Yhteisöllisyydessä on voimaa, kaikki mukaan!

Yhteisöllisyydessä on voimaa, kaikki mukaan!

Bongasin viikonloppuna, että on taas aika äänestää vuoden 2017 Blog Awards suosikkeja. En ole aiemmin kauheasti lähtenyt hypetykseen mukaan tai voimaannuttamaan teitä lukijoita yhteisöllisyyden nimissä ketään äänestämään, koska olen  niin kovin ollut siinä ajatuksessa kiinni, ettei meidän ikäiset voi päästä ehdolle tahi voittaa eli olin jo luovuttanut heti alkuunsa. Toisin kävi, viime vuonna peräti kaksi 40+ bloggaajaa oli Blog Awards ehdolla yleisön äänien puolella ja blogit olivat Souliina ja Marjon matkassa. 

Viime vuosi loi toivoa, että olisiko mahdollista, että me aikuiset ja yli 40+ ikäiset voisimme erottua myös tänäkin vuonna. Fakta on se, että nuorten blogeilla on niin suuret massat takana, että meidän aikuisten on hyvin vaikeaa erottautua niin suurella taustavoimalla varustetusta joukosta. Mutta ei auta voivotella, mitään ei tässä maailmassa tapahdu, jollei yritä ja ei mikään syliin myöskään tipahda pyörittelemällä peukaloita. 

Siksi pyydänkin tai oikeastaan toivon kauniisti, että yhteisöllisyydessä voisi olla voimaa ja mitäs jos me aikuiset antaisimme tukemme ja äänemme toisillemme ja pitäisimme nuorten toimintaa esimerkkinä. Näytetään, että meissä on voimaa ja sitä aikuisten naisten poweria ja yhteisöllisyyttä, joka on ollut koko tämänkin blogin ajan se kaunein blogin suola eli te. <3 Vaikka yhtäkään edes ehdokkuutta ei meille irtoaisi, niin teidän äänet ainakin näyttäisi, että mekin 40+ naiset ja miehetkin osaamme pitää ääntä ja olla toistemme puolella.

Kaino ja toiveikas pyyntö kuuluukin, käykää ihmeessä kyseisestä Blog Awards linkistä antamaan ääni, joillekin 40+ bloggaajista tai toki omille muillekin suosikeille. 🙂 Olen itse äänestänyt tällä kertaa vuoden positiivisimmaksi Pinkit korkokengät blogia, vuoden hauskimmaksi omaa itseämme rakastaen Tädit tubettaa, koska kuka se kissan hännän nostaisi ellei kissat itse ja vähän niin kuin äänestin tuota Maiju tätiä, joka on tehnyt niin kovasti töitä aikuistubettajien eteen ja editoi kaikki meidän videotkin kovalla työllä ja vaivalla. Maiju blogikonkarina ansaitsisi gloriaa osakseen. 

Vuoden ruokabloggaajaksi Beach House Kitchen Heliä ja 40+ emoa, koska sattuneista syistä kamunikin kokkaavat alvariinsa kotonaan Helin herkullisia reseptejä ja mitä huiminta ovat tarjonneet Helin ruokia miehelleni ja minullekin. Kuitenkin 40+ joukosta löytyy monen monta hyvää ruokablogia, joten varmasti jokainen löytää mieleisensä. 

Kauneusblogiksi valikoitui tällä kertaa myöskin ystäväni Keyword:Love blogin Jonna. Sillä on kaksi kauneusblogia, joita olen seurannut jo vuosia ennen oman blogin perustamista, toinen on Karkkipäivän Sanni ja toinen on Keyword:Love blogin Jonna ja koska Sanni on jo voittanut Blog Awardseissa parhaan kauneusbloggaajan tittelin, nyt olisi Jonnan vuoro. Kuten olisi blogikonkarin Maijunkin ja 40+ emon Helin vuorot. 

Näytetään, että meistä aikuisistakin lähtee ääntä ja että osaamme pitää yhtä. <3 

Ihanaa päivää kaikille ja kiitos, että olette täällä, vaikka ei koskaan tulisi mainetta ja kunniaa, niin on jo voittajaolo aina tänne tullessa, koska olen saanut enemmän lämpöä, vertaistukea ja teidän omien sydämien avautumista, kuin olisin ikinä osannut ennakoida tai toivoa. Te ruletatte, yhteisöllisyydessä on aidosti voimaa. <3


41 thoughts on “Yhteisöllisyydessä on voimaa, kaikki mukaan!”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud