Tunnen tuskaa

Tunnen tuskaa
Tänään olen tarvinut kyseistä slogania hieman enemmän, kuin tavallisesti. Meidän 13-vuotias tyttäremme on ollut jo viikon päivät isoveljensä ja hänen avopuolisonsa luona Tampereella. Mieletön juttu on, että poikamme ja hänen avopuolisonsa ovat vasta parikymppisiä ja ovat ottaneet pikkusiskon huollettavakseen näinkin pitkäksi ajaksi. Arvostan kovasti ja jotenkin muistelen, että olin parikymppisenä paljon itsekkäämpi ja ajattelemattomapi. Toisaalta minulla ei ole sisaruksia, joten en täysin tiedä miltä sisaruusrakkaus tuntuu, etenkään pienempiä sisaruksia kohtaan. Olen niin ylpeä meidän vanhemmista lapsista, miten hienoja isosisaria he ovat perheen pienimmille. 

Tänään soittelimme kotiinpaluusta ja kuulin oikein miten nuorta teiniämme kypsytti keskustella äitinsä kanssa. Oikein lankoja pitkin riipi kuulla se seikka, että teineille äiti on kammotus, se hieman urpo ja ikävä tyyppi. Näin oli itsellänikin, kun irrottauduin mummistani ja oli aika, että mummi oli mielestäni vaan perustavanlaatuisesti ihan pihalla kaikesta. Murrosikä kun rauhoittui, osasin nähdä mummini eri arvossa ja tuo arvostus on vain kasvanut iän myötä. Arvostuksen ympyrä ikään kuin sinetöityi, kun minusta tuli äiti. Tiedän siten kaiken tämän ja miten tämä juttu etenee ja kulkee, mutta ei se auta, kun sydäntä raastaa luopumisen tuska.

Perheen kuopuskin on tänä kesänä vetäytynyt omaan huoneeseensa, sulkenut päivällä ja jopa yöksikin ovensa. Ei enää tule viereeni nukkumaan, jos isi on reissussa, hänestäkin on kasvamassa iso. Tyttäreni ovat liunneet, kuin ajan hiekanjyväset käsistäni ja sydämeni riutuu ikävästä. Kaipaan omia pikku vauvapalleroisia, olen laittanut heidän kuvan puhelimeni taustakuvaksi, tuijotellut heidän vauvakuviaan ja ihmetellyt minne tämä kaikki aika on mennyt. Miksi ei kukaan kertonut, silloin kun valvoin unettomia öitä vauvojen kanssa, että tämä aika kestää vain ohikiitävän hetken. 

Tiedän, että nämä luopumisen tunteet on nostattanut nyt pintaan muutamakin seikka. Kuopuksen sydänkontrollikutsu Lastenklinikalle juuri tuli ja omituista kyllä, ennen tuota kutsua valvoin kolme yötä ja kolmantena yönä sudenhetkenä pohdin näitä sydänasioita ees sun taas. Erään nuorehkon ihmisen poismeno äkillisesti kesäkuussa järkytti mieltä ja sai miettimään, miten elämä on arvaamaton ja julmakin. Pelko lapsemme sydänviasta alkoi taas nakertamaan ja mieli ei lepää ennen, kuin kontrolli on ohi. Ahdistus on taas tullut elämään.

Olen viime aikoina aivan huomaamatta syventynyt katsomaan Hbo:lta surullisia ja synkkiä sarjoja, Hbo on synkkien sarjojen kultakeidas. Fear of the walking dead, jossa toivoa tuo vain tämä päivä ja siitä selviytyminen, kuten alkuperäissarja Walking dead, jossa iholle nousee tunne, meillä ihmisellä ei ole toivoa, on vain toivottomuutta.

12 apinaa sarja, joka on kerrankin onnistunut jatkumo itse elokuvasta ja joka vain lisää toivottomuutta ihmiskunnan suhteen. Ei sen enempää juonipaljastuksia, mutta sarjassa on käänteitä, jotka raastavat äidillisiä sielun sopukoita. Vahva suositus kuitenkin, erittäin jännittävä, suorastaan loistava sarja. 

Lopulta päädyin seuraamaan The Handmaid’s tale sarjaa, ei olisi pitänyt, vaikka tämäkin sarja on aivan loistava ja naulitsee katsojan ensiminuuteilla. 

*Syntynyt uusi yhteiskunta Gilead muistuttaa monin tavoin natsi-Saksaa. Ytimessä on suvunjatkaminen ja hyvien geenien siirtäminen eteenpäin.

Tämän suuremman suunnitelman vaatimuksesta naisilta on viety ihmisoikeudet, he eivät saa käydä töissä, omistaa, lukea tai toimia itsenäisestä. Naiset on ryhmitelty hierarkkisesti ja vaatetettu sen mukaisesti: uskonnollisten johtohahmojen vaimot pukeutuvat smaragdinvihreään, kodinhoitajat eli martat harmaaseen ja uskonnolliset opettajat eli tädit ruskeaan.



Hedelmälliset naiset, jotka eivät ole komentajien vaimoja, on alistettu orjattariksi. Heidän värinsä on menstruaation punainen.



Heidän oikea nimensä riistetään ja he saavat uuden nimen, joka osoittaa, kenelle miehelle he kuuluvat – näin Fredin omistamasta naisesta tulee siis Frediläinen.



Joku voisi kutsua heitä synnytyskoneiksi, mutta sarjassa heidät esitetään ”vapaiksi toteuttamaan biologista kohtaloaan”. 


Kenties synkät sarjat ovat korostaneet näistä palleroista luopumisen tuskaa. Miten valitsemani sarjat kaikki ovatkin olleet teemoiltaan samankaltaisia, joita yhdistää turvaton huominen ja tulevaisuus. Ehkä alitajuisesti olen  huolissani, minkälaisena maailma näyttäytyy lapsilleni. Kenties myös uutisartikkeli siitä, että ihminen on hävittänyt jo 50% eri eläinroduista, saa miettimään, milloin ihminen tuhoaa lopulta maapallon ja minkälaisen maailman me lapsillemme jätämme, koko ekosysteemi on vaarassa, kaikkihan me tämän tiedämme ja silti vaan porskutamme eteenpäin tavallisissa askareissamme. The Handmaid’s tale lause, ”olin unessa ja kaikki paha pääsi tapahtumaan ja tuolloin vasta heräsin” kolahtaa sydämeni nurkkaan viiltävästi.

Ehkä kärsin vain puhtaasta luopumisen tuskasta ja omasta identiteettikriisistä, kuka minä sitten olen, kun en ole enää neljän lapsen aktiiviäiti. Lapset ovat niin vahvasti elämässä ja kun miltei kaikki rutiinit ja asiat menevät tietyllä tavoin, lasten hyvinvoinnin ehdoilla, on merkillistä huomata, että yhtäkkiä minulla on enemmän aikaa itselleni ja samalla valitettavasti myös enemmän aikaa murehtia.

Ihminen on sitkeä ja on selvinnyt monista katastrofeista, joten täytyy vain valoisin ja luottavaisin mielin luottaa huomiseen ja siihen, että elämä kantaa ja tämä äiti-inhokin on osa luontoäidin viisasta suunnitelmaa ja luonnon aitoa kulkua, irrottaa ”pennut emostaan”. Haikeaa se silti on ja välillä asia sujuu helpommin ja välillä tuskaisammin, kuten nyt, kun ikävä 13-vuotiasta tuntuu jo fyysisenä kipuna. 

Onneksi elämää ilahduttaa nämä karvaiset olennot ja voin kertoa, että kissakuume on aivan valtava. Odotan hetkeä, että me koko perhe menemme kurkkimaan kissavauvoja ja taas on pieni suojeltava olento, jota pääsen hoivaamaan, vaikkakin luulen, että toisella tulee olemaan jopa liiaksi meitä hoitajia. <3 
Maailma on kaunis ja ihmeellinen ja ruma ja toivoton yhtäaikaa. En voi pyyhkiä lapsiltani tulevia vastoinkäymisiä heidän polultaan, tiedostan itsekin niiden merkityksen ja tärkeyden. Vastoinkäymiset saavat ihmiset näkemään arjen ja onnen kirkkaammin, siksi suru on myös elämässä tärkeää. En vaihtaisi omia vastoinkäymisiä mihinkään, en haluaisi olla kukaan muu, kuin minä niinäkään hetkinä, kun elämä on laittanut polvilleen. Niistä kaikista suruista, epätoivon ja onnen hetkistä on muodostunut juuri minä, ihminen joka olen tänä päivänä ja matkaa on vielä edessä, mitä huominen tuokaan tullessaan.

En voi muuta, kuin kasvattaa omat lapseni mahdollisimman vahvoiksi, keskustella heille, olla heidän tukena ja turvana, silloin kun he meitä vanhempia tarvitsee. Luottaa siihen, että elämä kantaa, kuten se on kantanut omalla elämän polulla tähänkin asti. Silti ymmärrän, että nimenomaan netti ja netissä tapahtuva moninkertainen ikävien asioiden uutisoiminen, lisää toivottomuutta ja ahdistusta. Omassa lapsuudessa uutiset tulivat noin kerran päivässä, oli sanomalehti ja asiat käsiteltiin siinä hetkessä, ei mässäillen netissä. Miten suojella lapsia tältä kaikelta informaatiotulvalta? Samoin raamein on varmasti ajatellut jokainen sukupolvi lähettäessään lapsensa uuteen maailmaan, joka on meille vanhemmille ollut jo vieraampi ja kaukaisempi, sillä jokainen meistä yleensä jää jumiin johonkin tiettyyn aikakauteen ja kehitys katoaa jonnekin ulottumattomiin. Meidän vanhempien on hyvä oivaltaa, että lapsemme ovat pienestä pitäen kasvaneet jo tähän meille vieraampaan maailmaan, he osaavat ja pärjäävät kyllä, ihan niin kuin me itse osasimme aikoinaan. 

Yksi asia on ainakin varma, osaan olla cool ja silloin, kun suren näitä asioita, näytän ja kerron tunteeni miehilleni, mutta lapsia ei yksikään vanhempi halua rasittaa tai olla heille vaivaksi, sillä lasten ei kuulu hälventää vanhempiensa taakkaa vaan päinvastoin. Lapsen tulee saada olla lapsi. Mutta se milloin aloin elämää pelkäämään, oli se hetki, kun minusta tuli vanhempi.

Että huhhahheijaa vaan, merkillisen terapeuttista on kirjoittaa pelkonsa ja ajatuksensa ulos, silloin asioista tulee vähemmän mörköjä, tosin pienen kyyneleenkin jouduin tähän loppuun tirauttamaan, niin puhdistavaa oli taas analysoida kipupisteensä ulos. Vaikka oliko tästä apua, kenties pienin askelin oli ja menin taas askeleen eteenpäin luopumisen tuskassa.

Kärsitäänkö siellä luopumisen tuskasta, miltä tuntuu olla murkun äiti? Pelottaako maailman meno? Oletteko seuranneet mainitsemiani sarjoja: Walking dead, Fear the Walking dead, 12 apinaa tai The Handmaid’s Tale?

Zemppiä kaikille, jotka samojen asioiden äärellä taistelee, oli se toivottomuuden tai pelon tunne mitä ikinä tahansa. <3


53 thoughts on “Tunnen tuskaa”

  • Mä niin tiedän miltä toi luopumisen tuska tuntuu vaikka mulla ei omia lapsia ookkaan – oon ollu jotain niinku äidin ja isosiskon välimaastoa noin 11 -vuotiaasta asti, jolloin aloin hakea tirppoja päiväkodista, sit kun olin 17v. oltiin jo sujuvasti 2 ala-asteikäisen kans kouluviikko (porukoitten häämatka) kotona ilman vanhempia. Nyt tytöt on jo täysikäisiä, mutta silti musta tuntuu, että on ne vaan niin pieniä vauvoja silti. Sillon ku ne oli teinejä ni niiden kanssa oli vähän haastavaa, kun porukat oli aina töissä, niin välillä tuntuu vieläkin et olisin voinu olla kasvatuksen suhteen tiukempi, heh..Mielummin laittaa rajoja ja tukee kuin kieltää kaiken.. omia lapsia odotellessa,haha! 😀 Mä luulen et nykyään meno on vielä hullumpaa kuin aiemmin, niin on tärkeetä ettei opeta oleen liian sinisilmäinen -maailma on kova, mutta kaikesta selvitään. <3

    • Ooh olet ihana ja maailman paras isosisko, joka on samalla toimittanut myös äidin virkaa. Teistä on varmasti tullut todella läheisiä. <3 Oikein sydäntä sykähdytti lukea tämä. <3

      Muiskuja Terhi <3

  • Jotain murkkuikäisistä ja äiti-lapsi-symbioosista luopumisesta taidan tietää minäkin. Kuusi biologista lasta ja 18 lainalasta kasvattaneena, olen monesti kuullut murkun suusta olevani tyhmä jne. Ajattelen niin, ettei lapsi voi itsenäistyä terveesti kiintymyksen kohteestaan (vanhemmistaan), ellei tunne tätä kohtaan myös vihamielisiä tunteita. Näin murkku ikään kuin antaa itselleen luvan vetäytyä omiin oloihinsa ilman syyllisyyttä. Äidin rooli on vain yksi naisen monista rooleista. Sairaan lapsen kohdalla luopuminen taitaa olla kovempi juttu äidille kuin lapselle. Ainakin meillä on mennyt niin. Kaikkea hyvää elämäänne.
    .

    • Wau nostan sinulle Kirsti hattua, olet äitien äiti, supermama. <3 Ihan juuri niin, olisi kamalaa, jos lapsi ei uskaltaisi kapinoida, pelkäisi vanhempiaan. Sellaisessa ympäristössä lapsista kasvaa arkoja ja muita miellyttäviä, jotka tallaavat helposti oman sisimpänsä. <3

      Äidin rooli on todella yksi monista naiseuden rooleista, mutta saa olla onnellinen, että sen on saanut kokea niin moninkertaisena. <3

      Toivon todella, että saan ennen lapsiani mennä hautaan. Onneksi kuopuksen sydänvika ei ole hengenvaarallinen ja sitä seurataan ja pahin on takana eli leikkaus ja pallolaajennus.

      Mukavaa päivää Kirsti <3

  • Voi kuinka tuttu tunne, olen kolmesti sen kokenut.
    Kuopuksen kohdalla luopuminen oli vaikeampaa kuin muiden, vaikka hän ns. irtiotti ja leikkasi napanuoran kerralla suht' nopeasti; yhteen menoon kihlautuminen sekä häät sellaisella rytinällä, että hädintuskin perässä pysyi ..Jäimme ihan suu auki katsomaan, olimmehan varautuneet pitämään hänestä ns. kiinni vielä vuosia. 🙂 Mutta, näin se elämä vaan yllättää, ja joutuu tai saa elää sen tuskan kanssa – kunnes helpottaa varmaan jossain vaiheessa. 🙂 Pennut irtaantuu emostaan, ja jatkaisin vielä: ja lähtevät koettamaan, kestääkö tassut, ja kyllähän ne kestää ja kantaa <3

    • Kuopus on se viimeinen ja silloin talo hiljenee ja oma rooli muuttuu lopullisesti <3 Elämä ei mene koskaan niin, kuin odottaa ja luulee, vaan se todellakin yllättää Mutta hienosti on siellä tassut kantanut ja sen huomaaminen on vanhemmille hienoa ja ylpeyttäkin antava asia. <3 Tassut kantaa ja myös meillä vanhemmilla eron tuskan syövereissä. <3

      Ihanaa viikkoa <3

  • Taas tuntuu siltä, että ajatuksemme kulkevat samaa rataa ja vielä samoista asioista❤️ Ihan samoja tuntemuksia täällä käydään läpi ja ne laukaisi mökkiviikko, jolloin tajusin, että se on todennäköisesti viimeinen kerta kun ollaan edes niinkään isolla porukalla mökkeilemässä Länsi-Suomen mökillä (Porvoon mökillä käydään kyllä useamminkin ja isommalla porukalla). Esikoisen muuttoa surin kovasti, vaikka samalla olin järjettömän ylpeä ja onnellinen, että hänen siipensä kantavat. Nyt keskimmäisen ja nuorimman kohdalla on jo kehittymässä ahdistus siitä, että kohta hekin lentävät tiehensä ja ne ihanat pikkulapsiajat ovat ikuisesti ohi. Ahdistusta on jo siitäkin, että miten maailma makaa sitten kun he saavat lapsia. Pyörin ikävä kyllä sellaisissa työpiireissä, joissa tieto lisää tuskaa ja se, mitä tulevaisuus näyttäisi tuovan tullessaan ei ole kovinkaan lohdullista ajatellen jälkeläisiämme muutaman sukupolven päähän, puhumattakaan siitä eteenpäin. Juttelin juuri tulevia biologisteja opettavan ihmisen kanssa, joka kertoi että suuri osa heidän opiskelijoistaan ahdistuu jossakin vaiheessa opintojensa edetessä, koska he joutuvat törmäämään siihen tosiasiaan, ettei maapallolla mene kovin hyvin eikä asialle voi tehdä mitään.

    Kun tähän tyhjänsylin-ahdistukseen ja maailmantuskaan lisätään vielä vaihdevuodet niin eipä tarvitse ihmetellä, että välillä elämä on yhtä vuoristorataa 🙁 Kiitos Tiia, että jaksat olla niin avoin, rehellinen ja konstailematon! Blogisi toimii suunnattomana vertaistuen ja ilon aiheena. Välillä nauran katketakseni ja välillä kyynelet tirahtelevat kirjoituksiasi lukiessa ❤️

    Ihanaa loppuviikkoa kaikesta huolimatta toivoo Minna

    • Minna <3

      Niin jos se Porvoon mökki on lähempänä, niin siellä tosiaan on luontevampaa vielä kokoontua koko porukalle, kauemmas mökille joutuu oikein lähtemään. <3

      Juuri samaa mietin, miten toivottomuutta antavan maailman annamme lapsillemme. Ihminen on elänyt minulle tässä ja kaikki ja heti yksilötasolla ja piittaamatta seurauksista Näin ei voi jatkua, maapallon tila on kuin pullonkaula, lopulta ihminen tuhoaa itsensä tai tapahtuu joku mullistava virusepidemia, joka tuhoaa suuren osan ihmisistä tai mitä tahansa. Voisin kuvitella, että luontoäiti ottaa lopulta omansa. Kaikki nämä huolettaa kovin,

      Nimenomaan ne vaihdevuodet herkistää kaikki nämä tunteet potenssiin sata ja sellaiselle vuoristoratakyydille, että oksat pois.

      Kiitos Minna niin paljon kauniista sanoista ja myös kaikista kommenteista, lämmöstä ja tuesta, kun on vaikka ilkeilijöitä täällä pyörinyt. Olet super ja usko pois, saan sinulta kaiken moninkertaisena takaisin vertaistuellisesti, kiitos <3

      Paljon halauksia ja zemppiä. <3

  • Voi olla, että kesällä on liian paljon aikaa miettiä näitä "syntyjä syviä", sillä huomaan miettineeni ja murehtineeni ihan samoja asioita. Lapsen viime viikon syntymäpäivä on varmasti omalta osaltaan myös vaikuttanut asian vireillä olemiseen.
    Tänä kesänä huomaan myös pohtineeni elämän rajallisuutta ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Kevään ja kesän aikana on muutaman ihmisen yllättävä poismeno muistuttanut asiasta.
    Kaikesta huolimatta yritän katsoa valoisasti eteenpäin. Lapseni ( 11 v.) kasvaa ja on oikeastaan mielenkiintoista nähdä, minkälainen nuori ja aikuinen hänestä kenties tulee. Tiedän,että edessä on (minulle) vaikeita aikoja, mutta niistä on vain selviydyttävä ja löydettävä uusi tarkoitus, kun lapsi ei enää asu kotona.
    Nyt nautin siitä, että lapsi tulee vielä kainaloon, halaa spontaanisti, nauraa jutuilleni, kiukuttelee ja murehtii asioista kanssani. Elämä on! <3

    • Se juuri, silloin kun on liikaa aikaa, on myös tilaa synkkyydelle. <3

      Lasten syntymäpäivät ovat aina merkillisiä taitekohtia, tulee muisteltua synnytystä ja lapsen syntymää ja samalla kauhisteltua ajan kulua. Tulee koettua ikävää sitä vastasyntynyttä kohtaan ja niitä pieniä lapsia, jotka niin olivat kovin riippuvaisia vielä äidistään. Myös sitä, miten tunsi itsensä tarpeelliseksi.

      Samaa mieltä, lapsen kehityksen seuraaminen ja siinä mukana olo, on suurin seikkailu, jota ihminen voi kokea. <3

      Nautitaan, vielä minäkin sentään saan 11-vuotiastani halia ja pusia <3

      Ihanaa viikkoa ja elämä todellakin on, ah niin ihanaa, rosoisaa ja surullistakin ja elämän makuista. <3

  • Olen toisaalta iloinen ja toisaalta mieli haikeana, kun omat lapseni ovat jo 29 v. ja 31 v. Vuodet ja vuosikymmenet menee todella äkkiä (klisee, mutta aivan totta), ja se pieni pellavapää poika on yks kaks kolmikymppinen aikuinen mies, nimenomaan aikuinen. Välillä unohtaa, että omat lapset ovatkin jo aikuisia, mutta omassa mielessä jollain tasolla aina pieniä pellavapäisiä poikia<3
    Ihanaa iltaa Tiia<3

    • Vuodet vierii vinhaa vauhtia ja tahti vaan kiihtyy, kaukana on lapsuuden loputtomat kesät, joiden pituus oli suoraan verrannollinen omaan pieneen ikään. <3

      Nimenomaan, aina lapset ovat meille lapsia, vaikka meidän pitääkin kasvaa ja osata kohdella heitä aikuisina. <3

      Ihanaa iltaa Sari <3

  • The Handmaid`s Tale on ehkä mahtavin sarja mitä on vähään aikaan tehty. Todella pysäyttävä. Mukavaa iltaa Tiia. <3

    • Se on pysäyttävä, järkyttävä ja naulitseva ja voisin kuvitella, että näin voisi tapahtua ja tavallaan onkin jo tapahtunut.

      Mukavaa päivää Jonna <3

  • Minä tässä juuri mietin, miten ihmeessä se pieni nyytti voi päästä ripiltä ja olla äitiään jo kohta kymmenen senttiä pidempi… ja toinenkin taitaa kesän aikana kasvaa ohi. Kyllä se niin on, että kliseissä pahinta on niiden pohja todellisuudesta. Niin kuin nyt sekin, että lapset ovat pieniä niin pienen hetken.

    • Hienosti kirjoitettu, todella on pohja todellisuudesta ja se kirpaisee, kun se omalle kohdalle osuu. Näin se elämä pyörii ympyräänsä ja elämän ketju. Ymmärtää paremmin omien vanhempiensakin huolen.

      Mukavaa kesän jatkoa Minna <3

  • Täällä painitaan murkkupojan juttujen kanssa. Erilaista on kuin tytön kanssa oli aikanaan. Virallisesti kai Marukin on vielä teini, mutta minusta hän on jo aikuinen. Tajusin juuri muutama päivä sitten, että meidän Muhis menee armeijaan vähän päälle kolmen vuoden kuluttua. Miten mä sitten pärjään, miten Muhis pärjää, voiko äiti tulla mukaan kasarmille?
    Äitinä olo on vaativaa touhua ja välillä tulee kaikesta murehtimisesta ja miettimisestä ja huolesta ihan pää kipeäksi.
    Ihanaa keskiviikkoa ihanalle Tiia äitylille!

    • Niinpä miten me sitten pärjäämme ja keitä me olemme, siitä täytyy sitten ottaa selvää ja luottaa muutenkin, että elämä lapsilla kantaa, kuten se aikanaan kantoi meilläkin.

      Muiskuja Outi <3

  • Tunnen Tiia tuskasi, tai tarkemmin sanottuna voin palauttaa sen mieleeni tuossa tuokiossa.
    Omien teinien suusta kuultua: Mutsi älä ragee, sä et tajuu mitään, oot tosi tyhmä, sä oot tollanen fossiili, oo hiljaa, jätä mut rauhaan, hällävälii, ihan sama, anna olla…..

    Itkin monesti pahaa mieltä ja sitä, että mihin huumorintajuiset, iloiset ja positiiviset tyttöni oikein olivat kadonneet. Eivät mihinkään, sillä ystävien seurassa olivat ihan kuten ennenkin, mutta mutsi oli niin vanha ja tyhmä ettei sen kanssa kehdannut edes jutella. Tosi noloa jos joku kaveri olisi nähnyt heidän liikkuvan jossain yhdessä äidin kanssa, saati että olisi yhdessä naurettu, kuten aina ennen oltiin tehty. Sen sijaan meille mutseille naurettiin yhdessä kavereiden kanssa. Meille mutseille ja meidän rageemisille ja idioottimaisille kilareille.
    Ei mene kuin pari, kolme vuotta ja teineistä tulee taas ihan ihmisiä, myös meitä äitejä kohtaan 😉
    No, nyt esikoinen on itsekin äiti, ja on jo kauhistellut minulle ääneen teiniaikojensa sanomisia sekä senaikaista käytöstään minua kohtaan. On myös pyydellyt anteeksi ja katunut sanomisiaan ja tekemisiään ♥
    Ajan nopea kulku on monesti aiheuttanut itselleni ahdistusta, niin tämänkin kevään ja kesän aikana. Setäni, joka oli myös kummisetäni, sekä erään ystävän yllättävät kuolemat ovat taas kerran pysäyttäneet totaalisesti ja järkyttäneetkin…
    Tieto lisää tuskaa ja oma ikääntyminenkin mietityttää. On tämä elämä yhtä tunteiden vuoristorataa. Vaihdevuodetkin tekevät tuloaan ja mielialat ovat ajoittain kuin murkkuikäisellä konsanaan. (Voi miesparkaani) Nyt omaan sentään sen verran enemmän itsehillintää, etten ihan samalla tavalla lauo kaikkia tuntoja ja ajatuksia toisten naamalle kuin teininä, onneksi!! Muuten saisin varmasti elellä eläkeläisenä erakkona =D
    Parhaamme me kuitenkin teemme ja parhaita äitejä omille lapsillemme kaikesta huolimatta olemme 🙂 Lämmin halaus sinne luoksesi Tiia ♥

    • Kaikki tuo on kuultu ja jollei suoraan sanoina, niin ylenkatseena lapsen kasvoilla. <3

      Se voi olla aika rajuakin, se irrottautuminen äidistä, vaikka yksiselitteisesti siitähän vaan on kysymys ja äiti on se hahmo, johon tytär peilaa. Mutta eihän sitä sydäntuskissa aina järki auta.

      Se on sellainen max 3-vuoden periodi, jolloin mutsi on niin urpo, out ja vaikka mitä, se on rajua ja rankkaa aikaa kaikille ja myös karmeaa aikaa teinille.

      Niin se vaan plumpsahtelee mieleen, kun itse noiden esiteinien kanssa kipuilee, sitä omaakin teiniyttään. Ympyrä sulkeutuu.

      Hih ja jotain tässä ikääntymisessä on hyvää, sitä kuules rauhoittuu, eikä elämä ole enää vuoristorataa ja kunpa tämän tiedon saisi välitettyä niille murkuillekin, että jonain päivänä helpottaa. <3

      Parhaamme teemme, kukaan ei ole täydellinen, mutta parhaamme meille annetuissa tilanteissa ja raameilla. <3

      Lämmin halaus ihana Ansku ja kiitos aidosta ja riipivästä kommentista. Tämä on elämää kaikkine mausteineen <3

  • Just mun rakas ystävä oli kylässä ja jolla on teini ja kertoi kuinka ei yhtää jaksa "mutsin juttui"! 😩😩Mä en tiedä miten tuun kestää just ton, ettei muksu haluu enää ees olla sun kaa ja kokee et äiti on ihan p****!! Eiiiiiii 😭😭😭 Mä kirjottelen sit sulle, kun mulla koittaa se aika!!

  • Tutun kuuloisia ajatuksia olet kirjoittanut!
    Meillä kaksi yläasteella, nuorin ala-asteella.
    Vielä mä en oo pahinta kuraa, sitä aikaa ootellessa…
    Luin juuri artikkelin jossa povattiin Suomeen ruokapulaa tulevaisuudessa, jos maatalouteen ei nyt satsata.
    Mietin, missä luuraa maalaisjärki:eikö ole itsestään selvää, että parasta on tuottaa puhdasta ruokaa omassa maassa ja huolehtia siitä että sitä riittää tulevaisuudessakin..
    Millaiseen maailmaan noita rakkaita ollaan kasvattamassa?

    Walking Deadia oon seurannut, vaikka viime kausi oli mielestäni supersurkea. Muutenkin olen tässä asiassa kyllä pinnallinen, enkä halua katsoa sellaista josta jää kurja olo.
    Työssä näkee ihan riittävästi sitä että on asioita jotka on huonosti eikä tilanetta voi korjata..

    • Huih onneksi olet vielä välttynyt, täällä vasta siirtymässä yläasteelle ja toinen menossa viitosella ja aikamoista irtiottoa jo ilmoilla. <3

      Maailman meno on kuin pullonkaula, ehtyy ehtyy vaan ja en tiedä lopultako tänne jää pieni ihmisjoukko enää elämään tai jäävätkö hekään, jos sukupolvemme tuhoavat koko maapallon.

      Viisasta vältellä ahdistavia sarjoja, etenkin kun olen katsonut noita sarjoja putkeen, huomaan että tunnelma jää päälle. Walking dead on ahdistava sarja ja siinä saa aina pelätä päähenkilöiden puolesta. On ollut onnistuneempia tuotantokausia ja sitten surkeimpia, viimeisin ei ollut todellakaan parhaasta päästä.

      Mukavaa heinäkuun jatkoa Sumi <3

  • Voi pienet, isot lapset! <3 En osaa vielä edes kuvitella tuollaista itsenäistymistä, kun oma ipanainen vasta täyttää 3 vuotta ja on IHAN kiinni minussa.

    • Ihana Iina, nautit vaan ihan satasella ja sydämen kyllyydestä. <3 Mielestäni pikkulapsi-aika on ihmisen parasta aikaa <3 Muiskuja ja onnea suloisuudelle <3

  • Tää kuulostaa niin tutulta ❤️Vielä äsken sitä oli äitinä niin korvaamaton ja lapset pyöri jaloissa ja nyt kun teini iässä niin tuntuu että käyvät vain kääntymässä kotona ja ehkä nukkumassa 😁Ja omien huoneiden ovet on aina kiinni 😂

    • Niin siinä joutuu äiti aina miettimään hetken omaa rooliaan. Mutta aidosti pitää osata myös nauttia siitä, että vihdoin on myös omaa aikaa. <3 Muiskuja <3

  • Olipa koskettavaa pohdintaa, todellakin maailman murheet ja kuoleman pelko astuvat kuvioihin uskomattoman voimakkaasti silloin, kun oma lapsi syntyy tähän maailmaan. Palasimme juuri kaverin mökiltä ja siellä oli pari teinityttöä, joiden kanssa vaihdoimme ajatuksia. Liekö sitten vieraskoreutta, mutta näillä ei vielä teini-iän angstit purskahdelleet ; ) Nyt eletään sellaista kautta, että televisiota ei tule aukaistua juuripa ollenkaan, ainoa sarja, jota seurataan on maanantaisin tuleva tanskalainen Petos. Täytyy nyt kunnostautua ja hakea vaikkapa kirjastosta jotakin kauhujännäriä…Kauniita ajatuksia & energioita sinne suuntaan!

    • Juu ei sitä osannut omankaan elämänsä puolesta pelätä ennen lapsia. Lentopelkokin iski vasta, kun oli vauva massussa ja aikamoinen myrällä lennolla. Sitä on jopa muka kuolematon nuorena, kunnes oivaltaa elämän herkkyyden ja haavoittuvuuden. Mutta onhan se oikein, että on ollut aika, että on elänyt myös sata lasissa. Silloin on vahvempi myös vanhemmuudelle. <3

      Ihania energioita sinne Heli ihanuuspakkaus <3

  • Kuullostaa tutulta, meilläkin pojat jo vilistävät kaiket päivät ulkona kavereitten kanssa joten irrottautumista on tehty täälläkin jo pikku hiljaa, niin haikeaa ja kuitenkin luonnollista. Onneksi nuo tulevat vielä mökille, saa nähdä kuinka kauan …?

    Muiskuja!

    • Hiljakseen ja jos ajattelee, niin parempihan se on, ettei täysin helmoissa pyöri. Kaikella on puolensa, kun me äidit vaan aina osattaisiin mennä tunteittemme kanssa virran mukana.

      Muiskuja ihanuus <3

  • Teini-ikä on vasta edessä (nelinkertaisena). Pientä esimakua on jo ilmassa. Nyt kai pitäisi nauttia rauhasta ja seesteisestä elosta, kun ei ole enää yhtään ihan pientä eikä vielä yhtään teiniä. Vaikka ei tässä kyllä sitä seesteisyyttäkään ole…

    • Uijui ja varsinkin, jos tulevat pötköön.. meillä nämä menneet kahdessa eri sarjassa.

      Hih ei kai mikään aika täysin seesteinen ole mutta kannattaa nauttia nyt ennen kuin todelliset myrskyt alkaa. ihanaa viikonloppua Minna<3

  • Nimenomaan 13-vuotiaan tyttären kasvua kipuilen. Vastahan hän oli vauva. Nykyään tytön oman huoneen ovi on visusti kiinni, ja äiti saa melkoisen kypsyneitä ilmeitä osakseen jos sen oven avaa. Aluksi se tuntui vaikeammalta, nyt jo salaa huvitun asiasta. Välillä meillä on kivojakin hetkiä. <3
    Walking dead, Fear the Walking dead, 12 apinaa ja The Handmaid's Tale kaikki jaksot koluttu läpi ja vieroitusoireita on… Vinkit vastaavista sarjoista otetaan vastaan!

    • Kuulostaa ihan samanlaiselta kuin meillä ja me olemme kokeneet yhteisiksi asioiksi muun muassa erilaisten sarjojen ja leffojen katsomisen ja elokuvissa käymisen. Tyttären kanssa meillä on sama maku kuten sinullakin siellä. Ihanaa sarjojen sielunsisko, Täältä pesee vinkkejä mutta oletkohan kaikki nämä nähnyt: Hemlock Grove, Taisteluplaneetta Galactiga: joka on mielestäni paras sarja ikinä, Grimm, jokaon lapsellisempi, mutta kiva, The Expanse, The Magicians, The Strain, jonka jaksot ahmin kaikki pötköön, Banshee, Santa Clarita Diet, The 100, Sense 8, Stranger things, Continuum oli mahtava, Iron Fist, Falling Skies, The Fall on mieletön, The Returned. Tässä sellaisia omia lemppareita mitä äkkiseltään keksin. Toivottavasti löytyisi joku uusi edes, mutta samanlaista synkkyyttä löytyy mm. Hemlock Grovesta ja The Strainistä ja Continuumissakin aikamatkustellaan. Itsellä on nyt vajaa olo, koska pitäisi löytää joku koukuttava sarja.

      Kivaa viikonloppua Piiuli <3

    • Ihanaa, kiitos vinkeistä! <3 Santa Clarita Diet taitaa olla ainoa näistä katsottu. Continuum kuulostaa jotenkin tutulta, saattaa olla että olen sitä kurkkinut.
      Meillä tytön kanssa myös sama maku, maailmanloppukatastrofileffat iskevät molempiin. 🙂
      Z Nation ja Helix ovat myös katsottavia. Z Nationissa tosin häiritsi ensin, kun zombiet oli niin erilaisia kuin Walking Deadissa. Mutta pääsin sen yli ja katsoin kaikki kaudet. 😀
      Nyt aloin katsoa Aftermath-sarjaa, maailmanlopun meininki siinäkin.

    • Tykkäsin todella paljon Continuumista, vaikka sen kanssa oli ihan sama, kuin 12 apinaa ja The Expansen eli katsoin pari osaa, en innostunut, päätin n. vuoden päästä antaa uuden mahdollisuuden ja johan kolahti. Helix oli mielestäni aivan mielettömän hyvä, erityisesti ensimmäinen tuotantokausi. Z Nation on jäänyt muuten kesken eli annanpa uuden mahdollisuuden ja juu jokin siinä hieman mätti, mutta nyt kokeilen. Kuten myös aion zekata tuon Aftermath-sarjan ehdottomasti. Sama juttu, nämä maailmanlopun meiningit kiinnostaa ja sitä esimerkiksi The Strain sarjassa on ja se kolahti ekast jaksosta.

      Game of Thronesia tietty seurataan myös, mutta muutoin taidan olla perheen ainoa, joka koko ajan metsästää tämän tyylilajin sarjoja ja pahimpaan hätään uppoaa Teenwolfit ym. mutta nekin aina jää kesken.

      Katsomisen iloa ja hei aina saa vinkkailla lisää ja jos et ole muuten noita muita katsellut, niin odottaapahan monen monta loistavaa sarjaa jonossa sitten.

      Noin muuten omat ehkä ihan maailman parhaat sarjat ovat juuri tuo Taisteluplaneetta Galactiga, rakastin sarjaa ja kohta katson sen kolmatta kertaa, se tunnelma sarjassa on ainutlaatuinen. Sons of Anarchy ja Sopranos kiikkuu lempisarjojen listoilla myös, vaikka ovat eri tyylilajia. Kai näissä sarjoissa hauskinta on, ettei koskaan voi tietää mitä tapahtuu.

  • Mä olen varmaan lukenut kirjana tuon tv-sarjan, olikohan sen kirjan nimi Orjattareni tai jokin sellainen. Aika raaka oli maailma siinä! Walking Deadia katsellaan nyt poikaystävän kanssa, juuri päästiin neloskaudelle. Itse odottelen Game of Thronesin viimeistä tuottaria, jota aloitetaan katsomaan muutaman viikon päästä niin ettei tarvitse tilata HBO:ta kuin yksi tai kaksi kuukautta 😉 Hurjasti odottelen myös Outlander-sarjan kolmatta kautta, oletko tätä katsonut? Super koukuttava sarja ja kirjoja suosittelen myös! 🙂 Mukavaa viikonloppua Tiia!

    • Juu se on Orjattareni se kirja, googlailin tuota ja oli kyllä järkyttävä ja raaka maailma, mutta jos ajattelee, niin kaikkihan nuo asiat on tosiaan paloina tapahtunut maapallolla ja tapahtuu vieläkin.

      Game of Thronesin kanssa ollaan ajan tasalla ja katsoin sen äskettäin vielä toiseen kertaan tyttären kanssa, kun innostui siitä. Outlander sarjaa katselin muutamia osia, kirjojakaan en ole lukenut, vaikka juuri kaikki historiallinen kiinnostaa. Ehkä pitää antaa uusi mahdollisuus, jokin päänäyttelijättäressä oli niin neutraalia, etten saanut häneen ensimmäisissä jaksoissa otetta, mutta aion kokeilla uudelleen, joten kiitos vinkistä Nella ja ihanaa viikonloppua <3

  • Tuntuuhan se välillä haikealta, että meidän esikoinen ei ole enää juurikaan kiinnostunut seurastani. Onneksi nyt vielä kuitenkin lähtee toistaiseksi mukaan koko perheen juttuihin, mutta sellainen heittäytyminen puuttuu tällä hetkellä. Yllättävän moni asia tuntuu teinistä nololta.

    Esikoinen on suhteellisen järki tyyppi tälläkin hetkellä, katsotaan että kuinka hormooni heittävät tulevaisuudessa. Poika ei ole pitkään aikaan enää inissyt siitä, kuinka me vanhemmat pilaamme hänen elämänsä. Ehkä se johtuu siitä, että olemme muistaneet miehen kanssa aina tuuletella, että taas olemme pystyneet toteuttamaan vanhemmuuttamme onnistuneesti 😀 😀 😀

    Mutta kyllä se on pitää aika hyvin paikkansa, että kun on pienet lapset on pienet murheet. Välillä kylmää sydäntä ja pakottaa päätä, että kuinka pystyn opettamaan lapsilleni elämässä tarvittavat asiat. Kuinka opettaa heidät suojelemaan sisintään ilman että sulkeutuvat liiaksi.

    • Voi miksi heillä syntyy tuo oman tietoisuuden lamppu ja se häpeä ja nolous. Lapsuus on siitä ihanaa aikaa, että sitä keskittyy kaikkeen ulkopuoliseen, eikä omaan minuuteen. Miksi se nolousvaihekin pitää käydä läpi.

      Juuri se on suurin huoli, ettei vaan elämän murheet kaada, että lapset pysyisivät vahvoina ja ymmärtäisivät, että vastoinkäymisetkin kuuluu elämään. Nuoret elävät niin hetkessä ja kaikki on niin vahvaa tunnemylläkkää.

      Mutta jos tässä itsekin on suht järjissään hehe ja saanut jo kaksi kasvattettua omiin koteihinsa ja hyviä lapsia ovat, niin ehkä näiden pienempien kanssa meillä suttaantuu. <3

      Kivaa viikonloppua Rva Kepponen ja hei nyt paistaa aurinko, josko olette vaikka mökillä?

      <3

  • Ihanaa kun joku viisaasti kirjoittaa ulos juuri niitä juttuja joita itsekin pyörittelee. Blogin parissa vierähti tovi ja toineknin lauantai aamun hiljaisuudessa, perheen vielä nukkuessa.

    • Nina kiitos ja arvaa lämmittääkö ajatus, että olet aamun hiljaisuudessa ollut täällä. <3 Sydän sykkyrällä. <3 Kyllä tämä naisen elämä on yhtä asioiden pyörittelyä mutta kai silläkin on moninaiset tarkoituksensa, ennakoiminen, pahan olon työstäminen ja myös viisauden kasvattaminen <3

      Ihanaa sunnuntaita sinulle ja perheellesi <3

Vastaa käyttäjälle Kirsti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud