Pysähdys

Tänään ei ole juuri sanoja, on vain tyhjä mieli, joka käyskentelee hitaalla temmolla. Viikonlopun kolmen päivän messut tuli vedettyä hype-energialla ja tuli mietittyä niitä, joiden elämä on aina niin hektistä, jotka eivät koskaan ehdi levätä. Kierrokset ovat tässä iässä jo uuvuttavia ja tänä aamuna huomasin olevani vihdoin pudonnut ylikierrosten kelkasta ja mieli ja keho olivat väsyneitä ja sielu kaipasi näitä kuvien maisemia ja joskus en kaipaa sanoja, vain silkkaa hiljaisuutta. 

Metsä ja merentanta on ne paikat, joissa oma sieluni lepää, missä sinun sielusi rauhoittuu parhaiten tai missä tilanteessa tai mitä tekemällä?

Sydämellistä tiistaita kaikille. <3


74 thoughts on “Pysähdys”

  • Välillä kaipaa pysähtyneitä hetkiä. Minä järjestelin olohuoneen nurkkaan itselleni lukunurkkauksen. Sellaisen paikan, johon käpertyä edes hetkeksi kiireen keskellä päivittäin. <3

  • Minä menen kirjaimellisesti metsään. Luonto laskee stressihormonien adrenaliinin ja kortisolin tasoja ihan tieteellisesti tutkitusti. Ja lisää mielihyvähormonien/välittäjäaineden endorfiinin ja oksitosiinin eritystä. Oikean paperikirjan lukeminen joka ilta on minulle elinehto ja suuri nautinto. Se on hyvä merkki, että kierrokset laskee. Sitten väsymys. Lopulta palautuminen. Hyviä hetkiä luonnossa sinulle!

    • Näin tekee, metsässä sielu lepää ja merenrannalla jotenkin tulee vapaudentunne, todella hyvä pari, metsä ja meri ja niistä saa niin paljon rauhoittavaa voimaa, ettei mistään. Ihan juuri noin, olisi kauheaa, jos kierrokset eivät laskisi, joskus nuorempana ei osannut kuunenella itseään, eikä kierroksia.

      Samoin sinulle ihana Marja <3

  • Totta, ei sitä enää jaksa touhottaa montaa päivää putkeen täydellä teholla. Itsekin täällä nautin kotosalla nyt työpäivän jälkeen, teetä kupissa, musat kaakossa ja hei, oon vielä hetken ihan yksin kotona.
    Rentoa tiistai-iltaa ihana Tiia <3

  • Mökki on mun mansikkapaikka mutta arkena/talvisin läheinen metsikkö ajaa melkein samaa asiaa…

    Voimaa ja iloa viikkoon <3

    • Kesäpaikat kyllä on, ah Sipoo ja Kirkkonummi, toivottavasti vielä pitkään saadaan mekin niistä vanhempiemme paikoista nauttia <3

      Samoin sinulle <3

  • Mä jo melkein väsyin, kun seurasin teitä netin kautta. Kummasti tuo kroppa muistuttaa iästä, vaikka mieli haluaisi mennä ja touhottaa. Normiarjessakin kroppa vaatii lepohetken puhumattakaan, jos on jotain erikoista. Eihän se aina kivaa ole, mutta tämä aika on nyt tätä. Mulla on tuo ikkunen takainen maisema niin rauhoittava; järvi, taivas ja siinä muuttuvat värit.
    Kiitos ihanasta muistamisesta ja mukavaa viikon jatkoa!

    • Sinulla on niin ihanat maisemat ja ei tässä tunne itseään niin kovin nuoreksi, kyllä siinä meni miltei kolme päivää messuista täysin toipumiseen. Se messuhype oli niin suuri, ettei unikaan maistunut hyvin ja senhän tietää, että sitten tulee väsy. Ole hyvä Marketta ja ihanaa jos ilahduit <3 Meille olet tärkeä <3

      Kivaa viikkoa <3

    • Tänään olikin jo action pv eli suursiivous 🙂 Ehdottomasti myös kainaloiminen on ihanaa, toisen ihmisen tai eläimen läheisyys, siihen voi vaikka nukahtaa. Ihanaa viikkoa Maiccu <3

  • Wau, upeita kuvia! ♥ Mä rauhoitun parhaiten hyvän kirjan parissa sekä kävellessä ihan yksin. Usein kuuntelen myös musiikkia 🙂 Kivaa tiistai-iltaa! ♥

    • Yksinolo on kyllä ihan parasta ja kirjoja lukemalla mieli tyhjenee täysin. Joskus kun tarvitsen pikanollauksen menen leffaan. 🙂 Ihanaa viikkoa Sofia <3

  • Metsässä on ihanaa ja kotona! Kotielämää ei voita mikään. Täällä voisin olla aina vaan, mutta töitäkin on käytävä tekemässä, että on sitten se koti, jota ylläpitää sydämellä. Samoksen elosta puhumattakaan, mutta se onkin sitten mansikka-aikaa. Rauhaisaa tiistai-iltaa! Tuija

    • Ihan juuri niin, kotona paras ja sinne erityisesti tähän aikaan ja tällä säällä, voisin vaan käpertyä. Ihanaa viikkoa Tuija <3

  • Niin kauniita kuvia♥ Ihana on välillä vain olla..hengähtää..Itsellä paras lepuutuspaikka on metsä, sen seesteisyys,rauha..luonnon hiljaisuus ja kauneus, rauhoittaa ja rentouttaa oloa niin mukavasti! Maalliset huolet ja murheet kyllä unohtuvat♥ Halauksia viikkoosi!

    • Metsä on paras ja aah se tuoksukin. Mikään ei voita aamukasteen tuoksun sävyttämää metsää tai juuri sateen jälkeen. Ihanaa viikkoa sinullekin ja halauksia Päde <3

  • Kyllä ehdottomasti pitää saada hiljentyä ja nollautua säännöllisesti, varsinkin jos takana on useita hektisiä päiviä. Ihania noi sun kuvat ja maisemat! Mulle meren ranta on paras rauhoittumispaikka, mutta sinne pääsen nykyjään harmittavan harvoin täältä sisämaasta. Takuuvarma keino mulle on lukeminen: uppoutumalla kirjan maailmaan saan kaiken stressin, härdellin, väsymyksen ja ahdistuksenkin (jos semmoista pukkaa) häviämään.

    Ihanaa (ja toivottavasti rauhallista) keskiviikkoa sulle <3

    • Totta on tuo, että kirja vie mukanaan ja kaikki muu katoaa, onneksi on kirjat. <3 Kiitos niin paljon Emma ja ihanaa viikkoa sinulle <3

  • Hienot kuvat. Minulle ainaista matkakuumetta potevalle tuli täällä Mallorcan lämmössä valtava koti-ikävä kauniita kuviasi katsoessa. Kun ei tee mieli mennä sataa, silloinkin on kuunneltava sisintään. Pysähdys, pysähtyneisyys lataa akkuja tulevaan. Rauhaa ja levollista oloa, nauti nyt siitä. Onhan elämässäsi vauhtiakin. Kaikkea kaunista päivääsi.

    • Aah Mallorca ja lämpö, tänään sataa niin paljon räntää, että nauti Kirsti siellä vaan ihan sydämesi kyllyydestä. Ihanan lämpöisiä hetkiä sinulle <3

  • Aikansa on levolla ja kun iän myötä se levontarve senkun lisääntyy. Hyvä, että sait aikaa myös rauhoittumiselle <3 Hyvää ja hieman rauhallisempaa viikkoa sinulle, Tiia <3

    • Kiitos Lady ja tällä viikolla otetaan ihan rauhallisesti, vain huomenna on menoa, muuten on vallan suursiivottu kotona ym. Ihanaa viikkoa <3

  • Minustakaan ei olisi ainaiseksi pikakiitäjäksi. Varsinkin kaikki sosiaalinen tekeminen ja ihmispaljouden keskellä oleminen on sellaista, etten sitä jaksaisi kyllä montaa päivää peräkkäin. Nuorempana ehkä, mutta nykyään olen introvertti luolanainen 🙂

    Lepoa ja lempeyttä sinne! <3

    • Kyllä ja puhuminen ja uudet ihmiskohtaamiset, kai sitä jotenkin zemppaa enemmän ja sitten on puhki ja kun vielä erakko introvertti täälläkin. Ihanaa viikkoa Tuula <3

  • Muutimme jokunenn vuosi sitten rauhallisempaan kaupungin osaan ja asuntomme lähellä on järvi ja metsää. Silloin tajusin miten olinkaan kaivannut veden äärelle. Mieleni rauhoittuu kun pääsen tekemään kävelylenkkejä rannalle tai sitten tuohon läheiseen metsään. Kyllä luonnosta saa voimaa. Toinen tapa rauhoittaa mieli ja pää on maalaaminen, se on sellainen asia josta en taida koskaan luopua 🙂

    • Ihan sama juttu ja siksi täällä Porvoossakin on niin kiva asustaa, kun meri on aivan tuossa vieressä. 🙂 Ihanaa viikkoa Hertta-Viola <3

  • Ihana rauha välittyy kuvista… ja kyllä, se on luonto mikä auttaa! Merenrannat ja metsän polut – siellä mieli lepää, ajatukset saa nollattua ja voima palautuu kroppaan <3
    – Mukavaa viikkoa Tiia <3

  • Ensiksikin, ihan mielettömän kauniita nämä Sinun kuvasi, joista huokuu hiljaisuus ja rauha. Näitä katselemalla omakin sielu lepää ja verkkokalvoille tallentuu upeita värisävyjä ♥
    Ittelläki on ollut muutama viikko kurssien muodossa niin hektistä, jottei palio ajatukset oo pysyny muussa kuin mallitöitä tehdessä ☺
    Tämän viikon jälkeen helpottaa ja jää vain kaksi kurssiehtoota. Todella vanhaksi tuntee itsensä, kun ei enää jaksa niinkun nuorempana. Töiden lisäksi joka ilta oli kurssit….

    Aurinkoisen ihanaa ja levollisen mukavaa loppuviikkoa Sinulle Ihana Tiia ♥ ♫ ♥

    • Kiitos niin paljon ma-te ja huhahheijaa mikä viikko sinulla on ollut, oi millä energialla jaksat ja vaikka olisi kuinka kivaa hommaa, niin kyllähän sitä väsyy. <3 Ihanaa ihanaa viikkoa sinulle ma-te <3

  • Itsekin olen ollut aivan puhki kivan tyttöjen viikonlopun ja yhden yövuoron jäljiltä, eilen sohvalla istui itseni näköinen haamu joka vissiin pelotti jo miestänikin.
    Oma rentoutumis paikkani on ehdottomasti tallilla, siellä unohtuu kaikki maailma pahuus.

  • Levollisia, rauhallisia kuvia.
    kyllä immeenen kaipaa sitä lepoa. Mitä vanhemmaksi tulee, ei viikonloppu tahdo riittää palautumiseen.
    Itse rentoudun ja nollaan mieltä ihan vaan olemalla. Käsityöt rauhoittaa, jos ei ole kovin vaikeaselkoista ohjetta. Meren ranta on ihana, mutta tähän vuodenaikaan kovin kylmä.
    Kesällä on ihana vaan istua ja katsella puita, lintuja ja haistella koivun tuoksua. Silloin on niin helppo vaan nauttia. Talvi on tälläiselle vilukissalle, kuin mminä, sisällä oloa suuressa määrin.
    >Leena

    • Aah kesä, kuvailit sitä niin ihanasti, mutta shaali, takkatuli, tuoksukynttilät ja hyvä kirja, yritän tässä erittäin loskaisena päivänä tehdä hieman mielikuvaharjoituksia, hih. 🙂 Täälläkin meinaten toinen vilukissa.

      Ihanaa viikkoa Leena <

  • Mun rauhottumisen paikka on se meidän mökki, tän varmaan arvasitki 😉
    Meri, on se sit myrskyävä tai tyyni. Sen kattelemiseen uppuotuu ja melkein pystyy unohtumaan siihen.
    Moni tuntee metsän rauhottumispaikaks, mutta mulle se ei oo sitä. En tiä miks?!?
    -juantaako kenties lapsuuteen, kun iso sarvipää hirvi mut pelästytti. Se oli muutaman metrin päässä ja hönki huurua siaraimistaan. Pelkäsin!
    Kukin menee omilla metodeillaan minne haluaa ja pääsee. Pääasia on että me osataan päästää kiireen äkeestä irti ja ottaa rauhallisesti kun sitä tarvitaan.

    • Arvasin <3 Olisi ihanaa, jos olisi ihan oma kesäpaikka <3 Merta voisi tuijotella loputtomiin, meri voi olla niin kaunis ja pelottavakin. Hui juontaa taatusti tuo metsähommeli siitä hirvestä, olen varma. Onhan ne nyt kamalan isoja. Täällä on lapsuudenmuisto, kun istuin ulkohuussissa ovi auki ja hirvi rymisteli kalliolta alas, ihan kuin päin ja huitaisi sitten huussin vierestä ja ui vastapäiseen saareen, aikamoista.

      Olet niin oikeassa, kaikilla on omat rauhoittumiskeinot, toisilla käsityöt, ruoan laitta jne. Tärkeintä on osata välillä himmata. <3

      Ihanaa viikkoa Anne ihanuus <3

  • Ihanat merenranta kuvat, ja mikä koisu!
    Meri on minullekin se elementti, ja yleensä jokin iso vesistö, jonka äärelle ja äärellä haluan viipyä. Haluan tuntea ja kokea meren tuoksun, tuulen huminan, myrskynkin, mutta erityisesti silloin viihdyn meren äärellä kun on aurinkoinen ja lämmin sää. Minun mereni on ehdottomasti Välimeri, ja myös Oceanin alueen meret, mutta Suomenkin merioloissa viihdyn kyllä, jos ei ihan purevan kylmää ole. Hanko voisi paikkana ja alueena olla sellainen, jossa viihtyisin meren äärellä vaikka joka päivä.

    Uskon todellakin, Tiia, että sinun viikonloppusi oli tosi hektinen, ja hienoa että sait pysähtyä ja rentoutua sen kaiken kiireen jälkeen! Mukavaa viikonjatkoa!

    • Vesistö, ihan kaikki vesi käy, voin vaikka tuijottaa uima-allasta vaikka kuinka, jos sellainen sattuu eteen, kunhan on vettä, vedestä saan vapauden tunteen. 🙂

      Hanko on aivan ihana ja tämä Porvookin on ihana, mummin kesäpaikka Sipoon meren rannalla on taikaa. <3

      Kiitos niin paljon Thea Ester ja oikein ihanaa viikkoa sinulle <3

  • Hui miten omalla tavallaan pelottavan pysäyttävä otsikko!!!
    Mutta kyllä, kaikenlaisen hulinan jälkeen sitä kaipaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
    Itselleni se on metsä, polut, tuulen suhina…. tai sitten meren/järven ranta, mutta yhtä kaikki: ei muita ihmisiä!

    • Hui en ollut tarkoitus pelotella <3 Tuulen suhina on ihana, meren aaltojen pauhu, kaikki ja kyllä ei ihmisiä, siinä on taikaa <3

      Ihanaa viikkoa Vivi <3

  • Ei puhettakaan että enää jaksaisi samaan malliin kuin nuorena! Käsittämätöntä muistellakin, miten joskus tuli "samoilla silmillä" paahdettua viikonlopun riennoista maanantaina töihin/kouluun. Nyt yksikin päivä isossa häppeningissä riittää siihen, että tekee mieli vain möllöttää itekseen kotona 😀 Jaksamisia ja tsemppiä sinne!

    Oma lempipaikka rauhoittumiseen on Lapin luonto, mökillä keskellä ei mitään <3

    • Hih niin hauska tuo "samoilla silmillä", meinaten jetsulleen. Nuorena jopa muistan, kun baarista tuli könyttyä kotiin kello 3:n aikaa ja työt alkoi aamulla, että hyvin jaksaa, eihän tässä tarvitse nukkua ollenkaan. Nuoruuden unet olivatkin sellaisia paineettomampia, tuli nukuttua missä sattui ja mihin aikaan vaan, uni maistui.

      Ihan niin totta ja koti on vaan se paras paikka. Lapissa en ole käynyt, mutta pitäisi.

      Ihanaa viikkoa Piia <3

  • Oi, miten kauniita kuvia 🙂 Meri ja merenranta ovat ne lempipaikat minulle <3 Olkoon sitten kesä tai talvi, syksy tai kevät, niin meri on aina yhtä kaunis eikä sen katselemiseen väsy koskaan <3
    Mukavaa talven odotusta sinulle 🙂

    t. Siru

Vastaa käyttäjälle Taru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud