Tubecon ja essence syys 2017

Tubecon ja essence syys 2017

Järisyttävän hieno Tubecon 2017 takana. Mikä hype ja pöhinä (inhoan sanaa pöhinä, mutta sitä on kuitenkin nyt tullut jankattua) olikaan erityisesti sunnuntaina. Hartwall Areenan energialataus oli käsinkosketeltava ja Pinkit korkokengät Täti Maijukin niin energisoitunut, että sai minutkin mukaan aivan uusille tasoille. 

Läppä lensi, huikeita ihmiskohtaamisia. Miten mielettömältä, jännältä ja oudoltakin tuntuu, että Riku Nieminen ”Munamies” huudahti ruokalassa ”Tädit tubettaa” ja että on katsonut meidän videoita! Riku myös vierailee Tädit tubettaa kanavalla ja pian matskua Munamiehen tiimoilta luvassa ja saatte mm. kuulla miten se Munamies oikein aikoinaan syntyi. 

Tai miltä tuntuu, kun Hanna Pakarinen hyökkää kaulaan ja toteaa, että teidän näkemistä olen odottanut koko päivän! Onko tämä unta vai totta. Hannahan on myös aikuistubettaja ja kuulutaan samaan porukkaan. Kaiken kukkuraksi Riku ja Hanna on ihan mielettömän aitoja ja mukavia tyyppejä. Tuosta välittömyydestä tuli extrahyväfiilis, ihmiset ovat toisille ihmisiä, eikä sellaista julkimostatusta olekaan, heitä ei tarvinut pelätä tai jännittää. 

Mieleenpainuvaa oli myös nousta lavalle Vuoden aikuistubettaja ehdokkaana ja nähdä Tätien videota pyörimässä isolla kankaalla. Ehdoton kerran elämässä tähtihetki on nyt koettu ja tätä jos mitä on kiva mummona muistella.

Muissa kuvissa kaikille tuttu Marco Bjuström, Iskelmä Radion Sampsa Simpanen, tubettajat Naag ja Mariieveronica. Meillä oli paras Tubecon ikinä ja olen niin otettu, miten hienosti aikuistubettajat oli huomioitu ja otettiin vastaan. Saimme jopa yhteiskuvatoiveita ja haleja pikkutytöiltä, en unohda noita hetkiä ikinä. 

Toivon, että jonain päivänä tulee päivä, että aikuistubettajuus on yhtä tavallista, kuin nuorten tubettaminen ja painimme kaikki samassa sarjassa, sitä ennen aikuistubettajat tekevät kovaa työtä, jotta aikuisetkin huomioitaisiin ja ikärajat tubettamisen suhteen murrettaisiin.

Meikin kulmakivet Tubeconiin syntyi syksyn uusilla essence metallinhohtoisilla meikeillä. Metal Shock luomiväri sävyssä 04 Supernova oli täydellinen tuomaan hohtoa silmämeikkiin. Nestemäinen koostumus, mutta huikean hyvä pysyvyys, ei sellainen nestemäinen luomari, joka pakenee silmävakoon, vaan yllättävän mattamainen.

Brushed Metals kynsilakka 05 I’m cool with it, taittaa kivasti metallinhohtoisesta vihreästä tummansiniseen, todella rock kynsilakka. Joukon suosikki metal chrome blush, joka antaa samalla persikkakullan sävyistä lämpöä poskille, mutta tuo kuulto ja hohde poskipunassa on pala taivasta. Täydellinen poskipuna juhliin ja erikoistilanteisiin, kun kaivataan extrahehkua kasvoille. 

Kannattaa näidenkin suhteen olla nopea, pelkäänpä, että tämä upea sarja myydään hetkessä loppuun ja sarjaanhan kuuluu niin paljon muutakin. 

Viikonloppuna sain myös pörrätä Mikki-lakanoissa yhden parhaimmista ystävistäni luona Käpylässä. Lauantain ukkosta emme huomanneet lainkaan, koska meillä oli niinkin raju meininki, että joimme peräti yhden lonkeron puoliksi (jäi siitäkin osa juomatta) ja mittailimme toistemme verenpaineita ja paljon tuli juteltua muutenkin erinäisistä vaivoista, tähän on tultu. 

Erinomainen viikonloppu takana ja eilen ei pystynyt hyvä kun kissaa sanomaan, mutta nyt taas uusin energioin uuteen nousuun ja todella hyvä fiilis Tädeistä. 🙂

Olitteko Tubeconissa tai seurasitteko televisiosta. Kiinnostiko essencen uudet metallihohtoiset meikit? Onko ihana Käpylä tuttu paikka? Aurinkoa kaikkien päivään. <3

*essence meikit pr-näytteitä



48 thoughts on “Tubecon ja essence syys 2017”

    • Ihanaa, että seurasit kiitos Outi. Hanna on ihan mahtava pakkaus, tosi rempseä ja aito, tykkäsin ihan mielettömän paljon Hannasta. Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Aina pitää olla ne tienraivaajat asian kun asian tiimoilta.
    Sitähän te justiinsa olette ja teette. Historiallista menoa, ladies ja justiinsa hyvä 🙂

    • Mahtava näkökulma, totta muuten tuoki ja ajattele miten paljon ehtii tapahtua vaikka 5-vuodessa tästä eteenpäin. 🙂 Kiitos Taru <3

      <3

  • Teillä on ollut upea viikonloppu ja paljon jänniä tapaamisia😍👏Mahtavaa että tuollaisen tapahtuman pääsitte kokemaan ihan livenä..Nuo metallinhohto meikit näytti kyllä kivoilta! Tv.tä en kerennyt katsoa lainkaan koko viikonloppuna..Kaikkea hyvää jatkossakin tädeille❤️🌹

  • Pamauttava 'pöppe' teillä oli päällä koko viikonlopun ja mikä kuvakimara : ) Hienoa työtä teette kaikkien aikuisbloggaajien eteen, ja teistä se ilo tarttuu muihinkin! Pitääpä tutustua uusiin Essence-meikkeihin, metallinhohto on aina IN!

    • Erityisesti sunnuntaina oli kyllä aikamoinen hype päällä ja jäi mahtavat muistot. Hieman sellainen kerran elämässä tunnelma. 🙂 Mitähän aikuisvloggaajien saralla tapahtuukaan tulevina vuosina, jännää seurata.

      Ihanaa päivää Heli ja nuo essencet on megahyviä ja halpaa kuin saippua, suosittelen <3

  • Wau, tubettaminen on kyllä aikamoinen juttu nykyään, tehän olette jo ihan julkkiksia! Minä en ehdi ollenkaan katsomaan tube-kanavia, blogeja voi hiljaa lueskella helpommin. Ihanaa aurinkopäivän jatkoa!

    • No ei sentään julkkiksia lainkaan, mutta oli kiva huomata, että aika monikin tietää tädit, mutta jos mentäisiin toiseen forumiin, niin kukaan ei tietäisi. Eli meidän omassa kuplassa tieto on jo kulkenut kivasti. 🙂 Niin ymmärrettävää, kun oli lapset pieniä, en olisi ikinä jaksanut edes kirjoittaa blogia. Minun silmiin olet todella reipas <3

      Ihanaa päivää Katja <3

  • Seurailin näitä teidän kuvia ja videoita facessa! Kuvista todellakin välittyy ilo, hymy huulilla tätäkin sai lukea – ootte IHANIA <3

  • Ootte te Maijun kanssa sellainen vauhtikaksikko että oksat pois! Ajattele, että mun 9 v poikakin tietää Tädit tubettaa -kanavan. Oli kuulemma joku hänen fanittamansa tubettaja jutellut videollaan teistä, hih! =) Iso peukku tädeille! <3

    • Oli sellainen kerran elämässä, tuskin ensi kerralla voi tuntua samaa hypeä enää ja ensimmäinen kerta lavalla, se oli iso juttu. <3

  • Mun mielestä Tubettamisella ei tosiaan pitäisi olla mitään ikärajaa. Pakko tosin myöntää, että toisinaan tuntee itsensä hieman "vanhaksi" kun tekee videoita. Ehkä en ihan vielä täti-ikäinen (vaikka kolminkertainen täti silti). Ja pitikin heti laittaa teidän kanava tilaukseen ^_^ Täytyy kurkkia videoita, heti kun on seuraava vapaa hetki. <3

    • Voi ihanuutta, no me ollaan niin vanhoja, että ollaan jo irti tuosta vanha ajattelusta hih. 🙂 Mutta ymmärrän yskän. Minäkin tilasin kanavasi sekä Tädit, että omalla Tiia K profiililla. Muiskis <3

  • Ihana tuo Essencen kynsilakka. <3 Mua ei sais varmaan Tubeconin kaltaiseen tilaisuuteen edes kirveellä uhaten. 😀

    • On tosi magee lakka ja ehkä just hieman sellainen "myrkkysävy", joista tykkäätkin. 🙂 Juu ei olisi sun mesta se Tubecon, huhhuh.

      <3

  • Vauhdikasta menoa leideillä! Essencejä olen hypistellyt muutamaan kertaan viime viikkoina, mutta hillinnyt ostosintoani. Syksyllä tilanne voi olla toinen, kun kesän jälkeen taas alkaa meikkaamaan vähän enemmän. Nyt kun on hieman päivitystä, en ole jaksanut kuin ihan pakolliset pikameikit.

    • Syksyllä sitten ja jos ei tarvitse on turha ostaa, ööh paraskin puhuja täällä. Essencejä vastikään kävin ostamassa. 😉 Kesällä ei juu jaksa meikkailla millään. Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Huima kaksikko ootte <3 ja virtaa teissä riittää kuin pienessä kylässä 🙂
    Kuuntelin tuon teidän Radio Rockin haastattelun ja se oli hyvä!!! Ootte ihan julkkiksia 😉 Olen Tubeconissa ollut kaksi kertaa pojan takia; me ukkelin kanssa siellä Aikuisparkissa kökötettiin – aika rankkaa 😉 ja aika tuli kyllä hieman pitkäksi. Viime vuonna eikä tänäkään vuonna tarvinnut tulla paikalle 😀
    Oli ihan omat juhlat lauantaina ja vieläkin pökerryttää ja väsyttää…
    Mukavaa viikkoa – iiks huomenna jo keskiviikko!! Kyllä nämä viikot taas tulee tässä arjessa vierimään nopsaan.
    Terkuin, Johanna

    • Oi kuuntelitko, ihana sinä ja kiitos <3 Ei nyt julkkiksia, mutta mahtavaa oli huomata, että tuolla Tubecon kuplassa aika moni tiesi tädit. 🙂

      Nyt on aikuisparkki tehty tosi kivaksi, viihdyttiin ensimmäinen pv siellä itsekin, mutta ymmärrän yskän. Olen viime vuonna viipottanut siellä tyttären kanssa ja se kuumuus ja ne ihmismäärät.

      Ihanaa viikkoa Johanna ja toivottavasti olet nyt levännyt ja toipunut juhlista <3

    • Ihan käsinkosketeltava ja uskon, että oli sellainen kerran elämässä elämys, että vaikka kokisi kaiken uudelleen, ensimmäinen kerta on ensimmäinen kerta.

      <3

  • Seuraisn facessa teidän juttuja ja tubessa olen katsellut jälkikäteen. Te olette vaan niin ihania ja hyvin hommat veditte. Varmasti oli ikimuistoinen tapahtuma ja kiitos, että sain seurata sitä täältä majan uumenista.
    Aurinkoa päiviisi!

    • Ooh seurasitko, sinä ihanuus <3 Kiitos sinulle, että seurasit, se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. <3

      Ihanaa päivää Marketta <3

  • Siis teillä on ollut niin huikea viikonloppu ja ihan ansaitusti, olette niin super kaksikko <3
    Katsoin menoa niin Subilta,kuin facen kautta.

    Nuo essenset on niin ihania, mä rakastuin siihen ripsariin myös ja lineriin ja ja ja <3

    • En kestä että katsoit, kiitos niin paljon <3 Ripsari on vielä testimättä, mutta nämä kolme heti ensialkuun iski oikein silmään. 🙂

      Tänään nähdään jihuu <3

  • Harmittaa kun en ole ollenkaan päässyt sisälle tuohon tubetuksen maailmaan ja youtubea en avaa koskaan. Mutta onneksi on nämä blogit!
    Ihana tuo sininen kynsilakka! Tiedätkö mikä onnenpotku minua kohtasi ihan tavallisessa pienehkössä ruokakaupassa täällä asuinkaupungissani? He ovat alkaneet myydä Kubissin tuotteita ja valikoimissa oli mm. se ihana huulipuna jonka aikoinaan voitin arvonnassasi. Nyt voin ostaa sitä ihan kodin läheltä. Hurraa!
    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    • Koskaan ei ole liian myöhäistä, ties vaikka tuota pikaa kohta taltioit Ahvenanmaan maisemia videolle 😉

      Ihan uskomaton juttu, wau, sillä en ole törmännyt Kubissiin sitten I Love me messuje ja käytän Kubissin aurinkopuuteria joka pv, pohja jo näkyy. Kaipaan itsekin sarjan pinkkiä huulipunaa, se on huippu. Olipahan mahtava juttu kuulla ja eipähän lompakkoa rasita nuo Kubissin meikit ja osa niistä on todella loistavia.:)

      Ihanaa päivää Kristiina ja kiva kun infosit tuosta Kubissista 🙂

  • Ihanan energinen postaus, tässähän aivan itsekin nousi pöhinäfiiliksiin 😉
    Kiitos, että jaat hyvää tuultasi lukijoillesi <3
    Haleja kaunokainen <3

  • Teillä on kyllä hippulat vinkuneet koko viime viikonlopun ja pöhinää riittänyt. Upeaa olla ehdolla tällaisessa seurassa. Hyvät Tädit!

    Jännän värineen tuo Essencen lakka. Vähän salaperäinen mutta sopii ruskettunutta ihoa vasten hyvin. Aurinkoista päivää Tiia <3

  • Upea reissu teillä takana! Meidän pojat olis halunneet Tubeconiin mutta ei kertakaikkiaan keritty kun oli muuta ohjelmaa järkätty ajat sitten. Tosi kivoja nuo uudet meikit, harmi vaan kun kausituotteita on tosi pieni erä ja herkullisimmat menee samantien. Mukavaa viikon jatkoa!

  • Oon niin monen vuoden ajan suunnitellu Tubeconiin menoa, mutta joka vuosi on tullut jotain eteen :/ Ensi vuonna mun on pakko päästä! Essencen tuotteet on täällä päin niin suosittuja, että uutuudet menee melkein saman tien kun ne saapuu kauppoihin, etenkin nuo kausituotteet. Silloin Blossom dreams kausituotteet tuli myyntiin, halusin ehdottomasti sen sarjan highlighter siveltimen itselleni. Jouduin kiertämään vaikka kuinka monta kauppaa ennen kuin löysin sellaisen meidän Lapin reissulla Torniosta 😀 Silloinkin niitä oli vain yksi jäljellä 😀 Tosi kivoja kuvia! ♥

    • Voi eih kaikelle. Mutta onneksi löysit sen sudin ja lopussa todellakin ahkeruus palkittiin ja uskomatonta, että niitäkin oli yksi.

      Kiitos ihana Sofia ja aurinkoista viikonloppua sinulle <3

Vastaa käyttäjälle Kristiina K Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud