17-vuotta kadoksissa olleen paitulin mysteeri

17-vuotta kadoksissa olleen paitulin mysteeri
Otsikko lupailee dekkaridraamaa, mutta ei sen kummempaa, kuin kaivelin juhannuksena mökillä anopin vaatekaappia, koska olimme pakanneet sääennusteiden siivittäminä ”toppavaatteita” mukaan. Mökillähän oli lämmin ja pääsääntöisesti, jos ei lauantain sateita lasketa mukaan, niin aurinkoinen sää. 

Löysinkin anopin vermeistä yllä olevan kuvan kivan trikoomekon, joka eittämättä sopii täydellisesti Crocsien kanssa yhteen ja ihastelin mm. kasariajan mintunväristä tuulipukua, jossa oli suloiset pinkit raidat. Viisi aamutakkiakin anopilta löytyi. Appivanhemmathan ovat nyt palvelutalossa, eivätkä muistisairauksien vuoksi mökille enää pääse käymään, joten ei tuntunut niin epäsopivalta lainailla anopin mekkoa ja anopin tietäen, olisi varmasti ilahtunutkin. 

Kaivellessani kuitenkin vaatepinoa, näyttäytyi vaatteiden seasta jotain kovin tuttua ja jotain sellaista, jonka olin jo unhoittanut. Sieltä pilkotti vuonna 2000-luvulla omistamani Claire-merkkinen valkoinen neuletoppi, jonka reikäkuvioista muodostuu ruusuja. Neuletopilla on vallan erityinen merkitys myös minulle, sillä kyseinen toppi oli päällä, kun olin ensitreffeillä mieheni kanssa!

Muistan hyvin miten ensitreffit menikin. Päällä oli tuo toppi ja tummanruskeat suorat housut ja niihin kuuluva blazeri, apua ei uskoisi Wonder Woman sukkaliininaisesta, että silloin pukeuduin niin asiallisesti. Se epävarma nuoruus, varmempi oli pukeutua varman päälle, eikä laittaa päälle mitä huvittaa. 

Joka tapauksessa paituli on selvä parisuhdepaituli, joka varmasti enteellisesti halusi astua esiin juuri nyt, kun juuri lauantaina juttelimme mieheni kanssa siitä, että miten on arki päässyt parisuhteeseen siinä muodossa, että harvemmin nykyään käymme kahden syömässä tai leffassa tai ylipäänsä ns. tärskyillä. Meillä on tosi huonosti lastenhoitajia, saatikka eläintenhoitajia. Lapset vielä saadaankin jonnekin yökylään, mutta auta armias, kun pitäisi saada vielä joku hoitamaan eläimiä, siinä vasta homma onkin. 

Joten selvästikin niiden treffien eteen pitää tehdä enemmän työtä ja siitä tuo parisuhdepaituli tuli muistuttumaan, niistä merkillisistä parisuhteen alkuajoista, jolloin lähdin huumaantuneena 6kk seurustelun jälkeen mieheni kanssa Latviaan, kissoineni, miehen lapsineni kaikkineni. Jätin vakituisen työni ja humpsis menin vaan. 

Joten se mitä voin nyt tehdä, on laittaa tuo parisuhdepaituli ainakin kuvainnollisesti päälle, koska se ei enää oikein ole toppi, vaan pikemminkin tissiliivi, koska jotenkin kummasti se vyötäröltä rullaa ylös. Kyseinen toppitissiliivi päällä voin muistella sitä nuoruuden hulvatonta aikaa ja olla vähän enemmän tässäkin päivässä ex tempore ja kutsua vaikka oman mieheni treffeille. 

Juu emme ole romanttisinta sorttia, vaan se kipinä löytyy ihan arjesta. Meitä hieman naurattaa kaikki sellainen kynttiläillallishommeli ja ruusujen kantaminen ja se vaan tuntuu jalat maan pinnalla tyyppisille henkilöille päälle liimatulta. Mutta voisihan sitä nyt hieman useimmin ihan perustreffeillä käydä, vaikka vaan syömässä ja leffassa. 

Jotenkin tuo toppi laittoi muistelemaan koko parisuhteemme kaaren ja yhteisen matkan jolla ollaan seikkailtu. En haluaisi enää olla se toppityyppi 2000-luvulta, vaan arvostan sitä miten parisuhteemme on syventynyt, miten suhde ei ole draamaa, eikä sellaista epävarmuuden kuorruttamaa häilyvää pelkoa vaan vahvaa rakkautta, jossa molemmat tiedämme ihan sanomattakin, että siinä tuo toinen on, jykevänä kalliona, joka ei mihinkään liikahda ja ei vähästä säikähdä. 

Parisuhdepaituli taasen taitaa lähteä kierrätykseen vaikka itse ukkeliini pysyy visusti matkassa mukana. Ties vaikka paituli toisi onnistuneet ensitreffit jollekin toiselle. Ihmeellinen on elämä ja ihmeellistä on se, että sellainen asia, jonka on jo unohtanut kadottaneensa astuu esiin. 

Muistako mitä sinulla oli päällä tavatessasi rakkaasi tai mitä rakkaalla oli päällä? Tai noin muutoin, mitä oli jollain treffeillä päällä ylipäänsä? Tai oletko löytänyt jotain sinulle kuuluvaa vuosien ja vuosien päästä?

Ihanaa ja romanttista tiistai-iltaa <3


44 thoughts on “17-vuotta kadoksissa olleen paitulin mysteeri”

  • Eikö olekin ihanaa löytää jotain nostalgista. Olen joskus löytänyt äitini kaapista jotain mistä olen luopunut 20 vuotta sitten ja nyt ne tuntuu niin cool:lta. Ja ne meidän mökiltä appiukon työtiloista löytämät c-kasetit oli ihan huippu 🙂

    • On ihan mieletöntä ja arvaas mitä, mulla on tallella kaikki omat c-kasetit, mutta milläs niitä soitella? Onkos sulla laitetta?

      Ihanaa iltaa Maijuliini <3

  • Meidän ensi treffeistä on aikaa vasta seitsemän vuotta eli muistan hyvin, mitä meillä kummallakin oli päällä. Minulla tietenkin takuuvarmaa mustaa. Mieheni oli lähtenyt niin sekavassa mielentilassa treffeille, että lähti vahibgossa maaliset lenkkarit jalassa. Onneksi oli etuajassa niin ehti käydä hätäpäissään ostamassa itselleen siistimmät kengät :))

    • No mutta tosi suloista, että kävi ostamassa itselleen uutukaiset kenkulit <3 Olisi varmasti kelvannut niissä maalisissakin <3

      Ihanaa iltaa Krisse <3

  • Meidän ensi treffeistä on kohta 26 vuotta, mutta muistan tarkasti kummankin vaatteet. Minulla oli beige jakku, levikset ja vaaleanpunainen "parempi" t-paita. Miehellä oli päällä mustat levikset, musta t-paita, puna-musta ruutuinen kauluspaita, niken mustat lenkkarit ja musta NY-lippis. Voi taivas mitä muistoja <3

    • Se on just niin hauska juttu, että ensitreffit on niin merkityksellinen asia, että sitä tasan tarkkaan muistaa ainakin suurinpiirtein mitä molemmilla oli päällä, hih ja sä muistat hyvin. 🙂

      Voi taivas sanon minäkin <3

  • Ihana tarina taas kerran. <3
    Itse en kyllä muista, mitä oli ensitreffeillä päällä. Sen sijaan kaapista löytyi eräänä iltana muutamia vuosia piilossa ollut yöpaituli. En ollut muistanut koko paitulia, mutta olin iloinen, kun sen sattumalta löysin. Kesäyöt, vaikkakin sateiset, ovat tuskaa pitkähihaisissa ja pitkissä yöpaidoissa. Kesällä pitää olla ehdottomasti öisin paituli päällä, eikä yksi "uusi" paituli ole ollenkaan liikaa.
    Kivaa viikon jatkoa <3

    • Oi miten mahtilöytö ja ajatteli löytyi kuin tilauksesta, kuin kotitonttu olisi sen jostain kaapinut esille. 🙂 HIH.

      Kivaa viikon jatkoa Mannilainen <3

  • Ihania muisteluja sinulla tuli mieleen tuon löytyneen topin nähdessäsi.
    Mieheni ja minun ensitapaamisesta on jo huikeat 48 vuotta, siis yhtä kauan kuin sinä olet vanha!!!!! Minulla oli sen ajan muodin mukaan jalassa farkut, jotka levenivät polvesta alaspäin aikakin paljon ja päällä oli farkkutakki. Miehelläni taisi olla aika samaa tyyliä eli farkut olivat jo silloin lempivaatteitamme. Hänellä oli aika pitkä, vaalea tukka ja paksut vaaleat viikset! Se oli sitä hippi-aikaa!

    • Mieletöntä ja 2-vuotta ja olette tunteneet toisenne jo 50-vuotta. 🙂 Ihanaa hippiaikaa, kiitos tästä muistelosta, jotenkin niin suloista <3

      Kivaa viikkoa <3

  • Claire oli aikoinaan yksi mielimerkkejäni, josta ostin useampia asuja. Ei taida koko Clairea enää olla.

    Joistain vaatteista jää kyllä ikuiset muistot. En kuitenkaan muista mitä päällä oli kun tapasin mieheni… Aloimme tosi seurustella vasta yli vuoden päästä ensitapaamisesta.

    • Sama ja mietin oikein, että milloin kyseinen merkki on lopetettu? Oli laadukkaita ja kivan klassisia vaatteita. 🙂

      Niin on ja joitain vaatteita ei voi enää käyttää, jos ovat olleet surun hetkellä päällä. Ihmeellinen on ihmismuisti ja hei ehkä tuo mitä teillä oli päällä palaa vielä mieleesi, vaikka unissa. 🙂

      <3

  • Ihana, herkkä postaus ja niin aito kuin sinäkin. Niin kaunista luettavaa teistä ja asennoitumisestasi parisuhteeseen.

    Joo muistan kyllä. Ostin tulevia ensitreffejä varten superihanat ja opiskelijan kukkarolle superkalliit helmiäishohtoiset housut. Olin niissä oikea sulokuono ja mikä tärkeintä, onnistuin viettelemään miehen. Siitä sitten laitoin housut koneeseen jossain vaiheessa treffien jälkeen ja ne tulivat neljä numeroa pienempinä ulos. Mieskin joskus kysyi, miksen enää pukeudu niihin minulle niin hyvin sopiviin housuihin. Voi itku, kun melkein vieläkin harmittaa, etten katsonut noiden kalliiden housujen vaativan kemiallista pesua. Damn! No, housut menetin mutta mies on pysynyt :). P.S. Silloisesta topista kasvoin ulos, joten ehkä todellisuudessa olisin kasvanut housuistakin 😉

    • Pilvi <3

      Ihan mieletön tarina, sulokuono ja hohteiset housut, ihana! Oh sitä nuorta lempeä, vai mitä. <3 Ajattele ja mieskin selvästi tykkäsi housuista ja liittyihän niihin tärkeä yhteinen kohtaaminen ja ihastuminen. <3 Liikkistä, kiitos niin paljon, kun jaoit tämän ja juu sama hommeli, olen kasvanut ulos kaikista niistä treffivaatteista hehee.

      Ihanaa viikkoa <3

  • Oih mikä tarina ja rihkea sinä ♥ Muistan kyllä eka treffien vaatetuksen vaikken yleensä sellaista muistaiskaan, mulla oli pinkki paita, mustat farkut ja pinksut korkkarit jotka oli niillä treffeillä maailman epäkäytönnöllisimmät mutta se ois tarina erikseen 🙂 Ne oli jokatapauksessa ikimuistoiset ja maailman parhaat treffit, vaatteilla tai ilman ♥

    • Oijoi, mutta käytännöllisyydestä viis, kauneus ennen kaikkea, kun on kyse ensitreffeistä. <3 Ihanaa muisto ja niihin on niin kivaa palata. <3

  • Hih tossa henkarissa jo näkee, että tossa on tosi lyhyt helma, ei ole mahasta kii, että rullaantuu. 😀 Luulen, että jollain tosi hoikallakin napa melkein näkyis, jos ei ole korkeat housut. hih

    • Heh on se, sillä ei ollut silloin napapaita, en ole ikinä muuten käyttänyt napapaitaa, koska aina ollut hieman massukas hih. Mutta tosiaan, nyt ei näistä tunkkijaloistani oikein tajuaisikaan, mutta omaan tosi pitkät jalat ja lyhyen ylävartalon eli tuo tissitoppi oli silloin ihan toppi. Mikä on kyllä tuota toppia katsoessa aivan uskomatonta. <3

      Ihanaa päivää <3

  • Ihana tarina. Uskon vahvasti kohtaloon ja kyllä tällä paidalla oli varmasti merkitys kun se nyt putkahti esiin.

    • Samaa mieltä ja juuri kun se mieskin halusi istua alas ja jutella parisuhdeasioista, ettei saa unohtaa treffeillä käymistä, että romantiikkaakin pitää pitää yllä. <3 Jotenkin niin osuvasti paita ilmaantui kätköistään. <3

      Ihanaa kesän jatkoa sinulle <3

  • Ihana toppilöytö. Itsellänikin on säästössä vastaava pinkkimekko, ensitreffeiltä! <3

  • Awww 😀 anna mun kaikki kestää 😀 😀 😀 Toppitissiliivi – ihan hulvatonta Tiia 😉 Kyllä se on muuten kumma miten nuo vaatteet kutistuu aikojen saatossa 😉 . Mikähän topin mysteeri oikein on eli miten se on anopin kaapin perukoille eksynyt, hmm …

    Minä muistan muuten oikein hyvin, mitä minulla oli päällä tavatessamme mieheni kanssa ensimmäisen kerran reilut 15 vuotta sitten – liituraitainen housupuku :-O Pidin siitä tosi paljon, se oli sellainen luottovaate, jos ei mitään muuta keksinyt päällensä laittaa (lähinnä bilettämään 😉 … Enää sitä ei ole, en muista mihin joutui. Mutta sen muistan kun lähdin yhden yön nukkumalomalle Helsinkiin kun poikamme oli vielä vauva. Minulla oli tuo samainen liituraitapuku iltaa varten; niin vyö ensinnäkin unohtui kotiin ja kappas laitoin housuihin huivista vyön. Mutta mutta, housut eivät tosiaankaan enää menneet sivuvetskaristaan kiinni, joten housut auki ja huivilla kiinni ja niin sitä viipotin Helsingissä… Thkä se oli viimeinen kerta kun tuo puku oli päällä. Kroppa oli muuttunut peruuttamattomasti siitä pienestä natiaisesta, joka joskus olin 🙂 Näin siis elämässä voi käydä ;-D

    Mukavaa viikon jatkoa ja kiitos taas ihanasta postauksestasi <3

    Terkuin, Johanna

    • Se on niin merkillistä, että toppi on mennyt kutistumaan tissiliiviksi anopin kaapin perukoilla. Hih.

      Aijai liituraitapuvut olivat niin in ja tyylikkäitä ja milloinkohan taas tulevat kunnolla muotiin, toisaalta ovat klassikoita. Voi itku, josko se löytyisi, kuten tuo minun toppitissiliivi ja vielä aivan yllättäväst paikasta. Ties vaikka olisi sinun anoppilan kätköissä. .9

      Hih ihana ja samaa tekniikkaa käytin viimeksi eräissä juhlissa, mekon vetskari sivusta auki ja jakku peitti valtaisan aukon, joka sivuisa näkyi. Juu synnytysten jälkeen kroppa muuttui vallan peruuttamattomasti, ei ole mitään saumaa enää mahtua teiniajan vaatteisiin. Hih pitäisikö kokeilla vielä tuota toppia, en ole rohjennut. ,9

      Ihana sinä ja kiitos sinulle mieltä lämmittävästä kommentista, ihania muisteloita täällä. <3

  • Ihania muistoja ja hetkiä, vaatteista muistaa monia asioita, löysin vanhan äidin tekemän anorakin ja banlon paidan ja aijai mihin aikoihin palasinkaan. Sen muistan hyvin mitä oli long, long time ago – tarkoittaa vuotta 1975 – 76, tiukka toppi, jumpperi, mustat pillifarkut ja jumalattomat korkeat remmarit:) Nykyisen murun kohdatessani oli reikiintyneet mustat pitkät alkkarit ja pitsipusero, koska hän tuli vähän yllättäin, kun olin jo luopunut toivosta ettei tulekaan… Sen hän muistaa aina, huutelin kissaa ja paiskasin järkyttyneenä oven kiinni ja avasin uudelleen:)

    • Ooh ihana tarina tuo jälkimmäinen ja viimeisen päälle vaatteet tuossa ensimmäisessä. Eli kisu kääntyi kohtaloksi ja toimi välillisesti amorina ja aika mainiot vermeet on olleet ensikohtaamisella päällä, ei ihme että miestä sykähdytti <3

      Kiitos tästä, niin hyvä mieli näistä teidän muisteloista <3 Tulee oikein romanttinen olo <3

  • Ihania muistoja<3 Välillä tuollaisten muistopaituleiden löytyminen herättää suuren nostalgiakaihon, oi niitä aikoja:)
    Mulla taisi olla ensitreffeillä joku "siisti työasu", koska olin tulossa suoraan töistä treffeille. Ukkelilla taas oli jokin "rento vapaa-ajan asu" eli muistaakseni kesähousut ja joku t-paita, ehkä. En itsekään ole sillä tavalla romanttinen, että kaipaisin ruusupuskia ja kynttiläillallisia, päinvastoin, mun mielestä ne on enemmänkin ärsyttäviä kliseitä, mutta kullakin on oma makunsa näissä asioissa:) Romanttisuus tulee ihana arjesta ja miten siinä huomioi toisen, eikä siitä millaisia "erikoistilanteita" toiselle järjestää:)
    Ihanaa keskiviikkoa<3

    • Ihan sellainen jännä fiilis tuli, että oi niitä aikoja ja miten juuri se ensitreffipaita ja miten elämä on aika ihmeellistä. 🙂

      Olen aivan samaa miltä romantiikasta ja juuri vaikka se miten oma mies aina autoani huoltaa, miten on valmis hakemaan tai kuskaamaan minut vaikka kuuhun ja tekemään ihan mitä tahansa puolestani, joko pyytämättä tai jos joskus harvoin pyydän, niin aina iloinen ilman muuta. Sama juttu kliseet tuntuvat päälle liimatulta ja enemmän ilahduttaa, kun mies tuo kauppareissulta lempikarkkejani, kukkapuska tuntuisi perin oudolta jopa. mutta tosiaan kukin tavallaan ja joillekin tuollainen kukkaromantiikka on aivan luontaista, minulle se on hieman teatraalista.

      Ihanaa keskiviikkoa Sari ja taidetaan olla aika samanmoisia <3

  • Täytyy kyllä sanoa etten muista vaikkei siitä olekaan kuin pari vuotta aikaa 😀 Sen sentään muistan, että käytiin ensitreffeillä (tai itseasiassa oltiin tuplatreffeillä meidän silloisen kaveripariskunnan kanssa..) leffassa katsomassa Hobitti Smaugin autioittama maa 🙂

    • Hei sinulla oli tärkeämpääkin katsottavaa, ensinnäkin Hobbitit ja sitten vielä se sinun treffikumppani <3 Sanoisinko suurena fantasiafanina, että mitä oivallisin leffavalinta <3

  • Ihana tarina! Minä en kyllä millään muista mitä oli päällä ekoilla treffeillä, enkä oikein edes tiedä, mitkä lasketaan ekoiksi, ne lukion ekaluokan ekatko vaiko ne tokaluokan ekat vaiko ne sitten muutaman vuoden myöhemmin olleet kolmannetko ekat? Eli me ollaan siis aloitettu seurustelu miehen kanssa 3 kertaa, lopetettu vain 2, onneksi 🙂

    • Hih ihana, teillä ollut selvästi tulta ja tappuraa, kuten nuorena kuuluukin. Mutta kummasti olette magneetin lailla palanneet aina toistenne luoksi <3 Ihanaa viikkoa Anu <3

  • Mikä kiva ylläri löytyikään anopin kätköistä 🙂

    En muista ekojen treffien vaatteita kummaltakaan, miehellä tod.näk. Levikset, koska ei muita farkkuja käytä. Mutta ekaa kertaa kun nähtiin, miehellä oli ainakin työhaalari päällä, sillä olemme tavanneet samassa työpaikassa <3

    Suloista keskiviikkoa <3

    • Oijoi työpaikkaromanssi, tämä oli kiva kuulla ja se onkin oivallinen paikka tutustua, oppii tuntemaan toisen hyvin ja rakkaus syntyy sillä lailla aidolla tavalla, kun jos baarista löytyy, niin se on oikea onnenkantamoinen, että sieltä löytyy sellainen helmi, kuin tuo oma ukkeli. Mutta muutama koekappale oli sitä ennen. 😉

      Romanttista keskiviikkoa Tuija <3

  • on se hassua, miten jokin asia tuo mieleen tapahtuman valovuosien päästä! Samaa on täälläkin ihmetelty ja naurettu. Eilen fillaroidessa töihin mietin, että täytyy kollata kaikki mökin kaapit ja heittää kiertoon mitä ei tarvi…voipi tulla muutama nostalginen hetki 🙂
    Mitäkö oli päällä, kun kohtasimme, siis tapasimme ihan ensimmäisen kerran, ennen treffejä? Taisi olla työvaatteet siis treenivaatteet..täydellisesti kasarityyliin jumppaohjaajan kuteet ( siis apua, en kestä itsekkään ) ja ukolla…sentään verkkarit ja t-paita ilman hikipantaa, ehkä 😉 Eka treffeillä varmaan farkut ja collari…oisko miehellä ollut poolo???

    Arvaa repeilenkö täällä nauruun ihan omalle muistolle…

    Ihanaa loppuviikkoa Tiia <3 <3 <3

    • Eikö olekin, vallan pääsi aikamatkailemaan oman parisuhteen viidakoihin, hih. 🙂

      Sinulle voi tulla muutama nostalginen hetki, sillä mökkivaatteissa on sitä jotain, ne on niitä onnellisia vaatteita, joita käyteetään silloin, kun ollaan onnellisimmillaan. Ei arjen ruuhkauttamia asuja.

      Hihi eli olette molemmat olleet liikuntahommissa ja treffanneet siellä, yhteinen harrastus ja rakkaus on muuten aikamoinen liima ja siinä kohtaamisessa, kun kumpikin on hikinen, niin ei kuulu hiki tunnu missään. 🙂 Ihana tarina, vitsi näitä onollut ilo lukea, kiitos tuhannesti <3

      Hih juu näille on kiva nauraa ja ei ne hetket ole, kuiin elokuvissa, vaan oikeastaan jotain paljon parempaa <3

      Ihanaa loppuviikkoa Satu ja romanttista sellaista <3

  • Voi minulta löytyy myös vaatekaapista sellaisia vaatekappaleita, jotka eivät ole vuosiin olleet käytössä, mutta niillä on ihan liikaa tunnearvoa! :DD

    Aurinkoista kesäpäivää – vihdoin edes hieman lämpimämpi päivä! <3

    • Sepä se, koska moniin vaatteisiin liittyy niin kovin rakkaita muistoja, ei niitä vaan raaski viskata kierrätykseen <3 Sitäpaitsi tuota pikaahan ne on taas uudelleen muodissa. 😉

      Ihanaa viikonloppua Noora <3

  • Mä luulen, että mullakin on ollut samanlainen toppi 🙂
    Muistan kyllä millainen asuste mulla oli silloin kun miehen kanssa oltiin yhdessä ystävän juhlissa. Seuraavana päivänä tämä yhteiselo sitten alkoi. Ehkä hiusten leikkaus vaikutti minun osallani enemmän kuin vaate, mutta muistot noista hetkistä on superhauskoja 🙂

    Parisuhdeaika on ollut nyt tapetilla. Olet oikeassa, ei sitä tarvitse päästä erityisille treffeille, omanlaiset kahden olot ja keskustelutuokiot ovat nekin oikein antoisia. Meillä ne yleensä on viikonlopun aamukahvittelut tai yhteiset iltakävelyt.

    Ihanaa viikonloppua teille <3

    • Ooh mahtavaa, jos meillä ollut samat topit <3

      Ihan juuri näin ja esimerkiksi juuri täällä nuo pitkät koiralenkit ovat sitä keskusteluaikaa aina, ihan tärkeintä on, että keskustelua riittää ja se toinen on se parhain kaveri, jolle haluaa kertoa kaiken ja ihmetellä elämää ja maailman menoa.

      Muutama vuosi, niin meidänkin tytöt on jo niin isoja, että sitten sitä aikaa onkin.

      Ihanaa viikonloppua Birgitta <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud