Lissu ja Monika kertoo totuuden tädeistä

Lissu ja Monika kertoo totuuden tädeistä

Pari viikkoa sitten tädeillä oli ilo treffata Kaikki paketissa blogin poikia, tai miehiähän he ovat, mutta kun tädit vaan on niin vanhoja jo. Treffasimme tosiaan poikien uuden kirjan ilmestymisen merkeissä ja muutenkin meidän on ollut aikomus tubettaa yhdessä.

Jossain kohden tädit tekivät autovideon, jossa tädit jutustelivat tai oikeastaan arvostelivat kuvitteellisia Lissua ja Monikaa ja halusimme näin osoittaa, miten rumalta se haukkuminen näyttääkään. Muutama toivoi sitten, että olisi kiva joskus nähdä myös Lissu ja Monika äänessä, että mitä he tykkäävät tädeistä ja tässäpä Lissun ja Monikan ensiesiintyminen, heistä luultavasti kuullaan joskus toisekin, sillä aikamoisen painavaa asiaa Lissulla ja Monikalla on tädeistä. 

Hauskaa perjantaita kaikille ja terkkuja Tukholmasta ja paras nauru on nauru itselle ja myös se, että pystyy nauramaan omille epäkohdilleen. 🙂 Mikä on sellainen haukku, joka on jäänyt sinulla mieleen itseesi kohdistuvana, tai oletko joskus tölväissyt jotain toista vahingossa oikein rumasti?




11 thoughts on “Lissu ja Monika kertoo totuuden tädeistä”

Vastaa käyttäjälle Annukka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud