Mökkitunnelmointia ja hömpötyksiä kosmetiikan kautta

Mökkitunnelmointia ja hömpötyksiä kosmetiikan kautta
Kyllähän kesämökilläkin pitää hömpötellä nautiskella herkullisen kosmetiikan parissa, vaikka nassuun en muuta, kuin kasvovoiteita sipaisekaan. Sain pari päivää ennen kesämökille lähtöä hyppysiini essien kesäkokoelman 2017 ja koska kokoelma on kuitenkin jo ilmestynyt muutamia viikkoja sitten, niin ajattelin pikapikaa vinkata näistä herkullisista sävyistä täällä bloginkin puolella. 

Kaikkia sävyjä en ole ehtinyt vielä kynsille kokeilla, mutta Instagramin puolelle varmasti tulen kaikki kuvaamaan vielä erikseen kynsilläkin. Nyt oli vain kiirus postailla näistä, jotta tekin siellä ehditte mahdollisesti noutaa kaupoista omat kesän essie suosikkisävyt. Sillä tämän kesän kokoelma ”s’il vous play” on omaan makuuni aivan erityisen herkullinen, suorastaan napakymppi.

Vaikutteensa kokoelma on saanut Pariisista ja erilaisista Pariisin tunnelmista ja herkuista, mutta vallan hyvin essie kesä taipuu Suomen kesäänkin. Ennen mökille lähtöä lakkailin kynnet suorastaan aivan vesimelonin sävyisellä ”éclair my love” (red candy passion) sävyllä, joka on herkullisen punainen ja aavistuksen oranssiin taittava kesälakka. Aivan mahtava pigmentti tässä ja yhdellä kerroksella pääsee jo nauttimaan kauniista sävystä.

Kesään kuuluu ehdottomasti oranssi ja essien ”fondant of you” (sparkling apricot marmelade)sävy on kauniin pastellinen oranssi, eikä sellainen 70-luvun räikeä oranssi. Todella aurinkoinen sävy tämäkin. 

Kokoelmaan kuuluu kaunis klassinen helmiäisen valkoinen ”sweet soufflé” (iridescent sugar white” sävy, joka on mieluinen sävy ympärivuotiseen käyttöön. Alla olevan kuvan oikealla puolella on täydellinen vaaleansininen sävy, kuin kesäinen taivas ”blue-la-la” (pastel parisian blue). Vaaleansininen sävy oli todella iloinen yllätys, sillä en juurikaan omista vaaleansinisiä kynsilakkoja ja nyt kertaheitolla tupsahti täydellinen sävy omaan kynsilakkakokoelmaan.

Essie kesäkokoelman nimikkokynsilakka on kauniin metallinhohtoinen vaaleanpunainen sävy ”s’il vous play” (lavender pink foil).

Selvästi kuitenkin kokoelman ihastuttavin kynsilakka tulee tällä kertaa vaaleanpunaisessa sävyssä ”baguette me not” (unforgettable lilac macaron). Mieheni haki appivanhemmat mökille ja vaikka muistisairas anoppini ei muistanut enää omaa monikymmenvuotista kesäpaikkaansakaan ja ruoka ei edes maistunut, niin päivässä oli yksi erittäin koskettava ja liikuttava hetki. 

Anoppi näki minun laittavan ”baquette me not” kynsilakkaa kynsille ja anoppi oikein valpastui ja nousi sohvalta ylös ja sanoi, että on niin kaunis sävy, että hän haluaa, että hänellekin laitetaan. Anopin lempisävy on aina ollut vaaleanpunainen ja sieltä jostain muistin kätköistä nousi mieleen innoitus vaaleanpunaisiin kynsiin. Hetki oli hyvä muistuttaja siitä, miten nainen on nainen ihan viimeiseen asti ja pieni hemmottelu on meille naisille tärkeää. <3 ”baquette me not” essiestä tuli ehdottomasti rakas sävy.  Sitä paitsi kynsilakan sävyn nimi voisi olla myös berliininmunkki, ihan jetsulleen sama sävy. 

Vaikka mökillä ilman muuta oleillaan ilman meikkiä, niin ihoa ehdottomasti kosteutan ja saunassa puhdistan. 
L’Orealilta on keväällä ilmestynyt jotain sellaista, josta todella paljon pidän. Kosteuttava ja hyaluronia sisältävä essence eli hoitoneste. Aloe vera-uutetta ja hyaluronihappoa sisältävä raikas geelivoidekoostumus, joka kosteuttaa välittömästi ja imeytyy iholle hetkessä. Hoitonestettä on kolmea erilaista, erilaisiin ihon tarpeisiin ja oma pulloni on tarkoitettu herkälle ja kuivalle iholle. 

Hintaa tällä tuotteella on n.10e pullo ja tätä aion ehdottomasti hankkia lisää. Tuoksu on samainen raikas kesäkasteen ja ruohon tuoksu, kuin L’Orealin uudessa vaaleanpunaisessa puhdistussarjassa Rare Flowers ja kyseisen sarjan nimeomaisessa Purifying Tonerissa. Tuoksu on niin huumaavan ihana, että tästä toivoisin vilpittömästi hajuvettäkin saatavaksi. Hydra Genius on pakattu ylellisen painavaan lasiseen pumppupulloon. Tämä tuote on hitti!

Ihon-ja vartalon puhdistukseen olen mökille tuonut Oriflamen Love Nature sarjan tuotteita, sillä näitä mökkivesistökin rakastaa. Mökillä kun on vielä lampivesi, on tärkeää ettei sinne eksy ylimääräisiä myrkkyjä. Kaikki Love Nature tuotteet ovat biohajoavia ja kuorivissa tuotteissakin kuorivina aineina käytetään luonnon omia aineita. Love Nature tuotteet eivät myöskään sisällä silikonia.

Yllä olevassa kuvassa myöskin Aloe Veraa sisältävä kasvovesi ja puhdistusgeeli ja nämä on tarkoitettu sekaiholle ja tytöt ovat saaneet mökillä näillä pesutella. Tuoksu näissäkin on hurmaavan raikas ja aavistuksen kukkainen ja hieman kurkun tuoksua olen aistivinani. Love Nature sarjaan kuuluu myös herkän ihon kamomilla sarja ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu Teepuu-sarja.

Oma suosikkini on alla oleva vadelma puhdistusgeeli, jossa on mieto ja herkullinen vadelman tuoksu ja joka on tarkoitettu normaalille iholle. Jättää iholle viileän ja raikkaan puhdistetun tunteen. 

Tytär on saanut atooppiseen päänahkaan helpotusta takiaista sisältävästä hilsesampoosta, joka puhdistaa samalla hiuspohjaa. Hyvin mieto ja raikas tuoksu. Koko Love Nature sarja on kyllä visuaalisesti hyvin herkullinen ja laadultaan tosi kivaa mökkikosmetiikkaa ja luontoa ja vesistöjä säästävää eli ajatuksella valmistettua.  
Kyllähän mökillä tuoksuhöperöllä täytyy vielä tuoksukin olla matkassa mukana. Aiemmin en ole vielä jostain syystä käyttänyt Dolce&Gabbanan tuoksuja, mutta nyt löytyi raikkaan kesäisen omenainen ja herkullinen tuoksu, joka on siivittänyt kesäisiä mökkipäiviä. 

Kyseessä on kesäinen versio alkuperäisestä Light Blue tuoksusta, joka saattaa olla hyvinkin monelle tuttu ja jahka täältä mökiltä pääsen, aion mennä sen kauppaan tuoksuttelemaan ja tutusta jatkossa tarkemmin näihin Dolce&Gabbanan tuoksuihin. 

Ensituoksussa huumaa virkistävällä tavalla sitruuna ja omena. Vaikka omena on ensituoksun tuoksunuotti, siltikin koen omenan siivittävän koko tuoksua ja omena on päällimmäinen, joka tuoksuu ihollani useita tunteja ja tunteja. Kyseessä on ihastuttavan pitkäkestoinen, mutta silti vienon raikkaasti tuoksuva tuoksu, kuin omenan tuoksu viipyilisi hennosti iholla. 

Sydäntuoksussa tuoksu puhkeaa kukkaan ja jasmiini ja kehäkukka tuovat tuoksuun kukkailoittelua. 

Tuoksun viimeistelee ylellinen ambra ja myski, jotka antavat tuoksulle kesäistä lämpöä. 

Light Blue Eau Intense Pour Femme on täydellinen tuoksu etelän matkalle, kesämökille, merelle, kuin kesä ja meren raikkaus yhdessä. Toivottavasti mahdollisimman moni tuoksuttelisi tämän tuoksun, sillä tässä on niin viehättävä ja raikas kesätuoksu, ilman turhaa makeutta. Kuin vihreä pirteä omena, joka saa aavistuksen sylkyrauhasetkin toimimaan.

Tälläisten kesäisten mökkikosmetiikka tuotteiden äärellä tällä kertaa. Essiet ehdottomasti lähtevät jatkuvaan käyttöön ja Hydra Genius Essence ja aina kun avaan pirteän kesäisen Dolce&Gabbanan tuoksun, muistuu mieleen perheen yhteinen kiireetön mökkiloma. Love Nature tuotteet saavat jäädä mökille odottamaan seuraavaa mökkireissua.

Löytyikö teille tuttuja tuotteita tai jokin joka oikein ihastutti ja minkälaista kosmetiikkaa sinä pakkaat mökkireissulle mukaan?

Hurmaavaa, kaunista ja tuoksuvaa keskiviikkoa kaikille ja kuvien herkut on saatu blogiin pr-näytteinä. 🙂


46 thoughts on “Mökkitunnelmointia ja hömpötyksiä kosmetiikan kautta”

  • I'm back! 😀 Ihana kynsienlakkaushetki teillä anopin kanssa <3 <3 Mulle ehdottomasti toi Essien "fondant of you" – haluaisin myös löytää jonkun ihanan tosi kirkkaankeltaisen kynsilakan, sellainen ois just ihana kesäkynsilakka <3 Hauskaa päivää sinne, vaikkakin täällä ainakin normilonkerokeli ja vähän sateleekin…

    • Jihuu ja ootkos ihan jet lagissä? Urakalla olen seurannut teidän mahtavaa jenkkireissua ja innolla odotan kuulevani kaiken. Toivottavasti pian nähdään <3 Omistan parikin keltaista kynsilakkaa ja yksi on essien. Ehkei ole kynsillä lempiväri, jotenkin ei sovi omaan ihonväriin, sulla ois ihana, koska olet tummahiuksinen <3

      Ihanaa päivää Ninski <3

    • En onneksi kait ole jet lagissa, vielä ei ihan tiedä. Toisaalta "sain valvottua" (kun en saanut nukuttua hahh) aika hyvin yölentomme ja siten sitten täällä Suomen päässä oli aika helppo käydä nukkumaan ihan Suomen ajassa. Oli niin ihana reissu, koitetaan nähdä pian, niin saat kuulla kaiken 🙂 Yritän jotain kirjoitellakin matkasta, mutta ensin on aikamoinen urakka kuvissa! Onneks jotain tein jo matkalla ollessa, kuvien suhteen siis. Palaillaan pian, halit <3

    • Hih ehkä jotain oireita vielä pukkaa, kun olitte niin kauan. Ainakin elokuussa tulen useamman kerran Helsinkiin, että ihan silloin viimeistään nähdään ja ajan kanssa. Ensin kurkin sitten blogia, jos sinne saat kuvia laiteltua, voin kuvitella, että teillä oli omasta näkövinkkelistä once in a life time loma <3

      Paljon halauksia ja juu on kyllä sua ihan armoton ikävä jo <3 Riippuvainen meidän yhteisistä päivistä <3

  • Ihana, että anoppisi sai tuollaisen hetken, jossa vähän hemmoteltiin ja mikä siihen parempaa kuin kauniit lakatut kynnet ❤️
    Eilen juuri pyörittelin tuota HydraGeniusta käsissäni ja mietin otanko kokeiluun. Täytynee varmaan hakea 😊 Ihania mökkitunnelmia koko kirjoitus täynnä. Tykkään niin tyylistäsi kirjoittaa.

    • Kannattaa varmaan testailla siellä kaupassa testerillä, että mitä pidät koostumuksesta ja tuoksusta. Mielestäni on aivan ihana ja juuri kiva kasvoveden sijaan päivävoiteen ja yövoiteen alle. Koukussa. Rakastan kaikkia geelimäisiä ja sellaisia raikkaalle tuoksuvia tuotteita. Kenties jotkut geelimäiset jutut eivät ole niin anti agingejä, mutta ne on minun juttu.

      Juu anoppi selkeästi kaipasi vaaleanpunaiset kynnet ja sen ymmärtää, hän on aina vannonut vaaleanpunaisen ja myös vihreän värin nimeen.

      Ihanaa päivää Sanna ja toivottavasti tykkäät Hydra Geniuksesta. 🙂

  • Ihania!! Tuollainen kynsienlakkaus tukio on kullan arvoinen ja varmasti ollut anopillesi mieluisa♥ Kaikki tuotteet on varmasti kokeilun arvoisia, mutta mieleen jäi varsinkin tuo sparkling apricot marmelade väri, ihan minun värinen tuota pitää kokeilla:) Kaunista kesäpäivää!!

    • Oli ainakin se hetki ja pitää jotain vaaleanpunaista saada vietyä palvelutaloonkiin, asia on työn alla. 🙂 <3 Täytyy sanoa, etten osaa edes essien kokoelmasta suosikkia nimetä, on niin herkullinen ja karamellinen koko kokoelma. 🙂

      Ihanaa päivää sinne <3

  • Ihana tuo teidän lakkaustuokionne <3
    Täällä keskiviikkoon kuuluu valitettavasti vesisadetta – näillä säillä onkin melkein sama töissä päivä olla 😀 Kaikesta huolimatta ihanaa keskiviikkoa sinne <3

    • Täydellinen vaaleasininen ja oikea vastapari tuolle vaaleanpunaiselle "berliininmunkille". <3 Oli liikuttava hetki anopin kanssa, juuri se pieni ilo minkä toinen sai vaaleanpunaisesta kynsilakasta <3

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Ihana Essie-sarja💅 D&G:n tuoksut on mun suosikkeja, mökille en ota tuoksuja mukaan mutta tuoksuvien voiteita kylläkin☉Ja paljon kosmetiikkaa, nytkin on lähes repullisen kaikkea ihanaa uutta mukana 😍Ihanaa keskiviikkoa❤

    • Essie on minulle ehdottomasti numero 1 <3 Nyt on ihan pakko tutustua enemmän Dolce&Gabbanan tuoksuihin, sillä tämä mehukas omppuinen tuoksu on aivan ihana, jopa lisännyt täällä mökillä toiseen kertaan, kun sitä on ollut ihanaa nuuhkutella.

      Oijoi kuulostaa ihanalta mökkireissulta ja kyllä mökillä kosmetiikkaa pitää mukana olla, vaikka meikkejä en siellä käytäkään. Juu ja siis oma tapa on aina ottaa eri tuoksu eri paikkoihin missä viivyn pidempään. Talvella, kun tuoksuttelen tuota Dolcea, niin aijai tulee tämä levollinen kesämökkiloma mieleen tuoksun kautta. Ne tuoksumuistot <3

      Ihanaa viikkoa <3

    • aivan täydellinen essie kesäkokoelma ja ihanaa, kun tuo punainenkaan ei ollut sellainen klassinen punane, vaan siinä on pientä oranssia twistiä. 🙂

      Ihanaa viikkoa ja kiitos Laura <3

  • Nuo essien lakat on niin kauniita jokainen, ihan mahtava kokoelma❤

    Tuo lakkaushetki anopin kanssa on jotenkin niin hellytyävä. Tästä näkee kuinka pienetkin asiat tuovat suuren ilon ❤
    Lorealin Hydra Genius on yksi minunkin suosikkejani, hinta-laatusuhde enemmän kun kohdillaan.

    Tuo D&G.n tuoksu vaikuttaa ihanalta kesätuoksulta, kiitos vinkistä ja leppoisaa viikkoa Tiia ❤

    • Kokoelma on täydellinen ja onhan se totta, että essien kynsilakat ovat numero 1, eli jos yhdellä brändillä tulisi elää, niin valitsisin essien hetkeäkään miettimättä. 🙂

      Elämä todellakin on pienissä hetkissä ja tulisi muistaa, että naiseus säilyy loppuun asti ja sitä ei saa laiminlyödä. Eli kyllä nyt anoppi tarvitsee ihan omat vaalanpunaiset kynsilakat sinne palvelutaloonkin. <3

      Tuo D&C on niin mehukas, että aijai, kun sitä ensi talvena tuoksuttelen, tulee mieleen tämä ihana mökkiloma. <3

      Aurinkoa päivään ihana <3

  • Ihania kesätuotteita!
    Tuo Essien pariisilais-tyylinen väripaletti kyllä hivelee silmää.
    Mutta ehkä se metallihohtoinen liila on kuitenkin minun suosikkini..
    Ja kyllä nainen on kaunis saunanraikkaana!!
    Leppoisaa mökkeilyä!

    • Eikö hivelekin ja sinua selvästi miellyttää kokoelmaa kantava lakka ja se onkin aivan ihana ja erilainen, vaikka parissa muussakin on helmiäistä mukana. <3 mm. valkoisessa.

      Ooh olet ihana, juu en nyt tiedä, mutta on kiva laittaa rehtejäkin kuvia blogiin ja instaan, ettei aina meikin kera.

      Ihanaa viikkoa Susanna <3

  • Aivan ihania sävyjä taas kerran noissa Essien lakoissa. Ihana tuo sinun anoppisi. Pienestä asiasta tuli taas iso ilo <3
    Lorealista tykkään, koska tuotteet toimii ja eivät verota lompakkoakaan pahasti.
    Ihanaa keskiviikkoa Tiia <3

    • essie on kyllä kynsilakkasävyjen kuningatar 🙂 Niin tuli, toiselle ihana liikuttava ilonhetki <3

      Samaa mieltä L'Orealin tuotteet todellakin ovat monelta osin selektiivisen kosmetiikan laatua ja on ollut jo vuosia monen monia suosikkeja heiltä, mm. ripsarit. 🙂

      Ihanaa keskiviikkoa Outi ihanuus <3

  • Minua kosketti tuo hetki anopin kanssa. Ja varsinkin se että kynsiin tuli juuri minun lempiväri. Berliininmunkki on ollut kynsissäni tämän kesän ajan. Muuten en juuri itseäni laita mutta kesällä tykkään kynsiä lakata. Hyvää kesän jatkoa sinulle!

    • Oi ihana ja oli tuo hyvin koskettava hetki, että anopilla heräsi kiinnostus johonkin. Vielä kun on tuo myös anopin lempisävy, kuten sinunkin <3 Kyllä kynsilakka tai huuli aina piristää mieltä. Ihanaa kesän jatkoa ja kiitos sydämellisestä kommentista <3

  • Tuo l'orealin kosteustustuote on mustakin oikein oivallinen tuote, eikä ole pahan hintainenkaan. Ja tällä iällä nassu tarvitsee kosteutusta kosteutusta ja ehkä vähän jo muutakin troppia, senhän me kaikki tiedämme :).

    Koskettava tuo kertomus anopistasi. <3

    Kesäiloa sinne murunen <3

    • Se on ihana ja niin edukas, ajattelin että kyttään, kun Cittariin taas tulee L'Orealin tuotteista -40% ja ostan silloin pari pulloa varastoon. 🙂 Juu oma nassu on rutikuiva, niin kosteutusta aina kaivataan.

      Kiitos ihana ja samoin sinulle <3

    • No hih ihan jetsulleen hyvä suunnitelma. Mies toi noita berliininmunkkeja ja olin jo valinnut sävyn, jolla lakkaan kynnet. Sitten katsoin munkkeja ja sitten kynsilakkoja ja nehän on ihan samat sävyt. 🙂 Ihanaa keskiviikkoa ihana <3

  • Hei minullakin on nyt lakatut kynnet, siis sormissa…olenhan lomalla niin salaa jo kasvatin kynsiä kesän alusta janyt vedin jotain vahaa vaaleaa helmiäistä. Varpaankynnet on minulla ollut aina lakatut siitä kun olin jotain 14 vee…edes jotain naisellisuutta. Kesällä varpaat saavat näkyä ja kynnet hohtaa!
    Ihanat kuvat ja nuo astiat <3 ja Samu on oikeesti paras!

    • Ooh mahtavaa ja ihqut noi varpulinkynnet. Itse helposti laiminlyön kauneudenhoitoa talvella ja jopa säärikarvat jää monesti ajamatta. 😉 Mutta paljon naisellisempi olo on, kun karvat on ajettu ja kaikki kynnet lakattu.

      Hih Samu on kyllä huipputapaus.

      Ihanaa iltaa Satu <3

  • Ihania sävyjä noissa lakoissa. Tuo vaaleansininen houkuttelisi noista jotenkin…
    Ihana kynsienlakkaus hetki teillä ollut. Varmaan tuli molemmille hyvämieli! <3
    Mukavaa keskiviikkoa sinne ihaniin mökkitunnelmiin!

  • Ihania vanhoja astioita tuolla appivanhempien kesämökillä. Tuo Arabian maitokannu on tuttu lapsuudenkodista ja mutta nuo lautaset vasta kiinnostavat ovatkin. Ihania värejä!

  • Ihana hetki teillä ollut anopin kanssa. Minä en ole pitkään aikaan lakannut kynsiä. Talven muutossa annoin kaikki kynsilakatkin pois. Tällä viikolla tyttöjen innoittamana lakkasin varpaankynnet oranssinsävyisellä lakalla. Ja nehän näyttää kivalta! Kai sitä sormenkynnetkin voisi lakata. Essien sävyt näyttää kivoilta. Mulla on ollut lähinnä Opin lakkoja.

    • Kyllä kynsilakka piristää kynsillä kummasti, nyt vaan hih uutta varastoa täyttämään. 😉 Opin lakat ovat muuten myös todella laadukkaita eli hyvän merkin olet valinnut.

      Ihanaa viikonloppua Minna<3

  • Oih mitä kuvia ja ihanaa kesäkosmetiikkaa ja mikäs onkaan parempi aika testailla ja kokeilla eri naamioita, voiteita ja lakkoja kuin kesäloma! Noihin Oriflamen aloe vera tuotteisin on tutustuttava, Thaimaasta tuodut aloet alkavat olla loppu! Kauniin vehreää päivää!

    • Ihan jetsullen ja mökillä kivaa testailla vähän erilaisia juttuja ja kun nuo Oriflamen tuotteet ovat vesistöystävällisiä <3 Ihanaa viikonloppua ja kiitos niin paljon Heli kauniista sanoista <3

  • Voi että mitä kynsilakksvärejä🤗.Mulla on pari laatikollista kynsilakkoja mutta pari ihanaa uutuutta vois vielä mahtua…ja ainahan joku loppuukin🤔. Light blue- tuoksu on mun yksi suosikki ja heitin just jämän pois kun alkoi muuttua kipakan tuoksuiseksi. Sen siitä saa kun nuukailee eikä raaski käyttää😅. Menen laivalle elokuun alussa ja käyn kyllä haistelemassa uuden version jos vaikka lähtisi mukaan. Vaikka pidänkin aika täyteläisistä tuoksuista myös raikkaat sitrukset ja hedelmät on mun mieleeni. Ihania kesäkuvia taas olit laittanut..jatka samaan malliin koska ne ovat osa sinua ja miellyttävää blogiasi. Nauti täysillä kesästä ja pienistä naisellisista jutuista😗

    • Juu se on niin harmi, ettei tuoksut loputtomiin kestä ja en tiedä olenko ikinä saanut yhtäkään tuoksupulloa elämässäni ihan loppuun, kun aina olen säästellyt. No olen Escadan kesätuoksuja kyllä kulutellut viimeiseen tippaan, jos oikein mietin

      Kannattaa tuoksutella tuo uusi Dolce, niin se vaan tänäänkin valikoitui ylle, siinä on niin mehukas ompun tuoksu ja tosi kivan raikkaasti, mutta soveliaan vienosti tuoksuu pitkin päivää myös nenuun. <3

      Samoin sinä ihana, aurinkoista ja hyvää kesää <3

Vastaa käyttäjälle Mantelilaakson Susanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud