Kirjailijakohtaamisia Emelie Schepp, Eva Frantz ja Max Seeck

Kirjailijakohtaamisia Emelie Schepp, Eva Frantz ja Max Seeck

Jeskamandeera mikä iltaleissöns eilen oli. Vieläkin tuntuu epätodelliselta, että Souliina bloggajakamun kanssa pääsimme pienen pöydän ääreen viinittelemään Harper Collins Nordicin kutsumana ja jo aiemmin treffaamani kirjailija Emelie Scheppin kanssa (voit lukea lisää täältä). Eikä siinä vielä kaikki, mukana oli myös kirjailijat Max Seeck, jolta on ilmestynyt uusi kirja Tammen kustantamana nimeltään Mefiston kosketus ja Eva Frantz, jolta on ilmestynyt kirja Schildt&Söderströmin kustantamana ja joka on nimeltään Sininen huvila. 

Mefiston kosketus Max Seeck


Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla palkitun trilleristin uutuus!
Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärennetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.
Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairauslomansa ja lähtemään Westerlundin perään. Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Käynnistyy tapahtumasarja jonka vaikutukset ulottuvat aina Pohjois-Norjasta San Franciscoon ja Haagiin. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät, sitä selvemmäksi käy ettei mies jota he jäljittävät, ole harhautunut kaidalta polulta vastikään vaan että hänen sisällään asuu pahuus, jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin.
Sininen huvila Eva Frantz


Kaksi teiniä löytää pienen pojan harhailemasta keskellä yötä autiolla autotiellä ja vie pojan kotiin, siniseen huvilaan metsän laidassa. Keittiön lattialla lojuu verissä päin pojan, Brunon, äiti Becca. Vakavasti loukkaantunut nainen kiidätetään hengenvaarassa sairaalaan. Rikosta ryhtyy selvittämään poliisikomisario Anna Glad. Käy ilmi, että supersuosittua Sininen huvila -nimistä lifestyle-blogia pitävän Becca Stenlundin henkeä on uhattu blogin kommenteissa. Beccan mies Peter on muuttanut katkeroituneena pois täydellisyyttä tavoittelevan puolisonsa luota ja menettänyt samalla paitsi kodin, myös poikansa.
Becca taistelee sairaalassa hengestään, mutta tyhjilleen jääneeseen, lukittuun huvilaan ilmestyy joka päivä tuoreita kukkia…



Sininen huvila avaa uuden sarjan, jossa seurataan Anna Gladia jonka omakin elämä on solmussa, työtön avomies istuu kotona pelin äärellä kaiket päivät ja suhde junnaa paikallaan.



Todentuntuinen ja taitavasti kirjoitettu jännitystarina vie mukanaan, ja monimutkaisen vyyhdin loppuratkaisu yllättää.






Valkoiset jäljet Emelie Schepp


Tuiskuava lumi peitti pakenevan tytön jäljet, aivan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan…

Junasta löytyy thaimaalaistytön ruumis. Nuori mies surmataan raa’asti kotonaan. Kaksi täysin erillistä tapausta kietoutuvat yllättäen toisiinsa ja johtavat Norrköpingin poliisin yhä syvemmälle paikallisen huumekaupan syövereihin. Kuka on salaperäinen Setämies, jota kaikki tuntuvat pelkäävän? Ja miksi rikolliset tuntuvat olevan aina yhden askeleen edellä poliisia?

Kun pääepäillyksi nousee Danilo Peña, syyttäjä Jana Berzelius joutuu tiukan paikan eteen. Mies tietää aivan liian paljon Janan menneisyydestä, synkkiä salaisuuksia jotka eivät saa koskaan paljastua. Janalle ei jää vaihtoehtoa: hänen on vaiennettava Danilo hinnalla millä hyvänsä.

Jouluun valmistautuvan ruotsalaisen pikkukaupungin pinnan alla kuohuu. Rikollisten lonkerot ulottuvat syvemmälle kuin kukaan olisi uskaltanut kuvitellakaan…

Energisoivan kirjailijakohtaamisen jälkeen menimme Souliinan kanssa hetkeksi haukkaamaan henkistä happea, sillä meille ei voi olla suurempaa tähtikohtaamista, kuin juuri kirjailijat.  Tilaisuuden luonne oli niin intiimi ja miltei huijarisyndrooma laukesi omissa sielun sopukoissa uuteen uljaaseen nousuunsa, miten me kaksi saimme istua vastakkain huippukirjailijoiden kanssa ja jutustella heidän kanssa, kuin olisimme viinillisellä ihan minkä tahansa muun tutumman seurueen kanssa.

Kaikille kolmelle kirjailijalle erityisruusut siitä, että kaikki olivat kohteliaita, sydämellisiä, jalat maan pinnalla ja aitoja, heidän kanssa oli helppoa jutustella ja olla, vaikka niin mahdottomasti ujostutti ja jännittikin. No eipä taida olla tilannetta, että meikäläistä ei jännittäisi. Kirjoittamisen lahja on minusta jotain niin ihmeellistä, että siinä on mielen taito, jonka arvostan korkealle. 

Emeliestä vielä sen verran, että hän kertoi, miten hän tuli kaikkien kustantamoiden suhteen torjutuksi ja päätti julkaista itse oman kirjansa. Ruotsissa saa jonkinlaista kustanustukea, en muista sanan oikeaa termiä, jos julkaisu on alle 1500 kirjaa, Emelie painatti 1499 kirjaa ja lopulta ei saanut kyseistä avustusta kuitenkaan. Emelie nauroi, että talon kuisti jäi sitten rakentamatta, mikä oli sinänsä hyväkin asia, koska kun kirjalähetys tuli eli nuo 1499 kirjaa, olisi kuisti niiden painosta romahtanut.

Emelie lähetti kirjansa kirjakauppoihin, kirjakaupat lukivat kirjan, pitivät kirjasta ja ottivat sen myyntiin. Emelie kiersi Ruotsia sinnikäästi ja markkinoi omaa kirjaansa ja lopulta kirjaa myytiin 40 000 kappaletta, joka on aivan mieletön määrä ja tuolloin kustantamotkin toden teolla kiinnostuivat kirjasta. Bonnier lopulta julkaisi kirjan ja kirja sai näin kaksi julkaisukertaa. 

Emelien tarina oli niin innoittava ja rohkeutta herättävä, kun uskoo itseensä pystyy mihin vaan. Kirjaa on jo myyty kansainvälisesti yli miljoona kappaletta ja 29:n maahan ja kirjasarjaan kirjoja on kaikkiaan tulossa kuusi osaa. 

Emelie Schepp oli aivan ihastuttava, mykistävän kaunis, vaatimaton, hauska, itseironinen ja punasteli jopa ajoittan suloisesti. On aivan mielettömän elävöittävää tavata kirjailija itse, koska nyt kirjaa lukee aivan eri ajatuksella ja koska kirjailija oli niin viehättävä persoona, kirjaan tuli vielä aivan erityinen imu ja tunneside. 

Totesimmekin Souliinan kanssa, että miten kaikki kolme kirjailijaa ovat ensinnäkin lahjakkaita kirjailijoita ja vielä niin hitsin hyvännäköisiäkin. 😉
Tänään olen hehkutellut instassa, miten ”onni on uusi kirja” ja olen aina pitänyt sisustusratkaisunakin kotimme kruununa kirjahyllyjä pullollaan kirjoja, mutta enää en ole ihan varma, jos meidän kirjahyllyjä katsoo.


Suuri synti, että kirjoja on toisten kirjojen edessä jo ja ehdottomasti jo oman mielenterveyden kannalta, tälle verkkokalvojen visuaalisuuden tajua häiritsevälle asialle on tehtävä piakkoin jotain eli ostettava kotiin lisää kirjahyllyjä. Kirjahyllyt ovat kaunein näky, mutta ei enää tilanteessa, jossa kirjat suorastaan notkuvat joka tuutista kirjoja. Mutta onpahan projekti jota kotona työstää ja senhän tietää, kun yksi palapeli menee uusiksi, samalla menee koko koti, huhheijakkaa. 
Sydämelliset kiitokset Harper Collins Nordicille kutsusta, ilta oli upea. Kiitos myös Tammi kustantamolle ja Schildt&Söderström kustantamolle illasta ja koska Evan ja Maxinkin kirjat ovat pian matkalla ilahduttamaan, niin lukevia aivonystyröitäni, kuin meidän tursuavia kirjahyllyjäkin. 

Kuka on lempikirjailijasi tai lempikirjasi ja tiedetään, on tyystin mahdotonta nimetä yhtä. Tosin oma lempikirjailina numero 1 luultavasti tulee olemaan aina ja ikuisesti Robin Hobb fantasiakirjailija. Onko jonkin postauksessa mainitsemani kirjailijan kirjat käyneet jo tutuiksi?

Aurinkoista torstaita kaikille, täällä tänään tyttären kanssa Helsinkiin Rakkautta&Anarkiaa festivaaleille, jossa kuunnellaan Game of Thrones näyttelijän Pilou Asbaekin haastattelua, ennen hänen tähdittämän leffan alkua. Pilouhan näyttelee Game of Thronesissa Euron Greyjoyta, eli taas on pulssilääkkeen paikka, kuten eilenkin, voi elämä!


Osa kuvista Souliinan


38 thoughts on “Kirjailijakohtaamisia Emelie Schepp, Eva Frantz ja Max Seeck”

  • Varmasti mahtava kokemus! Tuosta Emelien kirjailijan alusta olenkin joskus lehdestä lukenut. Ei ne kustantajakaan aina osaa osua oikeaan ja jää hyvä kirja julkaisematta. Onneksi oli kirjailijalla sisua! Pitää alkaa hankkimaan näitä kirjoja.

    • Niinpä ja kirjastu tuli suuri menestys tai oikeastaan koko Emeliestä. Mahtaa kustantajia nyt harmittaa, mutta hyvä Emelie <3

      Kivaa päivää Minna <3

  • Tällä hetkellä dekkarit on mun lemppareita. Tai no, ollu jo pitempään. Camilla Läckberg, Åsa Larsson, Patricia Cornwell, Peter James, Matti Remes, Vera Vala jne tällä hetkellä mun suosikkikirjailijoita.

    • On kyllä hyviä kirjailijoita, Valan kirjoja en olekaan lukenut. Patrician kirjojen taso laski jossain kohdin, kun kirjoja alkoi kirjoittamaan haamukirjailijat. Ihanaa viikonloppua <3

  • Huikea ilta teillä, ja tuo Emelien kirja vaikuttaa supermielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä <3

  • Kiitos hyvistä lukuvinkeistä! Harmi että aikaa lukemiselle on nykyään todella vähän, mutta silloin kun ehdin lukemaan panostaan juuri sellaisiin kirjoihin joista tiedän nauttivani…eli pääosin dekkareihin 🙂
    Sama ongelma minulla, kirjoja on jo jonoksi asti odottamassa lukemista ja siksi päätinkin, että seuraavat kirjat ostan vasta ensi vuoden puolella.

    • Täytyy myöntää, että omakin lukeminen on vähentynyt siitä, mitä se joskus oli eli aina ja koko ajan nenä kirjassa ja paksuikin eepos mukana käsilaukussa. Fiksu päätös ja hieman sama täällä, tosin jotkut kirjat on vaan pakko ostaa, hih.

      Mukavaa viikonloppua Anne <3

  • Hieno tapaaminen! Kiitos näiden kirjailijoiden ja kirjojen esittelystä. Dekkareista olen viimeaikoina lukenut Camilla Läcbergin kirjoittamia. Muuten tykkään vaikkapa Jan Guilloun teoksista.

    • Ole hyvä Kirsti ja tapahtuma oli kyllä niin kiva ja energisoiva, ettei tälläiselle ujopiimälle tullut kyllä illalla uni silmään. 🙂 Mies tykkää kovasti Läckbergin kirjoista, pitäisiköhän minunkin niitä kokeilla.

      Ihanaa viikonloppua Kirsti <3

  • Ihana ilta teillä. Ja ihanat sinun kirjahyllysi. Minä luen paljon. Lempikirjailijoita on pilvin pimein. Coezee, Murakami, Auster, Zadie Smith, Ulitskaja, Katja Kettu, Maria Peura, Sofi Oksanen, Miki Liukkonen, Dostojevski, Gogol, Allende…Varasin kirjastosta tällä viikolla Rosa Liksomin uusimman Everstinnan. Tykkään häestäkin paljon.Aloin lukea 4-vuotiaana. Eikä lukemiselle näy loppua. Totta kai sitten ihan lopussa. Lukutoukka pysyy aina lukutoukkana. Ei siitä perhosta kehity. Mutta toukkana on mukava olla. Kaivautua syvälle.Mukavia hetkiä sinulle kirjojen parissa!

    • Aah mikä listä ja myönnän, että suomikirjat ovat osaltani jääneet luvattoman vähälle. Otan kopin Allendesta, ai että rakastan Allenden kirjoja, taiaomainen tunnelma niissä.

      Oi vau opit lukemaan jo 4-vuotiaana. Itse vasta koulussa, mutta sentään oli vahvimpia aineitani, kun matikassa olen ihan nolla. Lapsuuden kesät mökillä oli yksinäisiä ja setäni vaimo oli Helsingin pääkirjastossa silloin töissä ja raijasi kirjoja kasatolkulla ja se oli parasta kesissä. Muuten kyllä kirjojen kanssa tuli aina kuljettua joka paikkaan, sen paksuimmankin kirjan kanssa. Mutta nykyään valitettavasti mukana kulkee vain älyluuri ja se on mielestäni kyllä huono homma.

      Lukutoukka pysyy aina lukutoukkana ja ehdottomasti rentouttavinta on lukeminen. Ihana tuo toukkavertauskuva. <3

      Mukavaa viikonloppua Marja <3

  • Upea ilta ollut teillä ja voi miten hieno tarina tuo Emelien uran alku…sinnikkyys tosiaan palkitaan! Siihen pitää aina uskoa:)♥ Kirja esittelyt oli mielenkiintoisia..siinä
    onkin hyvää syysluettavaa:) Oikein mukavaa iltaa teille♥

    • Eikö olekin ja sitten Emelie on vielä kaiken kukkuraksi superherttainen, huumorintajuinen ja kaunis, ihana. <3 Oikein ihanaa viikonloppua Päde <3

  • IHANA kirjastohylly teillä. Oikeasti kodin kruunu. Olen ihan ♥♥♥ siitä!

    Ja oi, melkein tapasimme. Minäkin sain kutsun tulla tapaamaan kirjailijoita viinilasillisen äärellä, mutta harmillisesti en päässyt. Mutta nyt tuntuu, että Emelie Scheppin kirjoja voisin lukea silloin kun hyvän jännityskirjan nälkä iskee.

    Oman lempikirjailijan nimeäminen onkin vaikeaa. Se voi olla Jane Austen tai John Irving, joiden kirjoihin aina palaan, mutta toisaalta rakastan myös (esimerkiksi, monia muitakin on!) Joel Haahtelan ja brittiläisen Maggie O'Farrellin kirjoja. Heiltä haluan lukea kaiken.

    • Kiitos Katja, mutta nyt kirjahyllyyn on ruvennut kertymään kirjojen eteen kirjoja ja siitä en tykkää, kirjat kun ei saa peittää toisia kirjoja. Oli siten ihan nautinnollista katsottavaa tuo kirjahyllykokoonpano, kunnes kirjoja vaan on alkanut liikaa sikiämään. Niitä kirjoja on myös muissa huoneissa, auta armias!

      Voi eihh, sinä ja Mannilainen saitte kutsun ja olisi ollut niin mukavaa tavata. Uskon kyllä, että se vielä tapahtuu.

      Jane Austen, aah kaikki tietenkin luettu ja Irvingiltä olen lukenut miltei kaikki, mutta ei ole silti Välisarjan avioliiton, Kaikki isäni hotellut ja Garbin maailman kirjojen voittaneita ja käänteisessä järjestyksessä. 😉 Irvingiä luin lukioikäisenä ihan ahmien ja sitten taas ajoittain aikuisiässä. Myönnän fantasiakirjat vievät paljon aikaa. 😉

      Kiitos Maggie vinkistä, hänen kirjoja en ole lukenut.

      Upeaa viikonloppua Katja <3

    • Kiitos nyt on äiti vähän väsynyt, kun näin kiihdyttäviä iltoja on ollut peräti kaksi peräkkäin. 😉

      Ihanaa viikonloppua Kristiina <3

  • Ihan mahtava ilta teillä ollut. Tästäpä sainkin hyviä vinkkejä mitä lukisin seuraavaksi. 💖

  • Ah, olisinpa ehtinyt illanviettoon mukaan. Kirjailijakohtaamiset ovat aina vaikuttavia tapahtumia, joten olen salaa kade, vaikka oikeasti en saa olla, koska olisin voinut olla paikalla. Mutta se ainainen kiire ja stressi.
    Ja aivan kamalan vaikea kysymys lempikirjailija tai kirja. Pidän niin monista kirjoista ja suosikit vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Jos on kuitenkin pakko joku valita, niin John Irving. Irvingin kirjoissa on niin paljon mustaa huumoria ja hulvattomuutta, että ne saavat aina hyvälle tuulelle, vaikka tarina sinänsä saattaisi olla surullinen.
    Kivaa viikon jatkoa <3

    • Voi että kun ei nähty, mutta sinulla on nyt vaikka mitä siellä, niin ymmärrän hyvin ettet päässyt tulemaan. Mutta vahva tunne, että vielä me nähdään. <3

      Juu eikö olekin kamala kysymys hih, mutta tykkään vastauksestasi. Erityisesti lukioaikana fanitin Irvingiä ylikaiken ja Irvingin juuri huumori ja hieman jopa merkilliset ihmishahmot tekevät lukuelämyksistä rikastuttavia. Silti koen, että parhaat Irvingin kirjat ovat ehdottomasti Kaikki isäni hotellit, Garbin maailma ja Välisarjan avioliitto. Nooh tykkäsin myös Owen Meanista ja ja ja. 😉

      Ihanaa viikonloppua Mannilainen <3

  • Emmääkestä <3 <3 <3 Sulla on ihania juttuja siellä menossa. Nauti ihanainen <3 Mahtava kun saa lukea täältä niitä fiiliksiä sitten ja katsella kuvia.
    Tunnelmallista iltaa <3

  • Sininen huvila kuulostaa sellaiselta kirjalta, jonka parissa itse viihtyisin. Minun ykköskirjailijani on Patricia Cornwell. Aivan mahtavaa, että pääsit ihania kirjailijoita tapaamaan, upea mahdollisuus.
    Ihanaa torstai-iltaa <3

    • Patrician noin ensimmäiset kahdeksan kirjaa ehkä olivat mahtavia, mutta kun haamukirjailijat nappasivat kirjat ja kirjoja alettiin tehtailemaan, en enää näitä viimeisiä ole vaan pystynyt lukemaan. Mutta voi jösses ne ensimmäiset oli hyviä. Olen muuten huomannut, että sen jälkeen kun sain lapsia, en kovin raakoja kirjoja pysty enää lukemaan, maailman pahuus verhoaa mielen.

      Ihanaa viikkistä Outi <3

  • Vielä tännekin laitan, että Maxin molemmat kirjat sekä Evan Sininen huvilta on luettu. Yöpöydän kirjapinossa odottaa Emelien ensimmäinen ja toinen on varattuna kirjastosta. Vähän meinasin, että olisin tullut dekkaridebattiin, mutta jätin lopulta väliin. Olisi pitänyt silti tulla…

    • Voi itku kun et tullut, tuo debatti oli jo itsessään todella mielenkiintoinen. 🙂 Maxin ja Evan kirjat ovat tänne matkalla, joten pian pian. <3

      Ihanaa viikonloppua Irina <3

  • Täysin samaa mieltä kirjahyllyistä. Ne ovat kodin sydän. Kissojen ja muiden lemmikkien lisäksi sekä perheen lisäksi.

  • Huh huh mihin kaikkeen pääset/ajaudutkin! Minä olen siitä hassu etten koskaan ole halunnut nähdä livenä julkkiksia muuta kuin kaukaa, etenkään jos fanitan jotain. Olisin niin kipsissä että varmaan pyörtyisin!

    • Hyvin kuvailtu tuo "ajautua", sillä olen niin kova etukäteisjännittäjä, että aina niissä tilanteissa tuntuu, että miten nyt tänne ajauduinkaan. 😉 Mutta olen päättänyt, että rohkeasti vain, koska jälkikäteen kaduttaisi jos en menisi tilanteisiin, jotka armottomasti jännittää.

      Eilen illalla vielä jouduin tökkäisemään uskomatonta näyttelijää Pilou Asbaekia, Vallan linnake, Ghost in the Shell, Game of Thrones, jotta sain häne tyttären kanssa kuvaa. Ihmeelliseltä tuntui tuolloinkin olla niin suuren tähden vieressä. Mikä parasta, näille pohjoismaalaisille tähdille ei tunnu nousevan mikään hattuun, vaan he ovat sydämellisiä ja jalat maassa, sille asialle suuri peukku.

      Ihanaa viikonloppua Matkar <3

  • Kirjat on mun elämä, hahah! 😀 Oon rakastanut kirjoja ihan pienestä pitäen. Vietin aikaa lapsena enemmän kirjojen kuin lelujen parissa. Mulla ei ole varsinaisesti ketään lemppari kirjailijaa, mutta Harry Potterit tulee ikuisesti olemaan mun suosikki kirjasarja ♥ Mullakin alkaa olemaan jo niin paljon kirjoja, että tarvisin uuden kirjahyllyn mun huoneeseen 😀

    • Voisi sanoa kuule muuten, että ihan sama juttu. 🙂 Harry Potterit on mielettömiä, rakastan niitä ja ah miten nopeasti jokainen odotettu osa tuli aina luettua. Jos tykkäät vastaavista, suosittelen kovasti Robin Hobbin fantasiakirjoja, omaan makuun kun luin ne, niin mikään kirjailija ei tuntunut enää samalta, ei edes Rowling, koska Hobbin kirjoissa pääset niin vahvasti sankareiden mieleen ja Hobb on nero ja muuten G.R.R Martinin kanssa parhaita kamuja. 🙂

      Ihanaa viikkoa Sofia ja lukuiloa <3

  • Tämä oli niin huippuihana tapahtuma, että oksat pois. On tuo Emelie vaan niin huikean sympaattinen ja upea tapaus ja niin oli Eva ja Max myöskin.

    Puna oli poskilla varmasti vielä seuraavan päivänkin, jotenkin tämän jälkeen oli niin kierroksilla, kun ei oikein voinut uskoa, että todella pääsimme tapaamaan ja istumaan lasilliselle heidän kanssaan, huikeata. Nämä n kyllä ehdottomasti yksiä elämän tähtihetkistä <3

    Ihanaa viikkoa Tiia, ja oli ihana olla kanssasi tässä tapahtumassa <3

    • Oli kyllä niin mieletön ja kaikki kirjailijat niin mukavia ja symppiksiä ja fiksuja. Emelie on kyllä uskomattoman viehättävä nainen ja vaatimaton, nostan tuhat hattua hänelle. Oli mahtava kunnia saada olla mukana ja ihanaa kun sain hyvät hetket jaettua sun kanssa. Kyllä me siellä Starbucksissa aika ylikierroksilla oltiinkin, että hyvä kun illalla tuli uni silmään. Jännittäviä tälläiset kohtaamiset.

      Ihanaa uutta viikkoa ihana ystäväin <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud