Body Shop uutuudet ja vastustamme eläinkokeita kampanja!

Forever Against Animal testing kampanjan ainoana tarkoituksena on kieltää kosmetiikkatuotteiden sekä kosmetiikassa käytettyjen raaka-aineiden eläinkokeet lopullisesti ja koko maailmassa. Body Shop on ensimmäinen eläinkokeita vastustava yritys. Body Shop on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana työskennellyt yhdessä Cruelty Free Internationalin kanssa ja yhteiset ponnistelut johtivat eläinkokeiden kieltämiseen Euroopassa vuonna 2013. 


ALLEKIRJOITA VETOOMUS

Tehdään se yhdessä: hankitaan vihdoinkin kielto kosmetiikan eläinkokeille kaikkialla maailmassa. Liity Vastustamme eläinkokeita ikuisesti-kampanjaamme allekirjoittamalla tämä vetoomus. 


Tavoitteemme on kerätä 8 miljoonaa allekirjoitusta, jotka luovutetaan YK:lle vuonna 2018.

Sain Suomen Body Shopilta viestiä, haluanko olla mukana kampanjassa allekirjoittamassa vetoomuksen eläinkokeita vastaan. Minkäänlaista blogipostauspyyntiä ei tullut Body Shopin taholta, vaan toive allekirjoittaa vetoomus ja ilmoittaa allekirjoittaneensa Instagramissa. Halusin kuitenkin infota tärkeästä kampanjasta täällä blogin puolellakin ja liittää vetoomuksen allekirjoitettavaksi teillekin yllä olevasta linkistä tai täältä. Lisäksi kun sain kampanjan tiimoilta muutaman Body Shopin uutuuden testiin, niin halusin samalla päästä uutuuksistakin vinkkaamaan teitä lukijoita blogin puolella. 

Uutuudet Spa of the World sarjan Ethiopian Green Coffee Cream firming Body Cream ja French Grape Seed Scrub viehättävät silmää vintage henkisillä apteekkimaisilla ruskeilla purkeilla ja itse tuotteet tuoksuvat aivan hillittömän hyvältä. Oikeastaan kesältä ja vastaleikatulta ruoholta. Testasin näitä jo heti tänä aamuna ja iho jää ihanan pehmeäksi ja huumaavan hyvän tuoksuiseksi. 
Amazonian Saviour Multi-purpose Balm on uskomattoman riittoisa kosteusbalsami, joka on loistava kynsinauhoille, kuiville kantapäille tai kyynärpäille eli unelma kuivaihoisille. Myös parran hoitamiseen loistava tuote. Omaan tuoksunenääni miltei tuoksuton. Balmin ostamalla voit myös tehdä hyvää eli jokaisen kosteusbalsamin myynnistä lahjoitetaan 0,98 € The Body Shopin viherkäytävien rakentamisohjelmaan
The Body Shop Aloe Multi-Use soothing Gel Face&Body lähtee huomenna mukaan Kreikkaan, sillä voin kuvitella miten ihanan rauhoittava kyseinen kosteusvoide on auringonoton jälkeen. 

Luomualoeta sisältävä erittäin rauhoittava geeli pehmentää, viilentää ja kosteuttaa ihon välittömästi. Hyvin monikäyttöinen tuote kasvojen ja vartalon ihon rauhoittamiseen. Sopii herkälle iholle ja kaikille, jotka kaipaavat hellävaraisen ratkaisun rauhoittamaan ihoa. Vegaaninen tuote.
Omistan Body Shopilta jo aika montakin tuoksua ja yhdistävää useimmissa tuoksuissa on raikas keveys. Uutuus White Musk L’EAU tuoksu on herkkä kaunis ja kuitenkin samalla virkistävä tuoksu, josta tulee mieleen aamukaste, vastaleikattu nurmikko, hedelmäsalaatti, kesäinen luonnonkukkakimppu ja herkullinen tee.

Tuoksu on kuin raikas kukkakimppu: valkoisia kukkasia, päärynän pirteitä aromeja ja ei-eläinperäistä myskiä, sisältäen: päärynää, jasmiinia, kieloa, ruusua ja myskiä.
Ihanasti meidän mallinkin ote alkoi hyytymään jo parin kuvan jälkeen ja Samu on ihan zen, mutta koska eläimiä ei ”vahingoiteta” edes kuvaushetkinä, blogipostaukseen lähdettiin kahden kuvan taktiikalla. 

Perheemme Samu koira, Osku-kissa ja hamsterit Lulu, Dobbie ja Nipsu ja ihmisväki vastustamme kaikki eläinkokeita. Tehdään yhdessä hyvää ja allekirjoitetaan vetoomus eläinkokeiden vastustamiseksi. Kiitos Body Shop, että saan olla kampanjassa mukana ja kiitos myös kesän upeista uutuuksista. Kuten aina olen sanonut, Body Shop on niitä brändejä, joilta olen käyttänyt loppuun ihan kaikki tuotteet ja leikkaillut vielä tuubit ja purnukat, jotta olen saanut sen viimeisenkin pisaran ulos. Eli ei ole turha sanoa, I Love Body Shop. 

Kaunista päivää kaikille, terkuttaa Samu ja Tiia <3 <3

#foreveragainstanimaltesting



46 thoughts on “Body Shop uutuudet ja vastustamme eläinkokeita kampanja!”

  • Allekirjoitettu !!! Aina eläinten puolesta ja eläinrakkaana ihmisenä tuo allekirjoitus on vähintä mitä voin tehdä 🙂 Body Shopin tuotteet ovat olleet kautta aikain lemppareitani ja ovat sitä edelleen 🙂

    Ihanaa päivän jatkoa sinne!

    Terkuin, Johanna

    • Mahtavaa Johanna, että olet mukana <3 Samaa mieltä, jos ihan yhden brändin saisi ihonhoidon saralta valita, taitaisi se omalla kohdalla osua Body Shoppiin, koska on kyllä ihan niitä ainoita brändejä, joiden jokaikistä tuotetta yksinkertaisesti rakastan. 🙂

      Ihanaa päivää <3

  • Ihanaa että nostit tämän tärkeän asian blogissasi! Minä vastustan edottomasti myös eläin kokeita kaikkinensa. Heti pitää mennä allekirjoittamaan =D.

    • Kiitos, että menit ja nyt on kamppis, jossa aidosti voi vaikuttaa, kuten Body Shop on esimerkillään eläinten hyväksi näyttänyt. Kivaa kesäkuun jatkoa Katinka <3

  • Ilman muuta olen allekirjoittanut 🙂 Sun assari näyttää siltä että "ei hemmetti, taas joutuu poseraamaan noiden purnukoiden kanssa. Jos leikin nukkuvaa, se ei ota kovin monta kuvaa" 😀

    • Assarilla vähän hyytyi konehuone loppui kohden eli sitä toista kuvaa kohden. 🙂 Hih. Mahtavaa PauMau ja aurinkoa sinulle <3

  • Heti allekirjoitan:) Kiitos, että muistutit tästä tärkeästä asiasta:)
    Ihanaa iltaa, Tiia<3

    • Hihi ihana oot ja kyllä moni ihana purnukka lähtee reissua sulostuttamaan, kuten tuo Aloe geelivoide. 🙂 Ihanaa viikkoa ja kiitos M <3

  • Aivan jumalaiselta kuulostaa tuo Body Shopin tuoksu! Pitänee käydä testaamassa vaikka heti ylihuomenna, kun on muutenkin asiaa kaupungille. En ole asioinut Body Shopissa naismuistiin. Mulla vähän usko niitten hommiin lopahti, kun firma myytiin L'Oréal-pahikselle.

    • Tuoksu on kyllä todella freesi, oikea sellainen kesäinen suihkautus <3 Olen ollut tietoinen, että emoyhtiö on L'Oreal, mutta sitä en tarkkaan tiedä, miten irralinen Body Shop on L'Oréalista. Suomessakin Body Shop on ihan erillinen toimija ja irrallaan L'Oréalista. Tuosta olisikin mielenkiintoista tietää hieman lisää.

      Kivaa kesän jatkoa Kutri <3

    • Jassoo, nyt päästiinkin taas eläinaktivistin ja eettisistä syistä vegaanin lempiaiheeseen 😉
      Body Shop ja Urban Decay ovat molemma L'Orealin omistuksessa, mutta molemmat ovat sitoutuneet täydelliseen eläinkokeettomuuteen. L'Oreal itse on kehittänyt mm. ihmisen keinoihon, jolla ihoärsytystä testataan, mutta kertoo joskus satunnaisesti käyttävänsä eläinkokeita.

      Tietoa löytyy mm. Animalian sivuilta tuotteista, jotka eivät käytä eläinkokeita. Suosittelen käymään heidän sivuillaan jos aihe oikeasti kiinnostaa. Siellä voi tosin olla aika raffia infoa ja materiaalia, mutta kyllähän aikuisen ihmisen pitää mielestäni kestää totuus siitä mitä valinnoillaan aiheuttaa.

      Ihanaa Kreikanreissua toivottaen Minna

    • Kiitos Minna.valitettavasti kasvoilla en montaakaan luonnonkosmetiikka merkkiä pysty käyttämään,vaan saan ihan paiseita. Allerginen. 🙁

      Olen kyllä käynyt Animalian sivuilla ja täysin valveutunut. Ymmärtääkseni Kiina testaa eläimillä, kaikki brändit, eli jos ei halua Kiinan markkinoilla olla, ymv.voidaan puhua täydellisestä eläinkokeettomuudesta. Hämmentävää, että Kiinasta löytyy näitä itseään luonnollisemmin mainostaviakin brändejä. Olen keskustelkut L'Orealin edustajan kanssa ja siinä ymmärryksessä, ettei Euroopassa, jenkeissä jne.testata eläimillä. Nyt olisi tärkeä saada koko maapallo eläinkokeettomaksi, mutta maat joissa rikotaan ihmisoikeuksia, niin ihan heti on turhaa odotella…

      Ihanaa päivää ja kiitos lomatoivotuksista Minna. 💟😘💟

  • Olen ihan samaa mieltä, ei eläinkokeille ja vahva kyllä The Body Shopille! ♥ Heti allekirjoittamaan siis!

    Ihanaa päivää ♥

  • Itse olenkin jo aikaisemmin vetoomuksen käynyt allekirjoittamassa kun siitä mainintaa huomasin TBS:n mainoksen yhteydessä. Tärkeä asia ja toivottavasti tässä päästäisin eteenpäin. 🙂

  • Hei Tiia:) Kiva, että nostat tämän tärkeän asian esille! Allekirjoittamisen lisäksi hyvä tapa vaikuttaa on sekin, ettei päästä meikkipussiinsa eläimillä testattuja tuotteita tai ainesosia, joita testataan eläimillä. Itse suosin luonnonkosmetiikkaa vaikka luonnonkosmetiikka ei automaattisesti olekaan tae eläinkokeettomuudesta. Heitänpä tällaisen postausvinkin: Oletko kokeillut luonnonkosmetiikan luxusmerkin Kjaer Weisin tuotteita? Minua kiinnostaisi etenkin ylistetyt ja upean väriset huulipunat. Punat maksavat noin 52e kappaleelta, joten olisi kiva osua kerralla oikeaan sävyyn ja kuulla kokemustietoa punana levittyvyydestä. Entä oletko käynyt Uudenmaankadulla sijaitsevassa ihanassa Jolie shopissa? Aurinkoista päivää! t. Maarit

    • Hei Maarit, hyvä että nostit esille tuon, ettei kaikki luonnonkosmekaan ole eläinkokeetonta. Näin se on.

      En ole kokeillut Weisin punia valitettavasti ja täytyy myöntää, että oma kipuraja punille on sellainen alle 40e, joten siksi niin kalliita punia ei ole blogissa esiintynyt. Jolie on tuttu I Love messuilta,heillä oli mielestäni messujen kaunein piste. Olin messuilla vip-bloggaajana toista vuotta, mutta valitettavasti Jolien pisteellä Pinkit korkokengät Maijuun ja minuun suhtauduttiin hieman viileähkösti, joten jäi heidän valikoima ym.tutustumatta. harmi, olen kuullut paljon hyvää ja kenties tuumivat, mitä nuo kaksi vanhaa tätiä pisteellä hilluu. Harmi myös siksi, että teimme messuilla tubevideota, jotka messut jakoivat omilla sivuillaan ja näkyvyys oli miltei 20 000 ihmistä. Mutta silleen, josko tulevilla messuilla parempi tuuri.

      Ihanaa ja aurinkoista viikkoa Maarit 💟💟💟💟

    • Oho, aikaa kurjaa, että kohtaaminen Jolien kanssa meni noin! Olin jo elätellyt toiveita yhteistyöpostauksesta 😀 Ehkä tuo tilanne muistuttaa siitä, että jokainen kohtaaminen, lyhytkin, on tärkeä, ja vaikutuksiltaan joskus kauaskantoinenkin.
      -Maarit-

    • Se meni hieman kiville, mutta olisiko siellä sitten ollut esim. palkattua messuväkeä tai jotain. Koska olen kuullut niin paljon hyvää Joliesta. Tuli vain itselle sellainen fiilis, joka voi olla täysin omien korvien välissä, että ihmettelivät keitä me mummelit oikein oltiin tai oikeastaan heitä ei kiinnostanut me. Eli ehkei kyseessä ollut Jolien oma henkilökunta. Palvelu ylipäänsä olisi ollut kyllä kiva. 🙂

      Samaa mieltä tuosta, eli nyt on jäänyt aavistuksen raapimaan tuo, mutta kenties ensi messuilla uusi yritys, joka onkin sitten aivan erilainen. 🙂

      Ihanaa perjantaita Maarit <3

  • Mahtava postaus ja todella sitä asiaa, jota pitääkin levittää ja josta ei voi puhua liikaa. Ihmiset tilailevat innolla aasialaista kosmetiikkaa, mutta millä hinnalla loppupelissä!?! Minun huuliani ei punata eläinten verellä! Edes kuvainnollisesti. allekirjoitin

    • Hyvä Viltsu, että nostit tuon Aasia pointin, siellä etenkin Kiinassa testataan joka ikinen brändi eläimillä, ne luonnollisetkin.

      Kiitos ja muiskuja 💟💟💟

  • Allekirjoitin jokin aika sitten ja todella hyvän asian puolesta. Body Shopin tuotteet ovat tuttuja ja perinteinen White Musk lemppari aikoinaan vaniljan lisäksi. Ihana lutunen koissu sinulla😗

Vastaa käyttäjälle Pauliina/PauMau Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud