Tukholma, Disney Store ja siskot, täältä tullaan!

Tukholma, Disney Store ja siskot, täältä tullaan!

Nyt oikein massussa kutkuttaa ja perhoset lepattelee. Tänään lapsuudenkamujen kanssa Tukholmaan. Nämä kamuset olen bongaillut tai oikeastaan tätini löysi Sari kamuseni rapusta sukkahoususillaan ja toi meille leikkimään. Oli ihmeiden päivä minulle, jolla ei ollut vielä 4-vuotiaana yhtään kaveria. Näin meistä sukkahoususarin kanssa tuli erottamattomat ja vaikka välillä on ollut hiljaiseloakin, ettemme ole nähneet niin paljon, niin aina on ollut vahva tietoisuus, että toinen on varmasti siellä. Olemme toistemme lasten kummeja myöskin eli kovin tärkeä ystävyys on kyseessä ja vuosia meillä on takana paljon.

Mukaan lähtee myös Sarin isosisko Kikka, josta tuli samalla työpaikalla yhtä hyvä sydänystävä, kuin Sarista ja meidän whats up ryhmän nimikin on ”siskot”. <3 Iiks nyt tulee itku. Kaikilla on kiireitä tahollaan ja siksi Tukholmaan meno oli sellainen juttu, että nyt pysäytetään aika ja vietetään laatuaikaa yhdessä. Kikasta vielä sen verran, että hänelle olen jäänyt huppelissatilastani teininä kiinni ja samaan rysään jäi sitten minun vuoksi Sarikin. Ei kuulemma Töölön rappukäytävä oikein meikäläiselle riittänyt. Se nuoruus, se nuoruus. 

Reissulta en odota drinkkejä, koska en vuosiin ole enää juonut alkoholia juurikaan, kuin kilistelyn tai yhden mökkisiiderin merkeissä, mutta A-luokan seuraksi lisäksi odotan jännityksellä, että pääsenkö huomenna Tukholman Disney Storeen, vai en. Hakusessa olisi tuon yläkuvan keskivirivin punaisen Mikki-mukin ja vaaleansinisen Liisa Ihmemaassa-mukin lisäksit tuo vaaleanpunainen Aristokatit muki, ooh. Niin ja hyvää ruokaa ei sovi unohtaa, sitä odotan reissulta myös paljon.
Eräs karvapallero on sitä mieltä, että hän lähtee mukaan myös tai pikemminkin, emäntä älä lähde. Ihanaa torstaita kaikille ja nyt nokka kohti kamusia, Tukholmaa ja uijui Disney Storea muita shoppailehaaveita ei meinaan kyseiseltä reissulta ole. 🙂

Mikä on oma lempipaikkasi Tukholmassa tai Tallinkin laivoilla, mikä on ihan must toteuttaa?


40 thoughts on “Tukholma, Disney Store ja siskot, täältä tullaan!”

Vastaa käyttäjälle Marjo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud