiä, niin huomasin mulla olevan polvisukat ja kaveri oli ihan paljain jaloin. No siinä, oliko se nyt jenkan jytkees, otin toisen sukan ja annoin sen kaverille ja taas tanssi jatkui ☺
    Ja voin kertoa, jotta oli sielä muillakin hauskaa meidän kustannuksella. Ja oikiasti oltihin täysin selevinpäin, vaikka sitä varmasti jokunen pohtikin, jotta kuinkahan olis….. ☺

    Ihanaa hauskaa toukokuun alakua Sinulle Ihana Tiia ♥♥

  • Siniset kajalit. <3 Ihanaa kun jaksatte tädit irroitella! Onko Latviassa paistanut huhtikuussa jo noin, kun olet niin ruskea vappukuvassa?

    Oikein aurinkoista toukokuuta Tiia!

    • Muistan tuon vuoden, maaliskuussa oli jo terassikelit Latviassa, mutta rusketus tuli kyllä Kanarian Americasin reissulta ja itseruskettavista puteleista, joita jaksoin joskus käytellä ahkeraan. 😉

      Ihanaa uutta viikkoa Katja <3

  • Ihanat nuo meikkilokit vuosien varrelta ; ) Sen jälkeen kun 18-v meinaisin saada pullosta päähän espalla, en ole lähtenyt väkijoukkoihin vappuna, pelkään siis yli kaiken ilkeitä humalikkoja! Ollaan siis vaput vietetty ihan omilla hoodeilla ja nyt oli melkein 20 kamua juhlistamassa aattoa meillä. Huikean hauskaa ja hyvä fiilis koko ajan! Energisen kuplivaista toukokuun alkua!

    • Voihan sininen kajal sentään! Juuri sain testiin sinisiä ripsareita ja kajaleja, taidan räväyttää vanhojen muistojen kunniaksi <3

      Vappuhulinat on kyllä sellaiset karnevaalit että oksat pois niitä harvoja päiviä jolloin suomalaiset heittää pois talviturkin ja sekoaa.

      Ihqua päivää Heli <3

  • Voi noita teidän vappuhattuja 😀 😀 😀 Loistavaa!

    Minulla on ollut paljon railakkaita opiskeluvappuja. Parhaat Mantan lakituksen katselupaikat olivat ratikkapysäkin katolla, jonne ehdimme ensimmäisenä kiipeämään ja levittäytymään eväidemme (lähinnä nesteitä) kanssa. Vanhemmat olivat sitten television uutisista bongannet tyttärensä vapun vietossa 😉

    Parhaiten muistiin jäänyt vappu on se, kun kaverini järjesti isot juhlat ja niitä varten hankittiin kilo kaupalla lihaa ja jättimäinen puugrilli pihalle. Räntää tuli niin, että grilliä ei meinattu saada millään syttymään.

    • Juu kyllä me Maijun kanssa päätettiin, että tempaistaan lisää Niksi-Pirkka videita, ostin Niksi vessapaprut ja kaikki ja oi mitä vinkkejä, hih. 🙂

      Hih ratikkapysäkin katto, miten ei tuota keksitty ja miten ei ikinä tajuttu grillata mitään! Oisko se sitten me kerrostalojen lapset. Huikeita muistoja ja niitä saa aina nauraa vedet silmissä.

      Ihanaa viikkoa Kepponen <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud