Syntymäpäiväjuhlissa

Eilinen ilta meni isän 70v juhlissa. Pakkohan sankarille oli hyvän viskipullon lisäksi hankkia Airamin retrotaskulamppu ja itselle myös,  jotta nähdään kaikki vanhat tyypit paremmin menemään. 😉 Saipa isä kävelykepinkin lahjaksi. Herkuttelimme juhla-aterian Ravintola Aito nimisessä ravintolassa Helsingin Museokadulla ja epäilemättä oivallinen ravintolavalinta, koska ollaan Töölöstä kotoisin. Hyvät hyssykät miten hyvää ruokaa siellä oli. Rapukeitto vei aivan totaalisesti kielen mennessään. 

Ravintolasta siirryimme vielä isän ja isän vaimon luokse kahville ja kakkusille. Kivaa juhlissa on, että näkee sukulaisia, joita aivan liian harvoin tulee arjessa nähtyä. Usein mietin, etten itsekään sitten ensi vuonna järjestä niin minkäänlaisia viiskymppisiä, mutta sitten toisaalta milloinkas sitä sukulaisia tavataan ellei juhlissa. Juhlat keräävät sukulaiset yhteen. <3

Kohta hilpaistaan Miki-kisun kanssa Eläinsuojeluyhdistykseen rokotukseen ja taitaa tämä päivä mennä muuten vallan makoilussa, vaikka lasissani olikin vain lehtikuohujuomaa, kummasti ne tätäkin vanhaa ne juhlat väsyttää. Tosin mummi 96v taisi olla meistä kaikista pirtein. 😉

Sydämellistä sunnuntaita kaikille ja mitä olet mieltä, juhlat vai ei juhlat ja miten teillä on viimeksi juhlittu pyöreitä?



54 thoughts on “Syntymäpäiväjuhlissa”

  • Minä sanon, että ehdottomasti juhlat. Tosin olen itse ollut hyvin laiska niitä järjestelemään, kun tässä on niin monta vuotta mennyt juhliessa noita lapsia ja Halloweeniä 🙂 Nyt kun alan hiukan tokenemaan näistä kaveri- ja sukulaissynttäreistä, niin voisin alkaa harkitsemaan ihan aikuisten juhliakin. Voi olla, että siinä rippujuhlaputken keskellä motivaatio omien 50v juhlien pitoon kokee mahalaskun.

    • Sama homma, enää ei jaksaisi järjestää, mutta mistä niitä muistoja luodaan, no juhlista. 🙂 Sama juttu, Halloweenia, Vappua, neljän lapsen synttäreitä,ym. Hih pahaan saumaan osuu sulla noi omat juhlat ja rippijuhlat. Muistan aina kevään, yo-juhlat, rippijuhlat, kahden tyttären kamusynttärit ja tyttärien synttärit sukulaisille ja kaikki peräkkäisinä viikonloppuina, niin olihan siinä sukulaisillakin kestämistä. 😉

      <3

  • Ihanalta kuulosti teidän juhlat ja voi kuinka kauniit ja tunnelmalliset kuvat <3

    Mistä kummasta sinä löysit nuo Airamin retro taskulamput? Mun on pakko saada tuollaiset, koska minulla ja siskollani oli pieninä tyttöinä juuri nuo <3

    Hih voi että tuo mummisi on oikea teräsnainen, ihana .

    Leppoisaa sunnuntaita Tiia <3

    • Niitä saa vissiin ihan joka kaupasta, koska näin tyhjän retrolampputelineen S-marketissa, mutta Honkkarista ostin ja Motonetistä zekkasi myös tyhjät hyllyt.

      Mummi on super <3

      Ihanaa tiistaita ja oli kivaa nähdä eilen <3

  • Ihana kakku ja hienot riisiposliinit❤

    Miehen vein synttärilounaalle Kööpenhaminaan ja seuraavana päivänä oli ravintola Sognossa vielä ylläri-ilalllinen kavereiden kesken. Omia viisukymppisiäni en ole miettinyt, ehkäpä hän järjestää keväällä puolestaan jotain..

    • Kuulostaa ihanilta synttäreiltä ja omakin fiilis on, että olisi kiva silloin matkata vaan jonnekin juhlimaan synttäreitä. 🙂 On sulle varmaan jotain ylläriä luvassa, olen ihan varma. <3

  • Miehen kymmenet juhlittiin viimeksi ja kivaa oli. Vaikka mulla juhlat menee kahvipannun kanssa tai keitiössä. Onneksi meillä on avokeittiö, jotta näen edes ohikulkiessa vieraat. Omia en ole juhlinut. Mulla ei vaan riitä into niiden laittamiseen ja eipä mulla ole kavereitakaan ja sukukin on pieni. Nykyiset työajatkin aiheuttaa kuukausien etukäteen ilmoittamisen, jos lapset haluaisi kahville. Mutta hyvä näin, arki on parasta.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    • Voi sinua keittiöläistä, niin ne juhlat usein muuten menee, että mies ehtii seurustella, mutta nainen häärää. 🙁

      Kyllä sinä Marketta juhlat ansaitsisit, vaikka sitten ihan pikkaraiset ja intiimit juhlat ne parhaat onkin, vain läheisten kesken. <3 Mutta makuasia, en itsekään ole juhlien ystävä.

      Ihanaa viikkoa sinulle <3

  • Nuo taskulamput ovat kyllä upeita!
    Juhlissa on ihana käydä ja tavata sukua ja muita tuttuja. Itse olen kyllä "laiska" juhlien järjestäjä, olisinko kolmekymppisiä viimeksi juhlistanut pienellä porukalla?!
    – Mukavaa sunnuntain jatkoa <3

    • Samaa mieltä juhlissa on kyllä kiva käydä hih. <3 Juu sama juttu, kolmekymppisiä olen juhlinut omia siis ja miehen 50v järkättiin perheen kesken ja olipa kivat nekin kyllä.

      Ihanaa päivää <3

  • Oon himoinnut noita retrolamppuja, kun meillä oli kotona mun lapsuudessa niitä ja rakastin! <3

  • Kuulostaa kivoilta juhlilta. ja ihanat kahvikupit ja kakku. Voi nam! Ja tuo taskulamppu! Muistan, kun tuollaisia oli. Mistä noita saa? Voisi olla kiva synttärilahja miehelle.

    Taisi olla vuosi sitten elokuussa, kun vietettiin isäni 70-vuotisjuhlia. Tässä kuussa olisi omat viisikymppiset, mutta en juhli. Tai olen kaikille sanonut, että kahvit keitän, jos joku tulee käymään. Tarkoittaa sitä, että teen kyllä täytekakun ja jotain muuta makeaa tarjolle sekä tietenkin myös suolaista. Lisäksi pähkäilen gluteenittoman tarjottavan kanssa. Jonkinlaiset juhlat siis pakosti tullee. Kuohujuomaa en meinannut ostaa, mutta mitä lähemmäksi päivä tulee, sitä varmemmin askeleeni kuohujuomakauppaan käyvät.

    Kivaa sunnuntain jatkoa <3

    • Saa ihan S-marketeista, Honkkarista, Motonetistä eli oletan, että ihan kaikista paikoista. 🙂

      Oho onko sulla nyt viiskytveejuhlat? Hih ties vaikka sulla ois kohta tietämättäs siellä isotkin pirskeet ja ehdottomasti kuohua pitää poksautella. <3

      Onnea onnea jo etukäteen, koska en välttämättä saa tietää milloin on oikea synttäripäiväsi <3

  • Ihanat juhlat ja herkut!
    Minun isä täyttää ensi vuonna 70-vuotta.
    Kyllä kannatan juhlia.
    Minusta on ihana järjestää juhlia ja olla juhlissa vieraana.
    Minun 40-vuotis synttäreitä juhlittiin 80-luvun tyyliin.

    Ihana lumikkimuki!❤️
    Illan jatkoja Tiia!❤️

    • Oi kasarijuhlat, ihan mahtava idea jokin tuollainen teema, jos viettäisin voisi olla sitten kuuskytluvun juhlat. 🙂

      Ihanaa päivää ja kiitos Sari <3

  • Niin herkullisen näköisiä kuvia ja teillä onkin ollut aivan ihanat juhlat😍 Tuollaiset juhlat on tosiaan niin kivoja kun pääsee tapaamaan sukulaisia/ystäviä ja vaihtamaan kuulumisia! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

  • Onneksi olkoon isällesi! Meidän perheessä on juhlittu tosi vähän, omat vanhempani jättivät sekä 50- että 60-vuotis juhlat pitämättä 😀 No, en mäkään pitänyt kolmekymppisiäkään ^_^ Ja anopin 60-vuotisia juhlittiin Thaimaassa, meitä oli hänen lapsensa ja minä itse anopin lisäksi ^_^

  • Ehdottomasti juhlat! Tuolla Aito ravintolassa vietettiin mun siskon hääjuhlinta joten mullakin on paikasta ihania muistoja <3

    Muiskuja ja ihanaa su iltaa <3

  • Juhlat. Aina pitää juhlia kun on vähänkin syytä ja pyöreät ovat kyllä hyvä syy jos mikä. Meillähän niitä juhlittiin helmikuussa – tosin vain pienimuotoisesti mutta useammalla eri kattauksella;)
    Ihanaa syksyn alkua sinulle, Tiia ihaNainen <3

    • Noin ajattelen kyllä, mutta silti hirvittää ajatus juhlista jotenkin. Pienimuotoisesti toki on oma lukunsa <3

      Ihanaa syyskuuta Lady ihanuus <3

  • Pyöreät menivät jo, yhdet niistä. Itse en järjestänyt mitään, vaikka kovasti asiaa pohdin. Pyöreiden sijaan täytyy sitten juhlia vaikka joitain teräviä vuosia 😉

  • Hei Tiia,

    pidä ihmeessä juhlat! Kaiken arjen keskellä niitä on niin vähän ja iän karttuessa huomaa, että juurikin sukulaisia tulee tavattua useammin nykyään surullisemmissa merkeissä kuin iloisissa.
    Mekin mietimme mieheni kanssa ensin, ettemme järjestäisi juhlia, mutta onneksi päätimme toisin. Olemme 67 syntyneitä, mies toukokuussa ja minä lokakuussa, joten muutama viikko sitten elokuun puolivälissä vietimme yhteiset 100-vuotisjuhlat ja samalla siunattiin toukokuussa maistraatissa solmimamme avioliitto. Se oli juhlien alkuohjelmana täytenä yllätyksenä vieraillemme – kaikille, jopa vanhemmillemme. Oli kiva nähdä ihmisten ilmeet kun susipari yli 15 vuoden ajalta ja yhteisen lapsen vanhemmat olivat menneet vihille 😉
    Ilta oli aivan mahtava, upea ja kaikkea mahdollista! Sitä on mukava muistella nyt jälkeen päin 🙂
    Joten juhli ihmeessä läheistesi, sukulaisten ja ystävien kanssa!!! Kerran me vaan 50 täytetään.
    Kivaa alkavaa viikkoa <3
    Terveisin, Johanna
    Ps. Mies "yllättää" minut ja vie minut lokakuussa omana syntymäpäivänäni jonnekin viikonlopuksi – ihan lentokoneella mennään, mutta en tiedä minne ;-D

    • Teillä oli varmasti ihanat juhlat ja nuo yhteisjuhlat kuulostaa niin kivalta. Tuo siunaus on ollut kaiken kruunu, jotenkin niin liikuttavaa <3 Teille jäi upeat ja hienot muistot. minustakin olisi ihan kiva uusia vaikka valat, vähän extraromantiikkaa arkeen <3

      Juu ja kerran sitä 50v täytetään ja mielestäni se on se isoin juhla yhdessä kun täyttää 18-vuotta kanssa.

      Ihanaa, teillä on jotain aivan ihanaa odotettavaa <3 Toivottavasti tulet kertomaan blogiin tai näen instasta minne päädytte. <3

      Upeaa syysviikkoa <3

  • Hyvin on muistissa retrotaskarit ☺
    Mukavan kuuloiset synttärit ja oi tuo kakku näyttä niin herkulta ☺
    Perhepiirissä meilläkin on juhlittu pyöreitä kaksin kappalein ☺

    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia Ystäväin ♥♥

    • Perhepiirissä on just passeli ja jotain pientä seikkailua ystävien kanssa vaikka erikseen. <3

      Ihanaa päivää ma-te ihanuus <3

  • Todellakin juhlat! 😀 Tykkään olla juhlissa juuri sen takia, että silloin näkee pitkästä aikaa kaikkia sukulaisia yhdessä paikassa samaan aikaan. Äiti täyttää 50 nyt viikon päästä, mutta juhlat järjestettiin jo kesällä vähän mun ylioppilasjuhlien jälkeen. Sitä edelliset pyöreiden juhlimiset oli vuosi sitten tammikuussa kun isoäiti täytti 90 vuotta 😀

    • Juhlat on niitä, jotka kokoaa läheiset ja sukulaiset yhteen, siksi juhlat on niin kivoja :)Teilläkin on paljon pyöreitä juhlittu ja voi hitsinpimpula voisin ikäni puolesta olla sun äiti, mutta hei ikää ei tarvitse ajatella, olen sitä mieltä <3

      Ihanaa päivää Sofia <3

  • Voi kun voin aistia tuon lämpimän tunnelman ja viikonlopun fiiliksesi postauksestasi ; ) Aito ravintolaa tsekkailin jo viime talvena, se kun mainostaa itseänsä lapsiystävälliseksi. Heidän menunsa näyttää niin hyvältä! Ja ehdottomasti juhlat, harmittaa niin että karattiin reissuun mun 40-kymppisillä, ehkä pitänee juhlia nelivitosia sitten!

    • On ihana ravintola, vaikka ehkä hieman ruoka oli meidän tytöille aikuismaista. 🙂 Mutta muuten kotoisa ja kiva ilmapiiri ja ruoka oli taivaallista <3

      Hih ok juhlat, katsellaan <3

      Ihanaa päivää Heli <3

  • Mää täytin tammikuussa 30 ja mulle järkättiin yllätyssynttärit Pannukakkutalossa. Olin kyllä ku puulla päähän lyöty, ku en osannu oottaa ihan mitään ja en ollu aikonu järkätä ihan mitään, ku oli rankkoja juttuja just sillon siinä viemässä kaikki mehut.

    • Oi ihanaa, että sait yllärit, silloin ei tarvitse päätä itse vaivata, eikä stressata, kun kaikki on järjestettu puolestasi ja näin ei ole juhlakalukaan väsy juhlapäivänä.

      Sinulla on kyllä ollut suurta surua <3 Onnea vielä näin jälkikäteen kovasti <3

  • Ehdottomasti juhlit tulevia juhlasi. Itsellänikin olisi reilun vuoden päästä pyöreät juhlat tiedossa ja kyllä mie ne aion juhlia vain juhlimisen ilosta. Tahtoo kans tommosen retro lampun.

    • Hih kun ikää pukkaa, olen huomannut, ettei juhlita enää juhlimisen ilosta, väsyttää vaan enemmänkin,hih.

      Ihan vissiin kaikista kaupoista saa noita lamppuja, eli hommaamaan vaan <3

      Muiskuja päivään <3

  • Keksitkö oikeasti jonkun aidosti järkevän syyn olla juhlimatta?? Juhlat eivät ole kiinni rahasta (nyyttärit) tai ajasta (myös arki-iltana voi juhlia, tai brunssilla vkl-aamuna) vaan ainoastaan haluttomuudesta tunnustaa omaa vanhenemistaan!! Vaikka jokaisen kannattaa ainakin yrittää tehdä arjestaan mahdollisimman mukavaan ja kivaa, koska sitä on elämässä eniten, niin juhlahetket ovat kuitenkin ne, joita musitellaan myöhemmin.

    • Keksin montakin, joista suurin on laiskuus ja olen kova stressaamaan ihan turhastakin siis ja tiedän, että nuolisin kotin lattiasta kattoon juhlia varten ym. Niin laiskottaa ajatuskin. 😉 Mielelläni oikeastaan lähtisin perheen kanssa reissuun ja juhlittaisiin sitten synttäriä jossain hyvässä ravintolassa.

      Minulla ei ole mitään ongelmia tunnustaa oma vanhenemista ja kaikkein huvittavinta on, että olen kaikille sanonut, että olen 49v, vaikka olenkin vasta 48. Miellän itseni jo ihan viiskymppiseksi. Eli haluttomuus järjestää juhlat ei kyllä nyt lainkaan johdu ikääntymisen pelosta tai sen hyväksymisestä, vaan puhtaasti laiskuudesta ja mukavuudenhalusta ja myös on jotenkin kiusaannuttavaa olla juhlien pääpiste, vaikka itse juhlapäivänä sekin varmasti hyvältä tuntuisi, mutta näin etukäteisahdistuksena sellainen fiilis.

      Tuossa olen ihan samaa mieltä, arkea ja murheitakin on niin paljon, että jos jättää kaikki juhlat juhlimatta, niin sittenhän elämä on yhtä arkea. Tuo onkin se seikka, miksi vielä vähän mietin, josko ne juhlat kuitenkin, vaikka oikeasti menokenkä vipattaa jonnekin reissuun ehdottomasti.

      Kivaa syksyn jatkoa sinulle <3

  • Tuli ihanan nostalginen olo! Muistan kun lapsuudessa meillä oli tuollainen kuvanmukainen taskulamppu kotona 🙂

  • Meilläkin on äidin synttärit lähestymässä ja mietin että miten järjestäisin. Hyvä ajatus mennä ravintolaan syömään sen sijaan että itse pitäisi kaikki järjestää. Niissä on yleensä myös omia huoneita ryhmille. Hyviä lahjavinkkejä sain myös tästä!

Vastaa käyttäjälle Mia / Beauty Highlights Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud