Huh mikä viikko, flunssaa ja kaikki muu yhtenä ainoana päivänä

Mikä mystinen viikko! Ensin makaat raatona kolme päivää flunssan kourissa ja seinät meinaa kaatua päälle ja toiveikkaana torstaina päätät, että nyt on flunssat lusittu ja pingot stadiin ja kaikki tapahtumat sijoittuvat kerralla yhteen päivään.  Ei olisi muuten kannattanut, sillä flunssa tupsahti kaksinkertaisena takaisin ja maattu raatona taasen miltei kolme päivää. Torstaina oikein mietin, ettei pieni sielu värisemättä kestä näin mahottoman paljon happeningejä, jänniä juttuja ja ihmiskohtaamisia.

Jännin juttu oli torstaina ilmestynyt Viva-lehti, jossa oli neljän sivun juttu Pinkit korkokengät Maijusta ja minusta ja etenkin lehtijuttu käsitteli aihetta Tädit tubettaa ja aikuistubettaminen. Meillä aikuistubettajilla on muuten oma uusi vlogiportaali, kannattaa kurkata täältä. 

Valitettavan usein on saanut kohdata ja huomata ikärasismia, tämän ikäinen nainen ei vaan ole enää niin hohdokas ja nuoret hallitsee maailmaa. Silti Maiju ja minä saamme olla kiitollisia, koska lehdet ovat olleet kiinnostuneita meistä aikuisista myöskin ilmiönä, niin bloggaajina, kuin vloggaajina. Maijun kanssa olemmekin päässeet, Gloria-lehteen, Anna-lehteen neljän sivun jutulla pari vuotta sitten, Kotivinkissä keväällä oli iso juttu, mainittiin meidät vastikään Talouselämässäkin ja nyt plumpsahti tämä kiva Viva-lehden juttukin. Tämä on hyvä asia kaikille meille hieman iäkkäämmille bloggaajille/vloggaajille. 


Useammassa radiohaastattelussakin olemme olleet, itse asiassa jo neljässä, mutta meikäläiseltä on tuo televisio vielä valloittamatta bloggaajana, jos ei siviilipersoonani osallistumista Hehku-ohjelmaan lasketaEli aikamoista, enkä ennen blogia olisi kuunaan voinut ajatellakaan moista, minä jota pelotti aikoinaan laittaa Facebookiin profiilikuva ja pari vuotta menikin kuvan laittoa epäröidessä. Koin tuolloin, että kaikki tälläiset tavikset, jotka haluaa nassunsa laittaa someen, niin sitten on ihmisellä jotain perin merkillisesti vinossa. Kaikenlaisia ennakkoluuloja sitä onkaan pukannut, vanhan kansan immeisellä, koska oikeasti mitä väliä, yksi elämä. 😉


Toki taustalla lehtijutuissa juuri myöskin on se pieni hämmennys, hei iäkkäämmätkin vloggaa ja bloggaa nuorten hallitsemalla alueella ja koetaan meidät aikuisemmat mielenkiintoisena uutena ja ehkä oudohkonakin ilmiönä. Vaikka meitä on vaikka kuinka paljon ja nuoret bloggaajatkin, jotka ovat aikoinaan nousseet ensimmäisenä pinnalle, alkavat olla jo päälle kolmekymppisiä. Oma tahtotila olisikin, että kaiken ikäisiä kohdeltaisiin saman arvoisesti, eli päästäisiin tilaan ikätasa-arvo.


Mietin tässä juuri sitä, että onko ikärasismi monesti myös oman pään sisällä oleva asia, sillä ainakaan me keski-ikäiset tai mitkä lie varhaisvanhukset emme ole juuri huomiotta jääneet.  On toki tilanteita, jossa koen, että joudumme vakuuttelemaan itseämme enemmän tai meitä on katsottu jopa huvittuneesti, että keitä nuo iäkkäät täti-ihmiset ovat. Ehkä huomaan, että joudun blogini puolesta, joskus todistella itseäni enemmän, onhan blogini ja myös vlogikanavamme hieman koomisia jo nimiltään ja useimmiten emme näytä sitä stailattua elämää, joten on meille saatettu nauraa tirskahdellakin eräät tahot. Keski-ikäisenä jos koskaan on varaa olla oma aito itsensä, enkä kaipaa lainkaan aikaa eli nuoruutta, jolloin mietin ihan liikaa, mitä muut ajattelee minusta.  Haluan olla juuri tälläinen, kuin olen, ketään mielistelemättä.

Ikärasismia on niin vaikea sormella osoittaa, mutta silti se on vahvasti koettu tunne tai tilanne, missä huomaa jäävänsä ulkopuoliseksi. Näistä syistä onkin hyvä, että me ”iäkkäämmätkin” yhteisvoimin nostamme voimamme, niin 40+ blogiportaalin, kuin Aikuistubettajat vlogiportaalin avulla. Kun olemme yhteisö, ei meidänkään ikäisiä voi noin vaan sivuuttaa. Koska elämä on elämänmakuista kaikissä ikäryhmissä. Omaan silmään jo nuorena, kaunein ihminen on aina ollut sellainen, jonka silmistä paistaa viisautta, sydämellisyyttä, hyväksyntää muita kohtaan ja jo elettyä elämää, suruakin. Nuoret  taasen ovat kaikki kauniita ja aina. <3

No hilpeimpiin asioihin. Beach House Kitchen Helin ja 40+ portaalin emon kanssa aloitimme torstaiaamun Elloksen ja Espan Kokkikoulun järjestämällä jouluisella aamiaisella. Tilaisuus oli ihana, sillä pääsimme kunnolla jo etukäteen nauttimaan joulufiiliksistä, kyllä olen jo valmis jouluun ja näkyypä täällä pieni sipaus Elloksen jouluakin kuvassa. Leivoimme piparkakkuja, teimme itse glögiä ja viikunahilloa. Kiitos Ellos Home, oli todella kiva aamu. 

Yllä olevassa kuvassa pieni sipaus Elloksen tulevaa joulua  ja pari alla olevaa kuvaa otin Mall of Scandinavian Ellos Home liikkeestä Tukholmassa. Mall of Scandinaviaanhan pääsee T-Centralista Uppsalan junalla ja Mall of Scandinavia on kahden pysäkin päässä Solnan pysäkillä, matka vie 7-minuuttia. Mutta jos et jaksa lähteä Tukholmaan asti, onhan aina kotisoffa ja verkkokauppa, josta tilailla. Ellos Home liike oli kuitenkin aivan fantastinen ja huolisin myymälästä kotiin miltei kaikki. Ihanaa vintage henkistä vanhan ajan tunnelmaa, vihreitä tyylikkäitä lamppuja jäi mm. himotuksen kohteiksi, puhumattakaan matoista. Wau iso peukku Ellokselle. 

My happy place is, kirjakauppa eli oma onnellinen paikkani on kyllä kirjakauppa tai kirjasto. Voisin vaan ihmetellä ja ihastella kirjojen selkämyksiä ja pohtia minkälaisia seikkailuja kunkin kirjan sisään kätkeytyy. Kiitos niin paljon Harper Collins Nordic kustantamolle, jolta sain ilahduttavaa viestiä, että ”hei jätin sinulle pienen yllätyksen Helsingin keskustan Akateemiseen”.  Ylläripyllärinä kassista löytyi Karin Slaughterin uunituore kirja ”Hyvä tytär” ja mahtava muki, Kirsikkana käsinkirjoitettu kortti, käsinkirjoitetuissa korteissa on sitä jotakin ja niin harvoin niitä tänä päivänä saa. Aivan erityisesti lämmitti, että siellä joku oli juuri ajatellut minua ja nähnyt vaivaa. Kiitos niin paljon. <3

Kävin myös tutkailemassa Akvamariini Portellin pressipäivän tuotteita ja omg näitä Anastasia meikki-ihanuuksia ja kyllä haluaisin kaikki. Anastasian meikkejähän myydään Kicks-myymälöissä. 

Haipakan torstai-illan päätti vielä Republick Showroomin PlayStation 4 pelikoneen tiimoille suunnattu peli-ilta. Jotkut pelasi paljon, tädit ja Souliina ei yhtään, ei riittänyt taidot. Peli-ilta kuitenkin kiinnosti, koska meidän kotoa löytyy PlayStation 4 lapselle synttärilahjaksi ostettuna. Joulun ja herkuttelun tunnelmiin pääsimme peli-illassakin ja taas manasin, pitikö mennä ahneena syömään sushit kaiken välissä vielä! Mielettömät ruoat ja astiat tilaisuuteen järjesti Rupla Helsinki. 

Ehdinpä vielä livahtaa katsomaan leffalähettilään ominaisuudessa Victoria&Abdul leffan, joka oli niin liikuttava ja myös surumielisen haikea. Ihmisten ennakkoluulot, pahuus, tuomitsevaisuus, ahneus, omahyväisyys ja ilkeys, jotenkin flunssaisen mielelle korostui kovin ja lähdin elokuvista paino sydämessä.  Maailma ja ihminen ei ole muuttunut mihinkään tästä, vaikka moni tässä maailmassa näyttäytyykin kauniimmassa paketissa ja kyseisiä tunteita enemmän piilotellaan. Ohessa vielä leffan traileri, jos joku ei ole sitä vielä kurkkinut. Suosittelen elokuvaa, elokuva oli hieno elämys. 


Tänään flunssasta huolimatta käytiin Sirkus Finlandiaa katsomassa ja siitä lisää tuonnempana. Kannattaa muuten, jos sirkukseen menee, käyttää S-etukorttia, sillä saa lipuista jonkin  verran alennusta. 


Miten siellä, onko tullut vastaan ikärasismia, tätä olen kysellyt täällä aiemminkin ja pystyttekö erottamaan varsinaisen ikärasismin omista peloista ikääntymistä kohtaan? Onko nähty Victoria&Abdul ja keneltä löytyy PlayStation 4, josta en mitään ymmärrä, jos olisi vinkata vaikka jouluksi jokin kiva perhepeli. 🙂 Mukavaa sunnuntain jatkoa. <3




44 thoughts on “Huh mikä viikko, flunssaa ja kaikki muu yhtenä ainoana päivänä”

  • Niin ihanaa menoa ja meininkiä! Onnea tädeille, ihan mahtavaa❤mä oon teidän suuri faninne🤗 tässä blogimaailmassa en ole juurikaan ikärasismia kohdannut, yritin kyllä liittyä 40+ bloggaajiin olin sinne liian vanha tai sitten oli muut syyt.Mukavaa alkavaa viikkoa❤, täälläkin toivutaan flunssasta mutta huomenna töihin, viikonloppu menikin toipuessa.

    • Kristiina ihanuus, kiitos niin paljon, voi itku sinua <3 Hei 40+ yrität myöhemmin uudelleen, sillä ikä ei todella ole este, vaan kaikki 40 ovat ikänsä puolesta tervetulleita varmasti. Älä lannistu. <3

      Toivottavasti voit jo paremmin, ihanaa maanantaita sinulle <3

  • Tapahtuiko tämä kaikki yhtenä päivänä. Mä ihan hengästyin. Mun elämässä ei ole vuodessakaan noin paaljon häppeninkiä kuin sun yhdessä torstaipäivässä. Hienosti olette ajaneet Maijun kanssa meidän aikuisbloggaajien ja -vloggaajien asioita eteenpäin. Oma blogini ei ole kovinkaan tunnettu, joten en ole kokenut mitään suoraa ikärasismia tai ehkäpä se juuri ilmeneekin niin, että neljänkään vuoden aikana blogistani ei ole tullut kovinkaan suosittu.

    Jälleen kerran jumitun näihin sun ihaniin vaalokuviisi ♥ Pikaista paranemista Sinulle, Tiia ♥

    • Tapahtui ja unhoitin vielä valmistamani glögit ym. Espan Kokkikouluun ja ei kun sinne hikipäässä hakemaan, luulin muuten, että oli mummokuume, olikin lämpöä. 😉

      Olen jäävi sanomaan, kun sinulla on ihana blogi. Olen kuitenkin huomannut, että olen joutunut eräille tahoille todistamaan itseäni uudelleen ja uudelleen, mutta se voi johtua niin monista seikoista, koomisesta bloginimestä, ei niin kauniista blogin ulkoasusta, värikkäistä kuvista eli ihan mistä tahansa muistakin mieltymyksistä, kuin ikä. Usein mietin, mieti kaikkea sitä positiivista mitä saavutettu, eikä niitä hippusia mitä ei ole saavutettu, mutta ehkä juuri ne hippuset pitää myös nälkäisenä. 😉 En tiedä, mutta sen ainakin tiedän, että mennessäni joihin pressitoimistoihin, osassa kohdellaan ihanasti, mutta osassa hieman oudoksutaan ja siitä tulee itselle olo, että katsotaan mitäs noi vanhat tädit täällä tekee, mutta voi se johtua myös ylipäänsä siitä, ettei blogini ole jättisuuriblogi. Sitä ehkä ottaa herkimmin siipeensä iästään, ehkä se ikä on sittn hieman arka paikka. 🙂

      Kiitos niin paljon Krisse ja aivan ihanaa uutta viikkoa <3

  • Flunssat on aika tiukassa tainneet nyt tänä syksynä olla heissä kehen se on iskenyt – toivottavasti itse siltä välttyisin, kotona jo tarpeeksi sairauslomalla saanut olla.. Huomenna itseasiassa pitäisikin töihin sitten palailla, viiden viikon paussin jälkeen hieman jännittää muistaako salasanat ja minkälainen määrä hommia siellä oikein odottaa tekemistään, onneksi ensimmäistä päivä on väljempiä ja saan rauhassa katsoa mikä on tilanne ja mistä lähdetään etenemään.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    • Juu noin monen viikon jälkeen se salasana voi lyödä tyhjää siinä koneen ääressä. Toivottavasti kaikki sujuu jouhevasti ja et saa kuitenkaan flunssaa. Ihanaa työviikkoa sinulle Mira <3

  • Jotenkin en ole kokenut ikärasismia. Kun meitä näin iäkkäitä on vähän, niin persoonallisiin on isketty kiinni. Meillä on ollut onni päästä mahtaviin projekteihin kiinni. Uskon, että vielä kaikkea mahtavaa on tulossa

    • Niin ja pitää vielä lisätä, että ehkä en koe ikärasismia, koska jos olen joskus tuntenut itseni vähemmän tervetulleeksi johonkin tilaisuuteen, niin niissä en ole sen koommin enää vieraillut 😂

    • Sekin on totta, että monessa asiassa meidän ikä on ollut eduksi ja meidät on huomattu ja sieltä nostettu, ikä voi siis olla positiivinenkin voimavara. Kaikkea mahtavaa on niin tulossa ja hei jo tämän viikon torstai tulee olemaan uskomaton! Blogi vie mitä ihmeellisempiin paikkoihin. <3

      Jep pariin paikkaan on joutunut äänestämään jaloillaan ja vaikka niistä tulisi kutsu avaruuslennolle, niin en menisi, tai noh ehkä jos avaruuslento olisi kyseessä, mutta muuten ei. Itsekunnioitus tulee säilyttää ja olla sellaisten ihmisten kanssa myös yhteistyötekemisissä, joista tulee hyvä fiilis.

      Ihanaa päivää Maiju ja torstaina kannat kattoon. <3

  • Pleikka 4 rantautui meille äskettäin ja näköjään FIFA18 eli pleikkafutis yhdistää jopa änkyräteinin ja futaripikkuveljen. Siinäpä vasta ikärasismia, kun murkku on sitä mieltä, että kaikki alakoululaiset on ärsyttäviä pikkujonneja… Pikaista häätöä sun flunssallesi <3

    • Mahtavaa, meillä Pleikkaa pelaa tällä hetkellä vain Pleikan omistaja, Krista, mutta jokin perhepeli jouluksi olisi kiva. 🙂 Hih ikärasismi kyllä toimii moneen suuntaan ja toki joudun miettimään, että otanko herkemmin nuorilta itseeni, että jos en muuten vaan heistä ole kiinnostava, eli ei mitään tekoa iän kanssa, vaan blogini on muuten heidän silmiin nolla, niin harjoitan itse heihin tytöttelevää ikärasismia. Kaikki on mahdollista, mutta kun omassa sisimmässä vieläkin asuu nuori tyttö ja nuoret ovat ihania ja sitä paitsi paljon fiksumpia, kuin itse olin joskus ammoisina aikoina.

      Kiitos Marika ja upeaa viikkoa <3

  • Mä en oo vielä kokenut ikärasismia tai sitten en oo osannut tulkita sitä 😀 Musta on just ihanaa kun te Maijun kanssa olette omia itsejänne ♥ Flunssaa tuntuu olevan kaikkialla, käsidesi kulkee laukussa ja toistaiseksi ollaan päästy vähällä. Mukavaa iltaa Tiia ♥

    • Olet niin upea, nuorekas ja kaunis ja ihan 30veeltä näytät <3

      Helpointa on olla oma itsensä, vaikka toki siinäkin haasteensa on, sitten kun tulee pataan, se tulee sille omalle itselle eli herkälle sielulle. <3

      Ihanaa viikkoa ja toivottavasti et saa flunssaa <3

  • Ihania joulutunnelmia, olen itse ollut jotenkin joulufiiliksissä monta päivää, joten kuvia oli kiva katsella. ^_^

    Ihanaa su-iltaa Tiia ja pikaista paranemista! <3

    • Oi kiitos Jonna ja en ymmärrä, täällä menee kurpitsat ja joulu ihan sulassa sovussa keskenään. <3 Kai sitä kaipaa tuiketta tähän sateiseen ja tummaan syksyyn.

      Kiitos ja upeaa uutta viikkoa <3

  • Olihan tuo melko vauhtipäivä ja oikeasti reilun 3 blogivuoden jälkeen elämään on tullut aikamoista vauhtia! Piparit on syöty jo, keittämämme glögi ja viikunahillo jäivät odottamaan tuleviin illanistujaisiin! Kuulosti niin tutulta tuo, että facen kuvan vaihtokin 'nolotti', mutta nyt sitä on jo tottunut tuohonkin 'julkiseen' puoleen! Ikärasismia on valitettavasti olemassa, 40+ ei ole vielä se mediaseksikkäin kohderyhmä, mutta uskon että tullaan vielä joku päivä olemaan se varteenotettava vaihtoehto, kun yritys etsii sitä täydellistä kohderyhmämatchia! Tunnelmallista sunnuntai-iltaa, täällä tanssitaan Tähdet, tähdet – ohjelman tahdissa….pikkutyyppi ihan innoissaan taas! Munkin nivelet pysyy vetreinä, kun hän hakee tanssimaan koko ajan <3

    • Totta, enpä olisi uskonut, että blogi vie matkoille ja kivoihin tilaisuuksiin ja ennen kaikkea saanut niin ihania ystäviä, kuin sinut. <3 Lisäksi lukijoihin olen kiintynyt ja mietin heidän elämää ja jos jostain ei vähään aikaa kuulu, huolestun <3 Eli kyllä blogi on vienyt paljon aikaani, mutta antanut monin kerroin takaisin. <3

      Juu enää ei tunnu missään tuo julkinen puoli, se on ihan tavallista, mietin välillä toki, oudoksuuko omat ystävät, jotka eivät halua kasvojansa minnekään. Mutta toisaalta en voi käyttää aikaani tämän asian murehtimiseen eli mitä muut ajattelee. Olen sama tyyppi, kuten aina, joten tuskinpa he edes miettivät.

      Ihana pikkutyyppi siellä, oi teitä. <3 Mukavaa uutta viikkoa Heli ja kiitos mahtavasta päivästä <3

  • Voi mahdoton mikä torstai! En yhtään ihmettele, että flunssa otti takapakkia. Toisaalta sinun torstaissa on ollut aivan ihania juttuja, joita on kiva muistella vielä monet kerrat.
    Nyt olen alkanut ajatella ikärasismista niin, että olen itse sen aiheuttaja, koska otan nykyään ikäkortin todella helposti esiin. Aika usein vain tulee tunne, että katsotaan kieroon, että mummo taas heiluu. Vielä pahempi, jos joku nokkava kolmikymppinen besserwisser lohkaisee jotain hieman siihen suuntaankaan, että voin ottaa sen ikärasismina.
    Mahtava tuo Hehku-ohjelma! Hyvä Tiia! Ja nyt pikaista paranemista <3 Itse yritän huomenna raahautua töihin, koska huomisen teatteria en enää aio perua 😀

    • Juu ei olisi pitänyt lähteä torstaina minnekään, etenkään aamusta iltaan, mutta toisaalta en kadu, jäipä päivästä kivat muistot ja toivottavasti pian tämä flunssakin vaipuu unholaan.

      Juuri tuota mietin ja mietin, olenko itse ikärasismin aiheuttaja, otanko itse ikäkortin eteen ja onko torjuntoihin ihan vaan muut syyt, kuin ikä, mutta juuri tuo ikä, vaikka en olisi uskonut, onkin epävarmuutta aiheuttava jossain alitajunnassa ja siksi tuo ikäkortti. Voi meitä. <3

      Juu vastahan me oltiin nuoria ja ehkä sitten pidin itseäni vanhempia ikäloppuina, en muista, voi olla etten korvaani edes lotkauttanut moisille ajatuksille, sillä nuorena sitä oli niin kuolematon ja oli fiilis, että elää ikuisesti.

      Hih juu tuo Hehku oli sellainen suuri itseni voittaminen ja omg olin jopa neljässä osassa, joista yhtä kuvattiin meillä kotonakin. Oli jännää. 🙂

      Toivottavasti voit paremmin ja pääset teatteriin. <3

  • Mun mielestä koin enemmän ikärasismia kun olin nuori, varsinkin työelämässä. Ehkä en vaan ajattele asiaa juurikaan, saas nähdä mitä mieltä olen kun kohta käyn uutta työtä etsimään.
    Huh miten paljon olet yhden päivän aikana touhottanut, eipä ihme, että tauti tuli takaisin.
    Rentoa sunnuntai-iltaa Tiia <3

    • Vaikea tuohon sanoa, sijoitushommissa en koskaan tuntenut nuorena tahi vähän myöhemminkään ikärasismia ja voi olla, että tämä ikärasismi on oman pään keitoskin osaltani, sillä meidäthän Maijun kanssa mm. on otettu niin hienosti vastaan, että pitäisi enemmänkin taivastella sitä, kuin muutamaa yksittäistä outoutta.

      Voi Outi, toivottavasti sinun alalla juuri tuo työkokemus on vaan hyvästä. <3 Voimahali murunen ja ihanaa viikkoa <3

  • Huh!Tuota sinun menoa ja meininkiä. Ja vielä kipeänä. Minä olen kokenut helpottavana olla yli viisikymppinen. On siis jotenkin helpompaa elää. En todellakaan ihaile nuoruutta ja kauneutta. Kaunis ajatus tuo täydellinen ikätasa-arvo. Nyt, nainen!Lepäät ja parantelet flunssan! Usko minua. Minä olen sinua vanhempi….(se ikätasa-arvosta heti alkumetreillä).

    • Totta tuo, että henkilökohtaisella tasolla tämä ikä on ah niin vapauttavaa. Ulkonäköpaineet on poissa ja kun tosiaan blogin puolellakin kommentointiin, että kun rohkenen laittaa meikittömän kuvan, niin juuri tuollainen mitä väliä asenne on kasvanut. On vapauttavaa päästä tilaan, jossa ei enää niin paljon koko ajan yrittää miellyttää muita. Tätä kautta kasvaa eheämmäksi ja vahvemmaksi ja samalla se positiivisuus kantaa ja se on sellainen hyvän kierre, että itsekin viihtyy vahvojen ja positiivisten ihmisten seurassa. Esimerkiksi syyllistäminen ja omistaminen on minulle ihan no no nykyään, nuorempana otin vaan kaikki itseeni ja pidin itseäni syypäänä, ehkä siksikin tämä vahvistuminen on saanut jopa hieman vihaiseksi, kun annoin nuorempana ihmisten kävellä yli.

      Eli tässä iässä on niin paljon hyvää ja koen elämän olevan matka, jossa ihminen kasvaa täyteen mittaansa vanhuksena, tulee valmiiksi ja sitten on aika mennä. <3

      Hih uskon ja kiitos välittämisestä ja oikein muikeaa viikkoa Marja <3

    • Hih no yhden päivän vielä jaksaakin paukuttaa täysillä. Tämän viikon lopussa tosin Maijun kanssa tulee eräs mahtava kahden päivän puristus ja ensi viikolla I love me yhteistyöbloggaajan muodossa kolmen päivän, että huhhaheijaa, ainakaan lokakuussa ei lepäillä.

      Ihanaa lokakuun jatkoa Tuija <3

  • Hurjasti ohjelmaa, mä oisin jo puolessa välissä päivää tipahtanut sun kyydistä!

    Mä oon ilmeisesti niin täällä omissa oloissa, että ei oo tullut ajateltua/vastaan ikärasismia – Pikkukaupungin tyttö kotonurkissa 🙂

    Kauniita unia Tiia <3

    • Kävin välillä leffassa lepäämässä. <3

      ihanaa ja juu ei täällä Porvoossa niin mitään ikärasismia näe eikä koe, mutta stadilaisena, hmmm. ehkä eri fiilis, kuin nuorempana. Mutta sitä juuri mutustella pähkäröin, onko kyseessä vain oman pään sisällä oleva tunne.

      Ihanaa uutta viikkoa Marru <3

  • huh tuli ihan hiki lukiessa, mutta ihanaa varsinkin noi joulujutut <3 Pleikalla en ole pelannut sitten x-vuoden, koska en yksinkertaisesti osaa ja 'opettajille' ei kärsivällisyys riitä mammaa opettamaan 🙂 Ikärasismia en ole vielä kohdannut, koska en vissiin osaa sitä erottaa enkä siitä välitä… töissä ainakin me kaikki ollaan samassa veneessä nuorista 'vanhuksiin'.
    Ihanaa uutta vauhdikasta viikkoa sinulle Tiia <3

    • Minäkään en kyllä pelaa, jotain perhepeliä voisin pelata jouluna, muuten en ole ikinä pelannut mitään, paitsi matopeliä vuonna 2000. Koen ajanhukaksi, kun pitäisi katsella leffoja, sarjoja ja lukea kirjoja ja on vielä tämä some, niin että pelatakin pitäisi, niin jätän sen perheen nuoremmille. <3

      Ihan mahtavaa, että teidän töissä toimii ikätasa-arvo <3

      Upeaa uutta viikkoa Satu <3

  • Onpa ollut vauhdikas päivä. En yleensä ota kovin monta tilaisuutta samalle päivälle, jolleivat ne ole todella kiinnostavia, lyhyitä ja ihan lähikortteleissa tai aikaisin aamulla ja töiden jälkeen illalla.

    En tunne kokevani pahemmin ikärasismia, töissä näen kokemuksen olevan eduksi ja näissä blogijutuissa en varsinaisesti mene ikä edellä vaikkei kukaan toisaalta minua ihan tyttösenäkään pidä. Joissain yhteistöissä ikä on ollut jopa vain eduksi.

    • Porvoosta matkatessa otan mieluiten useamman tilaisuuden, kuin että laukkaan monena päivänä. Kerralla monta ja sitten taas himmaillaan. Joskus on kyllä sattunut yhdelle päivälle niin paljon, että siinä kärsi jo iltapäivän puolella jaksamisen kannalta tapahtumat eli fiksua on ettei liikaa änge. Tässä oli niin mukavan rauhallisia kaikki tapahtumat ja tuolla Pressitoimistossa, jossa Anastasiat oli esillä, katsastin vain Anastasiat, koska ne oli ne mitkä kiinnosti. 🙂

      Totta iällä on puolensa ja ehkei tietynlainen vastustus johdu edes iästä, vaikka oman blogin hassusta nimestä jne. 🙂 Pohdintaa ja asian pyörittelyä, mikä on toisaalta turhaa ja tulisi ottaa ne jyvät, eikä pohtia akanoita.

      Ihanaa uutta viikkoa Tuuli <3

  • Sinulla on ollut tosiaan vauhdikaspäivä. Joulu tosiaan tekee tuloaan ja pitäisi itsekin alkaa miettimään jo "tonttujuttuja". Vaikka tonttuilen muutenkin koko vuoden 🙂 Minulla mielessä, että menisin katsomaan tuon Victoria & Abdul-leffan. Taidan joku päivä ottaa omaa-aikaa ja hiipiä leffaan!

    Rentoa päivää sinulle!

    • Sama täällä, jos näen kivan jutun, ostan sen joululahjaksi siltä näkemältä, tavallaan mieli prosessoi joulua koko vuoden. Helpotusta vai stressiä, noh joulun alla ainakin kiitän itseäni, että kaikki on hankittu jo hyvissä ajoin.

      Suosittelen leffaa, se on niin ihana, vaikka myös suruisa.

      Ihanaa päivää ja kiitos niin paljon, kun liityit blogin lukijaksi, lämmittää mieltä. <3

  • Täällä sitä ihmettelen nuoren naisen (sillä sitähän sä oot mun vinkkelistä katottuna) energisyyttä. Ikä on suhteellista, riippuu siitäkin kuka katsoo ja ketä. Teit kaiken tuon ja vieläpä puolikuntoisena! Kauniita kuvia, ihania hetkiä talletettavaksi muistojen helminauhaan. Hyvää tätä viikkoa sinulle!

    • Ooh ihania helmiä korville "nuori", niin oman mummin mielestä olen teini vasta. 🙂 Kaikki on todellakin suhteellista.

      Kiitos niin paljon kauniista sanoista ihana Kirsti ja sinulle aurinkoista viikkoa <3 kiitos kun ilahdutat aina päivääni <3

  • Ihania kuvia♥ ja voi miten paljon elämää viikkoon mahtuukaan:) Tuollaiseen ikärasismiin en ole omalla kohdalla törmännyt..minusta on ihana olla sen ikäinen että omaa tietynlaisen itsevarmuuden, elää elämäänsä sillälailla kun parhaaksi katsoo, ollaan juuri sellaisia miksi luoja on luonut:) Meillä on tuollainen PS4 ja meinattiin tänä syksynä ostaa yhteiseksi peliksi CrashBandicoot..tuota joskus vuosia sitten pelattiin ja kaikki tykkäsivät kovasti "timanttijahdista":) Toivottavasti olet pian täysin voimissasi ja mukavaa viikkoa sinne♥

    • Jetsulleen näin, tämä iän tuoma itsevarmuus on parasta, tietää mitä tahtoo, kenen seurassa viihtyy ja mikä juttu ei itselle sovi. 🙂 Iässä on todellakin hyvät puolet ja en aidosti tahtoisi enää olla nuori, se kaikki kipuilu oli hyvin raskasta.

      CrashBandicoot on ollut kova sana, miehellä ja miehen aikuisilla lapsilla, eli josko siitä vaikka olisi yhteiseksi joulupeliksi. Kiitos muistutuksesta ja vinkistä.

      Ihanaa uutta viikkoa Päde <3

  • Melkoista menoa mahtui tätien viikkoon. Eipä ihmekään, jotta flunssa hiipi uudelleen ☺
    Ihania kuvia mukava katsella ♫
    Ikärasismi se pyörii ainakin oman pään sisällä, joskus enemmän ja josku vähemmän. Kolotusia kun tuppaa tulla, niin silloin toivoisi muutaman vuoden ikäänsä nuoremmaksi ☺

    Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle Tiia ♫♥♫

    • Hih ihan näin ja mieheni kanssa olemmekin jutelleet, kun tässä alkaa olla pientä kremppaa jos jonkinmoista, että miten meitä vanhemmat jaksaakaan. <3

      Ihanaa uutta viikkoa ihanuuspakkaus <3

  • Onpa teillä ollut vauhdikas päivä, joku nimeltä mainitsematon olisi jo tippunut kelkasta. Minä olen jo niin vanha, etten enää huomaa ikärasismia.. vai olikohan se niin, etten ole huomaavinani?
    Ihania muuten nuo Elloksen jouluset kuvat♥ Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Tiia♥

  • Jopas on ollut tapahtumien täytteinen päivä sinulla!

    Minä törmään ikärasismiin hyvin usein. Teknisen alan ihanne työntekijä on max 25v mies, eikä keski-ikäinen nainen 🙁 Jopa työnantaja puheissaan sanoo suoraan, että työntekijät ovat liian vanhoja ja tilalle pitäisi saada uutta ja nuorta verta. Iälleni en mitään voi, mutta yritän pyristellä mukana vauhdissa ja osata sen mitä nuoretkin.

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud