Tapahtuipa koiralenkillä ja Calvin Klein uutuudet

Joskus sitä saa mitä hömelöimpiä ideoita, kuten kodin suojasta tuumia, että tämän aamun koiralenkillä kuvaan Calvin Kleinin uutuudet ja otan vielä sumppia kyytipojaksi mukaan ja sattuukin olemaan tuulisin päivä sitten naismuistiin. Yllä oleva Muumimuki lensi kaaressa kahveineen kivikkoon tuulenpuuskan mukana ja koska kyseessä on Pidä Ruotsi siistinä erikoismuki, sydän läpättäen katselin kivikkoon, onko muki ehjänä enää ja olihan se. 🙂 Eli voisi todeta, että olipa onnenaamu. 
Rakastan aivan valtavasti näitä kotipiirin lenkkimaisemia. Ensin ihastelen merenviivaa, joka liittyy Porvoonjokeen ja tunnen vapauden tunnetta ja lenkki jatkuu metsän uumeniin, jossa taasen sielu lepää. Miltei säällä kuin säällä, aamulenkin rauhaisat maisemat kantaa pitkälle päivään mielihyvänä. 
Luonnon ja meren tuoksu on ihmeellisen huumaava, mutta niin on monen monet tuoksutkin. En ole aiemmin niin kovin syttynyt omakohtaisesti Calvin Kleinin tuoksuihin, koska niissä on piillyt sellaista eleganttia eteerisyyttä ja kaipaan tuoksuilta miltei aina sellaista tietynlaista mehukkuutta. 

Calvin Klein Eternity Summer tuoksussa on edelleen jotain tiettyä hienostunutta ja hillittyä, mutta tällä kertaa käärittynä kukkaisen kesäiseen runsauteen. 

Alkutuoksussa mielenkiintoinen tähtianis liittoutuu yhteen bergamottin ja aavikkoruusun kanssa.

Sydäntuoksussa Osmanthus, vesimäiset vivahteet ja sahrami antavat tuoksulle persoonallista ilmavuutta ja samalla mausteisuutta.

Jälkituoksussa Olibanum-hartsi, santelipuu ja myski taikovat tuoksusta huumaavan naisellisen ja täytyy myöntää, että tuoksun nuotit ovat itsellekin harvemmin kohtaamiani tuoksussa, mutta yhdessä muodostavat hienostuneen lämpimän kesäisen kukkaistuoksun.

Calvin Klein Eternity Summer tuoksun pariksi kuuluu myös miesten tuoksu Eternity Summer Calvin Klein for Men ja olen kuullut tuoksusta todella paljon kehuja, joten ihan pakko on käydä Sokoksella tuoksuttelemassa sekin tuoksu, oma mieskin kun tosiaan on vuosia pitänyt kovasti Calvin Klein tuoksuista. 

Naisten Eternity Summer n. 72e.

Ck one tuoksu on varmasti tuttu monen monille ja miehenikin on yhteiselomme aikana käyttänyt monen monta ck one tuoksupulloa vuosien varrella. Häälahjaksikin saimme vuonna 2003 silloisen limited edition ck one tuoksupullon ja häälahjana kyseinen tuoksu on mitä oivallisin, sillä kyseessä on unisex tuoksu. Tosin edelleen mielestäni nämä Calvin Klein tuoksut ovat enemmän miehille suunnattuja ja voimakkaista ja tummista tuoksuista pitävä miehenikin kokee nämä omikseen, vaikka näissä on mieheni makuun yllättävän paljon raikkautta.

Nyt kuitenkin n. 20-vuoden jälkeen ck tuoksusarja on lisääntynyt uudella ck all tuoksulla, joka on edeltäjäänsä monikerroksisempi, voimallisempi, raikkaampi ja metsäisempi. Tuoksussa on kuitenkin säilytetty alkuperäisen ck one:n sitruksisen vihreän teen vivahde eli tuttuuttakin löytyy. 
Kuten pullon naarmuistakin näkee, tästä tuoksusta on tykätty ja tämä oli miehellä mukana Kreikassakin. Ck all on omaankin tuoksunenään ihanan merellisen raikas ja metsäinen tuoksu. Kuin meidän jokapäiväinen lenkki ensin meren rannalla ja lopulta metsän uumenissa.

Alkutuoksu on erittäin raikas ja voisin hyvin kuvitella, että viimeistelee ihanasti aamun suihkuhetken ja herättää samalla aamuun. Alkutuoksussa on sekoitus bergamottia, mandariinia ja greipinkukkaa.

Sydäntuoksusta löytyy paradisonea koska alkuun haluttiin ripaus kirpeyttä, joka saatiin aikaan Firmenich-tuoksutalon kehittämällä paradisone-tuoksuvivahteella. Coronalia eli hippunen köynnöskukkaa ja raparperia, joka luultavasti on yksi seikoista, miksi ck all hurmaa minutkin niin vahvasti, rakastan raparperin tuoksua. Yhdessä sydäntuoksun kolmikko luovat tuoksulle merkillisen puhtaan tuoksuharmonian.

Jälkituoksussa tuoksuun lämpöä tuo ambra, myski ja vetiver. 

Calvin Klein one ja all tuoksuissa kiitollista on myös edulliset hinnat, 100ml pullo 54,90 ja 50ml 39,60.
CK one tuoksu on tuonut jo vuosia myös oman kesätuoksunsa, jota edustaa tänä kesänä ck one summer tuoksu kauniin merellisen sinisessä asussaan ja pullon kääntöpuolella lasissa näkyy laskeva aurinko. 

Ck one summer on oikea hellepäivän tuoksu tai kun makaat uimarannalla nauttien auringosta, tämä tuoksu on raikkaudellaan omiaan moninkertaistamaan etelän upean lämmön. Ck one summer tuo kesän, myös hieman tänne viileämmän säiden omaavaan Suomenkin kamaralle. 

Alkutuoksu nimittäin kuulostaa mitä herkullisimmilta rantadrinkiltä, josta vain paperinen sateenvarjo puuttuu. Alkutuoksu sisältää limettiä, sitruunaa ja kurkkua. Sydäntuoksussa kirpsakkuutta ja korostusta raikkaille nuoteille tuo tulinen pippuritrio. Jäkituoksussa kermainen myski, Guaiac-puu ja sahrami tuovat muutoin kepeän pirteälle tuoksulle syvyyttä. 

Ck one summer on niin herkullinen tuoksu, että tuoksua tekisi mieli vain nuuhkutella pullosta suoraan.

Hinta 100ml pullolla 49,20e.

Samu samppaliini se aina hieman ihmettelee näitä emännän kuvaushetkiä. Samun onneksi emäntä on sellainen yhden oton taktiikalla kuvaaja. Lisäksi Samu rakastaa viilennellä meressä ja seisoskella ja nuuhkutella tuulen mukana tuomia ”tyttötuoksuja”, sillä välin kun minä nautin maisemista ja nautin kahvia. 

Myrskyisästä säästä huolimatta tai juuri siitä johtuen, meillä oli Samun kanssa oikein erityisen ikimuistoinen lenkkihetki, eikä kummallakaan kuumotellut niin pahasti, kuin normaalisti lenkillä, vaan nautimme tuulen tuivertaessa ja raikastaessa kauniista lenkkimaisemista.  

Kesä on ihana, oli sää minkälainen tahansa ja erilaiset tuoksut luovat taasen mieheni ja minunkin maailmassa erilaisia kesämuistoja. Ck all loi Kreikan muistoja ja kenties ck one summer pääsee ensi viikon mökkireissulle. 

Onko Calvin Kleinin tuoksut tuttuja tai löytyykö suosikkia? Istutko sinä lenkillä penkille ja tuijotat vain meren äärettömyyttä, imet itseesi kesän tuoksuja, pysähdyt ja hiljennyt. Meditoinut en ole koskaan, mutta voisin kuvitella, että juuri tuo hetki vastaa rentouttavaa meditointihetkeä. 🙂

Kaunista ja tuoksuvaa sunnuntaita kaikille ja kuvan kolme tuoksuahan on saatu blogiin pr-näytteinä. 


61 thoughts on “Tapahtuipa koiralenkillä ja Calvin Klein uutuudet”

  • No voi sua kun kahvimukin viskelit pusikkoon. Onneksi säilyi ehjänä! Ihanat on lenkkimaisemat teillä ja Samu on ihana!

    • Sinne lensi ja kahviläikät Marimekon kassiin. Mistä muistinkin, että laitoin kassin pesuun ja olen unhoittanut ottaa sen pesukoneesta, no uusiksi pyörimään vaan sitten. 🙂 Samu on kyllä sellainen karvakasa ihanuuspakkaus, että oksat pois. Juu ihan ihme muuten, että muki säilyi ehjänä, koska lensi kaaressa kivikkoon. Ihmeitä siis tapahtuu.

      Kivaa sunnuntaita Kristiina <3

    • Sano muuta, ehkei Muumeja ja etenkään erikoismukeja kannata viedä meren rannalle pahimpaan tuuleen, hölmö minä. Mutta kun saa idean, se on siinä, hih. 🙂 Kiitos niin paljon ja ihanaa päivää Pauliina <3

  • Tuo valkoinen CK One on ihastuttava, tuo maidonvalkoinen himmeä pullokin on jotenkin tosi tyylikäs.

    • Ne todellakin on nuo one ja all tuoksut tosi ihania, tosin omasta mielestä miehellä. 🙂 Huh sitä muumikuppia, oikein ajattelin, että taas näitä omia älyttömyyksiä, kuvailla tuoksuja tuulessa ja tuiskeessa ja kahvia nautiskellen. Onneksi ei tuoksut sentään lennelleet.

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Tällä kertaa minäkin tiesin mistä puhutaan. =) CK on kuulunut omaan vessaani aika monta vuotta. Tosin nyt edellisestä "Summer" versiosta on jo muutama vuosi.
    Jos kesän aikana hankkiudun laivaristeilylle, käyn varmasti tuoksuttamassa…. ne on yleensä olleet omaan makuuni.

    Hurjia myräköitä tosiaan ollut. Itsehän jäin pari kesää sitten kahden kaatuvan puun väliin koirien kanssa ja sen jälkeen arastellut kovia tuulia. En mielellään lähde minnekään puiden luo kun tuulee. (Miten sitäkin vältät kun koiria lenkität??)

    Iloista uutta viikkoa!

    • Ihana sinä ja juu ck tuoksut ovat niin ikiklassikoita, että muistuvat jo mieleen ysäriajoilta asti. Kaiken kukkuraksi tuo pullo on kestänyt kauniisti aikaa. 🙂

      Kannattaa tuoksutella kaikki nämä ja minäkin ehdottomasti tuoksuttelen vielä tuon Eternity Summerin, koska niin moni on sitä kehunut. 🙂

      Ohhoh, onpa ollut todella pelottava kokemus ja ihmishenki tai koirankin voi olla niin pienestä hetkestä kiinni, onneksi selvisitte säikähdyksellä, mutta trauma varmasti jäi. Niin milläs olet lenkittämättä, kun tuuli tuivertaa.

      Ihanaa sunnuntaita Vivi <3

  • Huh. Onneksi muki ei hajonnut. Itselläni on harvoin juotavaa mukana kissalenkillä, mutta joskus on ollut aamukiireissä termosmuki mukana ja siinäkin riittää taiteilemista. Sen sijaan, jos aion kuvata esimerkiksi kirjakuvia ja saan kirjan jollain tavalla aseteltua luonnon keskelle, niin kissa päättää vaihtaa paikkaa. Aikamoista taitelemista luonnossa kuvaaminen lemmikin kanssa, vaikka Samu vaikuttaakin olevan nätisti.

    Itse olen huono tuoksujen kanssa mitä vanhemmaksi tulen. CK on tuttu merkkinä, vaikken ikinä ole CK-tuoksua omistanutkaan.

    Ihanaa sunnuntain jatkoa <3

    • Juu ihan hömelön hommaa, ottaa varsinkin erikoismukeja tuulen tuiverrukseen ja kivikkoiseen maastoon. 🙂 Samu osaa olla tosi nätisti, mutta jos kuvaan pihapiirissä, niin Osku kisu on aina kuvissa hillumassa ja yrittää puskista hiipiä lipaisemaan maitovaahtoa kahvistani. 😉

      CK on varmaan kaikille tuttu, niin ikoninen brändi on kyseessä. <3

      Ihanaa sunnuntaita Mannilainen <3

  • Onpas ollut tuulinen myräkkäviikonloppu ja takatalvi, kun tottui lämpimiin ilmoihin ja jo syömäänkin puutarhassa, piti kaikki sellainen unohtaa tänä viikonloppuna. CK- tuoksut ovat olleet omaan makuuni hieman liian maskuliinisia, tykkään itse runsaan naisellisista tuoksuista. Miehen suosikki Diorin Homme loppui juuri, joten tuoksuostoksille joudutaan. Ehkäpä joku noista miesten uutuuksista olisi hänen makuunsa : ) Kiitos vinkkipaketista ja hyvistä tuoksukuvauksista!

    • Ihan totta, meidän piha on onneksi aika suojainen, mutta toisaalta aurinkoisella katastrofaalisen kuuma eli hyvät ja huonot puolet suojaisalla pihalla. 🙂

      Diorin Homme on tuttu ja hyvä tuoksu onkin. 🙂 Kannattaa tuoksutella myös tuo Eternity Summer, jonka aion minäkin tuoksutella, koska sitä on niin kovin kehuttu. 🙂

      Ole hyvä ihana Heli ja kaunista sunnuntain jatkoa <3

  • Ihanat lenkkimaastot siellä!
    Ja mikä kuvauspaikka tuoksuille: 🙂
    Tuttu merkkinä. Itsellä ei koskaan noita tuoksuja ole ollut. Meillä tytär ja poika on käyttänyt CK:n deodorantteja.
    Täytyypi tuoksutella tuota summer tuoksua laivareissulla.
    Söpö kuvaus kaveri sinulla! <3
    Mukavaa päivää!

    • Kiitos kovasti Sari ja kannattaa tuoksutella, etenkin noita Eternity tuoksuja naisille, ovat hyvin elegantteja ja viehättäviä, vaikka tämä Summer juurikin on omaan makuun lemppari.

      Hih juu ihan paras kuvausassari ja toki Osku kisu myöskin.

      Ihanaa sunnuntain jatkoa <3

  • Ihana postaus, sillä pidän Kalvin Cleinin parfyymiä, Eternity, yhtenä suosikkina.

    Omaan blogiinikin kirjoitin hiljattain Pinnalla – Just nu -postaukseeni:

    Rrrrrrakasssstannnn pionin tuosua, ruusun tuoksua, vaniljan ja mantelin tuoksua.. Näitä lähinnä, ja voi siihen vielä lisätä santelipuun ja metsän havujen tuoksun, sekä meren tuoksun – eritoten Välimeren, sekä freesian sekä patsulin ja meripihkan.
    Noista kaikista yhdistelmistä tuskin löytyy hajuvesiä, mutta jotkut niistä löytyvät lempparituoksuistani, joista numero yksi ja ehdoton on tuttu nuorekas ja upea Calvin Klein'n Eternity, jonka löysin itselleni sopivaksi viime kesänä Sokos Emotionista.Tästä Eternity-tuoksusta kerrotaan Emotionin sivulla näin:
    "Calvin Klein Eternity, ikuisen rakkauden ja läheisyyden inspiroima, herkkä kukkaistuoksu. Romanttinen. Ajaton. Ylellinen. Calvin Klein Eternity on päättymätön valkoisten kukkien tuoksu, joka kuvastaa romantiikkaa ja ajattomuutta.Latvatuoksu: Freesia, Mandariini, SalviaSydäntuoksu: Kielo, Valkoinen lilja, Samettikukka, Narsissi Pohjatuoksu: Santelipuu, Patsuli, Meripihka"

    • Oijoi miten ihanat tuoksukuvaukset, heti oikein voin jo aistia tuoksun edessäni <3 Täytyypä uudelleen tuoksutella tuo Eternity alkuperäinen siis ja antaa sille uusi mahdollisuus. Tämä Summer versio kyllä kovasti ihastuttaa ja samaten tuo värikkään kesäinen pullo. 🙂

      Ihan mahtavaa, että tykkäät ja että on löytynyt lempituoksu, tuoksut ovat niin tärkeitä ja ne nostattaa mielialaa ja luovat muistoja. Suosittelen tuoksuttelemaan tuon Summerin, ties vaikka rakastuisit <3

      Ihanaa heinäkuun alkua Thea <3

    • Nyt kävi mukin suhteen oikein onnenkantamoinen, joskus ne rikkoutuvat erittäinkin herkästi. 🙂

      Kiitos niin paljon Susanna ja kesäfiiliksillä mennään. Ihanaa heinäkuun alkua <3

  • Täällä meilläkin kauniit lenkkimaisemat Konguliinin kanssa. Ihanaa aurinkoista sunnuntaita sinne, huomenna kuulemma (??) tiedossa sateita (%/)/)( en halua uskoa ja ärsyttää)….Muisk!

    • Meri on ihana,muiskuja päivään ja voi itkunplitku sadetta,lähden tästä kohta stadiin. Eilen jo pääsi hyvän saan makuun.

      Ihanaa päivää <3

  • Siinä on kyllä kaikki ainekset sydänkohtaukselle, kun muumimuki tipahtaa hyppysistä :D. Onneksi mukisi säilyi ehjänä :).

    • Heh niin on, Samukin varmaan ihmetteli miksi jännityin kauhusta. On suorastaan ihme, että pysyi ehjänä. 🙂

      Mukavaa maanantaita Laura <3

  • Onneksi muki säilyi ehjänä!
    Nuo tuoksut ei ole tuttuja, nykyään kun kierrän tuoksuja, sillä melkein tuoksusta kuin tuoksusta saan päänsäryn 🙁
    Nykyään koirulin kanssa nautiskellaan metsässä eikä aina mennä tukka putkella 😉
    Ihanaa uutta viikkoa<3

    • Voi eih, saatko tuoksuihmisistäkin päänsäryn, kurjuus. <3 Totta tuokin, että lenkillä pitää pysähtyä myös nauttimaan ja imemään metsän ja meren tuomia tuoksuja.

      Mukavaa uutta viikkoa Milli <3

  • Meillä Hugon kanssa koiralenkit suuntautuvat samalla tavoin aina meren rantaan – tunne on juuri tuo sama kuvailemasi. Nämä ihanuuspakkaukset antavat niin paljon onnenhitusia päivään♥

    • Meren rantaan sielu aina mielii, niin se vaan on, että meri vetää. <3 Eipä tulisi aina varmastikaan lähdettyä ilman Samuliinia. <3

      Ihanaa maanantaita Ellen <3

  • Kääk mikä tuuli 😨 Mies käytti nuorempana Calvin Kleinin tuoksuja, useampi unisex pullo tais tulla käytettyä. Nyt ei ole ollut varmaan 10 vuoteen Calvinia kunnes ostin alesta kummallekin Euphoria tuoksut 😄 Ihan kivat tuotteet vaikkei ehkä ykköstuoksuiksi nouse mutta mukavaa vaihtelua tuovat 👍
    -Suvitar-

    • Jokaisella meillä on tosiaan ne ykköstuoksut ja kenties miehellä kausittain nuo Calvinit ovat ollet ja ovatkin sitä. Sitä on sellainen kausituoksuttelija. <3 Täytyypä tuoksutella nuo Euphoriat, en muistakaan miltä ne tuoksuu.

      Oikein aurinkoisa maanantaita Suvikki <3

  • Upeat lenkkimaisemat teillä, ihan takuulla mieli lepää ja saat varmasti kivoja kuvausideoita😘Onneksi muki ei mennyt rikki, mä varjelen tiettyjä muumimukeja niin etten raaski edes käyttää😄Suloista sunnuntai iltaa ihanuus❤

    • Juu taisi olla hieman hulluutta ajatella, että ottaa erikoismukin, koska se sopii meren rantaan, hih. 🙂 Ihanaa maanantaita Maiccu <3

  • Aikamoisia tuulilukemia oli merellä 15-25 m/s. Me purjehdimme Nauvon satamaan ja sinne jäimme jumiin, ei mitään järkeä jatkaa matkaa. Mutta se on toinen juttu se.
    CK on tuttu tuote. Kiitos että muistutit siitä. Taitaa jopa olla tuo maidonvalkoinen pullo tuolla kylppärin hyllyllä. Ja hyvä, että muki säilyi ehjänä. Sinulla on jännittäviä kuvauspaikkoja 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa Tiia ihanuus!

    • Uhhuh, mutta hyvä että olitte turvassa ja siellä Nauvossa on kaunista oleillakin: 🙂

      CK tuoksut ovat kyllä ikiklassikoita, ei ihme että valkoinen pullo aika moneltakin löytyy.

      Aivan ihanaa uutta viikkoa Tuulasein <3

  • Ihanat lenkkimaisemat! Tuuli on kyllä nyt ollut kovin puuskaista, mutta onneksi muki säilyi ehjänä. Toivotaan että tuulet tyyntyy ja lämpö alkaa helliä meitä oikein pidempi jaksoisesti!

  • Ihania maisemia sulla lenkkipolun varrella, mielelläänhän tuolla kulkee vaikka kahvikupit kädessä 🙂 Onneksi kuppi ei mennyt rikki! 🙂 Ja onnenhalit sulle ja Maijulle tubehomman johdosta, pidän peukkuja, ootte symppiksiä ♥ Aurinkoisia ajatuksia, pus ♥

  • Ihania suomi-kuvia! Harmi kun tämä sää on nyt niukin naukin kesäinen, mutta kesä se on kuitenkin ja ihaninta on tietty loma:) Tuoksut vaikuttavat raikkailta ja uskon, että olisi mieskin tuosta miesten tuoksusta saattanut tykätä:)

    • Niukin naukin on hyvin todettu <3 Huhhahei, mutta ainakin on kaunista, jos ei muuta ja valoisat illat ja suht lämmintä, vaikka ei hellettä pukkaakaan.

      Nuo on aika kivat miesten tuoksut ja se Eternity Summer on kuulemma tosi hyvä tuoksu.

      Ihanaa uutta viikkoa M <3

  • Kuulostaa kyllä niin ihanalta aamun aloitukselta, käydä veden äärellä lenkillä. <3 Minä aloitan yleensä taistelemalla aamupalaa kahdelle, keräämällä puolet siitä lattialta ja hiuksista ja sitten tapellaan vaatteita. Kun päästään pihalle, olen niin helpottunut etten edes enää näe millainen keli on. 😀 Mukavaa uutta viikkoa Tiia!

    • Katja tuttua on ja pakko sanoa, jos ei ensi vuonna 50-vee täyttävä ja neljän lapsen äiti ja kaksi jo aikuiseksi kasvattanut ei pikkuhiljaa alkaisi saada jo hieman sitä omaa aikaa, niin… 😉 Aika kuluu hirmuisen nopeasti ja juuri tänään sanoin tädilleni, että kun pienimmät olivat kahden vuoden ikäerolla riehuvia taaperoita, se oli kuin eilinen. <3 Raskasta, mutta maailman parasta aikaa. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Katja ja zemppiä ruuhkavuosiin <3

  • IHanat maisemat sulla on kyllä ulkoilulle <3
    Jopas siellä on muki ottanut jalat allensa, onneksi pysyi ehjänä.
    Mie niin haluaisin jonkun uuden tuoksun itselleni mutta en vain raski ostaa, hitto kun minusta tuoksut on niin törky kallista kosmetiikkaa.

    • Tuoksut on hintavampia, mutta toisaalta yksi pullo voi riittää parikin vuotta. Tosin suosikkipullo alle vuoden. <3

      Ihanaa päivää Nanni <3

  • Voi kun ymmärtäisin noista tuoksuista jotain vaan tuoksuallergikolle ne ovat olleet jo vuosia pannassa. Mutta kahvin, koiruuksien ja hienojen lenkkimaastojen päälle ymmärrän;)
    Ihanaa uutta viikkoa, Tiia <3

    • Voi itku sentään, mutta jossain kohden on tulossa apteekin tuoksuista Louis Widmerin, joista on saatu poistettua monta allergisoivaa osaa ja sitten Weledan luonnonkosmetiikkatuoksut. Toki en voi tietää, kuinka herkkä kukin on, mutta voi olla, että sinullekin voisi löytyä vähemmän allergisoiva tuoksu, vaikka noista kahdesta merkistä. 🙂

      Ihanaa uutta viikkoa Ladysein <3

  • Voi kuinka kauniita kesäkuvia! Calvin Kleinin uusia tuoksuja en hetkeen olekaan käynyt nuuhkimassa – erittäin kivat nuo uutuustuoksujen pullot! <3

    • Eikö olekin nätit pullot ja kivat tuoksut myös, kannattaa nuuhkutella. <3 Kiitos ihanuus, sinä jos kuka otat niin kauniita kuvia. Aurinkoa päivääsi Noora <3

  • Nice respond in return of this query with real arguments and explaining everything regarding
    that.

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud